Translasten historiat, osa 1: johdanto

Mainostin tätä kirjaa jo aiemmin loppuunmyytynä, mutta siitä otettiin uusi painos, ja tilasin sen itselleni. Kyseessä on siis Julian Gill-Petersonin teos "Histories of the transgender child". Gill-Peterson on apulaisprofessori Pittsburghin yliopistossa (English, Gender, Sexuality and Women's Studies). Kirjassa todistetaan arkistotutkimukseen perustuen, että translapsia on ollut olemassa pitkään, eli heillä on historia. Kirjassa käsitellään myös värillisten transnaisten historiaa. Yhteistä näille teemoille on, että ne ovat edustettuina mediassa "uusina asioina", vaikka niillä on pitkä historia, ja ne esitetään hyvin kapeasta näkökulmasta, joka usein on virheellinen tai harhaanjohtava.

Käyn tässä ja seuraavissa blogikirjoituksissa läpi kirjan sisältöä erityisesti translasten osalta. Kirjan luvut jakaantuvat seuraavasti:
0) Johdanto
1) Sukupuolen ja lapsen rodullinen muovattavuus
2) Ennen transseksuaalisuutta: translapset 1900-luvulta 1930-luvulle
3) Sukupuoli kriisissä: intersukupuoliset lapset 1950-luvulla ja termin "gender" keksiminen
4) Johns Hopkinsista Midwestiin: translapsuus 1960-luvulla
5) Transpojat, rotu ja puberteetti 1970-luvulla
Yhteenveto: kuinka kasvattaa lapsesta trans

Ensimmäisessä osassa kahlaan läpi kirjan johdanto-osan. Tässä kohtaa on hyvä kertoa, että se ei ole kaunista. Sisältövaroituksena: lasten hyväksikäyttö.

Johdannossa kuvaillaan nykymedian tapaa esittää translapset jonkinlaisina tulevaisuuden tunnuksina, joko merkkinä yhteiskunnan liberalisoitumisesta ja transihmisten yhteiskunnallisesta hyväksymisestä, tai toisaalta merkkinä rappiollisesta kehityksestä ja uhkasta, joka vaanii naisia wc-tiloissa ja pukuhuoneissa. Translapset kehystetään voimakkaalla medikalisaatiolla, puhtaudella ja viattomuudella. Lapset ovat puolustuskyvyttömiä ja heitä käytetään aseena poliittisessa taistelussa.

Translasten esittäminen uutena ilmiönä on haitallinen. Se korostaa, että heidän hoitamisessaan on oltava varovainen, koska hoitojen pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tarpeeksi tietoa. Tämä on harhaanjohtava väite, jota on toistettu mediassa niin pitkään, että sitä luullaan totuudeksi. Se myös korostaa medikalisaatiota, vaikka kyseessä on luonnollinen ilmiö.

Kirja paljastaa, että "sukupuoleltaan epäselviä" lapsia on tutkittu ja hoidettu jo 1910-luvulta lähtien. Sukupuolenkorjausleikkauksia on tehty lapsille 1930-luvulta lähtien. Termi "gender" luotiin 1950-luvulla, viiden vuosikymmenen tutkimuksen jälkeen, erotukseksi termistä "sex". Transsukupuolisuuden hoidon ja binäärisen transition perusta oli syntynyt. 1960- ja 70-luvuilla tämän hoidon vakiintumisen myötä monet lapset saivat hormonihoitoja, vaihtoivat nimensä ja kävivät koulua kokemassaan sukupuolessa. Joillekin heistä tehtiin myös korjausleikkauksia.

Nämä lapset olivat eläviä koelaboratorioita, joiden avulla tutkittiin laajemmin ihmisen sukupuolen ulottuvuuksia. Lapset alistettiin lääketieteelle. Heidän persoonansa tai oma kokemuksensa ei ollut keskiössä. Värillisille näitä hoitoja ei suotu sillä perusteella, että he rotunsa vuoksi eivät olleet kyllin muovailtavia. Lapsia käytettiin siis tutkimuskohteina, koska heidät käsitettiin yleisesti keskeneräisinä ja uudelleen muovailtavina. Kirjan paljastukset ovat kauhistuttavia. Lapset ovat maksaneet erittäin kovan hinnan lääketieteellisestä kehityksestä. Heidät on myös vaiennettu lääketieteen nimissä. Siksi emme tiedä tästä historiasta juuri mitään.

Kirjoittaja huomauttaa, että medikalisaatio on usein tarpeetonta. Translapset voivat elää kokemassaan sukupuolessa ilman lääketiedettä. Kirjoittaja myös kyseenalaistaa ajatuksen, että translapsen kokema sukupuolisuus olisi jotenkin luonnonvastaista, jotain joka täytyy medikaalisesti vahvistaa. Miten se eroaa cis-sukupuolesta, jota ei tarvitse vahvistaa lääkkein?

Gill-Peterson kuvailee johdannossa kattavasti käyttämiään termejä. En suomenna niitä tähän suoraan, mutta selvennän tekstin lomassa, jos on tarpeen. Kommenteissa voi kysyä lisää. Gill-Peterson lainaa Leslie Feinbergiä (Transgender Warriors): "Since I am writing this book as a contribution to the demand for transgender liberation, the language I'm using in this book is not aimed at defining but at defending the diverse communities that are coalescing."

Esimerkiksi termin "lapsi" Gill-Peterson määrittelee lääketieteellisen suostumuksellisuuden mukaisesti. Kirjan kattaman ajanjakson aikana se on ollut vaihtelevasti 21 tai 18 vuotta. Kirjoittaja on valinnut nimenomaisesti tämän määritelmän, koska se kuvaa termin mielivaltaisuutta ja länsimaista esineellistämistä, eikä todellista ihmiselämää. Se kuvaa siis loistavasti lääketieteen infantilisoivaa suhtautumista lapsiin. Lääketieteessä lapsilla ei ole oikeutta päättää omasta hoidostaan. Raja on päätetty keinotekoisesti vetää johonkin. Lapsi on dehumanisoitu käsite.

Translasten historiaa värittää lääketieteen heitä kohtaan osoittama epäluulo. Translasten erityisesti on ollut todistettava olemassaolonsa, koska he ovat lapsia eivätkä siksi "oikeita ihmisiä". Heidän kokemustaan ei ole otettu todesta. Siksi näitä merkkejä on ollutkin vaikeaa löytää historiasta ja arkistoista.

Kirjalla on neljä tavoitetta:
1) jatkaa työtä, jolla syrjäytetään 1950-luku transhistorian alkuajankohtana
2) heikentää lääketieteen rationaalisuutta sisältäpäin käsittelemällä transihmisiä tieteellisen tiedon tuottamiseen osallistuvina, eikä pelkkinä kohteina
3) korostaa sitä, miten intersukupuolisuus ja transsukupuolisuus on sekoitettu toisiinsa 1900-luvun alkupuoliskolla
4) paljastaa se ratkaiseva, mutta tutkimaton rooli, joka lapsen keholla on ollut sukupuolen medikalisaatiossa rodullisesti muovailtavana ja muokattavana fenotyyppinä.

Gill-Peterson kirjoittaa historian tutkimuksen vaikeuksista ajalta, kun termiä "trans" ei ollut vielä keksitty. Hän kertoo esimerkkitapauksena Ralph Wertherin, joka käytti itsestään nimeä Jennie June, kirjoittamasta tekstistä "Autobiography of an Androgyne" vuodelta 1919, jossa hän kuvaa elämäänsä New Yorkissa 1890-luvulta 1910-luvulle. Hän kuvaa itseään "oikeasti naiseksi, jonka luonto naamioi mieheksi". Teksti julkaistiin lääketieteellisessä julkaisussa ja siinä on lääkäri Alfred Hertzogin kirjoittama esipuhe. Esipuheessa ja myöhemmissä julkaisua koskevissa artikkeleissa Junen kirjoitus kuvataan nimellä "queer social theory" ja June luokitellaan homoseksuaaliksi. Kuitenkin June kuvailee elämäänsä juuri siten, kuin transihminen kuvailisi. Hän haluaa tulla nähdyksi naisena ja on poistattanut kiveksensä. Teksti sisältää myös muunlaista sukupuolisuuden määrittelyä, kuten että ihmisen sukupuoli ei ole selvästi kaksijakoinen, vaan sijoittuu janalle. June kuvailee itse olevansa sekä nainen että mies, tai jotain niiden väliltä. Emma Heaney teoksessaan "The New Woman" esittää, että Jennie Junen teksti on ensimmäinen julkaistu transfeminisyyden kuvaus, ja että tämän kuvauksen myötä alkoi kehittyä ymmärrys siitä, että transfeminiinisyys on miehen homoseksuaalisuudesta ja cis-naiseudesta erillinen ilmiö.

Intersukupuolisten ja transsukupuolisten lasten historiat kietoutuvat toisiinsa. Samat lääkärit hoitivat kumpaakin ihmisryhmää. Intersukupuolisille lapsille tehdyt kokeelliset leikkaus- ja hormonihoidot ovat transhoitojen kehittymisen perusta. Transsukupuoliset hakeutuivat lääkärien vastaanotoille ja toivoivat samanlaisia leikkaus- ja hormonihoitoja itselleen. Transsukupuoliset toivat omat eletyt kokemuksensa lääkärien vastaanotolle ja olivat itse aktiivisia hoitojen kehittämisessä. Intersukupuolisten pikkulasten sukupuolen uudelleenmääritys johti sukupuoliteoriaan "gender theory", joka rinnasti biologisen kehon kehityksen psykologisen identiteetin kehityksen kanssa, ja erotti sukupuolen määritelmät "sex" ja "gender", millä olisi ollut hyvin vähän ymmärrettävyyttä edellisinä vuosikymmeninä.

Kirjoittaja kehottaa johdannon lopussa kääntämään selän nykyiselle translasten etiologiselle kehystykselle. Kirjoittaja kehottaa meitä sen sijaan eettiseen lähestymistapaan, joka ei kyseenalaista translasten olemassaoloa, vaan vahvistaa sen. Hän kehottaa myös omaksumaan ajattelutavan, että translapsuus ei ole uusi elämänmuoto vaan haluttu ja onnellinen, historialtaan rikas, kaunis ja monimuotoinen lapsuus.