Translasten historiat, osa 2: sukupuolen ja lapsen muokattavuus

Tässä tekstissä käsittelen Julian Gill-Petersenin kirjan "Histories of the transgender child" ensimmäistä kappaletta. Kappale on hyvin perinpohjainen selostus sukuhormonien tutkimuksista reilu sata vuotta sitten, ja sisältää paljon sellaista tieteellistä termistöä, jota en valitettavasti jaksanut perusteellisesti kääntää. Luin kappaleen ja katsoin muutaman termin sanakirjasta, ja koetan tähän summata sen, mitä siitä ymmärsin. En ole biologi, joten väärinymmärryksen mahdollisuus on olemassa.

Sisältövaroitus: evolutionismi, eugeniikka.
----------

Luonnontieteen tutkijat selvittivät sukuhormonien toimintaa ja vaikutusta eläimissä jo 1800-luvun puolella. Näistä tutkimuksista tehtiin johtopäätöksiä myös ihmisten suhteen. Esimerkiksi Arnold Berthold tutki asiaa kukkojen avulla 1848-49 poistaen niiden kivekset, tarkkaillen niiden käytöstä, ja laittamalla kivekset takaisin eri paikkaan, vatsaan. Hän havaitsi, että kukkojen ulkonäkö ja käytös muuttuivat kanamaisiksi kivesten poiston jälkeen ja palasivat jälleen kukkomaisiksi, kun kivekset laitettiin vatsaan. Tästä hän päätteli, että sukuelimistä peräisin olevat aineet (myöhemmin nimetyt hormonit) kulkevat elimistössä verenkierron välityksellä, eivätkä hermostossa. 

Evoluutioteorian kehittäjä Charles Darwin puolestaan totesi kirjassaan 1896, että jokaisessa naaraspuolisessa eläimessä ovat kaikki urospuolisen toissijaiset tunnusmerkit ja päinvastoin, latentteina eli epäaktiivisina, odottaen kehittymistä, joka voisi tapahtua tietyissä olosuhteissa. Hän totesi myös, että samantyyppinen ilmiö on havaittavissa ihmisissä. Sitä ei kuitenkaan todistettu vastaavin tieteellisin kokein kuin eläimillä, se oli teoria.

Hormonit tunnistettiin ja nimettiin 1900-luvun alussa. William Bayliss ja Ernest Starling tutkivat mm. eläinten ruuansulatusta ja päätyivät samaan johtopäätökseen kuin Berthold; on olemassa kemiallisia aineita, jotka kulkevat elimistössä verenkierron välityksellä. Tutkimukset haastoivat sen aikaisen käsityksen siitä, että elävien olentojen elimistöä hallitsivat ja ohjasivat pelkästään hermostolliset järjestelmät. Nämä aineet nimettiin hormoneiksi, ja järjestelmä endokriiniseksi (umpieritysjärjestelmä). Sukupuolen ohjaava merkitys endokriinisessä järjestelmässä tuli myös yhä selvemmäksi tutkimusten edetessä. Johtopäätöksenä Sterling totesi 1920-luvulla, että eliön kehityksen alkuvaiheessa on mahdollista muuttaa uros naaraaksi ja päinvastoin.

Alkiota pidettiin muuntautumiskykyisimpänä elämän muotona. Solututkimusten avulla oli huomattu, että kahtia jaettu merisiilin alkio ei kehittynyt puolikkaiksi eläimiksi, vaan kahdeksi kokonaiseksi eläimeksi. Ihmiseen sovellettuna ajatus sisälsi sen oletuksen, että alkiota ja sikiötä voitaisiin biologisesti muokata eniten, ja muokattavuus vähenisi asteittain ihmisen syntymästä kohti kuolemaa. Täten lapsia pidettiin vielä hyvin muokattavina, mutta ei enää aikuisia. 

Tämän muokattavuuden perimmäinen syy oli kuitenkin tutkijoilta pimennossa. Sitä ei voinut havaita mikroskoopissa, ainoastaan sen vaikutukset näkyivät. Tämän vuoksi tutkijat kiinnostuivat tekemään tutkimuksia lapsilla, löytääkseen näkyviä todisteita "elämän voimasta", jota kutsuttiin protoplasmaksi. 

Tutkija G. Stanley Hall oli merkittävin tämän alan nimi. Hänen tutkimuksensa "Adolescence" (=Nuoruus) perustuu psykobiologiseen ja jäykän evolutionistiseen materialismiin. Lainaten voimakkaasti fysiologiasta, embryologiasta (sikiöopista) ja endokrinologiasta, Hall julisti lapsuuden ja nuoruuden olevan muokattavuuden kriittinen ajanjakso, jolloin lapsen kasvavan ruumiin ja mielen avoimuus vaatii harjoitusta kohti "kehittynyttä ihmistä". Hallin näkemys kehittyneestä ihmisestä oli kapea ja rasistinen visio: valkoinen mies oli korkein mahdollinen ihmislajin ilmentymä. 

Hallin mukaan lapset ja nuoret ovat neo-atavistisia: muinaisten esi-ihmisten kaltaisia muodoltaan ja rakenteeltaan, mutta valmiita kasvamaan kehittyneemmiksi muodoiksi oikeanlaisessa ympäristössä, johtaen normaaliin tai epänormaaliin kehitykseen. Hallin mukaan pelkkä biologia ei riittänyt ihmisen normaaliin kasvuun, siihen tarvittiin myös kultivaatiota (harjoitusta, kehitystä, opastusta). Kaikki ihmiset eivät hänen mukaansa soveltuneet tällaiseen kultivaatioon, vaan vastustivat sitä, eivätkä täten kehittyneet. Ajoitus oli tärkeää, koska muokattavuus ei ollut ihmisen pysyvä ominaisuus. Ikävuodet 8 - 12 olivat kriittisimmät. Mikäli tuolloin lasta ei kultivoida, hänessä kehittyy perversioita ja agressiivista käytöstä.

Eugen Steinach oli kuuluisimpia alan tutkijoita Euroopassa 1920- ja 30-luvuilla. Hän toisti aiempia tutkimuksia sukupuolen vaihdoksista eläimillä ja totesi, että myös ihmisen sukupuoli on asteittain kehittyvä ja vaihdettavissa. Hän julkaisi biologi Paul Kammererin kanssa vuonna 1920 tutkimuksen "Climate and Puberty", jossa rottatutkimusten perusteella pääteltiin, että myös ihmisissä lämmin ilmasto aiheuttaa periytyvää hyperseksuaalisuutta. Tällä tutkimuksella oli kaksi tärkeää vaikutusta. Se vahvisti yhteiskuntien rasistista evolutionaarista hierarkiaa, ja yhdisti sukupuolisuuden ja rodun, esittäen ne muokattavina ominaisuuksina. Steinach ja Kammerer olivat maailmansotien välissä osa sosialististen eugenistien yhteisöä, jossa yritettiin soveltaa heidän tutkimustaan ​​työväenluokan kasvattamiseksi manipuloimalla saavutettujen ominaisuuksien periytymistä väestön tasolla. 

USAssa eugeniikka ilmeni samaan aikaan esimerkiksi botanisti Luther Burbankin tutkimuksissa, joissa aiheena oli kasvien viljelyn periaatteiden mukauttaminen ja parantaminen enemmän tai vähemmän muokatussa muodossa ihmiseen. USA oli hänen mielestään erinomainen paikka synnyttää "uusi tulevaisuuden ihmisrotu", koska väestö oli hyvin sekoittunutta. Kaikista elämänmuodoista parhaiten mukautuva oli ihmislapsi, Burbankin mukaan. 

Biologi Oscar Riddle (prolaktiinihormonin löytäjä) teki endokrinologisia tutkimuksia kyyhkysillä ja rotilla Long Islandin tutkimuskeskuksessa. Nämä tutkimukset vahvistivat sukupuolisuuden ja kasvun yhteyden olemassaoloa. Hän myös todisti, että eläimen sukupuolen voi vaihtaa, ja että se voi tapahtua luonnollisesti tai keinotekoisesti hormoneilla avustettuna. Aikakauden tutkijoiden keskuudessa oli konsensus siitä, että jokaisessa ihmisessä on sekä naisen että miehen piirteitä, ja että sukupuoli on miehen tai naisen ominaispiirteiden yhdistelmän ilmaisua yksilössä. Tämä näkemys sekä sen juuret eugeniikassa usein unohdetaan tai sivuutetaan trans- ja intersukupuolisten ihmisten historiassa.

Kirjan loppuosassa siirretään painopiste lapsesta lääketieteellisen tieteen metaforana todellisiin lasten kehoihin spesifisissä kliinisissä olosuhteissa, tutkimalla kuinka muokattavuus on vaikuttanut inter- ja transsukupuolisten lasten medikalisaatioon 1900-luvulla.