Tämän kirjakatsauksen toisessa osassa kerron teoksen "Pediatric Gender Identity" toisesta artikkelista, joka on otsikoitu "Lapsen sukupuoli-identiteetin epidemiologia" ja siinä käydään läpi transsukupuolisuuden esiintyvyyttä USAn väestössä. Artikkelin ovat kirjoittaneet Mamatha Challa (psykiatri), Caroline Scott (kansanterveystieteen kandidaatti) ja Jack L. Turban (lääkäri).
Artikkelin alussa todetaan transnuorten näkyvyyden kasvu sekä mediassa että lääketieteessä. Lähes samaa tahtia on onneksi kasvanut myös nuorten transsukupuolisuutta koskeva lääketieteellinen tutkimus: vuoden 1997 alle 10 tutkimuksesta vuoden 2018 yli 300 tutkimukseen (hakusanalla "transgender" PubMed-julkaisuista). Tietoa saadaan siis jatkuvasti lisää.
Uusimpien kyselytutkimusten perusteella pari prosenttia Yhdysvaltojen nuorista on transsukupuolisia, tulosten vaihdellessa 1,3 - 3,2 prosentin välillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa 2000-luvun alkupuolella aikuisia transsukupuolisia on ollut 0,5 - 0,6 % väestöstä. Lisääntynyt transihmisten määrä johtunee yleisen sosiaalisen hyväksynnän lisääntymisestä; yhä useammalla on sanoja, joilla kertoa itsestään, ja uskallusta kertoa se.
Kun tarkastellaan syntymässä määritetyn sukupuolen mukaista jakaantumista eri ikäryhmissä sukupuoli-identiteetin klinikoilla, huomataan seuraavaa: lapsista suurin osa on poikia, murrosikäisistä tyttöjä, ja aikuisista miehiä.
Lasten osalta syntymässään pojiksi määritettyjen suurempi osuus johtuu todennäköisesti siitä, että tyttömäinen käytös pojalla aiheuttaa lapsen läheisissä enemmän huomiota ja vanhemmissa huolta, kuin tyttöjen poikamainen käytös. Tässä nähdään myös kulttuurieroja, esimerkiksi hollantilaisten ja amerikkalaisten lasten välillä. Lapsuusiässä sukupuoli-identiteetin klinikalle hakeutuneiden joukossa on myös paljon niitä, jotka eivät varttuessaan identifioidukaan vastakkaiseen sukupuoleen, ja se kertoo siitä, että vanhempien huoli lapsen käytöksestä johtaa myös cis-sukupuolisten lasten hakeutumiseen sukupuoli-identiteetin klinikalle.
Murrosikäisten kohdalla syntymässään tytöiksi määriteltyjen suurempi osuus johtunee siitä, että tyttöjen poikamainen käytös ei ole lapsuudessa aiheuttanut vanhemmissa sellaista huolta, että tutkimuksiin olisi hakeuduttu. Lisäksi, syntymässään pojiksi määriteltyjen tyttömäinen käytös aiheuttaa henkilölle itselleen niin voimakkaita häpeän tunteita ja ikätovereiden taholta hylkäämistä ja kiusaamista, että he eivät välttämättä uskalla myöntää asiaa itselleen tai läheisilleen, eivätkä siksi osaa tai uskalla hakeutua hoitoon.
Syntymässään pojiksi määriteltyjen aikuisten hakeutuminen sukupuoli-identiteetin klinikalle on yleisempää todennäköisesti siksi, että syntymässään tytöiksi määriteltyjen on helpompaa muuttaa ulkonäköään ja sukupuolen ilmaisuaan, kuin pojiksi määriteltyjen. He siis tarvitsevat enemmän lääketieteen apua. Joissakin maissa, kuten Japanissa ja Puolassa, suhde on toisin päin; syntymässä tytöiksi määritettyjä hakeutuu aikuisena hoitoon enemmän kuin pojiksi määritettyjä. Ruotsissa ja Saksassa eri sukupuolten osuudet ovat vaihdelleet eri aikoina rajusti. Suuret vaihtelut syntymässä määritetyn sukupuolen osuuksissa eri aikoina eri maissa todistavat, että yhteiskunnan sosiaalisella hyväksynnällä on suuri merkitys hoitoihin hakeutumisessa.
Ehkä yleisin kysymys, jonka sukupuoli-identiteetin klinikalle hakeutuneet lapsen vanhemmat esittävät, on: onko se vain vaihe? Artikkelin mukaan hyvää tutkimusta aiheesta ei ole vielä tehty riittävästi, jotta kysymykseen voisi luotettavasti vastata. Aihetta on tutkittu, mutta suurin osa näistä tutkimuksista on metodologisesti puutteellisia. Ennen vuotta 2000 tehtyjen tutkimusten perusteella transidentiteetti säilyy 2 - 9 prosentilla hoitoon hakeutuneista lapsista. Vuoden 2000 jälkeen tehtyjen tutkimusten mukaan identiteetti säilyy 12 - 39 prosentilla lapsista. Yksittäisenä, tätä aihetta tutkivana tahona artikkelissa mainitaan TransYouth project, josta olen itsekin kirjoittanut blogissani. Projektin tutkimuksissa onkin saatu mielenkiintoisia tuloksia, joita tässä artikkelissa ei oikeastaan tuoda esiin.
Murrosikäisistä, jotka aloittavat hormoniblokkerihoidon, 1,9 % ei siirry muuntohormonihoitoihin vaan jatkaa syntymässä määritetyssä sukupuolessaan. Tämä tutkimustulos on peräisin Alankomaista, jossa tutkittiin nuoria vuodesta 1972 vuoteen 2015 - varsin pitkäaikainen tutkimus siis. Toisen, tuoreemman tutkimuksen mukaan 100 % hormoniblokkerihoitoa saaneista jatkaa muuntohormonihoitoon. Nämä tutkimukset kertovat siitä, että murrosiässä koettu transidentiteetti on hyvin pysyvä.
Suurin osa sukupuolidysforiaa kokevista nuorista ja aikuisista kertoo, että he ovat käyttäytyneet transidentiteettinsä sukupuolen mukaisesti jo varhaislapsuudessa, tyypillisesti 2 - 4 vuoden iästä lähtien. Koska tämä tieto perustuu itse raportoituun, se ei ole tieteellisesti luotettava tulos. Kuitenkin, tieteellisissä tutkimuksissa on löydetty seikkoja, jotka ennustavat lapsen transidentiteetin pysyvyyttä aikuisuuteen, ja ne tukevat tätä tietoa. Ennustavia seikkoja ovat transidentiteetin ilmenemisen voimakkuus, syntymässä tytöksi määritelty sukupuoli, matala sosioekonominen status, aikainen sosiaalinen transitio ja myöhäinen sukupuoli-identiteetin kilinikalle hakeutuminen. Nämä tulokset perustuvat yhteen tutkimukseen, joten ne eivät vielä ole varmistettuja.
Näitä tutkimuksia tarkastellessa tulee huomioida se, että niiden yleistettävyys ei vielä ole hyvällä tasolla, eikä niitä siksi saa käyttää esteinä translasten ja -nuorten hoidolle. Tärkeimmät tutkimustulokset ovat se, että lapsen johdonmukainen ja pitkään jatkuva transidentiteetti hyvin todennäköisesti merkitsee transsukupuolisuutta aikuisena, ja että vastakkaiseen sukupuoleen identifioituminen esimurrosiässä ei välttämättä merkitse transsukupuolisuutta. Lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin kehityskaaret ovat kuitenkin moninaisia.
Seuraavaksi artikkelissa käsitellään transnuorten terveyshaasteita, mutta en käsittele niitä nyt tässä.
Yhteenveto:
Vaikka tietoa on vielä rajallisesti, näyttää siltä, että suurin osa esipuberteetti-ikäisistä transsukupuolisiksi identifioituvista säilyttää sukupuoli-identiteettinsä aikuisena. Epidemiologisen tutkimuksen tulevia suuntauksia tämän väestöryhmän osalta ovat laajamittaisten, kansallisten tutkimusten lisääminen, metodologisesti tiukkojen pitkittäistutkimusten avulla transnuorten identiteettien tutkiminen, sekä ennaltaehkäisevän terveydenhoidon potentiaalisten etujen selvittäminen tälle haavoittuvalle väestölle.
sunnuntai 24. toukokuuta 2020
sunnuntai 17. toukokuuta 2020
IDAHOBIT - Kansainvälinen homo-, bi-, inter- ja transfobian vastainen päivä 17.5.2020
Tänään sunnuntaina vietetään kansainvälistä homo-, bi-, inter- ja transfobian vastaista päivää. Päivän kynnyksellä aiemmin tällä viikolla on julkaistu paljon tutkimustuloksia sateenkaari-ihmisten kohtaamasta syrjinnästä ja häirinnästä sekä asenteiden ja ihmisoikeuksien tilanteesta. Näiden pohjalta on kirjoitettu useita uutisia ja artikkeleita. Tässä blogitekstissä nostan niistä esiin huomioita erityisesti Suomen translasten ja -nuorten osalta.
Päivän virallinen sivusto löytyy osoitteesta may17.org. Sivulla kerrotaan, että päivää on vietetty vuodesta 2004 lähtien ja sen tarkoitus on kiinnittää huomiota sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan väkivaltaan ja syrjintään. Päivämäärä on valittu sen mukaan, että 17.5.1990 WHO:n yleiskokous poisti homoseksuaalisuuden psykologisten häiriöiden luettelosta. Päivää vietetään yli 130 maassa.
Vuoden 2020 teema on "Breaking the silence", "Rikotaan hiljaisuus". Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin liittyy paljon asioita, joista halutaan vaieta. Vaikenemisen kulttuuria on tietoisesti purettava, jotta vähemmistöjen asemaa saadaan parannettua. Vaikka Suomessa moni asia on heidän kohdallaan hyvin, parannettavaa riittää, ja yksi parannettava asia on nimenomaan puhumisen kulttuuri. Konkreettinen esimerkki on se, että moni seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluva vaikenee ominaisuudestaan, koska haluaa välttää syrjintää, kiusaamista ja ylimääräistä huomiota. Konkreettisia esimerkkejä on blogikirjoituksen lopussa. Tämä on itseään ruokkiva kierre, joka pitää uskaltaa rikkoa puhumalla. Siihen vähemmistöt tarvitsevat muiden tukea - meidän läheisten sekä esimerkiksi lainsäätäjien.
Suomalainen ranneliike.net -sivusto kirjoittaa:
Euroopan perusoikeusvirasto FRA julkaisi tällä viikolla vuonna 2019 toteutetun kyselytutkimuksen tulokset. Kyselyyn vastasi yli 140 000 ihmistä 30 maasta. Edellinen vastaava kysely toteutettiin vuonna 2012, jolloin vastaajia oli 93 000. Nyt julkaistuun kyselyyn on ensimmäistä kertaa sisällytetty myös intersukupuoliset sekä 15–17-vuotiaat sateenkaarinuoret. Esittelemällä toisen tutkimuksensa keskeisiä tuloksia FRA pyrkii rohkaisemaan päätöksentekijöitä lisäämään ponnistelujaan edistääkseen LGBTI-ihmisten oikeuksien täysimääräistä kunnioittamista.
Suomessa FRA:n kyselyyn vastasi 4711 henkilöä. Seta ry:n sivuilla on uutinen aiheesta. FRA on julkaissut tulokset myös maakohtaisina raportteina. Suomen raportti löytyy täältä.
Nostoja nuorten ja trans- tai intersukupuolisten osalta:
- 56 % 15-17-vuotiaista vastaajista oli kohdannut sateenkaarivihamielistä kommentointia tai käytöstä koulussa.
- joka viides trans- tai intersukupuolinen on kohdannut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa edellisen viiden vuoden sisällä, mikä on kaksinkertainen verrattuna muihin LGBTI-ryhmiin.
- Suomessa 43% 15-17-vuotiaista LGBTI-opiskelijoista kertoi, että koulussa joku tuki tai puolusti usein tai aina LGBTI-henkilöiden oikeuksia. EU:n keskiarvo oli 48 %.
- Suomessa 25% 15-17-vuotiaista LGBTI-opiskelijoista ei kertonut olevansa LGBTI koulussa. EU:n keskiarvo oli 30 %.
- Suomessa 59% 15-17-vuotiaiden vastaajien LGBTI-vastauksista kertoo, että heidän kouluopetuksensa on jossain vaiheessa käsitellyt LGBTI-asioita positiivisesti tai tasapainoisesti. EU:n keskiarvo oli 33%.
Minusta nämä ovat hälyttäviä lukuja.
Kehrääjän uutisessa FRA:n tutkimuksesta kerrotaan:
Kokeilin FRA:n sivuilta löytyvää työkalua, jolla voi tarkastella vastauksia erilaisten parametrien avulla. Esimerkiksi kysymys "Do you avoid certain places or locations for fear of being assaulted, threatened or harassed due to being LGBTI?" eli "Vältteletkö paikkoja koska pelkäät väkivaltaa, uhkauksia tai häirintää sen vuoksi, että olet lgbti?" suodatettuna 15-17-vuotiaisiin transihmisiin antoi vastaukseksi, että Suomessa vastauksen "usein" on valinnut 24% ja EU-maiden keskiarvo oli 25%.
Myös sateenkaarijärjestöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Eurooppa on julkistanut vuosittaisen vertailunsa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumisesta 49 maassa. Pitkään jatkunut positiivinen oikeuksien kehitys on ottanut vertailun mukaan takapakkia jo toisena vuonna peräkkäin. En ole tuloksesta yllättynyt. Joissakin maissa viranomaiset ja valtiovalta uhkaavat ihmis- ja kansalaisoikeuksia, näistä mainitaan erikseen Puola, Turkki ja Unkari. Suomi sijoittuu kartalla kahdeksanneksi, ja on tippunut sijalta neljä.
Kehrääjän sivuilla julkaistussa artikkelissa käydään läpi Suomen osuutta raportista:
Tiedän, että nämä tahot myös peräävät "aitoja tilastoja" vähemmistöjen kohtaamasta syrjinnästä ja väkivallasta. Kyselytutkimukset kun kertovat heidän mielestään vain subjektiivisista tuntemuksista, jotka eivät ole sama asia kuin "oikeasti tapahtunut" syrjintä ja väkivalta. Ongelmahan on se, että vähemmistöt ilmoittavat kohtaamastaan syrjinnästä ja väkivallasta tasa-arvovaltuutetulle tai poliisille äärimmäisen harvoin, koska kokevat sen turhaksi. Aiheesta lisää WeAllFinland-sivustolla. Tähän on tultava muutos!
(Itsehän ilmoitin poliisille kaksi tähän blogiin tullutta kommenttia, koska niissä ilmaistiin, että minun henkilötietoni ja työpaikkani olivat tiedossa, ja uhattiin levittää tietoa. Poliisilta tuli ilmoitus, että he eivät tutki asiaa, koska "se vähän niin kuin kuuluu asiaan, että tällaisia uhkauksia tulee". Ymmärrän täysin poliisin vastauksen, mutta se on silti väärin.)
Transgender Europe julkaisee joka vuosi indeksin, joka kertoo transihmisten oikeuksien tilanteesta EU-maissa ja viidessä Aasian maassa. Indeksissä on 30 seurattavaa indikaattoria. Tärkeimmät seurattavat indikaattorit liittyvät sukupuolen juridiseen korjaamiseen / tunnustamiseen, ja ne ovat sterilisaatiovaatimus ja pakollinen mielenterveysdiagnoosi. 41 seurattavassa maassa (joita on yhteensä 54) sukupuolen juridinen korjaaminen on mahdollista. Näissä 41 maassa:
- 31 vaatii mielenterveysdiagnoosin
- 13 vaatii steriiliyttä
- 20 vaatii avioeroa
- 31 asettaa ikärajoituksia, mikä tekee alaikäisille pääsyn lailliseen sukupuolen tunnustamiseen vaikeaksi tai mahdottomaksi
- sukupuolen juridinen korjaaminen perustuu itsemäärittelyyn 6 maassa (v. 2019 viidessä maassa)
- yhdessä maassa tunnustetaan juridinen kolmas sukupuoli täysin, yhdessä osittain (v. 2019 tilanne oli sama)
- vain Maltalla ja Tanskassa transsukupuolisuus ei ole sairaus
- vain Malta on kieltänyt eheytyshoidot
Olen erityisen järkyttynyt tiedosta, että eheytyshoitoja ei ole kielletty missään muualla kuin yhdessä maassa.
Growinguptransgender -blogi on edellisen pohjalta koostanut värikoodatun taulukon, joka havainnollistaa erityisesti alaikäisten transihmisten asemaa näissä maissa. Aineistosta on tehty myös havainnollinen kartta. Suurin osa maista (31 maata 49:stä) näyttää punaista, joka kertoo, että alaikäisten oikeudet ovat erityisen huonossa jamassa. Suomi on oranssi eli seuraava kategoria, johon kuuluu 14 muutakin maata. Keltaisessa kategoriassa on yksi maa (Luxemburg) ja vihreässä kaksi (Espanja ja Malta).
Monesti kuulee ja näkee, että suomalaisten sateenkaari-ihmisten kohtaamaa syrjintää ja väkivaltaa vähätellään. Sanotaan, että Suomessa asiat ovat hyvin moneen muuhun maahan verrattuna, ja että täällä kitistään turhasta. Kehotan lukemaan Kehrääjän tänään julkaiseman artikkelin aiheesta: "Pilkkaa, vihamielisiä opettajia ja pelkoa - tällaista on arjen LHBTIQA+-vastainen syrjintä". Tässä otteita, jotka olivat itselleni vaikeinta luettavaa:
Harmittaa, että tänä vuonna päivä osuu samalle päivälle kuin kaatuneiden muistopäivä. Tiedättekö, miksi? Koska pelkään, että kun julkisesti osoitan tukeni transfobian vastustamiselle tänä päivänä, saan syytöksiä siitä, että en kunnioita kaatuneita. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan on yksi keino vaientaa. Minä en vaikene.
Päivän virallinen sivusto löytyy osoitteesta may17.org. Sivulla kerrotaan, että päivää on vietetty vuodesta 2004 lähtien ja sen tarkoitus on kiinnittää huomiota sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan väkivaltaan ja syrjintään. Päivämäärä on valittu sen mukaan, että 17.5.1990 WHO:n yleiskokous poisti homoseksuaalisuuden psykologisten häiriöiden luettelosta. Päivää vietetään yli 130 maassa.
Vuoden 2020 teema on "Breaking the silence", "Rikotaan hiljaisuus". Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin liittyy paljon asioita, joista halutaan vaieta. Vaikenemisen kulttuuria on tietoisesti purettava, jotta vähemmistöjen asemaa saadaan parannettua. Vaikka Suomessa moni asia on heidän kohdallaan hyvin, parannettavaa riittää, ja yksi parannettava asia on nimenomaan puhumisen kulttuuri. Konkreettinen esimerkki on se, että moni seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluva vaikenee ominaisuudestaan, koska haluaa välttää syrjintää, kiusaamista ja ylimääräistä huomiota. Konkreettisia esimerkkejä on blogikirjoituksen lopussa. Tämä on itseään ruokkiva kierre, joka pitää uskaltaa rikkoa puhumalla. Siihen vähemmistöt tarvitsevat muiden tukea - meidän läheisten sekä esimerkiksi lainsäätäjien.
Suomalainen ranneliike.net -sivusto kirjoittaa:
"... päivän päämääränä on saada ihmiset käsittämään, että homo-, trans- ja bifobia ovat häpeällisiä, että ilmiöön liittyvät rakenteet on purettava yhteiskunnasta ja että ilmiötä vastaan on kamppailtava. Tarkoituksena on herättää kaikenlaista toimintaa eri puolilla maailmaa, jotta valtaväestö saataisiin paremmin tietoiseksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen olemassaolosta ja näiden kohtaamasta syrjinnästä.Tänä vuonna esimerkiksi Suomen ministeriöt ovat ottaneet osaa tähän kampanjaan ministerien lyhyillä videotervehdyksillä, joissa kiinnitetään huomiota yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tärkeyteen. Lisätietoja valtioneuvoston sivuilla. Olen kiitollinen, että ministeriöt ovat huomioineet asian näinkin näkyvästi. Toivon, että asian tärkeys konkretisoituu translain uudistamisessa siten, että myös alaikäisten oikeus sukupuolen juridiseen korjaamiseen toteutuu.
Eri maissa toiminnan painopiste vaihtelee yhteiskunnallisen tilanteen mukaan. Kun läntisissä teollisuusmaissa huomion keskipisteenä ovat arjen ennakkoluulot ja esimerkiksi oikeus solmia avioliitto elämänkumppaninsa kanssa, joudutaan toisaalla kamppailemaan syrjivää lainsäädäntöä sekä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluviksi "paljastuneiden" julkista nöyryyttämistä, vankilatuomioita ja jopa teloituksia vastaan."
Euroopan perusoikeusvirasto FRA julkaisi tällä viikolla vuonna 2019 toteutetun kyselytutkimuksen tulokset. Kyselyyn vastasi yli 140 000 ihmistä 30 maasta. Edellinen vastaava kysely toteutettiin vuonna 2012, jolloin vastaajia oli 93 000. Nyt julkaistuun kyselyyn on ensimmäistä kertaa sisällytetty myös intersukupuoliset sekä 15–17-vuotiaat sateenkaarinuoret. Esittelemällä toisen tutkimuksensa keskeisiä tuloksia FRA pyrkii rohkaisemaan päätöksentekijöitä lisäämään ponnistelujaan edistääkseen LGBTI-ihmisten oikeuksien täysimääräistä kunnioittamista.
Suomessa FRA:n kyselyyn vastasi 4711 henkilöä. Seta ry:n sivuilla on uutinen aiheesta. FRA on julkaissut tulokset myös maakohtaisina raportteina. Suomen raportti löytyy täältä.
Nostoja nuorten ja trans- tai intersukupuolisten osalta:
- 56 % 15-17-vuotiaista vastaajista oli kohdannut sateenkaarivihamielistä kommentointia tai käytöstä koulussa.
- joka viides trans- tai intersukupuolinen on kohdannut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa edellisen viiden vuoden sisällä, mikä on kaksinkertainen verrattuna muihin LGBTI-ryhmiin.
- Suomessa 43% 15-17-vuotiaista LGBTI-opiskelijoista kertoi, että koulussa joku tuki tai puolusti usein tai aina LGBTI-henkilöiden oikeuksia. EU:n keskiarvo oli 48 %.
- Suomessa 25% 15-17-vuotiaista LGBTI-opiskelijoista ei kertonut olevansa LGBTI koulussa. EU:n keskiarvo oli 30 %.
- Suomessa 59% 15-17-vuotiaiden vastaajien LGBTI-vastauksista kertoo, että heidän kouluopetuksensa on jossain vaiheessa käsitellyt LGBTI-asioita positiivisesti tai tasapainoisesti. EU:n keskiarvo oli 33%.
Minusta nämä ovat hälyttäviä lukuja.
Kehrääjän uutisessa FRA:n tutkimuksesta kerrotaan:
"Raportin laatijoiden valikoiduista tuloksista käy ilmi raportin yleiskuva; kehitys on ollut hidasta ja monella mittarilla on otettu askeleita taaksepäin. Esimerkiksi työelämässä koettu syrjintä oli yleistynyt hieman vuodesta 2012, mutta transihmisillä kasvu oli huomattavasti suurempaa. Sama teema jatkui muissakin aiheissa, sillä transsukupuolisten henkilöiden kokema syrjintä kasvoi huomattavasti monella mittarilla. Esimerkiksi viimeisten 12 kuukauden aikana syrjintää oli kokenut kaikista vastaajista 43% (37% 2012), kun taas transsukupuolisilla vastaajilla vastaava luku oli 60% (43% 2012), tarkoittaen että useampi transsukupuolinen vastaaja oli kokenut syrjintää kuin oli siltä välttynyt."
"Euroopan unionin edustajana toimiva, Euroopan Tasa-arvokomissaari Helena Dalli kiinnitti puheenvuorossaan huomiota viimeaikaiseen kehitykseen unionin alueella, joka on ollut hyvin huolestuttavaa:En voisi olla enempää samaa mieltä kuin Helena Dalli. Positiivista on, että tutkimuksen mukaan sateenkaarinuoret olivat entistä avoimempia omasta seksuaalisuudestaan ja sukupuolestaan kouluissa ja yleinen avoimuus kaikkien vastaajien keskuudessa oli kasvussa. Tämä on toivoa herättävä tulos!
– Tärkeistä LHBTI+-ihmisten yhdenvertaisuutta kohden viime vuosina EU:ssa otetuista askelista huolimatta LHBTI+-ihmiset edelleen ilmoittavat syrjinnän olevan korkealla tasolla. Vielä huolestuttavampaa on se, että olemme viime aikoina todistaneet anti-LHBTI+ tapauksia, kuten hyökkäyksiä Pride-kulkueisiin, ’LHBTI ideologiasta vapaiden alueiden” julistuksia, sakkoja LHBTI-myönteisistä mainoksista ja muita vastaavia tapahtumia. Jokaisen tulisi kokea olevansa turvassa ja vapaa olemaan oma itsensä Euroopan Unionissa, hän linjaa."
Kokeilin FRA:n sivuilta löytyvää työkalua, jolla voi tarkastella vastauksia erilaisten parametrien avulla. Esimerkiksi kysymys "Do you avoid certain places or locations for fear of being assaulted, threatened or harassed due to being LGBTI?" eli "Vältteletkö paikkoja koska pelkäät väkivaltaa, uhkauksia tai häirintää sen vuoksi, että olet lgbti?" suodatettuna 15-17-vuotiaisiin transihmisiin antoi vastaukseksi, että Suomessa vastauksen "usein" on valinnut 24% ja EU-maiden keskiarvo oli 25%.
Myös sateenkaarijärjestöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Eurooppa on julkistanut vuosittaisen vertailunsa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumisesta 49 maassa. Pitkään jatkunut positiivinen oikeuksien kehitys on ottanut vertailun mukaan takapakkia jo toisena vuonna peräkkäin. En ole tuloksesta yllättynyt. Joissakin maissa viranomaiset ja valtiovalta uhkaavat ihmis- ja kansalaisoikeuksia, näistä mainitaan erikseen Puola, Turkki ja Unkari. Suomi sijoittuu kartalla kahdeksanneksi, ja on tippunut sijalta neljä.
Kehrääjän sivuilla julkaistussa artikkelissa käydään läpi Suomen osuutta raportista:
"Suomi sai parhaat arvosanansa, täydet 100 prosenttia, yhteiskunnallista toimintaa koskevasta mittarista, jossa kriteereinä olivat muun muassa julkisen tapahtuman järjestämisen onnistuminen ilman valtion häirintää tai vastustusta sekä LHBTIQA+ -ihmisoikeuksien puolustajien henkilökohtainen turvallisuus. Alhaisimmat pisteet Suomi sai sukupuolivähemmistöjä ja kehollista itsemääräämisoikeutta koskevasta mittarista, jossa Suomen todettiin saavuttavan huomattavasti alle puolet tavoitteista."
"Sukupuolivähemmistöjen asemaa sekä kehollista itsemääräämistä mittaavassa osiossa Suomi sai koko listauksen heikoimman arvosanansa. Suomen pisteitä laskivat muun muassa itsemääräämisoikeuden puuttuminen, sukupuolivähemmistöjen sisällyttäminen sairausluokitukseen, sukupuolen korjausta koskevat ikärajat, sukupuolen korjaamiseen vaadittava sterilisaatio sekä pakolliset lääketieteelliset toimenpiteet ja intersukupuolisten vauvojen sekä lasten lääketieteellisesti tarpeettomien leikkausten salliminen."Kenties mielenkiintoisin raportin osio käsittelee anti-gender liikehdintää (josta olen kirjoittanut blogissa aiemmin) ja vihapuhetta, koska siellä mainitaan mm. Aito Avioliitto -järjestö ja Päivi Räsänen. Ovatkohan nämä tahot jo huomanneet itse tämän kyseenalaisen huomion? Odotan heidän reaktioitaan. Todennäköisesti he kiistävät syyllistyneensä vihapuheeseen, ja vetoavat sanan- ja uskonnonvapauteen. Olen jo nähnyt näitä argumentteja aiemmissa keskusteluissa aiheesta. Esimerkiksi Susanna Koivula, Aito Avioliitto ry:n toiminnanjohtaja kirjoittaa Twitterissä:
Ja Tapio Puolimatkan blogin otsikko: Vihapuhelait uhkaavat tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta."IDAHOT -päivän teemaksi sopisi paremmin: "hiljentäkää konservatiivit, kristityt ja muut pahat" #tasaarvo #yhdenvertaisuus #idahot2020 Sateenkaariliikeen toiminta ei edistä ihmisoikeuksia, kuten sanan- ja uskonnonvapautta, tai lapsen oikeuksia."
Tiedän, että nämä tahot myös peräävät "aitoja tilastoja" vähemmistöjen kohtaamasta syrjinnästä ja väkivallasta. Kyselytutkimukset kun kertovat heidän mielestään vain subjektiivisista tuntemuksista, jotka eivät ole sama asia kuin "oikeasti tapahtunut" syrjintä ja väkivalta. Ongelmahan on se, että vähemmistöt ilmoittavat kohtaamastaan syrjinnästä ja väkivallasta tasa-arvovaltuutetulle tai poliisille äärimmäisen harvoin, koska kokevat sen turhaksi. Aiheesta lisää WeAllFinland-sivustolla. Tähän on tultava muutos!
(Itsehän ilmoitin poliisille kaksi tähän blogiin tullutta kommenttia, koska niissä ilmaistiin, että minun henkilötietoni ja työpaikkani olivat tiedossa, ja uhattiin levittää tietoa. Poliisilta tuli ilmoitus, että he eivät tutki asiaa, koska "se vähän niin kuin kuuluu asiaan, että tällaisia uhkauksia tulee". Ymmärrän täysin poliisin vastauksen, mutta se on silti väärin.)
Transgender Europe julkaisee joka vuosi indeksin, joka kertoo transihmisten oikeuksien tilanteesta EU-maissa ja viidessä Aasian maassa. Indeksissä on 30 seurattavaa indikaattoria. Tärkeimmät seurattavat indikaattorit liittyvät sukupuolen juridiseen korjaamiseen / tunnustamiseen, ja ne ovat sterilisaatiovaatimus ja pakollinen mielenterveysdiagnoosi. 41 seurattavassa maassa (joita on yhteensä 54) sukupuolen juridinen korjaaminen on mahdollista. Näissä 41 maassa:
- 31 vaatii mielenterveysdiagnoosin
- 13 vaatii steriiliyttä
- 20 vaatii avioeroa
- 31 asettaa ikärajoituksia, mikä tekee alaikäisille pääsyn lailliseen sukupuolen tunnustamiseen vaikeaksi tai mahdottomaksi
- sukupuolen juridinen korjaaminen perustuu itsemäärittelyyn 6 maassa (v. 2019 viidessä maassa)
- yhdessä maassa tunnustetaan juridinen kolmas sukupuoli täysin, yhdessä osittain (v. 2019 tilanne oli sama)
- vain Maltalla ja Tanskassa transsukupuolisuus ei ole sairaus
- vain Malta on kieltänyt eheytyshoidot
Olen erityisen järkyttynyt tiedosta, että eheytyshoitoja ei ole kielletty missään muualla kuin yhdessä maassa.
Growinguptransgender -blogi on edellisen pohjalta koostanut värikoodatun taulukon, joka havainnollistaa erityisesti alaikäisten transihmisten asemaa näissä maissa. Aineistosta on tehty myös havainnollinen kartta. Suurin osa maista (31 maata 49:stä) näyttää punaista, joka kertoo, että alaikäisten oikeudet ovat erityisen huonossa jamassa. Suomi on oranssi eli seuraava kategoria, johon kuuluu 14 muutakin maata. Keltaisessa kategoriassa on yksi maa (Luxemburg) ja vihreässä kaksi (Espanja ja Malta).
Monesti kuulee ja näkee, että suomalaisten sateenkaari-ihmisten kohtaamaa syrjintää ja väkivaltaa vähätellään. Sanotaan, että Suomessa asiat ovat hyvin moneen muuhun maahan verrattuna, ja että täällä kitistään turhasta. Kehotan lukemaan Kehrääjän tänään julkaiseman artikkelin aiheesta: "Pilkkaa, vihamielisiä opettajia ja pelkoa - tällaista on arjen LHBTIQA+-vastainen syrjintä". Tässä otteita, jotka olivat itselleni vaikeinta luettavaa:
"Opettaja ilmoitti kesken tunnin, ettei hän hyväksy seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, sillä hän ei hyväksy näihin vähemmistöihin kuuluvien olemassaoloa ja elämistä."
"9 vuotta kiusaamista (siis koko peruskoulun) 3 vuoden pätkissä: Luokat 1-3 ”et kuulu joukkoon”- tyylistä paskaa kaikilta, luokilla 4-6 ”mikset sä oo kuin muut tytöt?” ja ”vitun homo” huutelua ja 7-9 luokilla ”vitun tr*nsu” huutelut alkaa ja ”vitun homo” jatkuu. Koko ajan suljettu pois porukoista erilaisuuden vuoksi."
"Yläasteella, yhdeksännellä luokalla, hyvä ystäväni petti minut ja meni livauttamaan puolelle luokkaa että olen lesbo ja tykkään tytöistä, enkä siitä lähtien voinut vaihtaa vaatteita ennen liikuntatuntia muualla kuin vessassa. Kolme tyttöä eivät suostuneet uutisen kuultuaan enää istumaan vieressäni tai edes lähelläni luokassa, ja yksi vaihtoi lokeropaikkansa pois minun lokeroni vierestä. Eräs, joka teki kanssani biologian esitelmää, esti minut whatsappissa ja vaihtoi kokonaan toiseen esitelmäryhmään. Sain muutamia uhkailuviestejä tuntemattomista numeroista (jotka paljastuivat rinnakkaisluokkalaisteni numeroiksi)."
"Olen muunsukupuolinen ja aikanaan ulkonäköni ollessa mieheksi luettavissa menin käymään YTHS:n gynekologilla. Lääkäri nauroi minun tullessani huoneeseen ja kertoi yllättyneensä miehen kävellessä gynekologin vastaanotolle. Käynnin aikana hän naureskeli sukupuoleeni liittyville asioille useita kertoja ja vitsaili siitä miten huvittavaa olisi jos tulisin raskaaksi, tietämättä edes oliko minulla toiveita vanhemmuudesta. Hänen mielestään oli koominen ajatus, että mies olisi raskaana. Naureskelu ei ollut hyväntahtoista yhdessä nauramista, vaan itse yritin hoitaa käyntini asiallisesti. Lääkäri myös teki oletuksia siitä, ettei minulla varmastikaan voinut olla seksielämää, sillä olen transsukupuolinen. Kun kerroin hänen olevan väärässä, hän kuvasi ”tajuntansa laajenevan” ja huitoi käsillään ilmaa päänsä ympärillä. Tätä kaikkea jatkui tuskaisen pitkään, kunnes tuli sisätutkimuksen aika, jonka vuoksi olin ylipäätään varannut ajan gynekologille. Kieltäydyin tutkimuksesta, koska en kokenut oloani turvalliseksi. Sen jälkeen en käynyt vuosiin gynekologilla (vaikka testosteronihoidon aikana olisi suositeltavaa käydä vuosittain). Olin YTHS:ään yhteydessä lääkärin toiminnasta, mutta tästä ei seurannut käytännössä mitään."
"Terveydenhuollossa syrjitään, jos on joskus hankkinut apua mielenterveysjuttuihin, ei suomessa ole asiaa transhoitoihin. Dysforian oireista ohjataan kuitenkin psykanpolille vaikka se estää avun saannin. Terapiaa ei saa ellei ole rikas ja jos on tuhlannut tuetun terapian masennukseen, koska koulukiusaamiseen ei puututtu."
"... Sattuu katsoa ”tavallisten” ihmisten instagrameja ja someja, erityisesti ystävänpäivänä tai seurustelevien ihmisten syntymäpäivinä. Minulla ei ole samaa vapautta ja helppoutta sisällön laittamisessa, sillä tunnen itseni vääräksi, pelkään ihmisten kokevan sen tuputuksena tai saavani samanlaisia kommentteja kuin silloin joskus, kolme vuotta sitten (siitäkin huolimatta, että suurin osa ihmisistä ei luultavasti ole sellaisia kuin luokkatoverini tai idiootit peräänhuutelijat kadulla)."
Harmittaa, että tänä vuonna päivä osuu samalle päivälle kuin kaatuneiden muistopäivä. Tiedättekö, miksi? Koska pelkään, että kun julkisesti osoitan tukeni transfobian vastustamiselle tänä päivänä, saan syytöksiä siitä, että en kunnioita kaatuneita. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan on yksi keino vaientaa. Minä en vaikene.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)