Luin GenderGP-sivustolta aiheesta ja halusin kertoa siitä myös blogissa. Mikä GenderGP? Kyse on lääkäripariskunnasta, joka on tarjonnut "informed consent" -mallia transihmisille helpottaakseen heidän hoitoon pääsyään Iso-Britanniassa, jossa jonot transtutkimuksiin ja -hoitoihin ovat todella pitkät. Klinikka ja lääkäripariskunta itse eivät tarjoa transhoitoja, ainoastaan auttavat potilasta löytämään sopivan lääkärin ja hoidon. Helen ja Mike Webberley ovat tarjonneet Australian mallin mukaista hyväksyvää ja ymmärtävää hoitokäytäntöä, joka on myös Endocrine Societyn ja WPATH:n suositus.
Kannattaa tutustua sivuston UKK-osioon (usein kysytyt kysymykset). Siellä kerrotaan hyvin avoimesti, mistä on kyse, ja millaisen kritiikin ja jopa rikostutkinnan kohteeksi tämä toiminta on joutunut. Brittiläiset terveysviranomaiset haastoivat heidän klinikkansa oikeuteen, koska he eivät saaneet klinikalleen toimilupaa. Tuomio oli sakkoja sekä lääkärin oikeuksien väliaikainen poistaminen. Klinikkaa ollaan parhaillaan siirtämässä Espanjaan.
Mutta, kirjoitukseni tarkoitus ei ollut suinkaan esitellä tuota tapausta, vaan sivustolta löytämääni artikkelia otsikon aiheesta. Artikkelin otsikko on "Entä jos he muuttavat mielensä?" ja pääkysymys kuuluu, aiheuttaako sosiaalinen transitio ja sukupuoli-identiteettiä tukeva hoitomuoto vahinkoa alaikäiselle. Vastauksia antaa sukupuoli-identiteettikysymyksiin erikoistunut, amerikkalainen terapeutti Darlene Tando. Podcast keskustelusta Darlenen kanssa löytyy täältä, kannattaa kuunnella.
Darlene on sitä mieltä, että "mielen muuttaminen" on cis-sukupuolisen projektio, koska cis-sukupuolinen ei kykene käsittämään, miltä tuntuu elää eri sukupuoli-identiteetissä. Darlene kuvaa ilmiötä mieluummin kehittyvänä sukupuoli-identiteettinä, joka voi todellakin muuttua ajan kuluessa. Silloin voi päättää, että haluaakin ilmaista sukupuoltaan eri tavalla, kun käsitys ja ymmärrys omasta identiteetistä muuttuu. Kun sukupuoli-identiteetin ilmaisua tuetaan, se on transihmiselle suuri helpotus, ja se vahvistaa hänen itsetuntoaan. Ei se ole vahingollista, eikä ole vahingollista elää autenttisesti omana itsenään. Jos joku vain huvikseen transitioituisi sosiaalisesti, asia olisi ihan eri, mutta tällaista ei tapahdu. Jos kurssin korjaamista matkan varrella tapahtuu, eli ihminen ymmärtää identiteettinsä eri tavalla, tätä muutosta pitää tietysti myös tukea, ihan samalla tavalla kuin alun alkaenkin.
Klinikan terapeutti Marianne Oakes sanoo, että "mielen muuttaminen" tarkoittaa takaisin päin peruuttamista, mutta muutos on kuitenkin aina eteenpäin menemistä. Sosiaalinen transitio voi olla välttämätön askel monille transnuorille, jotta he voivat tuntea olonsa hyväksi omissa nahoissaan. Hänen mielestään vanhemmat, jotka pystyvät tukemaan lapsensa sukupuoli-identiteettiä, kuuntelemaan ja reagoimaan myötätuntoisesti, tekevät sen syvästä rakkaudesta.
Podcastissa Darlene puhuu mm. sosiaalisen transition luonteesta. Hänen kokemuksensa mukaan vanhemmat eivät pakota lapsia sosiaaliseen transitioon eivätkä tee päätöstä kevyesti, vaan he kuuntelevat ja tarkkailevat lastaan ja päätyvät sosiaaliseen transitioon, koska uskovat sen olevan hyväksi lapselleen. Kuunteleminen on kaikkein tärkeintä. Kaikkien podcastissa esiintyvien terapeuttien lapsipotilaat ovat hyötyneet sosiaalisesta transitiosta huomattavasti. Odottaminen ja sosiaalisen transition lykkääminen sen sijaan on lapselle ja nuorelle erittäin stressaavaa ja itsemurhaluvut ovat korkeita, jos lapsi/nuori kokee, ettei hänellä ole toivoa tai tulevaisuutta.
------------
Lisäksi löysin hyvää tutkimukseen perustuvaa "valistusmateriaalia" Family Acceptance Projectin sivuilta. Projekti toimii San Fransisco State Universityn alla ja kuvailee olevansa tutkimus-, interventio-, koulutus- ja poliittinen aloite, joka työskentelee ehkäistäkseen terveys- ja mielenterveysriskejä sateenkaarinuorten parissa. Toiminta perustuu tutkimukseen ja kulttuurin kunnioitukseen ja suuntautuu etnisesti, sosiaalisesti ja uskonnollisesti monimuotoisiin perheisiin, kannustaen heitä tukemaan sateenkaarinuoriaan. Projekti on julkaissut julisteita, joissa esitetään projektin tekemän tutkimuksen perusteella löydettyjä toimintatapoja, joilla voi tukea sateenkaarinuorta. Tutkimus on tehty haastattelemalla sateenkaarinuoria ja heidän perheitään.
Yksi julisteista kertoo, millaiset toimintatavat eivät tue sateenkaarinuorta, ja millaiset vaikutukset tällaisella toiminnalla on. Alla oleva kuva esittää juuri tätä julistetta:
Mitä julisteessa todetaan? Toimintatavat, jotka eivät tue sateenkaarinuoren identiteettiä, lisäävät nuoren riskiä sairastua masennukseen ja HIV:iin, ja lisäävät riskiä itsemurha-ajatuksiin, itsemurhayrityksiin ja päihteiden käyttöön. Ja kääntäen, sateenkaarinuoren identiteettiä tukevat toimintatavat vähentävät nuoren riskiä näihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi harkiten, kiitos!