Lääkärin lausunnot translain uudistuksesta

Translain uudistuksen loppumetrit ovat olleet uuvuttavaa seurattavaa. En ole jaksanut kirjoittaa siitä blogiin mitään, mutta erään tietyn lääkärin haastattelu Hesarissa sai minut näppiksen ääreen. Tunteet kuohahtivat, mutta siirrän ne nyt parhaani mukaan sivuun ja keskityn asiaan.

Aloitetaan otsikosta. "Nuoruusiän sukupuoliahdistusta hoitava lääkäri..." on yksiselitteisesti väärin. Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla ei hoideta sukupuoliahdistusta, vaan tutkitaan sen syitä ja mahdollisesti asetetaan diagnoosi. Hoitoa sieltä ei saa. Lainaus ko. polin sivuilta:

"Teemme poliklinikalla translaissa määriteltyjä alaikäisten sukupuolen uudelleenmäärittelyn edellytysten arvioita eli niin sanottuja transsukupuolisuustutkimuksia."

Tampereella nämä arviot tehdään EVA-yksikössä, joka on erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrinen tutkimus- ja hoitoyksikkö. Siellä hoidetaan ja kuntoutetaan "alle 18-vuotiaita nuoria, jotka tarvitsevat vakavien mielenterveydellisten ongelmien vuoksi turvaosasto-olosuhteita." Eli se on nuorten psykiatrinen hoitoyksikkö, jossa on myös konsultaatiopoliklinikka:

"Konsultaatiopoliklinikalla teemme translaissa määriteltyjä transsukupuolisuustutkimuksia ja tarjoamme erityistason konsultaatiota vahingoittavaan seksuaalikäyttäytymiseen liittyen ja seksuaalirikosten esitutkinnassa."

Mutta sukupuoli-identiteettiä ei siellä hoideta. Jos polilta onnistuu saamaan diagnoosin (tutkimusjakson kesto alaikäisillä on tyypillisesti n. 2-x vuotta), hänet ohjataan hoitoon muille poliklinikoille. Eli: Haastateltu lääkäri hoitaa kyllä psykiatrista hoitoa tarvitsevia nuoria, mutta ei sukupuoliahdistusta. Artikkelin edetessä asia ilmaistaankin niin, että hän on "kohdannut työssään" näitä nuoria. Tämä on oikein.

Siirrytään seuraavaan ongelmalliseen kohtaan:

"Hänen mukaansa on vanhastaan tunnettua, että jotkut lapset identifioituvat jossain vaiheessa vahvastikin toiseen sukupuoleen.

Neljä viidestä vastakkaiseen sukupuoleen identifioituneesta lapsesta kokee kuitenkin murrosiässä taas toisin.

Siksi on viisasta seurata tilannetta, antaa lapselle kasvurauha ja hoitaa perheen ahdistusta sekä mahdollisia liitännäisongelmia, Kaltiala sanoo."

Tutkimusviitteitä ei artikkelissa tietenkään mainita, mutta tässä viitataan laadullisesti huonoihin tutkimuksiin, joiden tulokset on vahvasti kyseenalaistettu. Olen kirjoittanut näistä aiemminkin blogissani, mutta pähkinänkuoressa: tutkimuksissa oli mukana lapsia, joilla ei ollut identifioitumista toiseen sukupuoleen, vaan he olivat mukana koska lasten vanhemmat olivat huolissaan lasten sukupuoliepätyypillisestä käytöksestä. Tutkimuksissa oli myös tehty kestämättömiä tulkintoja tutkimuksista pois jääneistä lapsista. Uudemmat ja laadullisesti paremmat tutkimukset ovat osoittaneet, että yli 90 % lapsuusiässä toiseen sukupuoleen identifioituvista kokee murrosiässä ja sen jälkeen yhä samoin. 

Perheen ahdistuksen hoitaminen sekä mahdolliset liitännäisongelmat: en tiedä, millaista hoitoa näihin olisi transpolin kautta saatavilla, sillä meille tällaisia ei sieltä ainakaan tarjottu. Meidät jätettiin täysin vaille hoitoa ja jatkolähetteitä.

Seuraavaksi kohta, joka aiheutti minussa kaikkein eniten hämmennystä:

"Tärkeää on hyväksyä lapsi omana itsenään, Kaltiala sanoo.

”Hyväksymistä on sanoa, että olet siis poika, josta tuntuu että olet tyttö. Se on ookoo ja saat olla mitä olet ja katsotaan, mitä isompana tapahtuu.”

Sen sijaan lasta ei hyväksytä kokonaisena, jos hänen kokemuksensa tai fyysinen kehonsa kielletään. Jos käsketään olla kuten pojan kuuluu, kielletään kokemus. Jos sanotaan, että olet todellisuudessa tyttö, kielletään keho, Kaltiala selittää.

Kummassakin tapauksessa lapsi saa viestin, että hänessä on vikaa, Kaltiala sanoo."

Yritin kuvitella tilannetta, että olisin toiminut näin kuin artikkelissa kuvataan. Kysyin myös lapseltani (joka siis on kohta 20-vuotias), miltä hänestä olisi tuntunut, ja mitä olisi tapahtunut, jos olisin sanonut hänelle: "Olet siis tyttö, josta tuntuu että olet poika. Se on ookoo ja saat olla mitä olet, ja katsotaan, mitä isompana tapahtuu." Lapsi vastasi, että hän olisi ahdistunut ja masentunut tällaisesta, ja todennäköisesti hänen koulunkäyntinsä olisi vakavasti häiriintynyt. Lisäksi hän olisi etääntynyt minusta henkisesti, koska olisi kokenut, ettei voi luottaa minuun. Keskusteluyhteytemme olisi saattanut katketa. Tuollainen lause ja asenne olisi mitätöinyt hänen kokemuksensa. Minä olisin silloin ulkopuolelta määrittänyt, mikä ja millainen hän on.

(Vertailun vuoksi: hänen psyykkinen vointinsa on ollut erinomainen koko tämän ajan, pois lukien ne ajanjaksot, jolloin on ollut epävarmuuksia prosessin etenemisestä ja kun saimme tiedon, ettei hän saa diagnoosia vielä. Koulunkäynti on sujunut koko ajan todella hyvin. Olemme myös hyvin läheisiä ja keskustelemme paljon.)

Kun itse muistelen aikaa, kun hän kertoi minulle tilanteestaan, tällainen artikkelissa kuvattu reaktio olisi ollut varmaan ihan mahdollinen minulle. Vähän tuohon suuntaan reagoinkin, koska sanoin hänelle silloin, että tällaiset asiat varmaan tutkitaan ja hoidetaan vasta aikuisena. Hän vastasi minulle silloin hyvin painokkaasti, että 13-vuotiaana voi jo päästä tutkimuksiin, ja hän haluaa sinne, koska tarvitsee diagnoosin ja sen jälkeen hoitoja voidakseen hyvin. Täytyy myöntää, että en pitänyt asian kanssa mitään kiirettä, koska olin vielä sisimmässäni epäileväinen. Ajattelin, että kyseessä voi olla ohimenevä vaihe. (Tämä on erittäin yleinen ajatus kaikilla muillakin vastaavassa tilanteessa, voin kertoa.) Ehti kulua useita kuukausia, ennen kuin lääkärin lähete polille saatiin, ja siitä vielä useita kuukausia, ennen kuin meillä oli ensimmäinen käynti ja tutkimukset päätettiin haastattelujen pohjalta aloittaa. Silloin ymmärsin, että olin tehnyt aivan oikein - otin lapseni todesta ja autoin häntä. Näin jälkikäteen ajateltuna, jos olisimme tienneet, millainen tutkimusajanjakso meitä odotti, olisimme ehkä toimineet toisin. Mutta silloin toimimme parhaan tietämyksemme mukaan.

Mielestäni tästä huolimatta en ole antanut lapselleni sellaista viestiä, että hänen kehonsa olisi vääränlainen. Olen pitkin matkaa muistuttanut häntä, että minulle hän on rakas ja tärkeä juuri tuollaisena kuin on. Minun on hyvin vaikea käsittää tätä osuutta lääkärin sanomisista. Ihminen on kokonaisuus, eikä vain kehonsa tai mielensä. Ihmisen oma sisäinen kokemus itsestään on ainoa, jolla on merkitystä - vaikka minä kuinka olisin hänelle hokenut, että kehoa ei tarvitse korjata, ei hän minua olisi uskonut. 

Mutta tekeekö kukaan vanhempi noin, kuin lääkäri haastattelussa kuvaa? "Jos käsketään olla kuten pojan kuuluu" - miten kukaan vanhempi voisi sellaista tehdä? Tai "jos sanotaan, että olet todellisuudessa tyttö" - eihän niinkään kukaan tee! Miten tyhminä tämä lääkäri oikein vanhempia pitää? Jos nyt tulkitsen ystävällisesti, niin ehkä tässä on van koetettu yksinkertaistaa monimutkaista asiaa. Hyvin näyttää uppoavan ihmisiin, jotka eivät omakohtaisesti ole asiaa kokeneet.

Kaikesta tästä voi päätellä vain, että kukaan sellainen, jolla ei ole kokemusta sukupuoliristiriitaa kokevan lapsen vanhemmuudesta, ei voi todellisuudessa tietää, millaista se on. Ei edes näitä nuoria tutkiva lääkäri.

Seuraava lainaus:

"Myöskään juridisen sukupuolimerkinnän muuttaminen nuoruudessa ei ole hänen mukaansa muodollisuus, jossa todetaan tosiasia, vaan vahvaa psykologista ja sosiaalista puuttumista, joka ohjaa nuoren kehitystä.

”Se on viesti siihen suuntaan, että tämä on sinulle oikea tie.”"

Tällä logiikalla myös juridisen sukupuolimerkinnän asettaminen lapsen synnyttyä on viesti siihen suuntaan, että se on lapselle oikea tie, ja vahvaa psykologista ja sosiaalista puuttumista, joka ohjaa lapsen kehitystä. Meidän yhteiskuntamme on vahvasti sukupuolittunutta, ja lapsen sukupuoli ohjaa hänen elämäänsä. Ongelma ei ole juridinen merkintä sinänsä, vaan nämä sukupuolittuneet rakenteet ja normit. Sukupuolimerkinnän juridisen muutoksen merkitys on ensisijaisesti yhteiskunnallinen: se on signaali siitä, että yhteiskunta tunnustaa ihmisen sellaisena kuin hän on.

Jos ja kun juridisen sukupuolimerkinnän muuttamisesta tehdään helpompi poistamalla siitä diagnoosivaatimus ja ikäraja, merkinnän korjaaminen on yhtä helppoa myös toisin päin, ja sen "vahva ohjaavuus" heikkenee. Vaikeaksi sen tekee vain sen liitännäisvaikutukset: lakkaat hetkeksi olemasta juridisesti ja joudut hankkimaan uuden henkilöllisyystodistuksen ja todistamaan uuden henkilöytesi lukuisissa paikoissa, joudut hankkimaan uudet todistukset ja tärkeät paperit, joissa henkilötunnus on. Et pysty hetkeen tunnistautumaan sähköisesti mihinkään palveluun, jne. Tämä vaihe voi kestää jopa joitakin kuukausia, mutta viikkoja vähintään.

Seuraava lainaus:

"Hän muistuttaa, että nuoret ovat aina ilmaisseet erilaisia identiteettejä ja ryhmään kuulumista esimerkiksi pukeutumisella, kampauksilla ja kielellä.

Jos he haluavat käyttää toisen sukupuolen tunnusmerkkejä, sitä ei ole mitään syytä hillitä mutta ei vahvistaakaan.

”Nuoruuden kehitystehtäviä ei edistä se, että nuoren itseilmaisua tuetaan ja ohjataan ulkopuolelta”, Kaltiala sanoo.

Ympäristön ei myöskään pitäisi sitoutua identiteettikokeiluihin tavalla, joka saattaa tehdä suunnan myöhemmän muuttamisen ahdistavaksi."

Eikö vanhempien tehtävä ole tukea nuoren itsetuntoa? Miten se tehdään, jos nuoren itseilmaisua ei saa tukea? Ei saisi sanoa transtytölle, että näytätpä kauniilta tänään, tai että tuo väri sopii sinulle - niinkö? Entä mitä hän tarkoittaa nuoren itseilmaisun ohjaamisella ulkopuolelta? Tarkoittaako hän esimerkiksi, että pojaksi identifioituvan ohjaaminen käyttäytymään miehekkäämmin on ongelmallista? Tätähän vanhemmat tekevät hyvin yleisesti cissukupuolisille lapsilleen. Onko se ongelmallista vain sukupuoliristiriitaa kokevien lasten osalta? Olen samaa mieltä kyllä siitä, että turhia sukupuolinormeja pitäisi purkaa myös vanhemman ja lasten välisessä vuorovaikutussuhteessa. Minusta se koskee sekä cis- että transsukupuolisia, mutta en ole ihan varma, tarkoittaako lääkäri tässä samaa asiaa.

Viimeisestä lauseesta olen samaa mieltä. Olen korostanut lapselleni, useita kertoja, että jos hän jossain kohtaa kokeekin syntymässä määritetyn sukupuolen jälleen omakseen, se on erittäin ok. Tuskin kukaan vanhempi toimii toisin. Minusta on loukkaavaa, että hän edes vihjaa tällaista tapahtuvan.

Seuraava lainaus:

"Miksi sitten sukupuoleen liittyvien identiteettikokeilujen vahvistamista on alettu laajasti pitää suotavana ja jopa välttämättömänä nuorten mielenterveyden kannalta?

Kaltiala sanoo, ettei transpoliklinikoiden palveluita avattu nuorille nuorisopsykiatrian aloitteesta, vaan tahto tuli poliitikoilta, järjestöiltä ja aikuisten kanssa toimivilta lääkäreiltä.

Kun Kaltiala ryhtyi tehtävään, lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin ongelmat olivat vielä harvinaisia. Vuoden 2015 jälkeen potilaiden määrä on kymmenkertaistunut ja potilasjoukko muuttunut, hän kertoo."

Tätä aihetta olen avannut blogissani aiemminkin. Sekä aiemmasta artikkelista että tästä haastattelusta voi päätellä, että lääkäri on tässä tehtävässä vasten tahtoaan. Hänen mielestään nuorten sukupuoliristiriitaa ei pidä hoitaa, vaan pitää odottaa, ja hoitaa sen sijaan "ahdistusta ja liitännäisongelmia". Hän on lausunnossaan todennut, että sukupuoliristiriidan hoitojen ikärajaa pitäisi päinvastoin nostaa. Onko tällainen lääkäri nyt varmasti oikea henkilö tässä virassa? Suomen pitäisi noudattaa PALKOn hoitosuosituksia sukupuolidysforian hoidossa, mutta se ei niitä noudata.

Lainaus:

"Moni nuori tarttuu kuitenkin mediassa ja sosiaalisessa mediassa tarjolla olevaan ajatukseen, että hänen muutkin ongelmansa johtuvat sukupuoli­ristiriidasta ja ratkeavat, jos muut alkavat nähdä hänet oikeassa sukupuolessa. Niin ei kuitenkaan käy, Kaltiala sanoo.

”Mielen tasapaino ei synny siitä, että saa toiset tekemään ja näkemään mitä haluaa.”"

En voi mennä vannomaan kaikkien muiden puolesta, mutta ainakin oma nuoreni ymmärtää hyvin selkeästi, mitkä hänen ongelmistaan johtuvat sukupuoliristiriidasta, ja mitkä taas eivät johdu. Suurin ahdistus hänellä on kehonsa ja mielensä välissä, ei hänen ja muiden välissä. Jälkimmäistä ristiriitaa olisi helpompi sietää, jos ensin mainittu olisi tasapainossa.

Jälkimmäinen lause on suoraan transvihamielisten kynästä ja suusta. Puistattavaa.

Lainaus:

"Niin mediajulkisuudella, sosiaalisella medialla kuin kavereilla on osuutensa ilmiössä.

Nuorten sukupuoli-identiteetin tutkimusyksiköissä on usein havaittu, että pieneltä paikkakunnalta on äkisti tullut väestöön nähden suhteeton määrä lähetteitä.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että kaikki potilaat ovat samasta koulusta tai jopa samasta kaveripiiristä."

Tätä en tietenkään pysty mitenkään kiistämään, vaikka epäilen sitä suuresti. Meidän ja muiden tuntemieni nuorten kohdalla tällaista ilmiötä ei ole havaittavissa. Tämä haiskahtaa hyvin vahvasti ROGD-ilmiöltä, joka on siis pseudotiedettä.

Lainaus, ja nyt aletaan mennä jo sakeammalle tasolle:

"Alaikäisten hormonihoitoja ja juridisen sukupuolen vahvistamista vaativat aktivistit ja järjestöt, kuten Seta, toistavat usein, että transnuorilla on lisääntynyt itsemurhariski ja he tarvitsevat siksi pikaisesti hoitoa ja tukea.

”Se on tarkoitushakuista disinformaatiota, jonka levittäminen on vastuutonta”, Kaltiala sanoo.

Hänen mukaansa itsetuhoiset ajatukset ja käyttäytyminen liittyvät myös sukupuoltaan pohtivilla nuorilla samanaikaisiin psykiatrisiin häiriöihin."

Lääkäri lähtee tässä siis kiistämään lähes kiistattomasti todeksi todettua, ja väittää ihan pokkana sen olevan disinformaatiota. Nyt olen kyllä lähes sanaton tyrmistyksestä. Olen kirjoittanut aiheesta blogissani aiemmin.

Lainaus:

"Toisaalta ruotsalaisessa laajassa rekisteritutkimuksessa itsemurhakuolleisuus oli selvästi suurentunut sukupuolen korjaushoitoja saaneiden aikuisten joukossa.

”Transsukupuolisuutta kokevien nuorten vanhemmille ei ole siis perusteltua kertoa, että nuori on itsemurha­vaarassa ilman korjaushoitoja ja että vaara voidaan torjua suku­puolen­korjaus­hoidoilla”, Kaltiala sanoo."

Siteerattua tutkimusta on laajasti tulkittu juuri kuvatulla tavalla, mutta arvatkaa missä piireissä. Arvasitte oikein, transvastaisissa. Kyseinen tutkimus kattaa pitkän ajan ja sisältää näin ollen myös nykyistä kehnommalla leikkaustekniikalla ja tietämyksellä tehtyjä hoitoja. Lisäksi yhteiskunnan asenteet ovat olleet kielteisempiä kuin nykyään. Näiden seikkojen vaikutusta itsemurhiin ei kuitenkaan ole huomioitu transvastaisten tahojen tulkinnassa. 

Vanhempia neuvotaan olemaan lastensa tukena, ja sosiaalista transitiota puolletaan psyykkisen hyvinvoinnin tukena. Korjaushoidot tulevat sitten aikanaan kuvioihin, jos niihin koetaan vielä tarvetta aikuisena.

Lainaus:

"Lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hän arvoi, että voisi olla parempi, ettei mitään fyysisiä hoitoja aloitettaisi sukupuoli-identiteetin perusteella ennen aikuisuutta.

Suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että monen alaikäisenä hormonaalista hoitoa saaneen psyykkinen vointi ei parantunut vaan heikkeni.

Ruotsissa ja Britanniassa, missä alaikäisten hormonihoitoja on annettu matalammalla kynnyksellä kuin Suomessa, on Kaltialan mukaan alettu kääntyä rajoittamaan hoitojen käyttöä.

Niitä suunnitellaan rajattavaksi tutkimushankkeisiin, joilla hankitaan luotettavaa tietoa hoitojen vaikuttavuudesta."

Mielenkiintoista, että hän lausunnossaan mainitsee korjaushoidot, joita lakimuutos ei koske. Alaikäisille ei tarjota korjaushoitoja kovinkaan helposti missään, kaikkein vähiten täällä. Mikäli diagnoosin saa alaikäisenä ja vointi sen sallii ja lääkäri arvioi tarpeelliseksi, hormonihoidot voidaan aloittaa aikaisintaan 16-vuotiaana. Korjaushoitojen tulee jatkossakin olla lääkärin ja potilaan välinen asia, jota lakipykälillä ei ohjata.

En tiedä, mihin tutkimukseen artikkelissa viitataan tässä kohtaa. Ruotsissa ja Britanniassa hoitojen rajoittaminen on nähdäkseni johtunut hyvin voimakkaasta transvastaisuudesta, eikä niinkään lääketieteellisistä tosiseikoista. (Lisää blogissani täällä.)

Lainaus:

"Miten sitten auttaa sukupuoliahdistuksesta kärsivää nuorta?

Aikuisten tehtävä on ottaa rauhallisesti vastaan nuorten tunteet, välittää ja hyväksyä – ei pyrkiä nopein ratkaisuin poistamaan kaikkea kipuilua, jota nuoruuteen myös auttamatta kuuluu."

Olen samaa mieltä ja juuri näin olen mielestäni toiminutkin. Ei tässä olla todellakaan mitään nopeita ratkaisuja tehty. Nyansseista olemme kyllä hyvinkin eri mieltä, kuten yllä olen jo todennut.

Lainaus:

"Kaltiala on hetken hiljaa, kun häneltä kysyy, ketkä korostavat nuorten itsetuhoisuutta ja miksi.

”Haluan ystävällisesti ajatella, että sellaiset aikuiset, jotka ovat itse saaneet apua sukupuolen korjaamisesta, ovat halunneet lähteä pelastamaan lapsia ja nuoria. Mutta heiltä puuttuu ymmärrys siitä, että lapsi ei ole pienikokoinen aikuinen.”"

Haluaisin nyt ystävällisesti ajatella, että puuttuukohan lääkäriltä kenties ymmärrys siitä, että ne sukupuoltaan korjanneet aikuiset ovat myös olleet lapsia ja nuoria, ja tietävät millaista on olla sukupuoliristiriidasta kärsivä alaikäinen?

Lainaus:

"Kaltiala sanoo, että aikuisetkin voivat tehdä sukupuolen­korjauksissa hätiköityjä ratkaisuja. Lapsille ja nuorille kuuluu kuitenkin erityisoikeus huolenpitoon ja suojeluun.

”Siksi he eivät myöskään voi välittömästi saada kaikkea mitä juuri nyt haluavat.”"

Tässä hän rinnastaa lapsen ja nuoren sukupuolen johonkin sellaiseen, mitä voi haluta saada mahdollisimman pian - kuin johonkin tavaraan. Sukupuoli ei kuitenkaan ole itsestä erillinen tai ulkopuolinen, jota halutaan, se on oma itse.

-----

Huhhuh. En ehkä pysty edes kunnolla kuvailemaan, mitä kaikkia tunteita tämä artikkeli herätti. Voisin kirjoittaa tähän vielä kaikista niistä epäilyistä, joita minulla on sekä haastateltua lääkäriä että häntä haastatellutta toimittajaa kohtaan, mutta en taida nyt jaksaa. Toivon, että joku muu tekee sen - tiedän, etten ole ainoa, joka näin ajattelee. Miksi näin, niin vinkkinä voisin vihjaista ihan julkisia tietoja - lääkärin aiemmat haastattelut ja esiintymiset (muissakin kuin valtamedioissa), tutkimushankkeet, Twitter-tili. Toimittajan aiemmin julkaisemat kolumnit ja hänen Twitter-tilinsä.

On erittäin valitettavaa, että tällaisella henkilöllä on tällainen asema. Hän asettaa sanansa sillä tavalla, että aihepiiriä huonosti tunteva kokee ne hyvin järkevinä. Olen nähnyt useankin tutun ja tuntemattoman reagoineen näin. Lasten ja nuorten kasvurauhaan, suojeluun, ja aivojen kehittymättömyyteen vetoaminen nuorisopsykiatrian ylilääkärin mandaatilla - eihän sellaista voi olla uskomatta, kun se vielä kaiken lisäksi pönkittää lukijan omaa käsitystä siitä, että sukupuolen korjaaminen millään tavalla, edes juridisesti, on aikuisten maailmaa. Tämä asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, eikä sitä pysty ihan ymmärtämään, jos sitä ei itse ole kokenut tai läheltä seurannut. 

Tiedän, että translain uudistuksen työryhmässä kyseisen lääkärin esiin tuomat asiat osattiin asettaa niille kuuluvaan kontekstiin, etenkin kun kyse on juridisesta sukupuolesta eikä lääketieteellisistä hoidoista. Ehkä hän kokee tulleensa ohitetuksi?

Tähän kohtaan tarvittaisiin jonkun vastaavassa asiantuntija-asemassa olevan lääkärin vastakkainen viesti, mutta valitettavasti sellaista ei taida tulla, johtuen lääkäri-instituution sisäisestä solidaarisuudesta. Seuraukset jäävät transihmisten ja heidän läheistensä kannettaviksi, jälleen kerran.

----------

EDIT. 30.1.2023

Tätä kirjoitusta on jaettu ja luettu enemmän kuin mitään aiemmista kirjoituksistani. Kiitos siitä. Olen huomannut somessa joitakin kommentteja, joihin koen tarvetta jollain lailla vastata.

Ensinnäkin: on kommentoitu, että olen ottanut aiheen hyvin henkilökohtaisesti ja vastannut vain omasta puolestani. Osittain kyllä näin, koska en halua jakaa luottamuksella saatuja tietoja muiden perheiden kokemuksista. Oma kokemukseni totta kai vaikuttaa reaktiooni hyvin vahvasti, ja se näkökulma tässä kirjoituksessa näkyy ihan tarkoituksella. Olen yrittänyt kuitenkin tuoda esiin myös sen, että en osaa kuvitella enkä tunne yhtään sellaisia perheitä, joissa reaktiot ja kokemukset olisivat olleet toisenlaisia. Mutta itse asiassa tämän kirjoittamisen jälkeen kuulin lapseltani, että eräs hänen ikätoverinsa oli avautunut hänelle ja kertonut olevansa juuri sellaisessa tilanteessa, että vanhemmat ovat kuitanneet hänen ilmoituksensa sukupuoli-identiteetistään todennäköisesti ohimenevänä vaiheena, eli ovat käyttäytyneet juuri kuten haastateltu lääkäri tässä artikkelissa on neuvonut. Tämä on johtanut siihen, että tämä nuori aikuinen ei koe voivansa luottaa vanhempiinsa, ja on saanut masennusdiagnoosin. Nyt hän keräilee itseään, on muuttanut pois vanhempiensa luota, ja on edelleen hakeutumassa sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Auttoiko tällainen vanhempien suhtautuminen ketään? Korkeintaan vanhempia itseään, jos sitäkään.

Toinen paljon kommentoitu seikka on ollut odotettavasti haastatellun lääkärin asiantuntemus. En kiistä hänen asiantuntemustaan nuorisopsykiatrian alalla. Enempää en halua aiheesta kirjoittaa tässä yhteydessä, kirjoitin kaiken tarvittavan yllä ja muiden blogeista ja muualta netistä voi löytää lisää. Lääkärin ajattelua avaa hyvin hänen lisälausuntonsa - hän toistaa niitä haastattelussa. Hänen fokuksensa on cissukupuolisissa nuorissa, ei transsukupuolisissa.

Kolmantena kommentoisin yhtä lausetta: ”Mielen tasapaino ei synny siitä, että saa toiset tekemään ja näkemään mitä haluaa.” Sitä on kommentoitu, että vaikka en pidä siitä, se on totta. Myönnän että näin on. Minua puistattaa tässä lauseessa se, että transihmisten väitetään pakottavan muut näkemään ja tekemään jotain mitä haluavat. Tämä ajattelu on transihmisiä vähättelevän ja syrjivän puheen takana. Näin ajattelevat ihmiset väärinsukupuolittavat ja kutsuvat transihmisiä heidän vanhoilla nimillään, koska heidän mielestään he puhuvat silloin totta. Ja se on puistattavaa.

--------

2. EDIT 30.1.2023 -> päivittyvä listaus

Haastattelun johdosta julkaistuja reaktioita / vastineita:

Tiina the feminist

Sinuiksi ry

Seta ry

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus

Ulkomailla:

How to identify dangerous anti-trans disinformation, The Trans Justice Project

Kansainvälinen IDAHOT-päivä 17.5.2022 - ole rohkea

Kirjoitin alla olevan mielipidekirjoituksen alun perin vastineeksi erääseen Ilkka-Pohjalaisessa julkaistuun mielipiteeseen, ja lähetin sen lehteen viime lauantaina. I-P ei julkaissut sitä oikeana päivänä (tänään). Katsotaan, julkaiseeko ollenkaan. (EDIT. Tilanne 22.5.: ei julkaistu)

Lähetin samasta tekstistä riisutun version Helsingin Sanomiin eilen maanantaina. Se julkaistiin oikeana päivänä, tänään. Tämän seurauksena joku nimetön Raamatun julistaja lähetti minulle tekstiviestin työpuhelimeen. Viesti sisälsi viittauksen mielipidekirjoitukseeni, joitakin Raamatun jakeiden lyhenteitä, sekä linkin TV7:n "Vain yksi tie" -ohjelmaan. En katsonut ko. Raamatun kohtia enkä klikannut linkkiä, joten viestin sisältöä en nyt tiedä, mutta on jollain otsaa. Henkilökohtainen puhelinnumeroni on salainen, mutta työpuhelinnumeroni on julkinen, koska teen julkista työtä. Vastasin viestiin, että tämä on työpuhelimeni, ja koska viestisi ei koske työtäni, viesti on asiaton. Toistaiseksi hän ei ole siihen vastannut ja hyvä niin.

Alla on pidempi versio kirjoituksestani. Tästä otin muutamia lauseita pois I-P:tä varten, ja enemmän lauseita pois (viittaukset toiseen mielipidekirjoitukseen) Hesaria varten. Hesarissa kirjoitustani on kommentoitu, ja minäkin lähetin sinne yhden kommentin, mutta se ei läpäissyt seulaa. Ilmeisesti laitoin siihen liikaa linkkejä. Kirjoitan kommenttini tämän blogikirjoituksen loppuun.

--------

17.5. vietetään kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista IDAHOT-päivää. Käytän hyväkseni tämän muistopäivän vastatakseni nimimerkille ”Kasvurauhaa lapsillemme”, joka kirjoitti Ilkka-Pohjalaisen Lukijoilta-palstalla 3.5.

Aloitan esittämällä syvimmät pahoitteluni sen johdosta, mitä kirjoittaja on joutunut kokemaan. Identiteetin rikkominen kuvatulla tavalla on hyvin satuttavaa.

Olen törmännyt usein mielipiteisiin, että lapsille toivotaan kasvurauhaa tarkoittaen, että ns. sateenkaariasioista ei pidä puhua lapsille mitään. Toinen aika yleinen mielipide on, että lapset eivät koe tarvetta ”vaihtaa sukupuolta”, vaan että vanhemmat manipuloivat lapsensa uskomaan niin. Nämä mielipiteet välittyvät myös 3.5. julkaistusta mielipidekirjoituksesta.

Näiden mielipiteiden taustalla voi olla omien huonojen kokemusten lisäksi väärää tietoa. Luullaan, että lapsi ei voi tietää vielä seksuaalisuuttaan tai sukupuoltaan, tai luullaan, että kasvatuksella voidaan asiaan vaikuttaa. Luullaan, että homoseksuaalisuus ja transsukupuolisuus ovat sairauksia tai häiriötiloja, joilta voidaan välttyä ”oikealla” kasvatuksella.

Asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä auttaa lasta hahmottamaan maailmaa ja omaa paikkaansa siinä. Jo lapsena voi huomata, että viehättyy enemmän oman sukupuolen edustajista, tai tuntea kuuluvansa eri sukupuoleen kuin mihin syntymässä on määritetty. Jos näille tuntemuksille ei ole olemassa minkäänlaista samaistumispintaa tai sanoja, eikä tutun aikuisen kanssa pysty keskustelemaan, lapsi kokee itsensä perustavalla tavalla vääränlaiseksi ja kelpaamattomaksi. Asioiden salailu ja hiljaiseksi hyssyttely tuottaa tuskaa ja häpeää, ei kasvurauhaa.

Lapsen kasvurauha on äärimmäisen tärkeä asia. On kuitenkin tunnistettava, milloin lapsen identiteettiä rakennetaan ja milloin sitä rikotaan. Asiallinen ikätasoinen tieto ei koskaan riko lasta. Vanhemman ja läheisten tuki, hyväksyntä ja keskusteluyhteys suovat kasvurauhan myös niille lapsille, jotka sukupuoltaan tai seksuaalisuuttaan pohtivat. Sukupuoli-identiteettiä tai seksuaalisuutta ei pysty manipuloimaan, eikä ohjaamaan toivottuun suuntaan, koska se on sisäsyntyistä. Mielipidekirjoituksen kirjoittajan kohdalla manipulointi ei toiminut, vaan rikkoi hänet. Siksi sanon, että myöskään heteroseksuaalisuuteen tai cis-sukupuolisuuteen ohjaava kasvatus ei tuo kasvurauhaa, vaan rikkoo ne, jotka eivät ole heteroita tai cis-sukupuolisia.

Transihmisyys ei ole häiriö tai sairaus, vaan kuuluu luonnolliseen ihmisyyden kirjoon. Transihmiset elävät kaikkien meidän naapureina, työ- tai koulukavereina, sukulaisina, ystävinä, samoissa busseissa ja junissa ja tapahtumissa, samassa somessa. Yhteiskuntamme on täynnä transfobiaa, jota ei ehkä huomaa, ennen kuin kokee sen omissa nahoissaan tai läheisen kautta. Näemme transihmisiä pilkkaavia elokuvia, kuulemme heitä pilkkaavia vitsejä, luemme mielipidekirjoituksia lapsiaan manipuloivista vanhemmista, luemme somesta mielipiteitä, että sukupuolineutraalius on mennyt liian pitkälle, ja kolumneja siitä että kyllähän se sukupuolensa korjannut transnainen on kuitenkin mies ja kuuluu miesten pukuhuoneisiin ja miesten urheiluun. Oletteko ajatelleet, mitä kaikki tämä tarkoittaa niille nuorille, jotka sukupuoltansa pohtivat? He näkevät, he lukevat. Onko heillä ihan samat eväät elämään tässä yhteiskunnassa kuin muilla?

Seta kehottaa tänä vuonna IDAHOT-päivänä olemaan rohkea. Minä haluan olla rohkea ja puhua transfobiaa ja syrjintää vastaan, koska haluan rakentaa lapselleni parempaa maailmaa, sellaista jossa hänkin uskaltaa unelmoida omannäköisestä ja onnellisesta elämästä. Tulethan sinäkin mukaan? Puutu homo- ja transfobiaan, ole rohkea.

---------

Yritin Hesarissa kommentoida Linda Hartin ja Seppo Virkkulan kommentteja seuraavasti:

Itse asiassa, kun sukupuoliristiriitaa kokevat lapset ja nuoret tunnistetaan oikein, he pysyvät transsukupuolisessa identiteetissä 97,5-prosenttisesti. Uusin tutkimus seurasi translapsia ja -nuoria 5 vuotta, ja tuo luku 2,5% jotka eivät enää 5 vuoden jälkeen identifioidu transsukupuolisiksi, on peräisin tästä tutkimuksesta: https://publications.aap.org/pediatrics/article/doi/10.1542/peds.2021-056082/186992/Gender-Identity-5-Years-After-Social-Transition

Jos kaikki sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat lapset ja nuoret ympätään samaan ryhmään, on aivan selvää, että heistä suurin osa ei aikuisina ole transsukupuolisia.

Ruotsi ei ole lopettanut hormoniblokkerihoitoja, vaan niitä saa edelleen, kunhan hoidon perusteet ovat olemassa. Satakunnan Kansassa oli tästä hiljattain hyvä artikkeli: https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000008630062.html

 

EDIT. 22.5.2022

Mielipidekirjoitukseni on herättänyt runsaasti reaktioita. Olen saanut tutuilta ja tuntemattomilta lukuisia kiittäviä kommentteja. Työpuhelimeeni tulleen tekstarin lisäksi myös yhdistyksen sähköpostiin tuli kaksi uhkaavaa viestiä. Niiden kirjoittaja kuvaili minua ja kaltaisiani saastaksi, josta pääsisi eroon pommilla. Viesteistä on tehty rikosilmoitus poliisille, ja Kehrääjä haastatteli minua aiheesta. 

Kansanedustajat Saara-Sofia Sirén ja Anders Adlercreuz keskustelivat Pykälien takaa -podcastissaan translain uudistuksesta. Vieraiksi he olivat kutsuneet Trans ry:n puheenjohtajan Valo Vesikauriin ja Ihmisoikeusliiton asiantuntija Aija Salon. Aija mainitsi mielipidekirjoitukseni podcastissa:

"Helsingin Sanomissa oli juuri tällä viikolla Translasten ja -nuorten perheet ry:n edustajan mielipidekirjoitus kasvurauhasta. Eli tää on joskus itse asiassa retorisesti tätä translakiuudistusta tai alaikäisten oikeuksia vastaan käytetty termi tää kasvurauha - sanotaan että lapsia ei pidä häiritä tällaisilla asioilla, mutta että hän kirjoitti, että itse asiassa oikea tapa antaa kasvurauha on se, että lapsi saa sen tuen ympäristöstään kasvaa omaksi itsekseen. Hän saa sen tuen, mitä hän tarvitsee, esimerkiksi tähän sosiaaliseen transitioon niin sanoakseni, eli elääkseen niinkun siinä, tullakseen kohdatuksi siinä omassa sukupuolessaan, että se on se kasvurauha, ja se on aikuisten velvollisuus sekä perheessä että ammattilaisten, esimerkiksi koulussa, harrastuksissa, sosiaali- ja terveydenhuollossa."

Juuri tätä minä tarkoitin. Haluan palauttaa kasvurauha -termille sen oikean tarkoituksen. En suostu luovuttamaan sitä niille, jotka ymmärtävät termin väärin. Tässä blogikirjoituksessa parin vuoden takaa olen pohtinut kasvurauhaa vähän enemmän.

Pelkäätkö (trans)ihmistä?

Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisessa julkaistiin 26.4. oivallinen mielipidekirjoitus otsikolla Pelkäätkö sutta? Sen on kirjoittanut kriminologi, psykologian maisteri Sari Somppi. Lainaan siitä tähän osan:

"Sudesta on käyty keskustelua pitkään eri näkökulmista, eri tilaisuuksissa ja työryhmissä. Nyt on aika käydä keskustelua myös siitä, miten pelko ja turvattomuuden tunne vaikuttavat ihmisiin. Itse haluan tuoda tietoa osaamisalueiltani kriminologiasta ja psykologiasta tähän keskusteluun.

Pelon tunne on täysin normaali reaktio, kun olemme vaarassa. Me ihmiset voimme myös tuntea vahvaa pelkoa niin sanotuissa ”ei vaara -tilanteissa”. Esimerkiksi sosiaaliset tilanteet voivat tuoda sosiaalista pelkoa kokevalle vahvan pelon ja ahdistuksen tunteen.

Pelon tunne on omasta tahdostamme riippumaton nopea reaktio, joka tapahtuu täällä ja nyt. Tunne voi syntyä joko ulkoisesta tilanteesta, kun seisomme suden kanssa vastakkain, tai sisäisessä tilassa, kun itse ajattelemme sutta.

Turvattomuuden tunne on yhtä iso riippumatta siitä, tapaammeko suden oikeasti vai ajattelemmeko ainoastaan sitä. On positiivista ja tarpeellista, että reagoimme näin. Mitä nopeammin reagoimme, sen paremmat mahdollisuudet meillä on pärjätä oikeassa vaaratilanteessa.

Ongelman tilanteesta tekee se, että meillä ihmisillä on vaikeata erottaa vääriä ja oikeita hälytyksiä toisistaan. Susipelko on kasvanut niin isoksi, että ihmiset reagoivat, vaikka eivät koskaan kohtaisikaan sutta.

Joka kerta kun reagoimme väärään hälytykseen, opetamme autonomista keskushermostoa reagoimaan yhä nopeammin. Meille kehittyy herkkä hälytysjärjestelmä, ja saamme kontrolloida itseämme enemmän, jotta emme kokisi epämiellyttäviä tunteita ja ahdistusta. Tämä on nyt jo tapahtunut.

On tärkeää löytää ratkaisu susiongelmaan Pohjanmaalla, koska ihmisten vaaran tunteesta tulee turvallisuusongelma yhteiskunnassa. Käyttäydymme pelon takia eri tavalla, eivätkä ihmiset uskalla enää kävellä metsässä. Jo se, että yhteiskunta on muuttumassa pelon takia, on iso ongelma.

Kun juuri olet kuullut, että lähistölläsi on nähty ihmisiä, kysy itseltäsi: pelkäätkö sutta?"

Minulle tuli välittömästi mieleen, että tätähän tapahtuu myös transihmisten kohdalla. Ihmisillä on irrationaalinen pelko siitä, että transihmisten "vapauttaminen", eli itsemäärittelyoikeus juridiseen sukupuoleen, johtaisi vaaratilanteisiin. Kuten sudet, myös ihmiset tekevät joskus muille vahinkoa. Tietyt esimerkit kerrotaan aina, kun itsemäärittelyoikeutta esitetään. 

Mutta onko tuo pelko oikeassa suhteessa todellisuuteen? Kysy itseltäsi sitä.

Ja kuten mielipidekirjoituksessakin todetaan, vaaran tunteesta syntyvä yhteiskunnallinen muutos on merkittävää, ja siihen täytyy löytää ratkaisu. Ratkaisu ei tietenkään voi olla se, että ihmisten itsemäärittelyoikeus kielletään, koska se olisi syrjintää. Ratkaisun on löydyttävä keskushermostomme reaktioiden uudelleen opettamisesta, ja se löytyy tutustumalla transihmisiin (susiin) ja hankkimalla oikeaa tietoa pelkoa lietsovan mis- ja disinformaation sijaan. 

Sukupuoli-identiteettikriittisten kultti

Sisältövaroitus: transfobia, itsemurha, alaikäisiin kohdistuva henkinen väkivalta

"Gender critical" on usein suomennettu sukupuolikriittiseksi, mutta hehän suhtautuvat sukupuoleen suorastaan fanaattisen biologisesta näkökulmasta, ja sen sijaan sukupuoli-identiteettiin kriittisesti, siksi muotoilin otsikon sen mukaan. Kultilla viittaan siihen, että heidän toiminnassaan on kulttimaisia piirteitä. Keräsin tähän blogikirjoitukseen joitakin hajanaisia huomioita, joita olen tehnyt sukupuoli-identiteettikriittisten kulttimaisuudesta.

Noin vuosi sitten kirjoitin aiheesta kommentin Sametin blogiin Vieraskynä-tekstiin "Onko transliike kultti?" Kommentoin, että myös sukupuolikriittisiä ja detransitioituneita voi kutsua kulteiksi, ja hän loukkaantui kommentistani. Sametti kommentoi, että vedin "aivan pohjat" ja toivoi minun ymmärtävän hävetä. Seuraavaan kommenttiin keräsin linkkejä todisteeksi, mutta sitä hän ei enää julkaissut, ja pian sen jälkeen hänen bloginsa ja muut somekanavansa lakkasivat päivittymästä. (Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin.)

----------

Alkuun täytynee määritellä kultti. Nostan esiin muutamia, jotka löysin googlaamalla. Valikoin tähän vain ne määritelmät, jotka lähestyvät tässä kuvailemaani nykyaikaista sosiaalisen median luomaa ja ylläpitämää "kulttia" ja jätän pois ns. traditionaalisemmat määritelmät uskonnollisista ja henkisistä kulteista.

Merriam-Websterin sanakirjan määritelmä: 

a: suuri omistautuminen henkilölle, idealle, esineelle, liikkeelle tai teokselle (kuten elokuvalle tai kirjalle) b: tällaisen omistautumisen kohde c: tavallisesti pieni ryhmä ihmisiä, joille on ominaista tällainen omistautuminen

Kultti-asiantuntija Janja Lalichin määritelmä:

Kultti on ryhmä tai liike, jota pitää yhdessä yhteinen sitoutuminen karismaattiseen johtajaan tai ideologiaan. Sillä on uskomusjärjestelmä, jossa on vastaukset kaikkiin elämän kysymyksiin ja joka tarjoaa erikoisratkaisun, joka saavutetaan vain noudattamalla johtajan sääntöjä. Se vaatii korkeaa sitoutumista ainakin joiltakin jäseniltä.

----------

Reilu vuosi sitten Ky Schevers -niminen henkilö alkoi kirjoittaa blogia Mediumissa, löysin hänet myöhemmin myös Twitteristä. Seuraan tiettyjä aiheita Medium-alustalla ja se tarjoaa minulle välillä uusia kirjoittajia luettavaksi. Kyn tarina on lyhyesti seuraava: hän transitioitui naisesta mieheksi/maskuliiniksi, jonka jälkeen hän detransitioitui ja oli mukana luomassa radikaalien detransitioituneiden naisten verkostoa, joka käytti eheytyshoitoihin verrattavia taktiikoita "parantaakseen" detransitioituneita naisia. Seitsemän vuoden jälkeen hän on irtaantunut tuosta verkostosta ja haluaa auttaa ihmisiä näkemään toiminnan haitallisuuden. Ky kirjoittaa ilmiöstä nimeltä "ideologisesti motivoitunut detransitio", jonka hän siis on kokenut. Hänet houkuteltiin mukaan ideologiaan, joka uskotteli hänelle, että hänen identiteettinsä on jonkin trauman seurausta. Yhdessä kirjoituksessaan hän kuvaa tämän verkoston sääntöjä, jotka saivat minut ajattelemaan, että se vaikutti ihan kultilta.

Saman tyyppisistä kokemuksista kirjoittaa Beau Dyess. (artikkeli aiheesta) (toinen artikkeli aiheesta)

Uusiseelantilainen toimittaja/kirjailija Philip Matthews kirjoitti ensin sukupuoli-identiteettikriittisiä ajatuksia ja esikuvia myötäileviä juttuja, kunnes irrottautui tästä "kulttimaisesta, tuhoisasta ja vihamielisestä" liikkeestä julkisesti. (artikkeli aiheesta)

Se mikä sai minut kuitenkin kirjoittamaan tämän blogitekstin, on ehkä jotain vielä hyytävämpää. Hiljattain törmäsin Twitterissä linkkiin youtube-videoon "Inside a Cult", joka on ensimmäinen kolmen sarjasta. Sen on tehnyt queeriksi itseään kuvaileva kanadalainen Caelan Conrad. Hän paljastaa videolla, mitä on nähnyt soluttauduttuaan kuukausiksi sukupuoli-identiteettikriittisten suljettuihin facebook-ryhmiin. Kultin määritelmä on Caelanin mukaan nykyisen somekulttuurin aikaan hieman erilainen kuin ennen sitä: kultti on sosiaalisen median avulla koottu joukko ihmisiä, joita yhdistää jokin yhteinen aate ja tavoite. Tämä aate ja tavoite vahvistuu heidän some-kanssakäymisessään ja ryhmän sisällä muodostuu omanlaisensa totuus ja maailmankuva. Somessa on helppoa ryhtyä seuraamaan jotakuta arvostettua johtohenkilöä tai -henkilöitä ja luoda hänen ympärilleen uskollisten fanien joukko, joka uskoo yhteiseen asiaan.

Caelanin mukaan aihepiirin alla on olemassa kahdenlaisia ryhmiä: ns. TERFit ja sukupuoli-identiteettikriittiset vanhemmat, ja näistä jälkimmäinen on hänestä pelottavampi ja vaarallisempi. Katsottuani videon voin yhtyä tähän näkemykseen. Ryhmät houkuttelevat uusia jäseniä joukkoonsa kahdella tavalla: "koirapillien" ja dehumanisoinnin avulla. "Koirapilli" on peitelty ja siloteltu viesti aiheesta, joka herättää negatiivia reaktioita. Sukupuoli-identiteettikriittiset puhuvat usein feminismistä, naisten oikeuksista ja lasten kasvurauhasta, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä asioita, mutta peittävät taakseen transihmisten halveksuntaa. Kukapa ei haluaisi puolustaa naisten ja lasten oikeuksia? Dehumanisointi on taktiikka, jolla tietyn ihmisryhmän ihmisarvoa poljetaan, jotta olisi yleisesti hyväksytympää syrjiä heitä. Sukupuoli-identiteettikriittisten toimesta aikuiset transihmiset esitetään iljettävinä väkivaltaisina saalistajina, ja translapset ja -nuoret puolestaan "pakotettuina uhreina" ja heidän identiteettinsä psyykkisenä sairautena. Molempien keinojen tavoitteena on synnyttää vastaanottajassa voimakkaita tunteita ja halua toimia "hyvän" puolella "pahaa" vastaan.

Olisi helppoa sanoa, että sukupuoli-identiteettikriittiset ovat pahoja ihmisiä, mutta kaikki eivät varmastikaan ole. He ovat vain tämän hämärretyn "tiedon" ja suoranaisten valheiden sokaisemia. Nämä tekniikat uppoavat erityisen helposti ihmisiin, jotka ovat kokeneet jotain traumaattista elämässään ja jotka kokevat jonkin uhkaavan heitä tai heidän lastaan. Nämä valheet on luotu hyödyntavoittelua varten. Sukupuoli-identiteettikriittisen liikehdinnän idolit ansaitsevat rahaa luomallaan pelolla ja inholla (seminaarit, kirjat, podcastit, sometilit, tuotteet,...). Liikehdinnän alimpana ovat ihmiset, jotka on manipuloitu uskomaan näitä valheita.

Caelan kertoo videollaan, että sukupuoli-identiteettikriittisten tarjoama misinformaatio törmää realiteetteihin ja aiheuttaa kognitiivista dissonanssia eli keskenään yhteensopimattomien vakaumusten ja käsitysten aiheuttamaa psykologista ristiriitaa, epämiellyttävää tunnetta kun aiemmat uskomukset ja olettamukset ovat ristiriidassa uuden tiedon kanssa. Caelan käyttää termiä "thought-terminating cliché", ajattelun lopettava klisee, jolla useat kultit kuten esim. rokotekriittiset sammuttavat kognitiivisen dissonanssin. Rokotekriittisten klisee on "common sense" tai "do your own research". Sukupuoli-identiteettikriittisen kultin klisee on "Trust your gut", "Luota vaistoosi". Tällä tarkoitetaan, että kaikki oletukset ja pelot ovat totta. Erityisen huono klisee, kun yhteiskunta on ehdollistanut meidät kaikki cis-heteronormatiivisuuteen.

Voimakkaat tunteet, joita pyritään synnyttämään, ovat pelkoa, vihaa ja inhoa. Vanhemmat rekrytoidaan mukaan pelottelemalla, että gender-ideologia vie heidän lapsensa ja jättää jälkeensä silvottuja vartaloita. Caelan kertoo, ja näyttää kuvakaappauksin, kuinka uudelle ryhmään liittyvälle lapsestaan huolestuneelle vanhemmalle paljastetaan, että autogynephilia on todellinen ilmiö, sissy-porno hypnotisoi miehiä luulemaan itseään naisiksi, ja seksuaaliset saalistajat groomaavat herkkiä lapsia ja nuoria kuvittelemaan, että heidän sielunsa on saattanut syntyä väärään ruumiiseen. Kulttijohtajien kirjoja suositellaan saatesanoilla "tämä avaa silmäsi". Caelanin mukaan ryhmä nimeltä "Concerned parents of trans and non-binary kids" ei todellakaan ole translasten huolestuneiden vanhempien ryhmä, vaan ryhmä vanhemmille, jotka eivät usko translasten olemassa oloon.

Vanhempien ryhmässä tutkimuksia ei uskota, jos ne eivät vahvista heidän oletuksiaan. Usein tällaiset tutkimukset huitaistaan pois tokaisemalla "follow the money", seuraa rahaa, eli totta kai tutkimuksen tekijät ovat tekaisseet tulokset rahan takia, tai että lääketeollisuus tai "trans lobby" sanelee tutkimukset. Näillä argumenteilla he voivat kieltäytyä uskomasta ihan kaikkea muuta kuin sitä, mitä ryhmä viestittää. He joutuvat niin syvälle tähän harhaan, että jopa lapseen kohdistuva henkinen väkivalta alkaa tuntua hyväksyttävältä, koska se on looginen seuraus ryhmän ideologiasta. H y y t ä v ä ä .

Vanhempien ryhmien kautta sukupuoli-identiteettikriittiset saavat hallintaansa paitsi vanhemmat, myös lapset. He pyrkivät ennalta ehkäisemään transidentiteettien syntymisen. Tähän tähtää mm. informaatiovaikuttaminen siihen, mitä kouluissa opetetaan ja millaisia kirjoja kirjastoissa sallitaan.

Caelan kertoo yhden esimerkin kautta ryhmän toiminnasta. Äiti kirjoitti ryhmään viestin, että hänen 11-vuotias lapsensa uhkaa tappaa itsensä, koska äiti väärinsukupuolittaa häntä koko ajan. Äiti kertoi viestissään olevansa eksyksissä ja että hänestä tuntuu, että lapsi ei tiedä, mitä haluaa. Voisi luulla, että ryhmässä tähän olisi vastattu edes hitusen empaattisesti tai kehotettu hakemaan apua, mutta sen sijaan äidin pelko käännettiin häntä vastaan. Hänelle kerrottiin, että lapsi todennäköisesti valehtelee. Hänelle kerrottiin, että vaikka hänen lapsensa tekisikin itsemurhan, äitiä ei voi siitä syyttää, koska hänhän teki mitä koki parhaaksi, ja lapsi on kultin aivopesemä, ja yrittää vain kontrolloida vanhempaansa. Hänelle kerrottiin, että tuon ikäisten mielestä on vain siistiä vihata vanhempaansa, ei siitä pidä välittää. Hänelle kerrottiin, että lapsessa täytyy olla jotain vikaa, koska hän yhtäkkiä kuvittelee olevansa jotain muuta kuin on. Hänelle kerrottiin, että transition salliminen lapselle johtaisi todennäköisemmin itsemurhaan kuin se, että äiti ei taivu lapsensa tahdon edessä. Hänelle kerrottiin, että psykiatrinen osastohoito voisi saada lapsen lopettamaan bluffaamisen. Yksi ryhmän jäsen ehdotti terapiaa, mutta hänet tyrmättiin ja terapiaa pidettiin vaarallisena trans-identifioituvalle lapselle, koska "terapeuttien kuuluu vahvistaa lapsen identiteettiä, koska muut lähestymistavat ovat kiellettyjä eheytyshoitoja". Eikö kellään soi hälytyskellot??

(Muualla netissä olen törmännyt todisteisiin siitä, että tällaisissa vanhempien ryhmissä neuvotaan tosiaan väärinsukupuolittamaan lasta johdonmukaisesti, katkaisemaan hänen kaverisuhteensa ja nettiyhteytensä, äärimmäisissä tapauksissa jopa muuttamaan toiselle paikkakunnalle ja/tai ottamaan hänet pois koulusta, jne. Toimenpiteitä perustellaan "lapsen parhaaksi toimimisella". Millä mittapuulla tahansa tämä on väkivaltaista käytöstä.)

Caelan sai vuorokauden bannin ryhmään, koska sanoi toiselle ryhmän jäsenelle, että tämän lapsi voi kuolla sen seurauksena mitä vanhempi tekee tai jättää tekemättä. Videossa näytetään ryhmän ylläpidon viesti Caelanille todisteeksi. Viestissä lukee, että Caelanin kommentti saa vanhemman näyttämään pahalta, ja sitä ei ryhmässä sallita. Kultti kieltää ja piilottaa kaiken, mikä voi vahingoittaa sen tavoitetta.

Caelan käy videolla läpi myös sukupuoli-identiteettikriittisten väitteitä seksuaalivähemmistöistä: että homot ja lesbot häivytetään, että transihmiset pakottavat lesbot hyväksymään penikset naisten sukuelimiksi jne. Caelan kertoo, että nämä väitteet perustuvat kontekstistaan irrotettuihin yksittäisiin kuvakaappauksiin, ja että alkuperäiset kuvat ja postaukset, joita keskusteluissa kauhistellaan ja suurennellaan, ovat lähinnä vitsejä, trolleja, tai hyvin nuorten tai tietämättömien aikuisten yksittäisiä postauksia. Ne eivät ole transihmisten yleisesti jakamia ajatuksia. Sukupuoli-identiteettikriittiset rekrytoivat tällä tavoin riveihinsä LGB-ihmisiä saadakseen lisää valtaa omalle liikkeelleen. Monet LGB-ihmiset haksahtavatkin tähän ansaan, koska he inhimillisistä syistä pelkäävät omien oikeuksiensa puolesta.

Caelanin videolla käydään läpi myös TERF-ilmiötä, joka näyttää olevan enimmäkseen valkoisten cis-naisten liike. En käy läpi Caelanin videota siltä osin, totean vain, että tuttua kamaa, johon olen törmännyt Twitterissä, Youtubessa, Ihmisten Kirjon nettisivuilla ja sometileillä, sekä Suomen Vauva.fi -keskustelupalstalla. Olin ilahtunut kun huomasin viime vuoden puolella, että Vauvalla alettiin siivota transfobisia keskusteluketjuja heti alkuunsa pois alustalta, ja aiheesta keskustelu näytti tyrehtyvän siellä kokonaan. Kurkkasin alustalle viikonloppuna, ja huomasin, että ainakin yksi keskusteluketju translain uudistamisesta oli kehittynyt jo kymmeniä sivuja pitkäksi. Vilkaisin sitä ja totesin, että samat keskustelijat ja aiheet olivat palanneet. En ryhtynyt lukemaan koko ketjua, koska olen nyt (vihdoin) todennut, että ei minun tarvitse enää "pysyä kartalla" siitä, mitkä näiden keskustelijoiden pointit ovat. Voin jättää ne omaan arvoonsa.

----------

Kuten alussa mainitsin, myös "gender-ideologiaa" ja transliikettä on monessakin yhteydessä kuvattu kultiksi, kuten juuri tuossa mainitussa Sametin blogissa. Kultti-sanalla on negatiivinen kaiku, joka ainakin omassa mielessäni yhdistyy ihmishengelle vaarallisiin uskonnollisiin tai hengellisiin kultteihin, joissa saattaa olla seksuaalista hyväksikäyttöä tai joukkoitsemurhia. Siinä mielessä pidän termin liittämistä sekä transliikkeeseen että sukupuoli-identiteettikriittisyyteen vahingollisena ja leimaavana. 

Kuitenkin, olen tietoinen siitä, että täsmälleen samoja argumentteja, joita esimerkiksi tässä blogitekstissä on esitetty todisteeksi sukupuoli-identiteettikriittisyyden kulttimaisuudesta, esitetään todisteeksi myös transliikkeen kulttimaisuudesta. Mielestäni olennainen ero on se, että transliikkeessä mukana olevilla on kyse konkreettisesti omasta (tai läheisen) elämästä, arjesta, ihmisoikeuksista, terveydenhoidosta, turvallisuudesta, ehkä lyhyesti sanottuna joidenkin oikeuksien saavuttamisesta. Sukupuoli-identiteettikriittisten liikkeessä kyse on pitkälti kuvitelluista uhkista tai omien etujen puolustamisesta. Kumpi ryhmä on potentiaalisempi alusta kulttimaisille uskomuksille ja säännöille?

En väitä, etteikö transliikkeellä todella olisi samantyyppisiä, "kulttimaisiksi" katsottavia piirteitä, mutta perimmäinen kysymys on, mikä on kunkin tahon tavoite, ja miten tähän tavoitteeseen pyritään. Transliikkeen tavoite ovat tasa-arvoiset ihmisoikeudet, sukupuoli-identiteettikriittisen liikkeen tavoite on nähdäkseni lähinnä gender-ideologiaksi kutsumansa ilmiön vastustaminen. Esimerkkinä voidaan katsoa lainauksia Trans ry:n nettisivulta: "Sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava yhdistys" / "Yhdistyksen tavoitteena on toimia sukupuolivähemmistöjen ja päättäjien vuorovaikutuksen mahdollistajana." "Yhdistyksen toiminnan taustalla on ajatus, jonka mukaan ihmisoikeuksien toteutumiseen on vaikutettava jo ruohonjuuritasolla." Toisena esimerkkinä lainauksia Ihmisten kirjon nettisivulta: "Sukupuolidysforia on aikamme syömishäiriö" / "Miksi gender-ideologia on nuorille vaarallinen?" / "Ilmiö, joka huolestuttaa kaikkialla". 

Kannattaa katsoa myös, millaisia ryhmittymiä kunkin liikkeen liepeillä pyörii. Transliikkeen ympärillä pyörii vasemmistolaisia ja vihreitä poliittisia ryhmiä, ihmisoikeustoimijoita, seksuaalisen ja sukupuolisen tasa-arvon puolestapuhujia, transihmisten läheisiä. Sukupuoli-identiteettikriittisten liepeillä pyörii konservatiivisia ja oikeistolaisia ryhmiä, uskonnollisia ryhmiä, naisvihaa levittäviä miehiä.

Tämän synkän tekstin loppuun pieni kevennys. Blogisti "Yönsupi" revittelee aiheesta huumoria. Lukusuositus!

Taistelua transfobiaa vastaan - transfobian vastainen päivä 17.5.2021

Maanantaina 17.5. vietetään transfobian vastaista päivää.

Niin sanotulle tavalliselle tallaajalle sana transfobia tarkoittanee muihin fobioihin verrattavaa irrationaalista kauhua, pelkoa tai vastenmielisyyttä, tai suoraa väkivaltaa transsukupuolisia kohtaan. Transfobia tarkoittaa kuitenkin muutakin. Fobinen käyttäytyminen voi ilmetä mitätöintinä, vähättelynä, poissulkemisena, häirintänä tai syrjintänä. Transfobia rinnastuu seksismin ja rasismin kaltaisiin ilmiöihin.  Kuten brittiläinen TransActual-sivusto asian määrittelee, transfobiaa on myös esimerkiksi se, jos kannattaa tiukkoja rajoituksia transihmisten terveydenhoidolle.

Gender critical eli sukupuolikriittiset ovat kasvava ilmiö erityisesti Isossa-Britanniassa, ja täällä Suomessakin se näkyy erilaisilla keskustelualustoilla. Omasta mielestään he eivät ole transfoobikkoja, vaan realisteja. LGB Alliance on yhdistys, jonka ovat perustaneet nämä sukupuolikriittiset, ja he väittävät ajavansa homojen, lesbojen ja biseksuaalien oikeuksia, mutta tähän mennessä he ovat keskittyneet lähinnä kampanjoimaan transihmisten oikeuksia vastaan. Nyt myös Suomeen on tällä viikolla perustettu LHB-liitto, joka seuraa edellisen jalanjäljissä. 

Transfobian vastaisen päivän kunniaksi ajattelin käydä hieman läpi heidän perustelujaan sille, miksi he eivät ole transfobisia, vaan realisteja. Olen nyt joitakin vuosia seuraillut heidän kirjoitteluaan, ja yrittänyt ymmärtää, miten he ajattelevat. En ole onneksi ainut, joka tätä on miettinyt, joten voin tukeutua esimerkiksi Kim Hipwellin kirjoitukseen. Kim tiivistää gender criticalien ydinuskomukset seuraaviin kolmeen (vapaa käännös, yritän välttää vaikeita termejä):

1. Gender eli sukupuoli-identiteetti on termi, jonka olemassaolon he pyrkivät kieltämään. Tämä johtuu siitä, että ilman sukupuoli-identiteetin käsitettä transsukupuolisuutta ei voida tyydyttävästi selittää, ja sehän heille sopii. 

2. Sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin ilmaisu on sukupuolikriittisten mielestä kuin irrotettava kuori, jolla ei ole yhteyttä sukupuoli-identiteettiin (eihän sillä voi olla, koska sitä ei ole olemassa heidän uskomuksensa mukaan). Tämän ydinuskomuksen avulla voidaan selittää transihmisten sukupuolen ilmaisu vilpilliseksi, epärehelliseksi.

3. Ainoastaan binäärinen sukupuolijaottelu on pätevä, jolloin ihmisiä ei tarvitse jakaa eri ryhmiin sukupuoli-identiteetin perusteella.

----------

1. Kim käyttää tämän uskomuksen kohdalla termiä ontologia (olevaisen perimmäisen olemuksen tutkiminen).

Mitä transsukupuolisuus perimmältään on? Transsukupuolisuuden määritelmä edellyttää käsitteen sukupuoli-identiteetti määrittelyä, koska transsukupuolisen ihmisen sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuoltaan, eli hän kokee sukupuoliristiriitaa syntymässä määriteltyä sukupuolta kohtaan. 

Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa ihmisen omaa sisäistä ymmärrystä sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan.  Esimerkiksi, kun ihminen havainnoi sukupuolensa kehonsa piirteiden perusteella, ja se johtaa ymmärrykseen sukupuolesta, syntyy sukupuoli-identiteetti.  

Jos kyseenalaistaa sukupuoli-identiteetin olemassaolon, kyseenalaistaa samalla kaiken muunkin sellaisen olemassaolon, joka on ihmisen oma ymmärrys asiasta. Jos väittää, että sukupuoli-identiteettiä ei ole olemassa, väittää samalla, että ihminen ei ymmärrä olevansa jotain sukupuolta. 

On olemassa sukupuoli-identiteetti "agender", joka tarkoittaa kirjaimellisesti sukupuoli-identiteetitöntä sukupuoli-identiteettiä, suomeksi lähinnä oleva termi lienee muunsukupuolinen. Sukupuolikriittiset eivät kuitenkaan julistaudu agendereiksi, vaikka he sanoisivat, ettei heillä ole sukupuoli-identiteettiä, koska silloinhan he olisivat itsekin transihmisiä. Sen sijaan he uskovat paradoksiin "Minulla ei ole sukupuoli-identiteettiä, mutta olen nainen."

Jotta tämä paradoksaalinen väite voisi pitää paikkansa, olisi hyväksyttävä, että mies ja nainen voidaan määritellä täysin ilman psykologista korrelaatiota. Kehon eli biologian/fysiologian ja mielen eli psykologian pitäisi siis olla toisistaan täysin erilliset. Väitteen esittäjä ei siis omaa subjektiivista käsitystä itsestään joko miehenä tai naisena. Tämä kuulostaa melko originellilta jos sitä miettii esimerkiksi jonkin muun kehoon liittyvän asian yhteydessä, esimerkiksi nälän. "En koe nälkää, mutta havainnoin kehoni biologista tilaa ravitsemuksellisen riittävyyden perusteella." On tietysti olemassa tilanteita ja tiloja, joissa ihminen ei havaitse kehonsa nälkäviestejä, tai joissa muutoin ihmisen biologiset ja psykologiset viestit ovat ristiriidassa keskenään, mutta vapaaehtoisesti tällaista valintaa ei pysty tekemään.

Ihminen voi ymmärtää sukupuolensa joko kehon biologiasta tai sukupuoli-identiteetistä käsin, ja molemmat näkökulmat sisältävät sukupuoli-identiteetin. Nämä näkökulmat eivät ole mitenkään luontaisesti ristiriidassa keskenään. Suurimmalla osalla ihmisistä nämä käsitykset ovat keskenään yhteneväiset, eikä ristiriitaa ole, jolloin on ymmärrettävää, että sukupuoli-identiteetti erillisenä käsitteenä sukupuolesta tuntuu turhalta, mutta olemassa se silti on.

Yksi sellainen selitys transsukupuolisuudelle, joka ei sisällä sukupuoli-identiteettiä, on autogynefilia. Tätä selitystä sukupuolikriittiset mielellään käyttävätkin näkemystensä perustelemiseksi. Autogynefiili tarkoittaa miestä, joka kiihottuu seksuaalisesti ajatuksesta itsestään naisena. Se on seksuaalinen parafilia, joka on laajasti lääketieteen ja transyhteisön hylkäämä. Tällä selityksellä on kuitenkin kätevä perustella, miksi transnaiset tulisi sulkea pois naisten tiloista, koska hehän ovat siellä vain kiihottuakseen (tai jotain sinne päin). Julia Seranon artikkeleista voi lukea lisää.

Toinen tapa yrittää välttää viittauksia sukupuoli-identiteettiin on sukupuolidysforian diagnoosiin sen sijasta. Ajatuksena on, että dysforia voidaan havaita objektiivisemmin. Kim viittaa Debbie Haytoniin esimerkkinä tästä ajattelusta. Debbie Hayton on transnainen, joka näkyvästi kampanjoi transfobisten riveissä, koska hän on sitä mieltä, että biologinen sukupuoli on tärkeämpi kuin sukupuoli-identiteetti. Kimin viittaus Haytoniin on tämä mielipidekirjoitus, jossa hän perustelee, miksi lakien tulee perustua fyysiseen todellisuuteen eikä tunteisiin. Kim toteaa, että koska on olemassa transihmisiä, joilla ei ole sukupuoliristiriitaa, perustelu ei ole pätevä. Lisäksi sukupuolidysforia ei ole objektiivisesti havaittavissa ja mitattavissa oleva asia, vaan se selvitetään subjektiivisin menetelmin eli kysymällä ihmiseltä itseltään, miten hän asian kokee. Eli jotta sukupuolidysforia voisi olla sukupuoli-identiteetistä vapaa selitys, olisi oltava keino diagnosoida sukupuolidysforia ilman subjektiivista kyselyä, ja tällaista ei ole olemassa. (Jonkin verran aivotutkimuksia on tehty, ja jotkut tutkimukset ovat löytäneet transihmisten aivoista merkkejä transsukupuolisuudesta, mutta luotettavia tuloksia ei vielä ole.)

Jäljelle jää vielä yksi keino välttää viittaus sukupuoli-identiteettiin, eli selitys että transihmiset ovat hämmentyneitä, harhaisia, tai valehtelijoita. Silloinhan transihmiset ovat vain mieleltään sairaita biologisen sukupuolensa edustajia. Transihmisyyttä ei ole olemassa, paitsi sairautena. Sukupuolikriittiset manifestoivat tätä uskomustaan mm. väärinsukupuolittamalla transihmisiä, tai kuvailemalla transnaista "transidentifioituvaksi mieheksi". Tähän uskomukseen perustuu myös heidän väitteensä, että transihmisiin kohdistuva eheytysterapia on toimiva hoitomuoto, koska se parantaa heidät tästä harhasta

Toinen transihmisten harhaisuuteen ja eheytykseen liittyvä väite on, että transihmisten sukupuoli-identiteetin hyväksyminen on pakotettua eheytysterapiaa homoille ja lesboille, jotka joutuvat muuttamaan seksuaalista suuntautumistaan, tai että homoiksi tai lesboiksi kasvavat nuoret "eheytetään" transsukupuolisiksi. Esimerkkinä tästä Kim linkkaa Kathleen Stockin artikkelin , ja vastapainoksi Kim suosittelee tutustumaan Christa Petersonin vasta-artikkeliin. Lisäksi Kim linkkaa mielenkiintoiseen Aleandro Zanghellinin artikkeliin, josta löytää runsaasti vasta-argumentteja sukupuolikriittisten uskomuksille. 

Lyhyesti ilmaistuna Stock siis väittää, että mikäli lesbo hyväksyy transnaisen sukupuoli-identiteetin, lesbosta tuleekin heteroseksuaalinen (koska transnainen on biologisesti mies). Sanat homo ja lesbo menettävät merkityksensä, kun niillä ei voida enää kuvata seksuaalista kiinnostusta samaa (biologista) sukupuolta olevaan henkilöön. Logiikka ei toimi, jos sukupuoli-identiteetin käsite hylätään. Mutta jos se hyväksytään, logiikka toimii. Ongelma on siis täysin keksitty, koska sukupuoli-identiteetti on olemassaoleva ilmiö, kuten alussa todettiin.

Radikaalit feministit Janice Raymond ja Sheila Jeffreys ovat jo kauan sitten kirjoissaan "The transsexual empire" ja "Gender hurts" julistaneet, että ilman sukupuoli-identiteettiä transsukupuolisuutta ei ole olemassa. Tämä ei ole pelkkää teoriaa, sillä esimerkiksi Unkarin valtio on saattanut voimaan lain, jonka mukaan syntymätodistukseen merkittyä sukupuolta ei voi muuttaa.

2. Tämän uskomuksen kohdalla Kim käyttää termiä mereologia (osien ja kokonaisuuden suhde). 

Sukupuolen ilmaisu sisältää kaiken yksilön toiminnan ja käyttäytymisen, jolla hän ilmaisee itselleen ja muille olevansa nainen, mies tai jotain muuta. Näitä ilmaisun tapoja ovat esimerkiksi vaatetus, muu ulkonäkö, puhetyyli, ilmeet ja eleet. 

Sukupuolikriittisessä uskomuksessa tämä sukupuolen ilmaisu on sukupuoli-identiteetistä irrallinen, kuin simpukan kuori, joka ei välttämättä ole yhteydessä ihmisen sisimpään. Kuoren voi ottaa pois ja vaihtaa toiseen. Näin voidaan tehdä tietoisesti esimerkiksi siinä tarkoituksessa, että halutaan herättää huomiota, järkyttää, rikkoa rajoja tai tabuja, jne. Sisimmän sijaan sukupuolen ilmaisu ohjautuu ulkoa päin, eli yhteiskunta ja sosiaaliset normit ohjaavat sukupuolen ilmaisua.

Sukupuoli-identiteetit voidaan siis poistaa hylkäämällä nämä sosiaaliset normit. Esimerkiksi lasten vaatteiden ja lelujen sukupuolineutraalius tähtää tähän. Sekä sukupuolikriittiset että transihmiset voivat olla samaa mieltä siitä, että kuluttamisen suhteen sukupuolineutraalius on tavoiteltavaa, mutta toiset tavoittelevat sillä sukupuolten tasa-arvoa ja toiset sukupuolen häivyttämistä, jotka ovat täysin eri asioita. 

Jos ajatellaan kuitenkin, että sukupuolen ilmaisu on tiiviisti kytköksissä sukupuoli-identiteettiin niin, että se on osa ihmistä eikä ulkoapäin ohjattu vaihdettava kuori, siitä tulee vilpitöntä. Esimerkiksi musliminaisen huntu tai skottilaisen ruudullinen asu ovat merkkejä tietynlaisesta uskonnollisesta tai kansallisesta identiteetistä, joita luontaisesti pidämme vilpittöminä. Miksi sama ei pätisi sukupuolen ilmaisuun? Sukupuolen ilmaisua ei myöskään voi oikein välttää.

Sosiaaliset konstruktiot ovat osa materiaalista todellisuutta. Ne ilmenevät tavoissamme ja laeissamme, ja luovat mahdollisuuksien ja rajoitusten ympäristön, jossa mieli ja keho kehittyvät aivan kuten fyysinen maailmakin kehittyy. Sosiaalisista konstruktioista voi tulla meille yhtä materiaalisia kuin raaka fyysisyys; ne voivat muokata mieltämme ja aivojamme. Tällaisia sisäistettyjä konstruktioita ei saa "pois päältä" - esimerkiksi luku- ja kirjoitustaitoa.

Emme suoraan ymmärrä maailmaa, vaan lähinnä tulkitsemme sitä ja opimme toimimaan siinä. Jokaiselle muodostuu oma henkilökohtainen tulkinta ympäristöstä. Fyysisten, henkisten ja sosiaalisten tulkintojen välillä ei ole eroa, vaan ne kaikki yhdessä muodostavat kokonaisuuden, tulkintamme todellisuudesta.

Sukupuolikriittisestä näkökulmasta katsottuna sukupuolen ilmaisu vaihdettavana kuorena rakentaa transsukupuolisen sukupuolen ilmaisun stereotyypin esittämisenä. Se on valheellinen, päälle puettava rooli. Tämän näkökulman voi huomata vääräksi, jos kuuntelee transihmisten kertomuksia elämästään - miten he ovat joutuneet tekemään suuriakin uhrauksia oman näköisensä elämän vuoksi, ja kärsimään yhteiskunnan ja läheisten hyljeksintää. Tällaisen elämänmuutoksen takana ei voi olla muuta kuin vilpitön ja vahva sisäinen tekijä.

Mikäli sukupuolen ilmaisun vilpittömyys hylätään, mikään ei erota transihmisen sukupuoli-identiteetin ilmaisua cis-ihmisen sukupuolistereotypioiden esittämisestä - transnainen Lili Elbeä ei erota drag queen Lily Savagesta (Paul O´Gradyn hahmo). Cismiesten käyttäminen transnaisten roolissa elokuvissa vahvistaa tätä käsitystä, kuten Disclosure-dokumenttielokuva meille kertoo.

Myös transihmisten lääketieteellisten hoitojen vaatimukset on helppo ohittaa ja mitätöidä, jos uskoo heidän sukupuoli-identiteettinsä ilmaisun olevan vilpillistä. Tällöin heidän olisi vain hylättävä tämä vilpillinen kuori ja hyväksyttävä oma fyysinen kehonsa. Tällä logiikalla voisimme luopua lääketieteestä kokonaan ja tyytyä kaikki siihen, mitä olemme luonnolta saaneet.

3. Tästä uskomuksesta Kim käyttää termiä monismi (ykseysajattelu). Tämän sukupuolikriittisen uskomuksen mukaan vain biologinen sukupuolijaottelu on todellista, ja siksi ei tarvita muita, kuten esimerkiksi sukupuoli-identiteetin perusteella tapahtuvaa jaottelua.

Biologian materiaalinen todellisuus vastaan sukupuoli-identiteetin epätodellisuus - tämä vastakkainasettelu on polttoainetta laajalle rintamalle kiihkoilua ja fanaattisuutta.

On olemassa ilmiö nimeltä transhumanismi, uskomus että ihmiset vapautuvat biologian ja sukupuoli-identiteettien kahleista uuden teknologian avulla. Sukupuolikriittiset hylkäävät tällaisen ajattelun, koska heille on tärkeää säilyttää se, "mikä on ihmiselle luonnollista", eli traditionaalinen sukupuolen binäärisyys. Tämän vuoksi sukupuolikriittisten ja äärioikeiston sekä evankelisuskonnollisten ryhmien retoriikka on osittain yhtenevää. Sukupuolikriittisten mielestä transihmiset ovat osa transhumanismia, kun taas äärikonservatiivien mielestä myös ehkäisy ja hedelmöityshoidot ovat transhumanismia. 

Sukupuolikriittiset tuntuvat olevan tyytyväisiä, että joku muukin on heidän kanssaan samaa mieltä transihmisistä, vaikka nämä mainitut ääriryhmät uhkaavat myös naisten oikeuksia, kuten esimerkiksi Puolassa on jo tapahtunut.

Mainittujen ääriryhmien ja sukupuolikriittisten äänet yhtyvät myös yhä lisääntyvässä retoriikassa naisten sukupuoliperusteisten oikeuksien (women's sex-based rights) puolustamisesta. Nämä oikeudet ovat sukupuolikriittisten mukaan vuosisatoja kestäneen taistelun tulosta. Fraasi on kuitenkin vasta muutaman vuoden vanha, ja pohjimmiltaan poliittinen "dogwhistle" - päältä katsoen järkevä ja kohtuullinen, koska se vaikuttaa anti-seksistiseltä, mutta se viestittää tietyn asennoitumisen, jonka asiaan vihkiytyneet tunnistavat. Korostamalla sukupuolta sukupuoli-identiteetin kustannuksella, palauttamalla kysymyksen biologiaan, viestitään että transihmisten ja naisten oikeudet ovat keskenään ristiriitaiset. Tämä merkitsee ajattelutapaa, jossa transihmisten tasa-arvoisia oikeuksia ei pitäisi vahvistaa laein.

Jotta jonkun ihmisryhmän oikeudet olisivat ristiriidassa toisen ihmisryhmän oikeuksien kanssa, pitäisi oikeuksien olla nollasummapeli: jos joku voittaa, joku toinen häviää. Mutta mikäli tavoitteena ovat yhtäläiset oikeudet, eikä jonkun ryhmän nostaminen toisen edelle, nollasummapelin säännöt eivät päde. Jos väittää, että yhden ihmisryhmän yhtäläiset oikeudet ovat ristiriidassa toisen ryhmän yhtäläisten oikeuksien kanssa, puolustaa epätasa-arvoa tai status quon hajottamista. Toisin sanoen, kannattaa rotuerottelun tyyppistä järjestelmää.

Sukulainen tälle "sukupuoliperusteisten oikeuksien" fraasille on "sukupuolen häivyttäminen" tai "samaan sukupuoleen kohdistuvan seksuaalisen kiinnostuksen häivyttäminen". Sukupuolikriittiset tahot syyttävät transihmisiä myös näistä. Nämä ovat sukua fasistisille ja rasistisille vähemmistövastaisille puheille. Niissä puhutaan, miten he saastuttavat ja tekevät asiat epäpuhtaiksi, valloittavat tilat ja termit itselleen, häivyttävät perinteet, ja niin edelleen. Ilmeisten ennakkoluulojen selkiinnyttyä on helppo nähdä, miten pinnallista heidän "järkevyytensä ja kohtuullisuutensa" on.

Sukupuolikriittiset ilmaisevat huolensa siitä, että sukupuoliperusteisten oikeuksien kohdalla sukupuoli-identiteetin korostaminen biologisen sukupuolen sijaan aiheuttaa haittaa. On kuitenkin vaikea löytää selkeitä ja hyvin perusteltuja haittoja, joita tämä aiheuttaisi. Kim käy artikkelissaan läpi Kathleen Stockin listauksen tällaisista haitoista.

Ensimmäinen haitta Stockin listalla on, että menetettäisiin ymmärrys naisten alttiuteen kokea seksuaalista väkivaltaa. Stock siis olettaa, perusteettomasti, että biologia selittää tämän ilmiön. Tämä on kuitenkin välinpitämätön ja väsynyt oletus, jolle ei ole todisteita. Todisteita sen sijaan on sille, että transihmiset ja erityisesti transnaiset kohtaavat seksuaalista väkivaltaa paljon enemmän kuin cisnaiset. Tämä ei johdu biologiasta, vaan sosiaalisista rakenteista.

Toinen Stockin väite on, että menetettäisiin ymmärrys naisten alttiuteen sairastua anoreksiaan ja itsetuhoisuuteen. Kim kysyy, miten nämä liittyvät biologiaan, ja eivätkö psykologiset ja sosiaaliset tekijät liity Stockin mielestä näihin ilmiöihin lainkaan. Todisteet osoittavat jälleen päinvastaista, eli transnaiset kokevat näitä enemmän kuin cisnaiset.

Kolmas Stockin väite on, että menetettäisiin ymmärrys naisten alttiuteen tietyille syöpäsairauksille. Biologia ei kuitenkaan selitä täysin näitäkään. Transnaiset voivat sairastua rintasyöpään, koska he saavat estrogeeniä. Inklusiivinen kielenkäyttö lääketieteessä saa sukupuolikriittiset joskus raivon partaalle.

Transihmisen biologinen sukupuoli ei kerro koko totuutta lääketieteessä, se on vain osa sukupuolen kokonaisuudesta. Hormonihoito on useissa tapauksissa paljon tärkeämpi tieto kuin henkilön syntymäsukupuoli.

Stockin neljäs väite on, että tilastot vääristyvät, jos ihmiset tilastoidaan sukupuoli-identiteetin eikä biologisen sukupuolen mukaan. Stock ei kuitenkaan anna konkreettisia esimerkkejä siitä, millaisia vaikeuksia tämä aiheuttaisi. Transihmisiä on sen verran vähän, että suuria vääristymiä ei synny. Eikö silloinkin synny vääristymiä, jos transihmiset tilastoidaan biologisen sukupuolen mukaan? Tämä varmaan riippuu siitä, mitä tilastoja tarkastellaan ja missä tarkoituksessa.

Biologiseen sukupuoleen vetoaminen ainoana oikeana materiaalisena todellisuutena vertautuu rasistisiin, seksistisiin, ableistisiin ja homofobisiin ideologioihin siitä, että luonnonlaki määrää jotain. Sukupuolikriittisten väite kahdesta sukupuolesta vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta sukupuolen määräytyminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista.

Vaikka intersukupuolisuutta on monenlaista, ja heitä on vähän, se ei tietenkään ole kolmas sukupuoli, aivan kuten sukupuolikriittiset sanovat. Mutta mitä enemmän intersukupuolisuudesta tiedetään, sitä enemmän tiedetään ihmisen sukupuolen määräytymisestä, ja sitä selvemmäksi käy, että jako kahteen sukupuolikategoriaan ei ole mikään luonnontieteellinen totuus. Ihmiset ovat asettaneet sukupuolten rajat johonkin kohtaan, ja nuo rajat eivät ole niin selkeät kuin peruskoulun biologian tunnilla on opetettu. Jos sukupuolen biologinen binäärisyys asetetaan ohjaavaksi, intersukupuolisilla ei olisi oikeutta sukupuoli-identiteettiin. 

Sukupuolen spektri ei ole kaksiulotteinen jana, jolla sukupuoli voi olla jotain miehen ja naisen välissä, vaan se on moniulotteinen avaruus. (Verrataan vaikka väreihin: valkoisen ja mustan välissä on eri sävyisiä harmaita, mutta sukupuoli ei ole mustavalkoinen, vaan sisältää kaikki värit ja sävyt.) Sukupuolikriittisten katsantokannassa mies- ja naissukupuoli ovat toisilleen vastakkaiset ja toisiaan täydentävät (musta ja valkoinen), ja sen vuoksi sukupuolen ajatteleminen spektrinä on heille vaikea. Heidän mielestään intersukupuolinen on aina joko nainen tai mies, mutta tämä ei ole totta. Tällainen ajattelu on myös intersukupuolisten lasten kirurgisten leikkausten takana - heidän kehonsa pakotetaan jompaan kumpaan sukupuoleen. Tällainen toiminta hävittää ihmisen luonnollisen sukupuolen moninaisuuden. Ironista kyllä, sukupuolikriittisten mielestä sukupuoli on muuttumaton, eikä sitä voi leikkauksilla muuttaa.

Biologisen sukupuolen olemassa oloa ei kielletä, eivätkä kaikki ihmiset ole intersukupuolisia, mutta sukupuolikriittisten vetoomukset "perusbiologiaan" ja maalaisjärkeen eivät perustu tieteeseen, vaan ne ovat ideologisia. Luokitusjärjestelmä, joka pakottaa kaikki ihmiset kahteen kategoriaan - joissakin tapauksissa pakollisten kirurgisten toimenpiteiden kautta, joissakin tapauksissa kirurgisista toimenpiteistä huolimatta - voi olla vain ideologiaa, joka on monelle ihmiselle haitallinen.

Binäärisen sukupuolijaon päteminen sukupuoli-identiteetin sijaan osoittautuu riittämättömäksi selitykseksi myös silloin, kun tarkastellaan sukupuoli-identiteetin muuttumista eri kulttuureissa ja eri aikoina. Useat kulttuurit ja aikakaudet tuntevat useampia sukupuoli-identiteettejä kuin kaksi.

Eri kulttuureissa ja aikakausina ilmenevät binäärin ulkopuoliset sukupuoli-identiteetit ovat toisistaan erillisiä ja omaan kulttuuriinsa ja aikaansa sidottuja, eikä niitä voi suoraan verrata länsimaisiin kulttuureihin ja tähän hetkeen. Näiden sukupuoli-identiteettien olemassaolo kuitenkin todistaa, että sukupuoli-identiteetin käsitteessä on paljon kirjavuutta.

Sukupuoli-identiteettien määrää tärkeämpi kysymys on, onko käytettävä luokittelujärjestelmä käytännöllinen vai ei, ja kuvastaako se todellisuutta - käyttävätkö ihmiset sitä. Koska on olemassa kulttuureja, joissa useampi sukupuoli-identiteetti on kulttuurinen normi, se on käytännöllinen. Länsimaisissa kulttuureissa yleistynyt kolmas pronomini "they" kertoo, että myös länsimainen kulttuuri kaipaa binäärin jaottelun muuttamista. 

Yritys asettaa malli, jossa on vain kaksi sukupuolta, eikä ollenkaan sukupuoli-identiteettiä, ei ole vapauttava, vaan painostava fantasia, visio kurinalaisesta maailmasta, jossa transsukupuoliset, ei-binäärit ja intersukupuoliset ihmiset eivät ole olemassa.

----------

Kuten Kim toteaa loppusanoissaan, sukupuolikriittisten uskomukset kierrättävät vanhoja homofobisia ja rasistisia kielikuvia. Vaikka ne voivat kuulostaa pintapuolisesti järkeviltä ja kohtuullisilta, ne eivät kestä lähempää kriittistä tarkastelua. Voisi jopa kysyä, uskovatko ihmiset näihin aivan tosissaan - mutta onko se mikään ihme nykymaailmassa, jossa rokotevastaisuus, ilmastonmuutosvastaisuus ja kaikenlaiset salaliittoteoriat kukoistavat. 

Kim toteaa, että seksismin lopettaminen ei edellytä sukupuolen tai sukupuoli-identiteetin häivyttämistä, niin kuin ei nälänhädän lopettaminen edellytä ruokahalun häivyttämistä tai antirasismi ei edellytä etnisyyden hävittämistä. Sukupuoli-identiteetin kieltämisen sijaan on hyödyllisempää luopua sen käyttämisestä sosiaalisen kontrollin välineenä ja muuttaa se voimaksi, jonka avulla voidaan murtaa cisnormatiiviset tukahduttavat rakenteet.

"Biologiset tosiasiat eivät ole transfobiaa" ja muita turhauttavia nettikeskustelun väitteitä

Yle on julkaissut pari koulumaailmaan ja sukupuolirooleihin liittyvää artikkelia, joiden kommenttikentissä vilisee vanhoja tuttuja mantroja "biologisista tosiasioista". Alan toden teolla kyllästyä ja turhautua vääristeleviin tai harhaisiin, älyllisesti laiskoihin väitteisiin, joita keskusteluissa sukupuolesta usein käytetään. Vaikka niihin olisi miten tyhjentävästi ja tieteellisesti tai muuten järkevästi perustellen usealla taholla vastattu, ne elävät sitkeinä ja leviävät yhä uusien ihmisten tietoisuuteen ja juurtuvat mantroiksi, joita hoetaan ilman syvempää ymmärrystä. Tämä ei tokikaan ole mitenkään poikkeuksellista. Aika moni muukin kuumottava aihe herättää vastaavaa kommentointia. 

Opiskelen tällä hetkellä työn ohessa, ja viimeksi opintokokonaisuudessa tutustuimme tietoon. Yksi ennakkotehtävistä liittyi argumentaatiovirheisiin ja ajattelun vinoutumiin. Katsoimme muutamia videoita ja luimme lyhyitä artikkeleita aiheista, ja tehtävänä oli niiden perusteella mainita muutamia työssä kohtaamiamme vinoutumia ja virheitä ajattelussa. Erityisesti minulle jäi mieleen video, jolla kuvattiin ajatusjärjestelmä 1 ja 2 eroja. Ihmisen aivot pyrkivät säästämään energiaa ja luovat siksi ympäröivästä todellisuudesta järjestelmiä / kaavamaisuuksia, joiden avulla arkielämä on helppoa ja energiaa säästyy tärkeämpiin tehtäviin, kun aivan kaikkia arkisia päätöksiä ei tarvitse pohtia alusta saakka joka kerta kun valintatilanne tulee eteen. Tällöin aivot käyttävät ajatusjärjestelmää 1 hyödykseen. Ajatusjärjestelmä 2:n aktivoimiseksi on käytettävä enemmän energiaa, ja se otetaan käyttöön kun pohditaan syitä, merkityksiä ja vaikutuksia. Somekommentointi on hyvin usein sellaista, että aivojärjestelmä 2 ei aktivoidu, vaan käytetään helpompaa järjestelmää 1, joka ei vaadi juuri ponnisteluja. Kun näkee sanan "sukupuoli" jossain artikkelissa, järjestelmä 1 läväyttää esiin ne vanhat tutut vastaukset, eli "biologisesti sukupuolia on kaksi ja on vain tyttöjä ja poikia ja mitä tämä hullutus sukupuolen moninaisuudesta oikein on".

Mantrat leviävät eritoten kristillisistä ja perussuomalaisista piireistä sekä sukupuolikriittisten joukosta. Aivan erityisesti haluan mainita yhden televisiossakin esiintyneen blogisti-tubettajan (jonka nimen jätän kuitenkin mainitsematta), joka on kirjoittanut Suomen Perustan Epäneutraaliin sukupuolikirjaan. Hänen käyttämänsä retoriikka on levinnyt varsin tehokkaasti ja tehnyt tuhojaan. Disclaimer: hän puhuu myös tärkeistä aiheista, joista on ehdottomasti puhuttava siten kuin hän puhuu, omasta kokemuksestaan, mutta sen ohella hän puhuu myös paljon potaskaa. Varsinkin viime aikoina hän on ollut todella aktiivinen Youtubessa.

Tällaiset väitteet ovat haitallisia, koska ne juurruttavat ihmisten mieliin kaavamaisen asenteen, joka on transihmisiä kohtaan vahingollinen. Samalla ne vahingoittavat koko yhteiskuntaa. Miksikö? Kerron sen lopuksi.

Käyn läpi muutamia tyypillisiä väitteitä ja sitä, mikä niissä on pielessä. En yritäkään olla tyhjentävä, sillä olen käsitellyt monia näistä jo aiemminkin. Silti nyt tekee mieleni kirjoittaa taas lisää, koska olen niin turhautunut. Sisältövaroitus: transfobiset kommentit.

1. Biologiaan vetoaminen

Tämä on ehkä se yleisin, joka ilmenee muutamina erilaisina variaatioina, kuten esimerkiksi:

"Se, että sanoo ihmisen biologian olevan totta ja muuttumaton, ei ole transfobiaa"

"Transnaiset ovat miehiä ja transmiehet ovat naisia, koska sukupuoltaan ei voi vaihtaa, XX on nainen ja XY mies"

"Jos menee mukaan transihmisten sukupuolisekoiluun, kaikista homoista ja lesboista tulee biseksuaaleja tai homoja ja lesboja ei enää ole olemassakaan"

"Sukupuolen moninaisuus on biologian kieltämistä"

"Sukupuoli määrittyy biologisesti, joten transsukupuolisuus on mielenterveysongelma"

Kromosomit ja sukusolut eivät tietenkään muutu, kun ihminen korjaa sukupuolensa. Mutta aika monen sukupuoltaan korjaavan hormonitasot muuttuvat täysin hormonihoidon vaikutuksesta, josta johtuen sukupuolen ulkoiset tunnusmerkit muuttuvat. Transnainen korjaa sukupuolensa naiseksi, koska haluaa tulla kohdatuksi ja nähdyksi naisena, ja tekee kaikki itselleen mahdolliset muutokset päästäkseen sellaiseen lopputulokseen. Vaikka häntä voisikin sanoa biologisesti edelleen mieheksi, monet osat hänen biologiastaan ovat naisen, koska biologia on muutakin kuin kromosomeja ja sukusoluja. Jos häntä sanotaan mieheksi hänen biologiansa eli kromosomiensa tai sukusolujensa takia, pitää kysyä, miksi näin halutaan tehdä. Mikäli keskustellaan asioista, jotka liittyvät tiukasti kromosomeihin tai sukusoluihin, voidaan perustellusti sanoa mieheksi, tai "kromosomeiltaan/sukusoluiltaan mies". Jos keskustellaan jostain muusta, mieheksi sanominen on joko ilkeyttä eli transfobiaa tai tietämättömyyttä. Se mitätöi transnaisen olemassaolon naisena. Aktivoidakseni ajatusjärjestelmän 2 minä kysyn: miksi sanot transnaista mieheksi? Miksi hänen kromosominsa tai sukusolunsa ovat sinulle tärkeämmät kuin hänen muut sukupuoliominaisuutensa? Jos ne ovat sinulle tärkeät, oletko selvittänyt omat kromosomisi? (Saatat yllättyä, jos selvität.)

Transihmisen sukupuolisekoilu = sen myöntämistä, että ihmisen sukupuoli ei ole selkeän binäärinen, mikä nyt sattuu olemaan nykyisen tieteen valossa totta? Minun mielestäni siitä tulee silloin sekoilua, kun transnaisia väitetään miehiksi ja transmiehiä naisiksi, ja aletaan näillä linsseillä katsoa maailmaa, esimerkiksi homoseksuaalisuutta. Koska silloinhan homo transmies onkin linssien kautta katsottuna nainen ja hetero, ja... öö sekaisin meni. Kaikki meni. Transihmisille sukupuoli ei ole sekoilua ja homoseksuaalisuus on edelleen olemassa. Sekoilijoita ovat ihan jotkut muut. 

Alussa mainitsemani tubettaja sanoi vastikään videollaan, että sukupuolisekoilijat transihmiset eivät kunnioita ihmisten intiimejä rajoja ja preferenssejä, koska heidän mielestään ihmisen seksuaalisuuden pitäisi olla inklusiivinen. Olen nähnyt tätä väitettä monessa eri muodossa erityisesti Vauvan "eeppisessä" naiskeskusteluketjussa, "muusutuheroineen" ja "ladydickeineen". Väitteen ytimessä on, että kaikki transihmiset haluavat kaikkien haluavan heitä seksuaalisesti, muu on transfobiaa. Tämähän ei ole totta, mutta koska internetti tarjoaa lukemattomia ihastuttavia esimerkkejä siitä, että se voisi olla totta, niin totta kai tällaista väitettä on kiva levittää, koska transihmisethän pitää saattaa lokaan / todistaa heidän mielipuolisuutensa. Julia on debunkannut tämän hyvin, ja hän on itse trans, joten en yritä selittää asiaa paremmin kuin hän: linkki twitteriin.

Sukupuolen moninaisuus ei ole biologian kieltämistä. Joka väittää että on, ottaa huomioon vain pienen osan ihmisen biologiaa (sukusolut ja lisääntyminen), tai sen osan, joka on vanhaa tietoa, tai yksinkertaistettua tietoa yhteiskuntien ja kulttuurien rakentamisen ja olemassa olevien rakenteiden vuoksi. Jos puhuu sukupuolista lisääntymisbiologisessa tai geneettisessä mielessä, voi melko rauhassa pitäytyä binäärissä, mutta muussa keskustelussa pitäisi olla hieman laajempi perspektiivi. Sukupuolen moninaisuudelle on olemassa biologisia perusteita, esimerkiksi sikiön altistuminen eri hormoneille kohdussa, ja tietyt aivorakenteet (osa näistä ei vielä ole tieteellisesti vahvalla pohjalla, mutta viitteitä on löydetty paljonkin). Nämä eivät ole ainoita syitä, mutta ovat osaltaan vaikuttamassa siihen, että ihminen kokee sukupuolensa kehostaan poiketen. Myös kansainvälinen tautiluokitus on jo muuttunut siten, että transsukupuolisuus ei ole enää psyykkinen sairaus. Väite "sukupuolen moninaisuus on biologian kieltämistä" ei siis ole faktaa vaan mielipide. 

Mainittu youtube-mielipidevaikuttaja sanoi vastikään videollaan, että oman biologisen sukupuolensa kieltäminen vie ilon omasta sukupuolesta ja sen ominaisuuksista ja syvällisistä merkityksistä. Ihan varmasti viekin. Kannustan kaikkia pohtimaan sukupuoltaan, ja toteaapa sitten olevansa trans tai cis, löytämään merkityksen ja ilon siitä omasta sukupuolestaan. Kyseinen tubettaja yleistää oman kokemuksensa. Hän on detransitioitunut, mutta kokee ilmeisesti yhä olevansa trans, joka on oppinut hyväksymään biologisen sukupuolensa. Kaikki transihmiset eivät kuitenkaan koe samoin kuin hän, eikä hänen tapansa ole ainoa oikea tapa.

Biologiaan vetoaminen ei siis toimi muutoin kuin silloin, kun puhutaan tiukasti lisääntymisbiologisista tai kromosomeihin liittyvistä asioista, eli aika harvoin. Äsken mainittu tubettaja sanoi äskettäin videollaan, että sellaisen henkilön, joka "kieltää biologian", mielenterveyttä pitää epäillä. Hmm. Olen eri mieltä. Perustelut löytyvät yltä ja aika monesta muustakin blogini tekstistä.

2. Sukupuoliroolit, sukupuolineutraalius, sukupuolisensitiivisyys - kaikki on pilalla, pelkkää paskaa tilalla

Yle julkaisi 12.1. artikkelin koulujen jämähtäneistä sukupuolirooleista. Kommenttikentässä vilisee kromosomeja ja lisääntymisbiologiaa, joilla kommentoijat haluavat tuoda esiin tietämyksensä siitä, miten sukupuoli määritellään. Eli puhuvat ihan eri asiasta kuin artikkeli, nämä esimerkit kävisivät mainiosti osaan 1 yllä.

Mutta sitten ne sukupuoliroolit. Eräs kommentoi: "Ylivoimaisesti suurin enemmistö oppilaista on ihan tavallisia tyttöjä ja poikia, jotka varsinkin alaluokilla haluavat selkeästi olla hyvin tyttömäisiä tai poikamaisia. He haluavat hyvin usein leikkiä ns. tyttöjen leikkejä ja poikien leikkejä. Annetaan myös heidän nauttia sukupuolestaan ja ilmaista sitä."

Ja siihen joku vastasi: "Juuri näin. Jos nyt ruvetaan väkisin vääntämään lasten mielipidettä joksikin muuksi, tulww varmasti hankaluuksia. Ovatko nämä tyttö/poikasukupuolen hävittäjät asiassa muuten oikeita kokemusasiantuntijoita?"

Ja toinen: "Olet oikeassa, mutta tietyt piirit luovat painetta siihen suuntaan, että heitä ei saa kohdella tyttöinä tai poikina, vaikka he itse näin haluavat." 

Jatkojutussa opetusministeri Jussi Saramo julistaa: Ei voi olla niin, että opetus vahvistaa sukupuolia koskevia olettamuksia" ja siellä kommenteissa julistetaan (ehkä joku Vauvallakin kirjoitellut?):
"...Sitten menee puurot ja vellit sekaisin kun ruvetaan puhumaan "sukupuolten moninaisuudesta". Tämän tärkeän yhteiskunnallisen keskustelun ongelma on se, että suomen kielessä on vain sana "sukupuoli", joka joutuu olemaan käännöksenä angloamerikkalaisen keskustelun sanoille "sex", biologinen sukupuoli, kromosomit, lisääntymissukupuoli, mikä on biologinen, luonnontieteellinen tosiasia; ja "gender", sosiaalinen sukupuoli ja sukupuoliroolit, jotka sitten jotenkin ulotetaan määrittämään ihmisen sukupuolta ja olemista. Nykyinen ns. radikaali genderideologia on perusteiltaan hyvin regressiivinen, vahvistaa sukupuolistereotypioita. Jos pikkupoika leikkii pukeutumisleikkejä, tykkää pinkistä, askartelee glitterin kanssa, hän onkin tyttö. Jos tyttö kiipeilee puissa ja leikkii ritareita eikä tykkää mekoista, hän onkin poika. Noin ohuilla perusteilla lapsia tyrkätään trans-kategoriaan varsinkin Pohjois-Amerikassa. Että jos et toimi täysin sukupuolistereotypioiden mukaan, oletkin "syntynyt väärään kehoon" jota pitää sitten kenties yrittää muuttaa hormoneilla ja leikkauksilla (varsinkin USA:ssa kyseinen "terveydenhoito" on rahakasta bisnestä). Sen sijaan että hyväksyisi itsensä (tai nuorten lasten ollessa kyseessä vanhemmat hyväksyisivät lapsensa) sukupuolirooleja rikkovana ihmisenä. Nnykyinen genderideologia näyttäytyy myös varsin homofoobisena. Miehen joka tykkää miehistä, on muka pakko olla nainen, transnainen. Nainen joka tykkää naisista on tietysti transmies. Lesbojen pitää hyväksyä "ladydique", transnaisten erityinen naisellinen penis vaginaansa. Koska peniksen omistaja kokee olevansa "nainen". Eli että jos nyt pidettäisiin genderideologia poissa suomalaisista kouluista. Sukupuolia on kaksi, sukupuolirooleja pari kolme ja niitä pitää haastaa ja rikkoa. Sukupuoli-identiteettejä on nykyään niin monta, ettei pysy laskuissa mukana. Kai jokaisella ihmiseellä on omansa. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Ja minä en todellakaan kiellä transihmisten olemassaoloa. Transihmisiä on olemassa, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Sukupuolidysforia on oikea, olemassa oleva asia. Kaikki sukupuolidysforiasta kärsivät ihmiset eivät ole hulluja tai pervertikkoja. Tuskin kukaan on. Ongelma on siinä, että trans-sateenvarjo on levitetty niin laajalle, että varsinaiset transihmiset ovat jääneet syrjään ja joutuvat jakamaan tilansa eriasteisten (enimmäkseen miespuolisten) fetisistien ja autogynefiilien ja pahempien kanssa. Siinä miesjoukossa on aggressiivisia, äärimmäisen naisvihamielisiä ja homofoobisia miehiä, kenties jopa pervertikkoja. Genderideologia vaatii hyväksymään kaiken, kunhan sanotaan taikasana "trans". Transmiehet (syntyjään naiset) eivät useinkaan tule mainituiksi näissä transihmisten "taisteluissa". Transnaiset (syntyjään miehet) ovat tärkeämpiä, tietysti, koska he ovat miehiä. Ja tämä kaikki riippuu sukupuolistereotypioista. Opetusministerin tulisi tehdä parhaansa ohjatakseen kouluja pois sukupuolistereotypioista. Genderideologia vahvistaa sukupuoliroolistereotypioita. Sitä ei pidä tuoda Suomen kouluihin."

Eli suunnilleen niin, että "useamman sukupuolen tuputtaminen hämmentää lapsia", ja että "Seta ja transaktivistit haluavat transiuttaa kaikki lapset, jotka ihan luonnollisesti kokeilevat muita sukupuolirooleja, ja kasvaisivat siitä yli ilman tätä tuputusta".

Joo ei. Kysehän on nimenomaan siitä, että jokainen saisi olla juuri sellainen kuin on, myös ne "tavalliset" tytöt ja pojat. Ja ne pojat, jotka haluavat pukea mekon päälleen ja olla Lucia, ja silti poika. Ja ne tytöt, jotka haluavat osallistua tanssiaisiin miesten puvussa, ja olla silti tyttöjä. Ja ne pojat, jotka syntyivät tytön kehoon ja tulivat määritellyiksi tytöiksi, ja jotka tykkäävät hevosista ja piirtämisestä. Ja ne tytöt, jotka syntyivät pojan kehoon ja tulivat määritellyiksi pojiksi, ja jotka tykkäävät rassata autoja. Kaikki. Mikä ihmeen kalteva pinta ja ajatusvinouma tässä oikein ihmisillä on? Ja joku merkillinen käsitys tästä genderideologiasta. Koko sanakin on kristilliskonservatiivien keksimä höpötermi.

Aika monella tuntuu menevän sekaisin sukupuoliroolit, sukupuoli-identiteetti, sukupuolineutraalius ja sukupuolisensitiivisyys. Sukupuolirooleja voi rikkoa ja niillä voi leikitellä, mutta olla silti sitä sukupuolta mitä on, ilman tarvetta korjata sitä. Myös sukupuolen korjaamista haluavat saavat leikitellä sukupuolirooleilla ja rikkoa niitä. Tätä tuntuu olevan erityisen vaikea ymmärtää. Valitettavasti nuorten transpolillakin on suuria vaikeuksia ymmärtää tätä.

Sukupuoli-identiteetti on sisäinen syvällinen ymmärrys ja kokemus omasta sukupuolestaan, joka voi olla joko tosi vahva, tai tyystin poissaoleva, tai niin linjassa biologisen lisääntymissukupuolen kanssa, että se on merkityksetön (tästä kirjoitin edellisessä blogitekstissäni). 

Sukupuolineutraalius on sitä, että sukupuolella ei ole merkitystä, ja -sensitiivisyys sitä, että eri sukupuolet otetaan huomioon. Joissakin asioissa on tarpeen olla neutraali, joissakin sensitiivinen, ja niillä on vissi ero. Sukupuolineutraalius ei kuulemma ota huomioon sukupuolten luonnollisia biologisia eroja. Niinpä, se on se pointti. Joskus ne erot merkitsevät, joskus eivät. Joskus sukupuolineutraalius on paikallaan, mutta ei aina.

3. Vähemmistö pakottaa muut taipumaan ideologioihinsa

"Eeppisessä Vauvan ketjussa" muistetaan tasaisin väliajoin mainita, että sukupuolivähemmistö "pakottaa" ideologiaansa enemmistölle: "Kaikkien pitää käyttää heidän keksimäänsä uutta sanastoa oikein tai tulee paha mieli ja itsem*rha, ja joka paikassa pitää olla turvalliset tilat ja sukupuolineutraalit vessat ja pukuhuoneet. Ihan kamalaa tällainen pakottaminen ja minähän en ole mikään cis-nainen vaan nainen." Voi huokaus sentään. Se, että yhteiskunnasta ja yhteisistä tiloista tehdään kaikille turvallisia, on kaikille hyvä ja hyödyllinen asia. Verrataan vaikka esteettömyyteen: esteetön julkinen tila on kaikille hyvä. En ole nähnyt samanlaista vastustusta siitä, että kirjastoon pääsee kätevästi ja turvallisesti myös huonompijalkainen vanhus, lastenvaunujen kanssa, tai näkövammainen. Sanoja ja termejä keksitään jatkuvasti lisää ja muutetaan myös monessa muussakin asiassa kuin sukupuoleen liittyen, ei siinä ole mitään ideologista pakottamista. Enkä usko, että kukaan on vaatimassa aivan kaikkea sukupuolineutraaliksi - ainoastaan vaaditaan sitä, että transihmisilläkin olisi turvallisia tiloja.

Jo useaan kertaan mainitsemani tubettaja otsikoi yhden videonsa "Ei ole keneltäkään pois, että" ja perustelee videollaan, miten se ("genderideologia" ja inklusiivisuus) on todellakin kaikilta pois. Hän sanoi mm., että jossain tapahtumassa oli ollut sukupuolineutraalit vessat ja ovessa "pitkät litaniat jotain sössönsöötä, että ketään ei syrjitä identiteetin perusteella". Helsingin yliopiston unisex-vessoissa hän näkee kaikkien niitä käyttävien ihmisten naamasta, miten niitä ahdistaa käydä siellä vessassa. Ohhoh. Voihan sitä ahdistaa aika moni muukin asia, kun vessassa käy, tai sitten hän projisoi muihin omaa ahdistustaan. (Minua ei ahdista unisex-vessassa yhtään sen enempää kuin naisten vessassa.) Siinä hän on oikeassa, että kaikki eivät niistä pidä, eivätkä halua niitä käyttää. Minusta se on täysin ok. Kyllä täällä on tilaa sekä naisten, miesten että unisex-vessoille, ja invavessoille, joita voi myös paremman puutteessa hyvin käyttää unisex-vessana.

Sama tubettaja-vaikuttaja julisti videollaan, että sukupuolineutraaliusvaatimus pakottaa kaikki ihmiset samaksi mössöksi.Sukupuolisegregoituneet tilat eivät hänen mukaansa ole enää sallittuja "trans-maailmassa". Aikamoinen väite, tosi yleinen kuitenkin. En usko, että tällaista totalitarismia oikeasti kukaan vaatii (tai jos vaatii, niin sietäisi vähän miettiä).

Lopuksi hän vielä sanoo, että kaikki tämä sekoilu on pois myös sekoilijoilta itseltään, koska se on todellisuuden pakenemista ja todellisuuden kieltämistä, itsensä dissosioimista kehostaan, maailmasta ja muista ihmisistä, traumakokemuksista ja mielenterveyden ongelmista johtuen. Tässä hän jälleen yleistää omaa kokemustaan muihin. Kaikki transihmiset ja -aktivistit ovat hänen mielestään vakavasti mieleltään järkkyneitä, eikä heidän "pillinsä mukaan" tulisi yhteiskunnan muuttua. (Sitten taas seuraavalla videollaan hän sanoo, ettei voi puhua kaikkien maailman transihmisten puolesta, eikä hän voi sanoa, auttavatko transhoidot ketään. Jännä.)

Transihmiset eivät enää suostu olemaan hiljaa, koska ovat saaneet viimein ääntään hieman kuuluviin. Se voi kirpaista, kun enemmistön rinnalla vähemmistökin puhuu ja vaatii, ja näköjään kirpaiseekin aika monia.

Lupasin lopuksi kertoa, miksi tällaiset keskustelut ja väitteet vahingoittavat transihmisiä ja yhteiskuntaa. Kerron sen esimerkin kautta. Eräs tuntemani nuori transmies teki miesystävänsä kanssa TikTokiin videon, jolla he kunnioittivat murhattujen transihmisten muistoa marraskuussa Transgender Remembrance Day:n kunniaksi. TikTok on nuorten käyttäjien suosiossa ja suuri osa käyttäjistä on alaikäisiä. Videoon tulleet kommentit ovat kuvottavaa luettavaa. Muutamien kiittelevien ja myötätuntoisten kommenttien joukossa on pilkkaavia ja uhkaavia viestejä, mm. toivomuksia että heitä olisi tapettu enemmän, kehotuksia itsem*rhaan, haukkumista trans*ksi ja mielenvikaiseksi. Kielenkäytöstä saattoi arvata, että nämä kommentit tulivat alaikäisiltä ja nuorilta aikuisilta. Lapset ja nuoret eivät ole näitä itse keksineet, vaan he ovat imeneet ne itseensä aikuisilta. Kotoa, koulusta, kavereilta ja netistä. Esimerkkejä ei ole todellakaan vaikeaa löytää.

Sateenkaarinuorille tehdyn kyselyn perusteella he kokevat mielialaan liittyviä huolia lähes kaksi kertaa enemmän kuin muut nuoret, ahdistuneisuus ja masennusoireilu on heillä kolme kertaa yleisempää kuin muilla nuorilla, he kokivat kouluympäristön turvattomammaksi kuin muut nuoret, ja he kokivat enemmän koulukiusaamista ja fyysistä uhkaa kuin muut nuoret. Yllä kuvaamillani asenteilla on siis konkreettisia seurauksia ja näillä konkreettisilla seurauksilla on yhteiskunnan eheyttä ja taloutta rasittavia seurauksia.

Siksi sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta täytyy todellakin opettaa opettajille, jotta he voivat opettaa sitä lapsille ja nuorille. Asenteet on saatava muuttumaan.