Tässä kirjoituksessa käsittelen Julian Gill-Petersonin kirjan "Histories of the transgender child" viidettä kappaletta "Transgender boyhood, race and puberty in the 1970s". Kappale on pitkä ja yksityiskohtainen, ja olen kääntänyt tähän vain osan siitä.
Sisältövaroitukset: vanhentuneet termit, eheytyshoito, rasismi
----------
Kappaleessa kerrotaan lukuisia esimerkkejä 16- ja 17-vuotiaista transpojista, jotka saivat sekä hormonihoitoja että leikkaushoitoja 1970-luvulla. Rintojen poisto, mastektomia, oli toimenpide, jota John Money jopa suositteli transpojille, koska piti sitä parempana kuin rintojen sitomista. Jotkut sairaalat ja lääkärit kieltäytyivät hoitamasta alaikäisiä, jotkut suostuivat. Vanhempien suostumuksella oli tässä merkittävä rooli. 1960-luvun kuluessa oli käynyt selväksi, että transseksuaalista identiteettiä ei pystynyt enää muuttamaan, kun potilas oli saavuttanut murrosiän, ja sen vuoksi heitä ryhdyttiin hoitamaan. DSM:n (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) muutokset tekivät tästä lopun vuonna 1980, ja alaikäisille ei enää sallittu lääketieteellisiä hoitoja. Edelleen kuitenkin jäi elämään se käsitys, että nuorempien lasten kohdalla transseksuaalisuuden kehittyminen pystyttäisiin estämään psykoterapialla.
Puberteetti oli kynnys, jonka ylitettyään transseksuaalia ei voinut "parantaa". Tämän vuoksi lääkärit pyrkivät määrittelemään transseksuaalisuuden yhä nuoremmissa lapsissa, jotta sen kehittyminen voitaisiin ajoissa pysäyttää. Esitetyt määritelmät kuitenkin olivat hyvin hauraita, eivätkä kestä kriittistä tarkastelua. Myös puberteetin asteet määriteltiin, ja näitä määritelmiä käytetään yhä (Tanner scale of puberty development). Puberteetin kehitysasteiden määritelmä perustui James Tannerin ja W.A.Marshallin tutkimuksiin eri ikäisten tyttöjen ja poikien kehityksestä. Tutkimuksissa seurattiin mm. pituutta, painoa, sukuelinten kehitystä ja sekundääristen sukupuolipiirteiden ilmaantumista.
Mustien translasten kohtalo oli valkoisia tylympi. Heidän identiteettikokemuksiaan ei yleensä uskottu, heiltä useimmiten evättiin hoidot, ja enimmäkseen heidät suljettiin laitoksiin. Eräs kappaleen esimerkki kertoo mustasta transtytöstä, joka oli jo 2-vuotiaana halunnut käyttää tyttöjen vaatteita, ja 13-vuotiaana pyytänyt vanhempiaan kohtelemaan häntä tyttönä. 15-vuotiaana hän yritti itsemurhaa ja joutui sairaalaan, jossa hänet diagnosoitiin itsetuhoiseksi, masentuneeksi, ja käyttäytymiseltään transseksuaaliksi. Hänelle ei kuitenkaan annettu varsinaista transdiagnoosia, vaan todettiin homoseksuaaliksi. John Money suositteli estrogeenihoitoa sillä perusteella, että se "hillitsee hänen käytöstään ja tekee hänestä steriilin".
21. vuosisadalla diskurssi on muuttunut päinvastaiseksi. Jotkut nykypäivän lastenlääkärit esittävät, että ennen puberteettia aloitettu transitio johtaa "näkymättömiin" transihmisiin - aikuiset transihmiset kulkevat joukossamme täysin "stealthina", heitä ei tunnista transihmisiksi.
1970-lukua ei voi ohittaa kertomatta Jeanne Hoffin työstä Harry Benjaminin klinikalla. Hän oli lääkäri ja transnainen, joka paneutui työhönsä sellaisella empaattisuudella, joka muilta transihmisiä hoitaneilta lääketieteen ammattilaisilta puuttui. Hän työskenteli translasten parissa ja jätti jälkeensä kattavat muistiinpanot heidän hoidoistaan ja haastatteluistaan. Hoff antoi tilaa lasten ja nuorten itsemäärittelylle, jota ei aiemmista arkistoista ole löytynyt.
maanantai 24. helmikuuta 2020
sunnuntai 23. helmikuuta 2020
Transfobian määritelmä
Näin Twitterissä hyvän ketjun transfobian määrittelystä ja päätin nostaa sieltä joitakin huomioita blogiini, koska täälläkin aiheesta on keskusteltu.
Twitterissä aiheesta kirjoitti @JaneFae, joka kuvailee itseään mm. feministiksi ja journalistiksi. Hän on myös transnainen. Tämä on oleellista, koska transfobian voi määritellä vain transihminen. Minä en siis tässä määrittele, mikä on transfobiaa, vaan lainaan transihmisten määritelmiä.
Ketjun alussa hän kirjoittaa termistä TWAW, jota en tunne. Ehkä kyse on jostain feministisestä liikkeestä, The Well Armed Women? Trans women are women? Hashtagilla löytyy joitakin transaiheisia keskusteluja. Koska en ole perehtynyt tähän aiheeseen, jätän ketjun alun huomiotta.
Myöhemmin ketjussa Jane kirjoittaa, että nykyisissä transaiheisissa keskusteluissa käytetään kieltä, jota "tavallinen kansa" ei tunnista transfobiseksi. Ei vaikuta transfobialta, jos ilmaisee huolensa siitä, että jokin ryhmä ihmisiä käyttää väärin transihmisille myönnettyjä tai myönnettäviä oikeuksia.
Jane Fae jatkaa, että tällainen kielenkäyttö kuitenkin on transfobiaa, jos keskustelua edistävät henkilöt, jotka tunnetaan jo pidemmältä ajalta siitä, että he haluavat kaventaa transihmisten oikeuksia.
Siitä tulee transfobista, kun keskustelu on alkanut ja sitä ylläpidetään ryhmissä, joissa ei ole transihmisiä, ja joissa nostetaan esiin vain ne transihmiset, joiden tiedetään jakavan kyseisen ryhmän vääristyneet näkemykset.
Se on transfobiaa - ja vilpillistä uskoa - kun keskustelu keskittyy poikkeuksellisuuteen: yhden tai kahden tapauksen tunnistamiseen ja näiden käsittelemiseen normina.
On transfobista levittää väärää tietoa siitä, että transihmisten oikeuksia käytetään jo väärin. Riippumatta siitä, kuinka monta "huolta" sinulla on asioista, jotka saattavat tapahtua, se ei ole todiste todellisesta asiasta, sen enempää kuin "todennäköisyydestä", että asteroidi osuu sinuun.
"Gillick competence", joka tarkoittaa sitä, että alaikäisten katsotaan oikeissa olosuhteissa pystyvän tekemään päätöksiä omasta fyysisestä hyvinvoinnistaan ja lääketieteellisestä interventiostaan, toimii transfobisten mielestä suurin piirtein kaikessa muussa, paitsi transsukupuolisuudessa.
Lopuksi Jane linkkaa Natachan blogikirjoitukseen, jossa iranilainen transnainen Natacha määrittelee transfobian. Natacha on huomannut, että moni ihminen ja ryhmittymä on julistanut, ettei ole transfobinen, ja että transihmisten olisi määriteltävä, mitä transfobia on. Transfobian määritelmien rajoittaminen väärinkäytöksiin tai transihmisten vihaamiseksi tai pelkäämiseksi on hyödytöntä. Kukaan ei näe ihmisten ajatuksia, joten transfobian määrittelemiseksi on katsottava heidän tekojaan, jotka johtuvat heidän ajatuksistaan.
Transfobia on:
Transfobia ilmenee esimerkiksi seuraavilla tavoilla (Natacha kuvailee lähinnä Iso-Britanniaa):
1. Kampanjointina transihmisten oikeuksien poistamiseksi, kuten esimerkiksi:
- Väitetään, että on olemassa ristiriita transihmisten ja minkä tahansa muun ihmisryhmän ihmisoikeuksien välillä. Ristiriita on valheellisesti luotua eikä perustu tosiasioihin.
- Esitetään harhaanjohtavasti, että transihmisten oikeuksia vastustavat puolustavat jonkun muun ihmisryhmän (yleensä naisten) oikeuksia. Transfobiset feministit edustavat kuitenkin vain murto-osaa feministeistä. Myös jotkut miehet käyttävät tätä valeasua. Näitä ihmisiä yhdistää vain transfobia, eivät naisten oikeudet.
- Kannustetaan välillisesti väkivaltaan transihmisiä kohtaan. Esimerkiksi kampanjointi sitä vastaan, että transihmiset voisivat käyttää sukupuoli-identiteettinsä mukaisia wc-tiloja asettaa transihmiset alttiiksi väkivallalle.
- Edistetään transihmisten hoidon rajoittamista tai viivästyttämistä (välillistä väkivaltaa).
- Edistetään sellaista hoitoa, jonka tavoitteena on muuttaa sukupuoli-identiteetti. Eheytysterapiaan verrattavissa oleva hoito traumatisoi ja tappaa, vaikka sitä kutsuttaisiin jollain toisella nimellä.
- Määritellään translasten ja -nuorten sukupuoli-identiteetti ohimeneväksi vaiheeksi ja jätetään heidät vaille hoitoa, mikä asettaa heidät vakavaan vaaraan ja alttiiksi kiusaamiselle.
2. Transihmisten esittämisenä väärässä valossa, kuten esimerkiksi:
- Yksittäisiä transihmisiä yleistetään kaikkia transihmisiä edustavaksi. Positiiviset esikuvat sivuutetaan, ja korostetaan negatiivisia.
- Väitetään transihmisten olevan uhka. Kierrätettyä homofobiaa.
- Transihmisten oma ilmaisu ja itsemääräämisoikeus torjutaan, esimerkiksi käyttämällä transmiehistä termiä transidentifioituva nainen tai torjumalla termi cis-sukupuolinen.
- Biologista essentialismia käytetään transihmisten delegitimisoimiseksi.
3. Hyväksikäyttönä, solvauksina:
- Tahallinen väärinsukupuolittaminen.
- Transihmisten odotetaan osallistuvan "keskusteluihin" heidän oikeudestaan olemassaoloon. Pakottaminen "keskusteluun" olemassaolon oikeutuksesta on kaltoinkohtelua. Yksittäisen transihmisen oma kirjoitus transfobiaa vastaan on eri asia, eikä sellaisia juuri koskaan nähdä mediassa.
4. Systemaattisena transihmisten sulkemisena pois mediasta ja keskustelusta transihmisten oikeuksista.
- Transihmisiä syytetään keskustelun hiljentämisestä, kun tapahtuu nimenomaan päinvastoin: transfobisia artikkeleita julkaisevissa medioissa ei julkaista transihmisten vasta-artikkeleita.
- Transihmisten odotetaan reagoivan rauhallisesti transfobiseen materiaaliin, olivatpa ne selviä tai peiteltyjä. Transfobia pyrkii provokaatioon, ja käyttää transihmisten vihaisia reaktioita heitä vastaan.
----------
Näiden lisäksi olen jo aiemmin kerännyt blogini Linkkejä-sivulle muutamia transfobian määritelmiä käsitteleviä tekstejä.
Ranneliike.net määrittelee transfobian seuraavasti:
"My kid is gay" määrittelee transfobian seuraavasti:
Twitterissä aiheesta kirjoitti @JaneFae, joka kuvailee itseään mm. feministiksi ja journalistiksi. Hän on myös transnainen. Tämä on oleellista, koska transfobian voi määritellä vain transihminen. Minä en siis tässä määrittele, mikä on transfobiaa, vaan lainaan transihmisten määritelmiä.
Ketjun alussa hän kirjoittaa termistä TWAW, jota en tunne. Ehkä kyse on jostain feministisestä liikkeestä, The Well Armed Women? Trans women are women? Hashtagilla löytyy joitakin transaiheisia keskusteluja. Koska en ole perehtynyt tähän aiheeseen, jätän ketjun alun huomiotta.
Myöhemmin ketjussa Jane kirjoittaa, että nykyisissä transaiheisissa keskusteluissa käytetään kieltä, jota "tavallinen kansa" ei tunnista transfobiseksi. Ei vaikuta transfobialta, jos ilmaisee huolensa siitä, että jokin ryhmä ihmisiä käyttää väärin transihmisille myönnettyjä tai myönnettäviä oikeuksia.
Jane Fae jatkaa, että tällainen kielenkäyttö kuitenkin on transfobiaa, jos keskustelua edistävät henkilöt, jotka tunnetaan jo pidemmältä ajalta siitä, että he haluavat kaventaa transihmisten oikeuksia.
Siitä tulee transfobista, kun keskustelu on alkanut ja sitä ylläpidetään ryhmissä, joissa ei ole transihmisiä, ja joissa nostetaan esiin vain ne transihmiset, joiden tiedetään jakavan kyseisen ryhmän vääristyneet näkemykset.
Se on transfobiaa - ja vilpillistä uskoa - kun keskustelu keskittyy poikkeuksellisuuteen: yhden tai kahden tapauksen tunnistamiseen ja näiden käsittelemiseen normina.
On transfobista levittää väärää tietoa siitä, että transihmisten oikeuksia käytetään jo väärin. Riippumatta siitä, kuinka monta "huolta" sinulla on asioista, jotka saattavat tapahtua, se ei ole todiste todellisesta asiasta, sen enempää kuin "todennäköisyydestä", että asteroidi osuu sinuun.
"Gillick competence", joka tarkoittaa sitä, että alaikäisten katsotaan oikeissa olosuhteissa pystyvän tekemään päätöksiä omasta fyysisestä hyvinvoinnistaan ja lääketieteellisestä interventiostaan, toimii transfobisten mielestä suurin piirtein kaikessa muussa, paitsi transsukupuolisuudessa.
Lopuksi Jane linkkaa Natachan blogikirjoitukseen, jossa iranilainen transnainen Natacha määrittelee transfobian. Natacha on huomannut, että moni ihminen ja ryhmittymä on julistanut, ettei ole transfobinen, ja että transihmisten olisi määriteltävä, mitä transfobia on. Transfobian määritelmien rajoittaminen väärinkäytöksiin tai transihmisten vihaamiseksi tai pelkäämiseksi on hyödytöntä. Kukaan ei näe ihmisten ajatuksia, joten transfobian määrittelemiseksi on katsottava heidän tekojaan, jotka johtuvat heidän ajatuksistaan.
Transfobia on:
"käyttäytymistä, joka heikentää transsukupuolisten oikeuksia, kunnioitusta, palvelujen saatavuutta tai ihmisarvoa"
Transfobia ilmenee esimerkiksi seuraavilla tavoilla (Natacha kuvailee lähinnä Iso-Britanniaa):
1. Kampanjointina transihmisten oikeuksien poistamiseksi, kuten esimerkiksi:
- Väitetään, että on olemassa ristiriita transihmisten ja minkä tahansa muun ihmisryhmän ihmisoikeuksien välillä. Ristiriita on valheellisesti luotua eikä perustu tosiasioihin.
- Esitetään harhaanjohtavasti, että transihmisten oikeuksia vastustavat puolustavat jonkun muun ihmisryhmän (yleensä naisten) oikeuksia. Transfobiset feministit edustavat kuitenkin vain murto-osaa feministeistä. Myös jotkut miehet käyttävät tätä valeasua. Näitä ihmisiä yhdistää vain transfobia, eivät naisten oikeudet.
- Kannustetaan välillisesti väkivaltaan transihmisiä kohtaan. Esimerkiksi kampanjointi sitä vastaan, että transihmiset voisivat käyttää sukupuoli-identiteettinsä mukaisia wc-tiloja asettaa transihmiset alttiiksi väkivallalle.
- Edistetään transihmisten hoidon rajoittamista tai viivästyttämistä (välillistä väkivaltaa).
- Edistetään sellaista hoitoa, jonka tavoitteena on muuttaa sukupuoli-identiteetti. Eheytysterapiaan verrattavissa oleva hoito traumatisoi ja tappaa, vaikka sitä kutsuttaisiin jollain toisella nimellä.
- Määritellään translasten ja -nuorten sukupuoli-identiteetti ohimeneväksi vaiheeksi ja jätetään heidät vaille hoitoa, mikä asettaa heidät vakavaan vaaraan ja alttiiksi kiusaamiselle.
2. Transihmisten esittämisenä väärässä valossa, kuten esimerkiksi:
- Yksittäisiä transihmisiä yleistetään kaikkia transihmisiä edustavaksi. Positiiviset esikuvat sivuutetaan, ja korostetaan negatiivisia.
- Väitetään transihmisten olevan uhka. Kierrätettyä homofobiaa.
- Transihmisten oma ilmaisu ja itsemääräämisoikeus torjutaan, esimerkiksi käyttämällä transmiehistä termiä transidentifioituva nainen tai torjumalla termi cis-sukupuolinen.
- Biologista essentialismia käytetään transihmisten delegitimisoimiseksi.
3. Hyväksikäyttönä, solvauksina:
- Tahallinen väärinsukupuolittaminen.
- Transihmisten odotetaan osallistuvan "keskusteluihin" heidän oikeudestaan olemassaoloon. Pakottaminen "keskusteluun" olemassaolon oikeutuksesta on kaltoinkohtelua. Yksittäisen transihmisen oma kirjoitus transfobiaa vastaan on eri asia, eikä sellaisia juuri koskaan nähdä mediassa.
4. Systemaattisena transihmisten sulkemisena pois mediasta ja keskustelusta transihmisten oikeuksista.
- Transihmisiä syytetään keskustelun hiljentämisestä, kun tapahtuu nimenomaan päinvastoin: transfobisia artikkeleita julkaisevissa medioissa ei julkaista transihmisten vasta-artikkeleita.
- Transihmisten odotetaan reagoivan rauhallisesti transfobiseen materiaaliin, olivatpa ne selviä tai peiteltyjä. Transfobia pyrkii provokaatioon, ja käyttää transihmisten vihaisia reaktioita heitä vastaan.
----------
Näiden lisäksi olen jo aiemmin kerännyt blogini Linkkejä-sivulle muutamia transfobian määritelmiä käsitteleviä tekstejä.
Ranneliike.net määrittelee transfobian seuraavasti:
"Homofobia, transfobia ja vastaavat ilmiöt eivät ole lääketieteellisesti ajateltuna perinteisiä "fobioita", vaan paremminkin rasismiin tai seksismiin verrattavia ilmiöitä. Lääketieteelliseen fobiaan liittyvä pelkotila on niin voimakas, että pelko-oireinen ei pysty sitä hallitsemaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuessaan kyse on lähinnä ennakkoasenteisiin liittyvästä vastenmielisyydestä, inhosta, vihasta tai pelosta."
"My kid is gay" määrittelee transfobian seuraavasti:
"Transfobia tarkoittaa uskomusta, että trasnsukupuolisena olemisessa on jotain luonnostaan väärin ja että transihmiset ovat vähempiarvoisia kuin cis-ihmiset. Transfobia perustuu uskoon, että ihmisen sukupuoli-identiteetin tulisi olla sama kuin se sukupuoli, joka heille osoitettiin syntymän yhteydessä. Se jättää huomioimatta tavan, jolla sekä sukupuolta että sukupuoli-identiteettiä rakennetaan ja suoritetaan jatkuvasti joka päivä, ja se tarkoittaa sen sijaan, että nämä ovat staattisia, ennalta määrättyjä ominaisuuksia."
lauantai 8. helmikuuta 2020
Transtyöryhmän raportti translain uudistamiseksi
Valtioneuvosto on julkaissut ns. transtyöryhmän raportin "Vaihtoehtoiset sääntelymallit sukupuolivähemmistöjen oikeudellisen aseman järjestämiseksi" translainsäädännön uudistamisen pohjaksi. Raportti löytyy Valtioneuvoston sivuilta.
Raportti käy kattavasti läpi nykyisen translain ongelmat, uudistamisen vaikutukset muuhun lainsäädäntöön, muiden Pohjoismaiden käytännöt, sekä esittää suppean ja laajan vaihtoehdon translain uudistamiseksi. Suppea malli sisältää ainoastaan lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poiston, laajassa on mukana lääketieteellisen ja oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen erottaminen toisistaan. Laaja vaihtoehto jakaantuu vielä kahtia siten, että A-mallissa on hakemusmenettely ja harkinta-aika, ja B-mallissa ilmoitusmenettely. Laajan mallin ikäraja on 18 tai vaihtoehtoisesti 15 vuotta, ja 15 vuoden ikärajalle esitetään kattavat perustelut. Suppea malli ei ole hallitusohjelman kirjauksen mukainen.
Lisäksi raportissa käsitellään intersukupuolisten lasten oikeuksia, mutta en käsittele sitä aihetta tässä kirjoituksessa.
Keitä työryhmään on kuulunut? Asiantuntijoita ja lakimiehiä eri ministeriöistä sekä asiantuntijoita terveydenhuollosta. Keitä työryhmä on kuullut? Heitä, joita laki koskee eli sukupuolivähemmistöön kuuluvia eri järjestöjen kautta, sekä lapsen oikeuksiin, tasa-arvokysymyksiin, psykiatrisiin ja lääketieteellisiin hoitoihin, väestötietojärjestelmään ja maistraatin käytäntöihin perehtyneitä asiantuntijoita.
Luin raportin lähes kokonaan ja minusta se on hyvin perusteltu ja kattava. Toivon, että mahdollisimman moni translain uudistamiseen kielteisesti suhtautuva lukee raportin. Se antaa vastauksia moniin kysymyksiin, joita olen nähnyt heidän esittävän, kuten esimerkiksi: mitä ihmisoikeuksia nykyinen translaki loukkaa, miten sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu määritellään ja miten ne liittyvät tasa-arvoon ja syrjintään, ja aivan erityisesti, miksi alaikäisten pitäisi voida "päättää sukupuolestaan".
Mitkä ovat nykyisen translain suurimmat ongelmat? Mihin haetaan muutosta? Tiivistelmästä lainattuna:
Esimerkki 15 vuoden ikärajasta löytyy etu- ja sukunimilaista, jonka mukaan 15 vuotta täyttänyt alaikäinen käyttää itsenäisesti puhevaltaa huoltajansa tai muun laillisen edustajansa ohella. Jos 15 vuotta täyttänyt alaikäinen ja hänen huoltajansa tai muu laillinen edustajansa ovat erimielisiä, on alaikäisen oma mielipide ratkaiseva. Asia voidaan säännöksen mukaan ratkaista 15 vuotta täyttäneen aloitteesta huoltajaa tai muuta laillista edustajaa kuulematta, jos tätä ei tavoiteta. Pykälän perustelujen mukaan nimi liittyy olennaisesti lapsen identiteettiin ja jokapäiväiseen elämään, minkä vuoksi hänen näkemyksensä on otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
Lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus translaissa onkin aivan käsittämätön muinaisjäänne. Ihmettelen, että sitä ei poistettu jo viimeksi lakia muutettaessa 2000-luvun alussa. Se, että useimmille sukupuolen korjaamiseen liittyvät hoidot aiheuttavat hedelmättömyyttä, ei ole peruste pitää tällaista vaatimusta laissa. Jonkin ihmisryhmän lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus kirkuu punaisena: nämä ihmiset eivät ansaitse lisääntyä, he ovat vanhemmiksi kelpaamattomia, ihmiskunnan pohjasakkaa, eriarvoisia. Jotkut transihmiset kuitenkin haluavat lapsia, tavalla tai toisella, ja jotkut ovat jopa onnistuneet saamaan biologisia jälkeläisiä. Transihmiset eivät ole siinä mielessä erilaisia kuin mikään muukaan mielivaltaisen ominaisuuden perusteella jaoteltu ihmisryhmä.
Raportissa on mielenkiintoinen tilasto sukupuolensa oikeudellisesti vahvistaneiden määrästä ja sukupuolijakaumasta vuosina 2010 - 2018. Lukumäärä on yli viisinkertaistunut tällä ajanjaksolla, ollen 35 kpl vuonna 2010 ja 191 kpl vuonna 2018 ja yhteensä kaiken kaikkiaan 911 kpl. Sukupuolensa naisesta mieheksi korjanneita on vuosittain ollut noin puolitoista kertaa se määrä, mitä miehestä naiseksi, paitsi vuonna 2012 jolloin määrä oli lähes tasan puolet ja puolet. Lisäksi tilastoista selviää, että kaikki diagnoosin saaneet eivät vahvista oikeudellista sukupuoltaan, tai tekevät sen vasta useiden vuosien viiveellä. Niitä, jotka ovat vahvistaneet oikeudellisen sukupuolensa takaisin (juridisesti detransitioituneita?), on ollut tällä ajanjaksolla 8 kpl, alle prosentti. Omat huomioni näistä tilastoista ovat hämmästyneet: onpa heitä vähän, ja naisesta mieheksi korjanneita ei ole niin paljon enemmän kuin mitä tutkimuksiin hakeutuneissa. Tämä on mielenkiintoista.
Raportin puute on muunsukupuolisuuden ohittaminen.
Translain muuttamista käsitellään eduskunnassa kaiketi syksyllä.
Raportti käy kattavasti läpi nykyisen translain ongelmat, uudistamisen vaikutukset muuhun lainsäädäntöön, muiden Pohjoismaiden käytännöt, sekä esittää suppean ja laajan vaihtoehdon translain uudistamiseksi. Suppea malli sisältää ainoastaan lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poiston, laajassa on mukana lääketieteellisen ja oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen erottaminen toisistaan. Laaja vaihtoehto jakaantuu vielä kahtia siten, että A-mallissa on hakemusmenettely ja harkinta-aika, ja B-mallissa ilmoitusmenettely. Laajan mallin ikäraja on 18 tai vaihtoehtoisesti 15 vuotta, ja 15 vuoden ikärajalle esitetään kattavat perustelut. Suppea malli ei ole hallitusohjelman kirjauksen mukainen.
Lisäksi raportissa käsitellään intersukupuolisten lasten oikeuksia, mutta en käsittele sitä aihetta tässä kirjoituksessa.
Keitä työryhmään on kuulunut? Asiantuntijoita ja lakimiehiä eri ministeriöistä sekä asiantuntijoita terveydenhuollosta. Keitä työryhmä on kuullut? Heitä, joita laki koskee eli sukupuolivähemmistöön kuuluvia eri järjestöjen kautta, sekä lapsen oikeuksiin, tasa-arvokysymyksiin, psykiatrisiin ja lääketieteellisiin hoitoihin, väestötietojärjestelmään ja maistraatin käytäntöihin perehtyneitä asiantuntijoita.
Luin raportin lähes kokonaan ja minusta se on hyvin perusteltu ja kattava. Toivon, että mahdollisimman moni translain uudistamiseen kielteisesti suhtautuva lukee raportin. Se antaa vastauksia moniin kysymyksiin, joita olen nähnyt heidän esittävän, kuten esimerkiksi: mitä ihmisoikeuksia nykyinen translaki loukkaa, miten sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu määritellään ja miten ne liittyvät tasa-arvoon ja syrjintään, ja aivan erityisesti, miksi alaikäisten pitäisi voida "päättää sukupuolestaan".
Mitkä ovat nykyisen translain suurimmat ongelmat? Mihin haetaan muutosta? Tiivistelmästä lainattuna:
"Voimassa oleva translainsäädäntö on vanhentunut eikä se kaikilta osin täytä nykyisiä perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden asettamia vaatimuksia. Kiireellisin lainsäädännön uudistamistarve kohdistuu lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamiseen. Nykyinen oikeustila altistaa transsukupuoliset ja muunsukupuoliset henkilöt syrjinnälle ja muille oikeudenloukkauksille, erityisesti yksityisyyden loukkauksille, koska heidän ulkoinen olemuksensa ei vastaa heidän virallisista asiakirjoista ilmenevää sukupuoltaan."
"Erityisesti oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen erottamista lääketieteellisistä selvityksistä, tutkimuksista ja hoidoista on pidettävä perusteltuna paitsi perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta myös terveydenhuollon resursseihin kytkeytyvistä syistä."
"Työryhmän työskentelyssä erityistä huomiota sai osakseen alaikäisten asema. Hallitusohjelman kirjaus ei tältä osin kokonaisuudessaan tunnista työryhmän havaitsemia haasteita. Sukupuolen yhteismitattomuutta kokevat lapset ja nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa heihin kohdistuvan kiusaamisen, uhkailun ja väkivallan vuoksi. Nämä lapset ja nuoret raportoivat kokevansa terveydentilansa heikommaksi ja he ovat ahdistuneempia kuin muut lapset ja nuoret. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määräykset turvaavat alaikäisten henkilöiden fyysistä koskemattomuutta, sukupuoli-identiteettiä ja autonomiaa. Eräiden kansainvälisten ihmisoikeustoimijoiden lisäksi Suomessa ihmisoikeusvaltuuskunta ja eduskunnan apulaisoikeusmies ovat esittäneet harkittavaksi translakiin sisältyvän täysi-ikäisyyden vaatimuksen poistamista. Samaa ovat esittäneet useat lastensuojelujärjestöt, lapsiasiavaltuutettu, Väestöliitto ja Sateenkaariperheet yhteisessä kirjoituksessaan vuonna 2019. Yhtenä sääntelyvaihtoehtona jatkotyöskentelyssä voitaisiin työryhmän näkemyksen mukaan harkita oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen ikärajan asettamista 15 vuoteen."Ikärajan suhteen raportti tuo esiin useita seikkoja, jotka puoltavat alempaa 15 vuoden ikärajaa. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämistä koskevat periaatteet on kirjattu kattavasti Suomen lainsäädäntöön, mm. perustuslakiin, varhaiskasvatuslakiin ja sosiaalihuoltolakiin. Nuorten ja heidän vanhempiensa yhteydenotot Transtukipisteeseen (nyk. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus) ovat lisääntyneet, samoin lähetteet transpoleille. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa turvattu lapsen edun ensisijaisuus ja lapsen itsemääräämisoikeus tarkoittavat muun ohella, että sukupuoli-identiteetti on lähtökohtaisesti lapsen itsensä määriteltävissä hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentissa todetaan, että lapsen henkilöllisyyttä määrittävät erilaiset ominaisuudet, kuten esimerkiksi sukupuoli ja seksuaalinen identiteetti, on otettava huomioon lapsen etua arvioitaessa, ja lapsen edun turvaaminen oikeudellisen sukupuolen vahvistamista koskevassa sääntelyssä turvaa lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisen oikeuden hänen henkilöllisyytensä kunnioitukseen, minkä voidaan katsoa edistävän sukupuolidysforiaa kokevien lasten kasvurauhaa ja hyvinvointia sekä henkilökohtaista turvallisuutta ja yksityisyyden suojaa.
Esimerkki 15 vuoden ikärajasta löytyy etu- ja sukunimilaista, jonka mukaan 15 vuotta täyttänyt alaikäinen käyttää itsenäisesti puhevaltaa huoltajansa tai muun laillisen edustajansa ohella. Jos 15 vuotta täyttänyt alaikäinen ja hänen huoltajansa tai muu laillinen edustajansa ovat erimielisiä, on alaikäisen oma mielipide ratkaiseva. Asia voidaan säännöksen mukaan ratkaista 15 vuotta täyttäneen aloitteesta huoltajaa tai muuta laillista edustajaa kuulematta, jos tätä ei tavoiteta. Pykälän perustelujen mukaan nimi liittyy olennaisesti lapsen identiteettiin ja jokapäiväiseen elämään, minkä vuoksi hänen näkemyksensä on otettava huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
Lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus translaissa onkin aivan käsittämätön muinaisjäänne. Ihmettelen, että sitä ei poistettu jo viimeksi lakia muutettaessa 2000-luvun alussa. Se, että useimmille sukupuolen korjaamiseen liittyvät hoidot aiheuttavat hedelmättömyyttä, ei ole peruste pitää tällaista vaatimusta laissa. Jonkin ihmisryhmän lisääntymiskyvyttömyyden vaatimus kirkuu punaisena: nämä ihmiset eivät ansaitse lisääntyä, he ovat vanhemmiksi kelpaamattomia, ihmiskunnan pohjasakkaa, eriarvoisia. Jotkut transihmiset kuitenkin haluavat lapsia, tavalla tai toisella, ja jotkut ovat jopa onnistuneet saamaan biologisia jälkeläisiä. Transihmiset eivät ole siinä mielessä erilaisia kuin mikään muukaan mielivaltaisen ominaisuuden perusteella jaoteltu ihmisryhmä.
Raportissa on mielenkiintoinen tilasto sukupuolensa oikeudellisesti vahvistaneiden määrästä ja sukupuolijakaumasta vuosina 2010 - 2018. Lukumäärä on yli viisinkertaistunut tällä ajanjaksolla, ollen 35 kpl vuonna 2010 ja 191 kpl vuonna 2018 ja yhteensä kaiken kaikkiaan 911 kpl. Sukupuolensa naisesta mieheksi korjanneita on vuosittain ollut noin puolitoista kertaa se määrä, mitä miehestä naiseksi, paitsi vuonna 2012 jolloin määrä oli lähes tasan puolet ja puolet. Lisäksi tilastoista selviää, että kaikki diagnoosin saaneet eivät vahvista oikeudellista sukupuoltaan, tai tekevät sen vasta useiden vuosien viiveellä. Niitä, jotka ovat vahvistaneet oikeudellisen sukupuolensa takaisin (juridisesti detransitioituneita?), on ollut tällä ajanjaksolla 8 kpl, alle prosentti. Omat huomioni näistä tilastoista ovat hämmästyneet: onpa heitä vähän, ja naisesta mieheksi korjanneita ei ole niin paljon enemmän kuin mitä tutkimuksiin hakeutuneissa. Tämä on mielenkiintoista.
Raportin puute on muunsukupuolisuuden ohittaminen.
Translain muuttamista käsitellään eduskunnassa kaiketi syksyllä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)