lauantai 27. huhtikuuta 2019

Transsukupuolisuus Norjassa

Norjassa on 1. heinäkuuta 2016 astunut voimaan laki, joka mahdollistaa sukupuolen juridisen vaihtamisen omalla ilmoituksella. Sitä ennen Norjassa oli samankaltainen käytäntö kuin Suomessa nyt. Katselin hieman norjalaisia nettisivustoja ja koetin saada niistä selkoa google-kääntäjän ja oman ruotsin kielen taitoni avulla.

Helsenorge.no -sivustolla kerrotaan juridisen sukupuolen muuttamisesta. Heti otsikon alla sanotaan:
Laki juridisen sukupuolen muuttamisesta tarkoittaa, että voit oman sukupuolen kokemuksesi ja sukupuoli-identiteettisi mukaan päättää, mikä sukupuoli ilmenee väestörekisteristä ja sosiaaliturvatunnuksesta.
Verovirasto on päättävä elin. Sinne lähetetään lomake, jossa pyydetään sukupuolen vaihtamista väestörekisteriin ja uutta henkilötunnusta, ja virastosta lähetetään hakijalle vastauskirje, johon vastaamalla vahvistetaan hakemus. Kirjeessä on myös tietoa jatkoprosesseista. Nimenmuutos on erillinen prosessi.

Juridista sukupuolen vaihtoa voivat hakea 16 vuotta täyttäneet Norjan kansalaiset, myös ulkomailla asuvat. 6-16-vuotiaat lapset voivat hakea vaihtoa vanhempien suostumuksella. Jos vain toinen vanhempi on suostuvainen, viranomaiset voivat myöntää vaihdon, jos se on lapsen etujen mukaista. Alle 6-vuotiaat voivat vaihtaa juridista sukupuoltaan vain, jos heillä on synnynnäinen sukupuolen häiriö, joka on lääkäreiden dokumentoitava.

Onkohan Norjassa ollut vastaavaa keskustelua aiheesta kuin Suomessa, translain uudistamista vastaan? Jo nopealla selailulla huomaa, että kyllä on. Esimerkiksi Dagbladetissa huhtikuussa 2017 julkaistussa Oikeus sukupuoli-identiteettiin -artikkelissa tutkijat ja professori vastaavat kolumnisti Tonje Gjevjonille, joka on kirjoittanut otsikolla "Sukupuoli ei ole tunne". Tonje on sitä mieltä, että sukupuolen vaihtamisesta on tullut liian helppoa, ja että sukupuoli ei voi perustua kokemukseen, vaan tieteeseen. Marginaalisen pienen ryhmän oikeudet on hänen mielestään laitettu cis-naisten oikeuksien edelle.

Vastauksessa painotetaan, että lakimuutos oli tarpeellinen, koska vanha laki rikkoi ihmisoikeuksia. Lakimuutoksen keskeinen lähtökohta oli, että kenenkään ihmisoikeuksia ei rikota, ei transsukupuolisten eikä cis-naisten. Vanha laki perustui vanhentuneisiin lääketieteellisiin sukupuolijakoihin ja oli selvästi vastoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista oikeutta yksityisyyteen ja sukupuoli-identiteettiin. Lisäksi se rikkoi syrjintälakeja. Ihmisoikeudet korostavat yksilön oikeutta itsemääräämisoikeuteen ja ihmisarvoon. Henkilön oikeus seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin tunnustamiseen perustuu oikeuteen, vapauteen ja tasa-arvoon. Ihmisoikeudet antavat lesboille, homoille ja transsukupuolisille samanlaisen suojan syrjintää vastaan kuin heteroseksuaalisille naisille ja miehille. 

Edelleen artikkelissa todetaan, että on vaikea nähdä, miten juridisen sukupuolen muutosta koskeva lainsäädäntö vääristäisi cis-naisten oikeuksia. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei johtanut muutoksiin naisten ja miesten välisissä avioliitoissa. Samoin uusi laki juridisesta sukupuolen vaihtamisesta ei vaikuta cis-naisten oikeuteen kutsua itseään äideiksi, tai naisten sairauksien hoitoon. Ongelmana on pikemminkin se, että muut lainsäädännöt rajoittavat transsukupuolisten oikeuksia sukupuoli-identiteettiin. Esimerkiksi äitiys perustuu laissa synnytykseen.

Gjevjon pelkää, että cis-miehet käyttävät uutta lakia väärin, sillä he haluavat päästä käsiksi naisten tiloihin, kuten wc-tiloihin, pukuhuoneisiin, turvakoteihin ja laitoksiin, ja häiritsevät tai tekevät väkivaltaa naisille. Tässä yhteydessä on tärkeää pitää mielessä, että sekä heteroseksuaalit naiset, lesbot, homot, trans-naiset ja trans-miehet joutuvat väkivallan ja häirinnän kohteeksi näissä tiloissa. Tämä on sosiaalinen ongelma, jota ei ole luotu laissa juridisen sukupuolen muuttamisesta. Lisäksi monet transsukupuoliset välttävät julkisia wc-tiloja ja pukuhuoneita, koska he ovat erityisen alttiita ​​häirinnälle ja väkivallalle näissä tilanteissa. 

Nykyiset yhteiskuntarakenteet perustuvat kaksijakoiselle sukupuoliajattelulle, ja niistä pitää keskustella ja niitä pitää muuttaa, jotta kaikille taataan samat oikeudet: yksityisyyden suoja ja suoja syrjintää ja häirintää ja väkivaltaa vastaan. Ensinnäkin velvollisuutena on poistaa haitalliset sukupuolistereotypiat, mukaan lukien uskomukset trans-naisista väärinkäyttäjinä. Toiseksi tarvitaan fyysisten rakenteiden muutoksia, jotka yhdessä sosio-kulttuuristen stereotypioiden kanssa haittaavat naisten, lesbojen, homojen, ja transsukupuolisten yhtäläisiä oikeuksia turvallisiin wc-tiloihin ja pukuhuoneisiin. 

Uusi laki ei siis ole täydellinen, mutta ehdottomasti oikean suuntainen muutos. 

Vastauksia trans-vastustajien väitteisiin

Nyt kun translain uudistamisen kampanja on käynnissä, trans-vastustus nostaa päätään yhä useammalla suunnalla. Siksi ajattelin koota tähän muutamia tyypillisimpiä trans-vastustajien väitteitä vastauksineen. Koetan pitää vastaukset lyhyinä, mutta pidemmät perustelut löytyvät lähteestä, joka on Julia Serano, trans-taustainen biologi ja kirjailija.

Väite 1. Biologisia sukupuolia on vain kaksi, ja ne eivät muutu. Trans-nainen on biologinen mies, ja trans-mies on biologinen nainen.
Vastaus: Nykyiset biologit ovat sitä mieltä, että biologinen sukupuoli ei välttämättä ole pysyvä, vaan se on muuntuva, joustava ja monimutkaisempi, kuin jako kahteen. Ihmiset usein ajattelevat, että biologisella sukupuolella on jokin selkeä ydin, joka sen määrittää, mutta sellaista ei ole. Biologinen sukupuoli on kokoelma piirteitä, jotka ovat yleensä dimorfisia (=kaksimuotoisia), mutta voivat vaihdella suuresti väestössä, ja jotkut voivat muuttua ajan myötä. Vaikka termit mies ja nainen ovat yleensä hyödyllisiä, meidän ei pitäisi nähdä niitä tiukasti kaksijakoisina tai toisensa poissulkevina. Pikemminkin nainen ja mies ovat ajateltavissa sateenvarjo-termeinä, jotka kuvaavat ihmisten ryhmittymiä, joilla on yleensä monia samoja piirteitä, mutta huomattavan paljon vaihtelua ja joitakin poikkeuksia.

Väite 2. "Sukupuoli on sosiaalinen konstruktio" -väite häivyttää ihmisen biologisen sukupuolen.
Vastaus: Ei häivytä. Kun sanotaan, että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, sillä tarkoitetaan, että sukupuolen määritelmä ja luokittelu määräytyy yhteiskunnan ja meidän oletuksemme mukaan siitä, miten maailma toimii. Kun vauvan sukupuoli määritetään syntymän hetkellä genitaalien perusteella, se on sosiaalinen prosessi. Väittely biologisen sukupuolen määritelmästä todistaa, että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio. Toisin sanoen voimme sanoa, että on olemassa biologisia sukupuolieroja, ja että sukupuolen ymmärtäminen on yhteiskunnallisesti rakennettu. Nämä eivät sulje pois toisiaan.

Väite 3.Trans-ihmiset kieltävät tai yrittävät häivyttää biologiset sukupuolierot, ja se vahingoittaa cis-naisia.
Fyysiset sukupuolierot ovat trans-ihmisille olennaisia, ja transitioituminen toiseen sukupuoleen todistaa siitä. He yleensä haluavat muuttaa kehoaan sen sukupuolen näköiseksi, johon transitioituvat. Tämä otsikon väite johtunee siitä, että transsukupuoliset usein huomauttavat, kun ihmiset olettavat biologisten sukupuolierojen olevan kaikilla samanlaisia. Trans-naisella saattaa olla penis, ja trans-miehellä vagina. He haluavat vain muistuttaa, että hekin omine yksilöllisine sukupuolipiirteineen ovat olemassa, eivät häivyttää sukupuolieroja.

Väite 4. Trans-ideologia vahingoittaa lapsia ja nuoret ovat alttiita transsukupuolisuuden sosiaaliselle tartunnalle. Tästä todisteena on hoitoihin hakeutuvien nuorten räjähdysmäisesti kasvanut määrä.
Ensinnäkin täytyy muistuttaa, että transsukupuolisuuden esiintyvyys väestössä on suurempi kuin vanhoissa tutkimuksissa on esitetty. Heitä on enemmän, kuin yleensä kuvitellaan. Siksi nyt ei voida sanoa, että heidän määränsä on räjähdysmäisesti lisääntynyt. Se, mikä on lisääntynyt, on heidän hakeutumisensa transhoitoihin. Julia Serano vertaa transsukupuolisuutta vasenkätisyyteen: molemmat ovat yleismaailmallisia, kautta historian esiintyneitä ilmiöitä. Kun vasenkätisyys tuli sosiaalisesti hyväksytymmäksi, heidän määränsä nousi nopeasti parista prosentista 13 prosenttiin. (Transsukupuolisia ei tokikaan ole näin paljon, mutta 1% saattaa hyvin olla. Aiemmat arviot 0,00001% paikkeilla eivät varmasti pidä paikkaansa.) Sukupuoli-identiteetti on monimutkainen, eikä sitä voi helposti manipuloida. On turha olla huolissaan siitä, että tieto transsukupuolisten olemassaolosta vahingoittaisi lapsia tai saisi heidät hämmennyksiin. He voivat inspiroitua kokeilemaan asiaa, mutta huomaavat pian, ettei se ole heidän juttunsa. Jos taas he huomaavat, että se onkin heidän juttunsa, ja tuovat sitä ilmi pysyvästi ja sinnikkäästi, heitä pitää kuunnella ja toimia sen mukaan.

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Translain uudistustarve

Tänään perjantaina 26.4.2019 Yle uutisten Aamu-tv:ssä haastateltiin Trasek ry:n Kasper Kivistöä ja Panda Erikssonia aiheesta translain uudistus. Erittäin hyvä ja tarpeellinen haastattelu!

Haastattelussa esiteltiin myös sivustoa translaki2019.fi joka kertoo, mistä translain uudistuksessa on kyse. Sieltä löytyy vastauksia useimpiin ihmisiä hämmentäviin kysymyksiin. Kannattaa tutustua!

Katsottuani haastattelun ja luettuani sivuston aineistot, minulla on hyvä ja rauhallinen olo. Asiallisella tiedolla tämä asia toivottavasti etenee tavoitteeseensa. Asiallinen tieto myös auttaa laittamaan kaiken maailman nettitrollit ja asiasta hämmentyneet trans-vastustajat ja epäilijät omaan pikku lokeroonsa. Pysykööt siellä. Tulkoon translain uudistus!

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Mitä transsukupuolisuus meidän tapauksessamme tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita

Mitä enemmän olen aiheesta (=transsukupuolisuudesta) lukenut, sitä monimutkaisemmaksi ja hämmentävämmäksi se muuttuu. Olen huomannut, että on paljon muitakin tapoja lähestyä aihetta, kuin se, millä minä sitä lähestyn. Minun lähestymistapani johtuu sekä minun että trans-nuoreni henkilökohtaisista arvoista ja ominaisuuksista sekä meidän välisestämme suhteesta ja vuorovaikutuksesta.

Minun ihana esikoistyttöni kertoi minulle, että hän kokee olevansa poika. Hän oli silloin 15-vuotias. Hän esitti asian niin varmasti ja selväjärkisesti, että minulla ei ole mitään syytä olla uskomatta häntä. Hän ei ole kokenut elämässään mitään traumaattista, eikä hänellä ole mielenterveyden ongelmia. Hänellä ei ole myöskään autistisia piirteitä. Hänellä ei ole käyttäytymisen ongelmia. Hän on ikäisekseen hyvin kypsästi ajatteleva (hän on aina ollut sitä), looginen ja älykäs. Mikään muu ei selitä hänen kertomaansa, kuin se, että hän todella on transsukupuolinen.

Minä perustin tämän blogin, koska minulla on tarve kirjoittaa aihetta ulos itsestäni. Tämä on minulle eräänlaista terapiaa, aiheen käsittelyä kirjoittamalla. Minulla ei ole mitään trans-ideologiaa tässä taustalla, muuta kuin oma henkilökohtainen näkemykseni ja ihmiskäsitykseni, sekä oman lapseni esiin tuomat asiat.

Siksi olen ottanut jotkut blogiin tulleet kommentit aika raskaasti, henkilökohtaisina hyökkäyksinä, vaikka ne eivät ehkä ole sellaisiksi tarkoitettuja. Tiesin, että sellaisia saattaa tulla. Kommentteja, jotka haastavat oman henkilökohtaisen näkemykseni asiasta. Mutta silti, tietäen sen mahdollisuuden että niitä voi tulla, koen ne raskaina ja epämiellyttävinä, enkä haluaisi lukea sellaisia omassa blogissani.


Olen tehnyt blogia aloittaessani sen virheen, että olen kuvitellut tämän meidän tilanteen olevan jotenkin "yleinen" tapa, jolla transsukupuolisuus ilmenee, ja jolla siihen vanhempana suhtaudutaan. Olen saanut huomata olevani väärässä. Uskon lapseni sisäiseen kokemukseen ja haluan auttaa häntä kaikin tavoin. Minulle asia oli jotenkin niin selvä, että en heti pystynyt kuvittelemaan, miten joku ei toimikaan samalla tavalla. Nyt kun olen lukenut aiheesta enemmän, alan ymmärtää.

Vaikka alan ymmärtää, en silti muuta omaa mieltäni. Meille tämä on oikea tapa edetä. Ei ole muita vaihtoehtoja. Lapseni on transsukupuolinen, ja haluan auttaa häntä saamaan ne hoidot ja kaiken sen avun, mitä hän tarvitsee, ollakseen ehjä ihminen.

Asia on vakava. Sitä en kiistä. Hoidot ja leikkaukset eivät ole mitään pikku juttuja. Tällä hetkellä nuoreni kokee tarvitsevansa niitä. Niihin on vielä pitkä matka, ja minun tehtäväni on auttaa häntä jaksamaan sitä odottamista. Ja vakuuttaa hänelle, että kaikki käy vielä hyvin (vaikka voi olla, että niin ei käykään). Vaikka hän muuttaisi mieltään prosessin aikana, tuen häntä. Vaikka hän ei muuttaisi mieltään, tuen häntä. Vain hän voi tehdä omaa elämäänsä ja vartaloaan koskevat päätökset, en minä. Voin vain tukea, auttaa, rakastaa ja hyväksyä.

Voin pelätä, mutta en voi kertoa sitä hänelle. Minä ja transpolin henkilökunta yhdessä kerromme hänelle varmasti hoitojen hyvät ja huonot puolet. Uskon siihen, että häntä hoidetaan hyvin. Hyvään hoitamiseen kuuluu kertoa myös riskeistä, sekä siitä, mitä hoidot eivät korjaa. Hän on tietenkin myös itse jo ottanut monesta asiasta selvää. Hän on lukenut sekä onnistuneista että epäonnistuneista prosesseista. Hän kyllä tietää, että hoidot eivät ole mikään oikotie onneen välttämättä.

Oma nuoreni on sanonut, että hän ei identifioidu mieheksi, vaan hän kokee olevansa mies. Siinä on eroa. Hän kokee kehodysforiaa. Hänestä tuntuu, että hänen kehonsa on perustavalla tavalla vääränlainen. Hän ei koe olevansa lesbo, tai maskuliininen nainen, vaan yksinkertaisesti mies, jolla on naisen keho, ja se keho ei tunnu oikealta.

Hän kertoi minulle, että hänellä on vaikeuksia ymmärtää niitä transsukupuolisia, joilla ei ole kehodysforiaa. Hänen mielestään kehodysforia = transsukupuolisuus. Tässä kohtaa ilmenee hänen nuori ikänsä. Hänellä ei ole vielä kovin laajaa käsitystä sukupuolen eri ulottuvuuksista (sosiaalinen, kulttuurinen, jne), jotka myös voivat olla dysforian kohteena. Minullakaan ei ole tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä, jotta voisin sanoa, onko transsukupuolisuutta olemassa ilman kehodysforiaa. (Setan määritelmän mukaan on.)


Keskustelu, jota olen seurannut, on saanut minut huolestumaan. Transsukupuolisuuden ympärillä käydään paljon sellaista keskustelua, joka leimaa transsukupuolisia negatiivisesti. Mitä enemmän perussuomalaiset ja muut konservatiivit (anteeksi yleistys) öyhöttävät (anteeksi sanavalinta) siitä, että kehot ovat aina oikeanlaisia, sitä vaikeammaksi käy "aitojen" transsukupuolisten elämä ja mahdollisesti hoitojen saatavuus. Ehkä kaikki transpoleille hakeutuneet eivät olekaan "aitoja" transsukupuolisia, en minä vain tiedä. Transpoleille olisi saatava enemmän henkilökuntaa selvittämään jonoja.

Siitä olen ihan varma, että transsukupuolisuus ei ole mikään sairaus, vaan luonnollista ihmisen biologista vaihtelua. Transsukupuolisella ei ole mitään mielen harhaa, vaan se on aivan todellinen tila, jota aivotutkimukset ja dna-tutkimukset ovat alkaneet tukea. Niitä vain tarvitaan lisää, jotta asiasta voidaan varmistua lopullisesti.

Löysin Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivuilta hyvän, kattavan ja selväjärkisen kansainvälisen hyvän hoidon suosituksen transihmisille. Hoitosuositus perustuu parhaimpaan mahdolliseen tieteelliseen ymmärrykseen ja ammatilliseen asiantuntemukseen. Siinä käydään läpi myös useita hoitosuositusta tukevia tutkimuksia, ja todetaan, että transsukupuolisuus ei ole psyykkinen sairaus, vaan luonnollista vaihtelua. Suosittelen lukemaan!

Hoitosuosituksessa kehotetaan jakamaan tietoa aiheesta kaikille, myös lapsille ja nuorille. Se on minusta oikein. Tieto lisää ymmärrystä ja vähentää vähemmistöstressiä, joka aiheuttaa monelle transsukupuoliselle vaikeaa ahdistusta ja monta hankalaa tilannetta arjessa. Näitä emme me enemmistöön kuuluvat osaa välttämättä edes ajatella. Lapsille ja nuorille jaettava asiallinen tieto ei aiheuta sosiaalista tartuntaa. Se on minusta ihan käsittämätön ajatuskin.

Löysin netistä Suomen Perustan sivuilta julistuksen Sukupuoli, identiteetti ja vaarallinen gender-ideologia, joka on peräisin blogisti Mustan Orkidean kynästä vuodelta 2016. Se on kylmäävää luettavaa. En tunnista omaa nuortani tästä tekstistä lainkaan. Huomaan, että monet "anti-trans"-henkiset argumentit ovat peräisin juuri tästä tekstistä. Niissä käytetään täsmälleen samoja sanoja. Se on itse vaarallinen. Se on yhden henkilön näkemys asiasta, mutta näyttää, että tietyt tahot ovat omaksuneet sen kritiikittä ja levittävät sitä jopa eduskunnasta käsin. Juuri tällainen näkemys on vahingollista minun nuoreni hoitoja ajatellen. Se leimaa transsukupuoliset "virheiksi" ja psyykkisesti sairaiksi, mitä he eivät automaattisesti ole. Heissä voi toki olla niitäkin.

Tekstin kirjoittaja kuvaa itseään biseksuaaliksi transmieheksi. Nythän hän onkin lesbo nainen, jolla on dissosiaatiohäiriö. En haluaisi perustaa kokonaista ideologiaa pelkästään hänen kokemukselleen, mutta näin tietyt tahot näyttävät tehneen.

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Translapset

Näyttelijä Charlize Theron myönsi Daily Mailin haastattelussa, että hän kasvattaa poikana adoptoimaansa lasta tyttönä, ja sanoi, että asia ei ole hänen päätettävissään. Lapsi itse ilmoitti 3-vuotiaana, ettei ole poika, vaan tyttö.

Ihailen Charlizea ja toivon hänelle voimaa kestää arvostelua ja haukkumista, jota asian julki tuleminen aiheutti. Twitter oli heti täynnä raivostuneita kommentteja siitä, miten Charlize tekee hirvittävän väärin lastaan kohtaan, pakottaa hänet väärään sukupuoleen, ja että lapsi pitäisi ottaa huostaan, ynnä muuta. Yleinen kommentti on myös, että kommentoija itse on halunnut olla 3-vuotiaana traktori tai poni, mutta onneksi hänen vanhempansa eivät siihen suostuneet, ja sitä rataa.

Kuvittelevatko arvostelijat tosissaan, että kukaan oikeasti antaisi lapsensa kuvitella olevansa traktori? Ei tietenkään, mutta tällä tavoin he haluavat korostaa, miten pähkähulluna he kritiikin kohteena olevaa ihmistä pitävät. Kuvittelevatko arvostelijat tosissaan, että Charlize päätti ryhtyä kasvattamaan poikaansa tyttönä yhden ainoan lauseen perusteella? Mahdollisesti. Mutta siinä he ovat tietenkin väärässä.

Jos et vielä lukenut edellistä postaustani, lue se nyt. Siinä kerron, miten Julia Serano on kuvaillut trans-vastustajien ja trans-epäluuloisten käyttäytymistä ja sen syitä hyvin oivaltavasti. Nämä asiat näkyvät selvästi myös Charlize Theronia arvostelevien kommenteissa. Transsukupuolisuus ei heidän mielestään joko ole olemassa ollenkaan (paitsi mielen harhana), tai sitten se on hyvin harvinainen ilmiö, joka ei koske varsinkaan lapsia tai nuoria. Trans-epäluuloisten mielestä etenkin lapset ja nuoret ovat käännytettävissä transsukupuolisiksi.

Palaan jälleen samaan Julia Seranon artikkeliin. Hän kuvailee siinä myös trans-lapsista käytävää keskustelua. Hän aloittaa kuvaamalla kaksi trans-epäluuloisen lähestymistapaa aiheeseen.

Ensimmäinen niistä on "gender-reparative therapy", jonka suomennan termiksi sukupuolta korjaava terapia. Tämä lähestymistapa perustuu oletukseen, että lasten sukupuoli-identiteetit ja mieltymykset ovat vielä joustavia, ja terapia hyödyntää positiivisen ja negatiivisen vahvistamisen keinoja, esimerkiksi rohkaisemalla tietynlaisiin leikkeihin ja kavereihin. Tällä pyritään saamaan lapsi käyttäytymään ja identifioitumaan sukupuolensa mukaisesti. Tämän hoitomuodon taustalla on transfobia ja pyrkimys "normalisoida" lapsi cis-sukupuoliseksi. Tämän hoidon läpikäyneet ihmiset ovat aikuisena kertoneet, että heistä hoidot olivat traumatisoivia, ja että he aikuisena yleensä transitioituivat kokemaansa sukupuoleen. WPATH (the World Professional Association for Transgender Health) julkaisi hoitosuosituksissaan, että tällaiset hoidot eivät ole olleet tuloksellisia, eikä niitä pidetä eettisinä. (Tämä on todettu jo 1960-luvulla.)

Tämän sijaan nykyaikaisena hoitomuotona transsukupuolisille lapsille käytetään "gender-affirming model" eli sukupuolta vahvistavaa mallia, jossa lasten annetaan tutkia sukupuoltaan vapaasti, pakottamatta heitä tiettyyn sukupuoleen. Jos nämä lapset johdonmukaisesti, pysyvästi ja vaativasti identifioituvat muuhun sukupuoleen kuin mihin heidät syntymässä on määritetty, heidän identiteettiään kunnioitetaan ja heidän annetaan elää siinä sukupuolessa. Näin Charlizekin on varmasti toiminut.

Sukupuolta vahvistava malli suosii yksilöllistä lähestymistä jokaisen lapsen kohdalla, toisin kuin sukupuolta korjaava terapia, joka pakottaa lapset samaan muottiin ja vahvistaa transfobiaa.

Trans-epäluuloiset kritisoivat sukupuolta vahvistavaa mallia, koska se on heidän mielestään vastuutonta ja jopa lääketieteen väärinkäyttöä. Kritiikissään he usein esittävät seuraavia harhoja:

- he väittävät, että kaikki näin hoidetut lapset johdatetaan transsukupuoliksi blokkereiden ja hormonihoitojen kautta, mutta todellisuudessa vain pieni osa näin hoidetuista lapsista seuraa tätä polkua (nimittäin ne, jotka johdonmukaisesti ja pysyvästi identifioituvat toiseen sukupuoleen)

- he niputtavat kaikki trans-sateenvarjon alla olevat lapset samaan, vaikka jotkut transitioituvat ja jotkut eivät, eivätkä cis ja trans ole toisensa poissulkevia kategorioita (kts. edellinen postaukseni)

- detransitioituneiden ihmisten ja heidän, jotka päättivät olla transitioitumatta, äänet peittävät niiden äänet, jotka ovat onnellisesti transitioituneet, sekä niiden, jotka toivovat että olisivat voineet transitioitua aikaisemmin

- lasten sosiaalinen transitioituminen on heidän mielestään kokonaan estettävä, mutta he eivät ajattele, mitä se tarkoittaa niiden lasten kohdalla, jotka hyötyisivät transitioitumisesta

- ajatusleikki: tyttö, joka on täysin identifioitunut tytöksi ja on onnellinen tyttönä, alkaa yhtäkkiä murrosikäisenä tuottaa kehossaan testosteronia, joka muuttaa häntä pojan näköiseksi. Kieltäisitkö häneltä hormonihoidot siihen saakka, kunnes hän on 18?

- he väittävät, että sosiaalisesti transitioitunut lapsi saattaa tuntea painetta pysyä tässä sukupuolessa miellyttääkseen vanhempiaan. Tällainen ilmiö saattaa jossain määrin olla totta, mutta miksi he eivät ole huolissaan trans-lapsista, jotka kokevat yhteiskunnan transfobian aiheuttaman paineen detransitioitumiseen? Mikäli lapsi yhteiskunnallisen transfobisen paineen alla edelleen identifioituu vastakkaiseen sukupuoleen, on se voimakas osoitus siitä, että sukupuolen kokemus on todellinen.

- koska trans-epäluuloiset kieltävät transfobian olemassaolon, he pystyvät vähättelemään, suorastaan pyyhkimään pois sukupuolta korjaavan terapian epäeettisyyden ja traumaattiset seuraukset, ja vertaavat kyseistä terapiaa lapsen ohjaamiseen oikeaan suuntaan samaan tapaan kuin heitä opastetaan syömään vihanneksia.

Trans-myönteisten vanhempien tavoitteena on onnellinen lapsi, päättipä hän transitioitua tai ei.

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Transfobia: trans-vastustajien ja trans-epäluuloisten pelikenttä

Tässä blogitekstissä esitän ajatuksia Julia Seranolta, joka on kirjoittanut otsikolla "Detransitio, luopuminen ja disinformaatio: opas keskusteluun transsukupuolisista lapsista". Linkki

Julia toteaa, että cis-sukupuoliset (eli ei-transsukupuoliset) eivät tiedä, eivätkä voikaan tietää, miltä kehodysforia tuntuu, eivätkä siten pidä näitä kokemuksia todellisina. Sen johdosta he usein yrittävät selittää transsukupuolisten halua korjata sukupuoltaan erilaisilla taka-ajatuksilla tai alentavilla teorioilla. Kuten esimerkiksi, että transsukupuoliset haluavat "sopeutua joukkoon" (=heteroseksuaaliin ja sukupuolinormaaliin joukkoon), tai haluavat saavuttaa miesten etuoikeudet, tai että he ovat hämmentyneitä / "pihalla" / herkkäuskoisia ja sitä myöden helposti kaikenlaisten ideologioiden vietävissä. Yhteistä näille selityksille on, että ne hylkäävät transsukupuolisten sukupuoli-identiteetin ja sukupuolidysforian kokemuksen ja aliarvioivat heidän kokemansa transfobian vakavuuden. Tällä tavalla he kuvaavat transsukupuolisten tekemät valinnat huolimattomiksi ja ajattelemattomiksi, vaikka ne tosiasiassa ovat huolellisesti harkittuja. Näiden keksittyjen selitysten tuloksena syntyy käsitys, että "cis-sukupuolinen voidaan käännyttää transsukupuoliseksi".


Tämä käsitys näyttäytyy yleensä kahdella tavalla. Näistä ensimmäistä tapaa Serano kuvaa trans-vastustajan suhtautumiseksi. Näin suhtautuu ihminen, joka ei usko, että transsukupuolisuus on aito kokemus tai identiteetti. Siispä trans-ihmiset ovat harhaluuloisia, arvaamattomia ja harhaanjohdettuja ihmisiä, joita valintojensa vuoksi on syytä tarkkailla ja arvostella. Tämän näkemyksen omaavien ihmisten mielestä transfobia ei ole syrjintää, vaan laillista julkista kritiikkiä. Ja koska transsukupuolisuutta ei ole oikeasti olemassa näiden ihmisten mielessä, maailmassa on vain kahden luonnollisen sukupuolen edustajia, joista jotkut kevytmielisesti ja holtittomasti ryhtyvät leikkelemään terveitä ruumiitaan.

Hmm, tämähän kuulostaa hirveän tutulta lähestymistavalta. Olenpa tainnut törmätä muutamaan näin ajattelevaan ihmiseen mm. tämän blogin kommenteissa, sekä eduskuntavaalikampanjassa.

Toista tapaa Serano kuvaa trans-epäluuloiseksi. Nämä ihmiset uskovat, että transkokemukset ja -identiteetti voivat olla todellisia, joskin harvinaisia ilmiöitä, mutta ovat alkaneet kuitenkin epäillä asiaa, koska transsukupuolisten määrä on kasvanut niin paljon viime vuosina. Nämä ihmiset eivät ole tietoisia siitä, että transihmisten hoito on muuttunut tai muuttumassa vanhanaikaisesta "portinvartija"-tavasta nykyaikaisempaan hoitotapaan, joka ottaa transihmisten kokemukset ja huolenaiheet vakavasti. Sen vuoksi he ajattelevat, että transsukupuolisten lisääntyminen johtuu siitä, että ihmiset, jotka eivät ole "oikeasti trans", päätyvät trans-ideologian käännyttäminä transidentiteetteihin ja sukupuolenkorjaushoitoihin.

Kuulostaapa jälleen erittäin tutulta. Tämän argumentin olen lukenut aika monta kertaa!

Trans-epäluuloinen suhtautumistapa on hyvin yleinen ja se kuulostaa useimmista ihmisistä (jotka eivät ole perehtyneet transsukupuolisuuteen) järkevältä ja jopa trans-myönteiseltä. Miksi se kuitenkin itse asiassa on pullollaan anti-trans-asennetta? Julia Serano selittää:

1) väite, että ihminen on helposti käännytettävissä tai harhaanjohdettavissa transitioitumaan toiseen sukupuoleen, tarkoittaa, että näin väittävä ihminen tahallaan kieltää, alentaa tai heikentää yhteiskunnallisen transfobian ja sukupuolidysforian olemassaolon sekä transihmisten identiteettien oikeutuksen. Tämä väite on siis alentava ja transfobinen.
2) käsitys, että jotkut transitioituneet ihmiset eivät ole "aidosti trans", olettaa, että cis-sukupuolisuus ja transsukupuolisuus ovat muuttumattomia ja toisensa poissulkevia kategorioita. Vaikka transitioituminen ei joidenkin trans-ihmisten kohdalla tapahtuisikaan, se ei tarkoita, että he olivatkin koko ajan cis-sukupuolisia, vaan että transitioituminen ei ollut heille oikea tie, jostain syystä. (Trans ja cis ovat sanoina helppokäyttöisiä, kun asiasta halutaan keskustella ilman pitkiä selityksiä. Ihmiset voivat kuitenkin olla yhtenä hetkenä trans ja toisena cis, tai jotain niiden ulkopuolelta. Merkitsevintä on ihmisen oma sisäinen kokemus.)
3) jos trans-epäluuloinen suhtautuminen olisi totta (eli cis-ihmisiä käännytetään tarpeettomasti trans-identiteettiin ja sukupuolen korjaukseen), näiden väitteiden selkeä seuraus olisi sukupuolen korjausten rajoittaminen, eli paluu vanhanaikaiseen, jo hylättyyn hoitolinjaukseen. (Tässä kohtaa on huomattava, että Julia puhuu amerikkalaisesta hoitokäytännöstä.)

Trans-epäluuloinen suhtautumistapa sisältää ajatuksen siitä, että cis-sukupuolinen vartalo on ainutlaatuinen ja täydellinen, kun taas transsukupuolinen vartalo on virheellinen ja viallinen. Trans-epäluuloinen ajattelee, että jos trans-ihmisten hoitojen ja onnellisen elämän rajoittaminen on keino, jolla voidaan estää cis-ihmisten käännyttäminen transsukupuoliseksi ja estää cis-ihmisiä tekemästä elämänsä isoin virhe, se on pieni hinta maksettavaksi.

Tämä kuulostaa ihan juuri siltä, mitä olen viimeisinä kuukausina lukenut ja kokenut. 

Trans-vastustajat ja trans-epäluuloiset mielellään käyttävät detransitioituneita henkilöitä pelinappuloinaan tässä "trans-taistelussa". Täydellisessä maailmassa voisimme keskustella detransitioitumisesta avoimesti ja rehellisesti, henkilökohtaisen päätöksen näkökulmasta, henkilön hyvinvointi lähtökohtana. Mutta valitettavasti trans-vastustajat ja trans-epäluuloiset käyttävät heitä anekdootteina, jotka todistavat heidän väitteensä cis-ihmisten käännyttämisestä transsukupuolisiksi.

Kröhöm, tulee mieleen heti pari suomalaista esimerkkiä tästä.

Siteeraamani Julia Seranon kirjoitus jatkuu tästä eteenpäin vielä pitkään ja kertoo transsukupuolisista lapsista. En kuitenkaan lainaa niitä enää tähän. Palaan aiheeseen ehkä myöhemmin.

torstai 18. huhtikuuta 2019

Transfobiaa vai transkeskustelua?

Olen käynyt keskustelua transfobiasta Valkoinen Orkidea -blogissa. Kysyin, miksi hän julkaisee blogissaan transfobista materiaalia, vaikka on julistanut, ettei ole transfoobikko, vaan haluaa vain "nostattaa huolta ROGD-ilmiöstä". Blogin pitäjä ymmärsi kysymykseni kuten sen tarkoitin, ja vastasi siihen hyvin. Blogipostauksen kommenteissa sen sijaan ajauduttiin sivuraiteille. Siksi aloin miettiä kysymystäni vähän tarkemmin. Mitä transfobia on? Voiko transsukupuolisten hoidoista (esimerkiksi) keskustella neutraalisti, ilman että keskustelijaa syytetään transfobiasta?

Transfobian määritelmä englanninkielisessä Wikipediassa:
Transphobia is a range of negative attitudes, feelings or actions toward transgender or transsexual people, or toward transsexuality. Transphobia can be emotional disgust, fear, violence, anger, or discomfort felt or expressed towards people who do not conform to society's gender expectation.

Vapaasti käännettynä:
Transfobia on joukko kielteisiä asenteita, tunteita tai toimia transsukupuolisia tai transseksuaalisia ihmisiä kohtaan tai transseksuaalisuutta kohtaan. Transfobia voi olla emotionaalista inhoa, pelkoa, väkivaltaa, vihaa tai epämukavuutta, joka tuntuu tai ilmaistaan ​​ihmisille, jotka eivät vastaa yhteiskunnan sukupuolten odotuksia.

Samassa lähteessä kerrotaan transfeministi teoreetikko ja kirjailija Julia Seranon kirjassaan esittämä näkemys transfobian syistä: seksismi ja ihmisten omat epävarmuudet koskien sukupuolta ja sukupuolinormeja.

Valkoinen Orkidea -blogin pitäjä vastasi minulle, että väärään sukupuoleen syntyminen on hänen mielestään mahdotonta. Tässä hän mielestäni sanoo, että hän pitää transsukupuolisuutta mielen harhana, eikä todellisena fysiologisena tilana. Minä puolestani uskon, että koska aivoista, hormoneista ja dna:sta on löytynyt todisteita, transsukupuolisuus on ihan olemassaoleva fysiologinen tila, eikä mikään mielen harha. Minusta se, että kieltää tämän, on transfobista. Ja se, että julkaisee tätä näkemystä tukevaa materiaalia, joka kyseenalaistaa transsukupuolisuuden olemassaolon muuna kuin mielen harhana, on transfobista. Transfobia vaikeuttaa transsukupuolisten elämää ja hoitojen saamista, ja se on väärin.

Blogin pitäjä haluaa keskittyä erityisesti ROGD-ilmiöön ja nostaa sitä keskusteluun. Miksi juuri nuorten transhoitoihin hakeutuneiden tyttöjen määrä on lisääntynyt niin kovasti viime vuosina? Ymmärrän huolen. Minusta on kuitenkin väärä tapa herättää keskustelua aiheesta sillä tavalla kuin hän tekee. Hänen julkaisemansa materiaali nostattaa transfobiaa, eikä pelkästään asiallista keskustelua, kuten tuon alussa linkkaamani postauksen kommentit osoittavat. Kuten Valkoisen Orkidean blogiin lähettämässäni kysymyksessä kirjoitin, konservatiiviset mediat tarttuvat tähän teemaan mielellään, koska se vahvistaa heidän "aito avioliitto" -ym. näkemyksiään. Heidän sanomansa puree hyvin aika isoon osaan ihmisistä, eivätkä nämä ihmiset välitä tutkia aihetta sen tarkemmin muodostaakseen omaa mielipidettään. Se riittää, että joku tunnettu hahmo kertoo, että transsukupuolisuus on sairasta ja heitä ei pidä hyväksyä (kärjistäen).

Se, että hoitoon hakeutuu nykyisin enemmän nuoria, jotka kaikki eivät välttämättä ole transsukupuolisia, on toki huolestuttavaa, ja vaatii lisää resursseja transpoleille. Transfobisen materiaalin levittäminen tuskin auttaa siinä.

Neutraali keskustelu on vaikeaa, kun aihe herättää voimakkaita tunteita ja tuntemuksia, ja varsinkin, kun se koskettaa lapsia ja nuoria. Mikäli keskustelun osapuolet hyväksyvät, etteivät ehkä tiedä aiheesta kaikkea, ja ovat avoimia uudelle tiedolle, ollaan jo hyvän ja ehkä jopa neutraalin keskustelun ensimmäisellä portaalla. Jos blogissa ollaan selkeästi jotain mieltä ja postataan mielipidettä tukevaa materiaalia, se ei ole neutraalia. Neutraali blogi julkaisisi myös omalle mielipiteelle vastakkaista materiaalia. Yksi melko hyvä neutraali julkaisu aiheesta: When children say they are transgender. Varoituksen sana: sisältää materiaalia, jota voi pitää myös transfobisena. (EDIT 29.10.2019: olen muuttanut mieleni, en pidä linkattua kirjoitusta enää neutraalina.)

Olenko itse aiheen suhteen neutraali? En ole, enkä tässä blogissani väitäkään olevani. Kutsun itseäni trans-liittolaiseksi, ja julkaisen tätä mielipidettäni tukevaa materiaalia. Haluan omalta osaltani olla myötävaikuttamassa siihen, että transsukupuoliset saisivat parasta mahdollista hoitoa, ja että aiheesta kiinnostuneet saisivat tietoa, sekä mahdollisesti samassa "jamassa" olevat transnuorten vanhemmat voisivat saada vertaistukea. Haluan myös taistella transfobiaa vastaan. Olen anti-transfobinen - siis transfobiafobinen? ;D

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kirje vanhemmille, jotka eivät hyväksy transsukupuolisuutta

Netissä tuli vastaan sydäntä särkevä kirje, jonka oregolainen trans-maskuliini Michea B on kirjoittanut vanhemmille, jotka eivät hyväksy lapsensa transsukupuolisuutta. Käänsin siitä osan tähän:
"Rakkaat anti-trans-vanhemmat, jotka väitätte, että lapsenne "lakkasi olemasta transsukupuolinen", koska ette tukenut sitä / saitte heidät ajattelemaan toisin:    Lapsesi on todennäköisesti vielä transsukupuolinen, mutta hän on oppinut, että sinuun ei voi luottaa, ja että valehteleminen on turvallisempaa kuin totuuden kertominen.
Sukupuoli ei ole tarttuva, lapsesi ei ”muutu transsukupuoliseksi” olemalla muiden trans-ihmisten kanssa tai etsimällä tietoa sukupuolesta verkossa. Jotkut lapset voivat ymmärtää, että eivät ole transsukupuolisia, ja heidän tulisi antaa kyseenalaistaa sukupuolensa. Se on terveellinen vaihtoehto, toisin kuin se, että pakottaa heidät hyväksymään vanhemman näkemyksen siitä, mitä heidän pitäisi olla.
Lapsesi tarkkailee sinua, ja hän oppii, kuinka ehdollinen rakkautesi on. Hän muistaa kivun, vaikka hän piiloutuisi hymyn taakse ja kertoisi, että hän ei enää ole transsukupuolinen."
Rakkaat vanhemmat. Ymmärrän, että teitä pelottaa, jos lapsenne ilmaisee jollain tavalla toista tai muuta sukupuolta, kuin hänen biologiansa määrittää. Asia on hämmentävä ja pelottava. Ymmärrän, että haluatte suojella lastanne pelottavilta asioilta ja ohjata hänet oikeaan suuntaan.

Viestini teille on, että olkaa rohkeita. Luottakaa lapseenne. Hän ei "saa tartuntaa transsukupuolisuudesta" tutkimalla asiaa youtubesta ja instagramista. Antakaa hänen tutkia asiaa, antakaa hänen kokeilla, miltä tuntuu olla toista sukupuolta. Hän kyllä huomaa nopeasti, jos hän ei olekaan transsukupuolinen. Kyse on niin merkittävästä ja syvällisestä identiteetistä, että sitä ei voi feikata.

Antakaa hänelle tukenne, kertokaa, että rakastatte häntä, ja että hänen sukupuolellaan ei ole teille väliä. Koska sillä ei pitäisi olla mitään väliä. Jos lapsen sukupuolella on teille väliä, rakkautenne on ehdollista, ja se on vahingollista lapselle. Lasta on rakastettava ehdoitta, jotta hänestä kasvaa ehjä aikuinen.

Olkaa rohkeita ja rakastakaa.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Hormonihoidot - tutkittua juttua vai huttua?

Translasten ja -nuorten hoitoja vastustavat henkilöt ja tahot vetoavat mm. siihen, että hoitoihin käytettävät hormonit ja lääkkeet eivät ole tarpeeksi tutkittuja. Kirjoitin aiheesta jo hieman edellisessä postauksessani.

Torstaina 11.4. törmäsin Twitterissä twiitteihin, joita lähetettiin parhaillaan käynnissä olevasta EPATH2019-seminaarista Roomasta. EPATH tarkoittaa:
European: as the continent with 50 countries (not only EU, see WHO list of countries))
Professional:  exchange of knowledge, research, good practices in different disciplines and experiences
Association: as in ‘groups of associated persons who usually meet periodically because of common interests and objectives’
T
ransgender:  is used as an umbrella term referring to transgender, transsexual and gender-nonconforming people
Health: in its broadest meaning, and refers to physical, mental and social well-being.

Kahden vuoden välein järjestettävä, eurooppalaista transsukupuolisten hoitoa ja tutkimusta edistävä seminaari järjestetään nyt kolmatta kertaa. Seminaarissa esitellään hyvin laajasti eri maiden käytäntöjä, käynnistettyjä tutkimuksia sekä viimeisimpiä tutkimustuloksia.

Vuonna 2017 seminaarissa esiteltiin mm. tutkimus transsukupuolisten hoidossa käytettävien hormonien vaikutuksesta luun tiheyteen. Kahden vuoden seurantatutkimuksen johtopäätös oli, että sukupuolihormonit eivät vaikuta negatiivisesti luun massaan näillä potilailla. Päinvastoin havaittiin pientä luun mineraalitiheyden lisääntymistä sekä transmiehillä että transnaisilla. Toinen tutkimus kertoo, että 8-12 vuoden hormonihoidon jälkeen luuntiheys säilyy samana.

Myös hormonihoitojen psykobiologisia vaikutuksia on tutkittu, ja tulokset todistavat hormonihoidon olevan tehokasta.

Tämän vuoden seminaarissa esitellään mm. 5-7 vuoden seurantatutkimus 12-24-vuotiaana hoitoihin hakeutuneiden hormonihoidon vaikutuksista. 101:stä tutkimukseen osallistuneesta nuoresta 96 % kertoi, ettei koskaan ole katunut hoidon aloittamista. Kaksi henkilöä kertoi joskus katuvansa hoidon aloittamista.

Seminaareissa on runsaasti esityksiä myös kirurgisista hoidoista sekä aihepiirin sosiaalisista ja psykologisista ulottuvuuksista.

Kenties kiinnostavin osio tämän vuoden seminaarissa on otsikoitu: Nuorten transsukupuolisten hoidon haasteet. Tämän otsikon alla keskustellaan mm. esipuberteetti-ikäisten translasten hoidosta ja parhaista käytännöistä Hollannissa, hoitotyön moraalista sekä esitellään 5 väärindiagnosoitua sukupuolidysforiatapausta. Hyvin kiinnostavaa!

Transsukupuolisten lasten ja nuorten hoitamista siis tutkitaan ja siitä keskustellaan hyvin laajasti ammattilaisten keskuudessa. Siitä ei ehkä kirjoiteta mediassa niin paljon, että asia olisi yleisesti tiedossa. Tämä on kuitenkin tärkeä tiedostaa, kun translakia lähdetään uudistamaan.