Translasten ja -nuorten sukupuoli-identiteetti

Edellinen kirjoitukseni päättyi identiteetin kypsymisen pohdiskeluun. Olen sitä mieltä, että ihmisen identiteetti ei ole valmis nuoruusiän lopulla, vaan se kehittyy koko ihmisen eliniän ajan. Miten voin sitten olla sen puolesta, että translapsen ja -nuoren sukupuoli-identiteettiä tulee tukea?

Ensinnäkin, sukupuoli-identiteetti on vain yksi osa identiteettiä. Kaikki identiteetin osat kehittyvät luullakseni eri tahtiin ja voivat myös muuttua ihmisen eliniän aikana. Toiseksi, on tärkeää ajatella sitä, millaisen vastaanoton ja ilmapiirin lapsi ja nuori kohtaa, kun hän kertoo kokevansa sukupuoliristiriitaa, ja miten se hänen hyvinvointiinsa vaikuttaa.

Olen samaa mieltä kuin kirurgian ja lastenkirurgian erikoislääkäri Mika Venhola, jota haastateltiin jokin aika sitten. Artikkeli ilmestyi useissa paikallislehdissä (mm. täällä). Hän sanoo, että kalenteri-ikä ei vielä kerro ihmisestä kovin paljon.

"– Moni on kuitenkin kokenut oman identiteettinsä jo 10–12-vuotiaasta lähtien muun kuin henkilötunnukseen merkityn sukupuolen mukaiseksi, Venhola sanoo."

Mika Venhola on erikoistunut erityisesti intersukupuolisten lasten kirurgiaan ja sukupuolen määrittämiseen. Netistä löytyy Venholan tiivistys aiheesta otsikolla "Translapsi ei leiki sukupuolta", jota voin varauksettomasti suositella ihan kaikille. Se taustoittaa hänen näkemyksensä hyvin, paremmin kuin lyhyt haastattelu antaa mahdollisuuksia.

Lainaan siitä tähän muutamia otteita, mutta kannattaa tutustua siihen kokonaisuudessaan. Tiivistys ei ole pitkä, 16 slidea.

 "Kun sukupuolta ilmiönä ja tämän ilmiön monimuotoisuutta pyritään selittämään, on se tehtävä useammasta näkökulmasta. Mitä enemmän sukupuolesta ja sen eri selitysnäkökulmista tietää, sitä enemmän vahvistuu käsitys siitä, että sukupuolen muotoutuminen kokonaisvaltaiseksi yksilön kokemukseksi on monimutkainen kehityskulku ja osittain myös tyhjentävien selitysten osalta tieteen ulottumattomissa."

"Kehollisuus, biologia, on läsnä kaiken aikaa, mutta sen määräävyys suhteessa yksilön identiteetin muodostumiseen vaihtelee. Biologiset näkökulmat sukupuoleen eivät yksinään riitä selittämään sukupuoli-identiteetin kehittymistä, eikä psykososiaalisia tekijöitä voida erottaa biologisista."

Tässä voidaan palata edellisen tekstin aiheeseen, kriittiseen ajatteluun. Sille on ominaista, että käsiteltävää asiaa tarkastellaan useista näkökulmista. Mielestäni tämä tuo kyseisen lääkärin uskottavuudelle lisää painoarvoa: hän huomioi useat näkökulmat.

"Tarvitaanko lääkäriä ylipäätänsä? Tulisiko transhoidot ajatella täysin eri tavalla, psykososiaalisen tuen kautta, jolloin lääkärin rooli olisi rajattu, nimenomaan hoidollinen, ei valtaa käyttävä, ja tarve lääkärille nousisi potilaan tarpeista. Jokaisen ihmisen yksilöllinen hoito ja kohtaaminen tarkoittaa ihmiselle itselleen sopivan kehollisuuden mahdollisuutta ja hyväksymistä."

Ping sukupuolikriittiset! Erityisesti Sametti on tuonut esiin, että sukupuolidysforiaa tulisi hoitaa myös psykoterapialla. Olen kirjoittanut tätä ajatusta vastaan (täällä). Olennaista onkin se, mistä lähtökohdasta psykososiaalista tukea annetaan. Pyritäänkö sukupuoli ns. normalisoimaan, vai hyväksytäänkö potilaan lähtökohta.

"Transaikuisille apua sukupuoliristiriidan kokemisen helpottamiseksi on monipuolisesti tarjolla. Sen sijaan sukupuoliristiriidan kokeminen lapsena tai nuorena ajatellaan olevan ohimenevää ja kehitykseen jossain määrin kuuluvaa. Lasten ja nuorten kokemusta sukupuolestaan ohitetaan, etenkin juuri niissä tapauksissa, joissa lapsen tai nuoren oma kokemus on ristiriidassa hänen biologisen sukupuolensa kanssa."

"Asiantuntijatahojen kannanotoissa on havaittavissa lapsen oman kokemuksen vähättelyä. Sukupuolikokemus leimataan haihatteluksi tai leikiksi, joksikin mikä menee ohi jos vanhemmat lastaan siihen suuntaan valmentavat. Kuitenkaan kukaan näistä asiantuntijatahoista ei automaattisesti kyseenalaista kaikkien lasten, myös cis-sukupuolisten lasten sukupuoli-identiteettiä, ja koe sitä häilyväksi tai muuttuvaksi."

Erityisesti yhden lääkärin kannanotot ovat tällaisia. Julmaria on blogissaan tuonut sen esiin. Lisäksi lainauksen viimeinen lause on hyvä. Miksi vain sukupuoliristiriitaa kokevien lasten ja nuorten sukupuolikokemus olisi häilyvä? Eikö se juuri ole varmempi, koska he joutuvat toimimaan normien vastaisesti?

Ja nyt tullaan asian varsinaiseen ytimeen:

"Se reagoidaanko lapsen sukupuoliristiriitaan ymmärtävästi tai vähättelevästi, ei itsessään poista perimmäistä faktaa: lapsi kokee ristiriitaa sukupuolestaan, käsitteli ympäristö asiaa kuinka tahansa. Hoitojen kieltäminen nuoreen ikään vedoten ei ole perusteltua, koska nuoren kohdatuksi tuleminen juuri nyt on hänen elämänsä ja hyvinvointinsa kannalta ensiarvoisen tärkeää."

 "Ympäristön suhtautuminen kuitenkin ratkaisevasti määrittää sen, kuinka lapsi itseensä ja kokemaansa ristiriitaan suhtautuu. Onko hänen tuntemuksensa omasta sukupuolestaan häpeällinen, salailtava ja kielletty asia, vai sallittu ja hyväksytty osa häntä itseään. Jos nuori tulee nähdyksi oikein ja hänet otetaan vakavasti, se vähentää sukupuoliristiriidasta aiheutuvaa kuormitusta ja jännitteitä nuoren ja muiden ihmisten välillä."

Juuri tästä näkökulmasta olen blogissani kirjoittanut.

"On aika luopua ajatuksesta, että kaikki lapset ovat joko tyttöjä tai poikia." Mika Venhola

Voin yhtyä tähän lauseeseen täysin.