maanantai 20. tammikuuta 2020

Translasten historiat, osa 4: sukupuolen kriisi (intersukupuoliset lapset 1950-luvulla ja gender-käsitteen keksiminen)

Tässä kirjoituksessa käsittelen Julian Gill-Petersonin kirjan "Histories of the transgender child" kolmatta kappaletta "Sex in crisis - intersex children in the 1950s and the invention of gender". Tämän kappaleen termistö ja kieli on hyvin vaikea kääntää, joten pahoittelen kömpelöitä lauseita. On myös mahdollista, etten ole ymmärtänyt merkityksiä oikein.

----------

Vuonna 1950 sukupuolen käsite oli kriisissä. Puolen vuosisadan ajan oli tutkittu sukupuolen muokattavuutta ja tehty intersukupuolisille lapsille sukupuolenkorjausleikkauksia. Biologia ja lääketiede olivat sen seurauksena vaarallisen lähellä tilannetta, jossa sukupuolen binäärisyydeltä puuttuivat perusteet. Sukupuolesta oli tullut hankala biologinen luokka, joka koostui genotyypistä, sukurauhasista, hormoneista, sukupuolielimistä, sisäelimistä, sekundaarisista anatomisista piirteistä ja psykologiasta, eikä yksikään niistä toteuttanut determinististä (syy-seuraus-suhteista) vaikutusta. Vallitseva käsitys siitä, että ihmisen sukupuoli on luonnostaan lapsuudessa määrittelemätön, antaen mahdollisuuden sekä feminiiniseen että maskuliiniseen kasvuun, sekä se tosiseikka, että sukupuolen lääketieteellinen operointi tehtiin binäärimallin mukaisesti, olivat keskenään ristiriitaiset. Vaikutti yhä todennäköisemmältä, että ihmiselämä ei ehkä ole binäärinen, että intersukupuolisuus ja transihmisyys olivat vain osa elämän luonnollista vaihtelua. Vaikka tutkijat eivät tätä näkemystä vielä allekirjoittaneet, he olivat huolissaan siitä, että heidän tutkimustensa tuloksista kiistämättä saattoi vetää tällaisia johtopäätöksiä. 

Harvardin yliopistossa psykologian tohtoriksi opiskeleva John Money kohtasi 1940-luvun lopulla nuoren, joka näytti tytöltä, koki itsensä tytöksi ja oli hormonaalisesti tyttö, vaikka hänellä oli kivekset. Lääkäreiden neuvojen mukaisesti vanhemmat olivat kasvattaneet lapsen poikana, koska sukupuolirauhasten uskottiin määrittävän lapsen sukupuolen. Tämän nuoren intersukupuolinen vartalo sisälsi kasvavan sukupuolen paradoksin. Tämän nuoren kohtaaminen oli lähtölaukaus sukupuolen uudelle kategorialle, jonka tunnemme nykyään terminä "gender".

Feministit popularisoivat kyseisen termin 1970-luvulla ja irrottivat sen lääketieteestä, mutta alun perin sen tarkoitus oli "pelastaa" sukupuolen binäärisyys romahtamiselta tarjoamalla uuden perustelun intersukupuolisten lasten kehoja normalisoiviin lääketieteellisiin toimiin. "Gender" määritteli binääristä poikkeavan morfologian alikehittyneisyyksi, jolloin lääketieteen johtopäätös oli, että intersukupuolisen sukupuolen määrittäminen oli vain kehityksen normaalia loppuun saattamista. Toisin sanoen, "gender" oli kehittymätön sukupuoli. Feministit sekä queer- ja transihmiset ovat myöhemmin kadottaneet näkyvistä tämän alkuperäisen konservatiivisen käsityksen gender-termistä.

Iain Morland, joka on tutkinut mm. lääketieteen etiikkaa, esittää, että intersukupuolisten kehojen medikalisointi ja Money'n kliininen tutkimus "gender"-teoriasta oli eräänlaista lääketieteellistä humanismia, joka rinnasti ihmisyyden rodulliseen muokattavuuteen; se oli abstraktia valkoisuutta, joka osoitti kyvyn kehon ja mielen tieteelliseen muutokseen, palvellen tällä tavoin koko ihmiskuntaa. Sukupuolen muokattavuuden rotuopilliset sivumerkitykset eivät kadonneet toisen maailmansodan jälkeen, vaikka tieteelliset elimet kuten esimerkiksi UNESCO siihen pyrkivät, vaan ne tosiasiassa muutettiin uusiin lääketieteellisen tekniikan tason muotoihin. 

Synnynnäinen lisämunuaisen liikakasvu oli intersukupuolisuuden muoto, jota vuosisadan alkupuolella tutkittiin eniten, koska se oli melko yleinen, ja jotkut sen esiintymismuodot johtivat kuolemaan. Kehitetyt hoitomuodot eivät olleet kovin tehokkaita, koska tilan syntymekanismeja ei tunnettu tarkasti. 1940-luvulla ne  kuitenkin tunnistettiin: lisämunuaiset eivät tuota riittävästi kortisolia, jolloin aivolisäkkeet tuottavat vastareaktiona liikaa adrenokortikotrooppisia hormoneja, joka puolestaan aiheuttaa lisämunuaisten erittämien androgeenien lisääntymisen. Nämä aiheuttavat lisämunuaisten liikakasvun ja lapsen kehon maskulinisaation. Lapsissa, jotka määriteltäisiin syntymässä pojiksi, lisämunuaisten liikakasvu aiheuttaa ennenaikaisen murrosiän. Mikäli tähän liittyi vielä elimistön kyvyttömyys pidättää suolaa, tila oli henkeä uhkaava. Monet tällaiset lapset kuitenkin elivät elämänsä poikina ilman ongelmia. 

Edellä kuvatun kaltaisia intersukupuolisia lapsia tutkittiin ja hoidettiin erityisen paljon Johns Hopkinsin sairaalassa, joka oli jo saavuttanut mainetta alalla. Esimerkkitapauksena kirja esittelee Alexin, joka tuli potilaaksi alle 10-vuotiaana. Hänellä lisämunuaisten liikakasvu oli aiheuttanut kehon nopean maskulinisaation ja murrosiän alkamisen 5-vuotiaasta lähtien. Alex oli syntymässä määritelty tytöksi, mutta hänellä ei ollut vaginaa. Hoitava lääkäri Lawson Wilkins kyseenalaisti vallitsevan hoitokäytännön ja päätti kokeilla estrogeenihoitoa hillitsemään maskulinisaatiota, vaikka epäilikin sen johtavan munasarjojen surkastumiseen. Laparotomiassa löydettiin normaalit munasarjat, joka vahvisti lääkärin käsityksen siitä, että potilaan naissukupuolta tuli vahvistaa, joten hänen suurentunut klitoriksensa leikattiin ja häntä alettiin hoitaa estrogeenilla. Keho alkoi feminisoitua jonkin verran, mutta maskulinisaatio ei täysin väistynyt. 

Toisen maailmansodan aikana kehitettiin synteettistä kortisolia, jonka uskottiin parantavan sotilaiden kyvykkyyttä. Sodan jälkeen tämä synteettinen kortisoli patentoitiin nimellä kortisoni ja sitä käytettiin mm. reumalääkkeenä. Kortisonia alettiin testata myös lisämunuaisten liikakasvun hoitoon, ja se osoittautui hyvin toimivaksi. Lisämunuaisten liikakasvu tyrehtyi ja sen aiheuttamat vaikutukset samoin. Yleensä täydentäviä genitaalileikkauksia tehtiin kortisonihoidon lisäksi. Monet aiemmista potilaista, joita oli hoidettu Hopkinsin sairaalassa leikkauksilla ja estrogeenilla, palasivat 1950-luvulla sairaalaan saamaan kortisonia, koska sen vaikutukset olivat tehokkaammat. Vuosien seuranta osoitti, että kortisonia saaneet lisämunuaisten liikakasvusta kärsineet potilaat "menivät läpi" naisina helpommin, kuin estrogeenihoitoa saaneet. 

Intersukupuolisten lasten hoito oli normalisoivaa: tavoitteena oli aina binääri sukupuoli, heteroseksuaalisuus ja "normaalina" pidetyt genitaalit, siitä huolimatta, mihin muotoon lapsen keho luonnostaan kasvoi. Esimerkiksi suurentuneen klitoriksen tai falloksen leikkaaminen pienemmäksi oli täysin tarpeeton, se tehtiin ainoastaan genitaalien "normalisoimisen" vuoksi. Sillä ei ollut mitään vaikutusta lisämunuaisten liikakasvuun. Silti esteettisiä genitaalileikkauksia pidettiin olennaisena osana hoitoa. 

Lasten, joilla oli lisämunuaisten liikakasvun lisäksi suolanpidätyskyvyttömyys, hoito oli äärimmäisen vaikeaa. Se vaati jatkuvia virtsa- ja verinäytteiden ottoa ja eri aineiden pitoisuuksien mittaamista, sekä lääkityksen säätämistä niiden mukaan. Kortisoni näytti auttavan myös näitä potilaita, mutta sen vaikutus ei ollut ennakoitavissa. Wilkins havaitsi, että sukupuoli ja yleinen aineenvaihdunta olivat syvästi toisiinsa liittyneitä tavalla, jota sukupuolisen plastisuuden binäärinen diskurssi ei voisi sisältää. Näiden potilaiden sukupuolen määrittäminen oli mahdotonta. Nämä tapaukset osoittivat, että esteettiset genitaalileikkaukset eivät olleet välttämättömiä. Radikaalimpi johtopäätös oli, että sukupuoli ei ollut binäärinen, koska sukupuolta ei pystynyt vakaasti määrittelemään, kun yleinen aineenvaihdunta sekoitti kehon.

John Money sekä psykologit Joan ja John Hampson hahmottelivat "gender"-termin lääketieteellisen käsitteen useissa artikkeleissa, jotka julkaistiin "Bulletin of the Johns Hopkins Hospital" -julkaisussa vuonna 1955. "Termi gender role (sukupuolirooli) tarkoittaa kaikkia niitä asioita, jotka ihminen sanoo tai tekee ilmoittaakseen olevansa poika tai mies, tyttö tai nainen. Se sisältää seksuaalisuuden eroottisessa mielessä, mutta ei rajoitu pelkästään tähän." Sukurauhasten rakenne ei korreloinut sukupuoliroolin kanssa niin vahvasti kuin syntymässä määritetty sukupuoli. Psykologien mukaan kasvatuksella oli suuri vaikutus sukupuoliroolin kehittymisen suuntaan. 

Näillä julkaisuilla pyrittiin "pelastamaan" sukupuolen binäärisyys kriisiltä, johon sukupuolen määräytyminen sukurauhasten mukaisesti oli sen ajanut. Uudet kromosomitutkimukset herättivät tutkijoissa toivoa, että he voisivat vihdoin määrittää sukupuolen luotettavasti binääriksi, mutta tämä toivo sammui pian, kun havaittiin, että kromosomitkaan eivät ennustaneet ihmisten sukupuolta luotettavasti. XX ja XY -kromosomiyhdistelmien lisäksi ihmisissä esiintyi myös lukuisia muita yhdistelmiä, jotka asettivat sukupuolen binäärin kyseenalaiseksi. Money ja Hampsonit eivät kuvanneet intersukupuolisuutta kahden sukupuolen sekoituksena, välttääkseen sukupuolen binäärisyyden kriisin. 

Termi gender viittasi sukupuolen psykososiaaliseen ulottuvuuteen, ei erilliseen ontologiseen yksikköön. Gender role, sukupuolirooli, esitettiin yhtenä sukupuolen osatekijänä, jota lääkärit voivat tarkastella, kun intersukupuolisten lasten sukupuoli halutaan määrittää. Nämä osatekijät olivat: kromosomit, sukurauhaset, genitaalit, hormonaalinen sukupuoli, syntymässä määritetty sukupuoli, sekä omaksuttu sukupuolirooli. Koska yksikään näistä ei määrännyt ihmisen sukupuolta yksiselitteisesti, Money ja Hampsonit muuttivat debatin kontekstin. Kysymys oli siitä, miten normaalilta ihmisestä tuntui, ja kuinka hyvin hän sosiaalisesti sopeutui. Tällä tavoin ihmisen sukupuoliroolin ristiriita kehon sukupuolen kanssa voitiin määritellä patologiseksi, koska se voisi johtaa sosiaaliseen häpeään ja psykologiseen ahdistukseen - dysforian käsitteen foobinen alkuperä.

Sukupuolen muokattavuus oli tämän käsityksen takana - koska jos sukurauhaset eivät ennustaneet sukupuolta, mutta syntymässä määritetty sukupuoli ennusti sen hyvin (kuten Money ja Hampsonit esittivät), oli selvää, että tämän ajattelutavan takana voi olla vain se käsitys, että lapsi voi psykologisesti sisäistää muokatun kehon sukupuolen. Ristiriitaisin ja eniten kritiikkiä kohdannut seikka Money'n teoriassa on se, että valitsemalla ja määrittämällä sukupuoli ulkoisten sukuelimien mukaan tai sen mukaan, mihin sukupuoleen ulkoiset sukuelimet voidaan muokata, sekä kasvatuksella tämän sukupuolen mukaisesti, voitaisiin saavuttaa yhteneväinen sukupuolirooli. Tämä näkyi hyvin selvästi ohjeistuksessa, jonka kyseiset psykologit laativat intersukupuolisen vastasyntyneen kohtaaville lääkäreille: "On ensiarvoisen tärkeää asettaa hermafrodiittiselle vauvalle vakaa sukupuoli muutaman viikon kuluessa, ennen kuin sukupuoliroolin perustaminen edistyy kovin pitkälle. Suosittelemme, että sukupuoli määrätään ensisijaisesti ulkoisten genitaalien perusteella. Muun kirurgisen ja hormonaalisen hoidon tulee tukea tätä sukupuolta. Mikäli sukupuolta ei voi määritellä genitaalien perusteella, sukurauhasten ja hormonien osoittamalle sukupuolelle voi antaa enemmän painoarvoa."

Koska epäselvien genitaalien leikkaaminen naiselle tyypillisiksi oli huomattavasti tuloksekkaampaa kuin miehelle tyypillisiksi leikkaaminen, Money'n ja Hampsonien itsestäänselvä johtopäätös oli, että epäselvissä tapauksissa oli parempi määritellä sukupuoli naiseksi, koska oli epätoivottavaa antaa lapsen kasvaa mieheksi, jolla on pieni penis. Sukupuolen määrittäminen ei kuitenkaan pystynyt kumoamaan eikä neutralisoimaan koko intersukupuolisuuden elinvoimaa binääriin muotoon. Termi gender ja sukupuolirooli ei myöskään pelastanut sukupuolta kriisiltä, ainoastaan peitti sen "sosiaaliseen häpeään" ja "sopeutumiseen".

Sukupuoliroolin kehittymisen Money ja Hampsonit selittivät tapahtuvan kumulatiivisesti elämän aikana kertyneiden kokemusten ja vuorovaikutuksen myötä. He vertasivat sukupuoliroolia äidinkieleen:  kun se on juurtunut, se voi jäädä pois käytöstä ja korvaantua toisella, mutta se ei koskaan täysin häviä. Tämä analogia antaa ymmärtää, että sukupuolen muokattavuus on voimakasta ja epävakaata varhaislapsuudesta saakka, ja että siinä on tietty aikaikkuna, jonka sulkeutumisen jälkeen sen on tarkoitus väistyä. Ristiriitaisesti samaan aikaan väitettiin, että täsmällistä ajankohtaa tälle sulkeutumiselle ei voitu antaa, sekä annettiin 18 kuukauden ikä, johon mennessä sukupuoli tuli määrittää, ennen kuin sukupuolirooli määräisi sukupuolen.


Termi gender salli Money'n hylätä teoriat ihmisen sukupuolen luonnollisesta hermafrodiittisuudesta ja määrittelemättömyydestä. Sen sijaan lasten kasvua tuli ohjata joko mieheksi tai naiseksi, jotta voitiin välttää sosiaalinen häpeä. Maskuliinisuus ja feminiinisyys koostettiin uudelleen kahdeksi ainoaksi fenotyypiksi, joihin lapsi saattoi kasvaa. Lääketieteen rooli oli varmistaa, että intersukupuoliset ja sukupuolta epätyypillisesti ilmaisevat lapset kasvoivat vain miehiksi tai naisiksi. Tähän päättyi hermafroditismi-käsitteen olemassaolo, koska molemmat sukupuolet eivät voineet olla läsnä henkilössä yhtä aikaa. Jos näin olisi, ja intersukupuolisten lasten käsitettäisiin olevan luonnollisia, koko binäärinen sukupuolikäsitys hajoaisi. Binääri sukupuoli olisi biologian väärinkäsitys. Paljastuisi, että kaikki ihmiset olivat tavallaan intersukupuolisia, joissa maskuliinisuus ja feminiinisyys olivat yhtä aikaa läsnä eri määrinä, ja sukupuoli olisikin jatkumo. Money ja Hampsonit pelkäsivät tämän totuuden paljastumista ja kirjoittivat julkaisuissaan sen vuoksi, että "hermafrodiittisen" lapsen vanhemmille oli heti tehtävä selväksi, että heidän lapsensa ei ollut puoliksi tyttö ja puoliksi poika, vaan jompi kumpi, ja että hänen sukupuolensa ei vain ollut kehittynyt valmiiksi. Paradoksaalisesti, tila joka syntyi lapsen sukupuolen plastisuudesta, esitettiin kehittymättömyytenä ja patologisena tilana, joka oli korjattavissa sen plastisia ominaisuuksia hyödyntäen hormoni- ja leikkaushoidoilla.



Kirjassa käytetään ilmaisua metonyyminen luisu, kun kuvataan sukupuolen käsitteen muuttumista 1900-luvun alusta 1950-luvulle. Tulkitsen tämän tarkoittavan sitä, että 1900-luvun alun toimiva sukupuolen käsite korvattiin asteittain huonommilla käsitteillä, jotka eivät onnistuneet kuvaamaan sukupuolen monimutkaista olemusta tyydyttävästi, vaan päinvastoin rajasivat sitä yhä tiukemmin, jonka seurauksena intersukupuolisten lasten hoito oli normalisoivaa ja pakotti heidät binääriin sukupuoleen. Tämä luisu mahdollisti seuraavan luisun, joka oli käsitteen "transseksuaali" määrittely. Myös rodullisuus liittyi näihin käsitteisiin. Binääri sukupuoli oli valkoista. Valkoisessa kehossa ei voinut olla määrittelemätöntä sukupuolta. 

Esimerkkitapaus kolmevuotiaasta pojasta kertoo, miten hataralla pohjalla Money'n teoriat olivat. Hopkinsin sairaalassa hänet määriteltiin tytöksi, joka kärsi lisämunuaisten liikakasvusta. Money päätti kuitenkin, että tätä potilasta ei hoidettaisi tyttönä, vaan poikana. Miksi? Potilas osasi puhua ja ilmaista olevansa selkeästi poika, mutta Money sivuutti tämän. Money perusteli päätöstään pelkästään sillä, että potilas oli jo kasvanut ohi siitä iästä, jolloin sukupuoli olisi voitu "korjata". Sukupuolirooli oli jo määrittänyt sukupuolen "väärin".

Nämä Money'n intersukupuoliset lapsipotilaat pakotettiin eläviksi koelaboratorioiksi. Kymmenen vuoden kuluttua Money perusti sairaalaan klinikan, jossa tarjottiin sukupuolenkorjaushoitoja trans- ja intersukupuolisille henkilöille. Gender-termin kehittäminen ja käyttööonotto rajasi sukupuolen ja siihen liittyvät hoidot tiukemmin kuin vuosisadan alkupuolella. Tämä näkyi myös transsukupuolisten hoidossa, joka oli vielä hyvin harvalukuista. Paradoksaalisesti hoitomuodot kehittyivät, mutta niiden käyttö oli hyvin rajattua; niitä annettiin kitsaasti vain tietyt kriteerit täyttäville henkilöille. Money'n jäykkä sukupuoliteoria johti siihen, että transihmisten sukupuolenkorjaukset olivat mahdollisia ainoastaan yhdestä binääristä sukupuolesta toiseen. Aikaisempi, paljon monimuotoisempi sukupuolen ilmaisu, joka vielä 1920-luvulla oli hyväksyttyä ja sallittua, ei enää sitä ollut. "Läpi menemisestä" tuli lääketieteen tavoite.

Seuraavassa kappaleessa päästään vihdoin translasten hoitamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi harkiten, kiitos!