keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Koulutusta luvassa

Poimintoja viimeaikaisista gender-ideologiaa ja sukupuoli-ideologiaa käsittelevistä kirjoituksista:

Sanomalehti Pohjalaisen Tekstaten -palstalla 11.9.2019 (Ihan suora lainaus kirjoitusvirheineen):
"Genre-ideologian (sukupuolten moninaisuus) läpiajoon sopivaa myrkkyä on onnistuttu viemään perustuslakiin. Sen avulla saatetaan jossain vaiheessa pyrkiä kieltämään kirkolta oikeus ainakin Raamatun mukaiseen miehen ja naisen avioliittoon vihkimiseen ellei poistamaan oikeus kokonaan."

Sanomalehti Itä-Savo 20.6.2019 Lukijalta:
"Pitää tietenkin paikkansa, että kirkon sanoma on tarkoitettu jokaiselle, sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Tästä huolimatta ei voida sivuuttaa sitä tosiasiaa, että Setan järjestämän Pride-kulkueen taustalla vaikuttaa gender-ideologia, joka on selkeästi vastoin Raamatun, Kristuksen kirkon yhteisen Tradition ja oman kirkkomme opetusta ihmisestä, avioliitosta ja seksuaalietiikasta."

Juha Ahvio 9.3.2018 Patmos-lähetyssäätiön blogissa:
"Tosiasiahan on se, että gender-ideologian takana on massiivinen ja valtavalla rahalla rakennettu suoranainen transgenderteollisuus. Gender-ideologia, transgenderismi ja näiden äkillinen ilmaantuminen kaiken yhteiskunnallisen keskustelun, toiminnan ja lainsäädännön keskiöön länsimaissa on keinotekoisesti rakennettu ilmiö. Erittäin ongelmalliseksi tämän kaiken tekee osaltaan sekin, että gender-ideologia on uskomusjärjestelmänä sisäisesti ristiriitainen ja loogisjärjelliseltä kannalta tarkasteltuna täysin kestämätön."

Professori Tapio Puolimatka blogissaan 27.4.2019:
"Sukupuoli-ideologiaa edistävän liikkeen valtapyrkimyksiä on vaikea tunnistaa ja vastustaa, koska se toimii instituutioiden sisällä, vetoaa suvaitsevuuteen ja ihmisoikeuksiin. Se käyttää pehmeitä, organisaatioiden sisällä eteneviä, epämuodollisia strategioita. Näillä menetelmillä se on onnistunut muuttamaan suurten maailmanorganisaatioiden johtavia periaatteita ja tavoitteita oman ideologiansa suuntaisiksi."
-------
Osallistun ensi lauantaina Seta ry:n järjestämään koulutukseen, joka pohjautuu ILGA-Europen koulutukseen aiheesta sukupuolen moninaisuuden vastaisuus ja sen kohtaaminen. ILGA-Europe:
"ILGA-Europe are a driving force for political, legal and social change in Europe and Central Asia. Our vision is of a world where dignity, freedoms and full enjoyment of human rights are protected and ensured to everyone regardless of their actual or perceived sexual orientation, gender identity, gender expression and sex characteristics."
Koulutuksessa pohditaan pienen taustaluennon jälkeen yhdessä keskustellen, miten yllä lainauksissa kuvatun kaltaista ilmiötä tulisi kohdata. Ilmiölle tunnusomaisia ilmauksia ovat mm. gender-ideologia ja sukupuoli-ideologia.

Olen aika innoissani tästä mahdollisuudesta osallistua koulutukseen, koska sen aihe on sama, jota olen blogissanikin käsitellyt. Aihetta pohditaan aika suurillakin areenoilla (mm. ILGA-Europe), eikä vain yksittäisissä blogeissa tai raporteissa. En ole siis ihan hakoteillä, aihe on tärkeä.

Koulutuksen vetää Setan kouluttajan lisäksi Taakasta voimavaraksi -hankkeen työntekijä. Hankkeen tavoitteena on, että yhä useampi hengellinen, uskonnollistaustainen ja hengellisessä yhteisössä elävä sateenkaari-ihminen olisi entistä paremmin sinut itsensä kanssa. Hankkeen sivuilta löytyy myös blogi, jossa on kerrottu työntekijöiden kokemuksista heidän vieraillessaan erilaisissa hengellisissä tapahtumissa Suomessa. Oikein mielenkiintoinen, kannattaa tutustua!

Näkökulma on siis herkullinen: se yhdistää sekä sateenkaarivähemmistön että hengellisyyden, ja pyrkii löytämään harkittuja vastauksia yllä kuvattuun argumentointiin. Odotan koulutukselta uusia oivalluksia, ja varmasti kirjoitan niistä blogiini sitten myöhemmin.


lauantai 14. syyskuuta 2019

Defenssit

Eräässä aikaisemman blogitekstini kommenteissa sanottiin, että minulla on voimakkaat defenssit päällä, koska lapseni transsukupuolisuus on niin kova juttu.

Aloin miettiä tätä kommenttia. Olen itsekin ajoittain ajatellut, että minulla on ns. defenssit päällä, mutta en ole pitänyt sitä mitenkään huonona tai pahana asiana. Tuon kommentoijan esiin tuomana se jotenkin vaikutti siltä, että defenssit olisivat huono juttu, ilmeisesti ne estävät minua "näkemästä totuutta". Näin sen tulkitsin.

Mitä defenssit ovat? (Käytän tässä lähteenä Jokeriportaalia.)

"Coping- eli hallintakeinot ovat tietoisia pyrkimyksiä selviytyä ahdistavasta tilanteesta. Niitä ovat aktiivinen toiminta tilanteen korjaamiseksi, tunteiden käsittely ja tulkinta sekä omien ajattelutottumusten tai mielialojen tietoinen tarkastelu. Defenssit eli psyykkiset puolustuskeinot ovat pääosin tiedostamattomia, hyvinkin nopeasti uhkaavaksi koetussa tilanteessa laukeavia mekanismeja, joilla ihminen pyrkii suojaamaan itseään liialta ahdistukselta ja säilyttämään toimintakykynsä. Sekä hallinta- että puolustuskeinot ovat kaikille ihmisille välttämättömiä psyykkisen tasapainon ylläpitämiseksi.
Tavallisia psyykkisiä puolustuskeinoja ovat seuraavat:
  • toisiin turvautuminen, riippuvuus
  • projektio: ulkoistaminen, itsessä tapahtuvien prosessien heijastaminen toisiin
  • introjektio: sisäistäminen, toisissa tapahtuvien prosessien heijastaminen itseen
  • kohteensiirto: oman ahdistuksen siirtäminen muihin, usein viattomiin
  • kompensaatio: kohteen korvaaminen toisella
  • sublimaatio: jalostaminen, yhteisöllisesti hyväksytty kanavoiminen
  • rationalisointi: selittely, jossittelu
  • arvon kieltäminen: ahdistusta aiheuttavan asian tai ihmisen arvon kieltäminen, mitätöinti
  • kieltäminen: täydellinen tosiasian kieltäminen
  • torjunta: osittainen asian tai tunteen kieltäminen
  • regressio: taantuma jo ohitettuun kehitysvaiheeseen
  • split: lohkominen, mustavalkoajattelu
  • eristäminen: tunteiden eristäminen ja älyllistäminen
  • reaktionmuodostus: tunteen kääntäminen vastakkaiseksi
  • fiksaatio: samaan toimintatapaan takertuminen
  • kosto
  • huumori
Terve psyyke käyttää hallinta- ja puolustusmekanismeja monipuolisesti ja joustavasti tilanteeseen sopivalla tavalla, häiriintynyt psyyke käyttää niitä pakonomaisesti, yksipuolisesti ja kaavamaisesti – tai ei lainkaan, jolloin psyyke on suojaamattomana täysin ulkoisten vaikutteiden armoilla."

Näen defenssien käytön terveenä reaktiona suojella omaa psyykeä, jolloin mielenterveys ja toimintakunto säilyy. Millaiset defenssikeinot minulla on (ollut) käytössä, ajatellen tätä tilannetta, että lapseni on transsukupuolinen? Ovatko ne oikeasti terveitä keinoja? Pohdin tätä hieman seuraavaksi.

Ihan ensimmäiseksi varmasti käytin kieltämistä. Ei voi olla totta, että lapseni olisi transsukupuolinen! Eihän sellaisesta ole ollut mitään merkkejä. En aavistanut tätä! Ei! Varmastikin täysin luonnollinen, terve reaktio.

Hyvin nopeasti, minuuteissa, defenssi vaihtui. Ehkäpä seuraavaksi käytin kompensaatiota. Ajattelin, että lapsellani on jokin muu ongelma, joka näyttäytyy transsukupuolisuutena. (Vai tarkoittaako kompensaatio tätä, tässä yhteydessä?) Uskoakseni ja nähdäkseni hyvin normaalia ja tervettä tämäkin. Kyseenalaistin lapseni kertomuksen.

Muutamissa päivissä defenssi vaihtui taas, kenties rationalisointiin. Mistä tämä johtuu? Teinkö minä jotain? Onko lapselleni tapahtunut jotain? Aloin etsiä selitystä. Sellaista ei tietenkään ole olemassa, mutta tällainen vaihe oli minusta tärkeää käydä läpi. Jälleen käsittääkseni hyvin tervettä ja normaalia.

Ensimmäisten minuuttien kieltämisreaktion jälkeen olen hyväksynyt lapseni transsukupuolisuuden ehdottomasti. Siitä on nyt kulunut kohta kaksi vuotta. En usko, että se on mikään defenssi. Olen sopeutunut tilanteeseen. Olen siirtynyt coping- eli hallintakeinoihin, tietoisiin aktiivisiin toimiin.

Olen toki matkan varrella kokenut epäuskon hetkiä, varsinkin silloin, kun olen lukenut hyvin transvastaisia kirjoituksia. Mutta joka kerta niiden jälkeen olen entistä varmempi siitä, että minun tärkein tehtäväni on tukea lastani ja antaa hänen selvittää sukupuolensa itse. Hän on tällä hetkellä varma siitä, että hän on transmies, ja tarvitsee sukupuolenkorjaushoidot. Uskon ja tuen häntä nyt, ja myös siinä tapauksessa, jos tilanne jotenkin muuttuu.

Olen uskoakseni defenssien ansiosta niin sanotusti terveen kirjoissa ja parhaiten lapseni tukena. Ilman defenssejä olisin varmaan sairaslomalla tai sairaalassa. En koe, että minulla tällä hetkellä on tarvetta defensseille. Tilanne on vakaa. Tai onko defenssiä se, että en oikein halua ajatella tulossa olevia mahdollisia leikkaushoitoja, koska ne pelottavat minua liikaa? Näin voi hyvin olla. En ajattele kovin pitkälle tulevaisuuteen, vaan otan päivän ja viikon ja transpolikäynnin kerrallaan, rauhallisesti, levollisesti, hyväksyen, tulevaan luottaen. On se varmaan defenssiä, mutta mitä pahaa siinä on? Jos olisin kovin peloissani ja järkyttynyt, se olisi haitaksi sekä minulle että lapselleni että koko perheelle.

Olen käynyt psykoterapeutilla ja luotan siihen, mitä hän minulle sanoi, juteltuamme muutaman kerran tästä tilanteesta. Hän sanoi, että olen niin hyvin tämän asian päällä, että voisin jopa auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Näin aion myös tehdä. Teen sen tämän blogin kautta ja myöhemmin, lapsen prosessin ollessa pidemmällä, käyn myös vertaistukikoulutuksissa, jotta voin olla avuksi muille.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Arvot sukupuolikriittisyyden taustalla

Meillä kaikilla on ennakkoluuloja ja stereotyyppisiä käsityksiä. Niillä on tehtävänsä: ne auttavat meitä luokittelemaan asioita. Ilman näitä keinoja mielemme olisi kaaoksessa.

Ennakkoluulot syntyvät stereotypioista, jotka ovat yleistäviä mielipiteitä ryhmistä tai yksilöistä tietyn ryhmän jäseninä. Ennakkoluulo on suotuisa tai epäsuotuisa tunne henkilöä tai asiaa kohtaan ennen kuin siitä on saatu kokemusta. Toisinaan ennakkoluulolla tarkoitetaan myös virheellistä käsitystä, joka on ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Miksi kirjoitan stereotypioista ja ennakkoluuloista? Transsukupuolisuus on asia, josta useimmilla ihmisillä on stereotyyppinen käsitys ja/tai ennakkoluuloja. Tämän vuoksi monella on myös aivan vääriä käsityksiä transsukupuolisista. Tässä ei ole mitään pahaa: väärinkäsitykset voidaan oikaista oikealla tiedolla.

Asenteet ja arvot ovat syvemmällä ja niitä on vaikeampi muuttaa. Oikeaa tietoa on saatavilla, mutta siihen ei aina haluta uskoa. Miksi siihen ei uskota? Miksi joku uskoo toisin?

Ihmisillä on tietysti oikeus uskoa, mihin haluaa. En kiellä enkä tuomitse sitä, ei minulla ole oikeutta siihen. Usko ja asenne perustuvat usein arvoihin. Kaikki eivät jaa samanlaisia arvoja, ja siksi uskomme erilaisiin asioihin ja asenteemme ovat erilaisia. Enkä puhu nyt pelkästään hengellisestä uskosta, vaan ylipäätään siitä, millaiseen maailmankuvaan uskomme, ja siitä, mitkä arvot vaikuttavat maailmankuvaamme.

Sukupuolikriittisyys ja myytti "setalaisesta gender-ideologiasta aivopesemässä ihmisiä" tuntuu olevan varsin sitkeää, ja se vahingoittaa transihmisiä. Siksi minua kiinnostaa, mistä tällainen ajattelu on peräisin. Mihin arvoihin se perustuu?

Kirjoitin viime viikolla anti-genderismistä ja sen taustoista. Taustalla on Vatikaani eli kristillinen aatemaailma. Miksi lähimmäisenrakkaus on muuntunut sukupuolen moninaisuuden vastustamiseen? Vatikaani pelkää edustamiensa arvojen romuttuvan, jos sukupuolet vapautetaan perinteisistä rooleistaan ja naisille sallitaan abortit. "Lisääntykää ja täyttäkää maa" on Raamatun oppi, mutta onko se enää tätä päivää? Taustalla on myös "uusi kristillinen oikeisto", eli kristilliseen arvopohjaan perustuva politiikka, jonka perhe- ja sukupuolikäsitykset ovat patriarkaalisia.

Näissä arvoissa ei ole mitään pahaa. Ne ovat hienoja arvoja. Niillä on rakennettu kansakuntia. Mutta siinä on pahan alku, jos:
  • näiden arvojen perusteella ihmisiä ja ihmisryhmiä suljetaan ulkopuolelle, ja heille ei haluta myöntää samoja ihmisoikeuksia kuin sisäpuolella oleville; 
  • jos näiden arvojen perusteella kansakuntaa hajotetaan, eikä rakenneta.

Transmies Marty Wilder kirjoittaa blogissaan feminismistä ja sukupuolikriittisyydestä, osoittaen sen, että feminismi ja erityisesti radikaali feminismi alun perin pyrki vapauttamaan naiset biologian kahleista. Missä vaiheessa siitä tuli ns. sukupuolikriittistä feminismiä, joka ei suostu hyväksymään transnaisia naisiksi, ja määrittelee naiseuden biologian avulla? Juuri sen biologian, josta pyrittiin eroon? Wilder kertoo, että tämänkin ajatuksen taustalla on kristillisyys ja kristillisen aatemaailman reaktio ihmisoikeuskysymyksiin.

Kirjoittaessani tässä blogissa vastineen transurheilua koskevaan mielipidekirjoitukseen, keskustelu kommenteissa oli vilkasta. Siellä eräs Anonyymi kirjoitti, että hän kokee loukkaavaksi sen, kun kirjoitin, että transnaiset ovat naisia:
"No, minusta naisena on loukkaavaa sanoa transnaisia naisiksi. Sitä he eivät ole."
Miksi transnaisen sanominen naiseksi loukkaa naiseutta? Minä olen nainen, ja minua se ei loukkaa. Kirjoitin aiemmin naisen määritelmästä täällä. Minulle sukupuolet eivät ole kovin tärkeitä. Toki ne ovat siinä mielessä tärkeitä, että ne ovat olemassa ja ne vaikuttavat meihin todella monella tavalla. Mutta minulla ei ole mielessäni selkeästi rajattuja raameja, joiden sisällä sukupuolet olisivat. Tällä naisella, jota transnaisen sanominen naiseksi loukkaa, ilmeisesti on tällaiset raamit, joiden sisälle transnaiset eivät sovi. Hän sijoittaa transnaisen joko miehen raameihin tai raamien ulkopuolelle.

Nainen, jonka mielestä transnainen ei ole nainen, kokee transnaisen uhkaavan omaa naiseuttaan. Hän on rakentanut raamit oman itsensä ja naiseutensa suojaksi. Jos mieheksi syntynyt ihminen voi sanoa olevansa nainen, hänen omat käsityksensä naiseudesta romuttuvat. Hänen raaminsa rikkoutuvat. Hänellä on ehkä jotain epävarmuuksia omaan naiseuteensa liittyen, joiden vuoksi hän on nämä raamit rakentanut. Kun raamit rikkoutuvat, hän kokee sen uhkaavaksi. Liittyykö uhan kokeminen seksuaalisuuteen? Tai kristilliseen maailmankuvaan? Ehkä.

Palaan Marty Wilderin blogitekstiin. Hän pohtii samaa kuin minä tässä. Hän kuvailee tapauksen, jossa seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutunut nainen pelästyy parkkipaikalla hengailevaa miesjoukkoa, vaikka he eivät lähesty naista millään tavalla. Nainen on kokemustensa vuoksi herkkä havaitsemaan uhkaavia tilanteita. Onko niin, että transnaiset uhkaksi kokeva nainen on kokenut jotain seksuaalisesti uhkaavaa miesten taholta? Ehkä. Minä en ole kokenut muuta seksuaalisesti uhkaavaa kuin humalaisia rintoihin tai takapuoleen käsiksi käyneitä miehiä, jotka on ollut helppo torjua. Ehkä minä siksi en tajua, mitä uhkaavaa on transnaisissa.

Ja nyt palaan siihen, mistä aloitin. Stereotypioihin ja ennakkoluuloihin. Miehiin kohdistuvat stereotypiat ja ennakkoluulot voivat vahingoittaa transnaisia, koska heidät koetaan miehuuden edustajina. He ovat syntyneet miehinä, heidät on luultavasti kasvatettu miehinä, heillä on tai on ollut penis. He ovat siis potentiaalisia raiskaajia. Tai potentiaalisia naisten alistajia. Näinkö se ajatuskuvio menee?

Jos et hyväksy, että transnainen on nainen, syyllistyt syrjimiseen ennakkoluulojen ja stereotypioiden perusteella. En tuomitse, mutta haluan tuoda sen näkyväksi, jotta se tiedostetaan, ja jotta olisi mahdollisuus ajatella ja toimia toisin. Pelko ennakkoluulojen perusteella ei ole oikeutettua, ja sanat voivat oikeasti tappaa (no ei Suomessa, mutta esim. Yhdysvalloissa kyllä, jossa transnaiset ja erityisesti värilliset transnaiset kohtaavat eniten väkivaltaa). 

Kun transihmiset ja transliittolaiset haluavat transihmisille ihmisoikeuksia, se ei poista muiden ihmisoikeuksia. Väitteet kuten "Transihmiset haluavat saada muut uskomaan heidän gender-ideologiaansa" tai "Transihmisten oikeudet polkevat naisten oikeuksia" eivät pidä paikkaansa. Kuten kirjoitin, ihminen saa uskoa mihin haluaa. Ihmisarvoinen kohtelu ei vaadi samaa uskoa.

Ja erityisesti viesti teille, sukupuolikriittiset feministit (by Marty Wilder):
"if you let the fundamentalists turn you against the trans community by absorbing their rhetoric about biological determination of gender, you will play into the hands that actually will take away your rights and protections"
Toisin sanoen: feministien kannattaa olla transnaisten puolella, koska yksilön saadessa elää vapaasti kokemassaan sukupuolessa ilman rajoitteita, kaikki hyötyvät. Kukaan meistä ei ole vapaa, ennen kuin kaikki ovat vapaita. (Siteerasin tässä Ugla Stefaniaa)

Feminismin täytyy koskea niitä, jotka joutuvat misogynian eli naisvihan kohteeksi. Ja transnaiset joutuvat. Misogynia ei tiedä eikä välitä, mitkä kromosomit ihmisellä on; se reagoi sukupuolen moninaisuuteen ja epätyypilliseen ilmaisuun. Misogynia pohjautuu patriarkaalisuuteen, joka tarkoittaa: 
  • 'mies' ja 'nainen' ovat luonnollisia, muuttumattomia, ja tyhjentäviä binaareja 
  • kaikkien miesten tulee olla maskuliinisia ja kaikkien naisten tulee olla feminiinisiä
  • maskuliinisuus on ristiriidassa feminiinisyyden kanssa ja on sitä ylempi
(Siteerasin tässä Robin Dembroffia)

Feminismi on patriarkaalisuuden ja misogynian vastavoima, ja siksi feministien on oltava transihmisten puolella eikä heitä vastaan, koska patriarkaalisuus ja misogynia vaikuttavat myös transihmisiin. Silti radikaalifeministit (tai trans exlusionary radical feminists) julistavat, etteivät hyväksy transnaisia naisiksi. 

Uudehko feministinen blogi onkin mielenkiintoinen lähde tämän radikaalifeministisen ajattelun ymmärtämiseen. Blogissa väitetään, että gender-ideologia haluaa häivyttää biologiset sukupuolet. En minä ainakaan halua. Kun sanon, että transnaiset ovat naisia, en sano että he ovat biologisia naisia. Biologialla vain ei heidän kohdallaan ole samanlaista merkitystä kuin cis-sukupuolisilla. Toisessa blogitekstissä avataan radikaalifeminismin määritelmää: se haluaa kitkeä kaikki patriarkaaliset ja misogyyniset instituutiot ja luoda tilalle uutta kulttuuria, jossa voidaan olla vapaita sosiaalisista sukupuolirooleista. Kuulostaa kannatettavalta.

Jollain tasolla ymmärrän tuon, mutta en ole samaa mieltä sukupuolten määritelmistä ja gender-ideologiasta. Mutta minä en olekaan tähän aiheeseen kovin syvästi enkä pitkään perehtynyt, toisin kuin ilmeisesti tämän feministiblogin kirjoittajat. Kunhan nyt maallikkona pohdiskelen.* 

Lainaus blogista: 

"On ymmärrettävää ja usein tarpeellistakin, että ihmisryhmissä syntyy erilaisia sosiaalisia rooleja. Sosiaalisten roolien ei kuitenkaan tarvitse jakautua sukupuolen perusteella (kuten konservatiivit ajattelevat), eikä sosiaalisen roolin tarvitse määritellä ihmisen sukupuolta (kuten nykyinen genderajattelu viestii). Sosiaaliset roolit ja ihmisen sukupuoli on mahdollista erottaa toisistaan."
Olen tästä aivan samaa mieltä muuten, mutta genderajattelun viestin olen ymmärtänyt toisin. Ylipäätään vastustan koko termiä, koska sen ovat keksineet konservatiivit, mutta katson itseni kuuluvaksi nyt kuitenkin tähän gender-leiriin jos sitä termiä käytetään, enkä tunnusta, että sosiaalinen rooli määrittää sukupuolen. Blogi jatkaa sillä viestillä, että tätä genderajattelua ei pidä pakottaa kaikille. Taas tämä väite. Ei sitä pakotetakaan! Suurimmalle osalle ihmisistä sukupuoli on helppo ja biologiaan perustuva, mutta ei kaikille. Se, että tämä tunnustetaan, ei tarkoita, että kaikkien pitäisi määritellä sukupuolensa jonkun muun kuin biologian perusteella. 

EDIT. 11.9.: Jos täällä blogissa on joku radikaalifeministi, mitä mieltä olet tästä artikkelista, jossa anti-trans radikaalifeminismi yhdistetään konservatiiveihin?

*(Aikaisemman blogitekstini kommenteissa jo vähän sivuttiinkin sitä, että mikä minun koulutustaustani oikein on, kun olen niin "vaikeaselkoinen". No, en ole humanisti, en luonnontieteilijä, en taloustieteilijä, enkä insinööri. En ole myöskään opiskellut filosofiaa koskaan. Minulla on kuitenkin yo-tutkinnon lisäksi kaksi tutkintoa.)

----------

Olin varmaan taas tosi vaikeaselkoinen, vai mitä sanotte, anonyymit (ja nimimerkilliset) kommentoijat? Vedetäänpä yhteen:
  1. Sukupuolikriittisyyden taustalla voi olla kristillisiä, patriarkaalisia tai feministisiä arvoja ja niistä kumpuavia ennakkoluuloja, tai epävarmuutta omasta seksuaalisuudesta ja/tai sukupuolesta.
  2. Jos sukupuolikriittisyys johtaa syrjivään käytökseen, se täytyy tuoda näkyväksi ja antaa mahdollisuus muuttaa käytöstä.

Loppuun on todettava, että nämä kirjoittamani asiat sukupuolikriittisyyden taustalla olevista arvoista ovat minun arvauksiani, eivät tietoja. Kuten Katri Saarikivi kirjoittaa kolumnissaan tänään:
"Kuvittelu toisten ihmisten mielensisällöistä johtaa kuitenkin usein harhaan. Varsinkin kun emme tunne toista, arvaamme usein aivan pieleen. Ja jostain syystä tyypillisesti arvelemme toisista ikäviä asioita. Tämä pahimman mahdollisen selitysmallin soveltaminen värittää esimerkiksi tuntemattomien käymiä nettikeskusteluja."
Näinhän minä juuri tässä toimin. Arvailen ikäviä asioita toisista ihmisistä. Tulkaa siis puolustamaan arvojanne ja kertomaan niistä oikeaa tietoa!

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Miksi transpoleille hakeutuvien nuorten määrä on noussut rajusti?

Sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuneiden määrä länsimaissa ja myös Suomessa on kasvanut viime vuosina jyrkästi. Iltalehdessä julkaistun artikkelin mukaan Suomessa vuonna 2003 tutkimuksiin hakeutuneita oli noin 50, ja vuonna 2017 lähes tuhat. Alle 18-vuotiaita on otettu tutkimuksiin vuodesta 2011 lähtien, ja heidän määränsä on kasvanut myös (v. 2011 n. 60 -> v. 2017 n. 370). Ylen artikkelin mukaan noin 90 % tutkimuksiin hakeutuvista nuorista on tytöiksi syntymässä määriteltyjä.

On kiintoisaa pohtia, mistä tämä johtuu. Edellisessä kirjoituksessani mainitun anti-gender -aatteen kannattajat ovat enimmäkseen sitä mieltä, että gender-ideologia harhauttaa ja käännyttää eri syistä ahdistuneita nuoria luulemaan itseään transsukupuolisiksi ja hakeutumaan tutkimuksiin, ja määrät ovat siksi nousseet (ns. ROGD-ilmiö, eli sosiaalinen tartunta). Kun vieläpä hoitavat lääkäritkin esittävät julkisesti tällaisia epäilyjä, on selvää että aiheeseen perehtymätön alkaa pitää sitä uskottavana selityksenä. ROGD-ilmiö on debunkattu jo niin moneen kertaan, etten siihen enää paneudu. Itse uskon, että pieni osa tutkimuksiin hakeutuvista voi tosiaan olla näitä "monipuolisesti hämmentyneitä" (oma ilmaisuni), mutta eivät kaikki eikä edes suurin osa.

Linkatuissa (ja muissakin lukemissani) artikkeleissa esitetään valistuneita arvauksia, että kyse olisi yksinkertaisesti siitä, että tietoisuus sukupuolen moninaisuudesta on kasvanut, ja esimerkiksi transsukupuolisuus on nykynuorten mielestä yleisemmin hyväksyttyä kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Olen nähnyt monen ihmisoikeusaktivistin esittävän vertauksen vasenkätisyyden yleistymiseen. Vasenkätisyyteen liitettiin negatiivinen leima vielä 1900-luvun alussa ja vasenkätisiä lapsia pakotettiin oikeakätisiksi. Kun leima hävisi ja vasenkätisyydestä tuli hyväksyttyä, heidän määränsä kasvoi 2-3% -> 10-12%. Kyse ei suinkaan ole siitä, että oikeakätisiä värvättiin ja aivopestiin vasenkätisiksi, vaan siitä, että vasenkätisten ei enää tarvinnut piilotella synnynnäistä ominaisuuttaan.

Luulen, että osa vanhemmista ei kovin helposti lähde transpolille nuorensa kanssa. Asiallista tietoa ja apua on löydettävissä, mutta myös ennakkoluuloja ja asiatonta kirjoittelua ja asenteita, jotka vaikuttavat vanhempien päätökseen. Ymmärrän sen, että tällaisessa ristiriitaisten tietojen ja "tietojen" sävyttämässä tilanteessa on helpompaa odottaa ja katsoa, meneekö tilanne ohi. Minulla vaakakupissa painoi enemmän nuoren näkökulma ja oma luottamukseni asiantuntijoihin. En oikeastaan edes harkinnut sitä, että transpolille ei pitäisi mennä. Olen vasta myöhemmin huomannut, että moni luulee transpolin asiakkuuden johtavan automaattisesti transdiagnoosiin, vaikka sehän ei pidä paikkaansa.

Miten suuri osa transpoleille hakeutuvista nuorista saa jonkinlaista hoitoa sukupuolidysforiaan tai transdiagnoosin? Luvut ovat ristiriitaisia. Yhtäällä sanotaan että 10%, toisaalla että neljäsosa, kolmannessa puhutaan kolmasosasta. Selvää on, että suurella osalla tutkimuksiin hakeutuvista on muita hoitoa vaativia tilanteita, kuten vaikeaa masennusta, jotka estävät tai hidastavat transdiagnoosin tai -hoitojen saamista. Olipa tilanne mikä hyvänsä, minusta on hyvä hakeutua ammattilaisten avun piiriin tavalla tai toisella, eikä jäädä yksin ihmettelemään tilannetta.

Tällä viikolla tuttu linkkasi tuoreeseen tutkimukseen siitä, eroavatko viime aikoina transtutkimuksiin hakeutuneet nuoret jotenkin aikaisemmista, eli mikä voisi olla syynä viimeaikaiseen määrän kasvuun. Tutkimus on kiinnostava, vaikka se onkin melko suppea. Se koskee ainoastaan yhden Amsterdamilaisen klinikan potilaita (1072 kpl) vuosina 2000-2016. Tutkimuksen tulokset ovat tiivistäen seuraavat:
  • vuonna 2000 potilaita oli n. 15, vuonna 2016 heitä oli n. 240
  • vuonna 2000 potilaista oli biologisia poikia hieman enemmän kuin tyttöjä, vuonna 2016 biologisia tyttöjä oli kolminkertainen määrä poikiin verrattuna 
  • potilaiden mediaani-ikä tutkimusten alkaessa vaihteli 14 ja 15 vuoden välillä, eikä tässä tapahtunut muutosta v. 2000 ja 2016 välillä
  • vanhempien taustoissa (koulutus, yhdessä/eronnut) ei ollut havaittavissa muutosta tutkimusajanjaksolla
  • sukupuolidysforian voimakkuudessa ei havaittu muutosta tutkimusajanjaksolla
  • psykologinen toimintakyky parani jonkin verran tutkimusajanjakson kuluessa
  • sukupuolidysforia-diagnoosin saaneiden potilaiden osuus kaikista potilaista pysyi suunnilleen samana tutkimusajanjaksolla (mediaani 84,6%) <- huom. suuri luku!
  • diagnoosin saaneiden keskuudessa hormonihoitoa saavien osuus pysyi samana (mediaani 77,7%) tutkimusajanjaksolla
-> johtopäätös: viime aikoina havaittu eksponentiaalinen kasvu tutkimuksiin hakeutuvien nuorten määrässä saattaa kuvastaa sitä, että avun hakeminen sukupuolidysforiaan on tullut yleisemmäksi, pikemmin kuin että nuoret hakeutuisivat hoitoon pienemmistä syistä kuin ennen tai vaikeampien psyykkisten ongelmien takia.
 

lauantai 7. syyskuuta 2019

Anti-gender ja sen taustat

Valtioneuvosto julkaisi äskettäin raportin Finland in the International Human Rights System. Siinä luodaan katsaus kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän tilaan ja muutoksiin neljän globaalin kehitystrendin kautta. Nämä trendit ovat: ympäristön muutos, muuttoliike, kehittyvä teknologia ja muuttuva turvallisuusparadigma. Osana viimeksimainittua trendiä julkaisussa paneudutaan myös sukupuolten tasa-arvoa vastustavien yhteiskunnallisten liikkeiden toimintaan. Raportissa esitetään edellä mainittujen ilmiöiden kuvailun lisäksi tavoitteita ja suosituksia siitä, miten Suomen tulisi uudistaa ihmisoikeuspolitiikkaansa.

Minua kiinnostaa erityisesti julkaisun luku 7 "The current roles and status of non-state actors in human rights", ja sen alaotsikko 7.4 "Non-state actors against human rights", jossa kuvaillaan sukupuolten tasa-arvoa vastustavia ei-valtiollisia yhteiskunnallisia liikkeitä. Raportissa todetaan, että anti-gender -liikkeet vaikuttavat myös poliittisesti ja valtioiden tasolla, mutta eivät yhtä selkeästi kuin esimerkiksi maahanmuuttoa vastustavat liikkeet.

Raportti on englanninkielinen, ja koetan suomentaa siitä kiinnostavimpia kohtia tähän blogitekstiin. Pahoittelen kömpelöitä käännöksiä. Jos osaat englantia, kannattaa varmaan lukea suoraan itse raporttia.

"Anti-gender -liike tarkoittaa toimijoita, jotka vastustavat ns. "gender-ideologiaa" tai sukupuoliteoriaa ja näihin termeihin liittyviä uudistuksia. "Gender-ideologia" tai sukupuoliteoria on käsite, joka edustaa oppositiota sukupuolten vastaisten liikkeiden retoriikassa. Yksi esimerkki on väite, jonka mukaan "gender-ideologia" tarkoittaa sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen valintaa vapaasti, että naisten tulisi olla miesten kaltaisia ja että naiset voivat valita olevansa lesboja paetakseen patriarkaattia. Sukupuolen tutkimukset eivät tietenkään tue tällaista väitettä, eivätkä myöskään ihmisoikeusaktivistit, jotka pyrkivät edistämään sukupuolten tasa-arvoa YK:n ja EU:n alueilla.  Päinvastoin, suurin osa ihmisoikeusaktivisteista julistaa, että LGBTI-oikeudet ovat tärkeitä, koska seksuaalista suuntautumista ja sukupuolta ei voida valita. Anti-gender -liike on luonut "gender-ideologian" retoriikan torjuakseen naisten oikeuksia sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Retoriikka vaihtelee eri maissa ja tilanteissa, mutta tietyt ydinosat, kuten perinteisten sukupuoliroolien puolustaminen, ovat samanlaisia."

"Anti-gender -liikehdinnän tavoitteita:
  • vastustaa lisääntymisoikeuksia (valinnanvapautta vastustavat liikkeet)
  • vastustaa seksuaalisuus- ja sukupuolivalistusta kouluissa
  • vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia
  • vastustaa sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävää työtä ja oikeastaan kaikkea, missä mainitaan sukupuoli tai sukupuoli-identiteetti, kuten esimerkiksi sukupuolen tutkimuksen laitoksia yliopistoissa, tasa-arvon valtavirtaistamista strategiana sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi julkisella sektorilla, ja taistelua sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa vastaan
  • puolustaa "uskonnollista vapautta" ja tuomita "kristillisyysfobia" Euroopassa"

"Anti-gender retoriikkaa ja liikettä kehitti Vatikaani 1990-luvun puolivälissä vastauksena seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien tunnustamiselle YK:n oikeusjärjestelmässä Kairossa vuonna 1994 pidetyssä YK:n väestö- ja kehityskonferenssissa sekä Pekingissä vuonna 1995 pidetyssä naisten konferenssissa. Vatikaanin Pyhä istuin yritti vastustaa gender-käsitettä, koska pelkäsi, että siitä tulee väline abortin kansainväliselle tunnustamiselle ja homoseksuaalisuuden laillistamiselle. Nämä valinnanvapautta vastustavat ja anti-gender -liikkeet eivät ole saavuttaneet jalansijaa pelkästään Vatikaanissa. Tällä hetkellä monet uudet valinnanvapautta vastustavat toimijat voidaan yhdistää "uuteen kristittyyn oikeistoon", jolla on yhteyksiä Yhdysvaltain republikaanipuolueeseen. Anti-gender kampanjoita sisältyy myös Kremlin suunnittelemiin venäläisiin kampanjoihin.  Kampanjoiden tavoitteena saattaa olla yksinkertaisesti mielipiteiden jakaminen ja sitä kautta Euroopan heikentäminen."

"Anti-gender -liikkeiden nykyisellä lisääntymisellä on yhteyksiä lainsäädännöllisiin muutoksiin Euroopassa. Esimerkiksi, ennen kuin saman sukupuolen avioliitto laillistettiin Ranskassa vuonna 2013, Ranskassa tapahtui massiivinen mobilisaatio laillistamista vastaan. Vaikka oikeudellista muutosta vastustava liike hävisi kyseisen taistelun, sillä on ollut merkittävä vaikutus poliittiseen päätöksentekoon sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä Ranskassa. Vuoden 2012 jälkeen samanlaiset mobilisaatiot levisivät muihin maihin, kuten Saksaan, Italiaan, Puolaan, Venäjälle ja Slovakiaan. Suomessa Aito Avioliitto -organisaatio käyttää samaa retoriikkaa ja samanlaista logoa."


"Tasa-arvon vastaiset toimijat ovat vaikuttaneet poliittiseen päätöksentekoon eri Euroopan maissa, ja ovat mobilisoituneet vaikuttamaan EU:n politiikkaan, esimerkiksi puoltamalla seksuaalisia ja lisääntymisoikeuksia ja naisten oikeuksia kannattavan kielenkäytön jättämistä pois Euroopan parlamentin päätöslauselmista ja neuvoston päätelmistä. Useiden anti-gender -järjestöjen toimistoja on sijoitettu Brysseliin Euroopan parlamentin lobbaamiseksi. Näiden järjestöjen joukossa on esimerkiksi ADF International, joka on Yhdysvalloissa toimivan Alliance Defending Freedom -järjestön edustajaosasto ja yksi maailman suurimmista konservatiivisista kristittyjen oikeudellisten asianajajajärjestöjen edustajista. Yksi ADF Internationalin teemoista on omantunnonvapauden perusoikeus. Tässä tapauksessa omatunto tarkoittaa homofobisen uskonnollisen puheen,  uskonnollisesti juurtuneen syrjinnän ja ammattilaisten vastalauseiden vapauden suojelua esimerkiksi aborttia vastaan. Esimerkiksi huhtikuussa 2016 ADF Interantional julkaisi "julistuksen omantunnonvapauden perusoikeuden vahvistamisen tärkeydestä", jonka allekirjoitti 21 meppiä."


"Toinen esimerkki edunvalvontajärjestöstä on European Dignity Watch. Se puolustaa sivustonsa mukaan "perusvapauksia ja -vastuuta, avioliittoa ja perhettä, sekä elämän suojelemista hedelmöityksestä luonnolliseen kuolemaan."  Esimerkki heidän vaikutusvaltaisesta työstään on se, että he tarjosivat taustatutkimuksia erityisistä EU-varojen määrärahoista seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien edistämiseen tähtääville aloitteille kehitysmaissa estääkseen tämän rahoituksen tulavisuudessa. European Dignity Watch on ammattimainen lobbausjärjestö, joka tarjoaa koulutusta mm. kampanjoiden johtamisessa, strategisessa viestinnässä ja organisaatiostrategiassa." 

"Kuten nämä esimerkit osoittavat, anti-gender -liikkeiden taustalla olevat lobbaajat ovat melko vaikutusvaltaisia organisaatioita. Lisäksi, ne eivät ole pieniä ruohonjuuritason uskonnollisia järjestöjä, vaikka usein haluavat esittää itsensä sellaisina."

Varsin mielenkiintoista luettavaa. Näiden kappaleiden jälkeen raportissa käsitellään mm. ihmisoikeuskeskustelun polarisaatiota, jota tapahtuu erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Johtopäätöksissä ja suosituksissa todetaan aiheesta seuraavaa:

"Tavoite nro 5: Edistetään sukupuolten tasa-arvoa aktiivisesti vastarinnan ja anti-genderismien aikana - 
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen näinä aikoina vaatii erityistä terävyyttä ja tietämystä sekä sitä edistävistä että vastustavista yhteiskunnallisista liikkeistä."
"Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Erityisesti osa LGBTI-ihmisistä kohtaa edelleen väkivaltaa ja syrjintää monilla elämän alueilla. Anti-gender -liikkeet vaikeuttavat ja vaarantavat erityisesti LGBTI-ihmisten oikeuksien edistämistä. Ihmisoikeuksien puolustajia on tuettava ja puolustettava. Trans- ja intersukupuolisten oikeuksia on myös käsiteltävä erityisesti ja erikseen, ei vain osana LGBTI-akronyymia."

 

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Myyttien purkua transsukupuolisista osa 3 - detransitio

"Detransitio on todella harvinaista."

 

"Detransitiot ovat lisääntyneet hurjasti."

 

"Detransitio on tabu." 

 

Transitio tarkoittaa yleisesti siirtymistä toiseen tilaan, muutosta. Transsukupuoliset transitioituvat muuhun sukupuoleen kuin heille syntymässä on määritetty. Transitio voi olla sosiaalinen tai fyysinen tai molempia.

 

Detransitio tarkoittaa siirtymistä takaisin alkuperäiseen sukupuoleen. Tässä blogitekstissä detransitio tarkoittaa nimenomaan sukupuolenkorjausleikkausten jälkeistä paluuta.


Tabu tarkoittaa pyhää tai kiellettyä, ja sillä on uskonnollinen tausta. Nykykielessä se tarkoittaa lähinnä jotain kartettavaa tai kiellettyä, eikä sillä välttämättä viitata mihinkään uskonnolliseen. Kun sanotaan, että detransitio on tabu, tulkitsen sen tarkoittavan, että detransitio on kielletty puheenaihe.


Kuinka harvinaista tai yleistä detransitio on? Kaikki luotettavat tutkimukset, jotka olen onnistunut löytämään, kertovat detransition olevan harvinaista. Detransitioluvut vaihtelevat alle prosentista korkeintaan kahdeksaan prosenttiin transitioituneista. Kahdeksan prosentin luvussa ovat mukana ne, jotka detransitioituivat väliaikaisesti. Suurimmat detransition syyt ovat tyytymättömyys hoitojen lopputulokseen tai sosiaaliset syyt (perheen painostus, vaikeus saada töitä, tms.). Sukupuolikokemuksen muutos on detransition syynä vähemmistössä. Toisin kuin eräs blogisti väittää, myös uudemmat tutkimukset näyttävät hyvin pieniä katujalukuja. Täältä löytyy hyvä kooste useammasta tutkimuksesta.

 

Joissakin artikkeleissa ja blogeissa sanotaan epämääräisesti, että detransitioluvut ovat nousseet ja nousussa, joissakin on mainittu jopa 20 % tai suurempia lukuja. En ole onnistunut löytämään vakuuttavia todisteita näille väitteille. Se mitä olen löytänyt, on suuria lukuja ihmisiä, jotka katuvat jotain osaa transitiostaan. Se ei ole sama asia kuin palata alkuperäiseen sukupuoleen. 

 

Se on varmasti totta, että kun hoitoihin hakeutuneiden määrä on noussut, myös detransitioituneiden määrä on noussut ja nousee. Mutta onko heidän määränsä noussut prosentuaalisesti todella moninkertaiseksi?


Onko detransitio tabu? Sitä on vaikea uskoa, kun nettiä selaa. Detransitioaiheisia blogeja ja vlogeja löytyy pilvin pimein. Keskusteluryhmissä kuten Suomi24, Kaksplus, Reddit, sekä verkkolehtien kolumneissa, detransitiosta keskustellaan. Myös moni transsukupuolinen käsittelee aihetta blogissaan (toinen esimerkki). Eikä siitä ole kauaa, kun aihetta on käsitelty myös suomalaisessa ajankohtaisohjelmassa Sannikka & Ukkola, sekä MTV:n uutisissa. Genderkriittiset yksityishenkilöt ovat jopa perustaneet detransitiokertomuksille perustuvan sivuston (johon en linkkaa, koska se sisältää niin paljon kuraa), ulkomaisten esimerkkien mukaan. Ehkä se joskus on ollut tabu, mutta ei enää. 

 

Sekin on varmaan totta, että tietyt tahot eivät halua, että aiheesta keskusteltaisiin, ja yrittävät vaientaa sitä. Vaientamisen syy on nähdäkseni transsukupuolisten suojelu: keskustelu katujista voi vaarantaa transsukupuolisille elintärkeät hoidot. Olen monessa paikassa törmännyt siihen tapaukseen, jossa haluttiin tutkia detransition syitä, mutta yliopisto kielsi sen negatiivisen julkisuuden pelossa. Tätä yhtä ainoaa esimerkkiä käytetään todella monessa paikassa. Se herättää kysymyksen: eikö esimerkkejä ole enempää? Se herättää jatkokysymyksen: ehkä asiaa sitten tutkitaan jossain muualla? Tuota yhtä kiellettyä tutkimusta käytetään lyömäaseena "detransitio on tabu" -keskustelussa, joka nyt kuulostaa jännän ristiriitaiselta. Oikeista tabuistahan ei oikeasti keskustella.


Detransitio on varsinkin anti-transmielisille (keksin sanan juuri) herkullinen keskustelun aihe. Monet heistä ajattelevat, että katujien olemassaolo on todiste siitä, että transsukupuolisuus on psyykkinen harha, josta voi parantua. Tai että on olemassa jokin muu parempi hoitokeino kuin hormonit ja leikkaukset. Tässä piilee se vaara. Tällainen keskustelu kiihtyy laukaksi hyvin nopeasti ja vahvistaa ihmisten olemassa olevia ennakkoluuloja. "Taustat" haetaan kyseenalaisilta sivustoilta, kuten esimerkiksi täältä. Oikealla tiedolla on vaikea laannuttaa tällaista keskustelua.

Fakta kuitenkin on se, että tutkitusti ja tilastollisesti transitioituminen on riskeistä huolimatta transsukupuolisille tehokkain hoitomuoto ja detransitio on harvinaista. Mikään sataprosenttisen varma hoitomuoto se ei tietenkään ole.

Aiheesta keskusteleminen ei mielestäni saa olla tabu. Siitä pitää voida keskustella. Mutta keskustelun tulisi olla asiallista, ja sitä se valitettavasti ei yleensä ole.


lauantai 31. elokuuta 2019

Myyttien purkua transsukupuolisista osa 2 - autismi

Autismi

"Autismi on tyypillisempää transsukupuolisilla kuin cis-sukupuolisilla."

"Transihmiset on autisteja."

"Autismin kirjolaiselle ei pidä asettaa transsukupuolisuusdiagnoosia."


Eräässä tutkimuksessa todetaan, että autismin kirjon esiintyminen sukupuoli-identiteetin häiriöstä kärsivien nuorten keskuudessa on kymmenkertainen koko väestöön verrattuna (esiintyvyys 7,8%, koko väestössä 0,6 - 1 %). Luin tätä tutkimusta hieman tarkemmin. Kaikki tutkimukseen osallistuneet nuoret eivät selvästikään olleet transsukupuolisia, vaan monista eri syistä sukupuoli-identiteetin tutkimukseen hakeutuneita. Tutkimuksessa tuodaan esiin, että autismin kirjon ihmisten vaikeudet vuorovaikutuksessa vaikeuttavat myös heidän identiteettinsä tutkimista. Näiden vaikeuksien vuoksi autismin kirjolaiset voivat myös erehtyä luulemaan tiettyjä ominaispiirteitään transsukupuolisuudeksi, kun ne todellisuudessa liittyvät enemmän esimerkiksi aistiyliherkkyyksiin tai kokonaisvaltaiseen erilaisuuden tunteeseen.

Tutkimuksen tekijät esittävät olettamuksen, että autismin kirjolaisten osuus sukupuoli-identiteetin häiriön vuoksi hoitoon hakeutuvien nuorten keskuudessa on jopa esitettyä lukua suurempi, koska osa tutkittavista ei joko pystynyt tai halunnut tuoda esiin autismin kirjon piirteitään. Tutkimuksen muutkin vajavaisuudet tuodaan esiin, kuten se, että tässä tutkittiin tietyn sukupuoli-identiteetin tutkimiseen perehtyneen klinikan potilaita ja heidän yhteyttään autismin kirjoon, eikä autismin kirjon yhteyttä sukupuolen identiteetin häiriöihin yleisesti. Kaiken kaikkiaan tutkimus ei ole mielestäni kovin kattava, eikä yleistettävissä. Silti suomalainen transnuoria diagnosoiva psykiatriryhmä siteeraa tutkimusta artikkelissaan ilman kritiikkiä.

Autismisäätiön sivulla on hyvä katsaus autismikirjon seksuaalisuuteen. Suora lainaus:
"On viitteitä siitä että autismikirjoon kuuluvat ihmiset kokevat useammin olevansa jotain muuta sukupuolta kuin mihin heidät on syntymässä määritelty. Raportin mukaan epätyypillinen sukupuoli-identiteetti korreloi autististen piirteiden kanssa – mitä enemmän pisteitä henkilö saa autistisuutta mittaavassa testissä,  sitä epätodennäköisemmin hän kokee yhteenkuuluvuutta syntymäsukupuolensa kanssa.  Kyse saattaa olla sukupuoliroolien keinotekoiseksi tai itselle vieraaksi kokemisesta, tai  transsukupuolisuudesta, jonka on ehdotettu esiintyvän usein autismikirjon tilojen yhteydessä. (Hénault & Attwood 2006) Tällöin autismikirjon henkilön tulisi yhtä lailla olla oikeutettu sukupuolenkorjaushoitoihin hänen psykososiaalisen hyvinvointinsa parantamiseksi. (Kraemer, Delsignore, Gundelfinger, Schnyde, Hepp  2005) Joskus sukupuoli-identiteetin epätyypillisyys on vain havannoijan päässä – autistipoika saattaa esimerkiksi pukeutua mekkoon aistipoikkeavuuksien takia, ilman että kyseessä on sukupuoli-ilmaisu. Autismikirjon henkilöt hyötyvät yhtä lailla mahdollisuudesta toteuttaa sukupuoltaan itselleen oikealta tuntuvalla tavalla, oli heidän sukupuolensa mikä tahansa."

Autismiliiton sivuilta löytyy Minttu Aallon haastattelu. Mintulla on diagnosoitu asperger. Hän kuvaa sukupuoli-identiteettiään seuraavasti:

"Lapsena hänelle kerrottiin, että on olemassa naisia ja miehiä, jotka eroavat toisistaan niin fysiologisesti kuin psykologisestikin. Hänestä tuntui täysin absurdilta, että naisille oli olemassa omia vaatteita, värejä, harrastuksia, tuoksuja, tapoja istua ja puhua. Hänelle tämä kaikki tuntui harhalta, jonka mukaan hän ei olisi halunnut todellisuudessa lähteä.

”Mä olen neutri. Mulla ei ole sukupuolta. Se on sama suhde kuin ateismi on uskontoon. Se ei ole jonkinlainen uskomus, vaan se on täysi negaatio, täysi musta-aukko.”

Aallolle sukupuoli koostuu toisiinsa liittymättömistä käyttäytymisen joukoista, jotka on niputettu jostakin tuntemattomasta syystä kahteen erilaiseen säkkiin. Niistä säkeistä Aalto noukkii haluamallaan tavalla, tai jättää kokonaan noukkimatta, piirteitä, jotka eivät tarkoita hänelle mitään."

Onko tämä transsukupuolisuutta, vai autismin kirjoon liittyvä ominaisuus? Mintulle sukupuoli on täysin merkityksetön, kun taas erityisesti binäärisille transsukupuolisille (male-to-female, female-to-male) sukupuoli on todella tärkeä. Transsukupuolisuus on kuitenkin sateenvarjo-käsite, jonka alle mahtuvat kaikki sellaiset, jotka eivät koe syntymässä määritettyä sukupuolta omakseen. 

Wikipediassa otsikolla autismi:
"Autistiset ihmiset kokevat tavanomaiset sukupuoliroolit itselleen usein epäluonteviksi ja keinotekoisiksi. Kaksikymmentä prosenttia vuonna 2012 suoritetun kansainvälisen kyselyn naisvastaajista ilmoittikin kokevansa itsensä muuksi kuin biologisen sukupuolensa edustajaksi. Lisäksi havaittiin, että epätyypillinen sukupuoli-identiteetti korreloi positiivisesti henkilön autististen piirteiden kanssa etenkin naisilla."
Lähdeviitteet johdattavat tutkimukseen, jossa todetaan että mitä suuremmat pisteet henkilö saa autismia mittaavassa testissä, sitä todennäköisemmin hän ei identifioidu syntymässä määritettyyn sukupuoleensa. Ilmiö on selvempi naisilla kuin miehillä. Eli sama huomio kuin yllä aiemmin siteeraamassani tekstissä.
Tämän jälkeen huomautetaan, että tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että he olisivat tyytymättömiä tai että he kärsisivät sukupuolidysforiasta. Autismin kirjon henkilöt yksinkertaisesti kokevat sukupuolensa eri tavalla kuin neurotyypilliset. Tutkimuksessa esitetään ja todistetaan väite, että tämä johtuu autismin kirjon henkilön "hajonneesta itsetunnosta", vaikeudesta saada käsitys itsestään ("disjointed sense of self").

Eli ovatko autismin kirjon henkilöt transsukupuolisia, jos eivät koe syntymässä määritettyä sukupuolta omakseen, mutta eivät kuitenkaan koe kehodysforiaa?

Hieno kuvaus asperger-henkilöistä, jotka ovat myös transsukupuolisia, löytyy täältä Autismin kirjon verkkolehdestä, Puoltajasta. Lainaus:
"Asseilla on vaikeuksia oppia sosiaalisia normeja. Myös sukupuolisuuteen liittyy paljon opittavia normeja. Koska sosiaalisen oppimisen prosessi ei ole niin selkeästi järjellä hahmotettavissa, on asseilla lopputuloksena helposti vähemmän jäykkä omakuva."
"Tämä käy todisteeksi siitä, että sukupuoli ja seksuaalisuus eivät automaattisesti tuota tiettyä tyyliä. Transihmisten hoitohenkilökunnalle tämä kaiketi ei ole vielä mennyt jakeluun. Transihmisten aitous oman identiteettinsä suhteen on epäilyn kohteena ja tuota epäilyksen varjoa entisestään venyttää asperger. Kuten aiemmin todettua, assin olemus ei ole kovin muottiin sopivaa sorttia."
Autismin kirjon henkilön voi olla vaikea saada transsukupuolisuus-diagnoosia. Lainaus (sama lähde kuin yllä):
"Transevaluaatio lähenee ”skitsoilua”, kun myös AS joutuu suurennuslasin alle. Tässä kimara parhaita tai pahimpia heittoja: Et voi olla AS, koska sinulla toimii selkeä tunnevaste. Hymyilet, joten et voi olla AS. Ymmärrät mitä puhutaan, joten et voi olla AS. Yksi keskustelija totesi, että AS:n ohittaminen epäuskottavana helpotti korjausprosessia. Kun AS-diagnoosi on hyväksytty, alkaa epäluuloisuuden seuraava kierros: Tämä on vain roolipeliä sinulle. Trans-identiteetti on sinulle erityismielenkiinnon kohde tai poliittinen missio. Olisiko vain hetken huumaa, kun olet tuollainen assi? Palataan asiaan parin kuukauden päästä, sai eräs kuulla." 

Tärkein huomio tulee tässä:
"Tätä kuunnellessa nousee mieleen kysymys rajanvedosta – mikä voisi olla sellainen oleellinen erottava seikka transsukupuolisuuden ja vaikkapa homoseksuaalisuuden välillä? Vastaus tulee nopeasti: ahdistus ja paha olo omasta fyysisestä sukupuolesta."


Mitä tästä kaikesta sitten voisi päätellä? Uskon, että transsukupuolisuuden ja autismin kirjon välillä on korrelaatiota. Osa tästä korrelaatiosta johtuu pikemminkin neurologisista seikoista; sukupuoli on autismin kirjon henkilöille eri tavalla koettu asia kuin neurotyypilliselle. Tällaiset henkilöt eivät välttämättä ole ahdistuneita fyysisestä sukupuolestaan. Osalla taas on myös sukupuolidysforiaa ja he tarvitsevat fyysisiä hoitoja.

Se, että tätä autismin ja transsukupuolisuuden korrelaatiota käytetään aseena keskustelussa transsukupuolisten hoitojen tarpeellisuudesta, on mielestäni tuomittavaa. Myös autismin kirjon henkilöt hyötyvät mahdollisuudesta toteuttaa sukupuoltaan itselleen oikealta tuntuvalla tavalla. Hoitojen eväämistä ei oikeuta se, että transsukupuolisissa on "yliedustus" autismin kirjolaisia. Diagnoosia tekeviltä vaaditaan paljon asiantuntemusta, jotta he osaavat löytää tutkimuksiin hakeutuneista ne, jotka fyysisistä hoidoista hyötyvät.

Tulee jopa mieleen, että miksi on niin, että nenttien eli neurologisesti normaalien henkilöiden käsitys sukupuolista olisi juuri se oikea. Ehkä autismin kirjon henkilöiden joustavampi käsitys sukupuolista on enemmän oikea? Ehkä se on se suunta, johon meidän kaikkien tulisi pyrkiä? Sosiaaliset konstruktiot ovat monimutkaisia ja yleensä kaikkea muuta kuin loogisia. Onko meidän "normaalimme" ainoa perustelu se, että se on enemmistössä?