Sosiaalinen transitio vol. 2

Valkoinen Orkidea -blogissa on julkaistu kriittinen kommentti sosiaaliseen transitioon otsikolla "Sosiaalinen transitio nyt!" Blogissa ei pysty tällä hetkellä kommentoimaan, joten kirjoitan kommenttini tänne. Kirjoitin itse sosiaalisesta transitiosta aiemmin tässä blogitekstissä.

VO kirjoittaa tästä tutkimuksesta, jonka itsekin linkkasin edelliseen tekstiini perusteluksi sille, miksi sosiaalinen transitio parantaa sukupuolidysforiasta kärsivän lapsen hyvinvointia. Hän kirjoittaa mm. näin:

Tutkimuksen tekijät itsekin huomauttavat tutkimuksessa, että tulokset ovat alustavia, eikä selvää syy-seuraussuhdetta voida esittää siitä, että nimenomaan sosiaalinen transitio synnytti tutkittujen lasten henkistä hyvinvointia (“we cannot definitively draw this causal inference”). Tutkimuksen tuloksia ei kannata yleistää liian nopeasti, sillä

A) Tutkitut lapset tulivat varakkaista perheistä (yleensä perheen tulotaso korreloi lasten mielenterveyden kanssa). GNC-lasten mielenterveysongelmat eivät välttämättä katso vanhempien tulotasoa, mutta “until a larger sample of lower-income children is examined, we must be cautious in generalizing these results.

B) Tutkittavien lasten vanhemmat ovat aktiivisia transliikkeen tukijoita ja tarjosivat itse lapsiaan mukaan tutkimukseen TransYouth Projectin kautta.

Niin, sehän on ainoastaan hyvän tutkimuksen merkki, että kerrotaan avoimesti, mikäli suoria syy-seuraussuhteita ei voida esittää tutkimuksen perusteella. Kun kyseessä on tämäntyyppinen itsearviointikysely, ei tällaista johtopäätöstä tietenkään voida tehdä. Tutkimuksen johtopäätöksissä sanotaan itse asiassa näin:

"The present findings highlight a key question about whether social transitions per se caused the positive mental health outcomes observed in the transgender children in the present study. Because the present study did not randomly assign children who believed themselves to be members of the opposite gender to social transitions (a process that would be unethical), we cannot definitively draw this causal inference."

Eli: olisi epäeettistä tehdä tutkimus, jossa vastakkaiseen sukupuoleen identifioituvia lapsia sattumanvaraisesti ohjattaisiin transitioitumaan sosiaalisesti.

A) Ihan totta. Jälleen merkki hyvästä tutkimuksesta. Mutta tutkimuksen johtopäätöksissä lukee myös näin: "We are skeptical of this interpretation because previous work with high-income gender-nonconforming children who had not socially transitioned found rates of anxiety and depression that were substantially higher. That work suggests that income alone does not eliminate mental health concerns in gender-nonconforming children." Eli korkea tulotaso yksinään ei eliminoi huolta psyykkisestä hyvinvoinnista.

B) Totta tämäkin, mutta miten voisi tutkia sosiaalisesti transitioituneita lapsia, joiden vanhemmat eivät jotenkin ole transliikkeen tukijoita? Ovatko tällaisten vanhempien lapset saaneet transitioitua sosiaalisesti? Jos ovat, miten heidät löytää? 4th Wave Now- tai Parents of ROGD Kids-järjestöjen parista tällaisia lapsia tuskin löytää. Tutkimukseen päästäkseen lapsen tuli täyttää seuraavat kriteerit: "children needed to identify as the gender opposite their natal sex in everyday life, to have socially transitioned by using the pronoun associated with their asserted gender in all contexts, and be enrolled in the study from March 2015 to February 2016".

VO jatkaa:

Tutkimus ei ilmeisesti ota edes huomioon sitä, että valtaosa tutkittavista lapsista ei luultavasti kokisi sukupuolidysforiaa enää aikuisena - ainakaan siinä määrin, että se vaatisi minkäänlaista transitiota. Tämän tietäen on eettisesti painava päätös auttaa 9-vuotiasta lasta transitioitumaan.

(Tutkimuksen verrokkiryhmänä toimii muuten tutkittavien lasten sisaruksia ja muita "gender-typical" -lapsia. Mutta mikä sitten on "gender-typical"? Tai mikä edes on "translapsi"? No, tämä on oman postauksen aihe sitten joskus!)

Valtaosa? Mihin tämä väite perustuu? Todennäköisesti aikaisempiin tutkimuksiin. Tutkimuksen tekijät ovat johtopäätöksissä tuoneet esiin, miten nämä aikaisemmat tutkimukset ovat määritelleet myös sukupuolelle epätyypillisen käytöksen transsukupuolisuuden merkiksi, ja rinnastaneet lapset, jotka toivovat olevansa toista sukupuolta niihin lapsiin, jotka kokevat olevansa toista sukupuolta. Sukupuolelle epätyypillinen käytös ei ole sukupuolidysforiaa eikä identifioitumista toiseen sukupuoleen. Sukupuoli-identiteetti on merkittävästi pysyvämpää kuin sukupuolelle epätyypillinen käytös, joidenkin tutkimusten mukaan jopa 96-100% pysyvää. Tähän tutkimukseen päästäkseen lapsen tuli identifioitua vastakkaiseen sukupuoleen ja olla sosiaalisesti transitioitunut kokemaansa sukupuoleen, eli pelkästään sukupuolelleen epätyypillisesti käyttäytyviä tai toista sukupuolta itselleen toivovia lapsia ei ollut mukana tutkimuksessa.

Verrokkiryhmänä tutkimuksessa käytettiin 2 ryhmää: "siblings of transgender children and age- and gender-matched controls". Eli transsukupuolisten sisaruksia ja ikä- ja sukupuolijakaumaltaan vastaavia lapsia, jotka eivät identifioidu syntymässä määritellyn sukupuolen vastaisesti. Ei mitään gender-typical-mainintaa tässä.


VO jatkaa:

Tämä tutkimus ei ole vakuuttanut kaikkia muitakaan, sillä varhainen sosiaalinen transitio ei nauti laajaa konsensusta dysforiaa hoitavien lääkärien keskuudessa. Transitio kasvattaa blokkeri- ja hormonihoitoihin päätymisen riskiä. Näiden hoitojen vaikutukset mm. seksuaalisuuteen ja lisääntymiskykyyn ovat puolestaan niin suuria, ettei alaikäinen ole kypsä tekemään niihin liittyviä lopullisia päätöksiä. Näillä tutkituilla 9-14 -vuotiailla lapsilla sosiaalinen transitio on saattanut vaikuttaa tämänhetkiseen psyykkiseen hyvinvointiin positiivisesti, mutta se saattaa myös johtaa päätöksiin, joiden seurauksia lapsi ei osaa arvioida. 

Linkki johtaa anti-trans sivustolle (4th Wave Now). Tällä sivustolla siteeratut lääkärit perustavat näkemyksensä vanhoihin tutkimuksiin, vanhentuneisiin käsityksiin ja/tai uskonnolliseen vakaumukseen.

"Transitio kasvattaa blokkeri- ja hormonihoitoihin päätymisen riskiä." RISKIÄ. No joo, ymmärrän sanavalinnan siinä tapauksessa, että hyvä hoito tarkoittaa sitä, että ensin kartoitetaan voisiko sukupuolidysforiaa lievittää kevyemmillä keinoilla kuin blokkereilla tai hormoneilla. Näinhän hyvän hoidon suosituksessakin linjataan. Mutta jos riski-sanaa käytetään siinä mielessä, että näihin hoitoihin ei pitäisi turvautua lainkaan, se on transfobinen. Mikäli ihminen tarvitsee näitä hoitoja, hänen täytyy ne saada, riskeistä huolimatta.

Alaikäinen ei missään maassa tee päätöstä seksuaalisuuteen ja lisääntymiskykyyn vaikuttavista asioista. Alaikäisille annettavat hoidot ovat täysin peruttavissa, ja niiden antamisesta päätettäessä vanhemmat/huoltajat ovat yleensä mukana. Lisääntymiskykyyn ja seksuaalisuuteen vaikuttavien hoitojen suhteen hoitohenkilökunta käy vaikutukset läpi potilaan kanssa ja varmistaa, että hän ymmärtää vaikutukset. Aina tietenkin on mahdollista, ettei hän kuitenkaan oikeasti ymmärrä. Onko tämä peruste evätä hoidot? Kysymys ei koske pelkästään transhoitoja. Vanhemmilla on (hoitohenkilökunnan lisäksi) tässä tärkeä tehtävä auttaa nuorta ymmärtämään valintojen seuraukset.

Mutta voidaan kysyä, onko täydellinen sosiaalinen transitio perusteltua tämän tutkimuksen perusteella - tarkoittaen jatkuvaa vastakkaisen sukupuolen roolissa elämistä kaikissa tilanteissa esimerkiksi siten, että lapsen nimi vaihdetaan ja ympäristö velvoitetaan käyttämään hänestä uusia pronomineja? Sillä jos täydellinen sosiaalinen transitio auttaisikin lapsen hyvinvointia tänään, sillä saattaa olla haitallisia vaikutuksia lapsen tulevaisuuteen (se ei enää palvele kehittyvässä iässä olevan lapsen prosessia, jossa hän tutkii sukupuolisuuttaan, vaan lukitsee identiteetin). 

Sosiaalinen transitio saattaa myös vahvistaa dysforiaa. Jos 12-vuotiaan Matin passissa lukee Maija, Matilla on entistä suurempi paine “mennä läpi” tyttönä. Puberteetti-ikäiselle pojalle tyttönä “läpi meneminen” on vaikeaa, mikä synnyttää paineen blokkeri- ja hormonihoidolle.

Millainen olisi sitten epätäydellinen sosiaalinen transitio? Pitäisikö sukupuolidysforiasta kärsiviä lapsia ohjata jonkinlaiseen osittaiseen sosiaaliseen transitioon? Nimeä ei vaihdeta, ympäristöä ei velvoiteta sukupuolittamaan häntä oikein? Monessa perheessä, jossa on sukupuolidysforiaa kokeva lapsi, on tällainen tilanne. Tunnen henkilökohtaisesti tällaisen perheen. Perheen nuoren ei ole sallittu vaihtaa nimeä, eikä häntä sukupuoliteta hänen kokemuksensa mukaisesti. Nuoren äiti viittaa nuoreen vaihtelevasti syntymäsukupuolen tai koetun sukupuolen mukaisesti siten, että tulee selväksi, että hän ei salli täydellistä sosiaalista transitiota. Hän kuitenkin yrittää myös ymmärtää ja tukea, käyttämällä toisinaan nuoren itse valitsemaa nimeä. Nuori saa myös ilmaista itseään vaatteilla ja muilla ulkonäköön liittyvillä asioilla. Koulussa hän on pakotettu käyttämään syntymäsukupuoltaan ja -nimeään, koska perhe ei salli näin "julkista" muutosta. Ystävien kanssa hän käyttää itse valitsemaansa nimeä. Millainen vaikutus tällä on tämän nuoren tämänhetkiseen hyvinvointiin, tai tulevaisuuteen?

Hän ei voi tällä hetkellä hyvin. Sitä en tietenkään pysty sanomaan, miten paljon yhteiskunnan silmissä "väärässä sukupuolessa" eläminen ja perheen epäjohdonmukainen "tukeminen" tähän on syynä, mutta vahva veikkaukseni on, että hyvin paljon. Kahden sukupuolen roolissa eläminen, yksityisesti eri roolissa kuin julkisesti, ei voi olla kovin tervettä nuorelle ihmiselle. Entä millainen tulevaisuus hänellä on? Mielestäni hänellä on merkittävästi huonompi lähtökohta itsetuntonsa ja identiteettinsä rakentamiseen tältä pohjalta kuin esimerkiksi minun nuorellani, joka on saanut vaihtaa nimensä ja joka tulee sukupuolitetuksi oikein kotona, ja jonka kotoa viestitetään yhteiskunnalle (esimerkiksi koululle), että häntä tuetaan tässä asiassa ja toivotaan myös yhteiskunnan tukevan häntä. Hän on sekä yksityisesti että julkisesti (niin pitkälle kuin nykyisen lainsäädännön puitteissa on mahdollista) yhden sukupuolen roolissa. Tällä toisella nuorella tulee menemään vuosia päästä samaan henkisesti tasapainoiseen tilaan kuin missä oma nuoreni jo nyt on. Ehkä hän ei koskaan tule pääsemään samaan. Hän on saanut kotoa kehnot eväät itsensä rakastamiseen ja identiteettinsä rakentamiseen, koska häntä ei ole tuettu ehdoitta.

Identiteetin lukittuminen on mielestäni ajatusrakennelma vailla totuuspohjaa. En ole törmännyt tällaiseen ilmiöön tutkimuksissa tai edes detransitioituneiden omissa tarinoissa. (Se ei tarkoita, etteikö tällaista ilmiötä voisi silti olla olemassa.) Mihin tämä ajatus perustuu? Keskustelin asiasta oman nuoreni kanssa. Hän pohti, että identiteetti saattaisi lukittua sellaisessa tilanteessa, että nuori on saanut läheisiltään ja yhteisöltään sellaista palautetta, joka keskittyy yksinomaan transidentiteetin ihailuun. Jos nuoren itsetunto on kehittymätön, hän saattaa kuvitella, että transidentiteetistä luopuminen merkitsee tämän yhteisön hylkäämiseksi joutumista. Tällainen yhteisö ja tuki on tietenkin sairas, eikä tällaista ilmiötä saisi olla olemassa. En usko, että kukaan vanhempi ainakaan syyllistyy tällaiseen. (Päinvastoin kuin anti-trans liikehdintä väittää, pro-trans vanhemmat eivät pakota lapsiaan transsukupuolisiksi.) Transnuorten yhteisöt netissä saattavat ulkopuolisen silmin vaikuttaa tällaisilta transidentiteettiä ihailevilta yhteisöiltä. En itse osaa sanoa, ovatko ne, koska en tietenkään ole osa tällaista yhteisöä. Jos nuori on melko yksinäinen eikä pääse reflektoimaan identiteettiään ja tunteitaan missään muualla kuin tällaisessa epäterveessä yhteisössä, saattaa käydä niin että transidentiteetti tarpeettomasti lukittuu. Kyseessä lienee kuitenkin hyvin marginaalinen ilmiö. Vanhempien ja läheisten tuki on avainasemassa tässäkin.

"Läpi menemisen" yhteys blokkerihoitojen haluamiseen lienee selvä. Mutta vahvistaako sosiaalinen transitio dysforiaa? Joissain tapauksissa näin saattaa käydä. Transtytöille "läpi meneminen" voi olla vaikeampaa kuin transpojille, ja siten dysforiaa saattaa esiintyä tässä mielessä enemmän. Mutta onko se syy olla transitioitumatta? Mielestäni ei. Kokonaisvaltaisesti ajateltuna sosiaalinen transitio helpottaa nuoren elämää merkittävästi.

VO jatkaa:

Sukupuolidysforiaan liittyy ajatus, että kun etenen prosessissa, ongelmani helpottuvat. Myös transsukupuoliset itse puhuvat euforiasta tai pinkistä kuplasta, jonka vaikutukset saattavat ikävä kyllä loppua. Seurausten kanssa kuitenkin on elettävä myös euforian jälkeen.

Sukupuoltaan epätyyppillisesti ilmaisevia lapsia ei tulisi edes diagnosoida transsukupuolisiksi (varsinkaan ilman lääkärin konsultointia - tähän tutkimukseen osallistuneilla lapsilla ei tarvinnut olla lääkärin antamaa diagnoosia, mutta kummasti heitä pidetään translapsina...). 

Kyllä, totta kai ongelmien oletetaan helpottuvan prosessin edetessä. Mutta on tärkeää tunnistaa ne ongelmat, joissa transitio voi auttaa, ja joissa se todennäköisesti ei auta. Siksi asiantuntijoiden ottaminen mukaan tähän pohdintaan on tärkeää, ja sitä tärkeämpää mitä nuorempi lapsi on. Asiantuntijan sosiaalisen transition suhteen ei tarvitse olla transpoli, eikä sinne Suomessa pääsekään alle 13-vuotiaana. Tarkoitan asiantuntijoilla yleisesti mielenterveyden ammattilaisia ja sukupuolen moninaisuuden asiantuntijaorganisaatioita (Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus, Trasek ry, Translasten ja -nuorten perheet ry).

Sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevia lapsia ei todellakaan pidä diagnosoida transsukupuolisiksi, siitä olen samaa mieltä.


Tutkimuksen tärkeimmät päätelmät ovat seuraavat:

• "Transitions during childhood can be associated with positive outcomes, at least initially." = Lapsuudessa tapahtuvat transitiot ovat yhteydessä positiivisiin tuloksiin, ainakin alustavasti.
• "This study supports other recent findings that suggest a very strong identification with the gender “opposite” one’s sex at birth is not synonymous with high levels of psychopathology and provides converging evidence that early family support is associated with positive mental health in transgender children." = Tämä tutkimus tukee muita viimeaikaisia löydöksiä, joiden mukaan hyvin vahva identifioituminen syntymässä määritetyn sukupuolen vastaisesti ei ole synonyymi korkealle psykopatologian tasolle (=mielenterveyden häiriölle), ja todistaa, että varhainen perheen tuki on yhteydessä transsukupuolisten lasten hyvään mielenterveyteen.