sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Pelottava ROGD

Termi ROGD (Rapid-Onset Gender Dysphoria) leviää kuin kulovalkea transsukupuolisuutta käsittelevissä medioissa. Luin siitä, ja pelkään.

Termi kuulostaa tieteelliseltä, mutta ei oikeasti ole sitä. Sillä tarkoitetaan äkillisesti puhjennutta sukupuolidysforiaa nuorella, joka ei ole aiemmin osoittanut taipumusta transsukupuolisuuteen. Termi on peräisin englanninkielisiltä sivustoilta (esimerkiksi Parentsofrogdkids), joilla translasten ja -nuorten vanhemmat jakavat kokemuksiaan. Ilmiön selittäjäksi esitetään psyykkisiä ongelmia ja "sosiaalista tartuntaa".Tästä on jopa tehty tutkimus (tutkimus), jonka tuloksia mielellään esitetään myös suomenkielisissä medioissa. Tuo tutkimus on monilla suomen- ja englanninkielisillä sivuilla onneksi todistettu epäpäteväksi (katso myös tämä). Se tehtiin haastattelemalla näillä ROGD-sivustoilla viihtyviä vanhempia.

Psyykkiset ongelmat ROGD-ilmiön syynä voivat olla totta, vaikkakaan en tunnista siitä omaa nuortani. "Sosiaalinen tartunta" sen sijaan kuulostaa liian helpolta selitykseltä. Voisiko nuori todella kuvitella itsensä transsukupuoliseksi vain, koska se on jotenkin coolia? En millään usko sitä. Transsukupuoliset hengaavat sosiaalisessa mediassa keskenään, tietenkin, koska transsukupuolisuus ei ole yleisesti hyväksyttyä eikä ihailtua (toisin kuin ROGD-sivustoilla väitetään), koska transsukupuolisena arki ja elämä on vaikeaa, koska transsukupuolisia syrjitään ja kiusataan, ja koska he kaipaavat vertaistensa seuraa. Ihan niin kuin kuka tahansa nuori.

Minua pelottaa, koska tästä on saatu sopiva ja tieteelliseltä kuulostava lyömäase transsukupuolisia vastaan. Tällä lyömäaseella vanhemmat, poliitikot ja jopa hoitavat lääkärit voivat kieltää transsukupuoliselta nuorelta ainoan, tehokkaaksi todetun hoitokeinon: hormonit ja korjausleikkaukset.

Ilmiöllä on toki aivan oikeat juurisyynsä. Hoitoon hakeutuvien transnuorten, erityisesti tyttöjen, määrä on kasvanut rajusti viime vuosina. Mikä tämän selittää? En tunne asiaa tarpeeksi hyvin, jotta voisin väittää, että ei ainakaan ROGD.

Itse olisin taipuvainen uskomaan, että koska asiasta on alettu puhua julkisesti aiempaa enemmän, nuoret uskaltavat kertoa tuntemuksistaan. Tyttöjen suurempi määrä voisi johtua siitä, että on sosiaalisesti hyväksytympää olla mieheksi muuttuva nainen, kuin naiseksi muuttuva mies. Sillä vaikka naisen euro on kahdeksankymmentä senttiä, miehekkään miehen malli on ahdas.

Miksi ROGD-ajattelu sitten saa jalansijaa?
1. Eduskuntavaalit ovat tulossa, ja sote-mallia on väännetty vuosikausia. Yhä pienenevillä resursseilla pitää hoitaa yhä suurempi määrä ihmisiä. Transsukupuolisten hoidoistahan voisi säästää... Olen bongannut sosiaalisesta mediasta yhden vaalimainoksen, joka ratsastaa nimenomaan tällä teemalla. ("Ei translakia nyt") Voisinko sanoa, että melko naurettava vaalislogan. Kyse on kuitenkin mitättömästä summasta, koska korjaushoitoihin hakeutuu Suomessa vuosittain joitakin satoja ihmisiä. Vuonna 2011 heitä oli 100.
2. ROGD tarjoaa tieteelliseltä ja uskottavalta kuulostavan selityksen transvastaisuudelle, joka kumpuaa henkilön omista traumoista, peloista ja/tai rajoitteista. (Näin minulle asian selitti psykoterapeutti.)
EDIT. Myöhemmin tuli mieleen vielä:
3. Englanninkieliset yhteisöt ja sivustot tarjoavat valtavasti valmista materiaalia, jota hyödyntää. Uskottavat selitykset löytyvät helposti. Ei tarvitse ns. keksiä pyörää uudelleen.

Minua pelottaa, koska ROGD-vanhemmat uskovat, että lääke tähän ilmiöön on transvastaisuus. Esimerkkinä tästä on Oriveden kunnanvaltuuston aloite siitä, että kouluissa ei saa opettaa sukupuolen moninaisuutta, koska se hämmentää lapsia ja nuoria. (Ylen uutinen)

Tämä on fakta: tieto sukupuolen moninaisuudesta ja seksuaalisuudesta ei tutkitusti lisää hämmennystä, vaan päinvastoin auttaa nuoria. Kaikenlainen asioiden salailu, piilottaminen ja hiljentäminen on huono juttu. Asioista kertominen ja niistä keskusteleminen avoimesti on hyvä juttu. 

Näin toteaa esimerkiksi Unesco (YK:n lapsijärjestö):  
1. seksuaalikasvatus ei lisää seksuaalista aktiivisuutta
2. asiallisen, tietopohjaisen seksuaalikasvatuksen puute altistaa lapsia ja nuoria seksuaaliselle hyväksikäytölle. 

Suosittelen lukemaan myös Setan sivuilta Viisi myyttia lapsista ja sukupuolen moninaisuudesta .


Transsukupuoliseksi itsensä kokevaa nuorta tulee tukea ja antaa hänen elää siinä identiteetissä, jonka hän kokee omakseen. Tämän neuvon saimme transpolilta, ja sitä myös noudatamme.

3 kommenttia:

  1. Perusteellinen selvitys ilmiön taustoista Julmiksen blogissa: https://julmaria.wordpress.com/2019/04/13/sosiaalisen-tartunnan-ja-rapid-onset-gender-dysphorian-historia/

    VastaaPoista
  2. Uskon, että on olemassa aidosti transsukupuolisia ihmisiä. He ovat usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa kokeneet vahvasti olevansa väärässä kehossa. Valitettavasti nuorten kanssa työskennellessä tänä päivänä tulee esiin myös se, miten sukupuolirooleilla ja seksuaalisella suuntautumisella leikittely on muotia. On coolia olla jotain muuta kuin vaan ihan tavallinen perushetero. Nuoruusikään liittyy myös kehityksellisesti omaa kehoa kohtaan suuntautuvaa epävarmuutta, pelkoa, jopa inhoa. Lisäksi on vielä olemassa psykiatrisia tiloja, joissa ihminen kokee vahvaa identiteettihajaannusta ja jopa psykoottisia kokemuksia. Näin ollen on ensiarvoisen tärkeää, että nuorille annetaan riittävästi kypsymisaikaa ja heidän tilannettaan myös tutkitaan riittävästi ennen kuin lähdetään peruuttamattomiin hoitoihin. Jokaisen aikuisen tulisi olla tässä kohtaa jalat maassa. Minun on vaikea uskoa, että normaalisti kehittynyt ja omaan sukupuoleensa kehityksen kuluessa samastunut nuori yhtäkkiä huomaisi olleensakin aina transsukupuolinen. Kokonaan eri juttu ovat ne nuoret, jotka ovat aina tunteneet näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Olen hieman eri mieltä joistakin esittämistäsi asioista.

      On coolia olla muuta kuin perushetero ja leikitellä sukupuolirooleilla. Kyllä varmaan jotkut kokevat näin. Mutta oman identiteetin feikkaaminen pidemmällä aikavälillä on tuhoisaa, eikä sitä pysty kauaa tekemään ilman vakavia mielenterveydellisiä seurauksia. En siis usko, että tällaisen leikittelyn seurauksena ehtisi vielä transpolin asiakkaaksi. Lähetteestä ensimmäiseen yhteydenottoon kuluu useita kuukausia, ja siitä vielä ensimmäiseen polikäyntiin mahdollisesti pari kuukautta. Siinä ehtii jo huomata, onko aidosti vai leikillä matkassa.

      Olen samaa mieltä siitä, että nuorille on annettava riittävästi kypsymisaikaa, ja missäänhän ei peruuttamattomia leikkaushoitoja tehdäkään alaikäisille. Suomessa transdiagnoosin saaminen on todella pitkän ja perusteellisen tutkimuksen tulos aina ja erityisesti nuorten kohdalla prosessia ei kiirehditä. Nuorena transpolille hakeutunut ei saa diagnoosia alle kahdessa vuodessa, useimmiten siinä kuluu vielä enemmän aikaa.

      Kukaan nuori ei "yhtäkkiä" huomaa olleensa aina transsukupuolinen, vaan ymmärrys kehittyy pikku hiljaa. Vanhemmilleen nuori kertoo asiasta todennäköisesti vasta sitten, kun on itse asiasta varma. Meillä siihen meni ehkä vuosi tai kaksi, ennen kuin nuori kertoi. Onko se yhtäkkiä? Jokuhan ymmärtää vasta yli nelikymppisenä, että on transsukupuolinen. Eikä sukupuoli ole välttämättä mitenkään kiinteän pysyvä kaikilla ihmisillä, vaan siinä voi tapahtua muutoksia ajan kuluessa. Nyt en valitettavasti muista, mistä tämän luin, voin etsiä sen myöhemmin mikäli oikeasti kiinnostaa.

      Tutkimukset kuitenkin osoittavat kiistattomasti sen, että nuoren, joka kokee sukupuoliristiriitaa, tukeminen ja sosiaalisen transition salliminen (eli nuoren eläminen sosiaalisesti kokemassaan sukupuolen roolissa) parantaa nuoren hyvinvointia merkittävästi. Eikä se välttämättä tarkoita sitä, että nuori kokee sukupuolensa samoin vielä vuosien päästä, vaan hän voi palata alkuperäiseen sukupuoleen myös, ennen kuin edetään hoitoihin.

      Poista

Kommentoi harkiten, kiitos!