Lääkärin lausunnot translain uudistuksesta

Translain uudistuksen loppumetrit ovat olleet uuvuttavaa seurattavaa. En ole jaksanut kirjoittaa siitä blogiin mitään, mutta erään tietyn lääkärin haastattelu Hesarissa sai minut näppiksen ääreen. Tunteet kuohahtivat, mutta siirrän ne nyt parhaani mukaan sivuun ja keskityn asiaan.

Aloitetaan otsikosta. "Nuoruusiän sukupuoliahdistusta hoitava lääkäri..." on yksiselitteisesti väärin. Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla ei hoideta sukupuoliahdistusta, vaan tutkitaan sen syitä ja mahdollisesti asetetaan diagnoosi. Hoitoa sieltä ei saa. Lainaus ko. polin sivuilta:

"Teemme poliklinikalla translaissa määriteltyjä alaikäisten sukupuolen uudelleenmäärittelyn edellytysten arvioita eli niin sanottuja transsukupuolisuustutkimuksia."

Tampereella nämä arviot tehdään EVA-yksikössä, joka on erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrinen tutkimus- ja hoitoyksikkö. Siellä hoidetaan ja kuntoutetaan "alle 18-vuotiaita nuoria, jotka tarvitsevat vakavien mielenterveydellisten ongelmien vuoksi turvaosasto-olosuhteita." Eli se on nuorten psykiatrinen hoitoyksikkö, jossa on myös konsultaatiopoliklinikka:

"Konsultaatiopoliklinikalla teemme translaissa määriteltyjä transsukupuolisuustutkimuksia ja tarjoamme erityistason konsultaatiota vahingoittavaan seksuaalikäyttäytymiseen liittyen ja seksuaalirikosten esitutkinnassa."

Mutta sukupuoli-identiteettiä ei siellä hoideta. Jos polilta onnistuu saamaan diagnoosin (tutkimusjakson kesto alaikäisillä on tyypillisesti n. 2-x vuotta), hänet ohjataan hoitoon muille poliklinikoille. Eli: Haastateltu lääkäri hoitaa kyllä psykiatrista hoitoa tarvitsevia nuoria, mutta ei sukupuoliahdistusta. Artikkelin edetessä asia ilmaistaankin niin, että hän on "kohdannut työssään" näitä nuoria. Tämä on oikein.

Siirrytään seuraavaan ongelmalliseen kohtaan:

"Hänen mukaansa on vanhastaan tunnettua, että jotkut lapset identifioituvat jossain vaiheessa vahvastikin toiseen sukupuoleen.

Neljä viidestä vastakkaiseen sukupuoleen identifioituneesta lapsesta kokee kuitenkin murrosiässä taas toisin.

Siksi on viisasta seurata tilannetta, antaa lapselle kasvurauha ja hoitaa perheen ahdistusta sekä mahdollisia liitännäisongelmia, Kaltiala sanoo."

Tutkimusviitteitä ei artikkelissa tietenkään mainita, mutta tässä viitataan laadullisesti huonoihin tutkimuksiin, joiden tulokset on vahvasti kyseenalaistettu. Olen kirjoittanut näistä aiemminkin blogissani, mutta pähkinänkuoressa: tutkimuksissa oli mukana lapsia, joilla ei ollut identifioitumista toiseen sukupuoleen, vaan he olivat mukana koska lasten vanhemmat olivat huolissaan lasten sukupuoliepätyypillisestä käytöksestä. Tutkimuksissa oli myös tehty kestämättömiä tulkintoja tutkimuksista pois jääneistä lapsista. Uudemmat ja laadullisesti paremmat tutkimukset ovat osoittaneet, että yli 90 % lapsuusiässä toiseen sukupuoleen identifioituvista kokee murrosiässä ja sen jälkeen yhä samoin. 

Perheen ahdistuksen hoitaminen sekä mahdolliset liitännäisongelmat: en tiedä, millaista hoitoa näihin olisi transpolin kautta saatavilla, sillä meille tällaisia ei sieltä ainakaan tarjottu. Meidät jätettiin täysin vaille hoitoa ja jatkolähetteitä.

Seuraavaksi kohta, joka aiheutti minussa kaikkein eniten hämmennystä:

"Tärkeää on hyväksyä lapsi omana itsenään, Kaltiala sanoo.

”Hyväksymistä on sanoa, että olet siis poika, josta tuntuu että olet tyttö. Se on ookoo ja saat olla mitä olet ja katsotaan, mitä isompana tapahtuu.”

Sen sijaan lasta ei hyväksytä kokonaisena, jos hänen kokemuksensa tai fyysinen kehonsa kielletään. Jos käsketään olla kuten pojan kuuluu, kielletään kokemus. Jos sanotaan, että olet todellisuudessa tyttö, kielletään keho, Kaltiala selittää.

Kummassakin tapauksessa lapsi saa viestin, että hänessä on vikaa, Kaltiala sanoo."

Yritin kuvitella tilannetta, että olisin toiminut näin kuin artikkelissa kuvataan. Kysyin myös lapseltani (joka siis on kohta 20-vuotias), miltä hänestä olisi tuntunut, ja mitä olisi tapahtunut, jos olisin sanonut hänelle: "Olet siis tyttö, josta tuntuu että olet poika. Se on ookoo ja saat olla mitä olet, ja katsotaan, mitä isompana tapahtuu." Lapsi vastasi, että hän olisi ahdistunut ja masentunut tällaisesta, ja todennäköisesti hänen koulunkäyntinsä olisi vakavasti häiriintynyt. Lisäksi hän olisi etääntynyt minusta henkisesti, koska olisi kokenut, ettei voi luottaa minuun. Keskusteluyhteytemme olisi saattanut katketa. Tuollainen lause ja asenne olisi mitätöinyt hänen kokemuksensa. Minä olisin silloin ulkopuolelta määrittänyt, mikä ja millainen hän on.

(Vertailun vuoksi: hänen psyykkinen vointinsa on ollut erinomainen koko tämän ajan, pois lukien ne ajanjaksot, jolloin on ollut epävarmuuksia prosessin etenemisestä ja kun saimme tiedon, ettei hän saa diagnoosia vielä. Koulunkäynti on sujunut koko ajan todella hyvin. Olemme myös hyvin läheisiä ja keskustelemme paljon.)

Kun itse muistelen aikaa, kun hän kertoi minulle tilanteestaan, tällainen artikkelissa kuvattu reaktio olisi ollut varmaan ihan mahdollinen minulle. Vähän tuohon suuntaan reagoinkin, koska sanoin hänelle silloin, että tällaiset asiat varmaan tutkitaan ja hoidetaan vasta aikuisena. Hän vastasi minulle silloin hyvin painokkaasti, että 13-vuotiaana voi jo päästä tutkimuksiin, ja hän haluaa sinne, koska tarvitsee diagnoosin ja sen jälkeen hoitoja voidakseen hyvin. Täytyy myöntää, että en pitänyt asian kanssa mitään kiirettä, koska olin vielä sisimmässäni epäileväinen. Ajattelin, että kyseessä voi olla ohimenevä vaihe. (Tämä on erittäin yleinen ajatus kaikilla muillakin vastaavassa tilanteessa, voin kertoa.) Ehti kulua useita kuukausia, ennen kuin lääkärin lähete polille saatiin, ja siitä vielä useita kuukausia, ennen kuin meillä oli ensimmäinen käynti ja tutkimukset päätettiin haastattelujen pohjalta aloittaa. Silloin ymmärsin, että olin tehnyt aivan oikein - otin lapseni todesta ja autoin häntä. Näin jälkikäteen ajateltuna, jos olisimme tienneet, millainen tutkimusajanjakso meitä odotti, olisimme ehkä toimineet toisin. Mutta silloin toimimme parhaan tietämyksemme mukaan.

Mielestäni tästä huolimatta en ole antanut lapselleni sellaista viestiä, että hänen kehonsa olisi vääränlainen. Olen pitkin matkaa muistuttanut häntä, että minulle hän on rakas ja tärkeä juuri tuollaisena kuin on. Minun on hyvin vaikea käsittää tätä osuutta lääkärin sanomisista. Ihminen on kokonaisuus, eikä vain kehonsa tai mielensä. Ihmisen oma sisäinen kokemus itsestään on ainoa, jolla on merkitystä - vaikka minä kuinka olisin hänelle hokenut, että kehoa ei tarvitse korjata, ei hän minua olisi uskonut. 

Mutta tekeekö kukaan vanhempi noin, kuin lääkäri haastattelussa kuvaa? "Jos käsketään olla kuten pojan kuuluu" - miten kukaan vanhempi voisi sellaista tehdä? Tai "jos sanotaan, että olet todellisuudessa tyttö" - eihän niinkään kukaan tee! Miten tyhminä tämä lääkäri oikein vanhempia pitää? Jos nyt tulkitsen ystävällisesti, niin ehkä tässä on van koetettu yksinkertaistaa monimutkaista asiaa. Hyvin näyttää uppoavan ihmisiin, jotka eivät omakohtaisesti ole asiaa kokeneet.

Kaikesta tästä voi päätellä vain, että kukaan sellainen, jolla ei ole kokemusta sukupuoliristiriitaa kokevan lapsen vanhemmuudesta, ei voi todellisuudessa tietää, millaista se on. Ei edes näitä nuoria tutkiva lääkäri.

Seuraava lainaus:

"Myöskään juridisen sukupuolimerkinnän muuttaminen nuoruudessa ei ole hänen mukaansa muodollisuus, jossa todetaan tosiasia, vaan vahvaa psykologista ja sosiaalista puuttumista, joka ohjaa nuoren kehitystä.

”Se on viesti siihen suuntaan, että tämä on sinulle oikea tie.”"

Tällä logiikalla myös juridisen sukupuolimerkinnän asettaminen lapsen synnyttyä on viesti siihen suuntaan, että se on lapselle oikea tie, ja vahvaa psykologista ja sosiaalista puuttumista, joka ohjaa lapsen kehitystä. Meidän yhteiskuntamme on vahvasti sukupuolittunutta, ja lapsen sukupuoli ohjaa hänen elämäänsä. Ongelma ei ole juridinen merkintä sinänsä, vaan nämä sukupuolittuneet rakenteet ja normit. Sukupuolimerkinnän juridisen muutoksen merkitys on ensisijaisesti yhteiskunnallinen: se on signaali siitä, että yhteiskunta tunnustaa ihmisen sellaisena kuin hän on.

Jos ja kun juridisen sukupuolimerkinnän muuttamisesta tehdään helpompi poistamalla siitä diagnoosivaatimus ja ikäraja, merkinnän korjaaminen on yhtä helppoa myös toisin päin, ja sen "vahva ohjaavuus" heikkenee. Vaikeaksi sen tekee vain sen liitännäisvaikutukset: lakkaat hetkeksi olemasta juridisesti ja joudut hankkimaan uuden henkilöllisyystodistuksen ja todistamaan uuden henkilöytesi lukuisissa paikoissa, joudut hankkimaan uudet todistukset ja tärkeät paperit, joissa henkilötunnus on. Et pysty hetkeen tunnistautumaan sähköisesti mihinkään palveluun, jne. Tämä vaihe voi kestää jopa joitakin kuukausia, mutta viikkoja vähintään.

Seuraava lainaus:

"Hän muistuttaa, että nuoret ovat aina ilmaisseet erilaisia identiteettejä ja ryhmään kuulumista esimerkiksi pukeutumisella, kampauksilla ja kielellä.

Jos he haluavat käyttää toisen sukupuolen tunnusmerkkejä, sitä ei ole mitään syytä hillitä mutta ei vahvistaakaan.

”Nuoruuden kehitystehtäviä ei edistä se, että nuoren itseilmaisua tuetaan ja ohjataan ulkopuolelta”, Kaltiala sanoo.

Ympäristön ei myöskään pitäisi sitoutua identiteettikokeiluihin tavalla, joka saattaa tehdä suunnan myöhemmän muuttamisen ahdistavaksi."

Eikö vanhempien tehtävä ole tukea nuoren itsetuntoa? Miten se tehdään, jos nuoren itseilmaisua ei saa tukea? Ei saisi sanoa transtytölle, että näytätpä kauniilta tänään, tai että tuo väri sopii sinulle - niinkö? Entä mitä hän tarkoittaa nuoren itseilmaisun ohjaamisella ulkopuolelta? Tarkoittaako hän esimerkiksi, että pojaksi identifioituvan ohjaaminen käyttäytymään miehekkäämmin on ongelmallista? Tätähän vanhemmat tekevät hyvin yleisesti cissukupuolisille lapsilleen. Onko se ongelmallista vain sukupuoliristiriitaa kokevien lasten osalta? Olen samaa mieltä kyllä siitä, että turhia sukupuolinormeja pitäisi purkaa myös vanhemman ja lasten välisessä vuorovaikutussuhteessa. Minusta se koskee sekä cis- että transsukupuolisia, mutta en ole ihan varma, tarkoittaako lääkäri tässä samaa asiaa.

Viimeisestä lauseesta olen samaa mieltä. Olen korostanut lapselleni, useita kertoja, että jos hän jossain kohtaa kokeekin syntymässä määritetyn sukupuolen jälleen omakseen, se on erittäin ok. Tuskin kukaan vanhempi toimii toisin. Minusta on loukkaavaa, että hän edes vihjaa tällaista tapahtuvan.

Seuraava lainaus:

"Miksi sitten sukupuoleen liittyvien identiteettikokeilujen vahvistamista on alettu laajasti pitää suotavana ja jopa välttämättömänä nuorten mielenterveyden kannalta?

Kaltiala sanoo, ettei transpoliklinikoiden palveluita avattu nuorille nuorisopsykiatrian aloitteesta, vaan tahto tuli poliitikoilta, järjestöiltä ja aikuisten kanssa toimivilta lääkäreiltä.

Kun Kaltiala ryhtyi tehtävään, lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin ongelmat olivat vielä harvinaisia. Vuoden 2015 jälkeen potilaiden määrä on kymmenkertaistunut ja potilasjoukko muuttunut, hän kertoo."

Tätä aihetta olen avannut blogissani aiemminkin. Sekä aiemmasta artikkelista että tästä haastattelusta voi päätellä, että lääkäri on tässä tehtävässä vasten tahtoaan. Hänen mielestään nuorten sukupuoliristiriitaa ei pidä hoitaa, vaan pitää odottaa, ja hoitaa sen sijaan "ahdistusta ja liitännäisongelmia". Hän on lausunnossaan todennut, että sukupuoliristiriidan hoitojen ikärajaa pitäisi päinvastoin nostaa. Onko tällainen lääkäri nyt varmasti oikea henkilö tässä virassa? Suomen pitäisi noudattaa PALKOn hoitosuosituksia sukupuolidysforian hoidossa, mutta se ei niitä noudata.

Lainaus:

"Moni nuori tarttuu kuitenkin mediassa ja sosiaalisessa mediassa tarjolla olevaan ajatukseen, että hänen muutkin ongelmansa johtuvat sukupuoli­ristiriidasta ja ratkeavat, jos muut alkavat nähdä hänet oikeassa sukupuolessa. Niin ei kuitenkaan käy, Kaltiala sanoo.

”Mielen tasapaino ei synny siitä, että saa toiset tekemään ja näkemään mitä haluaa.”"

En voi mennä vannomaan kaikkien muiden puolesta, mutta ainakin oma nuoreni ymmärtää hyvin selkeästi, mitkä hänen ongelmistaan johtuvat sukupuoliristiriidasta, ja mitkä taas eivät johdu. Suurin ahdistus hänellä on kehonsa ja mielensä välissä, ei hänen ja muiden välissä. Jälkimmäistä ristiriitaa olisi helpompi sietää, jos ensin mainittu olisi tasapainossa.

Jälkimmäinen lause on suoraan transvihamielisten kynästä ja suusta. Puistattavaa.

Lainaus:

"Niin mediajulkisuudella, sosiaalisella medialla kuin kavereilla on osuutensa ilmiössä.

Nuorten sukupuoli-identiteetin tutkimusyksiköissä on usein havaittu, että pieneltä paikkakunnalta on äkisti tullut väestöön nähden suhteeton määrä lähetteitä.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että kaikki potilaat ovat samasta koulusta tai jopa samasta kaveripiiristä."

Tätä en tietenkään pysty mitenkään kiistämään, vaikka epäilen sitä suuresti. Meidän ja muiden tuntemieni nuorten kohdalla tällaista ilmiötä ei ole havaittavissa. Tämä haiskahtaa hyvin vahvasti ROGD-ilmiöltä, joka on siis pseudotiedettä.

Lainaus, ja nyt aletaan mennä jo sakeammalle tasolle:

"Alaikäisten hormonihoitoja ja juridisen sukupuolen vahvistamista vaativat aktivistit ja järjestöt, kuten Seta, toistavat usein, että transnuorilla on lisääntynyt itsemurhariski ja he tarvitsevat siksi pikaisesti hoitoa ja tukea.

”Se on tarkoitushakuista disinformaatiota, jonka levittäminen on vastuutonta”, Kaltiala sanoo.

Hänen mukaansa itsetuhoiset ajatukset ja käyttäytyminen liittyvät myös sukupuoltaan pohtivilla nuorilla samanaikaisiin psykiatrisiin häiriöihin."

Lääkäri lähtee tässä siis kiistämään lähes kiistattomasti todeksi todettua, ja väittää ihan pokkana sen olevan disinformaatiota. Nyt olen kyllä lähes sanaton tyrmistyksestä. Olen kirjoittanut aiheesta blogissani aiemmin.

Lainaus:

"Toisaalta ruotsalaisessa laajassa rekisteritutkimuksessa itsemurhakuolleisuus oli selvästi suurentunut sukupuolen korjaushoitoja saaneiden aikuisten joukossa.

”Transsukupuolisuutta kokevien nuorten vanhemmille ei ole siis perusteltua kertoa, että nuori on itsemurha­vaarassa ilman korjaushoitoja ja että vaara voidaan torjua suku­puolen­korjaus­hoidoilla”, Kaltiala sanoo."

Siteerattua tutkimusta on laajasti tulkittu juuri kuvatulla tavalla, mutta arvatkaa missä piireissä. Arvasitte oikein, transvastaisissa. Kyseinen tutkimus kattaa pitkän ajan ja sisältää näin ollen myös nykyistä kehnommalla leikkaustekniikalla ja tietämyksellä tehtyjä hoitoja. Lisäksi yhteiskunnan asenteet ovat olleet kielteisempiä kuin nykyään. Näiden seikkojen vaikutusta itsemurhiin ei kuitenkaan ole huomioitu transvastaisten tahojen tulkinnassa. 

Vanhempia neuvotaan olemaan lastensa tukena, ja sosiaalista transitiota puolletaan psyykkisen hyvinvoinnin tukena. Korjaushoidot tulevat sitten aikanaan kuvioihin, jos niihin koetaan vielä tarvetta aikuisena.

Lainaus:

"Lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hän arvoi, että voisi olla parempi, ettei mitään fyysisiä hoitoja aloitettaisi sukupuoli-identiteetin perusteella ennen aikuisuutta.

Suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että monen alaikäisenä hormonaalista hoitoa saaneen psyykkinen vointi ei parantunut vaan heikkeni.

Ruotsissa ja Britanniassa, missä alaikäisten hormonihoitoja on annettu matalammalla kynnyksellä kuin Suomessa, on Kaltialan mukaan alettu kääntyä rajoittamaan hoitojen käyttöä.

Niitä suunnitellaan rajattavaksi tutkimushankkeisiin, joilla hankitaan luotettavaa tietoa hoitojen vaikuttavuudesta."

Mielenkiintoista, että hän lausunnossaan mainitsee korjaushoidot, joita lakimuutos ei koske. Alaikäisille ei tarjota korjaushoitoja kovinkaan helposti missään, kaikkein vähiten täällä. Mikäli diagnoosin saa alaikäisenä ja vointi sen sallii ja lääkäri arvioi tarpeelliseksi, hormonihoidot voidaan aloittaa aikaisintaan 16-vuotiaana. Korjaushoitojen tulee jatkossakin olla lääkärin ja potilaan välinen asia, jota lakipykälillä ei ohjata.

En tiedä, mihin tutkimukseen artikkelissa viitataan tässä kohtaa. Ruotsissa ja Britanniassa hoitojen rajoittaminen on nähdäkseni johtunut hyvin voimakkaasta transvastaisuudesta, eikä niinkään lääketieteellisistä tosiseikoista. (Lisää blogissani täällä.)

Lainaus:

"Miten sitten auttaa sukupuoliahdistuksesta kärsivää nuorta?

Aikuisten tehtävä on ottaa rauhallisesti vastaan nuorten tunteet, välittää ja hyväksyä – ei pyrkiä nopein ratkaisuin poistamaan kaikkea kipuilua, jota nuoruuteen myös auttamatta kuuluu."

Olen samaa mieltä ja juuri näin olen mielestäni toiminutkin. Ei tässä olla todellakaan mitään nopeita ratkaisuja tehty. Nyansseista olemme kyllä hyvinkin eri mieltä, kuten yllä olen jo todennut.

Lainaus:

"Kaltiala on hetken hiljaa, kun häneltä kysyy, ketkä korostavat nuorten itsetuhoisuutta ja miksi.

”Haluan ystävällisesti ajatella, että sellaiset aikuiset, jotka ovat itse saaneet apua sukupuolen korjaamisesta, ovat halunneet lähteä pelastamaan lapsia ja nuoria. Mutta heiltä puuttuu ymmärrys siitä, että lapsi ei ole pienikokoinen aikuinen.”"

Haluaisin nyt ystävällisesti ajatella, että puuttuukohan lääkäriltä kenties ymmärrys siitä, että ne sukupuoltaan korjanneet aikuiset ovat myös olleet lapsia ja nuoria, ja tietävät millaista on olla sukupuoliristiriidasta kärsivä alaikäinen?

Lainaus:

"Kaltiala sanoo, että aikuisetkin voivat tehdä sukupuolen­korjauksissa hätiköityjä ratkaisuja. Lapsille ja nuorille kuuluu kuitenkin erityisoikeus huolenpitoon ja suojeluun.

”Siksi he eivät myöskään voi välittömästi saada kaikkea mitä juuri nyt haluavat.”"

Tässä hän rinnastaa lapsen ja nuoren sukupuolen johonkin sellaiseen, mitä voi haluta saada mahdollisimman pian - kuin johonkin tavaraan. Sukupuoli ei kuitenkaan ole itsestä erillinen tai ulkopuolinen, jota halutaan, se on oma itse.

-----

Huhhuh. En ehkä pysty edes kunnolla kuvailemaan, mitä kaikkia tunteita tämä artikkeli herätti. Voisin kirjoittaa tähän vielä kaikista niistä epäilyistä, joita minulla on sekä haastateltua lääkäriä että häntä haastatellutta toimittajaa kohtaan, mutta en taida nyt jaksaa. Toivon, että joku muu tekee sen - tiedän, etten ole ainoa, joka näin ajattelee. Miksi näin, niin vinkkinä voisin vihjaista ihan julkisia tietoja - lääkärin aiemmat haastattelut ja esiintymiset (muissakin kuin valtamedioissa), tutkimushankkeet, Twitter-tili. Toimittajan aiemmin julkaisemat kolumnit ja hänen Twitter-tilinsä.

On erittäin valitettavaa, että tällaisella henkilöllä on tällainen asema. Hän asettaa sanansa sillä tavalla, että aihepiiriä huonosti tunteva kokee ne hyvin järkevinä. Olen nähnyt useankin tutun ja tuntemattoman reagoineen näin. Lasten ja nuorten kasvurauhaan, suojeluun, ja aivojen kehittymättömyyteen vetoaminen nuorisopsykiatrian ylilääkärin mandaatilla - eihän sellaista voi olla uskomatta, kun se vielä kaiken lisäksi pönkittää lukijan omaa käsitystä siitä, että sukupuolen korjaaminen millään tavalla, edes juridisesti, on aikuisten maailmaa. Tämä asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, eikä sitä pysty ihan ymmärtämään, jos sitä ei itse ole kokenut tai läheltä seurannut. 

Tiedän, että translain uudistuksen työryhmässä kyseisen lääkärin esiin tuomat asiat osattiin asettaa niille kuuluvaan kontekstiin, etenkin kun kyse on juridisesta sukupuolesta eikä lääketieteellisistä hoidoista. Ehkä hän kokee tulleensa ohitetuksi?

Tähän kohtaan tarvittaisiin jonkun vastaavassa asiantuntija-asemassa olevan lääkärin vastakkainen viesti, mutta valitettavasti sellaista ei taida tulla, johtuen lääkäri-instituution sisäisestä solidaarisuudesta. Seuraukset jäävät transihmisten ja heidän läheistensä kannettaviksi, jälleen kerran.

----------

EDIT. 30.1.2023

Tätä kirjoitusta on jaettu ja luettu enemmän kuin mitään aiemmista kirjoituksistani. Kiitos siitä. Olen huomannut somessa joitakin kommentteja, joihin koen tarvetta jollain lailla vastata.

Ensinnäkin: on kommentoitu, että olen ottanut aiheen hyvin henkilökohtaisesti ja vastannut vain omasta puolestani. Osittain kyllä näin, koska en halua jakaa luottamuksella saatuja tietoja muiden perheiden kokemuksista. Oma kokemukseni totta kai vaikuttaa reaktiooni hyvin vahvasti, ja se näkökulma tässä kirjoituksessa näkyy ihan tarkoituksella. Olen yrittänyt kuitenkin tuoda esiin myös sen, että en osaa kuvitella enkä tunne yhtään sellaisia perheitä, joissa reaktiot ja kokemukset olisivat olleet toisenlaisia. Mutta itse asiassa tämän kirjoittamisen jälkeen kuulin lapseltani, että eräs hänen ikätoverinsa oli avautunut hänelle ja kertonut olevansa juuri sellaisessa tilanteessa, että vanhemmat ovat kuitanneet hänen ilmoituksensa sukupuoli-identiteetistään todennäköisesti ohimenevänä vaiheena, eli ovat käyttäytyneet juuri kuten haastateltu lääkäri tässä artikkelissa on neuvonut. Tämä on johtanut siihen, että tämä nuori aikuinen ei koe voivansa luottaa vanhempiinsa, ja on saanut masennusdiagnoosin. Nyt hän keräilee itseään, on muuttanut pois vanhempiensa luota, ja on edelleen hakeutumassa sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Auttoiko tällainen vanhempien suhtautuminen ketään? Korkeintaan vanhempia itseään, jos sitäkään.

Toinen paljon kommentoitu seikka on ollut odotettavasti haastatellun lääkärin asiantuntemus. En kiistä hänen asiantuntemustaan nuorisopsykiatrian alalla. Enempää en halua aiheesta kirjoittaa tässä yhteydessä, kirjoitin kaiken tarvittavan yllä ja muiden blogeista ja muualta netistä voi löytää lisää. Lääkärin ajattelua avaa hyvin hänen lisälausuntonsa - hän toistaa niitä haastattelussa. Hänen fokuksensa on cissukupuolisissa nuorissa, ei transsukupuolisissa.

Kolmantena kommentoisin yhtä lausetta: ”Mielen tasapaino ei synny siitä, että saa toiset tekemään ja näkemään mitä haluaa.” Sitä on kommentoitu, että vaikka en pidä siitä, se on totta. Myönnän että näin on. Minua puistattaa tässä lauseessa se, että transihmisten väitetään pakottavan muut näkemään ja tekemään jotain mitä haluavat. Tämä ajattelu on transihmisiä vähättelevän ja syrjivän puheen takana. Näin ajattelevat ihmiset väärinsukupuolittavat ja kutsuvat transihmisiä heidän vanhoilla nimillään, koska heidän mielestään he puhuvat silloin totta. Ja se on puistattavaa.

--------

2. EDIT 30.1.2023 -> päivittyvä listaus

Haastattelun johdosta julkaistuja reaktioita / vastineita:

Tiina the feminist

Sinuiksi ry

Seta ry

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus

Ulkomailla:

How to identify dangerous anti-trans disinformation, The Trans Justice Project

WPATH SOC 8 - kansainvälinen hoitosuositus päivitetty

The World Professional Association of Transgender Health (WPATH) on julkaissut päivitetyn hoitosuosituksensa, järjestysnumeroltaan kahdeksannen. Tältä sivulta voi tutustua tarkemmin suosituksen taustoihin, tekijöihin ja metodologiaan. Lyhyesti, ensimmäinen hoitosuositus julkaistiin v. 1979 ja se on päivitetty muutamien vuosien välein, viimeksi v. 2012, joten tällä kertaa ehti kulua 10 vuotta edellisestä. Suositukset perustuvat tieteelliseen näyttöön, ja tekijätiimiin on koottu monipuolinen ja laaja joukko alansa parhaita ammattilaisia.

Olen maininnut aiemman suosituksen (versio 7) blogissani muutamia kertoja, ja suosituksen suomennos löytyy Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivuilta. 

Nostan tähän kirjoitukseen muutamia tärkeinä pitämiäni asioita uudesta suosituksesta.

----------

Ensinnäkin, suositus ei sisällä nk. gender exploratory - tai watchful waiting -menetelmiä (sukupuoli-identiteettiä tutkiva, tarkkaileva odotus). Nämä todetaan vankkaan tieteelliseen näyttöön perustuen transihmisille haitallisiksi menetelmiksi. Niiden sijaan suositus sisältää gender affirming -menetelmiä, eli sukupuoli-identiteettiä vahvistavia menetelmiä. Esimerkiksi sivulla 20:

"Gender-affirming interventions are based on decades of clinical experience and research; therefore, they are not considered experimental, cosmetic, or for the mere convenience of a patient. They are safe and effective at reducing gender incongruence and gender dysphoria."

Tämä perustuu transsukupuolisuuden depatologisointiin eli siihen, että transihmisyyttä ei enää määritellä sairaudeksi, vaan ihmisyyden kirjoon kuuluvaksi ilmiöksi. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on keskiössä, ei sairaus tai sen parantaminen.

Hoitosuosituksen 2. kappaleessa esitetään perusperiaatteet, joiden pohjalta transihmiset tulee kohdata terveydenhoidossa:

1. Ole voimaannuttava ja osallistava. Pyri vähentämään leimautumista ja helpottamaan asianmukaista terveydenhuoltoa kaikille sitä hakeville.

2. Kunnioita monimuotoisuutta. Kunnioita kaikkia asiakkaita ja sukupuoli-identiteettejä. Älä patologisoi sukupuoli-identiteetin tai ilmaisun eroja.

3. Kunnioita yleismaailmallisia ihmisoikeuksia, mukaan lukien oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen, autonomiaan ja itsemääräämisoikeuteen; vapaus syrjinnästä ja oikeus korkeimpaan saavutettavissa olevaan terveydenhuoltoon.

Transihmisten sukupuoli-identiteettiä vahvistavaan hoitoon ja nk. eheytyshoitojen kieltämiseen kriittisesti suhtautuvat tahot ovat jo jonkin aikaa väittäneet, että tällainen hoito tarkoittaa sitä, että ihmisiä "transiutetaan" liian nopeasti ja liian aikaisin, niin että homoseksuaaleja nuoria erehdytetään transhoitoihin, ja että lääketieteen ammattilaisilta viedään keinot ja mahdollisuudet selvittää, onko sukupuoli-identiteetin taustalla muita syitä kuin transsukupuolisuus. Juuri heidän kannattaisi nyt lukea SOC 8 tarkkaan. Muutama nosto:

1. Sukupuoli-identiteettiä vahvistavaa hoitoa myönnetään nuorelle vain siinä tapauksessa, että ICD-11 tautiluokituksen määritelmä täyttyy. Sukupuoliristiriidan kriteerit ICD-11 tautiluokituksessa:

"Gender Incongruence of Adolescence and Adulthood is characterised by a marked and persistent incongruence between an individual´s experienced gender and the assigned sex, which often leads to a desire to ‘transition’, in order to live and be accepted as a person of the experienced gender, through hormonal treatment, surgery or other health care services to make the individual´s body align, as much as desired and to the extent possible, with the experienced gender. The diagnosis cannot be assigned prior the onset of puberty. Gender variant behaviour and preferences alone are not a basis for assigning the diagnosis."

2. Sukupuoliristiriita on ilmeinen ja kestänyt jonkin aikaa (sustained over time).

3. Nuori osoittaa kognitiivista ja emotionaalista kypsyyttä antaa tietoisen suostumuksensa hoitoon.

4. Sellaisiin mielenterveyden ongelmiin, jotka voivat haitata diagnostista selkeyttä, suostumuskykyä ja sukupuoli-identiteettiä vahvistavaa hoitoa, on puututtu.

Kun näitä suosituksia noudattaa, ei voida puhua "transiutuksesta". Suositusten tarkemmissa kuvauksissa todetaan, että mitä peruuttamattomampia harkittavat hoidot ovat, sitä pidempään edellytetään sukupuoliristiriidan kestäneen. Tekstissä puhutaan useista vuosista (sivu 62). Sivulla 65 kuvaillaan tarkemmin kohdan 4 mielenterveyden ongelmia ja luetellaan mm. pakkomielteet ja pakko-oireet, autismiin liittyvät erityiset kiinnostuksen kohteet, jäykkä ajattelu, laaja-alaiset identiteettiongelmat, vanhemman ja lapsen vuorovaikutusvaikeudet, vakavat kehityshäiriöt (esim. aikuistumisen pelko), traumat ja psykoottiset ajatukset.

Kolmannessa luvussa tarkastellaan transsukupuolisuuden esiintyvyyttä väestössä. Lääketieteellisen diagnoosin tai hoitoja saaneita transihmisiä on korkeintaan 0,1 prosenttia väestöstä, mutta kyselytutkimuksissa saadaan korkeampia lukuja: aikuisväestössä 0,3-4,5 % ja lapsissa ja nuorissa 1,2-4,8 %. Syntymässä tytöksi määriteltyjen määrän kasvu tässä joukossa tuodaan myös esiin. Näiden seikkojen taustalla oleviksi syiksi esitetään: 

- kohorttivaikutus, joka heijastaa sosiopoliittisia edistysaskeleita (eli nykyinen sukupolvi elää yhteiskunnallisesti erilaisissa oloissa kuin vanhemmat sukupolvet)

- muutokset lähetekäytännöissä

- lisääntyneet mahdollisuudet päästä hoidon piiriin

- lisääntynyt tieto hoitomahdollisuuksista

- vähemmän korostunut kulttuurinen stigma

Lisa Littmanin ROGD-teoria (rapid onset gender dysphoria) sosiaalisesta tarttuvuudesta mainitaan, mutta todetaan sen perustuvan kyseenalaiseen aineistoon (vanhempien keskusteluryhmiä transsukupuolisuuteen kriittisesti suhtautuvilla sivustoilla).

Kappaleessa 15 käsitellään perusterveydenhuoltoa ja suositellaan, että myös perusterveydenhuollossa koulutettaisiin ammattilaisia kohtaamaan ja hoitamaan transihmisiä, koska erikoissairaanhoito on pahoin ruuhkautunutta. Suomessa PALKOn hoitosuositukset ovat saman suuntaiset. 

ROGD on pseudotiedettä

Coalition for the Advancement & Application of Psychological Science (CAAPS) on julkaissut kannanottonsa ROGD:sta (Rapid Onset Gender Dysphoria). 

Coalition = koalitio, yhteenliittymä, eli kyseessä on erilaisten psykologian tieteeseen liittyvien järjestöjen ja liittojen yhteisorganisaatio. Kannanoton on allekirjoittanut 40 eri tahoa, mukana on järjestöjen lisäksi tutkijoita ja ammatinharjoittajia.

Kannanoton karkea suomennos:

Organisaatio, joka on sitoutunut kliinisen tieteen luomiseen ja soveltamiseen yleisen edun vuoksi, psykologisen tieteen edistämisen ja soveltamisen koalitio (CAAPS) tukee äkillisesti puhjenneen sukupuolidysforian (ROGD) ja vastaavien käsitteiden poistamista kliinisestä ja diagnostisesta käytöstä, koska sen olemassaololle ei ole tiukkaa empiiristä tukea.

ROGD: sta ei ole olemassa hyviä empiirisiä tutkimuksia, eikä sille ole tehty tiukkoja vertaisarviointiprosesseja, jotka ovat kliinisen tieteen standardeja. Lisäksi ei ole näyttöä siitä, että ROGD olisi yhdenmukainen transsukupuolisten lasten ja nuorten elettyjen kokemusten kanssa. 

Huolimatta todisteiden puutteesta ROGD: sta ja sen merkittävistä mahdollisuuksista vahingoittaa, se on herättänyt enemmän huomiota yleisössä ja sitä käytetään väärin psykologian alalla ja sen ulkopuolella. Esimerkiksi viimeaikaiset lääketieteelliset artikkelit ovat alkaneet sisällyttää ROGD: n yleiskatsaukseensa nuorista, joilla on sukupuoliristiriitaa, ja kirjoja, videoita, podcasteja ja koulutusta on lisätty vanhemmille ja lääkäreille, jotka tarjoavat strategioita ROGD: n diagnosoimiseksi ja hoitamiseksi. ROGD: ia koskevien väärien tietojen leviäminen vaikuttaa myös poliittisiin päätöksiin. Tällä hetkellä lainsäädäntöelimissä eri puolilla maata (USA) harkitaan yli 100 lakiesitystä, joilla pyritään rajoittamaan transsukupuolisten nuorten oikeuksia, joista monet perustuvat ROGD: n esittämiin perusteettomiin väitteisiin. Vaikka ROGD ei ole diagnostinen luokitus tai alatyyppi joko mielenterveyshäiriöiden diagnostiikka- ja tilastollisessa käsikirjassa (DSM) tai kansainvälisessä tautiluokituksessa (ICD), eikä sitä harkita sisällytettäväksi tuleviin painoksiin, on tärkeää korjaa ROGD: ia koskevat väärät tiedot nyt.

Lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin kehittymistä koskeva tutkimus kehittyy edelleen, ja nämä edistysaskeleet vaikuttavat todennäköisesti diagnosointiin ja empiirisiin hoitostandardeihin sekä lainsäädäntöympäristöön, joka vaikuttaa transihmisten pääsyyn hoitoon ja oikeudelliseen suojaan. Käytettävissä olevan tutkimuksen perusteella on selvää, että transsukupuoliset ihmiset kärsivät syrjäytymisestä, leimautumisesta ja vähemmistöstressistä, joilla on merkittäviä haitallisia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Termit, kuten ROGD, jotka edelleen leimaavat ja rajoittavat pääsyä affirmatiiviseen ja näyttöön perustuvaan hoitoon, rikkovat periaatteita, joihin CAAPS perustuu, ja yleisön luottamusta kliiniseen tieteeseen.

CAAPS tukee ROGD: n ja vastaavien käsitteiden käytön lopettamista kliinisessä ja diagnostisessa soveltamisessa, koska sen olemassaololle ei ole empiiristä tukea ja koska se todennäköisesti edistää haittoja ja mielenterveystaakkaa. CAAPS kannustaa myös lisätutkimuksiin, jotka johtavat näyttöön perustuviin kliinisiin ohjeisiin sukupuolen vahvistamisesta, jotka tukevat lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin kehittymistä. CAAPS vastustaa koulutuksia, jotka kannustavat muita hyödyntämään tätä käsitettä kliinisessä käytännössä, koska tieteellinen näyttö sen kliinisestä hyödyllisyydestä puuttuu. Lopuksi CAAPS suosittelee laajentamaan yhteisön koulutusta näistä aiheista vähentääkseen leimautumista ja syrjäytymistä, jotka lisäävät mielenterveystaakkaa. 

Tämä on hyvin tärkeä kannanotto, jonka soisi leviävän laajasti lääketieteellisen ja lakeja säätävien tahojen tietoon. Tässä viitataan selvästi mm. Keira Bellin oikeustapaukseen ja sen seurauksiin, kuten esimerkiksi Ruotsin tilanteeseen. Useat sairaalat Ruotsissa ovat keskeyttäneet alaikäisten sukupuolidysforian lääketieteelliset hoidot. 

Kuten Julia tuo Twitterissä esiin, yksi suomalainen alaikäisten sukupuoliristiriidan diagnostiikasta vastuussa olevista lääkäreistä on hyvin kiinnostunut tästä pseudotieteellisestä ilmiöstä, ja on kirjoittanut siitä paljon, esimerkiksi Duodecimissä, Adolesc Health Med Ther:ssä ja European Psychiatry:ssä. 

Kannanoton allekirjoittaneet asiantuntijat ovat siis sitä mieltä, että ei ole olemassa riittävää tutkimustietoa, joka tukisi "äkillisesti ilmenevää sukupuoliristiriitaa". Tällaista pseudotiedettä ei siis kannata levittää.

EDIT. 20.8.21

Selvennetään nyt vielä, että sellainen ilmiö on olemassa, että yhä enemmän nuoria hakeutuu sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin, ja näissä nuorissa syntymässä tytöksi määritettyjen osuus on huomattavan korkea. Tätä ilmiötä kukaan ei kiellä. ROGD sen sijaan ei ole olemassa oleva tieteellisesti perusteltu selitys tälle ilmiölle.

EDIT. 18.11.21

Tuore kanadalainen tutkimus toteaa saman (eli ROGD on huuhaata). Tutkimuksessa oli mukana 173 alle 16-vuotiasta sukupuoli-identiteettiklinikan asiakasta. 

Kehrääjän artikkeli transnuorten asemasta hoitojärjestelmässä

Kehrääjä julkaisi perjantaina 19.3.2021 artikkelin transnuorten asemasta suomalaisessa hoitojärjestelmässä. Osallistuin tähän haastatteluun nuoreni kanssa. Sisältövaroitus: lukiessa suosittelemme käyttämään harkintaa, sillä teksti voi järkyttää lukijoita. Tekstissä käsitellään muun muassa lääketieteellistä valtaa ja sen käyttöä, lapsen seksuaalisen koskemattomuuden mahdollisia loukkauksia sekä transnuoriin kohdistettuja toimenpiteitä.

Kirjoitin itse samasta aiheesta aiemmin tässä kuussa. Palaan nyt aiheeseen ja täsmennän vielä sitä, mitä haluan sanoa.

Minun viestini ei ole se, että alaikäisille tulisi tarjota sukupuolta korjaavia hoitoja ilman kunnollisia tutkimuksia. 

Minun viestini on se, että alaikäisten sukupuoli-identiteetin tutkimukset tulisi muuttaa niin, että niissä tutkitaan alaikäisten kokeman sukupuolidysforian voimakkuutta ja selvitetään sen syitä, ja päätetään sopiva hoito tulosten perusteella. Tutkimusten fokus tulisi olla nuoren hyvinvoinnin edistämisessä sen sijaan, että se nyt on nuoren identiteetin kyseenalaistamisessa. Kehoa ja sen sukupuolittuneita piirteitä ja seksuaalisuutta koskevia kysymyksiä on toki tutkimusten yhteydessä käsiteltävä, mutta ei valta-asemasta käsin eikä lähtökohtaisesti vähätellen tai epäillen.

Minun viestini on se, että nykyinen hoitojärjestelmä on erotettava sukupuolen juridisesta korjaamisprosessista. Nykyinen järjestelmä linkittää tutkimusprosessin, hoidot ja juridisen sukupuolen korjaamisen yhteen niin, että mikäli haluaa tulla kohdatuksi oikeassa sukupuolessaan, on käytävä läpi nämä kaikki. Tutkimusprosessin aikainen hoitohenkilökunnan vallankäyttöasema asettaa alaikäiset todella huonoon asemaan, jossa he eivät voi kieltäytyä vastaamasta tungetteleviin kysymyksiin sen pelossa, että prosessi keskeytetään.

Useimmille alaikäisille sukupuolidysforiasta kärsivälle riittäisi ymmärtävä kuuleminen ja tarvittaessa psykiatrinen tuki, nimen vaihtaminen, halutussa sosiaalisessa sukupuolessa eläminen, sekä yhteiskunnan ja terveydenhoidon hyväksyntä tässä sukupuolessa elämiselle = juridinen sukupuolen korjaaminen. Tämä ei nykyisellä systeemillä ole mahdollista.

Vakavasta sukupuolidysforiasta kärsiville tulee olla mahdollista saada lääketieteellistä hoitoa eli hormoniblokkerit ja/tai muuntohormonihoitoa, mikäli sen arvioidaan olevan tarpeellista alaikäisen kokonaisvaltaisen elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta. Tämäkään ei tunnu nykyiseltä järjestelmältä onnistuvan kuin pienen murto-osan kohdalla. Tiedän useita perheitä, joissa ollaan epätoivon syvimmissä syövereissä, koska nuori ei vakavan masennuksen tai muun syyn takia pääse oikeanlaisen hoidon piiriin. Tarvitaan lisää ymmärrystä vakavan sukupuolidysforian hoidosta. Liian monet jäävät vaille apua.

Hoitoyksiköiden ylilääkärit ovat kommentoineet artikkelia. Heidän perustelunsa kumpuavat siitä näkemyksestä käsin, että transsukupuolisuusdiagnoosista on oltava täysin varma, ja sen varmistamiseksi on toimittava niin kuin toimitaan. Näkökulma on ymmärrettävä, koska lääkärit ovat vastuussa diagnoosista. Tämä vahvistaa yllä kirjoittamani seikat systeemin muuttamisen tarpeesta. Mikäli diagnoosia ei pystytä varmistamaan alaikäistä ja hänen vanhempiaan traumatisoimatta, on systeemissä jotain todella pahasti vialla.

En voi olla kommentoimatta ylilääkärien vastauksesta kohtaa, jossa todetaan: "Monet terveydenhuollossa asioivat etsivät nykyään tietoa verkosta mutta eivät aina kykene siellä erottamaan tutkittua tietoa subjektiivisista kokemuksista tai disinformaatiosta." Tämä ilmeisesti on heidän vastauksensa kysymykseen, miksi poleilla on tapana vaatia vanhempia selittämään lähetteissä nähtävää sukupuolipainotusten muutosta (syntymässä tytöksi määritettyjen huomattavaa kasvua). Suomen alaikäisten sukupuoli-identiteetin tutkimuslaitosten ylilääkärit siis toisin sanoen uskovat ROGD-teoriaan, "transsukupuolisuuteen sosiaalisesti tarttuvana", johon mikään vakavasti otettava lääketieteellinen ja/tai psykiatrinen taho ei usko. Uskottavampia teorioita muutoksen syistä ovat esimerkiksi se, että kyse on tiedon lisääntymisestä ja stigman hälvenemisestä tai se, että syntymässä mieheksi määriteltyjen henkilöiden transition jälkeen kokema syrjinnän uhka lisää pelkoa ja hidastaa päätöstä hakeutua hoitoprosessiin. Vahvistettuja tutkimustietoja ilmiön syistä ei kuitenkaan ole olemassa.

Lapsiasiavaltuutetun lakimies otti kantaa Kehrääjän artikkeliin ja toteaa:

– Kyseessä on haavoittuvassa asemassa olevan lapsen ihmisarvoon ja yksityisyyteen kajoava toimintatapa, jolle ei löydy tukea sääntelystä. Ottaen huomioon lapsen oikeuksien sopimuksessa lapselle taatut oikeudet sekä kansallisen lainsäädännön edellytykset terveydenhuollolle, ei mainittuja painostavia käytäntöjä voida pitää lapsen oikeuksien mukaisena tai hyväksyttävinä.

Vastauksessa Vahtera huomauttaa myös, että vaikka palveluvalikoimaneuvosto on todennut alaikäisten osalta tutkimusnäytön olevan puutteellista, ei se tarkoita etteivätkö terveydenhuollon toiminnan edellytykset pätisi myös sukupuolidysforiaa kokevien lasten hoitoon. Vahtera huomauttaa, että puutteellinen tieto jopa korostaa tarvetta asialliseen ja lapsen oikeuksia kunnioittavaan kohteluun.

– Yhtä lailla, tai oikeastaan puuttuvan tutkimustiedon vuoksi vielä korostuneemmin, näissä tilanteissa on kunnioitettava lapsen oikeutta esimerkiksi kehitykseen ja yksityisyyteen, ja terveydenhuollon toiminnan on oltava turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. 

Vastauksessa Vahtera katsoo, että ”voidaan perustellusti kysyä, miksi seksuaaliseen suuntautumiseen ja seksuaalisuuteen liittyvien asioiden selvittäminen ylipäätään on oleellista prosessissa, jonka tarkoituksena on tukea sukupuoliristiriitaa kokevaa nuorta?” Vahtera huomauttaa myös, että Yhdistyneiden Kansakuntien lapsien oikeuksien toteutumista valvova lapsen oikeuksien komitea on huomauttanut, että sukupuoli-identiteetin patologisointi on yksi sateenkaari-ihmisten kokemien ihmisoikeusloukkausten juurisyistä.

Täytyy korjata, että prosessin tarkoituksena ei taida olla tukea sukupuoliristiriitaa kokevaa nuorta.

Sukupuoli-identiteetin patologisointi on nimenomaan se juurisyy, miksi Suomen nykyinen diagnoosi- ja hoitojärjestelmä on sellainen kuin se on. Parhain ja tuorein tutkimustieto sekä lukuisat kansainväliset ammattilaiskannanotot ja suositukset kertovat jo sen, että tästä patologisoinnista on luovuttava. Ensi vuonna Suomessa käyttöön otettava tautiluokitus ICD-11 korjaa tämän, mutta sen on johdettava myös konkreettisiin muutoksiin tutkimus- ja hoitokäytännöissä.

Artikkelin lopussa neuvotaan, miten asiattomasta kohtelusta voi tehdä kantelun tai valituksen. Tiedän useita  kanteluita tehdyn, mutta ne eivät ole johtaneet riittäviin muutoksiin. Kanteluiden ja valitusten tekemistä vaikeuttaa, että diagnoosin saamiseksi molempien hoitoyksiköiden on puollettava diagnoosia, ja perheet eivät halua vaarantaa diagnoosin ja sitä kautta myönnettävän hoidon saamista.

Nykyinen systeemi on siis monin tavoin viallinen ja ihmisarvoa polkeva. 

Vanhemman tyrmäys ROGD-teorialle

ROGD = Rapid Onset Gender Dysphoria, eli suom. "äkillisesti puhkeava sukupuolidysforia / sukupuoliristiriita", joka "syntyy nuorelle nimenomaan altistumisesta sosiaaliselle tartunnalle, jonka lähteenä ovat Internet ja vuorovaikutus toisten omaa sukupuoli-identiteettiään pohtivien ikätovereiden kanssa" (virallista suomennosta ei ole)

Olen kirjoittanut tässä blogissa aiemminkin ROGD-ilmiöstä tai oikeammin -teoriasta. Olen myös viitannut Julia Seranoon ja Julmariaan, jotka ovat omissa kanavissaan kaivaneet esiin teorian taustat ja niiden heikkoudet. Lyhyesti (Julmarian suomennosta lainaten):

• Ajatus siitä että ”transsukupuolisuuden aiheuttajana on sosiaalinen tartunta” vaikuttaisi olevan translapsen vastahakoisen vanhemman helmikuussa 2016 keksimä konsepti. 
• Sen jälkeen sitä on toistettu toisten vanhempien ja kirjoittajien toimesta edellämainituilla sivustoilla (4thwavenow.com, transgendertrend.com, youthtranscriticalprofessionals.org), kunnes siihen tarttui sekä konservatiivinen media että lapsen tukemiseen perustuvaa mallia vastustavat ammatinharjoittajat, antaen ymmärtää että kyseessä olisi oikea tila, eikä pelkästään kuulopuheille perustuva ajatus.
• Näiden kolmen verkkosivun välillä ja keskuudessa oli paljon yhteistyötä, muodostaen rintaman johon myöhemmin liittyivät myös sukupuolen vahvistamiseen perustuvaa mallia vastustavat ammatinharjoittajat, tarkoituksenaan luoda, popularisoida ja levittää kehittämäänsä mallia – toisin sanoen kyseessä oli puhtaasti aktivistikampanja. 
• Kyseessä ei ole ”huolestuneiden vanhempien” ja ”objektiivisten tieteilijöiden” taisto ”puolueellisia, holtittomia transaktivisteja vastaan”, vaan todellisuudessa molemmilla puolilla on omat agendansa.

Minusta teoria on ennakkoluuloista ja mutu-tietoon perustuvaa roskaa. Olen lukenut näitä mainittuja sivustoja, vanhempien kirjoittamia tarinoita, ja tutustunut Littmanin ja Marchianon ns. tutkimuksiin. Mikään niistä ei vakuuta minua siitä, että he olisivat oikeassa.

Ensinnäkin, identiteettiään ei voi feikata kovin pitkään ilman vakavia mielenterveydellisiä ja jopa fyysisiä seurauksia. Jos joku nuori ihaileekin netistä löytämiään transsukupuolisia ja identifioituu heihin, ei sellainen voi kovin kauaa kestää, ellei nuori oikeasti ole trans. Tällaisesta on turhaa olla huolissaan. Luulin minäkin nuorena olevani hyväkin näyttelijä ja valmis muuttamaan Hollywoodiin. Oli minulla sen verran järkeä kuitenkin päässä, että ymmärsin sen olevan mahdotonta.

Toiseksi, kukaan nuori ei "yhtäkkiä" huomaa olleensa aina transsukupuolinen, vaan ymmärrys kehittyy pikku hiljaa. Vanhemmilleen nuori kertoo asiasta todennäköisesti vasta sitten, kun on itse asiasta varma. Jokuhan ymmärtää vasta yli nelikymppisenä, että on transsukupuolinen, joku tajuaa sen jo lapsena. Tämän blogin kommenteissa eräs Anonyymi kirjoitti: "Uskon, että on olemassa aidosti transsukupuolisia ihmisiä. He ovat usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa kokeneet vahvasti olevansa väärässä kehossa." Eli vain lapsena tai aikuisena voi huomata olevansa trans, mutta ei nuorena?

Kolmanneksi, ROGD-ilmiöön uskovat sanovat, että se on uusi ilmiö. No, ei se kyllä ole. Esimerkiksi WPATH:n hyvän hoidon suosituksessa vuodelta 2011 todetaan:

"Kuitenkin monet nuoret ja aikuiset, joilla esiintyy sukupuolidysforiaa, 

eivät raportoi lapsuuden sukupuolivastaista käyttäytymistä (Docter, 1988; 

Landén, Wålinder & Lundström, 1998). Siksi se voi olla yllätys muille 

(vanhemmille, muille perheenjäsenille, ystäville ja yhteisön jäsenille), kun 

nuoren sukupuolidysforia ilmenee ensimmäistä kertaa nuoruudessa."

Myös monessa muussa tietolähteessä (esim. täällä, täällä ja täällä) todetaan, että sukupuolidysforia voi puhjeta missä iässä tahansa, ja että itse asiassa on hyvin tyypillistä, että se ilmenee nuoruusiässä, kun ihmisen käsitys omasta sukupuolestaan ja seksuaalisuudestaan alkaa muotoutua. On aivan tyypillistä, että tällaisella nuorella EI ole mitään dysforiaan viittaavia kokemuksia lapsuusiässä. Siinä ei ole mitään uutta tai epätavallista. (Paitsi jos satut olemaan ennakkoluuloinen ja vaikutteille altis aikuinen.)

Ja lopuksi, kun näillä mainituilla sivustoilla käytetään sellaisia ilmaisuja kuin "haavoittuvia nuoria aktiivisesti rekrytoidaan ja valmennetaan näillä sivuilla uskomaan siihen, että he ovat transsukupuolisia" ja "nämä nuoret kärsivät mielenterveysongelmista, kuten ahdistuneisuudesta tai masennuksesta, joka tekee heistä helppoja saaliita kulttimaisille taktiikoille joita verkon transaktivistit käyttävät” ja kun kyseistä ilmiötä tutkivat henkilöt sivuuttavat kaiken sen valtavan tutkimusaineiston, jota transsukupuolisuudesta on olemassa ja etsimällä etsivät "kauhutarinoita jakaneita vanhempia" niin sanottuihin tutkimuksiinsa, niin että ennakkoluulot ja tietämättömyys suorastaan paistavat läpi, niin:

>>>>>  OLETTEKO TOSISSANNE?  <<<<<

Disclaimer:
1. Aktivismissa ei ole mitään vikaa. Kampanjoikoot minun puolestani. Mutta saan kyllä sanoa mielipiteeni heidän kampanjoistaan, kuten esimerkiksi olen sanonut uudesta suomalaisesta sivustosta "Ihmisten kirjo". Täysin näiltä englanninkielisiltä sivustoilta kopioitua sisältöä, samoine fraaseineen ja ilmaisuineen: kultit, rekrytoinnit, silpomiset, gender-ideologiat.
(Disclaimerin disclaimer: kyllä, aktivisti olen minäkin, ja kampanjoin minäkin, ja kyllä siitä saa sanoa mielipiteensä, ja toki olen minäkin omaksunut ilmaisuja ja sanoja. Lisää sanojen voimasta seuraavassa blogikirjoituksessani.)

2. On toki olemassa nuoria, joille transsukupuoliseksi identifioituminen on ohimenevä vaihe. En olisi tästä ilmiöstä kuitenkaan lainkaan huolissani, sillä transpolille pääsemiseen ja siellä diagnosointiin kestää vuosia. Tässä ajassa tällaiset ohimenevät vaiheet kyllä menevät... ohi.

3. On myös olemassa nuoria, joilla on niin vakavia mielenterveydellisiä ongelmia tai muita hoitoa vaativia tilanteita, että sukupuolidysforian diagnosointi ja hoitaminen voivat olla mahdottomia tai kiireellisyyslistan hännillä. En olisi näistäkään ROGD-vanhempien lailla huolissani (vaan ihan vain "normaalisti" huolissani), koska lääketieteen ammattilaiset osaavat kyllä hoitaa nämä tilanteet. Ei kukaan pääse transitioitumaan vahingossa. (Nyt ei kannata vedota Samettiin.)

4. Katujiin ja detransitioitujiin ei myöskään ole tarpeen vedota. ROGD-vanhemmat toitottavat, että katujien määrä on kasvanut, mutta en ole löytänyt tästä todisteita. Juuri tällä viikolla linkkasin Twitterissä hyvin tuoreeseen tutkimukseen katumis- ja detransitioprosenteista (Iso-Britannia 2016-17). Tässä tutkimuksessa oli mukana 3398 transitioitunutta, joista 16 (0,47%) kertoi joko katuvansa transitiota ja harkinneensa detransitiota, tai oli jo detransitioitunut. Detransitioituneista 10 henkilöä oli detransitioitunut väliaikaisesti. Vain kolme henkilöä oli detransitioitunut pysyvästi.

Pelottava ROGD

Termi ROGD (Rapid-Onset Gender Dysphoria) leviää kuin kulovalkea transsukupuolisuutta käsittelevissä medioissa. Luin siitä, ja pelkään.

Termi kuulostaa tieteelliseltä, mutta ei oikeasti ole sitä. Sillä tarkoitetaan äkillisesti puhjennutta sukupuolidysforiaa nuorella, joka ei ole aiemmin osoittanut taipumusta transsukupuolisuuteen. Termi on peräisin englanninkielisiltä sivustoilta (esimerkiksi Parentsofrogdkids), joilla translasten ja -nuorten vanhemmat jakavat kokemuksiaan. Ilmiön selittäjäksi esitetään psyykkisiä ongelmia ja "sosiaalista tartuntaa".Tästä on jopa tehty tutkimus (tutkimus), jonka tuloksia mielellään esitetään myös suomenkielisissä medioissa. Tuo tutkimus on monilla suomen- ja englanninkielisillä sivuilla onneksi todistettu epäpäteväksi (katso myös tämä). Se tehtiin haastattelemalla näillä ROGD-sivustoilla viihtyviä vanhempia.

Psyykkiset ongelmat ROGD-ilmiön syynä voivat olla totta, vaikkakaan en tunnista siitä omaa nuortani. "Sosiaalinen tartunta" sen sijaan kuulostaa liian helpolta selitykseltä. Voisiko nuori todella kuvitella itsensä transsukupuoliseksi vain, koska se on jotenkin coolia? En millään usko sitä. Transsukupuoliset hengaavat sosiaalisessa mediassa keskenään, tietenkin, koska transsukupuolisuus ei ole yleisesti hyväksyttyä eikä ihailtua (toisin kuin ROGD-sivustoilla väitetään), koska transsukupuolisena arki ja elämä on vaikeaa, koska transsukupuolisia syrjitään ja kiusataan, ja koska he kaipaavat vertaistensa seuraa. Ihan niin kuin kuka tahansa nuori.

Minua pelottaa, koska tästä on saatu sopiva ja tieteelliseltä kuulostava lyömäase transsukupuolisia vastaan. Tällä lyömäaseella vanhemmat, poliitikot ja jopa hoitavat lääkärit voivat kieltää transsukupuoliselta nuorelta ainoan, tehokkaaksi todetun hoitokeinon: hormonit ja korjausleikkaukset.

Ilmiöllä on toki aivan oikeat juurisyynsä. Hoitoon hakeutuvien transnuorten, erityisesti tyttöjen, määrä on kasvanut rajusti viime vuosina. Mikä tämän selittää? En tunne asiaa tarpeeksi hyvin, jotta voisin väittää, että ei ainakaan ROGD.

Itse olisin taipuvainen uskomaan, että koska asiasta on alettu puhua julkisesti aiempaa enemmän, nuoret uskaltavat kertoa tuntemuksistaan. Tyttöjen suurempi määrä voisi johtua siitä, että on sosiaalisesti hyväksytympää olla mieheksi muuttuva nainen, kuin naiseksi muuttuva mies. Sillä vaikka naisen euro on kahdeksankymmentä senttiä, miehekkään miehen malli on ahdas.

Miksi ROGD-ajattelu sitten saa jalansijaa?
1. Eduskuntavaalit ovat tulossa, ja sote-mallia on väännetty vuosikausia. Yhä pienenevillä resursseilla pitää hoitaa yhä suurempi määrä ihmisiä. Transsukupuolisten hoidoistahan voisi säästää... Olen bongannut sosiaalisesta mediasta yhden vaalimainoksen, joka ratsastaa nimenomaan tällä teemalla. ("Ei translakia nyt") Voisinko sanoa, että melko naurettava vaalislogan. Kyse on kuitenkin mitättömästä summasta, koska korjaushoitoihin hakeutuu Suomessa vuosittain joitakin satoja ihmisiä. Vuonna 2011 heitä oli 100.
2. ROGD tarjoaa tieteelliseltä ja uskottavalta kuulostavan selityksen transvastaisuudelle, joka kumpuaa henkilön omista traumoista, peloista ja/tai rajoitteista. (Näin minulle asian selitti psykoterapeutti.)
EDIT. Myöhemmin tuli mieleen vielä:
3. Englanninkieliset yhteisöt ja sivustot tarjoavat valtavasti valmista materiaalia, jota hyödyntää. Uskottavat selitykset löytyvät helposti. Ei tarvitse ns. keksiä pyörää uudelleen.

Minua pelottaa, koska ROGD-vanhemmat uskovat, että lääke tähän ilmiöön on transvastaisuus. Esimerkkinä tästä on Oriveden kunnanvaltuuston aloite siitä, että kouluissa ei saa opettaa sukupuolen moninaisuutta, koska se hämmentää lapsia ja nuoria. (Ylen uutinen)

Tämä on fakta: tieto sukupuolen moninaisuudesta ja seksuaalisuudesta ei tutkitusti lisää hämmennystä, vaan päinvastoin auttaa nuoria. Kaikenlainen asioiden salailu, piilottaminen ja hiljentäminen on huono juttu. Asioista kertominen ja niistä keskusteleminen avoimesti on hyvä juttu. 

Näin toteaa esimerkiksi Unesco (YK:n lapsijärjestö):  
1. seksuaalikasvatus ei lisää seksuaalista aktiivisuutta
2. asiallisen, tietopohjaisen seksuaalikasvatuksen puute altistaa lapsia ja nuoria seksuaaliselle hyväksikäytölle. 

Suosittelen lukemaan myös Setan sivuilta Viisi myyttia lapsista ja sukupuolen moninaisuudesta .


Transsukupuoliseksi itsensä kokevaa nuorta tulee tukea ja antaa hänen elää siinä identiteetissä, jonka hän kokee omakseen. Tämän neuvon saimme transpolilta, ja sitä myös noudatamme.