keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Ihmisten kirjo

Tänään on perustettu sivusto ihmistenkirjo.net. Sivustolta lainattua:
"Sukupuolen moninaisuutta rajoittava ja laajalti kannatettu transgender-ajattelu perustuu genderideologiaan, joka vahingoittaa yhteiskuntaamme monin tavoin. On aika keskustella genderideologiasta ja siitä, onko sukupuolidysforia aikamme syömishäiriö."
"Olemme yksityishenkilöitä, jotka ovat huolestuneita siitä, miten transsukupuolisuuskokemusta ja sukupuolidysforiaa nykyään käsitellään yhteiskunnassa."
"Meitä yhdistää kriittisyys vallitsevaksi nousseen (genderideologiseen) näkemykseen sukupuolesta, jonka vaarallisuuden olemme omakohtaisesti kokeneet. Olemme siis kokemusasiantuntijoita, mutta olemme myös perehtyneet aiheeseen teoreettisesti."
Sivusto on nuorille suunnattu "tietopaketti", jonka tarkoituksena on tuoda esiin "vaiennettuja" ääniä. (Laitoin nämä sanat ihan tietoisesti lainausmerkkeihin, koska sivuston tieto on suurelta osin väärää ja vaiennetuksi sanotut äänet eivät tosiaankaan ole vaiennettuja.) Esimerkiksi sivustolta löytyy detransitioituneiden tarinoita sekä ohjeita otsikolla "Jos olet joutunut genderideologian uhriksi", jossa mm. annetaan ymmärtää, että sukupuolidysforiaa voitaisiin hoitaa jollain muulla tavalla kuin hormoneilla.

Twitterissä sivusto kirjoittaa: "sukupuoli on fakta!" ja "pidetään tieteestä tiukemmin kiinni!"
---

Ryhmä alkoi seurata minua Twitterissä, mutta blokkasin tilin ja vieläpä ilmiannoin sen. Miksi?

1. Genderideologia on transfobisten keksimä termi, jolla sukupuolen moninaisuutta kuvaillaan uskonnolliseksi hurmosliikkeeksi. Genderideologia on olemassa vain transfobisten ja tietämättömien mielikuvituksessa. Siksi genderideologiaa vastustava sivusto on huuhaata.

2. Sivusto levittää aatteellisesti värittynyttä väärää tietoa ja transfobiaa, joka vahingoittaa transihmisiä. Sivustolla on muutama ihan järkeväkin lause ja tosiasia, mutta sen pääviesti on selvä: transnuoria ei ole olemassakaan. On vain harhaanjohdettuja nuoria, jotka eivät vielä voi tietää sukupuoltaan.

3. En halua, että kyseinen ryhmä seuraa minua Twitterissä, enkä halua nähdä heidän viestejään.

Tässä ei ole kyse siitä, etten olisi valmis keskustelemaan, tai että blokkaisin kaikki jotka ovat kanssani eri mieltä. En näe järkeväksi keskustella ihmisten kanssa, jotka väittävät, että genderideologia muokkaa yhteiskuntaamme haitallisesti, että sukupuolen binäärisyys on biologinen fakta, ja että nuori ei voi tietää sukupuoltaan. Lähes kaikki sivuston väitteet ovat puhdasta soopaa. Ymmärrän, että he ovat vain huolissaan nuorista, mutta heidän toimintansa ja kirjoituksensa eivät auta nuoria, ja keskusteleminen heidän kanssaan auttaa vielä vähemmän.

Oma transnuoreni luki sivuston tekstit ja hämmästeli, miten pihalla nämä tyypit ovat. 

Ovatkohan he lukeneet liikaa Tapio Puolimatkan höpötyksiä? Hänen blogikirjoituksensa genderideologian haitallisuudesta yhteiskunnalle on varsinaista huuhaa-tiedettä, joka rinnastaa nykyisen länsimaisen politiikan (ja sen sisältämän seksuaalisen vapauden) Markiisi de Saden sadistisiin fantasioihin.

10 kommenttia:

  1. Musta Orkidea -blogin lukijoille viesti, kun näemmä käytte täällä lukemassa ja kirjoitatte kommentit Mustan Orkidean blogiin:
    Minusta Ihmisten kirjo -sivuston viesti on vääristävä ja jopa vaarallinen. Sinänsä on hyvä, että monipuolista tietoa on tarjolla eli esimerkiksi sivuston detransitiotarinat. Sivusto ei kuitenkaan onnistu olemaan kovin faktapohjainen tai asiallinen, vaikka se siihen pyrkii. Kukin käyköön itse lukemassa sivustoa jos niin haluaa, ja päätelköön itse. Näemmä monen mielestä sivusto on ihan asiallinen ja tarpeellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se on todella tarpeellinen. Ei pidä kokea suurena uhkana sitä, että jotkut eivät olekaan kanssasi samaa mieltä, vaikka sillä oletuksella ja toiveella ilmeisesti kehotat kutakin "käymään itse lukemassa sivustoa jos niin haluaa ja päättelemään itse." Onneksi on niitä, jotka ajattelevat itse. Ihan oikeasti, lähetät tässä "varmuuden vuoksi" ja ennakoivasti viestin niille, jotka mahdollisesti ajattelevat eri tavalla kuin sinä! Rauhoitu ja anna jokaisen muodostaa rauhassa omat päätelmänsä. Ja sen onko sivusto faktapohjainen ja asiallinen. Toivottavasti järjellinen ajattelutapa saa lisää tilaa, ja moni säästyy samoilta kokemuksilta kuin Sametti.

      Poista
    2. Kiitos kommentista. Minä olen täysin rauhallinen.
      Kummallista, että näiden detransitioitujen ihannoijat käyttävät termiä "ajattelevat itse". Tässä voisikin olla blogikirjoituksen aihe.

      Poista
    3. Niin ja minähän lähetin tuon viestin jälkikäteen, koska tätä kirjoitustani oli jo kommentoitu toisessa blogissa.

      Poista
  2. "Onneksi on niitä, jotka ajattelevat itse"

    ...ja päätyvät siihen että maa on litteä tai muuta järjetöntä =)

    Kai huuhaata saa sanoa huuhaaksi? Esim. fakta on että tuolla hehkutettu Littman EI OLE LAINKAAN tutkinut nuoria eikä esim. tiedä kellä dysforia on jatkunut ja kellä ei.

    Huuhaata on myös selittää dysforia johtuvaksi ahtaista sukupuolirooleista.

    Jännä kun valittajat tarkoittavat sillä itse ajattelemisella aina sitä että ajattelee samalla tavalla kuin valittaja itse. Jos onkin eri mieltä niin sitten leimataan naiiviksi ja aivopestyksi.

    VastaaPoista
  3. Eikai kukaan väitä, ettei transnuoria olisi olemassa? Nähdäkseni yleisin argumentti on, ettei heitä ole läheskään niin paljon kuin näyttäisi olevan, sillä lapsuus- ja teini-iän sukupuolidysforian taustalla voi olla monta muutakin syytä.

    Lähinnä tässä kai väännetään siitä, kenen pitäisi kärsiä. Transsukupuolisten nuorten, joiden hoidon aloitus viivästyy jonkin verran vai ei-transsukupuolisten nuorten, jotka hoitojen vapauttamisen jälkeen voivat altistua tarpeettomille, invaasisille toimenpiteille ja hormonihoidoille samalla kun heidän oikea ongelmansa jää hoitamatta.

    VastaaPoista
  4. "hoitojen vapauttamisen jälkeen"

    Kuka muka on vaatinut hoitojen vapauttamista?

    VastaaPoista
  5. Ihmisten kirjo ei kyllä väitä, etteikö transnuoria tai laajemmin transsukupuolisuutta olisi olemassakaan. IK käsittelee sitä, miten räjähdysmäisesti transhoitoihin hakeutuminen on viime vuosien aikana kasvanut, mitä, kenelle ja millä perustein hoitoja on TURVALLISTA tarjota ja miltä osin ideologiset syyt vaikuttavat ilmiön taustalla. Toivoisin, että tutustuisit aiheeseen tarkemmin.

    Haluan myös kertoa, että itse olen yhteiskunnasta, ihmisoikeuksista ja politiikasta kiinnostunut feminismiin taipuvainen vassari, joka on aina tukenut seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja tuntenut suurta sympatiaa transsukupuolisia ja heidän ahdinkoaan kohtaan. Kyse ei ole siis mistään fobiasta, kyse on aidosta huolesta nuoria kohtaan. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että transyhteisö ja Seta soisi laajemman päätösvallan nuorille liittyen hoitojen aloittamiseen, vaikka nuorella ei mitenkään ole vielä kykyä tehdä tällaista päätöstä. Väärin perustein aloitettu ja läpikäyty sukupuolenkorjaus on kuin lobotomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos luet kyseiseltä sivustolta tämän sivun: https://www.ihmistenkirjo.net/huolestunut niin jääkö sinulle todella sellainen vaikutelma, että sivuston tekijöiden mielestä transnuoria on olemassa ja heidän kokemuksensa on totta?

      Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että transhoitoihin hakeutuneille on tarjottava oikeaa hoitoa, eikä se kaikkien kohdalla tarkoita hormoneja tai leikkauksia. Siitä olen eri mieltä sinun ja sivuston kanssa, onko nuorella kykyä tehdä tällaisia päätöksiä. Kunhan hän saa oikeanlaista tukea, apua ja tietoa, hän pystyy sen tekemään, ja hän on ainut, joka voi sen tehdä.

      Toivon, että myös sinä perehtyisit tarkemmin esimerkiksi kansainvälisiin hyvän hoidon suosituksiin ja pitkäaikaisiin tutkimuksiin, joihin ne perustuvat. Ne eivät ole ideologiaa, toisin kuin esimerkiksi konservatiivien parissa esiintyvä vähemmistöviha, josta kyseinen sivusto ammentaa.

      Poista

Kommentoi harkiten, kiitos!