Transviikko: ihmisoikeudet

Kemiallisesti tikattu kirjoitti osuvasti blogissaan:

"Suurin haaste on mielestäni enemmänkin saada keskivertokansalainen sisäistämään ettei transsukupuolisten asioista keskusteleminen julkisuudessa ole mitään "ideologiaa" tai "propagandaa" . Ihmisoikeudet ja tiede eivät näitä ole, koskaan."

Setan työtä kutsutaan usein ideologiaksi ja propagandaksi. Olen jo aiemmin tässä blogissa avannut ideologian käsitettä ja todennut, että minusta se ei ole lähtökohtaisesti huono juttu, jos toiminnan taustalla on jokin aate tai ideologia. Setalla se on tasa-arvo ja vähemmistöjen aseman parantaminen. Seta ei kuitenkaan mielestäni tee propagandaa, vaan vaikuttamistyötä. Propaganda on yksipuolista manipulointia, joka käyttää välineinään faktojen lisäksi osatotuuksia, valheita ja huhuja, ja pyrkii vahvistamaan ennakkoluuloja ja vaientamaan erimieliset. Jollain tasolla ymmärrän, että Setan työ voi vaikuttaa propagandalta jonkun mielestä. Mutta pyrkiikö Seta vaientamaan erimielisiä? Vahvistaako se ennakkoluuloja? Käyttääkö se välineenään osatotuuksia, valheita ja huhuja? Ei mielestäni.

Minulle ihmisoikeudet ja transihmisyys osana normaalia ihmisyyden kirjoa ovat niin itsestään selviä asioita, että on vaikea uskoa, että joku ne kyseenalaistaa. Ihmisoikeudet on kyseenalaistettu blogini kommenteissa esimerkiksi näin:

"Mitä ihmisoikeudet sitten tarkalleen ovat, jos eivät sopivien tahojen mielipiteitä (tietysti sopimusneuvotteluissa muokkaantuneina)? Ja entä sitten, kun näitä oikeuksia eri oikeusistuimissa tulkitaan, niin eivätkö ne sittenkään ole mielipiteitä? Tuomarin, jutun valmistelijan, jne.? Onko tuomarilla suora puheyhteys johonkin ylimaalliseen tahoon, joka ilmoittaa mitä minkin oikeuden alle pitäisi lukea? Vai ovatko tuomarit itse yli-inhimillisiä, kaikkivaltiata ja viisaita, heillä ei ole mielipiteitä vaan he vaan tekevät objektiivisesti ja universaalisti tosia ja parhaita tulkintoja..?

Ja ihan oikeasti, mistä löytyy se juridisesti sitova ihmisoikeussopimus jossa sanotaan, että juridista sukupuolta pitäisi saada vapaasti vaihdella?"

Miksi ihminen ajattelee näin? Kokeeko hän universaalit ihmisoikeudet uhkaksi itselleen? Aika nurinkurista, mutta toisaalta, radikaalifeministit ovat sitä mieltä, että transihmisten oikeudet loukkaavat naisten oikeuksia. Eikö juuri ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen ole propagandaa ja ideologiaa negatiivisessa mielessä? Ainakin sillä suunnalla käytetään ahkerasti osatotuuksia ja huhuja ennakkoluulojen vahvistamiseksi. Projisoiko tällä tavalla ajatteleva ihminen omaa toimintaansa Setaan, syyttäen sitä propagandasta?

(Ja ihan oikeasti: ihmisoikeussopimuksissa ei tietenkään lue, että sukupuolta pitää saada "vaihdella vapaasti", vaan että ihmisillä on oikeus oman kehon koskemattomuuteen, joka tarkoittaa mm. sukupuolen itsemääräämisoikeutta.)

Helsingin yliopistossa toteutettiin pilottihanke, jossa koulutettiin opettajaopiskelijoita ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksissä. Tämä uutinen kertoo pilotista. Yksi uutisen väliotsikko on: Ihmisoikeuksien turvaaminen ei ole mielipidekysymys. Otsikon alla lukee:

"Myöskään opettajan asema julkisen vallan käyttäjänä ei ole kaikille selvä. Opettajaksi opiskelijat eivät aina hahmota, että julkisen vallan velvoite perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisesta on kirjattu esimerkiksi Suomen perustuslakiin. Sitä ei voi sivuuttaa mielipidekysymyksenä."

"Oikeusasiamies on nostanut vuosikertomuksessaan esiin yhtenä ihmisoikeusongelmana Suomessa perus- ja ihmisoikeusloukkausten ennaltaehkäisyyn liittyen ihmisoikeuskoulutuksen puutteen. Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatusta tutkineet professorit Audrey Osler ja Hugh Starkey kiteyttävät teoksessaan Teachers and Human Rights Education (2010), ettei oikeus voi toteutua ilman tietoisuutta sen olemassa olosta. Jos oppilaiden oikeuksista tai velvollisuuksista ei tiedetä, niitä ei voida toteuttaa."

"Opiskelijat toivat esiin myös sen, että ihmisoikeudet ja demokratia eivät ole itsestään selviä asioita."

Onkin ensiarvoisen tärkeää, että meillä kouluissa on opettajia, jotka osaavat opettaa näistä aiheista. Vain siten meillä on joskus yhteiskunta, jossa ihmisoikeudet eivät ole propagandaa tai mielipiteitä.

Transviikko: sananvapaudesta ja vihapuheesta

Transviikon viimeinen teemakirjoitukseni käsittelee sananvapautta ja vihapuhetta. Ja eksyy lopulta radikaalifeministeihin ja yhdenvertaisuuteen. Pahoittelen jo etukäteen epäjohdonmukaisuuksia. Toisaalta teksti kuvaa hyvin ajattelutapaani, joka leviää helposti joka suuntaan.

Aihe on ajankohtainen. Valtakunnansyyttäjä tutkii, onko kansanedustaja Päivi Räsänen syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan siteeratessaan Raamattua pamfletissaan vuodelta 2004. Kuten valtakunnansyyttäjä Helsingin Sanomien haastattelussa totesi, kyse on kontekstista. Olen täysin samaa mieltä. Pelkkä Raamatun lainaus ei ole vihapuhetta, vaan on tarkasteltava myös viitekehystä ja puheen tavoitetta. Vihapuhe ei ole rikosnimike, mutta Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen mukaan ”vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen.”

Katsoin aikoinaan "Maria Veitola yökylässä" -ohjelman jakson, jossa Maria vieraili Päivi Räsäsen luona. Maria kysyi, vihaako Päivi homoja ja uskooko hän, ettei homoilla ole ihmisarvoa. Silloin Päivi sanoi, että ei hän vihaa homoja, ja homoilla on hänen mielestään ihmisarvo. Mutta homo tekee syntiä, ja sen esiin tuomisen Päivi katsoo velvollisuudekseen uskovaisena kristittynä, jotta homo voisi tehdä parannuksen. Tämä näkökulma on helppo ymmärtää, vaikka en olekaan samaa mieltä. Ymmärrän myös, miksi hän ei sanoudu irti vanhoista kirjoituksistaan siitä, että homous on syntiä. 

Nyt valtakunnansyyttäjä kuitenkin tutkii, onko häntä rangaistava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kun hän näissä vanhoissa kirjoituksissaan mm. viittaa syntien rankaisun olevan kuolema, ja että nykyinen seksuaalikasvatus yhdistettynä homoseksuaalisuuden hyväksyntään saattaa avata väylän seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Mielipiteeni on, että televisio-ohjelmassa Päivin puheet eivät olleet vihapuhetta, koska hän myönsi homojen ihmisarvon eikä mielestäni lietsonut vihaa, vaan toivoi homojen tekevän parannuksen. Tutkinnan alainen kirjoitus sen sijaan on mielestäni vihapuhetta. Minusta ratkaiseva tekijä on sekä rankaisusta kirjoittaminen että viittaus seksuaaliseen hyväksikäyttöön homouden seurauksena. Tällaiset sanamuodot ja viittaukset voivat hyvin yllyttää viharikoksiin homoja vastaan. Jos puhutaan homoudesta syntinä, josta pitäisi parantua, en pidä sitä vihapuheena vaan uskonnollisena käännytyksenä ja siten sananvapauden piiriin kuuluvana (korostan, että en ole itse samaa mieltä). Mielenkiintoista nähdä, millaisen ratkaisun asia saa.

Transihmiset kokevat paljon vihapuhetta. Monet syyttävät heitä uhriutumisesta. He vähättelevät transihmisten reaktiota kuvailemalla niitä "henkiseksi pipiksi" (blogini kommenteistakin tuttu ilmaisu) ja väittävät, ettei "normaali kirjoittelu ja kritisointi" vahingoita heitä, eikä täytä vihapuheen määritelmää. Radikaalifeministit väittävät puhuvansa "tieteellistä totuutta" ja kieltävät niin ikään sen vuoksi syyllistyvänsä vihapuheeseen. Mutta normaalia kritisointia ei ole haukkuminen sairaaksi tai mielenvikaiseksi. Tieteellistä totuutta ei ole transnaisten sulkeminen ulos naisten tiloista ja naisten urheilusta, tai transmiesten ja muunsukupuolisten kutsuminen ihmisiksi, joilla on suuria ongelmia, vihjaten, etteivät he pysty normaaliin elämään. Nämä esimerkit ovat suomalaiselta mediakentältä, ja ihan aitoja. Törkeämpiäkin kotimaisia esimerkkejä löytyy. Kansainvälisessä sosiaalisessa mediassa vihapuhe on vielä törkeämpää ja selvempää.

Vihapuheen tarkoitus on dehumanisoida vähemmistöjä eli etäännyttää heitä ihmisyydestä, jotta heidän ihmisarvojensa polkeminen olisi oikeutettua. Se ei koskaan ole oikeutettua.

Radikaalifeministit painottavat, ettei ole totuuden vastaista sanoa, että vain biologiset naiset ovat naisia, ja että transnaiset ovat aina miehiä, eivätkä voi muuttua naisiksi. Jos tarkastellaan sukupuolta pelkästään sukusolujen tasolla, niin näin toki on. Mutta sukupuolta ei voi typistää pelkästään siihen. Eikä biologia ole yksiselitteinen, kuten olen monesti todennut. Suomen kieli on tässä kysymyksessä rajoittunutta ja aiheuttaa sekaannuksia, kun sukupuolella on vain yksi sana, jota käytetään monessa merkityksessä.

Kannattaa tutustua esimerkiksi tähän blogikirjoitukseen, joka tuo esiin muutamia viime vuosien tiedelöytöjä aiheesta sukupuolen määräytyminen, ja toteaa, että sukupuoli-identiteetillä on geneettiset juuret. Se ei ole pelkkää tunnetta tai ajattelua, vaan biologiaa, ja asettaa radikaalifeministien perustelut kyseenalaisiksi.

En oikein ymmärrä, miksi transnaiset olisi suljettava pois feminismistä ja naisille tarkoitetuista tiloista ja urheilusta. (Tai ymmärrän, miksi, mutta en ole samaa mieltä.) Syynä tällaiselle ulos sulkemiselle voi olla vain se oletus, että transnaisten tarkoituksena on vahingoittaa naisia, tai se oletus, että sukupuoli-identiteetin itsemäärittelyoikeus vahingoittaa naisten oikeuksia. Tällaiset tavoitteet täyttävät toisinaan vihapuheen määritelmän, kontekstista toki riippuen.

Radikaalifeministit määrittelevät transnaiset miehiksi (koska sukusolut). Onkohan tämä jatkoa historialle, jossa lesbot määriteltiin ei-naisiksi? Lainaus Tiina the feminist-blogista:

"... ranskalainen teoreetikko Monique Wittig kirjoitti The Straight Mind –esseessään jo 30 vuotta sitten, etteivät lesbot ole naisia. Tämä johtui siitä, että naisen kategoria on syntynyt ensisijaisesti suhteessa mieheen ja kaksinapaiseen sukupuolijärjestelmään. Hänen mukaansa lesbojen tuli kieltäytyä tästä heteroseksuaalisuuden määrittämästä sosiaalisesta sopimuksesta. Wittigiä on sittemmin kritisoitu, mutta ajatus on mielenkiintoinen."

Myönnetään, aika huono rinnastus ja kaukaa haettu, mutta ihan mielenkiintoinen ajatuskuvio.

Mutta toisaalta, kuten Rantalan kollega Tuomas Aivelo sanoo:

”Kyllähän ihmisen populaatiogenetiikka tunnetaan hyvin, mutta se ei ole lopettanut maailmasta rasismia. En usko, että biologisella ymmärryksellä on juurikaan tekemistä sen kanssa, syrjitäänkö jotain ihmisryhmää vai ei”, Aivelo sanoo.

Niin, valitettavasti asia on juuri näin. Mitä väliä sillä on, mistä vaikkapa homous tai transsukupuolisuus johtuu. Olipa se ihmisen oma valinta tai biologiaa, yhdenvertaisuuden tulisi olla tavoite joka tapauksessa.

Kuten Tiina the feminist kirjoitti: (kirjoittaessaan homokulttuurin epätasa-arvoisuudesta)

"Historiattomuus, empatiakyvyttömyys ja epätasa-arvon häivyttäminen tuhoavat homokulttuuria vähä vähältä. Ne tekevät meistä ylimielisiä, itsekeskeisiä ja sokeita. Ne saavat meidät uskomaan, että olemme ansainneet itse ne etuoikeudet, jotka meillä on, ja että muut ovat ansainneet sen, että heillä on vähemmän. Ne saavat meidät uskomaan, että olemme voittamattomia emmekä tarvitse toisiamme.

Mutta me tarvitsemme. Enemmän kuin koskaan."

Pätee myös sateenkaarikulttuuriin laajemmin.

Transviikko: sosiaalinen transitio vol. 3

Trans Awareness Week:n hengessä jatkan vielä aiheesta sosiaalinen transitio. Termihän tarkoittaa alaikäisen lapsen siirtymistä elämään kokemansa sukupuolen roolissa: se voi tarkoittaa esimerkiksi hiustyylin vaihtamista, kutsumanimen vaihtamista, erilaisia vaatteita. Yksinkertaisesti lapsen annetaan valita, millä tavalla hän haluaa sukupuoltaan ilmaista. Sosiaaliseen transitioon ei liity lääkitystä tai lääketieteellisiä toimenpiteitä, mutta psykiatrin tai vastaavan mielenterveyden ammattilaisen konsultaatio on vähintäänkin suositeltava.

Tänään Twitterissä on jaettu ahkerasti uutta tutkimusta translasten käsityksestä sukupuolirooleista. Aikaisempi tutkimus on osoittanut, että translapset ilmaisevat sukupuoliroolejaan vähemmän stereotyyppisesti kuin cis-sukupuolinen vertailuryhmä. Tämä uusi tutkimus puolestaan todistaa, että translasten ja cis-sukupuolisten lasten käsitykset sukupuolirooleista eivät merkittävästi poikkea toisistaan. Lisäksi se kertoo, että cis- ja translapset ovat keskenään hyvin samalla tavalla erilaisia sukupuolensa ilmaisussa: transtyttö voi olla käytökseltään ja ilmaisultaan poikamainen, ihan samalla tavalla kuin cis-tyttö voi olla poikamainen. Sukupuolen ilmaisu ei kerro vielä sukupuoli-identiteetistä.

Lisäksi tutkimuksen pohjalta todetaan, että lapsen sukupuoli-identiteettiin ei vaikuta sen koommin syntymässä määritetty sukupuoli kuin vanhempien kasvatustyylikään, eikä lapsen sosiaalisen transition tukeminen pakota lapsia transsukupuolisiksi. Tulokset tukevat sosiaalisen transition hyötyjä, tai pikemminkin hälventävät esitettyjä epäluuloja mahdollisista haitoista.

Uusi tutkimus on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa pyritään tekemään useita translapsia ja -nuoria koskevia uraauurtavia pitkäaikaistutkimuksia. Tämän kyseisen tutkimuskysymyksen pariin palataan jatkossa kolmen vuoden välein. Aihealue on varsin vähän tutkittu, koska tutkittavia on vaikea löytää tarpeeksi suuria määriä, jotta tulokset olisivat yleistettävissä. Tämä projekti etsii tutkittavia hyvin laajalta alueelta, USAsta ja Kanadasta. Projekti on erittäin tervetullut ja tuottaa varmasti hyödyllistä, laadukasta tutkimustietoa kontroversiaalista aiheesta.

Tämä ThinkProgressin artikkeli kertoo varsin seikkaperäisesti translapsista ja pseudotieteestä, jolla heidän sosiaalista transitiotaan vastustetaan. Artikkelissa mm. käydään (jälleen kerran) läpi vanhentuneet tutkimukset, joiden perusteella lasten oletetaan 80-prosenttisesti palaavan/pysyvän syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa murrosikään mennessä, ja kuvataan, miten tutkimukset ovat jättäneet huomiotta tärkeitä seikkoja lasten sukupuoli-identiteetistä. Artikkelissa siteerataan Diane Ehrensaftia, joka kertoo sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun eroista hyvin havainnollisesti. Artikkelissa esitellään neljä sosiaalisesti transitioitunutta lasta perheineen, ja nämä esimerkit tuovat hyvin ilmi sen, että kyseessä eivät ole kevyet ja nopeasti tehdyt päätökset, ja että vanhemmat ovat nähneet sosiaalisen transition hyödyt selkeinä. Artikkelissa on haastateltu myös aikuisena transitioituneita, jotka kertovat, että olisivat hyötyneet, mikäli heitä olisi tuettu jo lapsina.

Kenties tärkein tämän pitkän ja perinpohjaisen artikkelin johtopäätös on: translasten perheille tärkeintä on lapsen hyvinvointi ja terveys juuri nyt, ja sosiaalinen transitio parantaa lapsen hyvinvointia ja terveyttä juuri nyt.

Transviikko

Tänään on Helsingissä alkanut TransHelsinki -viikko, jota myös muualla maailmassa vietetään nimellä Transgender Awareness Week. Viikon päätapahtuma on Transgender Day of Remembrance, transihmisten muistopäivä 20. marraskuuta, jolloin kunnioitetaan murhattujen transihmisten muistoa.

Viikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta transsukupuolisista.

Tiesittekö, että:

• säilyneiden kirjoitusten mukaan Sumeriassa ja Akkadissa oli transsukupuolisia pappeja 4500 vuotta sitten
• Välimeren taiteessa oli transsukupuolisiksi tulkittuja hahmoja 3700-9000 vuotta sitten
• vuonna 222 kuollut Rooman keisari Elagabalus halusi itseään kutsuttavan ladyksi ja lupasi maksaa sukupuolenkorjausleikkauksesta ruhtinaallisesti
• Balkanilla tunnetaan 1400-luvulta tähän päivään saakka neitsyen valan tehneitä naisia, jotka siirtyvät sosiaalisesti miehen rooliin
• Karl M. Baer oli ensimmäisiä transmiehiä, jolle tehtiin sukupuolenkorjausleikkaus vuonna 1906
• Lou Sullivan (1951-91) oli ensimmäinen julkisesti homoksi julistautunut transmies, jonka määritelmät seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä erillisinä asioina ovat nykyisten käsitysten pohja
• eniten sukupuolenkorjausleikkauksia tehdään Thaimaassa ja Iranissa
• useissa kulttuureissa tunnustetaan kolmas sukupuoli
• transihmisten muistopäivää on vietetty vuodesta 1999 lähtien
• Jenna Talackova oli ensimmäinen transnainen, joka osallistui Miss Universum -kisoihin (v. 2012)
• maailman ensimmäinen transsukupuolisuuden tutkimuksen akateeminen laitos perustettiin vuonna 2016 Kanadassa (University of Victoria in British Columbia)
• ensimmäinen ulos tullut transsukupuolinen ammattijoukkueurheilija oli kanadalainen Harrison Browne (v. 2016)

Lähde: Wikipedia

Ja lisää mielenkiintoista sukupuolen moninaisuuden historiaa tässä blogissa.

Nimenmuutos

Uudistettu nimilaki tuli voimaan tämän vuoden alussa, ja se helpotti tilannetta meidän perheessä. Transpoikani halusi vaihtaa nimensä, ja uskoisin, että nimilain uudistuksen myötä se sujui helpommin kuin olisi sujunut ennen sitä. Tarve nimen muuttamiselle syntyi viime vuoden puolella, ennen lain uudistamista.

Käytännössä homma oli helppo, mutta emotionaalisesti mutkikkaampi, sekä minulle että hänelle. Nuori oli itsenäisesti alkanut käyttää tiettyä lempinimeä netissä, ja ehdotti sitä uudeksi nimekseen. Se oli lempinimimuunnos nimestä, jota minun äitini oli ehdottanut pojan nimeksi silloin kun odotin häntä. Minusta se ei sopinut hänelle, joten ehdotin hänelle harkinta-aikaa. Sitä kuluikin kuukausia, eikä kumpikaan meistä ollut asian suhteen sinä aikana aktiivinen.

Viimein sain idean, ja tein hänelle nimiehdotuksen. Nimi liittyy uneen, jonka näin silloin kun odotin häntä, ja se muistuttaa myös hänen ensin ehdottamaansa nimeä niin paljon, että hän voisi yhä käyttää sitä lempinimenään, jos haluaa. Lisäksi nimi kuvastaa mielestäni hänen persoonaansa hyvin. Nuori innostui ehdotuksestani ja piti sitä oikein onnistuneena. Minun perustelujeni lisäksi hän pitää nimeä yksinkertaisesti kauniina ja se muistuttaa häntä erään merkityksellisen elokuvan päähenkilöstä. Hienoa, nyt olimme yhtä mieltä etunimestä.

Toista (ja mahdollista kolmatta) nimeä mietittiin jälleen joitakin kuukausia. Teimme molemmat listoja sopivista nimistä ja annoin nuorelle tehtäväksi valita itselleen toinen nimi, koska minä olin ehdottanut ensimmäistä nimeä. Lopulta hänellä oli kolme vaihtoehtoa, joista keskustelimme yhdessä nuoren isän kanssa. Nuori itse ehdotti yhtä näistä kolmesta, ja me hyväksyimme ehdotuksen.

Nyt meillä oli uusi nimi koossa. Teimme nuoren isän kanssa hakemuksen maistraattiin, ja päätös tuli parissa viikossa viime toukokuussa. Perusteluihin kirjoitettiin, että nuori haluaa vaihtaa nimensä, koska ei koe olevansa tyttö, ja se riitti. Etunimeä on annettu sekä tytöille että pojille, mutta voittopuolisesti pojille. Toinen nimi on sukupuolineutraali luontonimi. Kaikki nimet sointuvat hyvin yhteen ja kuvastavat nuoren persoonaa. Minusta tämä nimenmuutosprosessi sujui oikein hienosti. Minusta oli erityisen hienoa, että sain olla mukana valitsemassa nimeä, aivan kuten silloin, kun hän syntyi.

Kaikkein tärkeintä oli, että nuori sai peruskoulun päättötodistuksen uudella nimellä. Kevätjuhlassa oli hieno hetki kuulla todistustenjaossa hänen uusi nimensä muiden joukossa.

Aluksi oli vaikea oppia kutsumaan häntä uudella nimellä, mutta kuukaudessa-parissa opin sen niin, että lipsahduksia ei enää tullut. Muilla, jotka ovat hänen kanssaan vähemmän tekemisissä, lipsahduksia sattuu yhä, mutta nuori ei ole niistä hermostunut. Hän ymmärtää, että nimen oppimiseen menee aikaa.

Minulla oli aiemmin tapana viitata häneen vanhalla nimellä, jos puhuin hänen vauva- tai pikkulapsiajastaan. Perustelin sitä sillä, että silloin hän oli minulle tyttö. Nyt kun nimenmuutoksesta on puoli vuotta aikaa, en toimi enää näin. Hän on minulle poika, ja hän oli poika myös silloin, kun kaikki olettivat hänet tytöksi. Hellin muistoa hänen "tyttölapsuudestaan" ja ensimmäisestä nimestään sydämessäni, mutta en mainitse niitä enää ääneen.

Vanha nimi oli myös minun valitsemani. Sen nimen hän sai niin ikään persoonansa perusteella, sillä nimet, joita olin etukäteen tytölle ajatellut, eivät tuntuneet enää sopivilta, kun hän oli syntynyt. Miettimäni nimet olivat pyöreän, pehmeän, rauhallisen ja hiljaisen tyttövauvan nimiä. Minä sain jäntevän, herkän, tarkkaavaisen ja kovaäänisen tyttövauvan.

Viimeksi eilen katselin hänen 1-vuotiskuviaan ja pikkuveljen 1-vuotiskuvia, joissa hänkin on mukana. Mietin, miksi puemme pikkutytöt mekkoihin ja pikkupojat neuleliiveihin jo 1-vuotiskuvissa. Kastemekko on aina mekko, mutta muiden vaatteiden sukupuolittaminen alkaa jo vauvana. En halua kieltää sitä, mutta kyseenalaistaa kyllä. Ajattelen, että oikeasti emme voi tietää lastemme sukupuolta, ennen kuin he kertovat sen meille itse.

Olen monenlaisten tunteiden vallassa, kun katselen lasteni 1-vuotiskuvia. Olen valtavan kiitollinen lapsistani ja siitä, että saan olla juuri heidän äitinsä. Olen surullinen siitä, että kohtelin esikoistani tyttönä niin pitkään. Olen itselleni armollinen, sillä enhän olisi mitenkään voinut tietää, ettei hän ole tyttö, ennen kuin hän kertoi minulle. Olen iloinen siitä, että olen hänen luottamuksensa arvoinen. Olen onnellinen, että saan elää tätä elämää yhdessä lasteni kanssa. Olen täynnä uskoa siihen, että meillä kaikilla on hyvä tulevaisuus.

Millainen artikkeli minun nuorestani kirjoitettaisiin?

Hypoteettinen kysymys: millainen artikkeli minun nuorestani kirjoitettaisiin lehteen? Vaikea sanoa. Helpompaa on sanoa, millainen hänestä kertova juttu ei olisi.

Siinä ei lukisi, että hän oli aina poikamainen tyttö, tai että hän sanoi jo pienenä olevansa poika.
Siinä ei lukisi, että hän harrasti lapsena poikamaisia harrastuksia.
Siinä ei lukisi, että häntä kiusattiin sen vuoksi, että hän oli poikamainen tyttö.
Siinä ei lukisi, että hän ajatteli jo varhain olevansa lesbo.

Siinä ei olisi kuvaa hänestä tekemässä jotain äijämäistä.
Siinä ei olisi kuvaa hänestä lapsena.
Siinä ei olisi hänen syntymänimeään.
Siinä ei olisi kerrottu, miten miesmäisiä harrastuksia hänellä nyt on.

Siinä ei keskityttäisi hänen transprosessiinsa.
Siinä ei keskityttäisi hänen masennukseensa.
Siinä ei keskityttäisi hänen ongelmiinsa.

Se olisi hyväntuulinen juttu nuoresta, joka on löytänyt oman itsensä ja oman juttunsa jo murrosikäisenä.
Siinä olisi kuva hymyilevästä nuoresta miehestä.
Siinä olisi toivoa ja hyvää mieltä.

Sellainen artikkeli minun nuorestani kirjoitettaisiin.
(Mutta hän ei ole ollenkaan halukas astumaan julkisuuteen. Ja ymmärrän sen hyvin.)

Miten sosiaalinen transitio tai sen kieltäminen vaikuttaa lapseen?

Jatkan edelleen aiheesta lapsen sukupuolikokemuksen tosissaan ottaminen / sosiaalinen transitio / sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito.

Luin GenderGP-sivustolta aiheesta ja halusin kertoa siitä myös blogissa. Mikä GenderGP? Kyse on lääkäripariskunnasta, joka on tarjonnut "informed consent" -mallia transihmisille helpottaakseen heidän hoitoon pääsyään Iso-Britanniassa, jossa jonot transtutkimuksiin ja -hoitoihin ovat todella pitkät. Klinikka ja lääkäripariskunta itse eivät tarjoa transhoitoja, ainoastaan auttavat potilasta löytämään sopivan lääkärin ja hoidon. Helen ja Mike Webberley ovat tarjonneet Australian mallin mukaista hyväksyvää ja ymmärtävää hoitokäytäntöä, joka on myös Endocrine Societyn ja WPATH:n suositus. 

Kannattaa tutustua sivuston UKK-osioon (usein kysytyt kysymykset). Siellä kerrotaan hyvin avoimesti, mistä on kyse, ja millaisen kritiikin ja jopa rikostutkinnan kohteeksi tämä toiminta on joutunut. Brittiläiset terveysviranomaiset haastoivat heidän klinikkansa oikeuteen, koska he eivät saaneet klinikalleen toimilupaa. Tuomio oli sakkoja sekä lääkärin oikeuksien väliaikainen poistaminen. Klinikkaa ollaan parhaillaan siirtämässä Espanjaan.

Mutta, kirjoitukseni tarkoitus ei ollut suinkaan esitellä tuota tapausta, vaan sivustolta löytämääni artikkelia otsikon aiheesta. Artikkelin otsikko on "Entä jos he muuttavat mielensä?" ja pääkysymys kuuluu, aiheuttaako sosiaalinen transitio ja sukupuoli-identiteettiä tukeva hoitomuoto vahinkoa alaikäiselle. Vastauksia antaa sukupuoli-identiteettikysymyksiin erikoistunut, amerikkalainen terapeutti Darlene Tando. Podcast keskustelusta Darlenen kanssa löytyy täältä, kannattaa kuunnella.

Darlene on sitä mieltä, että "mielen muuttaminen" on cis-sukupuolisen projektio, koska cis-sukupuolinen ei kykene käsittämään, miltä tuntuu elää eri sukupuoli-identiteetissä. Darlene kuvaa ilmiötä mieluummin kehittyvänä sukupuoli-identiteettinä, joka voi todellakin muuttua ajan kuluessa. Silloin voi päättää, että haluaakin ilmaista sukupuoltaan eri tavalla, kun käsitys ja ymmärrys omasta identiteetistä muuttuu. Kun sukupuoli-identiteetin ilmaisua tuetaan, se on transihmiselle suuri helpotus, ja se vahvistaa hänen itsetuntoaan. Ei se ole vahingollista, eikä ole vahingollista elää autenttisesti omana itsenään. Jos joku vain huvikseen transitioituisi sosiaalisesti, asia olisi ihan eri, mutta tällaista ei tapahdu. Jos kurssin korjaamista matkan varrella tapahtuu, eli ihminen ymmärtää identiteettinsä eri tavalla, tätä muutosta pitää tietysti myös tukea, ihan samalla tavalla kuin alun alkaenkin.

Klinikan terapeutti Marianne Oakes sanoo, että "mielen muuttaminen" tarkoittaa takaisin päin peruuttamista, mutta muutos on kuitenkin aina eteenpäin menemistä. Sosiaalinen transitio voi olla välttämätön askel monille transnuorille, jotta he voivat tuntea olonsa hyväksi omissa nahoissaan. Hänen mielestään vanhemmat, jotka pystyvät tukemaan lapsensa sukupuoli-identiteettiä, kuuntelemaan ja reagoimaan myötätuntoisesti, tekevät sen syvästä rakkaudesta.

Podcastissa Darlene puhuu mm. sosiaalisen transition luonteesta. Hänen kokemuksensa mukaan vanhemmat eivät pakota lapsia sosiaaliseen transitioon eivätkä tee päätöstä kevyesti, vaan he kuuntelevat ja tarkkailevat lastaan ja päätyvät sosiaaliseen transitioon, koska uskovat sen olevan hyväksi lapselleen. Kuunteleminen on kaikkein tärkeintä. Kaikkien podcastissa esiintyvien terapeuttien lapsipotilaat ovat hyötyneet sosiaalisesta transitiosta huomattavasti. Odottaminen ja sosiaalisen transition lykkääminen sen sijaan on lapselle ja nuorelle erittäin stressaavaa ja itsemurhaluvut ovat korkeita, jos lapsi/nuori kokee, ettei hänellä ole toivoa tai tulevaisuutta. 

------------

Lisäksi löysin hyvää tutkimukseen perustuvaa "valistusmateriaalia" Family Acceptance Projectin sivuilta. Projekti toimii San Fransisco State Universityn alla ja kuvailee olevansa tutkimus-, interventio-, koulutus- ja poliittinen aloite, joka työskentelee ehkäistäkseen terveys- ja mielenterveysriskejä sateenkaarinuorten parissa. Toiminta perustuu tutkimukseen ja kulttuurin kunnioitukseen ja suuntautuu etnisesti, sosiaalisesti ja uskonnollisesti monimuotoisiin perheisiin, kannustaen heitä tukemaan sateenkaarinuoriaan. Projekti on julkaissut julisteita, joissa esitetään projektin tekemän tutkimuksen perusteella löydettyjä toimintatapoja, joilla voi tukea sateenkaarinuorta. Tutkimus on tehty haastattelemalla sateenkaarinuoria ja heidän perheitään.

Yksi julisteista kertoo, millaiset toimintatavat eivät tue sateenkaarinuorta, ja millaiset vaikutukset tällaisella toiminnalla on. Alla oleva kuva esittää juuri tätä julistetta:

Mitä julisteessa todetaan? Toimintatavat, jotka eivät tue sateenkaarinuoren identiteettiä, lisäävät nuoren riskiä sairastua masennukseen ja HIV:iin, ja lisäävät riskiä itsemurha-ajatuksiin, itsemurhayrityksiin ja päihteiden käyttöön. Ja kääntäen, sateenkaarinuoren identiteettiä tukevat toimintatavat vähentävät nuoren riskiä näihin.

Sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito

Tämä on oikeastaan jatkoa edellisille kirjoituksilleni aiheesta sosiaalinen transitio. Luin tänään AAP:n (American Academy of Pediatrics) julkaiseman "policy statement"in transsukupuolisten ja sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten kattavan hoidon ja tuen varmistamisesta. "Policy statement" voisi kääntyä suomeksi vaikkapa Käypä hoito -suositukseksi. AAP on amerikkalainen lastenlääkärien organisaatio, johon kuuluu yli 66 000 jäsentä. Suosituksen on laatinut 37 asiantuntijan muodostama yhteistyöryhmä. Suositus ei ole virallinen standardi. Suosituksen laatimiseen ei ole käytetty mitään organisaation ulkopuolista rahoitusta. Tutkimuslinkit, joihin suositus perustuu, ovat liitteenä (kts. linkki).

Suosituksessa käytetään termiä gender-affirmative care, sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito, ja todetaan, että se kuvaa paremmin sukupuoleltaan moninaisen lapsen hoitoa kuin termi sosiaalinen transitio. Tätä perustellaan sillä, että lapsi ei oikeastaan transitioidu eli siirry sukupuoliroolista toiseen, vaan hänen synnynnäinen identiteettinsä tunnustetaan ja sitä tuetaan.

AAP on julkaissut tämän suosituksen, koska sukupuoleltaan moninaisia lapsia ja nuoria hakeutuu hoidon ja tuen piiriin yhä enemmän, ja se luo tarvetta koulutukselle, hyvän hoidon standardisoinnille, sekä turvallisten hoitomenetelmien ja lääkityksen tutkimukselle. Suositusten perustana ovat viimeisimmät tutkimukset ja asiantuntijalausunnot. Suositus ei ole kaikenkattava, ja lisää tutkimusta ja erityisesti rahoitusta kaivataan.

Suosituksessa todetaan, että sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten määrä on suurempi kuin yleisesti luullaan. Tekstissä esitetään yhden tutkimuksen esittämä arvio 0,7% populaatiosta, ja todetaan, että tämä luku on todennäköisesti aliarvioitu johtuen syrjinnästä ja häpeäleimasta, joka estää ihmisiä tunnustamasta asiaa muille tai jopa itselleen. Vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa kysyttiin sukupuoleltaan moninaisilta nuorilta aikuisilta, milloin he tunnistivat sukupuoli-identiteettinsä. Mediaani-ikä oli 8,5 vuotta, mutta he kertoivat siitä muille vasta keskimäärin 10 vuotta myöhemmin.

Sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten mielenterveys on yleisesti huonompi kuin cis-sukupuolisilla. Tämä ei kuitenkaan johdu sukupuoli-identiteetistä sinänsä, vaan on yhdistelmä sisäistä konfliktia (sukupuolidysforiaa), hyvän hoidon huonoa saatavuutta sekä syrjintää, sosiaalista hyljeksintää ja häpeää - lyhyesti sanottuna vähemmistöstressistä johtuvaa.

Sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito tarjoaa lapsen ja nuoren kehitykseen sopeutuvaa hoitoa, joka on suunnattu hänen sukupuolikokemuksensa ymmärtämiseen ja arvostamiseen. Vahva, tuomitsematon kumppanuus nuorten ja heidän perheidensä kanssa voi helpottaa monimutkaisten tunteiden ja moninaisten sukupuolen ilmaisujen etsimistä, ja antaa samalla mahdollisuuden esittää kysymyksiä ja huolenaiheita ymmärtävässä ympäristössä. Hoitosuhteessa välitetään seuraavat viestit:

• transsukupuoliset identiteetit ja sukupuoleltaan moninaiset ilmaisut eivät ole mielenterveyden häiriöitä
• sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun vaihtelut ovat ihmisten monimuotoisuuden tavanomaisia piirteitä, ja sukupuolen binääriset määritelmät eivät aina heijasta esiin nousevaa sukupuoli-identiteettiä
• sukupuoli-identiteetti kehittyy biologian, kehityksen, sosiaalistumisen ja kulttuurin vuorovaikutuksena
• jos mielenterveysongelmaa esiintyy, se johtuu useimmiten leimautumisesta ja kielteisistä kokemuksista sen sijaan, että se olisi lapselle luontainen

Hoitoa helpottaa, kun lääketiteteelliset, mielenterveys- ja sosiaalipalvelut integroidaan, mukaan lukien erityiset resurssit ja tuki vanhemmille ja perheelle. Hoitojen tarjoajat työskentelevät yhdessä sukupuoli-identiteettien variaatioiden häpeäleiman poistamiseksi, lapsen itsetunnon kohentamiseksi, hoidon saatavuuden helpottamiseksi ja perheiden valistamiseksi, sekä puolustaakseen turvallisempia yhteisötiloja, joissa lapset voivat vapaasti kehittää ja tutkia sukupuoltaan. Sukupuoli-identiteettiä tukevaan hoitoon erikoistunut terapeutti voi auttaa lapsia ja heidän perheitään rakentamaan taitojaan sukupuoleen perustuvan leimautumisen käsittelemiseksi, ahdistuksen tai masennuksen oireiden hoitamiseksi, ja lisäämään lapsen yleistä resilienssiä.

Rajallinen, mutta kasvava määrä todisteita viittaa siihen, että integroidun sukupuoli-identiteettiä tukevan hoitomuodon käyttäminen johtaa nuoren mielenterveyttä koskevien huolenaiheiden vähenemiseen, riippumatta siitä, identifioituvatko nuoret lopulta transsukupuolisiksi.

Eheyttävät tai korjaavat hoitomuodot pyrkivät estämään lapsia ja nuoria identifioitumasta transsukupuolisiksi tai osoittamasta sukupuoltaan moninaisesti. Päihdehuollon ja mielenterveyspalveluiden hallinto on tullut johtopäätökseen, että terapeuttinen interventio, jolla pyritään muuttamaan nuoren sukupuolen ilmaisua tai identiteettiä, on sopimatonta. Eheyttävät ja korjaavat lähestymistavat ovat osoittautuneet paitsi epäonnistuneiksi, myös haitallisiksi.

Lastenlääkäreillä on tärkeä rooli sukupuolinäkökohtien arvioinnissa ja todisteisiin perustuvan tiedon tarjoamisessa nuorten ja perheiden auttamiseksi lääketieteellisessä päätöksenteossa. Tämän tekemättä jättäminen voi pidentää tai pahentaa sukupuolidysforiaa ja myötävaikuttaa väärinkäytöksiin ja leimautumiseen.

Tunnustaen, että kyky abstraktiin ajatteluun kehittyy lapsuuden kuluessa ja on tärkeää identiteetin käsitteellistämiseksi ja pohtimiseksi, sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito keskittyy yksilöllisesti räätälöityihin interventioihin, jotka perustuvat transsukupuolisiksi tai sukupuoleltaan moninaisiksi tunnistettujen nuorten fyysiseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Vastaavasti tutkimus osoittaa, että ennen murrosikää sukupuoleltaan moninaiset lapset tunnistavat sukupuolensa yhtä selkeästi ja yhtä johdonmukaisesti kuin vastaavat cis-sukupuoliset ikätoverinsa, ja hyötyvät yhtä vahvasta sosiaalisesta hyväksynnästä. 

Tämä kehityksellinen lähestymistapa sukupuoli-identiteetin tukemiseen on ristiriidassa vanhentuneen lähestymistavan kanssa, jossa lapsen sukupuolen moninaisuuden ilmaisuja pidetään "mahdollisesti paikkansa pitävinä" mielivaltaiseen ikään saakka (usein murrosiän alkamisen jälkeen), jolloin niitä voidaan pitää pätevinä - tätä lähestymistapaa kutsutaan termillä "watchful waiting" (valpas odottaminen). Tämä vanhentunut lähestymistapa ei palvele lasta, koska kriittisen tärkeä tuki on kielletty. "Valpas odottaminen" perustuu binäärisiin käsitteisiin sukupuolesta, joissa sukupuolten moninaisuus ja joustavuus on patologisoitu. Valpas odottaminen myös olettaa, että sukupuoli-identiteetin käsitteet lukittuvat tietyssä iässä. Tämä lähestymistapa perustuu aikaisempiin tutkimuksiin, joissa on pätevyyttä koskevia huolenaiheita, metodologisia puutteita, ja rajoitettu seuranta sukupuoleltaan moninaisten lasten hoidosta. Tuoreemmat ja laadukkaammat tutkimukset viittaavat siihen, että sen sijaan että keskitytään siihen, kuka lapsesta mahdollisesti tulee, heidän nykyisen identiteettinsä arvostaminen, myös varhaisessa lapsuudessa, edistää turvallista kiintymyssuhdetta ja resilienssiä paitsi lapselle, myös koko perheelle.

Loppuosa suosituksista käsittelee lääketieteellisiä hoitoja, mutta en esittele niitä nyt tässä kirjoituksessa, koska olen kirjoittanut niistä jo monessa muussa yhteydessä. Tärkeimmät seikat tässä suosituksessa olivat mielestäni edellä esitetyt. Lapsen sukupuoli-identiteetin uskominen, arvostaminen ja tukeminen johtaa sekä lapsen että koko perheen parempaan hyvinvointiin, ja antaa paremmat eväät aikuisiän identiteetin ja itsetunnon rakentamiselle, kuin tukahduttaminen tai korjaaminen.

Sosiaalinen transitio vol. 2

Valkoinen Orkidea -blogissa on julkaistu kriittinen kommentti sosiaaliseen transitioon otsikolla "Sosiaalinen transitio nyt!" Blogissa ei pysty tällä hetkellä kommentoimaan, joten kirjoitan kommenttini tänne. Kirjoitin itse sosiaalisesta transitiosta aiemmin tässä blogitekstissä.

VO kirjoittaa tästä tutkimuksesta, jonka itsekin linkkasin edelliseen tekstiini perusteluksi sille, miksi sosiaalinen transitio parantaa sukupuolidysforiasta kärsivän lapsen hyvinvointia. Hän kirjoittaa mm. näin:

Tutkimuksen tekijät itsekin huomauttavat tutkimuksessa, että tulokset ovat alustavia, eikä selvää syy-seuraussuhdetta voida esittää siitä, että nimenomaan sosiaalinen transitio synnytti tutkittujen lasten henkistä hyvinvointia (“we cannot definitively draw this causal inference”). Tutkimuksen tuloksia ei kannata yleistää liian nopeasti, sillä

A) Tutkitut lapset tulivat varakkaista perheistä (yleensä perheen tulotaso korreloi lasten mielenterveyden kanssa). GNC-lasten mielenterveysongelmat eivät välttämättä katso vanhempien tulotasoa, mutta “until a larger sample of lower-income children is examined, we must be cautious in generalizing these results.

B) Tutkittavien lasten vanhemmat ovat aktiivisia transliikkeen tukijoita ja tarjosivat itse lapsiaan mukaan tutkimukseen TransYouth Projectin kautta.

Niin, sehän on ainoastaan hyvän tutkimuksen merkki, että kerrotaan avoimesti, mikäli suoria syy-seuraussuhteita ei voida esittää tutkimuksen perusteella. Kun kyseessä on tämäntyyppinen itsearviointikysely, ei tällaista johtopäätöstä tietenkään voida tehdä. Tutkimuksen johtopäätöksissä sanotaan itse asiassa näin:

"The present findings highlight a key question about whether social transitions per se caused the positive mental health outcomes observed in the transgender children in the present study. Because the present study did not randomly assign children who believed themselves to be members of the opposite gender to social transitions (a process that would be unethical), we cannot definitively draw this causal inference."

Eli: olisi epäeettistä tehdä tutkimus, jossa vastakkaiseen sukupuoleen identifioituvia lapsia sattumanvaraisesti ohjattaisiin transitioitumaan sosiaalisesti.

A) Ihan totta. Jälleen merkki hyvästä tutkimuksesta. Mutta tutkimuksen johtopäätöksissä lukee myös näin: "We are skeptical of this interpretation because previous work with high-income gender-nonconforming children who had not socially transitioned found rates of anxiety and depression that were substantially higher. That work suggests that income alone does not eliminate mental health concerns in gender-nonconforming children." Eli korkea tulotaso yksinään ei eliminoi huolta psyykkisestä hyvinvoinnista.

B) Totta tämäkin, mutta miten voisi tutkia sosiaalisesti transitioituneita lapsia, joiden vanhemmat eivät jotenkin ole transliikkeen tukijoita? Ovatko tällaisten vanhempien lapset saaneet transitioitua sosiaalisesti? Jos ovat, miten heidät löytää? 4th Wave Now- tai Parents of ROGD Kids-järjestöjen parista tällaisia lapsia tuskin löytää. Tutkimukseen päästäkseen lapsen tuli täyttää seuraavat kriteerit: "children needed to identify as the gender opposite their natal sex in everyday life, to have socially transitioned by using the pronoun associated with their asserted gender in all contexts, and be enrolled in the study from March 2015 to February 2016".

VO jatkaa:

Tutkimus ei ilmeisesti ota edes huomioon sitä, että valtaosa tutkittavista lapsista ei luultavasti kokisi sukupuolidysforiaa enää aikuisena - ainakaan siinä määrin, että se vaatisi minkäänlaista transitiota. Tämän tietäen on eettisesti painava päätös auttaa 9-vuotiasta lasta transitioitumaan.

(Tutkimuksen verrokkiryhmänä toimii muuten tutkittavien lasten sisaruksia ja muita "gender-typical" -lapsia. Mutta mikä sitten on "gender-typical"? Tai mikä edes on "translapsi"? No, tämä on oman postauksen aihe sitten joskus!)

Valtaosa? Mihin tämä väite perustuu? Todennäköisesti aikaisempiin tutkimuksiin. Tutkimuksen tekijät ovat johtopäätöksissä tuoneet esiin, miten nämä aikaisemmat tutkimukset ovat määritelleet myös sukupuolelle epätyypillisen käytöksen transsukupuolisuuden merkiksi, ja rinnastaneet lapset, jotka toivovat olevansa toista sukupuolta niihin lapsiin, jotka kokevat olevansa toista sukupuolta. Sukupuolelle epätyypillinen käytös ei ole sukupuolidysforiaa eikä identifioitumista toiseen sukupuoleen. Sukupuoli-identiteetti on merkittävästi pysyvämpää kuin sukupuolelle epätyypillinen käytös, joidenkin tutkimusten mukaan jopa 96-100% pysyvää. Tähän tutkimukseen päästäkseen lapsen tuli identifioitua vastakkaiseen sukupuoleen ja olla sosiaalisesti transitioitunut kokemaansa sukupuoleen, eli pelkästään sukupuolelleen epätyypillisesti käyttäytyviä tai toista sukupuolta itselleen toivovia lapsia ei ollut mukana tutkimuksessa.

Verrokkiryhmänä tutkimuksessa käytettiin 2 ryhmää: "siblings of transgender children and age- and gender-matched controls". Eli transsukupuolisten sisaruksia ja ikä- ja sukupuolijakaumaltaan vastaavia lapsia, jotka eivät identifioidu syntymässä määritellyn sukupuolen vastaisesti. Ei mitään gender-typical-mainintaa tässä.


VO jatkaa:

Tämä tutkimus ei ole vakuuttanut kaikkia muitakaan, sillä varhainen sosiaalinen transitio ei nauti laajaa konsensusta dysforiaa hoitavien lääkärien keskuudessa. Transitio kasvattaa blokkeri- ja hormonihoitoihin päätymisen riskiä. Näiden hoitojen vaikutukset mm. seksuaalisuuteen ja lisääntymiskykyyn ovat puolestaan niin suuria, ettei alaikäinen ole kypsä tekemään niihin liittyviä lopullisia päätöksiä. Näillä tutkituilla 9-14 -vuotiailla lapsilla sosiaalinen transitio on saattanut vaikuttaa tämänhetkiseen psyykkiseen hyvinvointiin positiivisesti, mutta se saattaa myös johtaa päätöksiin, joiden seurauksia lapsi ei osaa arvioida. 

Linkki johtaa anti-trans sivustolle (4th Wave Now). Tällä sivustolla siteeratut lääkärit perustavat näkemyksensä vanhoihin tutkimuksiin, vanhentuneisiin käsityksiin ja/tai uskonnolliseen vakaumukseen.

"Transitio kasvattaa blokkeri- ja hormonihoitoihin päätymisen riskiä." RISKIÄ. No joo, ymmärrän sanavalinnan siinä tapauksessa, että hyvä hoito tarkoittaa sitä, että ensin kartoitetaan voisiko sukupuolidysforiaa lievittää kevyemmillä keinoilla kuin blokkereilla tai hormoneilla. Näinhän hyvän hoidon suosituksessakin linjataan. Mutta jos riski-sanaa käytetään siinä mielessä, että näihin hoitoihin ei pitäisi turvautua lainkaan, se on transfobinen. Mikäli ihminen tarvitsee näitä hoitoja, hänen täytyy ne saada, riskeistä huolimatta.

Alaikäinen ei missään maassa tee päätöstä seksuaalisuuteen ja lisääntymiskykyyn vaikuttavista asioista. Alaikäisille annettavat hoidot ovat täysin peruttavissa, ja niiden antamisesta päätettäessä vanhemmat/huoltajat ovat yleensä mukana. Lisääntymiskykyyn ja seksuaalisuuteen vaikuttavien hoitojen suhteen hoitohenkilökunta käy vaikutukset läpi potilaan kanssa ja varmistaa, että hän ymmärtää vaikutukset. Aina tietenkin on mahdollista, ettei hän kuitenkaan oikeasti ymmärrä. Onko tämä peruste evätä hoidot? Kysymys ei koske pelkästään transhoitoja. Vanhemmilla on (hoitohenkilökunnan lisäksi) tässä tärkeä tehtävä auttaa nuorta ymmärtämään valintojen seuraukset.

Mutta voidaan kysyä, onko täydellinen sosiaalinen transitio perusteltua tämän tutkimuksen perusteella - tarkoittaen jatkuvaa vastakkaisen sukupuolen roolissa elämistä kaikissa tilanteissa esimerkiksi siten, että lapsen nimi vaihdetaan ja ympäristö velvoitetaan käyttämään hänestä uusia pronomineja? Sillä jos täydellinen sosiaalinen transitio auttaisikin lapsen hyvinvointia tänään, sillä saattaa olla haitallisia vaikutuksia lapsen tulevaisuuteen (se ei enää palvele kehittyvässä iässä olevan lapsen prosessia, jossa hän tutkii sukupuolisuuttaan, vaan lukitsee identiteetin). 

Sosiaalinen transitio saattaa myös vahvistaa dysforiaa. Jos 12-vuotiaan Matin passissa lukee Maija, Matilla on entistä suurempi paine “mennä läpi” tyttönä. Puberteetti-ikäiselle pojalle tyttönä “läpi meneminen” on vaikeaa, mikä synnyttää paineen blokkeri- ja hormonihoidolle.

Millainen olisi sitten epätäydellinen sosiaalinen transitio? Pitäisikö sukupuolidysforiasta kärsiviä lapsia ohjata jonkinlaiseen osittaiseen sosiaaliseen transitioon? Nimeä ei vaihdeta, ympäristöä ei velvoiteta sukupuolittamaan häntä oikein? Monessa perheessä, jossa on sukupuolidysforiaa kokeva lapsi, on tällainen tilanne. Tunnen henkilökohtaisesti tällaisen perheen. Perheen nuoren ei ole sallittu vaihtaa nimeä, eikä häntä sukupuoliteta hänen kokemuksensa mukaisesti. Nuoren äiti viittaa nuoreen vaihtelevasti syntymäsukupuolen tai koetun sukupuolen mukaisesti siten, että tulee selväksi, että hän ei salli täydellistä sosiaalista transitiota. Hän kuitenkin yrittää myös ymmärtää ja tukea, käyttämällä toisinaan nuoren itse valitsemaa nimeä. Nuori saa myös ilmaista itseään vaatteilla ja muilla ulkonäköön liittyvillä asioilla. Koulussa hän on pakotettu käyttämään syntymäsukupuoltaan ja -nimeään, koska perhe ei salli näin "julkista" muutosta. Ystävien kanssa hän käyttää itse valitsemaansa nimeä. Millainen vaikutus tällä on tämän nuoren tämänhetkiseen hyvinvointiin, tai tulevaisuuteen?

Hän ei voi tällä hetkellä hyvin. Sitä en tietenkään pysty sanomaan, miten paljon yhteiskunnan silmissä "väärässä sukupuolessa" eläminen ja perheen epäjohdonmukainen "tukeminen" tähän on syynä, mutta vahva veikkaukseni on, että hyvin paljon. Kahden sukupuolen roolissa eläminen, yksityisesti eri roolissa kuin julkisesti, ei voi olla kovin tervettä nuorelle ihmiselle. Entä millainen tulevaisuus hänellä on? Mielestäni hänellä on merkittävästi huonompi lähtökohta itsetuntonsa ja identiteettinsä rakentamiseen tältä pohjalta kuin esimerkiksi minun nuorellani, joka on saanut vaihtaa nimensä ja joka tulee sukupuolitetuksi oikein kotona, ja jonka kotoa viestitetään yhteiskunnalle (esimerkiksi koululle), että häntä tuetaan tässä asiassa ja toivotaan myös yhteiskunnan tukevan häntä. Hän on sekä yksityisesti että julkisesti (niin pitkälle kuin nykyisen lainsäädännön puitteissa on mahdollista) yhden sukupuolen roolissa. Tällä toisella nuorella tulee menemään vuosia päästä samaan henkisesti tasapainoiseen tilaan kuin missä oma nuoreni jo nyt on. Ehkä hän ei koskaan tule pääsemään samaan. Hän on saanut kotoa kehnot eväät itsensä rakastamiseen ja identiteettinsä rakentamiseen, koska häntä ei ole tuettu ehdoitta.

Identiteetin lukittuminen on mielestäni ajatusrakennelma vailla totuuspohjaa. En ole törmännyt tällaiseen ilmiöön tutkimuksissa tai edes detransitioituneiden omissa tarinoissa. (Se ei tarkoita, etteikö tällaista ilmiötä voisi silti olla olemassa.) Mihin tämä ajatus perustuu? Keskustelin asiasta oman nuoreni kanssa. Hän pohti, että identiteetti saattaisi lukittua sellaisessa tilanteessa, että nuori on saanut läheisiltään ja yhteisöltään sellaista palautetta, joka keskittyy yksinomaan transidentiteetin ihailuun. Jos nuoren itsetunto on kehittymätön, hän saattaa kuvitella, että transidentiteetistä luopuminen merkitsee tämän yhteisön hylkäämiseksi joutumista. Tällainen yhteisö ja tuki on tietenkin sairas, eikä tällaista ilmiötä saisi olla olemassa. En usko, että kukaan vanhempi ainakaan syyllistyy tällaiseen. (Päinvastoin kuin anti-trans liikehdintä väittää, pro-trans vanhemmat eivät pakota lapsiaan transsukupuolisiksi.) Transnuorten yhteisöt netissä saattavat ulkopuolisen silmin vaikuttaa tällaisilta transidentiteettiä ihailevilta yhteisöiltä. En itse osaa sanoa, ovatko ne, koska en tietenkään ole osa tällaista yhteisöä. Jos nuori on melko yksinäinen eikä pääse reflektoimaan identiteettiään ja tunteitaan missään muualla kuin tällaisessa epäterveessä yhteisössä, saattaa käydä niin että transidentiteetti tarpeettomasti lukittuu. Kyseessä lienee kuitenkin hyvin marginaalinen ilmiö. Vanhempien ja läheisten tuki on avainasemassa tässäkin.

"Läpi menemisen" yhteys blokkerihoitojen haluamiseen lienee selvä. Mutta vahvistaako sosiaalinen transitio dysforiaa? Joissain tapauksissa näin saattaa käydä. Transtytöille "läpi meneminen" voi olla vaikeampaa kuin transpojille, ja siten dysforiaa saattaa esiintyä tässä mielessä enemmän. Mutta onko se syy olla transitioitumatta? Mielestäni ei. Kokonaisvaltaisesti ajateltuna sosiaalinen transitio helpottaa nuoren elämää merkittävästi.

VO jatkaa:

Sukupuolidysforiaan liittyy ajatus, että kun etenen prosessissa, ongelmani helpottuvat. Myös transsukupuoliset itse puhuvat euforiasta tai pinkistä kuplasta, jonka vaikutukset saattavat ikävä kyllä loppua. Seurausten kanssa kuitenkin on elettävä myös euforian jälkeen.

Sukupuoltaan epätyyppillisesti ilmaisevia lapsia ei tulisi edes diagnosoida transsukupuolisiksi (varsinkaan ilman lääkärin konsultointia - tähän tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ei tarvinnut olla lääkärin antamaa diagnoosia, mutta kummasti heitä pidetään translapsina...). 

Kyllä, totta kai ongelmien oletetaan helpottuvan prosessin edetessä. Mutta on tärkeää tunnistaa ne ongelmat, joissa transitio voi auttaa, ja joissa se todennäköisesti ei auta. Siksi asiantuntijoiden ottaminen mukaan tähän pohdintaan on tärkeää, ja sitä tärkeämpää mitä nuorempi lapsi on. Asiantuntijan sosiaalisen transition suhteen ei tarvitse olla transpoli, eikä sinne Suomessa pääsekään alle 13-vuotiaana. Tarkoitan asiantuntijoilla yleisesti mielenterveyden ammattilaisia ja sukupuolen moninaisuuden asiantuntijaorganisaatioita (Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus, Trasek ry, Translasten ja -nuorten perheet ry).

Sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevia lapsia ei todellakaan pidä diagnosoida transsukupuolisiksi, siitä olen samaa mieltä.


Tutkimuksen tärkeimmät päätelmät ovat seuraavat:

• "Transitions during childhood can be associated with positive outcomes, at least initially." = Lapsuudessa tapahtuvat transitiot ovat yhteydessä positiivisiin tuloksiin, ainakin alustavasti.
• "This study supports other recent findings that suggest a very strong identification with the gender “opposite” one’s sex at birth is not synonymous with high levels of psychopathology and provides converging evidence that early family support is associated with positive mental health in transgender children." = Tämä tutkimus tukee muita viimeaikaisia löydöksiä, joiden mukaan hyvin vahva identifioituminen syntymässä määritetyn sukupuolen vastaisesti ei ole synonyymi korkealle psykopatologian tasolle (=mielenterveyden häiriölle), ja todistaa, että varhainen perheen tuki on yhteydessä transsukupuolisten lasten hyvään mielenterveyteen.