Kirjakatsaus: Lasten sukupuoli-identiteetti, osa 3 - identiteetin kehittyminen

Tämän kirjakatsauksen kolmannessa osassa kerron teoksen "Pediatric Gender Identity" kolmannesta artikkelista, joka on otsikoitu "Sukupuoli-identiteetin kehityksen polut". Sen ovat kirjoittaneet Jenifer K. McGuire, kansanterveystieteen tohtori Minnesotan yliopistosta, ja Quinlyn J. Morrow, niin ikään Minnesotan yliopistosta.

Lapsuuden sukupuoli-identiteetin kehitystä koskevissa tutkimuksissa keskitytään kahteen erilliseen, mutta toisiinsa liittyvään käsitteeseen: sukupuoli-identiteetti (henkilön tunnistaminen tytöksi, pojaksi tai muuksi sukupuoleksi) ja sukupuolirooli (käyttäytymiset, asenteet tai ominaispiirteet, jotka yleensä liitetään ja joita odotetaan tai suositaan tietyn sukupuolisen identiteetin ihmisiltä). Varhaiset teokset, jotka loivat sukupuoli-identiteetin kehitysparadigman, käsittelivät sukupuoli-identiteettiä kuin se vastaisi syntymässä määritettyä sukupuolta, eivätkä pohtineet identiteetin variaatiota tarpeeksi laajasti harkiten kehityspolkuja, joihin sisältyy sellaisen sukupuoli-identiteetin tunnistaminen, joka poikkeaa syntymässä määritellystä sukupuolesta. Sen sijaan keskityttiin sukupuolten eroavaisuuksiin tai kuinka miesten ja naisten ruumiit kehittyvät ja miten ne ovat vaikuttaneet vastaavaan sukupuoli-identiteettiin.

Sukupuolierojen teoriat voidaan jakaa kolmeen pääkategoriaan, jotka perustuvat prosessien painotuksiin: sukupuolen essentialismi, sukupuoliympäristö ja sukupuolikonstruktivismi. Sukupuoli-essentialistiset teoriat kuvaavat sukupuolierojen perustuvan pääasiassa luontaisiin, biologisesti johdettuihin sukupuolieroihin, vaikka nämä teoriat voivat tunnistaa myös ympäristötekijöiden vaikutukset. Sukupuoliympäristö ja -konstruktivismi korostavat yhteiskunnallisten käytäntöjen roolia sukupuolen eriyttämisen luomisessa ja ylläpitämisessä sosiaalisen ehdollisuuden kautta, havainnollista oppimista sekä sukupuolten välistä kieltä ja sosiaalista järjestämistä. Lisäksi sukupuolen konstruktivistiset teoriat esittävät, että lapset omaksuvat biologisia ja ympäristön vihjeitä sukupuolesta ja sisäistävät ne sitten kehittämällä sukupuolijärjestelmät itsestä ja muista.

Sukupuoliroolit ilmenevät eri tavalla kulttuurista ja historiallisesta kontekstista riippuen. Lisäksi sukupuoli-identiteettien eroavaisuudet eivät ole sukupuolten sisällä yhtenäisiä. Sukupuolten sisällä on suurempaa variaatiota kuin sukupuolten välillä. Toisin sanoen sukupuoli on tärkeä osa identiteettiä monille, mutta se ei ole deterministinen. Lopuksi sukupuolierot eivät välttämättä ole johdonmukaisia yksilöissä: henkilöllä voi olla voimakas sukupuoli-identiteetti yhdellä osa-alueella, esimerkiksi persoonallisuuden osalta, mutta ei toisella, esimerkiksi ammatti. Yhdessä nämä tekijät viittaavat siihen, että sukupuoli-identiteettien vaihtelu on todennäköisesti biologisten, sosiaalisten ja psykologisten tekijöiden välinen vastavuoroinen prosessi, ja että sukupuolierojen kaikilla teorioilla voi olla paikkansa kuvailemassa sukupuoli-identiteetin kehitysprosesseja kokonaisuutena.

Tähän mennessä 1990-luvulta saakka kertynyt lääketieteellinen kokemus lasten ja nuorten sukupuoli-identiteettiä tukevasta hoidosta (gender-affirming care) paljastaa varhaisten pitkittäistutkimusten puutteet ja sen, kuinka ne ovat vaikuttaneet kieleen ja ajatteluun sukupuoli-identiteetin kehityspoluista. Newhook et al. on äskettäin tarkastellut neljää pitkittäistutkimusta sukupuolidysforiasta, jotka käyttivät "pysyvyys vastaan luopuminen" -kieltä (persistence vs. desistance) ennustamaan jommankumman todennäköisyyden. Näitä ja muutamia muita tutkimuksia on tulkittu väärin siten, että noin 80 % sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevista lapsista ei hakeutuisi sukupuolenkorjaushoitoihin nuoruudessa tai aikuisuudessa, ja näitä tuloksia on käytetty argumenttina lasten sosiaalista transitiota vastaan. Näihin pitkittäistutkimuksiin liittyy monia metodologisia ja käsitteellisiä puutteita. Sukupuolidysforian kriteeri on tarkentunut, ja näissä tutkimuksissa on ollut mukana lapsia, jotka eivät täytä tätä tarkempaa kriteeriä. Sukupuolidysforiaa kokevat lapset eivät pelkästään käyttäydy syntymässä määritellylle sukupuolelleen epätyypillisesti, vaan ilmaisevat sukupuoli-identiteettinsä myös muilla tavoin. Sukupuolidysforiaa kokemattomat lapset eivät tietenkään myöhemmin hakeudu sukupuolenkorjaushoitoihin. Nämä lapset on siis varhaisissa tutkimuksissa laskettu mukaan, mitä nykyään ei enää tehdä. Ja mikä tärkeintä, koska nuo tutkimukset keskittyivät binääriseen transnormatiiviseen sukupuolitransitioon, jota kuvattiin termiparilla "pysyvyys vastaan luopuminen", ne myötävaikuttivat binäärisen sukupuolitransition narratiiviin. Näiden tutkimusten kehys rajoitti keskustelua useista mahdollisista kehityspoluista.

Nykyinen tutkimus on vakiintunut laajemman ja kompleksisemman mallin ympärille, joka tukee nuorten ihmisten identiteetin kehittymistä koko spektrillä. Vallitsevissa sukupuoli-identiteettiä tukevissa hoitomenetelmissä lapsille annetaan tilaa tutkia sukupuoltaan omassa tahdissaan ilman, että vanhemmat tai lääkärit odottavat jotain tiettyä kehityspolkua. Sukupuoli-identiteettiä tukevassa hoidossa henkilö itse on oman sukupuolensa vahvin auktoriteetti, mikä on todettu myös tutkimuksissa (eli luotettavin keino selvittää lapsen sukupuoli on kysyä häneltä) (kts. esim. tämä tutkimus ja tämä tutkimus). Sukupuoli-identiteettiä tukevien hoitomallien perusta on sen tunnustaminen, että transsukupuolinen sukupuoli-identiteetti ei ole luonnostaan epäterve tai vähempiarvoinen.

Sukupuoli-identiteettiä tukevalle hoidolle ovat ominaisia seuraavat näkökulmat:

a) sukupuoli-identiteetin variaatiot eivät ole häiriöitä;

b) sukupuoli-identiteetin ilmaisut ovat monimuotoisia ja niissä on kulttuurista vaihtelua, mikä edellyttää kulttuurisensitiivisyyttä;

(c) tämän hetkisen parhaan tietämyksen mukaan sukupuoli-identiteettiin kytkeytyy biologian lisäksi lapsen kehitys ja sosiaalistaminen sekä kulttuuri ja konteksti, joilla kaikilla on vaikutusta jokaisen yksilön sukupuoliseen minuuteen;

d) sukupuoli voi olla epävakaa eikä ole binaarinen, sekä tiettynä ajankohtana että siinä vaiheessa, kun se muuttuu yksilöllä ajan myötä;

e) jos patologisuutta ilmenee, se johtuu useammin ympäröivän yhteiskunnan reaktioista (esim. transfobia, homofobia, seksismi) kuin lapsen sisäisistä tekijöistä.

Tämän perustavan näkökulman perusteella on kehitetty hoitomenetelmiä, joihin sisältyy lääketieteellinen interventio (ts. murrosiän tukahduttaminen, sukupuolta vahvistavat hormonit, kirurgiset toimenpiteet), mutta myös psykososiaalinen tuki, kuten sukupuoli-identiteettiin liittyvä kirjallisuus ja koulutus, perhesuhdetuki, vanhempien tukeminen, kontekstuaaliset interventiot koulujen ja yhteisöryhmien kanssa sekä henkilökohtainen koulutus ja terapia identiteetin kehityksen sekä joustavuuden tukemiseksi vähemmistöstressin kohtaamiseksi. Lapsilla ja murrosikäisillä on aikuisiin verrattuna poikkeavia ainutlaatuisia kehitystarpeita, jotka vaativat huomiointia - heidän ymmärryksensä interventioista, halu osallistua niihin ja kyky ennakoida mahdollisia seurauksia.

Ennen murrosikää lääketieteellisiä interventioita ei käytetä sukupuoli-identiteetin variaatioihin. Lapset ja vanhemmat voivat tulla klinikalle ja päättää liittyä psykopedagogiikkaohjelmiin, joissa on esimerkiksi sukupuoli-identiteettiin liittyvää kirjallisuutta ja koulutusta, vanhempien ja lasten tukiryhmiä, sukupuoli-identiteettiä tukevia leikkiryhmiä tai leirejä tai muita sosiaalisia interventioita, tai yksilö- tai perheterapiaa. Murrosikäisen lapsen tulisi voida ymmärtää kurssin tai ohjelman perussisältö ennen ohjelmaan siirtymistä ja hänen tulisi ymmärtää, onko kyseinen ohjelma tai toiminta välttämätöntä minkä tahansa toivotun tuloksen saavuttamiseksi (esim. myöhemmin hoitoon pääsemiseksi). Lapset saattavat nostaa esiin kysymyksiä esimerkiksi nimimuutoksista, kylpyhuoneiden käytöstä tai muista sosiaaliseen muutokseen liittyvistä huolenaiheista. Lapsen valmistaminen siihen, miten muut saattavat reagoida tällaiseen sosiaaliseen muutokseen, ja sen selvittäminen, kykeneekö lapsi ymmärtämään tällaista ennakoivaa ajattelua, voi helpottaa prosessia ja parantaa lapsen kykyä vastata muiden mahdollisesti negatiivisiin reaktioihin.

Shumer ja Tishelman käsittelevät tietoista suostumusta murrosiän tukahduttamiseen erityisesti niillä murrosikäisillä, joilla on heikentynyt kognitiivinen toiminta. He keskittyvät kolmeen tekijään: kehitykseen sopiva tietoisuus omasta asemastaan, mitä hoidon perusteella voidaan odottaa, ja potilaan ymmärryksen arviointi ja paineen tunne. Puberteetin tukahduttamisen (ns. hormoniblokkerihoito) yhteydessä lapsen tehtävä on ymmärtää, että heidän identiteettinsä erottuu useimmista muista nuorista, ja että murrosiän tukahduttaminen lopettaa murrosiän etenemisen. Joitakin sellaisia ​​kognitiivisia tekijöitä, joilla voi olla merkitystä, ovat ymmärrys siitä, mitä hormoniblokkerit eivät tee, kuten esimerkiksi ne eivät vielä muuta muiden ihmisten käsitystä lapsen sukupuolesta. Lopuksi, nuorten on ymmärrettävä, että he voivat lopettaa blokkerit ja heidän ei missään tapauksessa odoteta jatkavan
hoitoa, jos he eivät sitä halua. Murrosiän tukahduttamisen mahdollisten sivuvaikutusten kertominen on osa tietoista suostumusta.

Varsinaisen hormonihoidon aloittamisen yhteydessä tietoon perustuva suostumus on entistäkin tärkeämpää, kun interventiot muuttuvat vähemmän peruutettaviksi. Tähän ikään mennessä murrosikäisillä on kehittynyt edistyneempiä kognitiivisia taitoja ja vakiintuneempi identiteetti. Nuorten tulisi voida ymmärtää joitain kehon muutoksia, jotka tapahtuvat sukupuolta vahvistavien hormonien myötä ja jotka ovat peruuttamattomia. Lisäksi, keskustelut lisääntymiskyvystä ja hedelmällisyyden säilymisestä ovat tärkeitä tässä vaiheessa.

Kehityspolut ovat muuttuneet yhä monimuotoisemmiksi. Lääketieteellisen kehityksen myötä sukupuolen korjaus on useamman ihmisen saatavilla kuin koskaan ennen ollut mahdollista. Tällä yhä monimutkaisemmalla areenalla terveydenhuollon tarjoajilla on tärkeä rooli niiden lasten ja perheiden elämässä, jotka kohtaavat monimutkaisia kehitystarpeita ja joutuvat tekemään lääketieteellistä harkintaa. Tietoinen ja kehitystason mukainen suostumus varmistaa, että lapsilla ja vanhemmilla on heidän tarvitsemansa tieto ja ymmärrys juuri heidän tilanteeseensa liittyen.

Kirjakatsaus: Lasten sukupuoli-identiteetti, osa 2 - epidemiologia

Tämän kirjakatsauksen toisessa osassa kerron teoksen "Pediatric Gender Identity" toisesta artikkelista, joka on otsikoitu "Lapsen sukupuoli-identiteetin epidemiologia" ja siinä käydään läpi transsukupuolisuuden esiintyvyyttä USAn väestössä. Artikkelin ovat kirjoittaneet Mamatha Challa (psykiatri), Caroline Scott (kansanterveystieteen kandidaatti) ja Jack L. Turban (lääkäri).

Artikkelin alussa todetaan transnuorten näkyvyyden kasvu sekä mediassa että lääketieteessä. Lähes samaa tahtia on onneksi kasvanut myös nuorten transsukupuolisuutta koskeva lääketieteellinen tutkimus: vuoden 1997 alle 10 tutkimuksesta vuoden 2018 yli 300 tutkimukseen (hakusanalla "transgender" PubMed-julkaisuista). Tietoa saadaan siis jatkuvasti lisää.

Uusimpien kyselytutkimusten perusteella pari prosenttia Yhdysvaltojen nuorista on transsukupuolisia, tulosten vaihdellessa 1,3 - 3,2 prosentin välillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa 2000-luvun alkupuolella aikuisia transsukupuolisia on ollut 0,5 - 0,6 % väestöstä. Lisääntynyt transihmisten määrä johtunee yleisen sosiaalisen hyväksynnän lisääntymisestä; yhä useammalla on sanoja, joilla kertoa itsestään, ja uskallusta kertoa se.

Kun tarkastellaan syntymässä määritetyn sukupuolen mukaista jakaantumista eri ikäryhmissä sukupuoli-identiteetin klinikoilla, huomataan seuraavaa: lapsista suurin osa on poikia, murrosikäisistä tyttöjä, ja aikuisista miehiä.

Lasten osalta syntymässään pojiksi määritettyjen suurempi osuus johtuu todennäköisesti siitä, että tyttömäinen käytös pojalla aiheuttaa lapsen läheisissä enemmän huomiota ja vanhemmissa huolta, kuin tyttöjen poikamainen käytös. Tässä nähdään myös kulttuurieroja, esimerkiksi hollantilaisten ja amerikkalaisten lasten välillä. Lapsuusiässä sukupuoli-identiteetin klinikalle hakeutuneiden joukossa on myös paljon niitä, jotka eivät varttuessaan identifioidukaan vastakkaiseen sukupuoleen, ja se kertoo siitä, että vanhempien huoli lapsen käytöksestä johtaa myös cis-sukupuolisten lasten hakeutumiseen sukupuoli-identiteetin klinikalle.

Murrosikäisten kohdalla syntymässään tytöiksi määriteltyjen suurempi osuus johtunee siitä, että tyttöjen poikamainen käytös ei ole lapsuudessa aiheuttanut vanhemmissa sellaista huolta, että tutkimuksiin olisi hakeuduttu. Lisäksi, syntymässään pojiksi määriteltyjen tyttömäinen käytös aiheuttaa henkilölle itselleen niin voimakkaita häpeän tunteita ja ikätovereiden taholta hylkäämistä ja kiusaamista, että he eivät välttämättä uskalla myöntää asiaa itselleen tai läheisilleen, eivätkä siksi osaa tai uskalla hakeutua hoitoon.

Syntymässään pojiksi määriteltyjen aikuisten hakeutuminen sukupuoli-identiteetin klinikalle on yleisempää todennäköisesti siksi, että syntymässään tytöiksi määriteltyjen on helpompaa muuttaa ulkonäköään ja sukupuolen ilmaisuaan, kuin pojiksi määriteltyjen. He siis tarvitsevat enemmän lääketieteen apua. Joissakin maissa, kuten Japanissa ja Puolassa, suhde on toisin päin; syntymässä tytöiksi määritettyjä hakeutuu aikuisena hoitoon enemmän kuin pojiksi määritettyjä. Ruotsissa ja Saksassa eri sukupuolten osuudet ovat vaihdelleet eri aikoina rajusti. Suuret vaihtelut syntymässä määritetyn sukupuolen osuuksissa eri aikoina eri maissa todistavat, että yhteiskunnan sosiaalisella hyväksynnällä on suuri merkitys hoitoihin hakeutumisessa.

Ehkä yleisin kysymys, jonka sukupuoli-identiteetin klinikalle hakeutuneet lapsen vanhemmat esittävät, on: onko se vain vaihe? Artikkelin mukaan hyvää tutkimusta aiheesta ei ole vielä tehty riittävästi, jotta kysymykseen voisi luotettavasti vastata. Aihetta on tutkittu, mutta suurin osa näistä tutkimuksista on metodologisesti puutteellisia. Ennen vuotta 2000 tehtyjen tutkimusten perusteella transidentiteetti säilyy 2 - 9 prosentilla hoitoon hakeutuneista lapsista. Vuoden 2000 jälkeen tehtyjen tutkimusten mukaan identiteetti säilyy 12 - 39 prosentilla lapsista. Yksittäisenä, tätä aihetta tutkivana tahona artikkelissa mainitaan TransYouth project, josta olen itsekin kirjoittanut blogissani. Projektin tutkimuksissa onkin saatu mielenkiintoisia tuloksia, joita tässä artikkelissa ei oikeastaan tuoda esiin.

Murrosikäisistä, jotka aloittavat hormoniblokkerihoidon, 1,9 % ei siirry muuntohormonihoitoihin vaan jatkaa syntymässä määritetyssä sukupuolessaan. Tämä tutkimustulos on peräisin Alankomaista, jossa tutkittiin nuoria vuodesta 1972 vuoteen 2015 - varsin pitkäaikainen tutkimus siis. Toisen, tuoreemman tutkimuksen mukaan 100 % hormoniblokkerihoitoa saaneista jatkaa muuntohormonihoitoon. Nämä tutkimukset kertovat siitä, että murrosiässä koettu transidentiteetti on hyvin pysyvä.

Suurin osa sukupuolidysforiaa kokevista nuorista ja aikuisista kertoo, että he ovat käyttäytyneet transidentiteettinsä sukupuolen mukaisesti jo varhaislapsuudessa, tyypillisesti 2 - 4 vuoden iästä lähtien. Koska tämä tieto perustuu itse raportoituun, se ei ole tieteellisesti luotettava tulos. Kuitenkin, tieteellisissä tutkimuksissa on löydetty seikkoja, jotka ennustavat lapsen transidentiteetin pysyvyyttä aikuisuuteen, ja ne tukevat tätä tietoa. Ennustavia seikkoja ovat transidentiteetin ilmenemisen voimakkuus, syntymässä tytöksi määritelty sukupuoli, matala sosioekonominen status, aikainen sosiaalinen transitio ja myöhäinen sukupuoli-identiteetin kilinikalle hakeutuminen. Nämä tulokset perustuvat yhteen tutkimukseen, joten ne eivät vielä ole varmistettuja.

Näitä tutkimuksia tarkastellessa tulee huomioida se, että niiden yleistettävyys ei vielä ole hyvällä tasolla, eikä niitä siksi saa käyttää esteinä translasten ja -nuorten hoidolle. Tärkeimmät tutkimustulokset ovat se, että lapsen johdonmukainen ja pitkään jatkuva transidentiteetti hyvin todennäköisesti merkitsee transsukupuolisuutta aikuisena, ja että vastakkaiseen sukupuoleen identifioituminen esimurrosiässä ei välttämättä merkitse transsukupuolisuutta. Lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin kehityskaaret ovat kuitenkin moninaisia.

Seuraavaksi artikkelissa käsitellään transnuorten terveyshaasteita, mutta en käsittele niitä nyt tässä.

Yhteenveto:
Vaikka tietoa on vielä rajallisesti, näyttää siltä, että suurin osa esipuberteetti-ikäisistä transsukupuolisiksi identifioituvista säilyttää sukupuoli-identiteettinsä aikuisena. Epidemiologisen tutkimuksen tulevia suuntauksia tämän väestöryhmän osalta ovat laajamittaisten, kansallisten tutkimusten lisääminen, metodologisesti tiukkojen pitkittäistutkimusten avulla transnuorten identiteettien tutkiminen, sekä ennaltaehkäisevän terveydenhoidon potentiaalisten etujen selvittäminen tälle haavoittuvalle väestölle.

IDAHOBIT - Kansainvälinen homo-, bi-, inter- ja transfobian vastainen päivä 17.5.2020

Tänään sunnuntaina vietetään kansainvälistä homo-, bi-, inter- ja transfobian vastaista päivää. Päivän kynnyksellä aiemmin tällä viikolla on julkaistu paljon tutkimustuloksia sateenkaari-ihmisten kohtaamasta syrjinnästä ja häirinnästä sekä asenteiden ja ihmisoikeuksien tilanteesta. Näiden pohjalta on kirjoitettu useita uutisia ja artikkeleita. Tässä blogitekstissä nostan niistä esiin huomioita erityisesti Suomen translasten ja -nuorten osalta.

Päivän virallinen sivusto löytyy osoitteesta may17.org. Sivulla kerrotaan, että päivää on vietetty vuodesta 2004 lähtien ja sen tarkoitus on kiinnittää huomiota sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan väkivaltaan ja syrjintään. Päivämäärä on valittu sen mukaan, että 17.5.1990 WHO:n yleiskokous poisti homoseksuaalisuuden psykologisten häiriöiden luettelosta. Päivää vietetään yli 130 maassa.

Vuoden 2020 teema on "Breaking the silence", "Rikotaan hiljaisuus". Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin liittyy paljon asioita, joista halutaan vaieta. Vaikenemisen kulttuuria on tietoisesti purettava, jotta vähemmistöjen asemaa saadaan parannettua. Vaikka Suomessa moni asia on heidän kohdallaan hyvin, parannettavaa riittää, ja yksi parannettava asia on nimenomaan puhumisen kulttuuri. Konkreettinen esimerkki on se, että moni seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluva vaikenee ominaisuudestaan, koska haluaa välttää syrjintää, kiusaamista ja ylimääräistä huomiota. Konkreettisia esimerkkejä on blogikirjoituksen lopussa. Tämä on itseään ruokkiva kierre, joka pitää uskaltaa rikkoa puhumalla. Siihen vähemmistöt tarvitsevat muiden tukea - meidän läheisten sekä esimerkiksi lainsäätäjien.

Suomalainen ranneliike.net -sivusto kirjoittaa:

"... päivän päämääränä on saada ihmiset käsittämään, että homo-, trans- ja bifobia ovat häpeällisiä, että ilmiöön liittyvät rakenteet on purettava yhteiskunnasta ja että ilmiötä vastaan on kamppailtava. Tarkoituksena on herättää kaikenlaista toimintaa eri puolilla maailmaa, jotta valtaväestö saataisiin paremmin tietoiseksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen olemassaolosta ja näiden kohtaamasta syrjinnästä.
Eri maissa toiminnan painopiste vaihtelee yhteiskunnallisen tilanteen mukaan. Kun läntisissä teollisuusmaissa huomion keskipisteenä ovat arjen ennakkoluulot ja esimerkiksi oikeus solmia avioliitto elämänkumppaninsa kanssa, joudutaan toisaalla kamppailemaan syrjivää lainsäädäntöä sekä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluviksi "paljastuneiden" julkista nöyryyttämistä, vankilatuomioita ja jopa teloituksia vastaan."

Tänä vuonna esimerkiksi Suomen ministeriöt ovat ottaneet osaa tähän kampanjaan ministerien lyhyillä videotervehdyksillä, joissa kiinnitetään huomiota yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tärkeyteen. Lisätietoja valtioneuvoston sivuilla. Olen kiitollinen, että ministeriöt ovat huomioineet asian näinkin näkyvästi. Toivon, että asian tärkeys konkretisoituu translain uudistamisessa siten, että myös alaikäisten oikeus sukupuolen juridiseen korjaamiseen toteutuu.

Euroopan perusoikeusvirasto FRA julkaisi tällä viikolla vuonna 2019 toteutetun kyselytutkimuksen tulokset. Kyselyyn vastasi yli 140 000 ihmistä 30 maasta. Edellinen vastaava kysely toteutettiin vuonna 2012, jolloin vastaajia oli 93 000. Nyt julkaistuun kyselyyn on ensimmäistä kertaa sisällytetty myös intersukupuoliset sekä 15–17-vuotiaat sateenkaarinuoret. Esittelemällä toisen tutkimuksensa keskeisiä tuloksia FRA pyrkii rohkaisemaan päätöksentekijöitä lisäämään ponnistelujaan edistääkseen LGBTI-ihmisten oikeuksien täysimääräistä kunnioittamista. 

Suomessa FRA:n kyselyyn vastasi 4711 henkilöä. Seta ry:n sivuilla on uutinen aiheesta. FRA on julkaissut tulokset myös maakohtaisina raportteina. Suomen raportti löytyy täältä.

Nostoja nuorten ja trans- tai intersukupuolisten osalta:
- 56 % 15-17-vuotiaista vastaajista oli kohdannut sateenkaarivihamielistä kommentointia tai käytöstä koulussa.
- joka viides trans- tai intersukupuolinen on kohdannut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa edellisen viiden vuoden sisällä, mikä on kaksinkertainen verrattuna muihin LGBTI-ryhmiin.
- Suomessa 43% 15-17-vuotiaista LGBTI-opiskelijoista kertoi, että koulussa joku tuki tai puolusti usein tai aina LGBTI-henkilöiden oikeuksia. EU:n keskiarvo oli 48 %. 
-  Suomessa 25% 15-17-vuotiaista LGBTI-opiskelijoista ei kertonut olevansa LGBTI koulussa. EU:n keskiarvo oli 30 %.
-  Suomessa 59% 15-17-vuotiaiden vastaajien LGBTI-vastauksista kertoo, että heidän kouluopetuksensa on jossain vaiheessa käsitellyt LGBTI-asioita positiivisesti tai tasapainoisesti. EU:n keskiarvo oli 33%.

Minusta nämä ovat hälyttäviä lukuja. 

Kehrääjän uutisessa FRA:n tutkimuksesta kerrotaan:

"Raportin laatijoiden valikoiduista tuloksista käy ilmi raportin yleiskuva; kehitys on ollut hidasta ja monella mittarilla on otettu askeleita taaksepäin. Esimerkiksi työelämässä koettu syrjintä oli yleistynyt hieman vuodesta 2012, mutta transihmisillä kasvu oli huomattavasti suurempaa. Sama teema jatkui muissakin aiheissa, sillä transsukupuolisten henkilöiden kokema syrjintä kasvoi huomattavasti monella mittarilla. Esimerkiksi viimeisten 12 kuukauden aikana syrjintää oli kokenut kaikista vastaajista 43% (37% 2012), kun taas transsukupuolisilla vastaajilla vastaava luku oli 60% (43% 2012), tarkoittaen että useampi transsukupuolinen vastaaja oli kokenut syrjintää kuin oli siltä välttynyt."

"Euroopan unionin edustajana toimiva, Euroopan Tasa-arvokomissaari Helena Dalli kiinnitti puheenvuorossaan huomiota viimeaikaiseen kehitykseen unionin alueella, joka on ollut hyvin huolestuttavaa:
– Tärkeistä LHBTI+-ihmisten yhdenvertaisuutta kohden viime vuosina EU:ssa otetuista askelista huolimatta LHBTI+-ihmiset edelleen ilmoittavat syrjinnän olevan korkealla tasolla. Vielä huolestuttavampaa on se, että olemme viime aikoina todistaneet anti-LHBTI+ tapauksia, kuten hyökkäyksiä Pride-kulkueisiin, ’LHBTI ideologiasta vapaiden alueiden” julistuksia, sakkoja LHBTI-myönteisistä mainoksista ja muita vastaavia tapahtumia. Jokaisen tulisi kokea olevansa turvassa ja vapaa olemaan oma itsensä Euroopan Unionissa, hän linjaa."

En voisi olla enempää samaa mieltä kuin Helena Dalli. Positiivista on, että tutkimuksen mukaan sateenkaarinuoret olivat entistä avoimempia omasta seksuaalisuudestaan ja sukupuolestaan kouluissa ja yleinen avoimuus kaikkien vastaajien keskuudessa oli kasvussa. Tämä on toivoa herättävä tulos!

Kokeilin FRA:n sivuilta löytyvää työkalua, jolla voi tarkastella vastauksia erilaisten parametrien avulla. Esimerkiksi kysymys "Do you avoid certain places or locations for fear of being assaulted, threatened or harassed due to being LGBTI?" eli "Vältteletkö paikkoja koska pelkäät väkivaltaa, uhkauksia tai häirintää sen vuoksi, että olet lgbti?" suodatettuna 15-17-vuotiaisiin transihmisiin antoi vastaukseksi, että Suomessa vastauksen "usein" on valinnut 24% ja EU-maiden keskiarvo oli 25%.

Myös sateenkaarijärjestöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Eurooppa on julkistanut vuosittaisen vertailunsa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumisesta 49 maassa. Pitkään jatkunut positiivinen oikeuksien kehitys on ottanut vertailun mukaan takapakkia jo toisena vuonna peräkkäin. En ole tuloksesta yllättynyt. Joissakin maissa viranomaiset ja valtiovalta uhkaavat ihmis- ja kansalaisoikeuksia, näistä mainitaan erikseen Puola, Turkki ja Unkari. Suomi sijoittuu kartalla kahdeksanneksi, ja on tippunut sijalta neljä. 

Kehrääjän sivuilla julkaistussa artikkelissa käydään läpi Suomen osuutta raportista:

"Suomi sai parhaat arvosanansa, täydet 100 prosenttia, yhteiskunnallista toimintaa koskevasta mittarista, jossa kriteereinä olivat muun muassa julkisen tapahtuman järjestämisen onnistuminen ilman valtion häirintää tai vastustusta sekä LHBTIQA+ -ihmisoikeuksien puolustajien henkilökohtainen turvallisuus. Alhaisimmat pisteet Suomi sai sukupuolivähemmistöjä ja kehollista itsemääräämisoikeutta koskevasta mittarista, jossa Suomen todettiin saavuttavan huomattavasti alle puolet tavoitteista."

"Sukupuolivähemmistöjen asemaa sekä kehollista itsemääräämistä mittaavassa osiossa Suomi sai koko listauksen heikoimman arvosanansa. Suomen pisteitä laskivat muun muassa itsemääräämisoikeuden puuttuminen, sukupuolivähemmistöjen sisällyttäminen sairausluokitukseen, sukupuolen korjausta koskevat ikärajat, sukupuolen korjaamiseen vaadittava sterilisaatio sekä pakolliset lääketieteelliset toimenpiteet ja intersukupuolisten vauvojen sekä lasten lääketieteellisesti tarpeettomien leikkausten salliminen."

Kenties mielenkiintoisin raportin osio käsittelee anti-gender liikehdintää (josta olen kirjoittanut blogissa aiemmin) ja vihapuhetta, koska siellä mainitaan mm. Aito Avioliitto -järjestö ja Päivi Räsänen. Ovatkohan nämä tahot jo huomanneet itse tämän kyseenalaisen huomion? Odotan heidän reaktioitaan. Todennäköisesti he kiistävät syyllistyneensä vihapuheeseen, ja vetoavat sanan- ja uskonnonvapauteen. Olen jo nähnyt näitä argumentteja aiemmissa keskusteluissa aiheesta. Esimerkiksi Susanna Koivula, Aito Avioliitto ry:n toiminnanjohtaja kirjoittaa Twitterissä:

"IDAHOT -päivän teemaksi sopisi paremmin: "hiljentäkää konservatiivit, kristityt ja muut pahat" #tasaarvo #yhdenvertaisuus #idahot2020 Sateenkaariliikeen toiminta ei edistä ihmisoikeuksia, kuten sanan- ja uskonnonvapautta, tai lapsen oikeuksia."

Ja Tapio Puolimatkan blogin otsikko: Vihapuhelait uhkaavat tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. 

Tiedän, että nämä tahot myös peräävät "aitoja tilastoja" vähemmistöjen kohtaamasta syrjinnästä ja väkivallasta. Kyselytutkimukset kun kertovat heidän mielestään vain subjektiivisista tuntemuksista, jotka eivät ole sama asia kuin "oikeasti tapahtunut" syrjintä ja väkivalta. Ongelmahan on se, että vähemmistöt ilmoittavat kohtaamastaan syrjinnästä ja väkivallasta tasa-arvovaltuutetulle tai poliisille äärimmäisen harvoin, koska kokevat sen turhaksi. Aiheesta lisää WeAllFinland-sivustolla. Tähän on tultava muutos!

(Itsehän ilmoitin poliisille kaksi tähän blogiin tullutta kommenttia, koska niissä ilmaistiin, että minun henkilötietoni ja työpaikkani olivat tiedossa, ja uhattiin levittää tietoa. Poliisilta tuli ilmoitus, että he eivät tutki asiaa, koska "se vähän niin kuin kuuluu asiaan, että tällaisia uhkauksia tulee". Ymmärrän täysin poliisin vastauksen, mutta se on silti väärin.)

Transgender Europe julkaisee joka vuosi indeksin, joka kertoo transihmisten oikeuksien tilanteesta EU-maissa ja viidessä Aasian maassa. Indeksissä on 30 seurattavaa indikaattoria. Tärkeimmät seurattavat indikaattorit liittyvät sukupuolen juridiseen korjaamiseen / tunnustamiseen, ja ne ovat sterilisaatiovaatimus ja pakollinen mielenterveysdiagnoosi. 41 seurattavassa maassa (joita on yhteensä 54) sukupuolen juridinen korjaaminen on mahdollista. Näissä 41 maassa:
- 31 vaatii mielenterveysdiagnoosin
- 13 vaatii steriiliyttä
- 20 vaatii avioeroa
- 31 asettaa ikärajoituksia, mikä tekee alaikäisille pääsyn lailliseen sukupuolen tunnustamiseen vaikeaksi tai mahdottomaksi
- sukupuolen juridinen korjaaminen perustuu itsemäärittelyyn 6 maassa (v. 2019 viidessä maassa)
- yhdessä maassa tunnustetaan juridinen kolmas sukupuoli täysin, yhdessä osittain (v. 2019 tilanne oli sama)
- vain Maltalla ja Tanskassa transsukupuolisuus ei ole sairaus
- vain Malta on kieltänyt eheytyshoidot

Olen erityisen järkyttynyt tiedosta, että eheytyshoitoja ei ole kielletty missään muualla kuin yhdessä maassa. 

Growinguptransgender -blogi on edellisen pohjalta koostanut värikoodatun taulukon, joka havainnollistaa erityisesti alaikäisten transihmisten asemaa näissä maissa. Aineistosta on tehty myös havainnollinen kartta. Suurin osa maista (31 maata 49:stä) näyttää punaista, joka kertoo, että alaikäisten oikeudet ovat erityisen huonossa jamassa. Suomi on oranssi eli seuraava kategoria, johon kuuluu 14 muutakin maata. Keltaisessa kategoriassa on yksi maa (Luxemburg) ja vihreässä kaksi (Espanja ja Malta). 

Monesti kuulee ja näkee, että suomalaisten sateenkaari-ihmisten kohtaamaa syrjintää ja väkivaltaa vähätellään. Sanotaan, että Suomessa asiat ovat hyvin moneen muuhun maahan verrattuna, ja että täällä kitistään turhasta. Kehotan lukemaan Kehrääjän tänään julkaiseman artikkelin aiheesta: "Pilkkaa, vihamielisiä opettajia ja pelkoa - tällaista on arjen LHBTIQA+-vastainen syrjintä". Tässä otteita, jotka olivat itselleni vaikeinta luettavaa:

"Opettaja ilmoitti kesken tunnin, ettei hän hyväksy seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, sillä hän ei hyväksy näihin vähemmistöihin kuuluvien olemassaoloa ja elämistä."

"9 vuotta kiusaamista (siis koko peruskoulun) 3 vuoden pätkissä: Luokat 1-3 ”et kuulu joukkoon”- tyylistä paskaa kaikilta, luokilla 4-6 ”mikset sä oo kuin muut tytöt?” ja ”vitun homo” huutelua ja 7-9 luokilla ”vitun tr*nsu” huutelut alkaa ja ”vitun homo” jatkuu. Koko ajan suljettu pois porukoista erilaisuuden vuoksi."

"Yläasteella, yhdeksännellä luokalla, hyvä ystäväni petti minut ja meni livauttamaan puolelle luokkaa että olen lesbo ja tykkään tytöistä, enkä siitä lähtien voinut vaihtaa vaatteita ennen liikuntatuntia muualla kuin vessassa. Kolme tyttöä eivät suostuneet uutisen kuultuaan enää istumaan vieressäni tai edes lähelläni luokassa, ja yksi vaihtoi lokeropaikkansa pois minun lokeroni vierestä. Eräs, joka teki kanssani biologian esitelmää, esti minut whatsappissa ja vaihtoi kokonaan toiseen esitelmäryhmään. Sain muutamia uhkailuviestejä tuntemattomista numeroista (jotka paljastuivat rinnakkaisluokkalaisteni numeroiksi)."

"Olen muunsukupuolinen ja aikanaan ulkonäköni ollessa mieheksi luettavissa menin käymään YTHS:n gynekologilla. Lääkäri nauroi minun tullessani huoneeseen ja kertoi yllättyneensä miehen kävellessä gynekologin vastaanotolle. Käynnin aikana hän naureskeli sukupuoleeni liittyville asioille useita kertoja ja vitsaili siitä miten huvittavaa olisi jos tulisin raskaaksi, tietämättä edes oliko minulla toiveita vanhemmuudesta. Hänen mielestään oli koominen ajatus, että mies olisi raskaana. Naureskelu ei ollut hyväntahtoista yhdessä nauramista, vaan itse yritin hoitaa käyntini asiallisesti. Lääkäri myös teki oletuksia siitä, ettei minulla varmastikaan voinut olla seksielämää, sillä olen transsukupuolinen. Kun kerroin hänen olevan väärässä, hän kuvasi ”tajuntansa laajenevan” ja huitoi käsillään ilmaa päänsä ympärillä. Tätä kaikkea jatkui tuskaisen pitkään, kunnes tuli sisätutkimuksen aika, jonka vuoksi olin ylipäätään varannut ajan gynekologille. Kieltäydyin tutkimuksesta, koska en kokenut oloani turvalliseksi. Sen jälkeen en käynyt vuosiin gynekologilla (vaikka testosteronihoidon aikana olisi suositeltavaa käydä vuosittain). Olin YTHS:ään yhteydessä lääkärin toiminnasta, mutta tästä ei seurannut käytännössä mitään."

"Terveydenhuollossa syrjitään, jos on joskus hankkinut apua mielenterveysjuttuihin, ei suomessa ole asiaa transhoitoihin. Dysforian oireista ohjataan kuitenkin psykanpolille vaikka se estää avun saannin. Terapiaa ei saa ellei ole rikas ja jos on tuhlannut tuetun terapian masennukseen, koska koulukiusaamiseen ei puututtu."

"... Sattuu katsoa ”tavallisten” ihmisten instagrameja ja someja, erityisesti ystävänpäivänä tai seurustelevien ihmisten syntymäpäivinä. Minulla ei ole samaa vapautta ja helppoutta sisällön laittamisessa, sillä tunnen itseni vääräksi, pelkään ihmisten kokevan sen tuputuksena tai saavani samanlaisia kommentteja kuin silloin joskus, kolme vuotta sitten (siitäkin huolimatta, että suurin osa ihmisistä ei luultavasti ole sellaisia kuin luokkatoverini tai idiootit peräänhuutelijat kadulla)."

Harmittaa, että tänä vuonna päivä osuu samalle päivälle kuin kaatuneiden muistopäivä. Tiedättekö, miksi? Koska pelkään, että kun julkisesti osoitan tukeni transfobian vastustamiselle tänä päivänä, saan syytöksiä siitä, että en kunnioita kaatuneita. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan on yksi keino vaientaa. Minä en vaikene.

Kirjakatsaus: Lasten sukupuoli-identiteetti, osa 1

Olen saanut haltuuni laajan, tieteellisen artikkelikokoelman nimeltään "Pediatric Gender Identity - Gender-affirming Care for Transgender & Gender Diverse Youth", jonka ovat toimittaneet Michelle Forcier (Brownin yliopiston pediatrinen tiedekunta), Gerrit Van Schalkwyk (Brownin yliopiston psykiatrian tiedekunta) ja Jack L. Turban (Massachusettsin yleisen sairaalan lasten ja nuorten psykiatria).

Johdannossa kerrotaan, että kyseessä on moniammatillinen tekstikokoelma, jossa eri alojen ammattilaiset jakavat tietojaan uusimmista tutkimuksista, hoitosuosituksista ja käsitteellisistä viitekehyksistä koskien transsukupuolisten ja sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten sukupuoli-identiteettiä tukevaa hoitoa. Kokoelma on tarkoitettu paitsi ammattilaisille, myös lasten ja nuorten läheisille. Tekstikokoelman lähestymiskulmana on ymmärrys siitä, että sukupuoli-identiteetin kehittyminen lapsissa ja nuorissa ei ole sairaus tai patologia, vaan luonnollinen kehittymisprosessi. Lisäksi todetaan, että tutkimuksista saadaan jatkuvasti uutta tietoa, joka yhä enenevässä määrin tukee sukupuoli-identiteettiä tukevaa hoitotapaa. Toimitustyön tehneet iloitsevat siitä, että tutkimustulosten myötä hyvää hoitoa on yhä enemmän saatavilla tälle ihmisryhmälle, joka on kautta aikojen kärsinyt paljon juuri hoitohenkilökunnan käsissä.

Tekstikokoelman aiheita ovat moninaisuutta tukeva ja resilienssiä kohottava kieli ja paradigmat, lasten sukupuoli-identiteetin epidemiologia, kehityspsykologia ja neurobiologia, vähemmistöstressi, perus- ja erikoisterveydenhuolto, mielenterveys, hormoni- ja kirurgisten hoitojen suositukset, sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten huomiointi kouluissa, yhteisöissä ja hoitoympäristössä, sekä lakiteknistä ja kulttuurista pohdintaa näiden lasten ja nuorten aseman parantamisesta. Varsin monipuolinen kattaus näkökulmia on siis saatu mukaan - kirjoittajia on yhteensä lähes 50 ja artikkeleita 20.

-----

Käyn tässä ensimmäisessä osassa läpi ensimmäistä artikkelia, joka on otsikoitu "Overview and Terminology", Yleiskatsaus ja terminologia. Sen ovat kirjoittaneet Elizabeth S. Perzanowski (lastenlääkäri), Tony Ferraiolo (transaktivisti, "Self-made-man") ja Alex S. Keuroghlian (kansanterveyslääkäri).

Kirjoittajat toteavat, että lastenlääkärit ovat avainasemassa luomassa hyväksyvää ilmapiiriä, jotta sukupuoleltaan moninaisten lasten sukupuoli-identiteetti voi kehittyä rauhassa ja tuettuna. Lapsen sukupuoli-identiteetti alkaa kehittyä varhaislapsuudessa. Jo päiväkoti-ikäinen osaa kertoa, mitä sukupuolta hän on, ja tuntee painetta sukupuoliroolin mukaiseen käytökseen.

Kaksijakoisen sukupuolikäsityksen väliin tai ulkopuolelle sijoittuvat sukupuoli-identiteetit ovat erityisen haavoittuvassa asemassa hoidon suhteen, ja vielä enemmän, jos he kuuluvat johonkin toiseenkin vähemmistöön, esimerkiksi etniseen vähemmistöön.

Terveydenhoidon ammattilaisen on tärkeää hallita keskeisin sanasto, jotta potilas ei tunne turvattomuutta vastaanotolla. Sanasto muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Mikäli jokin potilaan käyttämä termi ei ole tuttu, on kysyttävä potilaalta, mitä se tarkoittaa hänelle itselleen, ja toimittava sen mukaisesti. (En käy tässä läpi artikkelin sanastoa, se on ihan peruskauraa.) Kysyminen ja huolellinen kuunteleminen ovat erittäin tärkeitä, sillä sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten ahdistuksen aiheet ja niihin toivottava hoito ovat aina hyvin yksilöllisiä.

Sukupuoli-identiteettiä tukevaa hoitoa suosittelevat useat suuret pediatrisen lääketieteen ja psykologian yhdistykset, kuten American Academy of Pediatricians (AAP), American College of Osteopathic Pediatricians (ACOP), American Academy of Child and Adolescent Psychiatry (AACAP), American Psychological Association (APA) ja Society for Adolescent Health and Medicine (SAHM). Tämä hoitotapa tunnistaa, että sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat ja terveyserot johtuvat usein kehodysforiasta ja vähemmistöstressistä.

Terveydenhoidossa käytettävä kieli on avainasemassa luotaessa turvallista hoitoilmapiiriä. Moni sukupuoleltaan moninainen lapsi ja nuori on jo tullut torjutuksi terveydenhoidossa, ja heillä voi olla tämän vuoksi traumoja. Useassa tutkimuksessa on todettu, että huomattavan suuri osa transsukupuolisista potilaista salaa transtaustansa terveydenhoidossa, koska pelkää tulevansa kohdelluksi huonosti.

Tämän jälkeen artikkelissa annetaan hyvinkin tarkkoja neuvoja, miten terveydenhoidon vastaanottotiloista ja henkilöstöstä saadaan luotua turvallinen tila sukupuoleltaan moninaisille asiakkaille. En kirjoita niistä.

Artikkelin loppuosassa on esimerkkejä siitä, kuinka lapset ja nuoret ovat kuvailleet dysforiaansa. Ne ovat raastavaa luettavaa ja katsottavaa. Mukana on kaksi piirustusta. Ensimmäiseen on piirretty kalterit, joiden takana on itkevät silmät ja maassa niiden edessä on verisiä teräaseita. Kuvan alla sen piirtänyt henkilö kertoo, että dysforia tuntuu siltä kuin hän olisi vankina omassa ruumiissaan, rangaistuksena jostain. Teräaseet kuvaavat sitä, että häntä kidutetaan heti, jos hän tuntee hetkenkään olevansa itsevarma. Toiseen kuvaan on piirretty maassa makaava ihminen, jonka päällä seisoo iso hirviömäinen hahmo, jonka reunojen sisäpuolelle on kirjoitettu erilaisia sanoja, kuten "Not a boy", "Where did I go wrong", ja hirviöhahmolla on puhekupla, jossa lukee "Freak". Kuvan piirtänyt henkilö kuvailee, että dysforiaa hänelle aiheuttavat sanat, joita muut sanovat, ja joita hänen mielensä itse sanoo, ja että joskus ainoa keino paeta tätä niskassa painavaa hirviötä on itsensä vahingoittaminen. Nämä ovat hyvin voimakkaita kuvia.

Artikkelin lopussa on lähdeviitteet (43 kpl).

Mistä ominaisuuksista sukupuoli koostuu?

Edellisessä kirjoituksessa yhtenä osana olivat sukupuolen erilaiset määritelmät. Setan määritelmä sukupuolesta sisältää erilaisia ominaisuuksia, jotka luetellaan seuraavasti: geneettiset, kehitykselliset, hormonaaliset, fysiologiset, psykologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset ominaisuudet. Näistä ominaisuuksista toivottiin sitten esimerkkejä, käsitteiden avaamista.

Ihan alkuun on korjattava, että kyse ei olekaan Setan määritelmästä, vaan Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE:n määritelmästä vuodelta 2016, ja se syntyi tarpeesta ottaa kantaa intersukupuolisten lasten hoitoon. (En tiennyt tätä itsekään aikaisemmin!) Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivulla termiä avataan näin:

"ETENEn monitahoinen määritelmä sukupuolesta helpottaa ymmärrystämme sukupuolen moninaisuuden olemassaolosta – aina nämä kaikki ulottuvuudet eivät johda samaan suuntaan, vaan variaatioita voi olla monenlaisia."

Minua on kritisoitu siitä, että käytän paljon viittauksia valmiisiin teksteihin, enkä perustele omin sanoin. Omasta mielestäni teen molempia. Huomautan, että monet lähdeviitteettömät tekstit, jotka olen kirjoittanut "omasta päästäni", eivät ole keränneet välttämättä yhtään kommenttia, ja niitä on luettu tietenkin paljon vähemmän kuin runsaasti kommentteja saaneita tekstejä.

En halua olla pelkästään omien käsitysteni varassa, vaan tukeudun mielelläni tutkittuun tietoon ja asiantuntijoiden näkemyksiin. Siksi teen nyt tässä samoin. En ole sukupuolen tutkija enkä muutenkaan ammattilainen tässä aiheessa, joten kyseessä on täysin maallikon kasaama kirjoitus  ominaisuuksista nimenomaan sukupuolen kontekstissa.

-----

Kun nyt kyse on tosiaan eettisen neuvottelukunnan määritelmästä, niin lienee syytä ensin katsoa, ovatko he avanneet näitä mainittuja ominaisuuksia mitenkään. 6-sivuisessa kannanotossa sitä ei tehdä, mutta 14-sivuisessa taustaraportissa ehkä hieman. Lainaus raportista:

"Sukupuolen määrittelyyn liittyy kulttuuriin syvään juurtuneita käsityksiä ja olettamuksia. Sukupuolella voidaan tarkoittaa muun muassa sukupuolirooleja, naiseuden ja mieheyden sosiaalisia merkityksiä, sukupuolista käyttäytymistä tai yksilön sukupuoli-identiteettiä. Sukupuolella tarkoitetaan myös virallista, henkilötunnuksesta ilmenevää sukupuolta."

"Nykykäsityksen mukaan sukupuoli on monimuotoisempi kuin vain perinteinen kahtiajako naisiin ja miehiin. Jokainen ihminen kokee sukupuolensa omalla tavallaan. Suuri osa ihmisistä kokee olevansa joko naisia tai miehiä, mutta jotkut kokevat olevansa molempia tai esimerkiksi hiukan molempia, tai eivät ehkä koe kuuluvansa kumpaakaan kategoriaan. Ihminen voi myös kokea olevansa sukupuoleton. Tähän viitataan puhuttaessa sukupuolen moninaisuudesta. Sukupuolen moninaisuus liittyy kaikkeen sukupuolisuuteen, ei ainoastaan sukupuolivähemmistöjen kokemukseen."

"Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan henkilön kokemusta omasta sukupuolestaan. Useimpien ihmisten sukupuoli-identiteetti vastaa heille vastasyntyneenä määriteltyä sukupuolta. Sukupuoli-identiteetti on kuitenkin aina yksilöllinen, eikä se välttämättä käy yksiin hänelle määritellyn sukupuolen kanssa. Sukupuoliristiriidasta puhutaan silloin, kun määritelty ja henkilön itsensä kokema sukupuoli eivät vastaa toisiaan. Juridisella tai virallisella sukupuolella tarkoitetaan Suomessa henkilötunnuksestakin ilmenevää vastasyntyneenä määriteltyä sukupuolta. Juridinen sukupuoli on mahdollista vaihtaa myöhemmin, mikäli lainsäädännön asettamat edellytykset vaihdolle täyttyvät."

THL:n tasa-arvosivustolla kerrotaan sukupuolesta mm. seuraavaa:

"Sukupuoli on monitasoinen käsite. Sukupuolella voidaan viitata esimerkiksi juridiseen sukupuoleen, joka ilmenee henkilötunnuksesta, sukupuolen ruumiillisiin ulottuvuuksiin kuten anatomiaan, kromosomeihin tai hormoneihin, sukupuolelle annettuihin sosiaalisiin merkityksiin ja sukupuolinormeihin tai sukupuoli-identiteettiin."

Yksi erinomainen artikkeli on Setan koulutusasiantuntijan Marita Karvisen kirjoittama "Nainen, mies ja moni muu". Artikkeli on 18 sivua pitkä (46 sivua lähdeviitteineen!) ja se käy läpi sukupuolen eri ominaisuuksia monipuolisesti. Käytän tätä artikkelia päälähteenäni tämän kirjoituksen alkupuolella, jossa keskityn ei-kehollisiin sukupuolen ominaisuuksiin.

Lainaus koskien sukupuolen kulttuurisuutta:

"Koska ihminen antaa myös luonnolle merkitykset, ei myöskään voi olla olemassa mitään ”luonnollista” sukupuolta ilman kulttuurisia vaikutuksia. Sukupuolen ”luonnollisuus” on sekin kulttuurinen konstruktio. Kun ymmärrämme, että sukupuolet(kin) rakentuvat kulttuurisesti, ymmärrämme myös, että niiden variaatio kulttuurien välillä ja myöskin näennäisesti yhtenäisten kulttuurialueiden sisällä voi olla valtava."

Artikkelissa kuvaillaan erilaisia kulttuureja, menneitä ja nykyisiä, ja niiden sukupuolikäsityksiä. Länsimainen binääri sukupuolijärjestelmä ei ole ainut tapa luokitella ihmisiä eri sukupuoliin. Onko se silloin myöskään absoluuttisesti paras tai oikea tapa?

Moninaisten sukupuolten järjestelmissä on kyse siitä, että kulttuuriin kuuluu kiinteästi useampia sukupuolia kuin kaksi. Mitään sukupuolta ei patologisoida. Binäärisen sukupuolijärjestelmän kulttuureissa binääristä poikkeavat sukupuolen ilmaisut on perinteisesti luokiteltu sairaiksi, kuten kirjoitin edellisessä tekstissäni.

Kulttuuri tarkoittaa "yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta; tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Kun moderni ihmiskuva käsittää ihmisen olevan evoluution tuote, niin loogisesti kulttuuria ei voi enää pitää luonnon vastakohtana, joksi se on alkujaan käsitetty. Kulttuuriksi sen laveimmassa merkityksessä voidaan katsoa lukeutuvan kaiken sen tiedon, joka siirtyy sukupolvelta toiselle muutoin kuin geenien välityksellä. Sosiologisesta näkökulmasta kulttuuri on erottelujen järjestelmä, jonka avulla luokittelemme ympäristöä, arvotamme itseämme ja muita sekä rakennamme identiteettiä." (lainaus ei tarkka, olen jättänyt lauseita pois välistä. Lähde: Opetushallitus)

Tätä käsittääkseni tarkoittaa sukupuolen kulttuurinen ominaisuus: kulttuuri on se kehys tai ympäristö, jossa sukupuoli saa vaikutteita ja kehittyy. On olemassa sukupuolikäsitykseltään erilaisia kulttuureja. Joissakin kulttuureissa on binääri sukupuolijärjestelmä, joissakin monisukupuolinen järjestelmä. Jälkimmäisessä on tilaa muillekin sukupuolille kuin miehelle ja naiselle. Käsitän termin "sukupuolen kulttuurinen ominaisuus" siten, että se kulttuuri, jossa ihminen elää, vaikuttaa moniin sukupuolen ominaisuuksiin.

Sukupuolen kulttuurinen ominaisuus tarkoittaa myös sitä, että useat niistä ominaisuuksista ja lainalaisuuksista, joiden katsomme ”määritelmän mukaan” kuuluvan sukupuolelle, eivät kaikissa kulttuureissa ilmene tai toimi samalla tavalla. Yksi esimerkki on juuri tuo edellä mainittu sukupuolten määrä. Toinen esimerkki: Polynesiassa ihmiskäsitykseen kuuluu, että ihmisen sukupuoli voi elämän aikana muuttua, kun taas länsimaisessa kulttuurissa on käsitys, että jokaisella ihmisellä on syntyessään sukupuoli, joka ei elämän aikana muutu.


Sosiaalinen tarkoittaa yhteisöllistä, yhteiskunnallista, jotain mikä tapahtuu suhteessa ja vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. "Sukupuoli on sosiaalinen konstruktio" (lause on huono käännös, ei pitäisi puhua sukupuolesta sosiaalisena konstruktiona, vaan sosiaalisen sukupuolen teoriasta konstruktiona) tarkoittaa, että sukupuoli tulee näkyväksi tekemisen kautta. Sukupuoliroolit eli opitut käyttäytymismallit ja odotukset eri sukupuolille sopivasta tai tyypillisestä käyttäytymisestä ovat osa sosiaalista sukupuolta. Käsitöitä tekevä mies on "naismainen", rekkaa ajava nainen on "miesmäinen", jne. Sukupuoleltaan moninaisilla ja/tai ei-binääreillä on useissa kulttuureissa ollut neuvonantajan tai tietäjän sosiaalinen rooli. Balkanilla sosiaalisesti miehenä elävät naiset ovat osa kulttuuria.

Sosiaalinen sukupuoli ei yksinään kerro, mitä sukupuolta ihminen on. Se kertoo, millaisessa sosiaalisessa sukupuoliroolissa ihminen elää, ja se on vahvasti sidoksissa kulttuuriin.

Kun lapsi syntyy, monissa kulttuureissa lapsen sukupuoli määritellään sillä hetkellä kehon (sukuelinten) ulkonäön perusteella. Näin ei kuitenkaan toimita kaikkialla. Voisi siis sanoa, että sukupuolen määrittely syntymän hetkellä on myös sosiaalinen konstruktio; sopimus, jonka yhteisö tai yhteiskunta on tehnyt. Lisäksi raja, joka erottaa poikavauvan tyttövauvasta on hiuksenhieno: yhden senttimetrin mitan ylittävä fallos on penis, sitä lyhyempi on klitoris. Tämä on ihmisten keskenään tekemä sopimus, ei biologinen fakta. Raja on täytynyt laittaa johonkin kohtaan.


Psyykkinen sukupuoli tarkoittaa sukupuoli-identiteettiä: yksilön oma kokemus ja käsitys sukupuoleen kuulumisesta. Lainaan jälleen Karvisen artikkelia:

"Jokaisella meistä on enemmän tai vähemmän jäsentymätön käsitys omasta sukupuolestamme. Psyykkisellä sukupuolen määrittelyllä viitataan siihen, että ihmisen omat kokemukset sukupuolestaan katsotaan oikeiksi ja oikeutetuiksi. Ihmisellä on tällöin oikeus määritellä itse oma sukupuolensa ja muu yhteisö ja ympäröivä yhteiskunta hyväksyvät tämän määrittelyn. Sukupuolen määrittely ei tule ulkoa päin vaan ihmisen sisältä. Psyykkisessä sukupuolen määrittelyssä on kyse siitä, että muut antavat toistensa kokemuksille suuren painoarvon: olet, mitä tunnet."

Tämän jälkeen artikkelissa pohditaan sitä, millaisia ratkaisuja ihmiset kautta historian ovat tehneet elääkseen psyykkisen sukupuolensa mukaista elämää. Esimerkiksi se, että naiset olisivat eläneet miehinä koska halusivat miehen paremman sosiaalisen aseman, on liian helppo selitys, koska kuitenkin myös miehet ovat eläneet naisina, sosiaalisesti alempiarvoisina. Esimerkiksi nunnana tai munkkina eläminen on voinut olla pakopaikka perinteisestä naisen tai miehen roolista, kun ei ole tarvinnut mennä naimisiin ja perustaa perhettä.

Modernin sukupuolikäsityksen mukaisesti psykologinen sukupuoli, sukupuoli-identiteetti, määrittelee ihmisen sukupuolen. Eli kukin ihminen itse määrittelee oman sukupuolensa. Artikkelista:

"Useimmissa näissä kulttuureissa, missä henkilön annetaan itse määrittää oma sukupuolensa, tapahtuu jo lapsuusiässä biologisen sukupuolen uudelleenmäärittelyä oman perheen tai suvun taholta. Kun läheiset huomaavat, että lapsen sukupuoli ei vastaa hänen biologista sukupuoltaan, alkaa sosiaalistaminen uuteen sukupuoleen. Koska viimeinen sana kuuluu yksilölle itselleen, ei tämä määrittely ole sitova: henkilö voi myöhemmässä elämänvaiheessaan valita itse sukupuolensa vaikkapa palaamalla takaisin biologiseen sukupuoleensa. Perhe ja lähiyhteisö tukevat psyykkisen sukupuolen määrittelyn omaavissa kulttuureissa yksilöllisiä valintoja; perhe on voinut erehtyä, yksilö itse ei."

Kulttuuriset, sosiaaliset ja psykologiset sukupuolen ominaisuudet eivät synny itsestään, vaan niihin vaikuttavat ihmisen ulkopuoliset seikat. Kehoon liittyvät sukupuolen ominaisuudet ovat sisäsyntyisiä. Siirrytään seuraavaksi niihin.


Fysiologia tarkoittaa Wikipedian mukaan eliöiden toimintaa ja toimintamekanismeja. Sukupuolesta puhuttaessa fysiologia varmaankin tarkoittaa kehoa ja kehon sukupuolipiirteitä, todennäköisesti myös sukuelinten ja sukurauhasten toimintaa. On olemassa ihmisiä, joilla on sekä naisten että miesten sukuelimet, joko kokonaan näkyvillä tai osittain piilossa (intersukupuoliset). Esimerkiksi naisen ulkoiset sukuelimet, mutta myös kehon sisällä piilossa olevat kivekset, tai toisinpäin. Olen lukenut yhdestä tapauksesta, jossa lapsen siittäneellä henkilöllä oli myös toimiva kohtu. Näkyvät sukuelimet eivät siis määrää yksiselitteisesti ihmisen sukupuolta. Tällaiset ihmiset kuitenkin pyritään luokittelemaan jompaan kumpaan, jos he elävät binäärin sukupuolijärjestelmän yhteiskunnassa.

Eräs sukupuolisuutta laajasti tutkinut henkilö on Susa Tyrniluoto. Hän kirjoittaa mm. näin:

"Sukupuolisten ominaisuuksien kehittymisen vaiheita ei tunneta täysin, jonka vuoksi kehityskulun tulkinta on nojannut pikemmin uskomukseen dikotomisesta, eli kaksijakoisesta sukupuolesta, joka normaalilla ihmisellä on oletettu olevan joko-tai, mies tai nainen. Sukupuolen geneettinen tutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei sukupuolilokeroa voida määrittää ainoastaan biologian perusteella, koska sukupuoliset variaatiot ovat luontaisia."

Hän selittää tekstissään hyvin myös sukupuolen fysiologisen kehityksen kohdussa, ja kertoo, että luonnossa kaikki sukuelinten variaatiot ovat normaaleja. Variaatiot ovat evoluution perusta. Juuri tästä olen itsekin kirjoittanut blogissani.

Sukusolujen osalta jako näyttää selkeältä; on hedelmöittäviä ja hedelmöittyviä sukusoluja, eli kahdenlaisia. Mutta: ihmisen sukusolussa on olemassa aihio molempiin. Tästä luin jo Translasten historiat -kirjassa. Lainaus aiemmasta blogitekstistäni:

"Evoluutioteorian kehittäjä Charles Darwin puolestaan totesi kirjassaan 1896, että jokaisessa naaraspuolisessa eläimessä ovat kaikki urospuolisen toissijaiset tunnusmerkit ja päinvastoin, latentteina eli epäaktiivisina, odottaen kehittymistä, joka voisi tapahtua tietyissä olosuhteissa. Hän totesi myös, että samantyyppinen ilmiö on havaittavissa ihmisissä. Sitä ei kuitenkaan todistettu vastaavin tieteellisin kokein kuin eläimillä, se oli teoria."

"Aikakauden [1920-30-lukujen] tutkijoiden keskuudessa oli konsensus siitä, että jokaisessa ihmisessä on sekä naisen että miehen piirteitä, ja että sukupuoli on miehen tai naisen ominaispiirteiden yhdistelmän ilmaisua yksilössä."

Tutkijat ovat saattaneet löytää keinon, jolla pelkistä miespuolisista sukusoluista voisi luoda alkion, eli hedelmöittää miehen sukusolu toisen miehen sukusolulla. En osaa arvioida, onko tämä oikeasti totta, mutta näin tosiaan kirjoitetaan.


Hormonaaliset ominaisuudet tarkoittavat kehon hormonituotantoa ja sen vaikutuksia kehossa. Sukuhormonit säätelevät miehen ja naisen sukupuolitunnusmerkkien kehittymistä ja seksuaalitoimintoja. Kaikilla ihmisillä on sekä "mieshormonin" että "naishormonin" tuotantoa. Joidenkin naisten testosteronituotanto on samalla tasolla kuin miesten. Hormonitasoissa on hyvin paljon vaihtelua sekä yksilöiden välillä että samaa sukupuolta olevien välillä. Sikiön hormoniympäristö vaikuttaa sukupuolen kehittymiseen, ja transnaisten geenien kyvyissä vastaanottaa testosteronia on havaittu tiettyjä poikkeavuuksia miehiin verrattuna.


Geneettinen tarkoittaa perinnöllistä, geeneihin liittyvää. Perimme vanhemmiltamme sukukromosomit. Yleensä XX-kromosomi tarkoittaa naista ja XY-kromosomi miestä. Kuitenkin on olemassa ihmisiä, joiden geenit ovat XY, mutta jotka ovat keholtaan naisia, ja toisinpäin. On myös olemassa ihmisiä, joiden kromosomit ovat erilaiset eri kohdissa kehoa. Sukupuoli ei siis määräydy yksiselitteisesti genetiikankaan perusteella.

Tässä kohtaa voisin siteerata Tiina Raevaaraa:

"Mikä lopulta on biologinen sukupuoli? Oikeat sukupuolielimet? Ei. Oikeat sukupuolikromosomit? Ei. Oikea sukupuolikromosomin geeni? Ei edes se."

Tiina Raevaaran blogissa oleva linkki Hesarin vieraskynäkirjoitukseen on rikki, mutta tässä toimiva linkki Johanna Mappesin ja Mikko Hurmeen kirjoitukseen "Ihmisen sukupuoli on tulkinnanvarainen asia."



Kehityksellinen tarkoittaa tässä tapauksessa niitä olosuhteita, joissa sukupuoli on kehittynyt. Käsittäisin sen niin, että siihen kuuluvat lähinnä sikiöaikaiset olosuhteet. Sikiö altistuu kohdussa mm. äidin kehon hormonipitoisuuksille, ja on tutkimuksissa todistettu, että alhainen estrogeenialtistus voi olla yksi merkittävä tekijä transsukupuolisuuden taustalla. Se on todistettu, että kasvattamalla lasta ei voi pakottaa identiteetin vastaiseen sukupuoleen, eli en usko, että sana "kehityksellinen" tarkoittaisi tässä kasvatusta tai ylipäätään lapsuus- ja nuoruusiän kehitystä. En ole ainakaan törmännyt missään sellaiseen tietoon, että lapsen kehossa tai kasvuympäristössä jokin voisi aiheuttaa muutoksia sukupuolessa.

-----

Alussa lueteltujen ominaisuuksien lisäksi, joita nyt olen tässä käsitellyt, on vielä muitakin ominaisuuksia, joita voidaan liittää sukupuoleen. (Lähde: Marita Karvisen artikkeli)

Esimerkiksi sukupuolen pysyvyys / dynaamisuus. Länsimaisessa sukupuolikäsityksessä on vallalla sukupuolen pysyvyyden käsite, kun taas joissakin toisissa kulttuureissa hyväksytään, että sukupuoli voi muuttua, ja se on ihan yhtä aito sukupuoli kuin se, johon ihminen syntyi.

Toinen esimerkki on sukupuolen asteittaisuus / kokonaisuus. Esimerkiksi ensin on vauva, josta kasvaa tyttö, ja sen jälkeen nainen. Länsimaisessa kulttuurissa sukupuoli kypsyy asteittain ja tasatahtiin molemmilla sukupuolilla. Eräässä intiaanikulttuurissa lapset syntyvät ikään kuin raakoina, sukupuolettomina olentoina, ja he kypsyvät sukupuoleen vasta vuosien kuluttua. Uudessa-Guineassa naissukupuoli kypsyy luonnostaan ja syntymästä lähtien, kun taas miessukupuoli kypsyy vasta vuosien kuluessa erilaisten rituaalien kautta.

Kolmas esimerkki on toisensa poissulkevat sukupuolet. Vaikka länsimainen psykologia tunnistaa, että kaikissa ihmisissä on molempien sukupuolten ominaisuuksia ja piirteitä, silti sukupuolia pidetään toisensa poissulkevina, ja molempien sukupuolten läsnäolo ihmisessä luokitellaan sairaudeksi. Näin ei kuitenkaan ole kaikissa kulttuureissa, esimerkiksi nigerialaiset naisaviomiehet ovat sekä naisia että miehiä, ja joissakin intiaanikulttuureissa shamaanit ovat molempia sukupuolia samanaikaisesti.

-----

Seuraavaksi varmaan kysytään, että miten nämä ominaisuudet muka muodostavat sukupuolen. Kysyjä on edelleen kiinni määritelmässä, että sukupuoli todennetaan kehosta. Sukupuolta ei pidä ajatella pelkästään kehollisena asiana. Biologia on toki sukupuolisuuden perusta*, mutta siihen kuuluu paljon muutakin. Meillä kaikilla nämä edellä kuvatut ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten koemme sukupuolemme, tiedostammepa sen itse tai emme.

*Kun luin lähteinä käyttämiäni artikkeleja, ymmärsin, että on todella olemassa liike/aatesuunta/mitänytvaan, joka kieltää biologian yhteyden sukupuoleen. Olen aiemmin ihmetellyt, miksi minuakin on tästä syytetty, kun tietääkseni en ole koskaan niin tehnyt. Näköjään minut on niputettu tuohon aatteeseen, vaikka en ole siitä mitään tiennyt. Nyt tiedän.

Pohdintoja sukupuolesta, kehodysforiasta ja transaktivismin tavoitteista

Kun keskustellaan transihmisistä, käytetään paljon vaikeita sanoja. Jokainen tulkitsee niitä omasta näkökulmastaan, vaikka niille on annettu enemmän tai vähemmän virallisia määritelmiä. Ei siis ole ihme, että keskustelu on usein vaikeaa, eikä yhteisymmärrystä synny.

Monet arvokonservatiiviset tahot ja ihmiset painottavat sukupuolen lisääntymisbiologista määritelmää, eivätkä pidä esim. Setan laajempaa sukupuolen määritelmää onnistuneena. Tästä peruslähtökohdasta kun asiaa katsoo, niin silloin myös sukupuoli- tai kehodysforian käsite on heille vaikea, ja sitä verrataan usein muihin tiloihin tai sairauksiin, mielestäni aika epäonnistuneesti. Lisäksi keskustelu jumittuu usein sukupuolten lukumäärään, mikä on harmillista.

Tässä kirjoituksessa koetan hieman pohtia näitä seikkoja eri kanteilta. Sisältövaroituksena voisin mainita juuri nämä arvokonservatiiviset määritelmät ja käsitykset.

Arvokonservatiivien kuvitteelliset näkemykset / suorat lainaukset kirjoitan kursiivilla.

EDIT. Huom. Vaikka käytän osittain suoria lainauksia, osa niistä on tiivistettyjä, eli sanoja tai lauseita on voitu jättää välistä pois. Pahoittelen tätä. Haluan myös selventää, että en osoita vastauksia näihin kursiivilla kirjoitettuihin väitteisiin suoraan tai yksinomaan mainituille nimimerkeille, vaan yleisesti.

Sukupuoli

Setan määritelmä sukupuolesta: Sukupuoli on erilaisista geneettisistä, kehityksellisistä, hormonaalisista, fysiologisista, psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ominaisuuksista koostuva jatkumo. Sukupuoli on myös juridinen määre.

Nimimerkki Sara:

"Tämä on esimerkki "määritelmästä", joka ei selitä mitään ja aiheuttaa vain lisää kysymyksiä. Joskus taas sanotaan, että ihminen voi olla "mies tai nainen, tai jotain näiden väliltä, tai osittain mies ja osittain nainen tai ei kumpaakaan" . Näistä voidaan päätellä vain, että "sukupuoli" on ihmisen persoona. Tämä on käsitteiden tahallista hämärtämistä."

"Olen minä todellakin lukenut Transtukipisteen ja Setan ja vaikka minkä määrittelyjä transsukupuolisuudelle, jotka ovat toinen toistaan sekavampia."

Aito Avioliitto ry:n määritelmä sukupuolesta:
"Sukupuoli on kehosta todennettava ominaisuus, eikä se määrity kokemuksen perusteella. Ei ole biologisesti mahdollista olla muuta sukupuolta, kuin nainen tai mies." 

Jos nämä uudet (käytän nyt sanaa uusi, tarkoittaen sillä näitä laajempia sukupuolen määritelmiä) määritelmät aiheuttavat kysymyksiä, mutta vanha määritelmä sukupuolesta kehosta todennettavana asiana ei aiheuta, niin minusta se kertoo vain siitä, että uusia määritelmiä ei ole vielä ymmärretty eikä omaksuttu. Ihan luonnollinen reaktio siis. Tätä ensimmäistä määritelmää kritisoidaan usein myös siitä, ettei mainittuja ominaisuuksia avata mitenkään. Olettaisin sen johtuvan siitä, että tällainen määritelmä olisi hyvin pitkä, sekä siitä, että oletetaan ihmisten yleisesti ymmärtävän, mitä mainituilla ominaisuuksilla tarkoitetaan. Sanastoissa ja määritelmissä yleensä pyritään ennemmin tiiviiseen kuin täysin tyhjentävään ilmaisuun. Oleellista lienee, että nuo ominaisuudet ovat kullakin ihmisellä yksilölliset, ja kaikki niistä vaikuttavat ihmisen sukupuoleen ja sukupuoli-identiteettiin.

Itse ymmärrän tuon määritelmän niin, että kun sukupuolen ajatellaan olevan jatkumo, niin vanha määritelmä lokeroista "nainen" ja mies" korvautuu pitkällä janalla. Tyypillisesti joko miehiin tai naisiin liitetyt ominaisuudet sijaitsevat eri päissä janaa. Kukin yksilö sijoittuu yksilölliselle paikalleen tällä janalla. Silloin lisääntymisbiologisesti naisiksi määriteltyjä voi olla miesten päässä miesten keskellä, ja miehiä naisten keskellä, ja muita siellä seassa, jopa janan ulkopuolella. Sijainti janalla kertoo yksilön sukupuoli-identiteetin, joka muodostuu mainittujen ominaisuuksien yhteisvaikutuksesta. Sijainti janalla voi olla lisääntymisbiologisen sukupuolen mukainen, sille vastakkainen, tai jotain muuta.

Jos tarpeeksi moni ihmisen sukupuoleen liittyvistä ominaisuuksista sijoittuu selvästi toiselle biologiselle sukupuolelle tyypillisempään päähän, elämä oman biologisen sukupuolen roolissa ja kehossa voi tuntua vaikealta / väärältä / mahdottomalta. Ympäröivä kulttuuri ja sukupuolinormit vaikuttavat siihen, miten tähän ristiriitaan suhtautuu - sekä henkilö itse, että yhteisön suhtautuminen henkilöön. Sukupuoli ei ole siis lainkaan yksinkertainen tai yksiselitteinen, vaan hyvin monimutkainen, monen asian summa.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivuilta löytyy ihan tosi hyviä määritelmiä, artikkeleita ja oppaita, joiden avulla voi opiskella tätä laajempaa sukupuolen käsitettä ja sukupuolten moninaisuutta. Suurelle osalle nämä tiedot ovat riittäneet ja he ovat asian ymmärtäneet, ainakin alustavasti. Moni arvokonservatiivi on kuitenkin tuonut esiin, että vaikka he ovat näitä lukeneet, he eivät silti ole ymmärtäneet, mitä niissä oikeasti tarkoitetaan. Tässä kohtaa minun on vain kohautettava olkapäitäni. En tiedä, miten asioita voisi selvemmin kertoa.

Tai hetkinen, olisiko tästä apua? Linkki-> Varhaiskasvatuksen ammattilaisille suunnattu sivusto sukupuolen moninaisuudesta.

Mielestäni tämä uusi janamääritelmä on parempi kuin perinteinen lokeroajattelu, eli lisääntymisbiologinen määritelmä, joka määrittelee ihmiset ensisijaisesti kehon ulkonäön perusteella (epäselvissä tapauksissa joko sukurauhasten tai jonkun muun lääketieteellisen seikan perusteella), ja jättää intersukupuoliset ja muunsukupuoliset ulkopuolelle. Heistä tulee jakojäännös, "kehityshäiriö", koska he eivät sovi lokeroihin. Minusta on miellyttävämpää ajatella, että heidätkin otetaan huomioon. 

Suomen kieli on tässä suhteessa ongelmallinen, kun lisääntymisbiologista sukupuolta ja sukupuoli-identiteettiä ei erotella selkeästi omina sanoinaan, toisin kuin englannin kielessä (sex / gender). Lisäksi sukupuoli-sana itsessään viittaa siihen, että kyseessä on binäärinen käsite: yhden asian kaksi puolta. Sekin on ongelmallista nykytiedon valossa, ja aiheuttaa näitä jankkaamis-keskusteluja sukupuolten määrästä.

Se, että vanha lokeroajattelu ei tunnista intersukupuolisia tai muunsukupuolisia, ei ole arvokonservatiivin mielestä mikään ongelma, koska ei se ole ennenkään ollut. Inter- ja muunsukupuoliset on käsitetty nimenomaan sukupuolen kehityshäiriöinä tai mielenterveyden häiriöinä, ja se on monen mielestä ihan oikein. Tämä lienee konservatiivisen ajattelutavan ydin. Minä lienen sitten liberaali, kun ajattelen, että on oikein kehittyä paremmaksi, tarkemmaksi, ja inklusiivisemmaksi, lisääntyvän ja tarkemman tiedon mukaan.

Monessa muussakin asiassa aiemmin häiriöksi tai sairaudeksi luokiteltu ihmisen ominaisuus on alettu käsittää normaalin vaihtelun piiriin kuuluvaksi, esimerkiksi homoseksuaalisuus. No, vielä löytyy änkyröitä, jotka uskovat toisin. Neurokirjon ihmiset ovat varmaan melko samassa tilanteessa kuin transihmiset siinä mielessä, että suuri osa pitää vielä kiinni siitä, että neurokirjolla olevat ovat sairaita tai kehityshäiriöisiä, pieni (edistyksellinen) osa taas on sitä mieltä, että kyseessä ei ole häiriö tai sairaus, vaan luonnollisesti ihmisissä esiintyvä ominaisuus.

Koska kehitys kehittyy kuitenkin tiettyyn suuntaan, niin mieluummin olen mukana kuin jarrutan tai hyppään kyydistä. Eihän asia toki näin yksinkertainen ole: en tietenkään lähtisi mukaan sellaiseen, johon en oikeasti usko. Mutta tähän uskon kyllä.

Juridisesti Suomessa tällä hetkellä on mahdollista olla vain nainen tai mies. Tämä on totta. Mutta kolmas juridinen sukupuoli voi tulla meillekin ihan lähitulevaisuudessa. 

On olemassa transihmisiä, jotka ajattelevat sukupuolesta täsmälleen samalla tavalla kuin tässä "arvokonservatiiveiksi" nimittämäni ihmiset. Heidänkin mielestään tällainen laajempi määritelmä on ihan turha ja sotkee itsestään selviä asioita. He itse transihmisinä ehkä vain haluavat vaihtaa representaatiotaan toiseen sukupuoleen ja olla sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Eivätkä he varsinkaan halua keskustella sukupuolen määritelmästä. Ymmärrän heidän näkökulmansa ihan hyvin. Elämä on liian lyhyt määritelmistä tappelemiseen, eikö elettäisi mieluummin? Josta päästäänkin seuraavaan väittämään:

"Miksi on olemassa transihmisiä, jotka ajattelevat asiasta eri tavalla kuin Seta? Eikö se todista, että Seta on väärässä?"

Eiköhän se ole ihan luonnollista, että erimielisyyksiä on. Etujärjestö ei koskaan voi olla täysin ristiriidaton. Sen enempää en välitä tätä väitettä pohtia.

"Seta on syöpää ja mädättää koko yhteiskunnan. Homous ja transvestisuus ovat sairaita ilmiöitä ja kohta Seta haluaa pedofiileillekin oikeuksia."

Seta toimii sen puolesta, että kaikenlaiset ihmiset saisivat elää ihmisarvoista ja perusturvallista elämää. Se päinvastoin tekee hyvää koko yhteiskunnalle. Kun "poikkeavia" hyljeksitään ja painostetaan "normaaleiksi", he helposti syrjäytyvät ja kärsivät mielenterveyden ongelmista, ja ovat riippuvaisia yhteiskunnan tuista. Heidän toimintakykynsä parantaminen parantaa siis myös yhteiskunnan terveyttä. Homous ja transvestisuus eivät ole sairauksia. Ja arvatkaapa mitä, pedofiileillä on jo oikeuksia - ne samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin. Teoista kuuluu saada rangaistus, mutta pedofiilinen ajattelu ei ole teko eikä rikos.

Keho ja dysforia

Nimimerkki Sara:

"Ongelma on mielessä eikä kehossa. Ristiriita mielen ja kehon välillä ei ole todellinen, vaan kuviteltu, ellei oikeasti väitetä, että ihminen "on syntynyt väärään kehoon", mikä vaatisi aika paljon selittämistä."

Musta Orkidea -blogi:

"Meidän tulee tunnustaa se tosiasia, että IHMINEN ON HÄNEN KEHONSA, tuolla keholla on sukupuoli ja sitä kehon sukupuolta EI VOI MUUTTAA."

"Väärään kehoon ei voi syntyä, koska aivot ja muu keho eivät ole toisistaan irrallisia, eivätkä voi olla olemassa ilman toista."

Minun on hyvin, hyvin vaikea kuvitella, että ihmiskunnassa kautta historian olisi osalla ihmisistä näin pysyvä ja yhtenäinen hallusinaatio väärän sukupuolen kehoon syntymisestä. Että transsukupuolisuus ei olisi todellinen, ihmisyyteen kuuluva ilmiö.

Sukupuoli-identiteetti ei määrity automaattisesti sen perusteella, miltä kehosi näyttää, vaan siihen vaikuttavat sikiöaikainen kehitys, elämän aikana saadut kokemukset, kulttuuri... no, juuri ne asiat, jotka edellä Setan sukupuolen määritelmässä kuvattiin. Konservatiivit typistävät sukupuolen lisääntymisbiologiaan, ja onhan se tavallaan ihan oikea määritelmä, mutta hyvin rajallinen. Se ei sisällä kaikkia sukupuolen ulottuvuuksia. Jälleen suomen kielen rajallisuus hämärtää asian ymmärtämistä.

Kehon sukupuolta ei voi muuttaa - se on ihan totta. Mutta onko kehon sukupuoli se, joka määrää ihmisen sukupuolen kokonaisuuden? Ei välttämättä.


Kun luin Translasten historiat -kirjaa (olen referoinut sitä aiemmin blogissani), kirjoittaja toi esiin sen, että sukupuolen binäärisyys on jo 1950-luvulla huomattu vajaaksi määritelmäksi. Sitä ei kuitenkaan laajasti silloin haluttu romuttaa, koska se olisi mullistanut kaiken, ja moni tutkija ja asiantuntija olisi joutunut opettelemaan uusia ajattelutapoja ja asenteita, jopa myöntämään olleensa väärässä. Tähän ei oltu vielä valmiita.

Mitä tulee siihen, että ihminen on kokonaisuus, josta ei voi irrottaa mieltä ja kehoa erilleen, eivätkä ne siksi voi olla "eri mieltä" sukupuolestaan, niin osittain olen samaa mieltä. Siitä olen samaa mieltä, että keho ja mieli ovat kokonaisuus ja ne vaikuttavat toisiinsa. Kuitenkin uskon siihen, että "mielen sukupuoli" ja "kehon sukupuoli" voivat kehittyä eri suuntiin niin paljon, että ihminen kokee sen sukupuoliristiriitana. Sikiöaikana nämä alueet kehittyvät eri aikoina, joten on mahdollista, että sikiöaikainen altistus eri hormonipitoisuuksille voi aiheuttaa sen, että tällainen eri suuntiin kehittyminen tapahtuu. Tämän lisäksi sukupuolidysforian kehittymiseen vaikuttavat myös muut seikat, eli ei voida sanoa, että transihmisyys johtuisi pelkästään hormonipitoisuuksista sikiöaikana. Yhtä merkittävää osaa ne voivat kuitenkin edustaa.

Olen nähnyt usein transsukupuolisuuden vertaamista anoreksiaan. Näissä vertauksissa sanotaan, että anorektikko kuvittelee olevansa lihava, vaikka on sairaalloisen laiha, eli keho ja mieli ovat ristiriidassa, kuten transsukupuolisilla. Anorektikkoja hoidetaan hoitamalla heidän mieltään, joten tokihan myös transihmisten mieli pitää korjata, eikä keho, väitetään. Hmm, eiköhän anorektikkojen kehokin hoideta. Vai jätetäänkö se hoitamatta? Kyllähän anorektikon pitää syödä tervehtyäkseen, ja pitkään jatkunut anoreksia on voinut aiheuttaa puutostiloja, jotka on korjattava. Aika ontuva vertaus. Konservatiivit tosin vertaavat näitä niin, että "eihän anorektikon harhakuvitelmiin mennä mukaan ja auteta häntä laihtumaan". No ei niin. Mutta anorektikolla se ristiriita johtuu alun perin jostain aivan muusta kuin kehon ja mielen yhteensopimattomuudesta. Anorektikolla on kontrollin tarve, ja kehoaan pystyy kontrolloimaan, kun ympäristöään ei voi. Anorektikolle syntyy riippuvuussuhde vallan ja kontrollin tunteeseen, ja se vääristää hänen kehonkuvansa. 

Minusta anoreksiaa ei oikein voi verrata transihmisyyteen. Anorektikko ei ole mitenkään sukupuoleen verrattavissa oleva luontainen ihmisyyden tila, jollaiseen voisi samaistua samalla tavalla kuin sukupuoleen. Aika moni transihminen manipuloi kehoaan dysforian lieventämiseksi joko siten, että laihduttaa, jopa anoreksiaan asti, jotta kehon piirteet katoaisivat, tai lihottaa, samasta syystä. Tässä on ainut kosketuspinta, jonka näen näiden asioiden välillä.

Nimimerkki Sara:

"On olemassa lääketieteelliset kriteerit terveelle keholle. Transihminen voi kokea että oma keho on "vääränlainen", mutta jos keho on toimiva eikä ole epämuodostunut, se on terve. Terveessä kehossa on toimiva, itseään kostuttava vagina tai penis, jossa on virtsaputki, ja josta mies siirtää siittiöitä, joko naisen kehoon tai vain ulos omasta kehostaan. Transprosessin jälkeen keho ei ole enää terve."

Terveen kehon määritelmästä voin olla samaa mieltä. Mutta jos mieli ei kerta kaikkiaan pysty toimimaan terveellä tavalla, kun keho ei vastaa omaa sukupuolta, vaikka se olisikin terve, niin onko ihminen kokonaisuutena silloin toimintakykyinen ja terve? Eihän se ole. Kumpi on tärkeämpää - terve keho vai toimintakykyinen ihminen? Tätä argumenttia konservatiivit voivat jatkaa ad infinitum siihen tapaan, että kyllä se mieli voidaan korjata, kunhan vaan kehoa ei "silvota". No, ei kyllä aina voida. Tällaisessa tilanteessa pitäisi aina kysyä siltä, joka näin väittää, että kumpaa hän ryhtyisi korjaamaan, jos jonain päivänä heräisi väärän sukupuolen ruumiissa - kehoaan vai mieltään? Olen tainnut joskus kysyäkin, mutta en ole saanut vastausta.

Näissä terveen kehon leikkelemiseen painottuvissa väitteissä unohdetaan usein se, että transihmiselle se kehon leikkely on aika toissijainen asia. Se ei ole mikään elämän suurin saavutus, että sai poistettua itsestään jonkin ruumiinosan, tai liitettyä itseensä jonkin uuden osan. Ymmärrettävästi tällainen käsitys voi ulkopuoliselle, eri medioissa olevaa keskustelua seuraavalle syntyä. Nämä voivat olla tärkeitä virstanpylväitä, ja niitä juhlitaan ja esitellään somessa. Ne voivat olla translaki- ja hoitosuosituskampanjoinnin keskiössä. Mutta ne ovat vain pieni osa transihmisen elämää. Ne ovat yksi väline saavuttaa rauha itsensä kanssa. Joillekin voi paras apu tässä olla esimerkiksi meditaatio. Kaikki eivät kirurgisia hoitoja edes halua, tai saa. 

Tavoitteet

Nimimerkki Sara:
"Miksi transaktivistien tavoitteena ei ole pyrkimys siihen, että transhoitoja ei tarvitsisi enää tehdä, tai että niitä tarvitsisi tehdä vain jos muu ei auta?" 

Että transhoitoja ei enää tarvitsisi tehdä. Millainen maailma se olisi, jossa transhoitoja ei tarvitsisi enää tehdä? En oikein osaa kuvitella sellaista. Osaako joku muu? Kysymyksen asettelu on mielestäni kummallinen. Varmaan kaikki, jotka tarvitsevat jotain hoitoa itselleen, toivovat, etteivät tarvitsisi sitä hoitoa. Eli, että he olisivat sillä tavalla terveitä, että heitä ei tarvitsisi hoitaa. Syöpäpotilaat tuskin haluaisivat syöpää itselleen, jos saisivat valita, jne. Mutta tiedän, että tätä ei kysymyksellä tarkoitettu. Luulen tietäväni, mihin tässä viitataan, mutta palaan siihen myöhemmin.

Nykyinen lääketiede pitää kyllä huolen siitä, että transihmisiä hoidetaan pienimmällä mahdollisella interventiolla. Ensin käytetään helpot ja kehoa muokkaamattomat menetelmät, ja niistä siirrytään asteittain, tarpeen mukaan, kehoa muokkaaviin menetelmiin, huolellisesti joka vaihetta harkiten. On kuitenkin suuriakin erimielisyyksiä siinä, että millaisen esteradan ja nöyryytysten läpi transihmisten on kuljettava tällaisia tutkitusti tehoavia hoitoja saadakseen.

Jotkut, kuten alla siteeraamani Sametti blogissaan Musta Orkidea, ovat nimenomaan sitä mieltä, että kehoon kajoavat hoidot ovat ihan se viimeinen keino, ja hän puhuu tämän puolesta hyvin voimakkaasti. Mutta hän ei taida olla transaktivisti? En oikein tiedä, mutta tuskin hän haluaa tulla kutsutuksi sillä nimellä. Hän on detransitioitunut lesbo.

Nähdäkseni siis kysymyksen toinen osa ei ole tavoitteena, koska se on jo nykyinen käytäntö. Kyseessä on kysyjän virheellinen tulkinta.

Musta Orkidea -blogi:

"Huomatkaa, että koko transajattelun lähtökohtana on käsitys siitä, että henkilössä on jotain vikaa tai jotakin väärää, ja hänen täytyy muuttua voidakseen tulla onnelliseksi ja voidakseen elää täyttä elämää."

Minä en ole ymmärtänyt asiaa samoin. Ulkopuolelta ei tällaista "vika"-ajattelua transihmiselle anneta, se on sisäsyntyinen. Sitä paitsi, eikö koko elämä ole pohjimmiltaan tuota: pohditaan, mikä omassa elämässä nyt on jotenkin väärin ja aiheuttaa pahaa oloa, ja sitten työstetään sitä asiaa ja muutetaan elämä paremmaksi? Esimerkiksi keski-ikäinen nainen huomaa olleensa aina liian kiltti ja unohtaneensa itsensä, kun on keskittynyt auttamaan muita. Pitäisikö hänen sen sijaan vain hyväksyä tämä ja jatkaa elämäänsä liian kilttinä? Ei kai sentään. Tämä tosin on huono vertaus, kun tässä ei kajota kehoon.

En tiedä toista porukkaa, joka olisi niin hyväksyvä ja salliva kuin transihmiset, ja sateenkaari-ihmiset yleensä muutenkin (pääasiassa). He kyllä tietävät, millaista on elää ulkopuolisena ja hyljeksittynä. He korostavat nimenomaan sitä, että "ole juuri sellainen kuin olet", tietenkin! Eivät he julista, että transihmisissä on jotain vikaa, joka täytyy korjata. Tässä nyt vain näkyy taas tämä arvokonservatiivinen lähtökohta, että keho menee mielen edelle. Ei voi mielestäni yleistää, että transajattelun lähtökohta olisi blogistin esittämällä tavalla totta.

Tärkeintähän on, että ihminen elää itselleen rehellistä elämää. Onko rehellinen sille, mitä keho kertoo, vai sille, mitä oma itse, identiteetti, sanoo? Arvokonservatiivien mielestä ilmeisesti keholleen rehellinen elämä on tärkeämpää. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja sitä kehoa ei saa rikkoa, vai mistä tämä ajatus tulee? En minä tiedä.

Monesti transihmisiä kutsutaan tuomitseviksi ja rajoittaviksi, kun he äänekkäästi huomauttavat itseensä kohdistuvista vääryyksistä, vaativat yhteiskunnallisia muutoksia ja haukkuvat kaikki ymmärtämättömät transfobisiksi. Kuinka voin siis sanoa heitä salliviksi ja hyväksyviksi? Jos et todella ymmärtänyt, niin hengitäpä hetki rauhallisesti ja mieti.

Tai lue tämä Emilian (@foxxem_) teksti Twitteristä:

"Usein kuulee sitä, kuinka minkä tahansa vähemmistön edustaja on ärsyyntynyt, vihainen tai muuten hanakalasti lähestyttävä, vaikka olisi esimerkiksi kysynyt omasta mielestään täysin vilpittömän kysymyksen."

"Kyseenalaistamista kohtaa jatkuvasti. Sitä tapahtuu niin koulussa, terveydenhuollossa, lähikaupassa, lehtien kommenttipalstoilla kuin lähesiten ihmisten kanssa keskustellessa. Kyseenalaistamisen lisäksi voi kohdata vihaa, naurua ja kiusaamista. Sellaisen kanssa ei jaksa elää jatkuvasti sulassa sovussa. Se, että palaa pinna siihen yhteen hyväntahtoiseen kysymykseen tai oletukseen, johtuu tästä kaikesta, mitä joutuu päivittäin kohtaamaan. On helvetin rankkaa elää niiden asioiden kanssa. Usein vähemmistön edustajalta vaaditaan täydellisenä tietosanakirjana tai elämänsä paljastajana olemista. Sekin on aika raskasta, kun kokee joutuvansa selittämään omaa olemassaoloaan ja tarjoamaan vastauksia uteliaille."

"Jos joskus ajattelemattomuuttasi kysyt kysymyksen, oletat jotain väärin ja saat vähemmistöön kuuluvalta äkäisen vastauksen, hengitä hetki ja astu askel taaksepäin. Asiassa ei ole kyse sinusta. On turhaa alkaa väittelemään tai kertomaan, kuinka ei ymmärrä." 

Vähemmistöstressistä ja siitä, miltä se tuntuu, kirjoittaa erinomaisen konkreettisesti blogisti Kemiallisesti tikattu. Kannattaa tutustua, mutta sisältövaroituksena: suoraa puhetta ilman hymistelyä.

Nimimerkki Sara:

"Kun ei saa keskustella, kysellä eikä kyseenalaistaa, se täyttää lahkolaisuuden tunnusmerkit."

Väännetään rautalangasta: tällaiset "keskustelijat" haluavat usein osoittaa olevansa oikeassa siinä, että transihmiset ovat mielenvikaisia, epänormaaleja, terapian tarpeessa, ja että heidän vaatimuksensa ovat perusteettomia/absurdeja/mitäikinä. Onko ihme, ettei tällaiseen "keskusteluun" haluta osallistua? Olisiko "keskustelijan" syytä katsoa peiliin ja miettiä, mitä oikeastaan haluaa keskustelulla saavuttaa. Jos oikeasti haluaa yrittää ymmärtää vastapuolta, niin keskustelutaitojaan on syytä kohentaa, jotta vastapuoli tuntee olonsa riittävän turvalliseksi aitoon keskusteluun. Tämä pätee toki molempiin keskustelun osapuoliin.

Lehtien kommenttipalstat ja some ovat vihoviimeisiä paikkoja aidolle keskustelulle. Kasvokkain ollaan varmasti molemmin puolin vähemmän kärkkäitä ja halukkaampia turvallisen ilmapiirin luomiseen.

Lahkolaisuuteen vertaaminen on kyllä aivan syvältä. Lahkoissa on tiukat moraali- ja käyttäytymissäännöt ja karismaattinen johtaja, jota pitää ehdottomasti totella. Sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus. Ehkä tuon vertauksen nyt jotenkin etäisesti voisi "transyhteisöön" liittää, mutta itse en sitä käyttäisi. Transihmiset muodostavat jonkin verran yhteisöjä, joista jotkut voivat olla aika "tiukkoja", mutta yhtä yhtenäistä "transliikettä" ei ole olemassa.

Lahkolaisuus tarkoittaa käsittääkseni sitä, että se on jostain isommasta uskonnollisesta ryhmästä erottautunut liike, ja nimenomaan harhaoppinen. Toinen sana mitä käytetään tällaisesta on kultti. Sitäkin sanaa on paljon käytetty kuvaamaan transliikettä. Nämä ovat negatiivisesti varautuneita sanoja. Siksi näenkin ne lähinnä arvokonservatiivisten tahojen mustamaalausyrityksenä.


Palataan nyt siihen, mitä aiemmin kirjoitin maailmasta, jossa "hoitoja ei enää tarvitsisi tehdä".

Nimimerkki Sara:

"Aina näyttää kuitenkin toistuvan se mitä toiset näkevät, ja miten he määrittävät sukupuolen. Aina, aina ja aina otetaan esiin ne "toiset ihmiset". Ne tyhmät. Eli vika on toisissa ihmisissä, jotka määrittävät sukupuolen väärin? Ja se aiheuttaa valtavaa ahdistusta, että on mentävä leikkauttamaan aiemmin toimiva kehonsa ei-toimivaksi? Ihminen ei menisi silvotuttamaan kehoaan vain siitä syystä mitä toiset ajattelevat. Ongelma on mielessä, tasapainossa, kyvyttömyydessä hyväksyä itseään, ja tähän voi olla useita syitä, syvällä."

"Jos ei ole miehen ja naisen kehoa eikä biologia liity sukupuoleen mitenkään, niin miksi ihmeessä vaaditaan leikkaus- ja hormonihoitoja ja kehoon kajoamista, eikä sitä että sukupuolta ei määritettäisi syntymässä? Koko transideologia on täynnä aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia. Minusta vaikuttaa, ettei halutakaan saada toisia ihmisiä olemaan "määrittämättä sukupuolta väärin", koska silloin tulisi ilmi, että kehodysforiaa ilmenee siitä huolimatta. Sekä tarvetta muuttaa sitä toisenlaiseksi, olla toista sukupuolta kehon, siis nimenomaan kehon, puolesta. Ja tällöin syitä täytyisi etsiä muualta kuin toisten ihmisten tyhmyydestä." 

"Jos koko ongelma perustuu siihen, että sukupuoli "oletetaan" ulkoisten merkkien perusteella, miksi muutostavoitteet eivät kohdistu tähän, vaan kaikkeen siihen mitä tästä "väärästä tulkinnasta" seuraa?" 

Tässä arvokonservatiivinen on mielestäni ymmärtänyt perusasian oikein, mutta vetää siitä erikoisia johtopäätöksiä.

Ensinnäkin, biologialla on tekemistä sukupuolen kanssa, tietenkin. Eivät transihmiset sitä kiellä. Biologia vain ei ole kaikissa tapauksissa se sukupuolen määräävä tekijä. Jälleen toistan sen, että sukupuoli pitää käsittää laajemmin kuin lisääntymisbiologisena asiana.

Minä näen sen niin, että vaikka sukupuolta ei syntymässä määritettäisi, edelleen olisi kehon ja mielen ristiriitaa kokevia ihmisiä. Tietynlaisella keholla voi tehdä eri asioita ja se kehittyy eri tavalla kuin toisenlainen, ja pakostakin tästä aiheutuu ristiriitaa sellaiselle ihmiselle, joka kokee juuri sen oman kehonsa ominaisuudet vääriksi. Ehkä heidän elämänsä olisi kuitenkin piirun verran helpompaa, kun ei olisi sitä yhteisön painetta olla tietynlainen. Ainoastaan sisäiset paineet ja ristiriidat olisivat läsnä. 

"Minusta vaikuttaa, ettei halutakaan saada toisia ihmisiä olemaan "määrittämättä sukupuolta väärin", koska silloin tulisi ilmi, että kehodysforiaa ilmenee siitä huolimatta" Haa! Eli eikös konservatiivi tässä nyt myönnä sen, että transsukupuolisuus ei ole mikään ulkoapäin syntynyt ahdistuksen tunne? Eli se on sisäinen ristiriita, jota ei ulkoisen sukupuolittamisen poistamisella voida kokonaan poistaa. Tämä on se perusasia, joka mielestäni on ymmärretty oikein.

Kysymys: "Jos koko ongelma perustuu siihen, että sukupuoli "oletetaan" ulkoisten merkkien perusteella, miksi muutostavoitteet eivät kohdistu tähän, vaan kaikkeen siihen mitä tästä "väärästä tulkinnasta" seuraa?" on mielenkiintoinen. Eihän "koko ongelma" ole sukupuolen olettaminen, se on vain yksi osa ongelmaa. Perusongelma on se sisäinen ristiriita, josta olemme siis samaa mieltä. Kukahan tässä nyt on vaikeaselkoinen ja epälooginen? Muutostavoitteet eivät kohdistu siihen, että sukupuolen määrittämisestä ja olettamisesta kokonaan luovuttaisiin, koska sehän ei ratkaise perusongelmaa. Tämähän on loogista, eikö niin? 

Muutostavoitteilla pyritään siihen, että transihmisten elämä ja oleminen osana yhteiskuntaa olisi heille helpompaa ja muiden ihmisten puolelta hyväksytympää kuin nykyään. Lakimuutoksilla vaikutetaan ihmisten asenteisiin - ei tuosta noin vaan sormia napsauttamalla, vaan pikku hiljaa. Lakimuutoksia ja asennemuutoksia tehdään rinnakkain, eli yksi ei seuraa toista. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei olisi mennyt läpi 20 vuotta aikaisemmin, koska asenteet olivat erilaiset. Ja toisaalta, lakimuutoksen tultua voimaan, se vaikuttaa pitkällä aikavälillä ihmisten asenteisiin, kun samaa sukupuolta olevien avioliittoja alkaa olla enemmän ja ilmiö normalisoituu. Translain muutoksessa sama juttu. Siksi on tärkeää pyrkiä muuttamaan sekä asenteita että lakia, ei jompaa kumpaa.

Minusta tämä on ihan loogista. Arvokonservatiivin mielestä näköjään ei. Kaikki tuntuu kiertyvän sukupuolen määritelmään, ja heidän haluunsa pitää kiinni lisääntymisbiologisesta määritelmästä.

"Miksi sukupuoli halutaan häivyttää kaikista dokumenteista, henkilötunnuksista, rekistereistä ja puhekielestä?"

Ensimmäisenä tulee mieleen, että kyllähän se transihmisten oloa helpottaisi, jos sitä syntymässä määritettyä sukupuolta ei "hierottaisi naamaan" virallisissa dokumenteissa ja puhekielessä. Vastakysymys: mitä haittaa olisi siitä, että sukupuolta ei olisi dokumenteissa, henkilötunnuksessa ja rekistereissä? Keksin yhden haitan, ja se liittyy kehojen sukupuoliominaisuuksiin ja lääketieteeseen. Esimerkiksi, miten kutsutaan papa-testeihin, jos rekistereistä ei ilmene sukupuoli? Tämä pitäisi varmaan ratkaista. Mutta en usko, että esimerkiksi ajokortissa, opiskelijakortissa tai henkilötunnuksessa tarvittaisiin tietoa sukupuolesta. Nyt käynnissä oleva henkilötunnuksen uudistus liittyy enimmäkseen tietoturva-asioihin. 

Puhekielen osalta sukupuolisensitiivisyys helpottaisi todennäköisesti sukupuolinormien laajentamisen / joustavoittamisen kautta aika montaa muutakin ihmistä, esimerkiksi "poikatyttöjä" ja "naisellisesta laittautumisesta" tykkääviä miehiä. Jos sukupuolet käsitettäisiin laajemmin ja joustavammin, olisi monella helpompaa olla sellainen kuin on. Miehiä ja naisia tällainen laajentaminen ei mielestäni häivytä, vaan päinvastoin.

Minun tekee mieli kysyä ihmiseltä, joka pelkää tällaisen "sukupuolen häivyttämisen" vaikuttavan negatiivisesti yhteiskuntaan, että mitä hän oikeastaan pelkää? Millaisen tulevaisuuden hän näkee, ja miksi se pelottaa? 

Joku on kertonut pelkäävänsä sitä, että ihmiskunta kerta kaikkiaan kuolee sukupuuttoon, kun emme enää lisääntyisi tarpeeksi, kun sukupuolia "ei enää ole". Tai sitä, että "kieroon kasvaneet, sukupuolihämmentyneet" lapset tuhoavat kaiken, kun eivät osaa eivätkä ymmärrä mitään. Tai sitä, että naisten oikeudet ja erityistarpeet unohdetaan tai ne katoavat. 

Mitä oikeastaan siis tapahtuu, kun sukupuolia virallisesti tunnustetaan olevan enemmän kuin kaksi? Mitä tapahtuu, kun translaki uudistetaan? Mitä tapahtuu, kun henkilötunnuksesta ei enää ilmene sukupuoli? Mitä pelätään tapahtuvan?

Eräs herra S Twitterissä kirjoittaa: "Miehet ovat omineet koko naiseuden käsitteenkin itselleen. Miettikää oikeasti. Jos miehet ovat naisia, niin nainen lakkaa olemasta. Nainen putoaa johonkin ihmisyyden kategorian ulkopuolelle, ja homot, lesbot ja lapset menevät samaa tietä. Kun miehet ovat naisia, eivät naiset pysty lopulta enää järjestäytymään ja vaatimaan oikeuksiaan." 

Ovatko nämä ihan relevantteja pelon aiheita? Kertokaa lisää, jos tiedätte.