The Cass Review ja sen seuraukset, osa 2

Huhtikuun alkupuolella Britanniassa julkaistiin lopullinen Cass Review, "riippumaton ulkopuolinen selvitys alaikäisten transhoidoista". Kirjoitin alustavasta raportista pari vuotta sitten blogissani.

Lopullinen raportti on lähes 400-sivuinen ja sen liitteenä julkaistiin myös 9 tutkimuskatsausta. Näiden lisäksi on julkaistu Hilary Cassin haastatteluja. Tietysti netistä löytää myös lukemattoman määrän mielipidekirjoituksia, artikkeleita ja julkilausumia, joissa otetaan kantaa raporttiin ja sen suosituksiin. En ole kaikkea lukenut, mutta jonkinlainen yleiskäsitys aiheesta minulla on.

Parin vuoden takainen kirjoitukseni oli jo aika osuva, siihen ei paljon tarvitse lisätä. Mikäli raportista todella seuraa parempaa hoitoa transihmisille, se on ollut tarpeellinen ja erittäin hyödyllinen. Mutta toistaiseksi raportin seuraus on ollut erittäin rajoittava mitä tulee alaikäisten sukupuolidysforian lääkkeelliseen hoitoon. Myös Suomi on mainittu "hyvänä esimerkkinä" ja Tampereen alaikäisten sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikön johtaja Riittakerttu Kaltiala on ollut mukana raportin taustaryhmissä. Joidenkin lähteiden mukaan jopa hyvinkin aktiivisesti.

Täytyy kyllä nostaa hattua antigender-koneistolle siitä, miten laajalla rintamalla ja isolla rahalla he ovat saaneet vyörytettyä uskomuksensa nyt ihan kansallisesti viralliseen raporttiin kirjoihin ja kansiin, ja saaneet sen näyttämään suurelle yleisölle vakavasti otettavana totuutena. Ja miten suuri vaikutus sillä on ollut myös Ison-Britannian rajojen ulkopuolella. Antigender-toimijat ovat kilvan julkaisseet tyytyväisyytensä raporttiin ja sen antamiin suosituksiin.

Erityisen hämmentävää on ollut seurata, miten Hilary Cass itse on haastatteluissa todennut, ettei tarkoituksena ole ollut kieltää sukupuolidysforian lääkkeellistä hoitoa alaikäisiltä kokonaan, kun näin kuitenkin tosiasiassa on käynyt / käymässä, ja nimenomaan tätä seikkaa myös monet julkilausumissaan toistavat.

Yle on julkaissut aiheesta toistaiseksi kaksi artikkelia. Ensimmäinen niistä kertoi raportin julkaisusta, ja toinen kertoi aiheesta brittiläisten transnuorten näkökulmasta. Nämä artikkelit antavat mielestäni hyvän kuvan tilanteesta: suuri joukko ihmisiä on huolissaan aiheesta, josta he eivät tiedä paljoakaan, ja ne, jotka tietävät ja joita aihe koskettaa henkilökohtaisesti, kertovat miten raportti heihin vaikuttaa (äärimmäisen vahingollisesti).

Blogini on syntynyt tarpeesta jakaa oikeaa tietoa, ja monen vuoden ajan olen esitellyt tutkimustuloksia siitä, miten sukupuolta vahvistava hoito tukee transnuorten hyvinvointia, ja miten sen kieltäminen vaikuttaa heihin vahingollisesti. Yhteiskunnan syvään juurtunut cis-normatiivisuus olettaa kaikki ihmiset cissukupuolisiksi ja on siksi enemmän huolissaan cisihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista kuin transihmisten. Vaikka vuosikymmenten, jopa vuosisadan pituinen kokemus osoittaa, että transihmiset hyötyvät hoidoista ja katumisprosentit ovat pieniä, alaikäisten kohdalla ollaan valmiita aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä transihmisille, koska cissukupuolisten terveys ja hyvinvointi on tärkeämpää.

Loppuun linkkaan aivan täydellisesti tähän aiheeseen sopivan Julia Seranon artikkelin: Gender-affirming care for trans youth is neither new or experimental - a timeline and compilation of studies. Aivan erityisesti kannattaa huomata tämä kohta (lainaus):

Giordano & Holm’s review also addresses another common claim levied against gender-affirming care, namely, that there aren’t any “high quality studies.” In actuality, there are many high-quality studies: sound methodologies, significant sample sizes, published in well-respected journals, etcetera. When trans-skeptical people argue this, what they really mean is that there aren’t any randomized controlled studies — where neither the doctor nor patient know whether they’ve received the medicine in question or whether they’ve received a placebo. While this certainly is the “gold standard” for medical trials, it is not logistically possible in cases such as this, as both doctors and patients would quickly surmise which group they were assigned to based upon the changes (or lack thereof) in their bodies. The review also delves into ethical issues regarding withholding this treatment that make controlled studies impossible. (For more on this, see Ashley et al. (2023), Randomized-controlled trials are methodologically inappropriate in adolescent transgender healthcare.)

Tämä on yksi Cassin raportin pääväittämiä; että ei ole tarpeeksi laadukasta tutkimusta. Se kuitenkin jättää kertomatta, mitkä ovat hoitamatta jättämisen seuraukset, eikä perustele hoitamatta jättämistä niin laadukkailla tutkimuksilla, kuin sukupuolta vahvistavan hoidon tueksi vaaditaan. Tällöinhän vain transihmiset kärsivät, kun taas väärin perustein itsensä transihmisiksi kokevat (=cissukupuoliset) hyötyvät.

Suoraan sanottuna: kullalla silattua paskaa.

"Mitä sanoisit lapsellesi, jos hän kertoisi haluavansa aloittaa sukupuolenkorjausprosessin?"

Otsikon kaltainen kysymys esitettiin jossain vaalitentissä presidenttiehdokkaille ensimmäisellä kierroksella. Tarkkaan ottaen kysymys kuului: "Mitä sanoisitte, jos lapsenne ilmoittaisi olevansa transsukupuolinen ja haluavansa aloittaa sukupuolenkorjausprosessin?" En ole nähnyt kyseistä tenttiä, ainoastaan Instagramissa jaetun koosteen. Siinä kysymykseen vastaavat Jutta Urpilainen, Alexander Stubb, Olli Rehn, Jussi Halla-aho ja Pekka Haavisto. Kolme ensimmäistä vastaisivat suunnilleen samoin eli "Rakastan sinua", mutta Jussi ja Pekka kehottaisivat odottamaan.

Tämä video on vaivannut minua siitä asti, kun näin sen. Kaikkien muiden vastaukset ymmärrän, mutta Pekan vastaus tyrmistytti. Koetan selittää, miksi.

Olen äänestänyt Pekkaa presidentiksi aiemmissa vaaleissa. Olen osallistunut hänen vaalityöhönsä jakamalla mainoksia. Allekirjoitin hänen kannattajakorttinsa. Olen työskennellyt hänen kanssaan erään organisaation hallituksessa kaksi vuotta ja keskustellut hänen kanssaan useissa kokouksissa ja epävirallisissa tilaisuuksissa. Olen ollut vieraana hänen kotonaan. Kun yhteinen hallituspestimme päättyi, kerroin viimeisessä kokouksessa koko porukalle, että oma nuoreni kertoi joitakin kuukausia aiemmin olevansa transsukupuolinen. Kerroin, kuinka olen tutustunut vasta hänen myötään aiheeseen, ja kuinka järkyttynyt olin siitä, miten huono transsukupuolisten asema on terveydenhuollossa ja yhteiskunnassa. Koska organisaatio toimii yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, pyysin kaikkia hallituksen jäseniä ja organisaatiota toimimaan transsukupuolisten aseman parantamiseksi. Pekka vastasi minulle sydämellisesti ja kertoi tekevänsä kaiken minkä voi, ja toivotti meille hyvää jatkoa.

Tyrmistyin, koska tämä hänen vaalitenttivastauksensa kertoo täysin päinvastaista, kuin millaisena olen oppinut hänet tuntemaan. Tyrmistyin, koska vastaus osoittaa joko täydellistä ymmärtämättömyyttä aiheesta (mihin en usko), konservatiivisista arvoista (mihin en myöskään usko), tai äänten kalastelusta (mihin uskon). Pekka heitti translapset ja -nuoret bussin alle päästäkseen kansan suosioon ja presidentiksi. Olen äärimmäisen pettynyt.

Sellaiselle, joka ei aihetta tarkemmin tunne, voivat Pekan sanat kuulostaa järkeviltä ja harkitsevaisilta, mitä pidetään hyvinä ominaisuuksina presidentissä. Mutta nuo sanat olivat translapsille ja -nuorille äärimmäisen vahingollisia. Ne vahvistavat sitä yleistä narratiivia, että alle 18-vuotias ei voi tietää sukupuoltaan, ja että heidän pitää odottaa aikuisikään. Nuo sanat jättävät nämä lapset ja nuoret yksin omien tunteidensa kanssa, epäilemään itseään.

Noilla sanoilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Noista sanoista ei ole sille lapselle tai nuorelle yhtään mitään hyötyä. Niistä on pelkästään haittaa. Alaikäisillä ei Suomessa ole mitään mahdollisuuksia aloittaa mitään peruuttamatonta sukupuolenkorjaukseen liittyvää toimenpidettä, joten on aivan turhaa kehottaa heitä odottamaan. Alaikäiset voivat muuttaa sukupuolen ilmaisuaan eli esimerkiksi vaate- ja hiustyyliään, ja 15-vuotiaana he voivat muuttaa nimensä. He voivat pyytää läheisiään kohtelemaan heitä koetun sukupuolen mukaisesti. Siinä kaikki. Eikö sitäkään saisi tehdä? Mitä heidän oikein pitäisi odottaa? 

Odottamaan kehottaminen kertoo heille ainoastaan, että näin sanova epäilee heidän kokemustaan, vaikka sanat sanottaisiin kuinka hyvää tarkoittaen. Niitä sanoja ei enää voi ottaa takaisin, ja ne tekevät peruuttamatonta vahinkoa.