Miksi psykoterapia ei tepsi kehodysforiaan

EDIT: korjattu kirjoitusvirhe blogistin nimessä, selvennetty ensimmäistä kappaletta ja kerrottu lisää tutkimuslinkeistä. 

EDIT.2: korostan tähän alkuun, että oikeanlainen psykoterapia tietenkin auttaa kehodysforian käsittelemisessä, mutta terapia ei ole välttämättä aina oikeanlaista, eikä se kaikille yksinään riitä.

Lisäksi, kun nyt luen tätä tekstiä lähes vuoden myöhemmin (24.4.2020), huomaan olleeni joissakin lauseissani turhan jyrkkä, enkä enää ole kaikesta samaa mieltä. Annan tekstin nyt kuitenkin olla tässä sellaisena, joksi sen kirjoitin.
------------------

Musta Orkidea -blogisti Sametti on esittänyt blogissaan ja Sannikka & Ukkola -keskusteluohjelmassa psykoterapiaa kehodysforian hoitoon. Se kuulostaa ihan järkevältä, mutta ei ole sitä. Miksi ei? Huom. en ole asiantuntija, mutta Fairchildin esittämät ajatukset ovat kiinnostavia ja huomaan olevani samaa mieltä.

Blogisti Merisa Fairchild kirjoittaa blogissaan otsikolla "Dreaming of a Soft Conversion" tämän tyyppisestä, Sametinkin esittämästä, lähestymistavasta, joka on viime aikoina lisääntynyt. Blogissa lähestymistapaa kutsutaan termillä soft conversion eli pehmeä muuntaminen. Se ei julista, että on väärin olla trans. Sen sijaan se julistaa, että olisi parempi, jos et olisi trans, kirjoittaa Merisa Fairchild. 

Merisan mielestä psykoterapiaa kehodysforiaan tarjoava pitää trans-identiteettejä epänormaaleina ja epätoivottavina ja cis-identiteettejä normaaleina, tavoittelemisen arvoisina. Pehmeän muuntamisen kannattaja julistaa hormonihoidot ja leikkaukset myrkyiksi ja epäluonnollisiksi, vaikka näitä hoitomuotoja käytetään aivan yleisesti myös muissa kuin transhoidoissa. Merisa toteaa, että tämä on transidentiteettien kieltämisen verhoamista "järkevään huoleen". Se on kohdattava, ja tunnustettava, että sen takana on syvä vastenmielisyys transidentiteettejä ja heidän kokemuksiaan kohtaan.

Sametti ja moni muu olettaa, että kehodysforia ja transkokemus ovat psyykkisiä sairauksia. Suora lainaus Sametilta: "Transsukupuolisuus on mielenterveyshäiriö ja identiteettiharha". Silloin niitä luonnollisesti voitaisiin hoitaa psykoterapialla. Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Jo vuosia on valmisteltu transsukupuolisuuden tautiluokituksen siirtoa psyykkisistä häiriöistä seksuaaliterveyden luokkaan, ja siirto on nyt tehty World Health Organizationin toimesta viime viikonlopun Assemblyssä.

Sametti kertoo myös, että detransitioituminen on yleistynyt, ja että se olisi todiste siitä, että kehodysforiasta voisi parantua muulla tavalla kuin hormonihoidoilla ja leikkauksilla. Tästä ei kuitenkaan ole todisteita. Sametti on puhunut myös homoseksuaalisuuden ja transsukupuolisuuden läheisestä yhteydestä ja pohtinut, voisiko osa itsensä transsukupuoliseksi identifioituneista ollakin "vain" homoseksuaaleja. Tätä teoriaa esittää moni muukin, esimerkiksi Debra Soh. Merisan blogikirjoituksessa toistetaan nämä samat argumentit, ja todistetaan ne vääriksi.

Vuonna 2016 julkaistuun varsin laajaan tutkimukseen "The Report of the 2015 U.S. Transgender Survey" osallistuneista 8% detransitioitui, mutta heistä 62% transitioitui takaisin. Detransition suurimpana syynä heillä on ollut sosiaalinen paine, esimerkiksi vanhempien taholta, tai vaikeus saada työpaikkaa. Transnaiset detransitioituivat useammin kuin transmiehet.

13% tutkimukseen osallistuneista oli kokenut eheytysterapiaa (joka ei toiminut). Eheytysterapia = psykologin tai muun asiantuntijan suorittama hoito, jonka tarkoituksena oli lopettaa trans-kokemus. Eheytysterapiaa kokeneet vastaajat voivat huonommin kuin ne vastaajat, jotka eivät sitä kohdanneet.

Tähän tutkimukseen osallistui yli 27 000 vastaajaa, ja sen tekemiseen osallistui yli 50 tutkijaa. Tutkimus suoritettiin nettikyselynä ja se oli saatavilla englannin ja espanjan kielellä. Se on tähän mennessä suurin transsukupuolisia koskeva tutkimus.

Toisen hyvin laajan tutkimuksen, joka julkaistiin vuonna 2018, mukaan vain 0,3 % detransitioitui. Sukupuoli-identiteetin muutos oli syynä 35 %:ssa detransitiotapauksista. Suuressa osassa syynä ovat olleet leikkausten jälkeiset komplikaatiot tai kivut sekä sosiaalinen paine, esimerkiksi perheen hylkääminen tai vaikeudet romanttisissa suhteissa. 

Tähän tutkimukseen vastasi 46 kirurgia (USA:sta ja Euroopasta), jotka olivat hoitaneet yhteensä yli 22000 trans-potilasta.

Transhoitojen vaikuttavuudesta transihmisten hyvinvointia lisäävästi on runsaasti tutkimustuloksia. Linkin takaa löytyy kooste 73 tutkimuksesta. Näistä 56 keskittyy nimenomaan tutkimaan sukupuolen korjauksen vaikutuksia hyvinvointiin, ja näistä 93 % päätyy tulokseen, että sukupuolen korjaus parantaa transihmisen hyvinvointia kokonaisuudessaan.

Pehmeän muuntamisen retoriikkaan kuuluvat ilmaisut, kuten "terapiamuodot ovat kehittyneet ja niitä ei ole tutkittu tarpeeksi", ja "transsukupuolisuudesta voi päästä eroon", tai "transsukupuolisten on vain opittava hyväksymään kehonsa sellaisena kuin se on", eivät yksinkertaisesti ole totta, vaikka miten järkeviltä kuulostaisivat. Joku transsukupuolinen voi myös itse uskoa niihin, koska hän ei ehkä ole vielä täysin pystynyt hyväksymään omaa transidentiteettiään, tai on kohdannut vaikeuksia transitionsa jälkeen, ja haluaisi muuttua takaisin "normaaliksi". Tällainen retoriikka tarjoaa hänelle vielä yhden mahdollisen pakokeinon "normaaliuteen". Hän on vielä sen ajatuksen vanki, että cis on normaali ja trans on epänormaali.

Meidän on lakattava puhumasta sillä tavalla, että trans on epänormaali häiriötila. Transihmiset ovat ihmisen normaaliin kirjoon kuuluvia ihmisiä, jonka myös maailman terveysjärjestö WHO tunnustaa.