Sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito

Tämä on oikeastaan jatkoa edellisille kirjoituksilleni aiheesta sosiaalinen transitio. Luin tänään AAP:n (American Academy of Pediatrics) julkaiseman "policy statement"in transsukupuolisten ja sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten kattavan hoidon ja tuen varmistamisesta. "Policy statement" voisi kääntyä suomeksi vaikkapa Käypä hoito -suositukseksi. AAP on amerikkalainen lastenlääkärien organisaatio, johon kuuluu yli 66 000 jäsentä. Suosituksen on laatinut 37 asiantuntijan muodostama yhteistyöryhmä. Suositus ei ole virallinen standardi. Suosituksen laatimiseen ei ole käytetty mitään organisaation ulkopuolista rahoitusta. Tutkimuslinkit, joihin suositus perustuu, ovat liitteenä (kts. linkki).

Suosituksessa käytetään termiä gender-affirmative care, sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito, ja todetaan, että se kuvaa paremmin sukupuoleltaan moninaisen lapsen hoitoa kuin termi sosiaalinen transitio. Tätä perustellaan sillä, että lapsi ei oikeastaan transitioidu eli siirry sukupuoliroolista toiseen, vaan hänen synnynnäinen identiteettinsä tunnustetaan ja sitä tuetaan.

AAP on julkaissut tämän suosituksen, koska sukupuoleltaan moninaisia lapsia ja nuoria hakeutuu hoidon ja tuen piiriin yhä enemmän, ja se luo tarvetta koulutukselle, hyvän hoidon standardisoinnille, sekä turvallisten hoitomenetelmien ja lääkityksen tutkimukselle. Suositusten perustana ovat viimeisimmät tutkimukset ja asiantuntijalausunnot. Suositus ei ole kaikenkattava, ja lisää tutkimusta ja erityisesti rahoitusta kaivataan.

Suosituksessa todetaan, että sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten määrä on suurempi kuin yleisesti luullaan. Tekstissä esitetään yhden tutkimuksen esittämä arvio 0,7% populaatiosta, ja todetaan, että tämä luku on todennäköisesti aliarvioitu johtuen syrjinnästä ja häpeäleimasta, joka estää ihmisiä tunnustamasta asiaa muille tai jopa itselleen. Vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa kysyttiin sukupuoleltaan moninaisilta nuorilta aikuisilta, milloin he tunnistivat sukupuoli-identiteettinsä. Mediaani-ikä oli 8,5 vuotta, mutta he kertoivat siitä muille vasta keskimäärin 10 vuotta myöhemmin.

Sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten mielenterveys on yleisesti huonompi kuin cis-sukupuolisilla. Tämä ei kuitenkaan johdu sukupuoli-identiteetistä sinänsä, vaan on yhdistelmä sisäistä konfliktia (sukupuolidysforiaa), hyvän hoidon huonoa saatavuutta sekä syrjintää, sosiaalista hyljeksintää ja häpeää - lyhyesti sanottuna vähemmistöstressistä johtuvaa.

Sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito tarjoaa lapsen ja nuoren kehitykseen sopeutuvaa hoitoa, joka on suunnattu hänen sukupuolikokemuksensa ymmärtämiseen ja arvostamiseen. Vahva, tuomitsematon kumppanuus nuorten ja heidän perheidensä kanssa voi helpottaa monimutkaisten tunteiden ja moninaisten sukupuolen ilmaisujen etsimistä, ja antaa samalla mahdollisuuden esittää kysymyksiä ja huolenaiheita ymmärtävässä ympäristössä. Hoitosuhteessa välitetään seuraavat viestit:

• transsukupuoliset identiteetit ja sukupuoleltaan moninaiset ilmaisut eivät ole mielenterveyden häiriöitä
• sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun vaihtelut ovat ihmisten monimuotoisuuden tavanomaisia piirteitä, ja sukupuolen binääriset määritelmät eivät aina heijasta esiin nousevaa sukupuoli-identiteettiä
• sukupuoli-identiteetti kehittyy biologian, kehityksen, sosiaalistumisen ja kulttuurin vuorovaikutuksena
• jos mielenterveysongelmaa esiintyy, se johtuu useimmiten leimautumisesta ja kielteisistä kokemuksista sen sijaan, että se olisi lapselle luontainen

Hoitoa helpottaa, kun lääketiteteelliset, mielenterveys- ja sosiaalipalvelut integroidaan, mukaan lukien erityiset resurssit ja tuki vanhemmille ja perheelle. Hoitojen tarjoajat työskentelevät yhdessä sukupuoli-identiteettien variaatioiden häpeäleiman poistamiseksi, lapsen itsetunnon kohentamiseksi, hoidon saatavuuden helpottamiseksi ja perheiden valistamiseksi, sekä puolustaakseen turvallisempia yhteisötiloja, joissa lapset voivat vapaasti kehittää ja tutkia sukupuoltaan. Sukupuoli-identiteettiä tukevaan hoitoon erikoistunut terapeutti voi auttaa lapsia ja heidän perheitään rakentamaan taitojaan sukupuoleen perustuvan leimautumisen käsittelemiseksi, ahdistuksen tai masennuksen oireiden hoitamiseksi, ja lisäämään lapsen yleistä resilienssiä.

Rajallinen, mutta kasvava määrä todisteita viittaa siihen, että integroidun sukupuoli-identiteettiä tukevan hoitomuodon käyttäminen johtaa nuoren mielenterveyttä koskevien huolenaiheiden vähenemiseen, riippumatta siitä, identifioituvatko nuoret lopulta transsukupuolisiksi.

Eheyttävät tai korjaavat hoitomuodot pyrkivät estämään lapsia ja nuoria identifioitumasta transsukupuolisiksi tai osoittamasta sukupuoltaan moninaisesti. Päihdehuollon ja mielenterveyspalveluiden hallinto on tullut johtopäätökseen, että terapeuttinen interventio, jolla pyritään muuttamaan nuoren sukupuolen ilmaisua tai identiteettiä, on sopimatonta. Eheyttävät ja korjaavat lähestymistavat ovat osoittautuneet paitsi epäonnistuneiksi, myös haitallisiksi.

Lastenlääkäreillä on tärkeä rooli sukupuolinäkökohtien arvioinnissa ja todisteisiin perustuvan tiedon tarjoamisessa nuorten ja perheiden auttamiseksi lääketieteellisessä päätöksenteossa. Tämän tekemättä jättäminen voi pidentää tai pahentaa sukupuolidysforiaa ja myötävaikuttaa väärinkäytöksiin ja leimautumiseen.

Tunnustaen, että kyky abstraktiin ajatteluun kehittyy lapsuuden kuluessa ja on tärkeää identiteetin käsitteellistämiseksi ja pohtimiseksi, sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito keskittyy yksilöllisesti räätälöityihin interventioihin, jotka perustuvat transsukupuolisiksi tai sukupuoleltaan moninaisiksi tunnistettujen nuorten fyysiseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Vastaavasti tutkimus osoittaa, että ennen murrosikää sukupuoleltaan moninaiset lapset tunnistavat sukupuolensa yhtä selkeästi ja yhtä johdonmukaisesti kuin vastaavat cis-sukupuoliset ikätoverinsa, ja hyötyvät yhtä vahvasta sosiaalisesta hyväksynnästä. 

Tämä kehityksellinen lähestymistapa sukupuoli-identiteetin tukemiseen on ristiriidassa vanhentuneen lähestymistavan kanssa, jossa lapsen sukupuolen moninaisuuden ilmaisuja pidetään "mahdollisesti paikkansa pitävinä" mielivaltaiseen ikään saakka (usein murrosiän alkamisen jälkeen), jolloin niitä voidaan pitää pätevinä - tätä lähestymistapaa kutsutaan termillä "watchful waiting" (valpas odottaminen). Tämä vanhentunut lähestymistapa ei palvele lasta, koska kriittisen tärkeä tuki on kielletty. "Valpas odottaminen" perustuu binäärisiin käsitteisiin sukupuolesta, joissa sukupuolten moninaisuus ja joustavuus on patologisoitu. Valpas odottaminen myös olettaa, että sukupuoli-identiteetin käsitteet lukittuvat tietyssä iässä. Tämä lähestymistapa perustuu aikaisempiin tutkimuksiin, joissa on pätevyyttä koskevia huolenaiheita, metodologisia puutteita, ja rajoitettu seuranta sukupuoleltaan moninaisten lasten hoidosta. Tuoreemmat ja laadukkaammat tutkimukset viittaavat siihen, että sen sijaan että keskitytään siihen, kuka lapsesta mahdollisesti tulee, heidän nykyisen identiteettinsä arvostaminen, myös varhaisessa lapsuudessa, edistää turvallista kiintymyssuhdetta ja resilienssiä paitsi lapselle, myös koko perheelle.

Loppuosa suosituksista käsittelee lääketieteellisiä hoitoja, mutta en esittele niitä nyt tässä kirjoituksessa, koska olen kirjoittanut niistä jo monessa muussa yhteydessä. Tärkeimmät seikat tässä suosituksessa olivat mielestäni edellä esitetyt. Lapsen sukupuoli-identiteetin uskominen, arvostaminen ja tukeminen johtaa sekä lapsen että koko perheen parempaan hyvinvointiin, ja antaa paremmat eväät aikuisiän identiteetin ja itsetunnon rakentamiselle, kuin tukahduttaminen tai korjaaminen.