Sanojen voima

Sanoissa on voimaa.

Olen huomannut sen varsinkin transsukupuolisuuden ympärillä käytäviä keskusteluja lukiessani. Monet ennakkoluulojen synnyttämät tekstit kuulostavat ihan loogisilta ja järkeviltä. Välillä joutuu todella ajattelemaan, mitä mieltä itse asiasta onkaan. Täytyy katsoa sanojen taakse ymmärtääkseen niiden merkityksen.

Olen pohtinut tätä asiaa jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut puettua sitä sanoiksi. Sitten luin Jay Hulmen kirjoituksen "A War in Words" - hän kirjoitti juuri tai lähes sen, mitä ajattelen. Koetan kääntää suomeksi tekstistä muutaman ydinkohdan.

"Transfoobikot käyttävät mielellään lauseita, jotka kuulostavat täysin järkeviltä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun transsukupuoliset osoittavat niiden sisältämän transfobian, transsukupuoliset vaikuttavat kohtuuttomilta ja epäoikeudenmukaisilta. Loppujen lopuksi, mitä haittaa voisi tarkoittaa sellaisilla lauseilla kuin:

• Lesbot ovat naisia
• Miehiä ei pitäisi päästää naisten tiloihin
• Tarvitsemme yhden sukupuolen pukuhuoneita
• Naiset ovat naispuolisia (Women are female)

Se johtuu siitä, että transfoobikot työskentelevät sanojen välityksellä. He ymmärtävät määritelmän ja ilmaisun voiman, ja yrittävät tuhota ja vääntää kieltä omiin tavoitteisiinsa sopivaksi."

Tämän jälkeen Jay kuvailee transfoobikoiden määritelmiä termeille "sex" ja "gender". Koska näille ei oikein ole suomen kielessä vastinetta, kuvailen lyhyesti, miten itse käsitän Jayn tekstin tämän kohdan.

Transfoobikot (huom. termi, jota Jay itse tässä tekstissä käyttää, ihan tietoisesti) haluavat tehdä suuren eron sukupuolen (sex) ja sukupuoli-identiteetin (gender) välille. Heidän mielestään biologia eli tiede määrittää sukupuolen yksiselitteisesti, kun taas sukupuoli-identiteetti on epätieteellinen ja naurettava termi, sieluun verrattava. Kun sukupuoli-identiteetti määritellään tällä tavoin, transsukupuoliset ovat naurettavia ja harhaisia, tai heitä ei ole tieteen silmissä olemassakaan.

"Joten, kun he vaativat yhden sukupuolen pukuhuoneita (single-sex changing rooms), he vaativat, että transsukupuoliset käyttävät syntymässä määritetyn sukupuolensa mukaisia pukuhuoneita. Ja kun heitä sanotaan transfoobikoiksi tämän vuoksi, he kieltävät olevansa transfoobikoita, koska he vain puolustavat ja suojelevat (protect) yhden sukupuolen tiloja.

Sana protect, puolustaa, suojella, on tärkeä tässä yhteydessä. Se ilmaisee voimakkaasti, että he puolustavat jotain olemassa olevaa asiaa tuntemattomalta vaaralta. Transsukupuoliset leimaantuvat tällöin hysteerisiksi, kohtuuttomiksi, helposti suuttuviksi, ja heidän huolensa sivuutetaan. Tätä on sanojen voima."

Tämän jälkeen Jay kuvailee, kuinka transfoobikot kehittävät omia sanoja transsukupuolisten käyttämien sanojen tilalle (esim. trans male -> trans identified male tai transmale) ja kieltäytyvät hyväksymästä transsukupuolisten käyttämiä sanoja, kuten cissukupuolinen (ihminen, joka ei koe sukupuoliristiriitaa). Jos tätä sanaa ei voi käyttää, transsukupuolinen joutuu vertailemaan itseään "ihmisiin" (trans people and people), jolloin kieli asettaa transsukupuolisten ihmisyyden ja ihmisyyden vastakkain.

"Transfoobikot käyttävät sanoja kuten "huoli" ja "olla huolissaan", kun he puhuvat transsukupuolisista, erityisesti heidän läsnäolostaan yhden sukupuolen tiloissa ja lasten ja nuorten lähellä. Tällaiset sanavalinnat vihjaavat, että transsukupuolisissa on jotain ällöttävää ja vaarallista. Mikä voisi olla suorempi ilmaus siitä, että he todellakin ovat transfoobikoita?

Transfoobikot määrittelevät itsensä jatkuvasti uusilla termeillä. He käyttävät siinäkin sanojen voimaa. Ensin he kutsuivat itseään termillä TERF, trans-exclusionary radical feminist, mutta kun tämä termi osoitettiin selvästi transfobiseksi, he alkoivat kutsua itseään sukupuolikriittisiksi, gender critical."

Olen huomannut, että viime aikoina uusimpia termejä ovat olleet "adult human female" ja "natural female" sekä "native female".


Suomenkielisillä transfoobikoiden sivustoilla toistuvia sanoja ja ilmaisuja:
transideologia, genderideologia, transkultti, yhteiskunnan vahingoittaminen, yhteiskunnan mädättäminen, sukuelinten silpominen, kastraatio ja kuohitseminen, (hormoneilla) myrkyttäminen, rekrytointi ja valmennus (kultin jäseneksi), helppo saalis, transition ihailu, väkivaltaiset hoidot, huostaanoton uhka, mustavalkoinen ajattelu, lisääntymiskyvyn poistaminen, traumatisoiva hoito, peruuttamattomat vaikutukset, terveen kehon silpominen, terveen kehon vaihtaminen, ruumiinosien leikkely, propaganda, syömishäiriö, vaientaminen, transfoobikoksi leimaaminen, vammauttava vaikutus, sateenkaaripöly, joukkoliike.

Onko ihme, että tällaista tekstiä lukeva ihminen (kenties tietoa etsivä translapsen vanhempi) pelästyy? Ja onko ihme, jos tällaista näennäisesti järkevää ja loogista tekstiä lukeva ihminen uskoo sen, mitä lukee? Uskoo, että transsukupuoliset ovat kultin jäseniä, jotka innokkaasti värväävät herkkiä nuoria, jotka ehkä ajattelevat löytävänsä henkisen kodin heidän kultistaan? Etenkin, jos tekstiä lukeva ihminen on jo valmiiksi sitä mieltä, että transsukupuoliset ovat jotenkin epäilyttäviä ja luonnottomia?

No, sitten uskovat. En kai minä sille mitään voi. Mutta yritän ainakin kertoa sitä toista puolta tarinasta. Sitä, jossa transsukupuolisuus ei ole epäilyttävää, vaan ihan normaalia. Harvinaista, mutta silti ihan tavallista ihmisyyttä. Heillä ei ole kulttia eikä mitään yhtenäistä ideologiaa, mutta niistä "native femaleista" en ole ihan niin varma.

Luin hiljattain twiitin, josta ilmeni, että nämä tyypit ovat perustaneet oman uskonnon, Religion of Reality. Google ohjasi nettisivuille, jonka perusteella liike on saanut alkunsa jo 1998. Twiitissä, jonka luin, julistettiin että on olemassa vain 2 sukupuolta (sex), ja sukupuolta ei voi vaihtaa (change). Ehkä kyseessä on kaksi eri uskontoa.

Vanhemman tyrmäys ROGD-teorialle

ROGD = Rapid Onset Gender Dysphoria, eli suom. "äkillisesti puhkeava sukupuolidysforia / sukupuoliristiriita", joka "syntyy nuorelle nimenomaan altistumisesta sosiaaliselle tartunnalle, jonka lähteenä ovat Internet ja vuorovaikutus toisten omaa sukupuoli-identiteettiään pohtivien ikätovereiden kanssa" (virallista suomennosta ei ole)

Olen kirjoittanut tässä blogissa aiemminkin ROGD-ilmiöstä tai oikeammin -teoriasta. Olen myös viitannut Julia Seranoon ja Julmariaan, jotka ovat omissa kanavissaan kaivaneet esiin teorian taustat ja niiden heikkoudet. Lyhyesti (Julmarian suomennosta lainaten):

• Ajatus siitä että ”transsukupuolisuuden aiheuttajana on sosiaalinen tartunta” vaikuttaisi olevan translapsen vastahakoisen vanhemman helmikuussa 2016 keksimä konsepti. 
• Sen jälkeen sitä on toistettu toisten vanhempien ja kirjoittajien toimesta edellämainituilla sivustoilla (4thwavenow.com, transgendertrend.com, youthtranscriticalprofessionals.org), kunnes siihen tarttui sekä konservatiivinen media että lapsen tukemiseen perustuvaa mallia vastustavat ammatinharjoittajat, antaen ymmärtää että kyseessä olisi oikea tila, eikä pelkästään kuulopuheille perustuva ajatus.
• Näiden kolmen verkkosivun välillä ja keskuudessa oli paljon yhteistyötä, muodostaen rintaman johon myöhemmin liittyivät myös sukupuolen vahvistamiseen perustuvaa mallia vastustavat ammatinharjoittajat, tarkoituksenaan luoda, popularisoida ja levittää kehittämäänsä mallia – toisin sanoen kyseessä oli puhtaasti aktivistikampanja. 
• Kyseessä ei ole ”huolestuneiden vanhempien” ja ”objektiivisten tieteilijöiden” taisto ”puolueellisia, holtittomia transaktivisteja vastaan”, vaan todellisuudessa molemmilla puolilla on omat agendansa.

Minusta teoria on ennakkoluuloista ja mutu-tietoon perustuvaa roskaa. Olen lukenut näitä mainittuja sivustoja, vanhempien kirjoittamia tarinoita, ja tutustunut Littmanin ja Marchianon ns. tutkimuksiin. Mikään niistä ei vakuuta minua siitä, että he olisivat oikeassa.

Ensinnäkin, identiteettiään ei voi feikata kovin pitkään ilman vakavia mielenterveydellisiä ja jopa fyysisiä seurauksia. Jos joku nuori ihaileekin netistä löytämiään transsukupuolisia ja identifioituu heihin, ei sellainen voi kovin kauaa kestää, ellei nuori oikeasti ole trans. Tällaisesta on turhaa olla huolissaan. Luulin minäkin nuorena olevani hyväkin näyttelijä ja valmis muuttamaan Hollywoodiin. Oli minulla sen verran järkeä kuitenkin päässä, että ymmärsin sen olevan mahdotonta.

Toiseksi, kukaan nuori ei "yhtäkkiä" huomaa olleensa aina transsukupuolinen, vaan ymmärrys kehittyy pikku hiljaa. Vanhemmilleen nuori kertoo asiasta todennäköisesti vasta sitten, kun on itse asiasta varma. Jokuhan ymmärtää vasta yli nelikymppisenä, että on transsukupuolinen, joku tajuaa sen jo lapsena. Tämän blogin kommenteissa eräs Anonyymi kirjoitti: "Uskon, että on olemassa aidosti transsukupuolisia ihmisiä. He ovat usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa kokeneet vahvasti olevansa väärässä kehossa." Eli vain lapsena tai aikuisena voi huomata olevansa trans, mutta ei nuorena?

Kolmanneksi, ROGD-ilmiöön uskovat sanovat, että se on uusi ilmiö. No, ei se kyllä ole. Esimerkiksi WPATH:n hyvän hoidon suosituksessa vuodelta 2011 todetaan:

"Kuitenkin monet nuoret ja aikuiset, joilla esiintyy sukupuolidysforiaa, 

eivät raportoi lapsuuden sukupuolivastaista käyttäytymistä (Docter, 1988; 

Landén, Wålinder & Lundström, 1998). Siksi se voi olla yllätys muille 

(vanhemmille, muille perheenjäsenille, ystäville ja yhteisön jäsenille), kun 

nuoren sukupuolidysforia ilmenee ensimmäistä kertaa nuoruudessa."

Myös monessa muussa tietolähteessä (esim. täällä, täällä ja täällä) todetaan, että sukupuolidysforia voi puhjeta missä iässä tahansa, ja että itse asiassa on hyvin tyypillistä, että se ilmenee nuoruusiässä, kun ihmisen käsitys omasta sukupuolestaan ja seksuaalisuudestaan alkaa muotoutua. On aivan tyypillistä, että tällaisella nuorella EI ole mitään dysforiaan viittaavia kokemuksia lapsuusiässä. Siinä ei ole mitään uutta tai epätavallista. (Paitsi jos satut olemaan ennakkoluuloinen ja vaikutteille altis aikuinen.)

Ja lopuksi, kun näillä mainituilla sivustoilla käytetään sellaisia ilmaisuja kuin "haavoittuvia nuoria aktiivisesti rekrytoidaan ja valmennetaan näillä sivuilla uskomaan siihen, että he ovat transsukupuolisia" ja "nämä nuoret kärsivät mielenterveysongelmista, kuten ahdistuneisuudesta tai masennuksesta, joka tekee heistä helppoja saaliita kulttimaisille taktiikoille joita verkon transaktivistit käyttävät” ja kun kyseistä ilmiötä tutkivat henkilöt sivuuttavat kaiken sen valtavan tutkimusaineiston, jota transsukupuolisuudesta on olemassa ja etsimällä etsivät "kauhutarinoita jakaneita vanhempia" niin sanottuihin tutkimuksiinsa, niin että ennakkoluulot ja tietämättömyys suorastaan paistavat läpi, niin:

>>>>>  OLETTEKO TOSISSANNE?  <<<<<

Disclaimer:
1. Aktivismissa ei ole mitään vikaa. Kampanjoikoot minun puolestani. Mutta saan kyllä sanoa mielipiteeni heidän kampanjoistaan, kuten esimerkiksi olen sanonut uudesta suomalaisesta sivustosta "Ihmisten kirjo". Täysin näiltä englanninkielisiltä sivustoilta kopioitua sisältöä, samoine fraaseineen ja ilmaisuineen: kultit, rekrytoinnit, silpomiset, gender-ideologiat.
(Disclaimerin disclaimer: kyllä, aktivisti olen minäkin, ja kampanjoin minäkin, ja kyllä siitä saa sanoa mielipiteensä, ja toki olen minäkin omaksunut ilmaisuja ja sanoja. Lisää sanojen voimasta seuraavassa blogikirjoituksessani.)

2. On toki olemassa nuoria, joille transsukupuoliseksi identifioituminen on ohimenevä vaihe. En olisi tästä ilmiöstä kuitenkaan lainkaan huolissani, sillä transpolille pääsemiseen ja siellä diagnosointiin kestää vuosia. Tässä ajassa tällaiset ohimenevät vaiheet kyllä menevät... ohi.

3. On myös olemassa nuoria, joilla on niin vakavia mielenterveydellisiä ongelmia tai muita hoitoa vaativia tilanteita, että sukupuolidysforian diagnosointi ja hoitaminen voivat olla mahdottomia tai kiireellisyyslistan hännillä. En olisi näistäkään ROGD-vanhempien lailla huolissani (vaan ihan vain "normaalisti" huolissani), koska lääketieteen ammattilaiset osaavat kyllä hoitaa nämä tilanteet. Ei kukaan pääse transitioitumaan vahingossa. (Nyt ei kannata vedota Samettiin.)

4. Katujiin ja detransitioitujiin ei myöskään ole tarpeen vedota. ROGD-vanhemmat toitottavat, että katujien määrä on kasvanut, mutta en ole löytänyt tästä todisteita. Juuri tällä viikolla linkkasin Twitterissä hyvin tuoreeseen tutkimukseen katumis- ja detransitioprosenteista (Iso-Britannia 2016-17). Tässä tutkimuksessa oli mukana 3398 transitioitunutta, joista 16 (0,47%) kertoi joko katuvansa transitiota ja harkinneensa detransitiota, tai oli jo detransitioitunut. Detransitioituneista 10 henkilöä oli detransitioitunut väliaikaisesti. Vain kolme henkilöä oli detransitioitunut pysyvästi.

Translasten ja -nuorten sukupuoli-identiteetti

Edellinen kirjoitukseni päättyi identiteetin kypsymisen pohdiskeluun. Olen sitä mieltä, että ihmisen identiteetti ei ole valmis nuoruusiän lopulla, vaan se kehittyy koko ihmisen eliniän ajan. Miten voin sitten olla sen puolesta, että translapsen ja -nuoren sukupuoli-identiteettiä tulee tukea?

Ensinnäkin, sukupuoli-identiteetti on vain yksi osa identiteettiä. Kaikki identiteetin osat kehittyvät luullakseni eri tahtiin ja voivat myös muuttua ihmisen eliniän aikana. Toiseksi, on tärkeää ajatella sitä, millaisen vastaanoton ja ilmapiirin lapsi ja nuori kohtaa, kun hän kertoo kokevansa sukupuoliristiriitaa, ja miten se hänen hyvinvointiinsa vaikuttaa.

Olen samaa mieltä kuin kirurgian ja lastenkirurgian erikoislääkäri Mika Venhola, jota haastateltiin jokin aika sitten. Artikkeli ilmestyi useissa paikallislehdissä (mm. täällä). Hän sanoo, että kalenteri-ikä ei vielä kerro ihmisestä kovin paljon.

"– Moni on kuitenkin kokenut oman identiteettinsä jo 10–12-vuotiaasta lähtien muun kuin henkilötunnukseen merkityn sukupuolen mukaiseksi, Venhola sanoo."

Mika Venhola on erikoistunut erityisesti intersukupuolisten lasten kirurgiaan ja sukupuolen määrittämiseen. Netistä löytyy Venholan tiivistys aiheesta otsikolla "Translapsi ei leiki sukupuolta", jota voin varauksettomasti suositella ihan kaikille. Se taustoittaa hänen näkemyksensä hyvin, paremmin kuin lyhyt haastattelu antaa mahdollisuuksia.

Lainaan siitä tähän muutamia otteita, mutta kannattaa tutustua siihen kokonaisuudessaan. Tiivistys ei ole pitkä, 16 slidea.

 "Kun sukupuolta ilmiönä ja tämän ilmiön monimuotoisuutta pyritään selittämään, on se tehtävä useammasta näkökulmasta. Mitä enemmän sukupuolesta ja sen eri selitysnäkökulmista tietää, sitä enemmän vahvistuu käsitys siitä, että sukupuolen muotoutuminen kokonaisvaltaiseksi yksilön kokemukseksi on monimutkainen kehityskulku ja osittain myös tyhjentävien selitysten osalta tieteen ulottumattomissa."

"Kehollisuus, biologia, on läsnä kaiken aikaa, mutta sen määräävyys suhteessa yksilön identiteetin muodostumiseen vaihtelee. Biologiset näkökulmat sukupuoleen eivät yksinään riitä selittämään sukupuoli-identiteetin kehittymistä, eikä psykososiaalisia tekijöitä voida erottaa biologisista."

Tässä voidaan palata edellisen tekstin aiheeseen, kriittiseen ajatteluun. Sille on ominaista, että käsiteltävää asiaa tarkastellaan useista näkökulmista. Mielestäni tämä tuo kyseisen lääkärin uskottavuudelle lisää painoarvoa: hän huomioi useat näkökulmat.

"Tarvitaanko lääkäriä ylipäätänsä? Tulisiko transhoidot ajatella täysin eri tavalla, psykososiaalisen tuen kautta, jolloin lääkärin rooli olisi rajattu, nimenomaan hoidollinen, ei valtaa käyttävä, ja tarve lääkärille nousisi potilaan tarpeista. Jokaisen ihmisen yksilöllinen hoito ja kohtaaminen tarkoittaa ihmiselle itselleen sopivan kehollisuuden mahdollisuutta ja hyväksymistä."

Ping sukupuolikriittiset! Erityisesti Sametti on tuonut esiin, että sukupuolidysforiaa tulisi hoitaa myös psykoterapialla. Olen kirjoittanut tätä ajatusta vastaan (täällä). Olennaista onkin se, mistä lähtökohdasta psykososiaalista tukea annetaan. Pyritäänkö sukupuoli ns. normalisoimaan, vai hyväksytäänkö potilaan lähtökohta.

"Transaikuisille apua sukupuoliristiriidan kokemisen helpottamiseksi on monipuolisesti tarjolla. Sen sijaan sukupuoliristiriidan kokeminen lapsena tai nuorena ajatellaan olevan ohimenevää ja kehitykseen jossain määrin kuuluvaa. Lasten ja nuorten kokemusta sukupuolestaan ohitetaan, etenkin juuri niissä tapauksissa, joissa lapsen tai nuoren oma kokemus on ristiriidassa hänen biologisen sukupuolensa kanssa."

"Asiantuntijatahojen kannanotoissa on havaittavissa lapsen oman kokemuksen vähättelyä. Sukupuolikokemus leimataan haihatteluksi tai leikiksi, joksikin mikä menee ohi jos vanhemmat lastaan siihen suuntaan valmentavat. Kuitenkaan kukaan näistä asiantuntijatahoista ei automaattisesti kyseenalaista kaikkien lasten, myös cis-sukupuolisten lasten sukupuoli-identiteettiä, ja koe sitä häilyväksi tai muuttuvaksi."

Erityisesti yhden lääkärin kannanotot ovat tällaisia. Julmaria on blogissaan tuonut sen esiin. Lisäksi lainauksen viimeinen lause on hyvä. Miksi vain sukupuoliristiriitaa kokevien lasten ja nuorten sukupuolikokemus olisi häilyvä? Eikö se juuri ole varmempi, koska he joutuvat toimimaan normien vastaisesti?

Ja nyt tullaan asian varsinaiseen ytimeen:

"Se reagoidaanko lapsen sukupuoliristiriitaan ymmärtävästi tai vähättelevästi, ei itsessään poista perimmäistä faktaa: lapsi kokee ristiriitaa sukupuolestaan, käsitteli ympäristö asiaa kuinka tahansa. Hoitojen kieltäminen nuoreen ikään vedoten ei ole perusteltua, koska nuoren kohdatuksi tuleminen juuri nyt on hänen elämänsä ja hyvinvointinsa kannalta ensiarvoisen tärkeää."

 "Ympäristön suhtautuminen kuitenkin ratkaisevasti määrittää sen, kuinka lapsi itseensä ja kokemaansa ristiriitaan suhtautuu. Onko hänen tuntemuksensa omasta sukupuolestaan häpeällinen, salailtava ja kielletty asia, vai sallittu ja hyväksytty osa häntä itseään. Jos nuori tulee nähdyksi oikein ja hänet otetaan vakavasti, se vähentää sukupuoliristiriidasta aiheutuvaa kuormitusta ja jännitteitä nuoren ja muiden ihmisten välillä."

Juuri tästä näkökulmasta olen blogissani kirjoittanut.

"On aika luopua ajatuksesta, että kaikki lapset ovat joko tyttöjä tai poikia." Mika Venhola

Voin yhtyä tähän lauseeseen täysin.

Itsenäinen ja kriittinen ajattelu

Tänään kirjoitan itsenäisestä ja kriittisestä ajattelusta, koska olen törmännyt termiin usein, erityisesti lukiessani ROGD-teemasta. (Kannattaa lukea ensin oma tekstini "Pelottava ROGD" sekä Julmarian loistava analyysi teeman taustoista (lyhyt versio) ). 

Näissä keskusteluissa usein esitetään sukupuolen moninaisuuden ymmärtäjät / transsukupuolisuuden puolesta puhujat, liittolaiset / erityisesti translasten ja -nuorten puolesta puhuvat ja toimivat ihmisinä, jotka "eivät osaa ajatella itse", vaan että he olisivat kritiikittömästi omaksuneet Setan, Trasekin, ym. auktoriteettien tai somepersoonien näkemykset. Kun taas he, toisin ajattelevat, ajattelevat itse ja tekevät omat johtopäätöksensä realismiin, biologiaan tai tieteeseen perustuen. Tästä lähtökohdasta ajattelin tänään siis kirjoittaa.

Mitä on kriittinen ja itsenäinen ajattelu? Yhden määritelmän mukaan:

"Kriittinen ajattelu on enemmän kuin pelkkä kriittisyys, nimittäin ajattelua, joka ei tyydy käytettävissään oleviin valmiisiin lähtökohtiin vaan pyrkii yhä parempiin perusteluihin ja niiden mahdollistamaan suurempaan selvyyteen silläkin uhalla, että tämä prosessi voi osoittaa ajattelun lähtökohtina alun perin olleita käsityksiä kestämättömiksi ja aiemmin kannatettuja näkökantoja siksi hylättäviksi. Tällainen itselle tutuiksi, rakkaiksi ja turvallisiksi käyneisiin käsityksiin etäisyyttä ottaminen ja niiden punnitseminen siltä kannalta, että niissä kenties voisi olla jotain korjaamisen varaakin, on ymmärrettävästi hidasta, työlästä ja usein tuskallistakin. Jo tästäkin syystä aidosti kriittinen ajattelu on – ja on aina ja kaikkialla ollutkin – huomattavan harvinaista." (Lähde: ApoWiki)

Itse käsitän sen niin, että kriittinen ajattelija ei ota annettua tietoa tai väittämää itsestäänselvyytenä, vaan hän pyrkii ottamaan asiasta itse selvää tutkimalla aihetta mahdollisimman monipuolisesti eri lähteitä käyttäen. Ja nimenomaan niin, että etsii sekä väitettä tukevaa että sitä kieltävää tietoa.

Mikä ei ole kriittistä ajattelua? Voisinpa väittää, että traditionalistinen, perinteisiin nojaava ajattelu aika todennäköisesti ei ole kriittistä ajattelua. Se, joka sanoo, että "näin on aina ollut", ei kuulosta kovin kriittiseltä, vai mitä? "Sukupuolia on kaksi, näin on aina ollut. Sukupuolta ei voi vaihtaa" - kuulostaako itsenäiseltä, kriittiseltä ajattelulta? He perustavat mielipiteensä tieteeseen ja biologiaan, mutta kieltäytyvät näkemästä ja omaksumasta niitä tieteellisiä ja biologiaan perustuvia tutkimuksia, jotka puhuvat sukupuolen binäärisyyttä vastaan. Tiede ei ole koskaan valmista, me löydämme jatkuvasti uutta tietoa. 

Olen lukenut suurin piirtein kaiken, mitä olen käsiini saanut, aiheesta transsukupuolisuus ja nimenomaan nuorena ilmenevä sukupuolidysforia. Olen lukenut tietenkin kaiken, mitä olen Setan, Trasekin ja Transtukipisteen (nyk. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus) sivuilta löytänyt, lukenut lukemattomia tutkimuksia transsukupuolisuudesta, mutta olen perehtynyt myös vastakkaisiin näkemyksiin. Olen kahlannut läpi sukupuolikriittisten blogeja ja sometilejä ja tutustunut tutkimuksiin, joihin niissä viitataan. Olen lukenut sekä oman näkemykseni mukaisia asiantuntija-artikkeleita, että sen vastaisia. Olen lukenut ja ajatellut, ja ollut kriittinen. Olen todellakin yrittänyt samaistua vastakkaisen näkökulman esittäjiin, ja aidosti pohtinut, voisivatko he olla oikeassa. Olen todella kyseenalaistanut omat näkemykseni. Se on ollut raastavaa, ja se ajoi minut myös psykoterapeutin vastaanotolle.

Tietysti silloin, kun puhutaan lapsista ja nuorista, on itsestäänselvää vedota heidän kehittymättömään ajatteluunsa. Sanotaan, että nuoruus on identiteetin kypsymisen aikaa. Kyllä, varmasti näin. Itse sanoisin, että koko ihmisen elinikä nuoruudesta hamaan loppuun saakka on identiteetin kypsymisen aikaa. Identiteetti alkaa muotoutua jo lapsena, mutta varsinaisesti kehityksen voi sanoa alkavan vasta, kun ihminen itse jotenkin ymmärtää identiteetin käsitteen. En usko, että ihmisen identiteetti on muuttumaton tila, joka syntyy joskus nuoruusiän lopulla. Sanon näin, koska itse koen identiteettini olevani hyvin erilainen nyt 44-vuotiaana, kuin esimerkiksi 18-vuotiaana tai 32-vuotiaana. Elämän varrella tapahtuneet asiat ja vuorovaikutus vaikuttavat identiteettiin. Tähän lopputulokseen tulin itsenäisesti ajattelemalla.

Kerron seuraavassa blogitekstissäni lisää ajatuksia translasten ja -nuorten sukupuoli-identiteetistä.

Terveisiä lukijoille

Olen saanut uusia lukijoita viime aikoina ja perustin siksi pari uutta sivua tähän blogiin selventämään asioita. Esittelen sivut tässä tekstissä.

Nettiselaimella voit nähdä sivut listattuna blogin oikeassa reunassa. Linkitän ne myös tähän tekstiin.

Minusta
Tällä sivulla kerron hieman itsestäni ja siitä, miksi ja mistä näkökulmasta kirjoitan tätä blogia.

Linkkejä
Tälle sivulle olen koonnut transsukupuolisuutta koskevia linkkejä. Suuri osa niistä on tutkimuksia tai niiden yhteenvetoja tai artikkeleita. Jonain päivänä tarkoitus olisi saada kaikki blogiteksteissä linkkaamani linkit koottua tälle sivulle. Olisi kannattanut alusta alkaen tehdä niin, että lisään käyttämäni linkit heti tuolle sivulle...

Blogeja, joita seuraan
Lyhyt listaus seuraamistani blogeista. Joillekin saattaa tulla yllätyksenä, että en seuraa pelkästään "samanmielisten" blogeja.

Askeleita transition tiellä
Päivittyvä tiivis listaus prosessista.

Trollin työkalupakki
Koska trollit parveilevat innokkaasti transaiheisilla sivustoilla ja blogeissa, koin hyödylliseksi tämän Senja Larsenin artikkelin, joka julkaistiin Kauppalehdessä toukokuussa 2019. Ehkä siitä on jollekin toisellekin hyötyä, ja täältä se löytyy, jos Kauppalehden nettisivu ei olekaan aina saatavilla.
(Sivun lähde ja kirjoittaja on selvästi merkitty, mutta siitä huolimatta joku Anonyymi ilmeisesti erehtyi luulemaan, että yritän esittää artikkelin omana tuotoksenani. Hän kirjoitti kommentin, jossa "paljasti" minut, ja kun kysyin että mitä ihmettä hän tarkoittaa, hänellä meni niin kovasti tunteisiin, että lähetti minulle aivan kuvottavan vastauksen. Jätin sen julkaisematta, luonnollisesti.)

Vanhemman tehtävä

Olen miettinyt viime päivinä lapsia ja nuoria, ja heidän suhteitaan vanhempiinsa. Olen tutustunut pariin nuoreen, joiden suhteet omiin vanhempiin ovat ongelmallisia, jopa siinä määrin, että heidät on sijoitettu pois kotoa. Ja sitten törmäsin facebookissa valtavan viisaaseen äidin kirjoittamaan tekstiin. Lainaus:

"Kun lapsi tulee kaapista, se on äidille lahja. On paljon äitejä, joille sitä lahjaa ei koskaan anneta."

Millainen vanhempi itse olen? Mikä on vanhemman tehtävä?

Mielestäni vanhemman tehtävä on kasvattaa lapsestaan tasapainoinen aikuinen. Miten se tehdään?


1. Lapsi tarvitsee tunteen, että tuottaa vanhemmilleen ja muille läheisille iloa juuri sellaisena kuin on. Vaikka olen eronnut lasteni isästä (jo vuosia sitten), en ole koskaan katunut lasten saamista. Juuri meidän parisuhteestamme syntyivät nämä kaksi lasta, joiden olemassa olo tuottaa minulle paljon iloa. He tietävät, että syntyivät toivottuina lapsina, ja että he ovat minulle ilon aihe.

2. Minusta hyvä itsetunto on tasapainoisen ihmisen merkki. Hyvä itsetunto pohjautuu siihen, että on kokenut olevansa varauksetta rakastettu ilman mitään suorituksia, ilman mitään ehtoja. Vaikka lapset eivät tekisi kuten minä haluan, rakastan heitä. Minun rakkauteni ei vähene siitä, vaikka lapseni ei olisikaan sitä sukupuolta, jolta hän ulkoisesti näyttää. Vaikka esikoiseni ei kasvaisikaan nuoreksi naiseksi, kuten olin kuvitellut.

3. Minun tehtäväni vanhempana on luoda lapsilleni turvallinen kasvuympäristö ja opettaa heille hyviä tapoja ja omien tunteiden tunnistamista ja säätelyä. Minun tehtäväni on määritellä heille rajoja, kun he asuvat kotona. Kotiintuloaikoja, ruoka-aikoja, peliaikoja, yhdessä elämisen sääntöjä. Näiden taitojen avulla he selviävät elämässä ja ihmissuhteissa. 

4. Minä en voi päättää, mihin suuntaan he itsenäistymisessään lähtevät. Voin kannustaa heitä opiskelemaan, voin kannustaa heitä hakemaan kesätöitä.  Mutta en voi määrätä, että heidän on mentävä naimisiin, perustettava perhe, oltava heteroita, oltava cis-sukupuolisia, oltava ns. normaaleja. Siinä kohtaa vanhemman tehtävä on antaa nuoren itse määritellä elämänsä.



-----
 
Tässä erikoistilanteessa, jossa nyt olen, olen mielestäni tehnyt, kuten vanhemman täytyy tehdä. Olen kuunnellut nuortani ja lähtenyt auttamaan ja tukemaan häntä kohti aikuisuutta transpolin avustuksella. Osoitan nuorelle tukeni, hyväksyntäni ja rakkauteni. Olen saatavilla ja keskustelukumppanina. En väheksy, en sivuuta, en aseta ehtoja.

Olen todella pohtinut aihetta paljon ja miettinyt, teenkö oikein vai väärin. Aihe ei ole helppo. Se jakaa ihmiset kahtia. Toiset tukevat ja auttavat, toiset odottavat ja toivovat, että nuori muuttaa mielensä, ehkä jopa hylkäävät nuoren. Minä teen, kuten itse katson oikeaksi. Niin kai muutkin tekevät, mikäli pystyvät.

Olen käynyt terapeutilla keskustelemassa aiheesta. Kysyin häneltä, teenkö hänen mielestään oikein, olenko hyvä vanhempi, tarvitsenko tukea vanhemmuuteen. Terapeutti keskusteli kanssani muutaman viikon ajan ja totesi, että hänen mielestään teen aivan oikein, ja että olen "tämän asian päällä" niin hyvin, että voisin jopa auttaa muita samassa tilanteessa olevia. 

Noiden keskustelujen ansiosta aloitin tämän blogin, jotta voisin auttaa muita samassa tilanteessa olevia vanhempia.

Ja sitten luin uusimmasta Kotiliedestä tämän mainion artikkelin. Lainaus:

"Psykologi Katarina Alangon tutkimus osoitti, että tunne kuulumisesta eri sukupuoleen kuin ­syntymässä on määritelty on jo lapsena varsin pysyvä. Eli vaikka joillekin kyse voi olla ohi ­menevästä ­vaiheesta, suurin osa tuntee samoin vielä vartuttuaan aikuiseksi.
”On tärkeä kunnioittaa ­lapsen kokemusta eikä sivuttaa ­sitä ohimenevänä vaiheena tai ­tilapäisenä kiinnostuksena”, ­Katariina Alanko toteaa."

Artikkelissa todetaan myös, että vastuullinen aikuinen välttää turhan ahtaiden sukupuolinormien vahvistamista ja rohkaisee lasta olemaan oma itsensä. Hassua, miten eri tavoilla tämäkin neuvo voidaan tulkita, kun kyse on sukupuolesta. Minä tulkitsen sen niin, että vahvistan lapsen omaa käsitystä siitä, mitä sukupuolta hän on, koska vain hän voi sen tietää. Esimerkiksi edellisessä blogikirjoituksessa mainitsemani sivusto tulkitsee lauseen niin, että biologista sukupuolta on vahvistettava, koska se on totta. Heidän mielestään vain ruumiilliset, fyysiset asiat ovat totta. Heidän mielestään "genderideologia" rajoittaa sukupuolen moninaisuutta ja vahvistaa ahtaita sukupuolinormeja. Heidän tulkintansa mukaan minä edustan genderideologiaa, jota siis ilmiönä en tunnusta olevan olemassakaan, ja vahvistan siten ahtaita sukupuolinormeja ja rajoitan sukupuolen moninaisuutta. Omasta mielestäni teen juuri päinvastoin. Ihmeellistä.