Transsukupuolisuus tuoreessa psykiatrian oppikirjassa

Lainasin kirjastosta Duodecimin tänä vuonna ilmestyneen painoksen Psykiatria -kirjasta. Se on reilu 1000-sivuinen usean kirjoittajan kirjoittama suomalainen oppikirja. Olen aika pettynyt siihen, miten vähän kirjassa on tietoa transsukupuolisuudesta, ja erityisen pettynyt siihen, miten alaikäisten osio on kirjoitettu. Transsukupuolisuus mainitaan kirjassa kolmessa kohdassa: Luvussa yksi, Potilaan tutkiminen ja diagnostiikka, alaotsikossa Mielenterveyden häiriöiden diagnostiikka ja luokittelu (!), luvussa kaksi Mielenterveyden häiriöt (!) alaotsikossa Seksuaaliset häiriöt, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti, sekä luvussa 3 Psykiatrian erikoisalueita alaotsikossa Nuorisopsykiatria. Yhteensä näiden tekstiosuuksien pituus on 5-6 sivua.

Ensimmäisessä luvussa kirjoitetaan mm. näin:

"Suomalaisessa tautiluokituksessa (ICD-10) sukupuoli-identiteetin perusmuoto on transsukupuolisuus (F64.0). Kun WHO hyväksyi ICD-11:n vuonna 2019, se muutti gender identity disorder -diagnoosin gender incongruence -nimikkeeksi ja siirsi sen tautiluokituksen uuteen seksuaaliterveys -lukuun. Tämä tarkoittaa myös sitä, että transsukupuolista identiteettiä ei pidetä ICD-11:ssä mielenterveyden häiriönä. Diagnostinen ohjaus linjaa selkeästi, etteivät sukupuolen erilaiset ilmenemismuodot sinällään ole riittävä ehto diagnoosille. Voimakas epäsuhta koetun sukupuolen ja olemassa olevien fyysisten piirreominaisuuksien välillä johtaa eriasteisiin toiveisiin päästä eroon näistä ominaisuuksista, saada vastakkaisen sukupuolen ominaisuuksia, olla valitsemaansa sukupuolta tai ainakin tulla kohdelluksi sellaisena. DSM-5:n ohjeistus edellyttää diagnosoinnin perustaksi, että tilaan liittyy kliinisesti merkitsevää kärsimystä ja toimintakyvyn heikentymistä."

Toisesta luvusta:

"Epätyypillinen sukupuoli-identiteetti ei ole kliininen ongelma eikä psykiatrinen diagnoosi, ellei kehon ja identiteetin yhteensopimattomuuteen liity subjektiivista kärsimystä. Henkilöllä voi olla myös muita sukupuoli-identiteetin kokemisen ulottuvuuksia kuin pelkkä mies-nais-jaottelun. Myös toiveet somaattisen hoidon suhteen voivat vaihdella tai puuttua kokonaan."

Olen samaan aikaan lukenut myös Julia Seranon kirjaa "Whipping girl", jota kuvataan avainteokseksi transsukupuolisuuden ymmärtämisessä. Näitä kahta kirjaa rinnakkain lukiessa huomaan todeksi sen, mistä Juliakin kirjassaan kertoo: cis-sukupuoliset "asiantuntijat" eivät vieläkään ymmärrä transsukupuolisuutta, vaikka länsimaisessa lääketieteessä aihetta on tutkittu jo yli sata vuotta. 

Kunhan saan "Whipping girl":n luettua loppuun, kirjoitan ajatuksiani siitä. Se on hyvin vaikuttava kirja.

----------

Kuinka ollakaan, Vauvan keskusteluketjussa kysellään taas "mielenkiintoisia" kysymyksiä, joihin  parhaillaan lukemani kirjat saattaisivat vastata. Näin siellä kysytään:

- Jos kyseessä ei ole mielenterveysongelma, miksi uhkaillaan, että lapset ja aikuiset riistävät henkensä jos eivät saa hoitoja ja vaihtaa papereita? Jos joku vertaa esim. halvaantuneiden tai syövän hoitoon, ne ovat fyysisiä, testattavissa olevia tiloja.
- Jos identiteetti on synnynnäinen, miksi se voi vaihdella ja vaatii ulkoista validaatiota?
- Miksi esim. nenään tai jalkoihin kohdistuva dysmorfia on häiriö, jota hoidetaan keskusteluterapialla, mutta sukupuolipiirteisiin kohdistuva dysmorfia ei ole?
- Jos taas transsukupuolisuus ja dysforia eivät ole sama asia eikä ensimmäinen edellytä jälkimmäistä, mitä transius silloin tarkoittaa, mistä sen tunnistaa ja mitä eroa on transilla ja cisillä?
- Mitä tarkoittaa tuntea itsensä mieheksi tai naiseksi? Jos vastaus on "tietoisuus mieheydestä tai naiseudesta", mihin tietoisuus perustuu ellei kehoon?
- Mitä eroa on sukupuoliroolien moninaisuudella ja sukupuolen moninaisuudesta?

Ensimmäinen kysymys tekee olettamuksen, että mieleltään terve ihminen ei uhkaile itsemurhalla. Näin voi varmaankin todeta ihan perustellusti. Mutta transsukupuolisuus ei ole mielenterveysongelma, kuten yllä siteerattu "Psykiatria" -kirjakin toteaa. Sukupuoli-identiteetin ja kehon välinen ristiriita aiheuttaa kärsimystä, joka voi johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin. Vähemmistöstressi on olemassa oleva ilmiö, joka aiheuttaa todistetusti sairastavuuden nousua, ahdistusta ja itsetuhoisuutta. Vähemmistöstressi ei ole pelkästään transihmisten vaan myös seksuaalivähemmistöjen keskuudessa tunnistettu ilmiö. Esimerkiksi tästä tuoreesta tutkimuksesta voi lukea lisää, ote alla:

"Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt (HLBTIQ-ihmiset) altistuvat ylimääräiselle krooniselle stressille vähemmistöasemansa takia. Stressiä lisäävät sekä syrjinnän kokemukset että niiden aiheuttama pelko, häpeä ja salaaminen. Vähemmistöstressi ei ainoastaan lisää mielenterveys- ja päihdeongelmien riskiä vaan on myös fyysisten sairauksien riskitekijä. Erityinen riski on itsetuhoisuus."

Toinen kysymys ei ota huomioon, että vaikka jokin ominaisuus voi olla synnynnäinen, sen tiedostaminen ei sitä ole. Identiteetti kehittyy koko ihmisen eliniän ajan ja sen osat voivat muuttua, kun ihminen kehittyy ja tiedostaa minuutensa puolia. Kaikkia identiteetin osia ei tiedosta itsessään heti lapsuudessa tai nuoruudessa, vaan ne muokkautuvat vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Transsukupuolisuuden syitä on useita, eikä kaiken kattavaa teoriaa sen "syistä" ole olemassa. Synnynnäinen identiteetti on yksi teoria, jolle on löytynyt joitakin hajanaisia todisteita genetiikassa ja neurologiassa.

"Vaatii ulkoista validaatiota" on tyypillinen sukupuolikriittisten käyttämä kuvailu sille, että heidän mielestään transsukupuoliset ovat sitä sukupuolta, jota heidän kehonsa oli syntymän hetkellä, ja transsukupuolisen kohteleminen sukupuoli-identiteetin mukaisesti on valehtelua. Tämä näkökanta tekee olettamuksen, että kaikista transsukupuolisista näkee heti päälle päin, että he ovat transsukupuolisia. Tämä ei tietenkään ole totta, vaikka monen sukupuolikriittisen mielestä on. Ja vaikka he myöntäisivät, että ns. läpimeneviä transsukupuolisia on, ei-läpimenevät transsukupuoliset oikeuttavat heidän mielestään tämän näkökannan.

Kuten Psykiatria -kirjassa todetaan, transsukupuolisuuden ytimessä on tarve/toive elää ja tulla kohdatuksi eri sukupuolen edustajana, kuin mihin on syntymässä määritetty. Jos tätä tarvetta/toivetta ei ihmisellä ole, hän ei liene transsukupuolinen. (Käytän tässä kohtaa mieluummin sanaa tarve kuin kirjassa esitettyä sanaa toive, koska mielestäni se kuvaa tilannetta paremmin.)

Kolmas kysymys rinnastaa transsukupuolisuuden dysmorfiseen ruumiinkuvahäiriöön. Psykiatria -kirja kuvaa dysmorfiaa mm. näin: 

"Dysmorfisessa ruumiinkuvahäiriössä potilaalla on jatkuva huoli oletetusta epämuotoisuudestaan, mikä aiheuttaa hänelle ahdistuneisuutta ja toimintakyvyn heikentymistä sekä hakeutumisen terveydenhuoltoon."

"Potilas on tyytymätön omaan kehoonsa tai tiettyyn osaan kehosta, jonka hän kokee vialliseksi, epämuodostuneeksi, vastenmieliseksi tai rumaksi, vaikka toisten mielestä hänen kehonsa on täysin normaali tai vain lievästi poikkeava. Tyypillisesti tyytymättömyys kohdistuu kasvoihin, mutta se voi kohdistua myös mihin tahansa ruumiinosaan ja tyytymättömyyden kohde voi myös vaihtaa paikkaa."

"Tavallista on, että henkilöt hakeutuvat tarpeettomiin kirurgisiin toimenpiteisiin, hammaslääkärille, ihotautilääkärille ja ihonhoitoihin. Tyypillistä on, että toimenpiteeseen hakeutuessaan heillä on ennakkoon vahva käsitys siitä, miten se tulisi tehdä. Monet ovat välittömästi tyytymättömiä toimenpiteiden jälkeen tai korjaus auttaa heitä vain lyhytaikaisesti, minkä vuoksi he hakeutuvat uusiin toimenpiteisiin usein edellisiä moittien."

Ymmärrän, miksi moni rinnastaa transsukupuolisuuden ja dysmorfisen ruumiinkuvahäiriön, onhan niissä jonkin verran samankaltaisia piirteitä. Mutta erojakin on: transsukupuolisen tyytymättömyys ei kohdistu yksittäiseen ruumiinosaan, vaan sukupuolittuneisiin piirteisiin ja sukupuolessa kohdatuksi tulemiseen, lisäksi suurin osa transihmisistä on tyytyväisiä hoitotoimenpiteisiinsä. Dysmorfisen ruumiinkuvahäiriön taustalla voi olla traumaattisia kokemuksia ja tiettyjä luonteenpiirteitä, joita transsukupuolisuuden taustalla ei yhtä selkeästi ole.

Neljäs kysymys ihmettelee, miten cissukupuolisuus eroaa transsukupuolisuudesta, jos transsukupuolisuus ei edellytä dysforiaa. Tähänhän Psykiatria -kirja jo tarjosi vastauksen: mikäli sukupuoli-identiteetin ja kehon välinen yhteensopimattomuus aiheuttaa kärsimystä ja toimintakyvyn heikentymistä, se vaatii hoitoa. Cissukupuolisella ei ole sukupuoli-identiteetin ja kehon välistä ristiriitaa, eikä siten myöskään siitä johtuvaa kärsimystä ja toimintakyvyn heikentymistä. Mikäli transsukupuolisella oleva kehon ja identiteetin välinen ristiriita ei aiheuta kärsimystä, myöskään sen hoitaminen ei ole tarpeen.

Viidenteen kysymykseen Julia Seranon kirja "Whipping girl" tarjoaa yhdenlaisen vastauksen. Julia Serano käyttää termiä "subconscious sex" eli "alitajuinen sukupuoli" kuvatessaan sukupuoli-identiteettiään. Palaan tähän teemaan, kun saan luettua kirjan loppuun. Itse vastaisin tähän, että cissukupuolinen kokee sukupuolensa eri tavalla kuin transsukupuolinen. Cissukupuolisella keho määrittää sukupuolen, transsukupuolisella ei määritä. Tämä voi tietenkin tuntua käsittämättömältä cissukupuolisen mielestä, varsinkin, kun olemme kaiken ikämme oppineet, että suvunjatkaminen vaatii kaksi sukupuolta, ja sukuelimet / sukusolut määrittävät nämä kaksi sukupuolta.

Viimeinen kysymys pohtii sukupuoliroolien moninaisuuden ja sukupuolen moninaisuuden eroa. Mikäli kysyjä torjuu sukupuolen moninaisuuden selittävän teorian siitä, että sukupuoli ei ole selkeän binääri vaan erilaisista ominaisuuksista koostuva jatkumo, tähän kysymykseen olemassa olevaa vastaustakaan hän ei hyväksy. Sukupuoliroolit ovat sosiaalisia odotuksia eri sukupuolille, joita voi tietoisesti rikkoa, jolloin ne ovat moninaisempia kuin binäärinen mies-nais-jaottelu. Sukupuolen moninaisuus puolestaan koostuu osista kuten esim. juridisesta sukupuolesta, kehollisen sukupuolen osista (hormonit, kromosomit, kehon piirteet) ja sosiaalisista ulottuvuuksista (joihin mm. sukupuoliroolit kuuluvat). Moninaisuus tarkoittaa sitä, että jokaisella on yksilöllinen yhdistelmä näitä osia. Kaikilla nämä osat eivät ole selkeästi laitettavissa binäärin jaon jompaan kumpaan kategoriaan, vaan ovat sekoitus niitä. Lisäksi jokaisen kokemus omasta sukupuolestaan (eli sukupuoli-identiteetti) on yksilöllinen - suurimmalle osalle keho määrittää sukupuolen, eivätkä mahdolliset muut tästä poikkeavat sukupuolen osat muuta sitä.

Sukupuoli-identiteetti vs. "sukupuolisielu"

Olen usein lukenut / kuullut sanan "sukupuolisielu", yleensä siinä merkityksessä, että se on jokin sellainen asia, jota ei oikeasti ole olemassa. Sillä viitataan yleensä sukupuoli-identiteettiin. Jatkan tässä kirjoituksessa siis sukupuoli-identiteetin pohtimista, josta olen kirjoittanut aiemminkin.

Kun sukupuoli ei "tunnu" miltään, on cis-sukupuolinen. Suurin osa ihmisistä lukeutuu tähän kategoriaan, myös minä itse. Biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti ovat keskenään niin ristiriidattomat, että ihmisellä ei ole tarvetta pohtia asiaa sen kummemmin. Naisen tai miehen sosiaaliset roolit voivat tuntua joskus epämukavilta ja tuottaa tarvetta rikkoa normeja, mutta eivät kuitenkaan niin paljon, että alkaisi pohtia omaa sukupuoli-identiteettiään. 

Kun sukupuoli tuntuu väärältä, biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti ovat ristiriidassa keskenään. Tällöin ihminen joutuu pohtimaan sukupuoltaan ja sitä, miten sen saisi tuntumaan oikealta. Voisin kuvitella, että väärä sukupuoli voi tuntua jotenkin samalta kuin että joutuisi käyttämään vasenta kättä, vaikka on oikeakätinen, tai että kengät ovat koko ajan väärissä jaloissa. Joka päivä, joka hetki. Lievittääkseen tätä ristiriitaa ihminen tietysti yrittää tehdä asialle jotain. Voi kokeilla erilaisia sukupuolirooleja, muuttaa käyttäytymistään, vaatteitaan, harrastuksiaan, asettumistaan johonkin sukupuoleen. Näiden fyysisten ja ajatuksellisten kokeilujen kautta voi löytää itselleen oikeamman tavan olla - sukupuolen, joka tuntuu oikealta. Jollekin se voi olla maskuliinisesti käyttäytyvä nainen, jollekin sukupuolikategorioiden ulkopuolella oleminen, jollekin transsukupuolinen joka haluaa tulla nähdyksi eri sukupuolessa kuin mihin hänet syntymässä on todettu kuuluvan / määritetty ulkoisten sukuelinten perusteella. 

Ihminen, joka ei ole kokenut tällaista ristiriitaa, ei voi koskaan todella ymmärtää, millainen tunne sukupuoliristiriita on. En minäkään voi, mutta yritän kovasti ymmärtää. 

Olen pohtinut, että ehkä ihmiset, jotka painokkaimmin sanovat, että sukupuoli-identiteettiä ei ole olemassa - että se on jokin kuvitteellinen sukupuolisielu - ovat kyllä tätä pohtineet ja löytäneet oman tapansa olla sukupuolessaan, mutta koska he ovat päätyneet olemaan tyytyväisiä kehonsa mukaiseen sukupuoleen ja löytäneet siinä jonkinlaisen rauhan, heitä pelottaa, että suurin osa sukupuoltaan pohtivista ovat itse asiassa samanlaisia kuin he, mutta jokin "transkultti" aivopesee heitä luulemaan toisin, ja he päätyvät vääristä syistä hoidattamaan itseään turhaan. He ovat ehkä itse kurkistaneet sukupuolensa reunoille ja mahdollisesti jopa harkinneet transhoitoja, mutta päätyneet kuitenkin hyväksymään kehonsa sukupuolen ja löytäneet ratkaisun ristiriitaan muilla keinoilla. 

Toinen ajatuskulku: kun transihmisten näkyvyys ja hyväksyttävyys ovat viime vuosien aikana kasvaneet, nuorten sukupuoliristiriitapohdinnat yhä useammin keikahtavat tuon rajan yli, jolta niin moni on päättänyt kuitenkin palata tai pitäytyä syntymäsukupuolessaan. Koska nämä sukupuolisieluista puhuvat, ristiriitaa kokeneet ihmiset pitävät ehkä transsukupuolisuutta sairautena ja epätoivottuna olemisen tapana, he eivät ole uskaltaneet itse tehdä ratkaisua ylittää raja, koska he eivät halua olla sairaita ja hyljeksittyjä. Nyt kun nuoret yhä enemmän uskaltavat sen ratkaisun tehdä, sukupuolisielusta puhuvat haluavat vahvistusta omalle päätökselleen, eivätkä uskalla myöntää itselleen, että ovat ehkä tehneet omalla kohdallaan väärän päätöksen.

Ymmärtääkö kukaan, mitä yritän tässä sanoa?

----------

Sukupuoli-identiteettiä on kuitenkin tutkittu ja määritetty tieteessä jo jonkin aikaa, joten minusta sen kuittaaminen olemassaolemattomaksi "sukupuolisieluksi" on vain anti-trans-liikehdinnän epätoivoinen yritys kieltää transsukupuolisuuden olemassaolo ihmisyyden osana. He haluavat pitää sen sairaus- ja mielenterveyden häiriö -lokerossa, koska jos he myöntävät, että sukupuoli-identiteetti on ihan tieteellisesti todistettavissa oleva ilmiö, heidän maailmankuvaltaan putoaa pohja pois.

Kaivelin tähän muutamia tutkimuksia ja tieteellisiä artikkeleita sukupuoli-identiteetin olemassaolosta:

Neurobiology of gender identity and sexual orientation

Between the (Gender) Lines: The Science of Transgender Identity

Neuroscience proves what we've known all along: gender exists on a spectrum

The gender spectrum: A scientist explains why gender isn't binary 

Yllä olevassa artikkelissa on havainnollinen kuva sukupuoli-identiteetin bimodaalisuudesta:

 

Transgender: Evidence on the biological nature of gender identity

Scientist refutes notion that gender identity is an 'unscientific liberal ideology'

Sex, gender and gender identity: a re-evaluation of the evidence 

Fluidity of gender identity induced by illusory body-sex change 

 

Olenko vahvistusharhan vallassa?

Eräässä keskusteluketjussa minua on jälleen syytetty vahvistusharhasta. Vahvistusharha tarkoittaa yksilön taipumusta etsiä ja havaita vain omia ennakkokäsityksiään tukevaa informaatiota ja tulkita monitulkintaista aineistoa omaa näkemystään tukevasti.

Olen lukenut omien käsitysteni vastaisia sivustoja, keskusteluja ja tutkimuksia todella paljon. Testaan omia käsityksiäni jatkuvasti, ja altistan itseäni vastakkaisille näkemyksille. Kun uuvun, turhaudun ja ahdistun, minulle sanotaan, ettei minun pitäisi lukea niitä. Saatan pitää välillä taukoa, koska niiden lukeminen ja omien käsitysten kriittinen tarkastelu on tosiaankin raskasta. Luontainen uteliaisuuteni ja paloni selvittää totuus kuitenkin saa minut jälleen tarttumaan noihin aiheisiin. Olen lukenut Blanchardin ja Zuckerin tutkimuksia, kahlannut läpi Ihmisten Kirjon sivut ja siellä linkatut artikkelit ja tutkimukset, tsekannut Transgender Trendin sivuston ja klikkaillut sieltä avautuvia linkkejä, kuunnellut Sametin videoita ja lukenut hänen blogiaan, lukenut alussa mainitsemaani keskusteluketjua, ja paljon paljon paljon muuta.

Minua syytetään vahvistusharhasta varmaan siksi, etten paljoakaan kirjoita näistä tutkimuksistani. Pääni sisällä käy kuitenkin kuhina koko ajan, ja syyttelijät eivät tietenkään sitä havaitse. 

Tuossa mainitsemassani keskusteluketjussa sekä monessa muussakin läpikäymässäni lähteessä ollaan yleisesti sitä mieltä, että transsukupuolisuus on jonkinlainen psyykkinen häiriötila, josta on mahdollista parantua oikeanlaisella terapialla. He uskovat, että lääketieteelliset ja kirurgiset hoidot ovat tarpeen vain niille, joiden psyykkinen harha on niin vahva, että siihen auttavat vain nämä hoidot. Hoidot läpikäynyt transihminen on heidän silmissään edelleen psyykkisesti sairas. Kun asiaa katsoo tästä näkökulmasta, on tietenkin aivan selvää, miksi he vastustavat niin voimakkaasti muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön ja tutkimus- ja hoitomenetelmiin, jotka on kehitetty nimenomaan tästä näkökulmasta. En itse ollut perehtynyt aiheeseen juuri ollenkaan ennen kuin lapseni tuli kaapista, mutta tunnistan, että suunnilleen tuota mieltä olin itsekin aiemmin.

2000-luvun kuluessa transihmisiä tutkivat ja hoitavat ammattilaiset ovat yhä laajemmin alkaneet havaita, että tämä käsitys on väärä. Transihmisten psyykkiset ongelmat ovat seurausta siitä, että heitä ei ymmärretä eikä kohdata oikein, eikä siksi myöskään tutkita tai hoideta oikein. On kokeiltu muunlaisia tutkimus- ja hoitomenetelmiä, ja havaittu niiden tehoavan niin hyvin, että transihmisten psyykkinen terveys on sama tai jopa parempi kuin cisihmisten. Piti vain uskoa siihen, mitä transihmiset itsestään kertovat. He ovat, mitä he sanovat olevansa. Biologisia syitä transsukupuolisuudelle on alkanut löytyä. Jos aihe kiinnostaa, kahlaa läpi tämän blogin sivuista löytyvää linkkilistaa.

Miksi uskon näihin uudempiin tuloksiin enkä vanhoihin? Koska uskon, että tieteessä mennään eteenpäin, ei taaksepäin. Koska olen lukenut transihmisten hoidon historiasta ja havainnut, miten huonoihin lopputuloksiin se on johtanut. Koska ne vain käyvät enemmän järkeeni. Homoutta pidettiin samanlaisena psyykkisenä sairautena vielä jokin aika sitten (jotkut varmaan pitävät vieläkin). Tästä päivittyvästä twitter-ketjusta voi lukea hyviä esimerkkejä siitä, miten samoja argumentteja kierrätetään nykyään.

Kun transsukupuolisuutta katsookin siitä näkökulmasta, että se on osa ihmiselle luontaista sukupuolisuuden kirjoa, ei sairaus, voi huomata, että vanhat tutkimus- ja hoitomenetelmät sekä lainsäädäntö rikkovat heidän ihmisoikeuksiaan. Aivan samalla tavalla kuin homojen eheytysterapia on nykyisin ihmisoikeuksia rikkovaa ja epäeettistä toimintaa.

Kun kaksi näin vastakkaista näkemystä transsukupuolisuudesta omaavaa ihmistä asetetaan vastakkain keskustelemaan, ei yhteistä näkemystä pääse millään syntymään, ellei jompi kumpi muuta perimmäistä käsitystään transsukupuolisuudesta. Puuvertausta käyttäen: tällaiset keskustelijat puhuvat saman puun eri haaroista ja niiden latvoista (esimerkiksi lainsäädännöstä). Jotta yhteinen näkemys voisi syntyä, on katsottava juuria ja keskusteltava niistä. Transsukupuolisuus sairautena -näkemyksen juuret ovat maanpäällisiä juuria; ne ovat kaikkien näkyvillä ja helposti omaksuttavissa, vuosikymmenten takaisten tutkimusten esiin tuomia, julkisessa keskustelussa vakiintuneita. Transsukupuolisuus ihmisen luonnollisena ominaisuutena -näkemyksen juuret ovat maan alla piilossa; ne ovat suhteellisen tuoreita, ei yleisesti tiedossa olevia, ja tulevat näkyviin vain aktiivisesti kaivamalla, uutta tietoa etsimällä.

Kun luen tutkimuksia ja keskusteluja, kaikki palautuu kysymykseen: mistä näkökulmasta käsin ko. keskustelu tai tutkimus on tehty? Jos havaitsen, että se käsittää transihmiset psyykkisesti sairaina, ymmärrän johtopäätökset ja tulokset, mutta en voi mitenkään olla samaa mieltä, koska lähtökohta on omalleni vastakkainen. Tunnistan silloin tuon keskustelun tai tutkimuksen oman näkemykseni vastaiseksi.

Jos se tarkoittaa, että olen vahvistusharhan vallassa, niin myönnän sen. Itse käsitän vahvistusharhan hieman toisella tavalla. Mielestäni vahvistusharhan vallassa oleva ei tunnista niitä syitä, miksi jokin teksti on hänen näkemyksensä vastainen, vaan ohittaa sen ja kuittaa huuhaaksi, propagandaksi tai ideologiaksi, eikä edes yritä ymmärtää sitä.

Mitä sukupuoli-identiteetti tarkoittaa?

Marja Sannikka käsitteli sukupuolikeskustelun teemaa hiljattain ohjelmassaan, jonka nimi oli "Emme osaa keskustella sukupuolista". Ohjelmassa vieraina oli evoluutiobiologi, THL:n edustaja ja sukupuolensa korjannut ja takaisin korjannut henkilö. Ohjelman aihe oli hyvä, mutta minusta se ei onnistunut selventämään sukupuolikeskustelua, vaan päinvastoin hämmensi soppaa lisää. Esimerkiksi kysymys sukupuolien määrästä on täysin epäolennainen. Sen enempää en syvenny ohjelmaa ruotimaan tässä.

Suomen kielessä sukupuoli voi tarkoittaa montaa asiaa. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa syntymän hetkellä sukuelimistä todettavaa juridista sukupuolta, mies tai nainen. Myös lisääntymiseen liittyvä sukupuolen määritelmä on yhtä yksinkertainen. Sukupuoli voi kuitenkin tarkoittaa myös monimutkaisempia, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tai sisäisesti koettuja asioita. Suomen kielessä ei ole suoraa vastinetta englannin kielen gender -sanalle. Yleisimmin se suomennetaan joko sukupuoli-identiteetiksi tai sosiaaliseksi sukupuoleksi.

 

Minusta sukupuolta tärkeämpää olisi määritellä sukupuoli-identiteetti. Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa THL:n määritelmän mukaan yksilön käsitystä omasta sukupuolestaan, SETAn määritelmän mukaan ihmisen omaa sisäistä tunnetta sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan. Seksuaaliteraputti ja psykologian lehtori Minka Kallio määrittelee sukupuoli-identiteetin olevan osa ihmisen minäkäsitystä: Kun vastaat kysymykseen "Millaisena koet oman sukupuolesi", kerrot omasta sukupuoli-identiteetistäsi.

Kirjoitin translasten historiaa käsittelevästä kirjasta aiemmin blogissani. Kirjassa kerrottiin, että gender -termin keksi John Money, jonka potilaiden sukupuoli muodostui liian vaikeaksi selittää binäärisesti: 

"Vuonna 1950 sukupuolen käsite oli kriisissä. Puolen vuosisadan ajan oli tutkittu sukupuolen muokattavuutta ja tehty intersukupuolisille lapsille sukupuolenkorjausleikkauksia. Biologia ja lääketiede olivat sen seurauksena vaarallisen lähellä tilannetta, jossa sukupuolen binäärisyydeltä puuttuivat perusteet."

"Feministit popularisoivat kyseisen termin 1970-luvulla ja irrottivat sen lääketieteestä, mutta alun perin sen tarkoitus oli "pelastaa" sukupuolen binäärisyys romahtamiselta tarjoamalla uuden perustelun intersukupuolisten lasten kehoja normalisoiviin lääketieteellisiin toimiin. "Gender" määritteli binääristä poikkeavan morfologian alikehittyneisyydeksi, jolloin lääketieteen johtopäätös oli, että intersukupuolisen sukupuolen määrittäminen oli vain kehityksen normaalia loppuun saattamista. Toisin sanoen, "gender" oli kehittymätön sukupuoli. Feministit sekä queer- ja transihmiset ovat myöhemmin kadottaneet näkyvistä tämän alkuperäisen konservatiivisen käsityksen gender-termistä."

"Termi gender salli Money'n hylätä teoriat ihmisen sukupuolen luonnollisesta hermafrodiittisuudesta ja määrittelemättömyydestä. Sen sijaan lasten kasvua tuli ohjata joko mieheksi tai naiseksi, jotta voitiin välttää sosiaalinen häpeä. Maskuliinisuus ja feminiinisyys koostettiin uudelleen kahdeksi ainoaksi fenotyypiksi, joihin lapsi saattoi kasvaa. Lääketieteen rooli oli varmistaa, että intersukupuoliset ja sukupuolta epätyypillisesti ilmaisevat lapset kasvoivat vain miehiksi tai naisiksi. Tähän päättyi hermafroditismi-käsitteen olemassaolo, koska molemmat sukupuolet eivät voineet olla läsnä henkilössä yhtä aikaa. Jos näin olisi, ja intersukupuolisten lasten käsitettäisiin olevan luonnollisia, koko binäärinen sukupuolikäsitys hajoaisi. Binääri sukupuoli olisi biologian väärinkäsitys. Paljastuisi, että kaikki ihmiset olivat tavallaan intersukupuolisia, joissa maskuliinisuus ja feminiinisyys olivat yhtä aikaa läsnä eri määrinä, ja sukupuoli olisikin jatkumo."

Nykyinen käsitys gender -termistä ei enää ole sama, mitä Money sillä tarkoitti. Transsukupuolisten gender, sosiaalinen sukupuoli, ei ole sama kuin heidän syntymässä todettu/määritetty sukupuolensa (sex). Wikipedian mukaan: "Sosiaalinen sukupuoli on sukupuolentutkimuksen ja sosiologian käsite, joka tarkoittaa biologisten piirteiden ulkopuolelle jääviä sukupuolen ilmiöitä. Asettelulla on yhteyksiä sosiaaliseen konstruktionismiin. Feministisessä ajattelussa sosiaalinen sukupuoli voi tarkoittaa

• sukupuolirooleja, naiseuden ja mieheyden sosiaalista konstruoitumista
• sitä sukupuolta, jonka ulkopuoliset olettavat henkilöstä tämän nähdessään
• sukupuolen toteuttamista muun muassa pukeutumisen ja käytöksen keinoin
• yksilön sukupuoli-identiteettiä."

Aloin miettiä sukupuoli-identiteetin määritelmää ja merkitystä tarkemmin, kun katsoin suomalaisen detransitioitujan, Aron, videoita Youtubesta, ja Sannikan ohjelmassa vierailleen Sametin videota sukupuoliepätyypillisistä naisista ja miehistä. Aro kertoo ainakin yhdellä videollaan, että kokee vaikeaksi vastata kysymykseen, mikä on hänen sukupuoli-identiteettinsä. Hän määrittelee sukupuolensa naiseksi, koska syntyi naiseksi, mutta hän ei erityisesti tunne itseään naiseksi - hän ei osaa kuvata, miltä naisena oleminen tuntuu. Hän haluaa vain olla oma itsensä ja ilmentää sellaisia sosiaalisia rooleja, jotka tuntuvat omilta, riippumatta siitä, ovatko ne naisten tai miesten rooleja. Hän transitioitui mieheksi, koska koki, että ei ole nainen, mutta detransitioitui, koska ei koe olevansa myöskään mies.  Sametti puolestaan jutteli mm. siitä, miten vanhemman asenne ja kasvatus sukupuolirooleihin liittyen voivat vaikuttaa lapsen käsitykseen sukupuolista ja sukupuolirooleista. Jotkut vanhemmat puskevat tietynlaisia sukupuolirooleja lapsilleen varsin voimakkaasti lasta itseään kuulematta, ja Sametti pitää tätä identiteettikehitykselle vahingollisena menettelynä. Olen samaa mieltä. (Minusta sama pätee sukupuoli-identiteettiin, mutta tiedän Sametin olevan eri mieltä.)

Minä kuvaisin omaa sukupuoli-identiteettiäni hyvin pitkälle samoilla sanoilla kuin Aro: sukupuoli-identiteettini on nainen, koska synnyin naiseksi. Jos minulta kysyttäisiin, miten tiedän olevani nainen, vastaisin että minulla on naisen keho ja minut on syntymässä todettu sen perusteella naiseksi. Jos minulta kysyttäisiin, millaisena koen sukupuoleni, vastaisin samalla tavalla ja lisäisin, että en kuitenkaan koe olevani mitenkään tyypillinen nainen. Feminiinisyys - maskuliinisuus -akselilla en asetu kovin feminiiniseen päähän, vaan minussa on myös maskuliinisuutta. Luulisin, että suurin osa cis-sukupuolisista kokee sukupuolensa jotenkin samalla tavalla: se vain on olemassa, ilman mitään erityistä sisäistä tunnetta sukupuolesta. Tavallaan siis sanotaan, että biologia määrittää sukupuolen, ja sukupuoli-identiteetti seuraa perässä.

 

En koskaan ole kyseenalaistanut sukupuoltani mistään syystä. Vaikka en ole erityisen feminiininen, tai "tyypillinen nainen", ei minusta koskaan ole tuntunut siltä, että sukupuoleni voisi olla muuta kuin nainen. Tältä pohjalta olen lapsenikin kasvattanut: sukupuoli vain on olemassa, eikä se määritä, millaisia sosiaalisia rooleja voi elämässään ottaa ja millaisista asioista voi kiinnostua. Olen tukenut tytöksi olettamani lapsen kiinnostusta moottoriajoneuvoihin ja matematiikkaan, ja pojaksi olettamani lapsen hoivaviettiä ihan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin taipumuksia, kiinnostuksen kohteita ja rooleja, joita he itse ovat ilmentäneet, sukupuolesta riippumatta. 

 

Sen vuoksi, kun tytöksi olettamani lapsi kertoi minulle olevansa poika, uskoin häntä. Ainakaan minulta hän ei ole saanut sellaista mallia, että pitäisi olla tietynlainen nainen, ja jos ei koe olevansa sellainen, johtopäätös on että onkin mies tai muunsukupuolinen. Tällaista narratiivia näkee paljon keskustelussa transsukupuolisuudesta ja detransitiosta, kuten esimerkiksi Aron videot ja Teemu Kärnän taannoinen haastattelu HS:ssa osoittavat. Naiseuden sanotaan olevan jotain sellaista, josta halutaan eroon, ja ajatellaan transitioitumisen mieheksi tai muunsukupuoliseksi auttavan.

Transsukupuolisen sukupuoli-identiteetti kuvataan eri tavalla: syntymässä sukuelimistä todettu sukupuoli ei määritä transihmisen sukupuoli-identiteettiä, vaan poikkeaa siitä. He tuntevat syvällisesti olevansa eri sukupuolta kuin mitä kehosta voi päätellä. Miten tällaista sisäsyntyistä kokemusta voi uskottavasti kuvata ihmiselle, joka ei ole tällaista ristiriitaa kokenut? Koen tämän olennaiseksi kysymykseksi transfobian taklaamisessa, koska transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin kuvaaminen "sisäisenä tunteena" johtaa monen cis-sukupuolisen kohdalla transfobiseen käsitykseen "pelkästä tunteesta" tai psykologisesta harhasta, jonka perusteella esimerkiksi lakeja ei pidä muuttaa. Kysymys on tärkeä siitäkin näkökulmasta, että transsukupuolisuus ymmärrettäisiin oikein, eikä haettaisi transitiosta ratkaisua väärin syin, jotka johtavat detransitioon.

Olen muutamissa keskusteluissa pyytänyt ihmisiä kuvittelemaan, miltä heistä tuntuisi, jos he yhtäkkiä jonain päivänä heräisivät eri sukupuolen kehossa, ja huomaisivat, että se on pysyvä olotila.  Määrittäisikö keho edelleen heidän sukupuolensa, vai olisiko se sisäsyntyinen kokemus sukupuolesta kuitenkin voimakkaampi? Tyytyisivätkö he tilanteeseen, vai hakeutuisivatko he hoitoon? Millaista hoitoa he haluaisivat, terapiaa vai lääketieteellistä hoitoa vai molempia? Vertauskuva ei ole paras mahdollinen, koska ei kukaan transsukupuolinen yhtäkkiä herää "väärässä kehossa", mutta ehkä se on lähin vertauskuva, mihin cis-sukupuolinen voi yrittää samaistua.

 

Minusta on erittäin hyvä asia, että Aro ja Sametti puhuvat omista kokemuksistaan avoimesti ja selkeästi. Heidän kokemuksensa ovat arvokkaita keskustelussa transsukupuolisuudesta. Heidän kokemuksensa kertovat meille, millaisia käsityksiä ja ajatuksia itsestään ja sukupuoli-identiteetistään ja sukupuolirooleista ei ehkä pidä ajatella transsukupuolisuutena. Aro huomasi, että miehenä hän voi huonommin, joten transitio oli hänelle väärä ratkaisu. Deterministinen suhtautuminen kehon määrittämään sukupuoleen auttoi häntä huomaamaan, että hän voi olla omanlaisensa nainen. Sametti kertoi videollaan, miten hän piti nuorena joitakin naisille tyypillisiä luonteenpiirteitä niin halveksittavina, että ei voinut hyväksyä olevansa nainen, ja transitioitui sen vuoksi. Detransitioon hän päätyi, kun oppi hyväksymään naisen itsessään. Jokaisen sukupuoli-identiteettiään pohtivan kannattaa miettiä esimerkiksi näitä asioita omalta kohdaltaan ja pohtia, voisiko jonkin itselle vaikean asian hyväksyminen olla avain oman sukupuoli-identiteetin löytymiseen ja hyväksymiseen. 

 

Toivon vain, että ihmiset ymmärtävät myös sen, että jotkut transitioon päätyvät tekevät niin, koska se on heille paras ja toimivin, kenties ainoa ratkaisu.

Mistä ominaisuuksista sukupuoli koostuu?

Edellisessä kirjoituksessa yhtenä osana olivat sukupuolen erilaiset määritelmät. Setan määritelmä sukupuolesta sisältää erilaisia ominaisuuksia, jotka luetellaan seuraavasti: geneettiset, kehitykselliset, hormonaaliset, fysiologiset, psykologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset ominaisuudet. Näistä ominaisuuksista toivottiin sitten esimerkkejä, käsitteiden avaamista.

Ihan alkuun on korjattava, että kyse ei olekaan Setan määritelmästä, vaan Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE:n määritelmästä vuodelta 2016, ja se syntyi tarpeesta ottaa kantaa intersukupuolisten lasten hoitoon. (En tiennyt tätä itsekään aikaisemmin!) Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivulla termiä avataan näin:

"ETENEn monitahoinen määritelmä sukupuolesta helpottaa ymmärrystämme sukupuolen moninaisuuden olemassaolosta – aina nämä kaikki ulottuvuudet eivät johda samaan suuntaan, vaan variaatioita voi olla monenlaisia."

Minua on kritisoitu siitä, että käytän paljon viittauksia valmiisiin teksteihin, enkä perustele omin sanoin. Omasta mielestäni teen molempia. Huomautan, että monet lähdeviitteettömät tekstit, jotka olen kirjoittanut "omasta päästäni", eivät ole keränneet välttämättä yhtään kommenttia, ja niitä on luettu tietenkin paljon vähemmän kuin runsaasti kommentteja saaneita tekstejä.

En halua olla pelkästään omien käsitysteni varassa, vaan tukeudun mielelläni tutkittuun tietoon ja asiantuntijoiden näkemyksiin. Siksi teen nyt tässä samoin. En ole sukupuolen tutkija enkä muutenkaan ammattilainen tässä aiheessa, joten kyseessä on täysin maallikon kasaama kirjoitus  ominaisuuksista nimenomaan sukupuolen kontekstissa.

-----

Kun nyt kyse on tosiaan eettisen neuvottelukunnan määritelmästä, niin lienee syytä ensin katsoa, ovatko he avanneet näitä mainittuja ominaisuuksia mitenkään. 6-sivuisessa kannanotossa sitä ei tehdä, mutta 14-sivuisessa taustaraportissa ehkä hieman. Lainaus raportista:

"Sukupuolen määrittelyyn liittyy kulttuuriin syvään juurtuneita käsityksiä ja olettamuksia. Sukupuolella voidaan tarkoittaa muun muassa sukupuolirooleja, naiseuden ja mieheyden sosiaalisia merkityksiä, sukupuolista käyttäytymistä tai yksilön sukupuoli-identiteettiä. Sukupuolella tarkoitetaan myös virallista, henkilötunnuksesta ilmenevää sukupuolta."

"Nykykäsityksen mukaan sukupuoli on monimuotoisempi kuin vain perinteinen kahtiajako naisiin ja miehiin. Jokainen ihminen kokee sukupuolensa omalla tavallaan. Suuri osa ihmisistä kokee olevansa joko naisia tai miehiä, mutta jotkut kokevat olevansa molempia tai esimerkiksi hiukan molempia, tai eivät ehkä koe kuuluvansa kumpaakaan kategoriaan. Ihminen voi myös kokea olevansa sukupuoleton. Tähän viitataan puhuttaessa sukupuolen moninaisuudesta. Sukupuolen moninaisuus liittyy kaikkeen sukupuolisuuteen, ei ainoastaan sukupuolivähemmistöjen kokemukseen."

"Sukupuoli-identiteetillä tarkoitetaan henkilön kokemusta omasta sukupuolestaan. Useimpien ihmisten sukupuoli-identiteetti vastaa heille vastasyntyneenä määriteltyä sukupuolta. Sukupuoli-identiteetti on kuitenkin aina yksilöllinen, eikä se välttämättä käy yksiin hänelle määritellyn sukupuolen kanssa. Sukupuoliristiriidasta puhutaan silloin, kun määritelty ja henkilön itsensä kokema sukupuoli eivät vastaa toisiaan. Juridisella tai virallisella sukupuolella tarkoitetaan Suomessa henkilötunnuksestakin ilmenevää vastasyntyneenä määriteltyä sukupuolta. Juridinen sukupuoli on mahdollista vaihtaa myöhemmin, mikäli lainsäädännön asettamat edellytykset vaihdolle täyttyvät."

THL:n tasa-arvosivustolla kerrotaan sukupuolesta mm. seuraavaa:

"Sukupuoli on monitasoinen käsite. Sukupuolella voidaan viitata esimerkiksi juridiseen sukupuoleen, joka ilmenee henkilötunnuksesta, sukupuolen ruumiillisiin ulottuvuuksiin kuten anatomiaan, kromosomeihin tai hormoneihin, sukupuolelle annettuihin sosiaalisiin merkityksiin ja sukupuolinormeihin tai sukupuoli-identiteettiin."

Yksi erinomainen artikkeli on Setan koulutusasiantuntijan Marita Karvisen kirjoittama "Nainen, mies ja moni muu". Artikkeli on 18 sivua pitkä (46 sivua lähdeviitteineen!) ja se käy läpi sukupuolen eri ominaisuuksia monipuolisesti. Käytän tätä artikkelia päälähteenäni tämän kirjoituksen alkupuolella, jossa keskityn ei-kehollisiin sukupuolen ominaisuuksiin.

Lainaus koskien sukupuolen kulttuurisuutta:

"Koska ihminen antaa myös luonnolle merkitykset, ei myöskään voi olla olemassa mitään ”luonnollista” sukupuolta ilman kulttuurisia vaikutuksia. Sukupuolen ”luonnollisuus” on sekin kulttuurinen konstruktio. Kun ymmärrämme, että sukupuolet(kin) rakentuvat kulttuurisesti, ymmärrämme myös, että niiden variaatio kulttuurien välillä ja myöskin näennäisesti yhtenäisten kulttuurialueiden sisällä voi olla valtava."

Artikkelissa kuvaillaan erilaisia kulttuureja, menneitä ja nykyisiä, ja niiden sukupuolikäsityksiä. Länsimainen binääri sukupuolijärjestelmä ei ole ainut tapa luokitella ihmisiä eri sukupuoliin. Onko se silloin myöskään absoluuttisesti paras tai oikea tapa?

Moninaisten sukupuolten järjestelmissä on kyse siitä, että kulttuuriin kuuluu kiinteästi useampia sukupuolia kuin kaksi. Mitään sukupuolta ei patologisoida. Binäärisen sukupuolijärjestelmän kulttuureissa binääristä poikkeavat sukupuolen ilmaisut on perinteisesti luokiteltu sairaiksi, kuten kirjoitin edellisessä tekstissäni.

Kulttuuri tarkoittaa "yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta; tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Kun moderni ihmiskuva käsittää ihmisen olevan evoluution tuote, niin loogisesti kulttuuria ei voi enää pitää luonnon vastakohtana, joksi se on alkujaan käsitetty. Kulttuuriksi sen laveimmassa merkityksessä voidaan katsoa lukeutuvan kaiken sen tiedon, joka siirtyy sukupolvelta toiselle muutoin kuin geenien välityksellä. Sosiologisesta näkökulmasta kulttuuri on erottelujen järjestelmä, jonka avulla luokittelemme ympäristöä, arvotamme itseämme ja muita sekä rakennamme identiteettiä." (lainaus ei tarkka, olen jättänyt lauseita pois välistä. Lähde: Opetushallitus)

Tätä käsittääkseni tarkoittaa sukupuolen kulttuurinen ominaisuus: kulttuuri on se kehys tai ympäristö, jossa sukupuoli saa vaikutteita ja kehittyy. On olemassa sukupuolikäsitykseltään erilaisia kulttuureja. Joissakin kulttuureissa on binääri sukupuolijärjestelmä, joissakin monisukupuolinen järjestelmä. Jälkimmäisessä on tilaa muillekin sukupuolille kuin miehelle ja naiselle. Käsitän termin "sukupuolen kulttuurinen ominaisuus" siten, että se kulttuuri, jossa ihminen elää, vaikuttaa moniin sukupuolen ominaisuuksiin.

Sukupuolen kulttuurinen ominaisuus tarkoittaa myös sitä, että useat niistä ominaisuuksista ja lainalaisuuksista, joiden katsomme ”määritelmän mukaan” kuuluvan sukupuolelle, eivät kaikissa kulttuureissa ilmene tai toimi samalla tavalla. Yksi esimerkki on juuri tuo edellä mainittu sukupuolten määrä. Toinen esimerkki: Polynesiassa ihmiskäsitykseen kuuluu, että ihmisen sukupuoli voi elämän aikana muuttua, kun taas länsimaisessa kulttuurissa on käsitys, että jokaisella ihmisellä on syntyessään sukupuoli, joka ei elämän aikana muutu.


Sosiaalinen tarkoittaa yhteisöllistä, yhteiskunnallista, jotain mikä tapahtuu suhteessa ja vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin. "Sukupuoli on sosiaalinen konstruktio" (lause on huono käännös, ei pitäisi puhua sukupuolesta sosiaalisena konstruktiona, vaan sosiaalisen sukupuolen teoriasta konstruktiona) tarkoittaa, että sukupuoli tulee näkyväksi tekemisen kautta. Sukupuoliroolit eli opitut käyttäytymismallit ja odotukset eri sukupuolille sopivasta tai tyypillisestä käyttäytymisestä ovat osa sosiaalista sukupuolta. Käsitöitä tekevä mies on "naismainen", rekkaa ajava nainen on "miesmäinen", jne. Sukupuoleltaan moninaisilla ja/tai ei-binääreillä on useissa kulttuureissa ollut neuvonantajan tai tietäjän sosiaalinen rooli. Balkanilla sosiaalisesti miehenä elävät naiset ovat osa kulttuuria.

Sosiaalinen sukupuoli ei yksinään kerro, mitä sukupuolta ihminen on. Se kertoo, millaisessa sosiaalisessa sukupuoliroolissa ihminen elää, ja se on vahvasti sidoksissa kulttuuriin.

Kun lapsi syntyy, monissa kulttuureissa lapsen sukupuoli määritellään sillä hetkellä kehon (sukuelinten) ulkonäön perusteella. Näin ei kuitenkaan toimita kaikkialla. Voisi siis sanoa, että sukupuolen määrittely syntymän hetkellä on myös sosiaalinen konstruktio; sopimus, jonka yhteisö tai yhteiskunta on tehnyt. Lisäksi raja, joka erottaa poikavauvan tyttövauvasta on hiuksenhieno: yhden senttimetrin mitan ylittävä fallos on penis, sitä lyhyempi on klitoris. Tämä on ihmisten keskenään tekemä sopimus, ei biologinen fakta. Raja on täytynyt laittaa johonkin kohtaan.


Psyykkinen sukupuoli tarkoittaa sukupuoli-identiteettiä: yksilön oma kokemus ja käsitys sukupuoleen kuulumisesta. Lainaan jälleen Karvisen artikkelia:

"Jokaisella meistä on enemmän tai vähemmän jäsentymätön käsitys omasta sukupuolestamme. Psyykkisellä sukupuolen määrittelyllä viitataan siihen, että ihmisen omat kokemukset sukupuolestaan katsotaan oikeiksi ja oikeutetuiksi. Ihmisellä on tällöin oikeus määritellä itse oma sukupuolensa ja muu yhteisö ja ympäröivä yhteiskunta hyväksyvät tämän määrittelyn. Sukupuolen määrittely ei tule ulkoa päin vaan ihmisen sisältä. Psyykkisessä sukupuolen määrittelyssä on kyse siitä, että muut antavat toistensa kokemuksille suuren painoarvon: olet, mitä tunnet."

Tämän jälkeen artikkelissa pohditaan sitä, millaisia ratkaisuja ihmiset kautta historian ovat tehneet elääkseen psyykkisen sukupuolensa mukaista elämää. Esimerkiksi se, että naiset olisivat eläneet miehinä koska halusivat miehen paremman sosiaalisen aseman, on liian helppo selitys, koska kuitenkin myös miehet ovat eläneet naisina, sosiaalisesti alempiarvoisina. Esimerkiksi nunnana tai munkkina eläminen on voinut olla pakopaikka perinteisestä naisen tai miehen roolista, kun ei ole tarvinnut mennä naimisiin ja perustaa perhettä.

Modernin sukupuolikäsityksen mukaisesti psykologinen sukupuoli, sukupuoli-identiteetti, määrittelee ihmisen sukupuolen. Eli kukin ihminen itse määrittelee oman sukupuolensa. Artikkelista:

"Useimmissa näissä kulttuureissa, missä henkilön annetaan itse määrittää oma sukupuolensa, tapahtuu jo lapsuusiässä biologisen sukupuolen uudelleenmäärittelyä oman perheen tai suvun taholta. Kun läheiset huomaavat, että lapsen sukupuoli ei vastaa hänen biologista sukupuoltaan, alkaa sosiaalistaminen uuteen sukupuoleen. Koska viimeinen sana kuuluu yksilölle itselleen, ei tämä määrittely ole sitova: henkilö voi myöhemmässä elämänvaiheessaan valita itse sukupuolensa vaikkapa palaamalla takaisin biologiseen sukupuoleensa. Perhe ja lähiyhteisö tukevat psyykkisen sukupuolen määrittelyn omaavissa kulttuureissa yksilöllisiä valintoja; perhe on voinut erehtyä, yksilö itse ei."

Kulttuuriset, sosiaaliset ja psykologiset sukupuolen ominaisuudet eivät synny itsestään, vaan niihin vaikuttavat ihmisen ulkopuoliset seikat. Kehoon liittyvät sukupuolen ominaisuudet ovat sisäsyntyisiä. Siirrytään seuraavaksi niihin.


Fysiologia tarkoittaa Wikipedian mukaan eliöiden toimintaa ja toimintamekanismeja. Sukupuolesta puhuttaessa fysiologia varmaankin tarkoittaa kehoa ja kehon sukupuolipiirteitä, todennäköisesti myös sukuelinten ja sukurauhasten toimintaa. On olemassa ihmisiä, joilla on sekä naisten että miesten sukuelimet, joko kokonaan näkyvillä tai osittain piilossa (intersukupuoliset). Esimerkiksi naisen ulkoiset sukuelimet, mutta myös kehon sisällä piilossa olevat kivekset, tai toisinpäin. Olen lukenut yhdestä tapauksesta, jossa lapsen siittäneellä henkilöllä oli myös toimiva kohtu. Näkyvät sukuelimet eivät siis määrää yksiselitteisesti ihmisen sukupuolta. Tällaiset ihmiset kuitenkin pyritään luokittelemaan jompaan kumpaan, jos he elävät binäärin sukupuolijärjestelmän yhteiskunnassa.

Eräs sukupuolisuutta laajasti tutkinut henkilö on Susa Tyrniluoto. Hän kirjoittaa mm. näin:

"Sukupuolisten ominaisuuksien kehittymisen vaiheita ei tunneta täysin, jonka vuoksi kehityskulun tulkinta on nojannut pikemmin uskomukseen dikotomisesta, eli kaksijakoisesta sukupuolesta, joka normaalilla ihmisellä on oletettu olevan joko-tai, mies tai nainen. Sukupuolen geneettinen tutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei sukupuolilokeroa voida määrittää ainoastaan biologian perusteella, koska sukupuoliset variaatiot ovat luontaisia."

Hän selittää tekstissään hyvin myös sukupuolen fysiologisen kehityksen kohdussa, ja kertoo, että luonnossa kaikki sukuelinten variaatiot ovat normaaleja. Variaatiot ovat evoluution perusta. Juuri tästä olen itsekin kirjoittanut blogissani.

Sukusolujen osalta jako näyttää selkeältä; on hedelmöittäviä ja hedelmöittyviä sukusoluja, eli kahdenlaisia. Mutta: ihmisen sukusolussa on olemassa aihio molempiin. Tästä luin jo Translasten historiat -kirjassa. Lainaus aiemmasta blogitekstistäni:

"Evoluutioteorian kehittäjä Charles Darwin puolestaan totesi kirjassaan 1896, että jokaisessa naaraspuolisessa eläimessä ovat kaikki urospuolisen toissijaiset tunnusmerkit ja päinvastoin, latentteina eli epäaktiivisina, odottaen kehittymistä, joka voisi tapahtua tietyissä olosuhteissa. Hän totesi myös, että samantyyppinen ilmiö on havaittavissa ihmisissä. Sitä ei kuitenkaan todistettu vastaavin tieteellisin kokein kuin eläimillä, se oli teoria."

"Aikakauden [1920-30-lukujen] tutkijoiden keskuudessa oli konsensus siitä, että jokaisessa ihmisessä on sekä naisen että miehen piirteitä, ja että sukupuoli on miehen tai naisen ominaispiirteiden yhdistelmän ilmaisua yksilössä."

Tutkijat ovat saattaneet löytää keinon, jolla pelkistä miespuolisista sukusoluista voisi luoda alkion, eli hedelmöittää miehen sukusolu toisen miehen sukusolulla. En osaa arvioida, onko tämä oikeasti totta, mutta näin tosiaan kirjoitetaan.


Hormonaaliset ominaisuudet tarkoittavat kehon hormonituotantoa ja sen vaikutuksia kehossa. Sukuhormonit säätelevät miehen ja naisen sukupuolitunnusmerkkien kehittymistä ja seksuaalitoimintoja. Kaikilla ihmisillä on sekä "mieshormonin" että "naishormonin" tuotantoa. Joidenkin naisten testosteronituotanto on samalla tasolla kuin miesten. Hormonitasoissa on hyvin paljon vaihtelua sekä yksilöiden välillä että samaa sukupuolta olevien välillä. Sikiön hormoniympäristö vaikuttaa sukupuolen kehittymiseen, ja transnaisten geenien kyvyissä vastaanottaa testosteronia on havaittu tiettyjä poikkeavuuksia miehiin verrattuna.


Geneettinen tarkoittaa perinnöllistä, geeneihin liittyvää. Perimme vanhemmiltamme sukukromosomit. Yleensä XX-kromosomi tarkoittaa naista ja XY-kromosomi miestä. Kuitenkin on olemassa ihmisiä, joiden geenit ovat XY, mutta jotka ovat keholtaan naisia, ja toisinpäin. On myös olemassa ihmisiä, joiden kromosomit ovat erilaiset eri kohdissa kehoa. Sukupuoli ei siis määräydy yksiselitteisesti genetiikankaan perusteella.

Tässä kohtaa voisin siteerata Tiina Raevaaraa:

"Mikä lopulta on biologinen sukupuoli? Oikeat sukupuolielimet? Ei. Oikeat sukupuolikromosomit? Ei. Oikea sukupuolikromosomin geeni? Ei edes se."

Tiina Raevaaran blogissa oleva linkki Hesarin vieraskynäkirjoitukseen on rikki, mutta tässä toimiva linkki Johanna Mappesin ja Mikko Hurmeen kirjoitukseen "Ihmisen sukupuoli on tulkinnanvarainen asia."



Kehityksellinen tarkoittaa tässä tapauksessa niitä olosuhteita, joissa sukupuoli on kehittynyt. Käsittäisin sen niin, että siihen kuuluvat lähinnä sikiöaikaiset olosuhteet. Sikiö altistuu kohdussa mm. äidin kehon hormonipitoisuuksille, ja on tutkimuksissa todistettu, että alhainen estrogeenialtistus voi olla yksi merkittävä tekijä transsukupuolisuuden taustalla. Se on todistettu, että kasvattamalla lasta ei voi pakottaa identiteetin vastaiseen sukupuoleen, eli en usko, että sana "kehityksellinen" tarkoittaisi tässä kasvatusta tai ylipäätään lapsuus- ja nuoruusiän kehitystä. En ole ainakaan törmännyt missään sellaiseen tietoon, että lapsen kehossa tai kasvuympäristössä jokin voisi aiheuttaa muutoksia sukupuolessa.

-----

Alussa lueteltujen ominaisuuksien lisäksi, joita nyt olen tässä käsitellyt, on vielä muitakin ominaisuuksia, joita voidaan liittää sukupuoleen. (Lähde: Marita Karvisen artikkeli)

Esimerkiksi sukupuolen pysyvyys / dynaamisuus. Länsimaisessa sukupuolikäsityksessä on vallalla sukupuolen pysyvyyden käsite, kun taas joissakin toisissa kulttuureissa hyväksytään, että sukupuoli voi muuttua, ja se on ihan yhtä aito sukupuoli kuin se, johon ihminen syntyi.

Toinen esimerkki on sukupuolen asteittaisuus / kokonaisuus. Esimerkiksi ensin on vauva, josta kasvaa tyttö, ja sen jälkeen nainen. Länsimaisessa kulttuurissa sukupuoli kypsyy asteittain ja tasatahtiin molemmilla sukupuolilla. Eräässä intiaanikulttuurissa lapset syntyvät ikään kuin raakoina, sukupuolettomina olentoina, ja he kypsyvät sukupuoleen vasta vuosien kuluttua. Uudessa-Guineassa naissukupuoli kypsyy luonnostaan ja syntymästä lähtien, kun taas miessukupuoli kypsyy vasta vuosien kuluessa erilaisten rituaalien kautta.

Kolmas esimerkki on toisensa poissulkevat sukupuolet. Vaikka länsimainen psykologia tunnistaa, että kaikissa ihmisissä on molempien sukupuolten ominaisuuksia ja piirteitä, silti sukupuolia pidetään toisensa poissulkevina, ja molempien sukupuolten läsnäolo ihmisessä luokitellaan sairaudeksi. Näin ei kuitenkaan ole kaikissa kulttuureissa, esimerkiksi nigerialaiset naisaviomiehet ovat sekä naisia että miehiä, ja joissakin intiaanikulttuureissa shamaanit ovat molempia sukupuolia samanaikaisesti.

-----

Seuraavaksi varmaan kysytään, että miten nämä ominaisuudet muka muodostavat sukupuolen. Kysyjä on edelleen kiinni määritelmässä, että sukupuoli todennetaan kehosta. Sukupuolta ei pidä ajatella pelkästään kehollisena asiana. Biologia on toki sukupuolisuuden perusta*, mutta siihen kuuluu paljon muutakin. Meillä kaikilla nämä edellä kuvatut ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten koemme sukupuolemme, tiedostammepa sen itse tai emme.

*Kun luin lähteinä käyttämiäni artikkeleja, ymmärsin, että on todella olemassa liike/aatesuunta/mitänytvaan, joka kieltää biologian yhteyden sukupuoleen. Olen aiemmin ihmetellyt, miksi minuakin on tästä syytetty, kun tietääkseni en ole koskaan niin tehnyt. Näköjään minut on niputettu tuohon aatteeseen, vaikka en ole siitä mitään tiennyt. Nyt tiedän.

Pohdintoja sukupuolesta, kehodysforiasta ja transaktivismin tavoitteista

Kun keskustellaan transihmisistä, käytetään paljon vaikeita sanoja. Jokainen tulkitsee niitä omasta näkökulmastaan, vaikka niille on annettu enemmän tai vähemmän virallisia määritelmiä. Ei siis ole ihme, että keskustelu on usein vaikeaa, eikä yhteisymmärrystä synny.

Monet arvokonservatiiviset tahot ja ihmiset painottavat sukupuolen lisääntymisbiologista määritelmää, eivätkä pidä esim. Setan laajempaa sukupuolen määritelmää onnistuneena. Tästä peruslähtökohdasta kun asiaa katsoo, niin silloin myös sukupuoli- tai kehodysforian käsite on heille vaikea, ja sitä verrataan usein muihin tiloihin tai sairauksiin, mielestäni aika epäonnistuneesti. Lisäksi keskustelu jumittuu usein sukupuolten lukumäärään, mikä on harmillista.

Tässä kirjoituksessa koetan hieman pohtia näitä seikkoja eri kanteilta. Sisältövaroituksena voisin mainita juuri nämä arvokonservatiiviset määritelmät ja käsitykset.

Arvokonservatiivien kuvitteelliset näkemykset / suorat lainaukset kirjoitan kursiivilla.

EDIT. Huom. Vaikka käytän osittain suoria lainauksia, osa niistä on tiivistettyjä, eli sanoja tai lauseita on voitu jättää välistä pois. Pahoittelen tätä. Haluan myös selventää, että en osoita vastauksia näihin kursiivilla kirjoitettuihin väitteisiin suoraan tai yksinomaan mainituille nimimerkeille, vaan yleisesti.

Sukupuoli

Setan määritelmä sukupuolesta: Sukupuoli on erilaisista geneettisistä, kehityksellisistä, hormonaalisista, fysiologisista, psykologisista, sosiaalisista ja kulttuurisista ominaisuuksista koostuva jatkumo. Sukupuoli on myös juridinen määre.

Nimimerkki Sara:

"Tämä on esimerkki "määritelmästä", joka ei selitä mitään ja aiheuttaa vain lisää kysymyksiä. Joskus taas sanotaan, että ihminen voi olla "mies tai nainen, tai jotain näiden väliltä, tai osittain mies ja osittain nainen tai ei kumpaakaan" . Näistä voidaan päätellä vain, että "sukupuoli" on ihmisen persoona. Tämä on käsitteiden tahallista hämärtämistä."

"Olen minä todellakin lukenut Transtukipisteen ja Setan ja vaikka minkä määrittelyjä transsukupuolisuudelle, jotka ovat toinen toistaan sekavampia."

Aito Avioliitto ry:n määritelmä sukupuolesta:
"Sukupuoli on kehosta todennettava ominaisuus, eikä se määrity kokemuksen perusteella. Ei ole biologisesti mahdollista olla muuta sukupuolta, kuin nainen tai mies." 

Jos nämä uudet (käytän nyt sanaa uusi, tarkoittaen sillä näitä laajempia sukupuolen määritelmiä) määritelmät aiheuttavat kysymyksiä, mutta vanha määritelmä sukupuolesta kehosta todennettavana asiana ei aiheuta, niin minusta se kertoo vain siitä, että uusia määritelmiä ei ole vielä ymmärretty eikä omaksuttu. Ihan luonnollinen reaktio siis. Tätä ensimmäistä määritelmää kritisoidaan usein myös siitä, ettei mainittuja ominaisuuksia avata mitenkään. Olettaisin sen johtuvan siitä, että tällainen määritelmä olisi hyvin pitkä, sekä siitä, että oletetaan ihmisten yleisesti ymmärtävän, mitä mainituilla ominaisuuksilla tarkoitetaan. Sanastoissa ja määritelmissä yleensä pyritään ennemmin tiiviiseen kuin täysin tyhjentävään ilmaisuun. Oleellista lienee, että nuo ominaisuudet ovat kullakin ihmisellä yksilölliset, ja kaikki niistä vaikuttavat ihmisen sukupuoleen ja sukupuoli-identiteettiin.

Itse ymmärrän tuon määritelmän niin, että kun sukupuolen ajatellaan olevan jatkumo, niin vanha määritelmä lokeroista "nainen" ja mies" korvautuu pitkällä janalla. Tyypillisesti joko miehiin tai naisiin liitetyt ominaisuudet sijaitsevat eri päissä janaa. Kukin yksilö sijoittuu yksilölliselle paikalleen tällä janalla. Silloin lisääntymisbiologisesti naisiksi määriteltyjä voi olla miesten päässä miesten keskellä, ja miehiä naisten keskellä, ja muita siellä seassa, jopa janan ulkopuolella. Sijainti janalla kertoo yksilön sukupuoli-identiteetin, joka muodostuu mainittujen ominaisuuksien yhteisvaikutuksesta. Sijainti janalla voi olla lisääntymisbiologisen sukupuolen mukainen, sille vastakkainen, tai jotain muuta.

Jos tarpeeksi moni ihmisen sukupuoleen liittyvistä ominaisuuksista sijoittuu selvästi toiselle biologiselle sukupuolelle tyypillisempään päähän, elämä oman biologisen sukupuolen roolissa ja kehossa voi tuntua vaikealta / väärältä / mahdottomalta. Ympäröivä kulttuuri ja sukupuolinormit vaikuttavat siihen, miten tähän ristiriitaan suhtautuu - sekä henkilö itse, että yhteisön suhtautuminen henkilöön. Sukupuoli ei ole siis lainkaan yksinkertainen tai yksiselitteinen, vaan hyvin monimutkainen, monen asian summa.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivuilta löytyy ihan tosi hyviä määritelmiä, artikkeleita ja oppaita, joiden avulla voi opiskella tätä laajempaa sukupuolen käsitettä ja sukupuolten moninaisuutta. Suurelle osalle nämä tiedot ovat riittäneet ja he ovat asian ymmärtäneet, ainakin alustavasti. Moni arvokonservatiivi on kuitenkin tuonut esiin, että vaikka he ovat näitä lukeneet, he eivät silti ole ymmärtäneet, mitä niissä oikeasti tarkoitetaan. Tässä kohtaa minun on vain kohautettava olkapäitäni. En tiedä, miten asioita voisi selvemmin kertoa.

Tai hetkinen, olisiko tästä apua? Linkki-> Varhaiskasvatuksen ammattilaisille suunnattu sivusto sukupuolen moninaisuudesta.

Mielestäni tämä uusi janamääritelmä on parempi kuin perinteinen lokeroajattelu, eli lisääntymisbiologinen määritelmä, joka määrittelee ihmiset ensisijaisesti kehon ulkonäön perusteella (epäselvissä tapauksissa joko sukurauhasten tai jonkun muun lääketieteellisen seikan perusteella), ja jättää intersukupuoliset ja muunsukupuoliset ulkopuolelle. Heistä tulee jakojäännös, "kehityshäiriö", koska he eivät sovi lokeroihin. Minusta on miellyttävämpää ajatella, että heidätkin otetaan huomioon. 

Suomen kieli on tässä suhteessa ongelmallinen, kun lisääntymisbiologista sukupuolta ja sukupuoli-identiteettiä ei erotella selkeästi omina sanoinaan, toisin kuin englannin kielessä (sex / gender). Lisäksi sukupuoli-sana itsessään viittaa siihen, että kyseessä on binäärinen käsite: yhden asian kaksi puolta. Sekin on ongelmallista nykytiedon valossa, ja aiheuttaa näitä jankkaamis-keskusteluja sukupuolten määrästä.

Se, että vanha lokeroajattelu ei tunnista intersukupuolisia tai muunsukupuolisia, ei ole arvokonservatiivin mielestä mikään ongelma, koska ei se ole ennenkään ollut. Inter- ja muunsukupuoliset on käsitetty nimenomaan sukupuolen kehityshäiriöinä tai mielenterveyden häiriöinä, ja se on monen mielestä ihan oikein. Tämä lienee konservatiivisen ajattelutavan ydin. Minä lienen sitten liberaali, kun ajattelen, että on oikein kehittyä paremmaksi, tarkemmaksi, ja inklusiivisemmaksi, lisääntyvän ja tarkemman tiedon mukaan.

Monessa muussakin asiassa aiemmin häiriöksi tai sairaudeksi luokiteltu ihmisen ominaisuus on alettu käsittää normaalin vaihtelun piiriin kuuluvaksi, esimerkiksi homoseksuaalisuus. No, vielä löytyy änkyröitä, jotka uskovat toisin. Neurokirjon ihmiset ovat varmaan melko samassa tilanteessa kuin transihmiset siinä mielessä, että suuri osa pitää vielä kiinni siitä, että neurokirjolla olevat ovat sairaita tai kehityshäiriöisiä, pieni (edistyksellinen) osa taas on sitä mieltä, että kyseessä ei ole häiriö tai sairaus, vaan luonnollisesti ihmisissä esiintyvä ominaisuus.

Koska kehitys kehittyy kuitenkin tiettyyn suuntaan, niin mieluummin olen mukana kuin jarrutan tai hyppään kyydistä. Eihän asia toki näin yksinkertainen ole: en tietenkään lähtisi mukaan sellaiseen, johon en oikeasti usko. Mutta tähän uskon kyllä.

Juridisesti Suomessa tällä hetkellä on mahdollista olla vain nainen tai mies. Tämä on totta. Mutta kolmas juridinen sukupuoli voi tulla meillekin ihan lähitulevaisuudessa. 

On olemassa transihmisiä, jotka ajattelevat sukupuolesta täsmälleen samalla tavalla kuin tässä "arvokonservatiiveiksi" nimittämäni ihmiset. Heidänkin mielestään tällainen laajempi määritelmä on ihan turha ja sotkee itsestään selviä asioita. He itse transihmisinä ehkä vain haluavat vaihtaa representaatiotaan toiseen sukupuoleen ja olla sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Eivätkä he varsinkaan halua keskustella sukupuolen määritelmästä. Ymmärrän heidän näkökulmansa ihan hyvin. Elämä on liian lyhyt määritelmistä tappelemiseen, eikö elettäisi mieluummin? Josta päästäänkin seuraavaan väittämään:

"Miksi on olemassa transihmisiä, jotka ajattelevat asiasta eri tavalla kuin Seta? Eikö se todista, että Seta on väärässä?"

Eiköhän se ole ihan luonnollista, että erimielisyyksiä on. Etujärjestö ei koskaan voi olla täysin ristiriidaton. Sen enempää en välitä tätä väitettä pohtia.

"Seta on syöpää ja mädättää koko yhteiskunnan. Homous ja transvestisuus ovat sairaita ilmiöitä ja kohta Seta haluaa pedofiileillekin oikeuksia."

Seta toimii sen puolesta, että kaikenlaiset ihmiset saisivat elää ihmisarvoista ja perusturvallista elämää. Se päinvastoin tekee hyvää koko yhteiskunnalle. Kun "poikkeavia" hyljeksitään ja painostetaan "normaaleiksi", he helposti syrjäytyvät ja kärsivät mielenterveyden ongelmista, ja ovat riippuvaisia yhteiskunnan tuista. Heidän toimintakykynsä parantaminen parantaa siis myös yhteiskunnan terveyttä. Homous ja transvestisuus eivät ole sairauksia. Ja arvatkaapa mitä, pedofiileillä on jo oikeuksia - ne samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin. Teoista kuuluu saada rangaistus, mutta pedofiilinen ajattelu ei ole teko eikä rikos.

Keho ja dysforia

Nimimerkki Sara:

"Ongelma on mielessä eikä kehossa. Ristiriita mielen ja kehon välillä ei ole todellinen, vaan kuviteltu, ellei oikeasti väitetä, että ihminen "on syntynyt väärään kehoon", mikä vaatisi aika paljon selittämistä."

Musta Orkidea -blogi:

"Meidän tulee tunnustaa se tosiasia, että IHMINEN ON HÄNEN KEHONSA, tuolla keholla on sukupuoli ja sitä kehon sukupuolta EI VOI MUUTTAA."

"Väärään kehoon ei voi syntyä, koska aivot ja muu keho eivät ole toisistaan irrallisia, eivätkä voi olla olemassa ilman toista."

Minun on hyvin, hyvin vaikea kuvitella, että ihmiskunnassa kautta historian olisi osalla ihmisistä näin pysyvä ja yhtenäinen hallusinaatio väärän sukupuolen kehoon syntymisestä. Että transsukupuolisuus ei olisi todellinen, ihmisyyteen kuuluva ilmiö.

Sukupuoli-identiteetti ei määrity automaattisesti sen perusteella, miltä kehosi näyttää, vaan siihen vaikuttavat sikiöaikainen kehitys, elämän aikana saadut kokemukset, kulttuuri... no, juuri ne asiat, jotka edellä Setan sukupuolen määritelmässä kuvattiin. Konservatiivit typistävät sukupuolen lisääntymisbiologiaan, ja onhan se tavallaan ihan oikea määritelmä, mutta hyvin rajallinen. Se ei sisällä kaikkia sukupuolen ulottuvuuksia. Jälleen suomen kielen rajallisuus hämärtää asian ymmärtämistä.

Kehon sukupuolta ei voi muuttaa - se on ihan totta. Mutta onko kehon sukupuoli se, joka määrää ihmisen sukupuolen kokonaisuuden? Ei välttämättä.


Kun luin Translasten historiat -kirjaa (olen referoinut sitä aiemmin blogissani), kirjoittaja toi esiin sen, että sukupuolen binäärisyys on jo 1950-luvulla huomattu vajaaksi määritelmäksi. Sitä ei kuitenkaan laajasti silloin haluttu romuttaa, koska se olisi mullistanut kaiken, ja moni tutkija ja asiantuntija olisi joutunut opettelemaan uusia ajattelutapoja ja asenteita, jopa myöntämään olleensa väärässä. Tähän ei oltu vielä valmiita.

Mitä tulee siihen, että ihminen on kokonaisuus, josta ei voi irrottaa mieltä ja kehoa erilleen, eivätkä ne siksi voi olla "eri mieltä" sukupuolestaan, niin osittain olen samaa mieltä. Siitä olen samaa mieltä, että keho ja mieli ovat kokonaisuus ja ne vaikuttavat toisiinsa. Kuitenkin uskon siihen, että "mielen sukupuoli" ja "kehon sukupuoli" voivat kehittyä eri suuntiin niin paljon, että ihminen kokee sen sukupuoliristiriitana. Sikiöaikana nämä alueet kehittyvät eri aikoina, joten on mahdollista, että sikiöaikainen altistus eri hormonipitoisuuksille voi aiheuttaa sen, että tällainen eri suuntiin kehittyminen tapahtuu. Tämän lisäksi sukupuolidysforian kehittymiseen vaikuttavat myös muut seikat, eli ei voida sanoa, että transihmisyys johtuisi pelkästään hormonipitoisuuksista sikiöaikana. Yhtä merkittävää osaa ne voivat kuitenkin edustaa.

Olen nähnyt usein transsukupuolisuuden vertaamista anoreksiaan. Näissä vertauksissa sanotaan, että anorektikko kuvittelee olevansa lihava, vaikka on sairaalloisen laiha, eli keho ja mieli ovat ristiriidassa, kuten transsukupuolisilla. Anorektikkoja hoidetaan hoitamalla heidän mieltään, joten tokihan myös transihmisten mieli pitää korjata, eikä keho, väitetään. Hmm, eiköhän anorektikkojen kehokin hoideta. Vai jätetäänkö se hoitamatta? Kyllähän anorektikon pitää syödä tervehtyäkseen, ja pitkään jatkunut anoreksia on voinut aiheuttaa puutostiloja, jotka on korjattava. Aika ontuva vertaus. Konservatiivit tosin vertaavat näitä niin, että "eihän anorektikon harhakuvitelmiin mennä mukaan ja auteta häntä laihtumaan". No ei niin. Mutta anorektikolla se ristiriita johtuu alun perin jostain aivan muusta kuin kehon ja mielen yhteensopimattomuudesta. Anorektikolla on kontrollin tarve, ja kehoaan pystyy kontrolloimaan, kun ympäristöään ei voi. Anorektikolle syntyy riippuvuussuhde vallan ja kontrollin tunteeseen, ja se vääristää hänen kehonkuvansa. 

Minusta anoreksiaa ei oikein voi verrata transihmisyyteen. Anorektikko ei ole mitenkään sukupuoleen verrattavissa oleva luontainen ihmisyyden tila, jollaiseen voisi samaistua samalla tavalla kuin sukupuoleen. Aika moni transihminen manipuloi kehoaan dysforian lieventämiseksi joko siten, että laihduttaa, jopa anoreksiaan asti, jotta kehon piirteet katoaisivat, tai lihottaa, samasta syystä. Tässä on ainut kosketuspinta, jonka näen näiden asioiden välillä.

Nimimerkki Sara:

"On olemassa lääketieteelliset kriteerit terveelle keholle. Transihminen voi kokea että oma keho on "vääränlainen", mutta jos keho on toimiva eikä ole epämuodostunut, se on terve. Terveessä kehossa on toimiva, itseään kostuttava vagina tai penis, jossa on virtsaputki, ja josta mies siirtää siittiöitä, joko naisen kehoon tai vain ulos omasta kehostaan. Transprosessin jälkeen keho ei ole enää terve."

Terveen kehon määritelmästä voin olla samaa mieltä. Mutta jos mieli ei kerta kaikkiaan pysty toimimaan terveellä tavalla, kun keho ei vastaa omaa sukupuolta, vaikka se olisikin terve, niin onko ihminen kokonaisuutena silloin toimintakykyinen ja terve? Eihän se ole. Kumpi on tärkeämpää - terve keho vai toimintakykyinen ihminen? Tätä argumenttia konservatiivit voivat jatkaa ad infinitum siihen tapaan, että kyllä se mieli voidaan korjata, kunhan vaan kehoa ei "silvota". No, ei kyllä aina voida. Tällaisessa tilanteessa pitäisi aina kysyä siltä, joka näin väittää, että kumpaa hän ryhtyisi korjaamaan, jos jonain päivänä heräisi väärän sukupuolen ruumiissa - kehoaan vai mieltään? Olen tainnut joskus kysyäkin, mutta en ole saanut vastausta.

Näissä terveen kehon leikkelemiseen painottuvissa väitteissä unohdetaan usein se, että transihmiselle se kehon leikkely on aika toissijainen asia. Se ei ole mikään elämän suurin saavutus, että sai poistettua itsestään jonkin ruumiinosan, tai liitettyä itseensä jonkin uuden osan. Ymmärrettävästi tällainen käsitys voi ulkopuoliselle, eri medioissa olevaa keskustelua seuraavalle syntyä. Nämä voivat olla tärkeitä virstanpylväitä, ja niitä juhlitaan ja esitellään somessa. Ne voivat olla translaki- ja hoitosuosituskampanjoinnin keskiössä. Mutta ne ovat vain pieni osa transihmisen elämää. Ne ovat yksi väline saavuttaa rauha itsensä kanssa. Joillekin voi paras apu tässä olla esimerkiksi meditaatio. Kaikki eivät kirurgisia hoitoja edes halua, tai saa. 

Tavoitteet

Nimimerkki Sara:
"Miksi transaktivistien tavoitteena ei ole pyrkimys siihen, että transhoitoja ei tarvitsisi enää tehdä, tai että niitä tarvitsisi tehdä vain jos muu ei auta?" 

Että transhoitoja ei enää tarvitsisi tehdä. Millainen maailma se olisi, jossa transhoitoja ei tarvitsisi enää tehdä? En oikein osaa kuvitella sellaista. Osaako joku muu? Kysymyksen asettelu on mielestäni kummallinen. Varmaan kaikki, jotka tarvitsevat jotain hoitoa itselleen, toivovat, etteivät tarvitsisi sitä hoitoa. Eli, että he olisivat sillä tavalla terveitä, että heitä ei tarvitsisi hoitaa. Syöpäpotilaat tuskin haluaisivat syöpää itselleen, jos saisivat valita, jne. Mutta tiedän, että tätä ei kysymyksellä tarkoitettu. Luulen tietäväni, mihin tässä viitataan, mutta palaan siihen myöhemmin.

Nykyinen lääketiede pitää kyllä huolen siitä, että transihmisiä hoidetaan pienimmällä mahdollisella interventiolla. Ensin käytetään helpot ja kehoa muokkaamattomat menetelmät, ja niistä siirrytään asteittain, tarpeen mukaan, kehoa muokkaaviin menetelmiin, huolellisesti joka vaihetta harkiten. On kuitenkin suuriakin erimielisyyksiä siinä, että millaisen esteradan ja nöyryytysten läpi transihmisten on kuljettava tällaisia tutkitusti tehoavia hoitoja saadakseen.

Jotkut, kuten alla siteeraamani Sametti blogissaan Musta Orkidea, ovat nimenomaan sitä mieltä, että kehoon kajoavat hoidot ovat ihan se viimeinen keino, ja hän puhuu tämän puolesta hyvin voimakkaasti. Mutta hän ei taida olla transaktivisti? En oikein tiedä, mutta tuskin hän haluaa tulla kutsutuksi sillä nimellä. Hän on detransitioitunut lesbo.

Nähdäkseni siis kysymyksen toinen osa ei ole tavoitteena, koska se on jo nykyinen käytäntö. Kyseessä on kysyjän virheellinen tulkinta.

Musta Orkidea -blogi:

"Huomatkaa, että koko transajattelun lähtökohtana on käsitys siitä, että henkilössä on jotain vikaa tai jotakin väärää, ja hänen täytyy muuttua voidakseen tulla onnelliseksi ja voidakseen elää täyttä elämää."

Minä en ole ymmärtänyt asiaa samoin. Ulkopuolelta ei tällaista "vika"-ajattelua transihmiselle anneta, se on sisäsyntyinen. Sitä paitsi, eikö koko elämä ole pohjimmiltaan tuota: pohditaan, mikä omassa elämässä nyt on jotenkin väärin ja aiheuttaa pahaa oloa, ja sitten työstetään sitä asiaa ja muutetaan elämä paremmaksi? Esimerkiksi keski-ikäinen nainen huomaa olleensa aina liian kiltti ja unohtaneensa itsensä, kun on keskittynyt auttamaan muita. Pitäisikö hänen sen sijaan vain hyväksyä tämä ja jatkaa elämäänsä liian kilttinä? Ei kai sentään. Tämä tosin on huono vertaus, kun tässä ei kajota kehoon.

En tiedä toista porukkaa, joka olisi niin hyväksyvä ja salliva kuin transihmiset, ja sateenkaari-ihmiset yleensä muutenkin (pääasiassa). He kyllä tietävät, millaista on elää ulkopuolisena ja hyljeksittynä. He korostavat nimenomaan sitä, että "ole juuri sellainen kuin olet", tietenkin! Eivät he julista, että transihmisissä on jotain vikaa, joka täytyy korjata. Tässä nyt vain näkyy taas tämä arvokonservatiivinen lähtökohta, että keho menee mielen edelle. Ei voi mielestäni yleistää, että transajattelun lähtökohta olisi blogistin esittämällä tavalla totta.

Tärkeintähän on, että ihminen elää itselleen rehellistä elämää. Onko rehellinen sille, mitä keho kertoo, vai sille, mitä oma itse, identiteetti, sanoo? Arvokonservatiivien mielestä ilmeisesti keholleen rehellinen elämä on tärkeämpää. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja sitä kehoa ei saa rikkoa, vai mistä tämä ajatus tulee? En minä tiedä.

Monesti transihmisiä kutsutaan tuomitseviksi ja rajoittaviksi, kun he äänekkäästi huomauttavat itseensä kohdistuvista vääryyksistä, vaativat yhteiskunnallisia muutoksia ja haukkuvat kaikki ymmärtämättömät transfobisiksi. Kuinka voin siis sanoa heitä salliviksi ja hyväksyviksi? Jos et todella ymmärtänyt, niin hengitäpä hetki rauhallisesti ja mieti.

Tai lue tämä Emilian (@foxxem_) teksti Twitteristä:

"Usein kuulee sitä, kuinka minkä tahansa vähemmistön edustaja on ärsyyntynyt, vihainen tai muuten hanakalasti lähestyttävä, vaikka olisi esimerkiksi kysynyt omasta mielestään täysin vilpittömän kysymyksen."

"Kyseenalaistamista kohtaa jatkuvasti. Sitä tapahtuu niin koulussa, terveydenhuollossa, lähikaupassa, lehtien kommenttipalstoilla kuin lähesiten ihmisten kanssa keskustellessa. Kyseenalaistamisen lisäksi voi kohdata vihaa, naurua ja kiusaamista. Sellaisen kanssa ei jaksa elää jatkuvasti sulassa sovussa. Se, että palaa pinna siihen yhteen hyväntahtoiseen kysymykseen tai oletukseen, johtuu tästä kaikesta, mitä joutuu päivittäin kohtaamaan. On helvetin rankkaa elää niiden asioiden kanssa. Usein vähemmistön edustajalta vaaditaan täydellisenä tietosanakirjana tai elämänsä paljastajana olemista. Sekin on aika raskasta, kun kokee joutuvansa selittämään omaa olemassaoloaan ja tarjoamaan vastauksia uteliaille."

"Jos joskus ajattelemattomuuttasi kysyt kysymyksen, oletat jotain väärin ja saat vähemmistöön kuuluvalta äkäisen vastauksen, hengitä hetki ja astu askel taaksepäin. Asiassa ei ole kyse sinusta. On turhaa alkaa väittelemään tai kertomaan, kuinka ei ymmärrä." 

Vähemmistöstressistä ja siitä, miltä se tuntuu, kirjoittaa erinomaisen konkreettisesti blogisti Kemiallisesti tikattu. Kannattaa tutustua, mutta sisältövaroituksena: suoraa puhetta ilman hymistelyä.

Nimimerkki Sara:

"Kun ei saa keskustella, kysellä eikä kyseenalaistaa, se täyttää lahkolaisuuden tunnusmerkit."

Väännetään rautalangasta: tällaiset "keskustelijat" haluavat usein osoittaa olevansa oikeassa siinä, että transihmiset ovat mielenvikaisia, epänormaaleja, terapian tarpeessa, ja että heidän vaatimuksensa ovat perusteettomia/absurdeja/mitäikinä. Onko ihme, ettei tällaiseen "keskusteluun" haluta osallistua? Olisiko "keskustelijan" syytä katsoa peiliin ja miettiä, mitä oikeastaan haluaa keskustelulla saavuttaa. Jos oikeasti haluaa yrittää ymmärtää vastapuolta, niin keskustelutaitojaan on syytä kohentaa, jotta vastapuoli tuntee olonsa riittävän turvalliseksi aitoon keskusteluun. Tämä pätee toki molempiin keskustelun osapuoliin.

Lehtien kommenttipalstat ja some ovat vihoviimeisiä paikkoja aidolle keskustelulle. Kasvokkain ollaan varmasti molemmin puolin vähemmän kärkkäitä ja halukkaampia turvallisen ilmapiirin luomiseen.

Lahkolaisuuteen vertaaminen on kyllä aivan syvältä. Lahkoissa on tiukat moraali- ja käyttäytymissäännöt ja karismaattinen johtaja, jota pitää ehdottomasti totella. Sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus. Ehkä tuon vertauksen nyt jotenkin etäisesti voisi "transyhteisöön" liittää, mutta itse en sitä käyttäisi. Transihmiset muodostavat jonkin verran yhteisöjä, joista jotkut voivat olla aika "tiukkoja", mutta yhtä yhtenäistä "transliikettä" ei ole olemassa.

Lahkolaisuus tarkoittaa käsittääkseni sitä, että se on jostain isommasta uskonnollisesta ryhmästä erottautunut liike, ja nimenomaan harhaoppinen. Toinen sana mitä käytetään tällaisesta on kultti. Sitäkin sanaa on paljon käytetty kuvaamaan transliikettä. Nämä ovat negatiivisesti varautuneita sanoja. Siksi näenkin ne lähinnä arvokonservatiivisten tahojen mustamaalausyrityksenä.


Palataan nyt siihen, mitä aiemmin kirjoitin maailmasta, jossa "hoitoja ei enää tarvitsisi tehdä".

Nimimerkki Sara:

"Aina näyttää kuitenkin toistuvan se mitä toiset näkevät, ja miten he määrittävät sukupuolen. Aina, aina ja aina otetaan esiin ne "toiset ihmiset". Ne tyhmät. Eli vika on toisissa ihmisissä, jotka määrittävät sukupuolen väärin? Ja se aiheuttaa valtavaa ahdistusta, että on mentävä leikkauttamaan aiemmin toimiva kehonsa ei-toimivaksi? Ihminen ei menisi silvotuttamaan kehoaan vain siitä syystä mitä toiset ajattelevat. Ongelma on mielessä, tasapainossa, kyvyttömyydessä hyväksyä itseään, ja tähän voi olla useita syitä, syvällä."

"Jos ei ole miehen ja naisen kehoa eikä biologia liity sukupuoleen mitenkään, niin miksi ihmeessä vaaditaan leikkaus- ja hormonihoitoja ja kehoon kajoamista, eikä sitä että sukupuolta ei määritettäisi syntymässä? Koko transideologia on täynnä aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia. Minusta vaikuttaa, ettei halutakaan saada toisia ihmisiä olemaan "määrittämättä sukupuolta väärin", koska silloin tulisi ilmi, että kehodysforiaa ilmenee siitä huolimatta. Sekä tarvetta muuttaa sitä toisenlaiseksi, olla toista sukupuolta kehon, siis nimenomaan kehon, puolesta. Ja tällöin syitä täytyisi etsiä muualta kuin toisten ihmisten tyhmyydestä." 

"Jos koko ongelma perustuu siihen, että sukupuoli "oletetaan" ulkoisten merkkien perusteella, miksi muutostavoitteet eivät kohdistu tähän, vaan kaikkeen siihen mitä tästä "väärästä tulkinnasta" seuraa?" 

Tässä arvokonservatiivinen on mielestäni ymmärtänyt perusasian oikein, mutta vetää siitä erikoisia johtopäätöksiä.

Ensinnäkin, biologialla on tekemistä sukupuolen kanssa, tietenkin. Eivät transihmiset sitä kiellä. Biologia vain ei ole kaikissa tapauksissa se sukupuolen määräävä tekijä. Jälleen toistan sen, että sukupuoli pitää käsittää laajemmin kuin lisääntymisbiologisena asiana.

Minä näen sen niin, että vaikka sukupuolta ei syntymässä määritettäisi, edelleen olisi kehon ja mielen ristiriitaa kokevia ihmisiä. Tietynlaisella keholla voi tehdä eri asioita ja se kehittyy eri tavalla kuin toisenlainen, ja pakostakin tästä aiheutuu ristiriitaa sellaiselle ihmiselle, joka kokee juuri sen oman kehonsa ominaisuudet vääriksi. Ehkä heidän elämänsä olisi kuitenkin piirun verran helpompaa, kun ei olisi sitä yhteisön painetta olla tietynlainen. Ainoastaan sisäiset paineet ja ristiriidat olisivat läsnä. 

"Minusta vaikuttaa, ettei halutakaan saada toisia ihmisiä olemaan "määrittämättä sukupuolta väärin", koska silloin tulisi ilmi, että kehodysforiaa ilmenee siitä huolimatta" Haa! Eli eikös konservatiivi tässä nyt myönnä sen, että transsukupuolisuus ei ole mikään ulkoapäin syntynyt ahdistuksen tunne? Eli se on sisäinen ristiriita, jota ei ulkoisen sukupuolittamisen poistamisella voida kokonaan poistaa. Tämä on se perusasia, joka mielestäni on ymmärretty oikein.

Kysymys: "Jos koko ongelma perustuu siihen, että sukupuoli "oletetaan" ulkoisten merkkien perusteella, miksi muutostavoitteet eivät kohdistu tähän, vaan kaikkeen siihen mitä tästä "väärästä tulkinnasta" seuraa?" on mielenkiintoinen. Eihän "koko ongelma" ole sukupuolen olettaminen, se on vain yksi osa ongelmaa. Perusongelma on se sisäinen ristiriita, josta olemme siis samaa mieltä. Kukahan tässä nyt on vaikeaselkoinen ja epälooginen? Muutostavoitteet eivät kohdistu siihen, että sukupuolen määrittämisestä ja olettamisesta kokonaan luovuttaisiin, koska sehän ei ratkaise perusongelmaa. Tämähän on loogista, eikö niin? 

Muutostavoitteilla pyritään siihen, että transihmisten elämä ja oleminen osana yhteiskuntaa olisi heille helpompaa ja muiden ihmisten puolelta hyväksytympää kuin nykyään. Lakimuutoksilla vaikutetaan ihmisten asenteisiin - ei tuosta noin vaan sormia napsauttamalla, vaan pikku hiljaa. Lakimuutoksia ja asennemuutoksia tehdään rinnakkain, eli yksi ei seuraa toista. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei olisi mennyt läpi 20 vuotta aikaisemmin, koska asenteet olivat erilaiset. Ja toisaalta, lakimuutoksen tultua voimaan, se vaikuttaa pitkällä aikavälillä ihmisten asenteisiin, kun samaa sukupuolta olevien avioliittoja alkaa olla enemmän ja ilmiö normalisoituu. Translain muutoksessa sama juttu. Siksi on tärkeää pyrkiä muuttamaan sekä asenteita että lakia, ei jompaa kumpaa.

Minusta tämä on ihan loogista. Arvokonservatiivin mielestä näköjään ei. Kaikki tuntuu kiertyvän sukupuolen määritelmään, ja heidän haluunsa pitää kiinni lisääntymisbiologisesta määritelmästä.

"Miksi sukupuoli halutaan häivyttää kaikista dokumenteista, henkilötunnuksista, rekistereistä ja puhekielestä?"

Ensimmäisenä tulee mieleen, että kyllähän se transihmisten oloa helpottaisi, jos sitä syntymässä määritettyä sukupuolta ei "hierottaisi naamaan" virallisissa dokumenteissa ja puhekielessä. Vastakysymys: mitä haittaa olisi siitä, että sukupuolta ei olisi dokumenteissa, henkilötunnuksessa ja rekistereissä? Keksin yhden haitan, ja se liittyy kehojen sukupuoliominaisuuksiin ja lääketieteeseen. Esimerkiksi, miten kutsutaan papa-testeihin, jos rekistereistä ei ilmene sukupuoli? Tämä pitäisi varmaan ratkaista. Mutta en usko, että esimerkiksi ajokortissa, opiskelijakortissa tai henkilötunnuksessa tarvittaisiin tietoa sukupuolesta. Nyt käynnissä oleva henkilötunnuksen uudistus liittyy enimmäkseen tietoturva-asioihin. 

Puhekielen osalta sukupuolisensitiivisyys helpottaisi todennäköisesti sukupuolinormien laajentamisen / joustavoittamisen kautta aika montaa muutakin ihmistä, esimerkiksi "poikatyttöjä" ja "naisellisesta laittautumisesta" tykkääviä miehiä. Jos sukupuolet käsitettäisiin laajemmin ja joustavammin, olisi monella helpompaa olla sellainen kuin on. Miehiä ja naisia tällainen laajentaminen ei mielestäni häivytä, vaan päinvastoin.

Minun tekee mieli kysyä ihmiseltä, joka pelkää tällaisen "sukupuolen häivyttämisen" vaikuttavan negatiivisesti yhteiskuntaan, että mitä hän oikeastaan pelkää? Millaisen tulevaisuuden hän näkee, ja miksi se pelottaa? 

Joku on kertonut pelkäävänsä sitä, että ihmiskunta kerta kaikkiaan kuolee sukupuuttoon, kun emme enää lisääntyisi tarpeeksi, kun sukupuolia "ei enää ole". Tai sitä, että "kieroon kasvaneet, sukupuolihämmentyneet" lapset tuhoavat kaiken, kun eivät osaa eivätkä ymmärrä mitään. Tai sitä, että naisten oikeudet ja erityistarpeet unohdetaan tai ne katoavat. 

Mitä oikeastaan siis tapahtuu, kun sukupuolia virallisesti tunnustetaan olevan enemmän kuin kaksi? Mitä tapahtuu, kun translaki uudistetaan? Mitä tapahtuu, kun henkilötunnuksesta ei enää ilmene sukupuoli? Mitä pelätään tapahtuvan?

Eräs herra S Twitterissä kirjoittaa: "Miehet ovat omineet koko naiseuden käsitteenkin itselleen. Miettikää oikeasti. Jos miehet ovat naisia, niin nainen lakkaa olemasta. Nainen putoaa johonkin ihmisyyden kategorian ulkopuolelle, ja homot, lesbot ja lapset menevät samaa tietä. Kun miehet ovat naisia, eivät naiset pysty lopulta enää järjestäytymään ja vaatimaan oikeuksiaan." 

Ovatko nämä ihan relevantteja pelon aiheita? Kertokaa lisää, jos tiedätte.