torstai 22. huhtikuuta 2021

Onko transihmisten itsetuhoisuudesta luotettavia tutkimuksia?

Sisältövaroitus: itsetuhoisuus, itsemurha


Transihmisiin ja transaktivismiin kriittisesti suhtautuvissa keskusteluissa nousee aika ajoin aiheeksi transihmisten itsetuhoisuuden ja itsemurhien liioittelu ja niillä pelottelu. Keskustelu kulkee yleensä sitä rataa, että kriittisten mielestä transaktivistit liioittelevat itsetuhoisuutta ja itsemurhia perustellakseen vaatimuksiaan paremmasta hoidosta ja lainsäädännöstä. Sen verran mitä olen näitä keskusteluja seurannut, kriittisillä tuntuu olevan vaikutelma, että on olemassa yksi tutkimus, jossa on todettu korkeita itsetuhoisuuslukuja, mutta tämä tutkimus on heidän analyysinsä mukaan huonosti tehty, eikä siitä voi vetää sellaisia johtopäätöksiä, joita transaktivistit ovat tehneet. Tämä käy ilmi myös Ruotsin TV:n  julkaisemassa kaksiosaisessa dokumentissa "Tranståget", jossa pyydetään asiantuntijoita kertomaan, mistä korkea itsemurha/itsetuhoisuusluku on peräisin, ja onko tutkimus luotettava. Dokumentissa asiantuntijat eivät osaa vastata tähän kysymykseen.

(EDIT. 27.4.2021:

Kritiikki näitä tutkimuksia kohtaan on tyypillisesti sitä, että kyselytutkimus ei ole luotettava. Tämähän on ihan pätevä väite sinänsä, mutta itsetuhoisuutta ei voi muulla tavalla tutkia. Tai jos voi, niin kertokaa kommenteissa, miten. Itsemurhayrityksistä kaikki eivät tule viranomaisten tietoon, ja itsetuhoiset ajatukset ja käyttäytyminen niin ikään eivät näy missään "puolueettomissa tilastoissa". Onnistuneet itsemurhat tilastoidaan, mutta itsemurhaan johtaneita syitä ei voida sattuneesta syystä tilastoida. Tilastoon merkitään itsemurhan tehneen ikä ja (juridinen) sukupuoli.)

Minusta tämä on jälleen yksi kriittisten tahojen harhautusmetodi. Esitetään, että on yksi huonosti tehty tutkimus, johon perustuen on ryhdytty toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi, mutta jota asiantuntijat eivät muista tai pysty vahvistamaan luotettavaksi. Henkilölle, joka jo valmiiksi ajattelee, että transaktivismi on turhaa mölinää, tällainen väite menee täydestä. Ei häntä kiinnosta tutkia asiaa sen enempää. Joku sanoo niin, ja se joku on varmasti tutkinut asian. Epäilyksen siemen vähintään on saatu itämään, ja kun sitä tarpeeksi kauan toistetaan, se muuttuu totuudeksi. Arvaatte varmaan tähän mennessä, että totuus on toisenlainen.

Jo nopealla haulla "Suicide among transgender", "transsukupuolisten itsetuhoisuus", "transperson självmord" tms. löytyy lukemattomia tutkimuksia, joissa vahvistuu väite, että mitä vähemmän yhteiskunta ja läheiset tukevat transihmisen identiteettiä, sitä enemmän esiintyy itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja. Tulokset ovat hyvin johdonmukaisia tutkimuksesta toiseen ja maasta toiseen. Listaan alla muutamia niistä linkkeineen, jotta voitte halutessanne käydä tarkistamassa luvut ja tutkimusten laadun.


The Trevor Project:n kyselytutkimus LGBT-nuorten mielenterveydestä, USA 2020:

- yli 40 000 vastaajaa, vastausaika 12/2019 - 3/2020

- vastaajien iät 13 - 24 vuotta

- yli puolet trans- ja muunsukupuolisista (nonbinary) nuorista oli vakavasti harkinnut itsemurhaa edellisen 12 kk aikana, 21 % oli yrittänyt itsemurhaa (cissukupuolisten osalta vastaavat luvut olivat 34 ja 11 %)

- itsetuhoiset teot vähenivät puoleen, jos trans- tai muunsukupuolisen nuoren pronomineja käytettiin toivotulla tavalla

- itsemurhaa yrittäneiden transnuorten osuus oli 14 % niillä, joilla oli mahdollisuus käyttää bindereitä tai muita apuvälineitä dysforian lievittämiseen, ja 26 % niillä, joilla tätä mahdollisuutta ei ollut

- tutkimuksen metodologian ja sisällön on tarkistanut itsenäinen Institutional Review Board


Pediatrics Journalissa julkaistu tutkimus cissukupuolisten ja transsukupuolisten itsetuhoisuuden eroista, USA 2019

- sähköinen kysely, 2020 vastaajaa (joista 1148 transsukupuolisia)

- vastaajien iät 14 - 18 vuotta

- transsukupuolisten itsetuhoisuus (ajatukset ja teot) oli korkeammalla tasolla kuin cissukupuolisten

- kerättävän tiedon laatu varmistettiin useilla tavoilla ja kysymykset laadittiin huolellisesti, lue lisää linkistä


Pediatrics Journalissa julkaistu tutkimus transsukupuolisten nuorten itsetuhoisesta käytöksestä, 2018

- yli 120 000 vastaajaa, joista 0,7 % ilmoitti olevansa transsukupuolisia

- vastaajien iät 11 - 19 vuotta

- vastaukset kerättiin Profiles of Student Life -kyselyistä 06/2012 ja 05/2015 välisenä aikana

- kaikista vastaajista 14,1 % kertoi yrittäneensä itsemurhaa

- korkein itsemurhaa yrittäneiden osuus oli transmiehillä, 50,9 %


PubMed:ssä julkaistu tutkimus (vain yhteenveto saatavilla ilmaiseksi) transsukupuolisten nuorten itsetuhoisuudesta, USA ja Kanada 2020

- 372 vastaajaa

- 86 % kertoi itsetuhoisista ajatuksista, 56 % itsemurhayrityksistä edellisten 6 kk aikana


National Center for Transgender Equality:n teettämä tutkimus, USA 2016

- yli 27 000 vastaajaa

- anonyymi sähköinen kysely yli 18-vuotiaille transihmisille

- 40 % vastaajista on elämänsä aikana yrittänyt itsemurhaa

(EDIT 27.4.2021:

- valkoihoisten joukossa elämänsä aikana itsemurhaa yrittäneiden osuus oli 37 %

- 7 % vastaajista oli yrittänyt itsemurhaa viimeksi kuluneen vuoden aikana (vertailuluku USAn väestössä 0,6 %)

- 82 % vastaajista oli vakavasti harkinnut itsemurhaa elämänsä aikana)


Artikkeli Duodecim-lehdessä: Sukupuolen korjauksen vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun

- viitataan arvioihin, että 20 % yrittää itsemurhaa ennen hakeutumista sukupuolen korjaushoitoihin

- itsemurhayritysten todetaan vähenevän korjaushoitojen jälkeen, joskin niitä esiintyy hoitojen jälkeenkin jossain määrin enemmän kuin väestöllä keskimäärin


Folkhälsomyndighetenin tutkimus transihmisten terveydestä, Ruotsi 2015

- 36 % kertoi yrittäneensä itsemurhaa elämänsä aikana


Center for Suicide Prevention, Kanada: infoa transihmisten itsetuhoisuudesta ja sen ehkäisemisestä

- viitataan tutkimukseen, jossa todetaan että yksi kolmesta transnuoresta yritti itsemurhaa viimeksi kuluneen vuoden aikana (Veale et al., 2015)

- viitataan tutkimuksiin, joissa todetaan, että transihmisten itsetuhoiset ajatukset ja itsemurhayritykset ovat kaksinkertaiset verrattuna LGB-ihmisiin (Haas et al., 2011; McNeill et al., 2017; Irwin et al., 2014)

- viitataan tutkimukseen, jossa todetaan, että 67%:lla transihmisistä oli itsetuhoisia ajatuksia ennen transitiota, ja 3%:lla lääketieteellisen transition jälkeen (Bailey et al., 2014)


EDIT. 22.6.2021:
Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen tilaama tutkimuskatsaus "Transnuoret ja itsemurha":

- transnuorten itsemurha-ajatukset ovat 2 - 6 kertaa yleisempiä kuin ikätovereilla

- transnuorten riski yrittää itsemurhaa on 6 - 10-kertainen muuhun väestöön nähden

----------

Toinen fakta, jonka kriittiset mielellään kiistävät, on hoitojen hyödyt. Näistäkin löytyy huomattavan paljon yksiselitteisiä tutkimustuloksia. Kriittiset kiertävät tätä väittämällä, että nykyinen nuorten "transbuumi" ei vielä näy tutkimuksissa. Tässä saattaa tietysti olla perää, mutta se jää nähtäväksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi harkiten, kiitos!