Transfobia: trans-vastustajien ja trans-epäluuloisten pelikenttä

Tässä blogitekstissä esitän ajatuksia Julia Seranolta, joka on kirjoittanut otsikolla "Detransitio, luopuminen ja disinformaatio: opas keskusteluun transsukupuolisista lapsista". Linkki

Julia toteaa, että cis-sukupuoliset (eli ei-transsukupuoliset) eivät tiedä, eivätkä voikaan tietää, miltä kehodysforia tuntuu, eivätkä siten pidä näitä kokemuksia todellisina. Sen johdosta he usein yrittävät selittää transsukupuolisten halua korjata sukupuoltaan erilaisilla taka-ajatuksilla tai alentavilla teorioilla. Kuten esimerkiksi, että transsukupuoliset haluavat "sopeutua joukkoon" (=heteroseksuaaliin ja sukupuolinormaaliin joukkoon), tai haluavat saavuttaa miesten etuoikeudet, tai että he ovat hämmentyneitä / "pihalla" / herkkäuskoisia ja sitä myöden helposti kaikenlaisten ideologioiden vietävissä. Yhteistä näille selityksille on, että ne hylkäävät transsukupuolisten sukupuoli-identiteetin ja sukupuolidysforian kokemuksen ja aliarvioivat heidän kokemansa transfobian vakavuuden. Tällä tavalla he kuvaavat transsukupuolisten tekemät valinnat huolimattomiksi ja ajattelemattomiksi, vaikka ne tosiasiassa ovat huolellisesti harkittuja. Näiden keksittyjen selitysten tuloksena syntyy käsitys, että "cis-sukupuolinen voidaan käännyttää transsukupuoliseksi".

Tämä käsitys näyttäytyy yleensä kahdella tavalla. Näistä ensimmäistä tapaa Serano kuvaa trans-vastustajan suhtautumiseksi. Näin suhtautuu ihminen, joka ei usko, että transsukupuolisuus on aito kokemus tai identiteetti. Siispä trans-ihmiset ovat harhaluuloisia, arvaamattomia ja harhaanjohdettuja ihmisiä, joita valintojensa vuoksi on syytä tarkkailla ja arvostella. Tämän näkemyksen omaavien ihmisten mielestä transfobia ei ole syrjintää, vaan laillista julkista kritiikkiä. Ja koska transsukupuolisuutta ei ole oikeasti olemassa näiden ihmisten mielessä, maailmassa on vain kahden luonnollisen sukupuolen edustajia, joista jotkut kevytmielisesti ja holtittomasti ryhtyvät leikkelemään terveitä ruumiitaan.

Hmm, tämähän kuulostaa hirveän tutulta lähestymistavalta. Olenpa tainnut törmätä muutamaan näin ajattelevaan ihmiseen mm. tämän blogin kommenteissa, sekä eduskuntavaalikampanjassa.

Toista tapaa Serano kuvaa trans-epäluuloiseksi. Nämä ihmiset uskovat, että transkokemukset ja -identiteetti voivat olla todellisia, joskin harvinaisia ilmiöitä, mutta ovat alkaneet kuitenkin epäillä asiaa, koska transsukupuolisten määrä on kasvanut niin paljon viime vuosina. Nämä ihmiset eivät ole tietoisia siitä, että transihmisten hoito on muuttunut tai muuttumassa vanhanaikaisesta "portinvartija"-tavasta nykyaikaisempaan hoitotapaan, joka ottaa transihmisten kokemukset ja huolenaiheet vakavasti. Sen vuoksi he ajattelevat, että transsukupuolisten lisääntyminen johtuu siitä, että ihmiset, jotka eivät ole "oikeasti trans", päätyvät trans-ideologian käännyttäminä transidentiteetteihin ja sukupuolenkorjaushoitoihin.

Kuulostaapa jälleen erittäin tutulta. Tämän argumentin olen lukenut aika monta kertaa!

Trans-epäluuloinen suhtautumistapa on hyvin yleinen ja se kuulostaa useimmista ihmisistä (jotka eivät ole perehtyneet transsukupuolisuuteen) järkevältä ja jopa trans-myönteiseltä. Miksi se kuitenkin itse asiassa on pullollaan anti-trans-asennetta? Julia Serano selittää:

1) väite, että ihminen on helposti käännytettävissä tai harhaanjohdettavissa transitioitumaan toiseen sukupuoleen, tarkoittaa, että näin väittävä ihminen tahallaan kieltää, alentaa tai heikentää yhteiskunnallisen transfobian ja sukupuolidysforian olemassaolon sekä transihmisten identiteettien oikeutuksen. Tämä väite on siis alentava ja transfobinen.
2) käsitys, että jotkut transitioituneet ihmiset eivät ole "aidosti trans", olettaa, että cis-sukupuolisuus ja transsukupuolisuus ovat muuttumattomia ja toisensa poissulkevia kategorioita. Vaikka transitioituminen ei joidenkin trans-ihmisten kohdalla tapahtuisikaan, se ei tarkoita, että he olivatkin koko ajan cis-sukupuolisia, vaan että transitioituminen ei ollut heille oikea tie, jostain syystä. (Trans ja cis ovat sanoina helppokäyttöisiä, kun asiasta halutaan keskustella ilman pitkiä selityksiä. Ihmiset voivat kuitenkin olla yhtenä hetkenä trans ja toisena cis, tai jotain niiden ulkopuolelta. Merkitsevintä on ihmisen oma sisäinen kokemus.)
3) jos trans-epäluuloinen suhtautuminen olisi totta (eli cis-ihmisiä käännytetään tarpeettomasti trans-identiteettiin ja sukupuolen korjaukseen), näiden väitteiden selkeä seuraus olisi sukupuolen korjausten rajoittaminen, eli paluu vanhanaikaiseen, jo hylättyyn hoitolinjaukseen. (Tässä kohtaa on huomattava, että Julia puhuu amerikkalaisesta hoitokäytännöstä.)

Trans-epäluuloinen suhtautumistapa sisältää ajatuksen siitä, että cis-sukupuolinen vartalo on ainutlaatuinen ja täydellinen, kun taas transsukupuolinen vartalo on virheellinen ja viallinen. Trans-epäluuloinen ajattelee, että jos trans-ihmisten hoitojen ja onnellisen elämän rajoittaminen on keino, jolla voidaan estää cis-ihmisten käännyttäminen transsukupuoliseksi ja estää cis-ihmisiä tekemästä elämänsä isoin virhe, se on pieni hinta maksettavaksi.

Tämä kuulostaa ihan juuri siltä, mitä olen viimeisinä kuukausina lukenut ja kokenut. 

Trans-vastustajat ja trans-epäluuloiset mielellään käyttävät detransitioituneita henkilöitä pelinappuloinaan tässä "trans-taistelussa". Täydellisessä maailmassa voisimme keskustella detransitioitumisesta avoimesti ja rehellisesti, henkilökohtaisen päätöksen näkökulmasta, henkilön hyvinvointi lähtökohtana. Mutta valitettavasti trans-vastustajat ja trans-epäluuloiset käyttävät heitä anekdootteina, jotka todistavat heidän väitteensä cis-ihmisten käännyttämisestä transsukupuolisiksi.

Kröhöm, tulee mieleen heti pari suomalaista esimerkkiä tästä.

Siteeraamani Julia Seranon kirjoitus jatkuu tästä eteenpäin vielä pitkään ja kertoo transsukupuolisista lapsista. En kuitenkaan lainaa niitä enää tähän. Palaan aiheeseen ehkä myöhemmin.