Vanhemman tehtävä

Olen miettinyt viime päivinä lapsia ja nuoria, ja heidän suhteitaan vanhempiinsa. Olen tutustunut pariin nuoreen, joiden suhteet omiin vanhempiin ovat ongelmallisia, jopa siinä määrin, että heidät on sijoitettu pois kotoa. Ja sitten törmäsin facebookissa valtavan viisaaseen äidin kirjoittamaan tekstiin. Lainaus:

"Kun lapsi tulee kaapista, se on äidille lahja. On paljon äitejä, joille sitä lahjaa ei koskaan anneta."

Millainen vanhempi itse olen? Mikä on vanhemman tehtävä?

Mielestäni vanhemman tehtävä on kasvattaa lapsestaan tasapainoinen aikuinen. Miten se tehdään?


1. Lapsi tarvitsee tunteen, että tuottaa vanhemmilleen ja muille läheisille iloa juuri sellaisena kuin on. Vaikka olen eronnut lasteni isästä (jo vuosia sitten), en ole koskaan katunut lasten saamista. Juuri meidän parisuhteestamme syntyivät nämä kaksi lasta, joiden olemassa olo tuottaa minulle paljon iloa. He tietävät, että syntyivät toivottuina lapsina, ja että he ovat minulle ilon aihe.

2. Minusta hyvä itsetunto on tasapainoisen ihmisen merkki. Hyvä itsetunto pohjautuu siihen, että on kokenut olevansa varauksetta rakastettu ilman mitään suorituksia, ilman mitään ehtoja. Vaikka lapset eivät tekisi kuten minä haluan, rakastan heitä. Minun rakkauteni ei vähene siitä, vaikka lapseni ei olisikaan sitä sukupuolta, jolta hän ulkoisesti näyttää. Vaikka esikoiseni ei kasvaisikaan nuoreksi naiseksi, kuten olin kuvitellut.

3. Minun tehtäväni vanhempana on luoda lapsilleni turvallinen kasvuympäristö ja opettaa heille hyviä tapoja ja omien tunteiden tunnistamista ja säätelyä. Minun tehtäväni on määritellä heille rajoja, kun he asuvat kotona. Kotiintuloaikoja, ruoka-aikoja, peliaikoja, yhdessä elämisen sääntöjä. Näiden taitojen avulla he selviävät elämässä ja ihmissuhteissa. 

4. Minä en voi päättää, mihin suuntaan he itsenäistymisessään lähtevät. Voin kannustaa heitä opiskelemaan, voin kannustaa heitä hakemaan kesätöitä.  Mutta en voi määrätä, että heidän on mentävä naimisiin, perustettava perhe, oltava heteroita, oltava cis-sukupuolisia, oltava ns. normaaleja. Siinä kohtaa vanhemman tehtävä on antaa nuoren itse määritellä elämänsä.



-----
 
Tässä erikoistilanteessa, jossa nyt olen, olen mielestäni tehnyt, kuten vanhemman täytyy tehdä. Olen kuunnellut nuortani ja lähtenyt auttamaan ja tukemaan häntä kohti aikuisuutta transpolin avustuksella. Osoitan nuorelle tukeni, hyväksyntäni ja rakkauteni. Olen saatavilla ja keskustelukumppanina. En väheksy, en sivuuta, en aseta ehtoja.

Olen todella pohtinut aihetta paljon ja miettinyt, teenkö oikein vai väärin. Aihe ei ole helppo. Se jakaa ihmiset kahtia. Toiset tukevat ja auttavat, toiset odottavat ja toivovat, että nuori muuttaa mielensä, ehkä jopa hylkäävät nuoren. Minä teen, kuten itse katson oikeaksi. Niin kai muutkin tekevät, mikäli pystyvät.

Olen käynyt terapeutilla keskustelemassa aiheesta. Kysyin häneltä, teenkö hänen mielestään oikein, olenko hyvä vanhempi, tarvitsenko tukea vanhemmuuteen. Terapeutti keskusteli kanssani muutaman viikon ajan ja totesi, että hänen mielestään teen aivan oikein, ja että olen "tämän asian päällä" niin hyvin, että voisin jopa auttaa muita samassa tilanteessa olevia. 

Noiden keskustelujen ansiosta aloitin tämän blogin, jotta voisin auttaa muita samassa tilanteessa olevia vanhempia.

Ja sitten luin uusimmasta Kotiliedestä tämän mainion artikkelin. Lainaus:

"Psykologi Katarina Alangon tutkimus osoitti, että tunne kuulumisesta eri sukupuoleen kuin ­syntymässä on määritelty on jo lapsena varsin pysyvä. Eli vaikka joillekin kyse voi olla ohi ­menevästä ­vaiheesta, suurin osa tuntee samoin vielä vartuttuaan aikuiseksi.
”On tärkeä kunnioittaa ­lapsen kokemusta eikä sivuttaa ­sitä ohimenevänä vaiheena tai ­tilapäisenä kiinnostuksena”, ­Katariina Alanko toteaa."

Artikkelissa todetaan myös, että vastuullinen aikuinen välttää turhan ahtaiden sukupuolinormien vahvistamista ja rohkaisee lasta olemaan oma itsensä. Hassua, miten eri tavoilla tämäkin neuvo voidaan tulkita, kun kyse on sukupuolesta. Minä tulkitsen sen niin, että vahvistan lapsen omaa käsitystä siitä, mitä sukupuolta hän on, koska vain hän voi sen tietää. Esimerkiksi edellisessä blogikirjoituksessa mainitsemani sivusto tulkitsee lauseen niin, että biologista sukupuolta on vahvistettava, koska se on totta. Heidän mielestään vain ruumiilliset, fyysiset asiat ovat totta. Heidän mielestään "genderideologia" rajoittaa sukupuolen moninaisuutta ja vahvistaa ahtaita sukupuolinormeja. Heidän tulkintansa mukaan minä edustan genderideologiaa, jota siis ilmiönä en tunnusta olevan olemassakaan, ja vahvistan siten ahtaita sukupuolinormeja ja rajoitan sukupuolen moninaisuutta. Omasta mielestäni teen juuri päinvastoin. Ihmeellistä.