Tämän kirjakatsauksen toisessa osassa kerron teoksen "Pediatric Gender Identity" toisesta artikkelista, joka on otsikoitu "Lapsen sukupuoli-identiteetin epidemiologia" ja siinä käydään läpi transsukupuolisuuden esiintyvyyttä USAn väestössä. Artikkelin ovat kirjoittaneet Mamatha Challa (psykiatri), Caroline Scott (kansanterveystieteen kandidaatti) ja Jack L. Turban (lääkäri).
Artikkelin alussa todetaan transnuorten näkyvyyden kasvu sekä mediassa että lääketieteessä. Lähes samaa tahtia on onneksi kasvanut myös nuorten transsukupuolisuutta koskeva lääketieteellinen tutkimus: vuoden 1997 alle 10 tutkimuksesta vuoden 2018 yli 300 tutkimukseen (hakusanalla "transgender" PubMed-julkaisuista). Tietoa saadaan siis jatkuvasti lisää.
Uusimpien kyselytutkimusten perusteella pari prosenttia Yhdysvaltojen nuorista on transsukupuolisia, tulosten vaihdellessa 1,3 - 3,2 prosentin välillä. Aikaisemmissa tutkimuksissa 2000-luvun alkupuolella aikuisia transsukupuolisia on ollut 0,5 - 0,6 % väestöstä. Lisääntynyt transihmisten määrä johtunee yleisen sosiaalisen hyväksynnän lisääntymisestä; yhä useammalla on sanoja, joilla kertoa itsestään, ja uskallusta kertoa se.
Kun tarkastellaan syntymässä määritetyn sukupuolen mukaista jakaantumista eri ikäryhmissä sukupuoli-identiteetin klinikoilla, huomataan seuraavaa: lapsista suurin osa on poikia, murrosikäisistä tyttöjä, ja aikuisista miehiä.
Lasten osalta syntymässään pojiksi määritettyjen suurempi osuus johtuu todennäköisesti siitä, että tyttömäinen käytös pojalla aiheuttaa lapsen läheisissä enemmän huomiota ja vanhemmissa huolta, kuin tyttöjen poikamainen käytös. Tässä nähdään myös kulttuurieroja, esimerkiksi hollantilaisten ja amerikkalaisten lasten välillä. Lapsuusiässä sukupuoli-identiteetin klinikalle hakeutuneiden joukossa on myös paljon niitä, jotka eivät varttuessaan identifioidukaan vastakkaiseen sukupuoleen, ja se kertoo siitä, että vanhempien huoli lapsen käytöksestä johtaa myös cis-sukupuolisten lasten hakeutumiseen sukupuoli-identiteetin klinikalle.
Murrosikäisten kohdalla syntymässään tytöiksi määriteltyjen suurempi osuus johtunee siitä, että tyttöjen poikamainen käytös ei ole lapsuudessa aiheuttanut vanhemmissa sellaista huolta, että tutkimuksiin olisi hakeuduttu. Lisäksi, syntymässään pojiksi määriteltyjen tyttömäinen käytös aiheuttaa henkilölle itselleen niin voimakkaita häpeän tunteita ja ikätovereiden taholta hylkäämistä ja kiusaamista, että he eivät välttämättä uskalla myöntää asiaa itselleen tai läheisilleen, eivätkä siksi osaa tai uskalla hakeutua hoitoon.
Syntymässään pojiksi määriteltyjen aikuisten hakeutuminen sukupuoli-identiteetin klinikalle on yleisempää todennäköisesti siksi, että syntymässään tytöiksi määriteltyjen on helpompaa muuttaa ulkonäköään ja sukupuolen ilmaisuaan, kuin pojiksi määriteltyjen. He siis tarvitsevat enemmän lääketieteen apua. Joissakin maissa, kuten Japanissa ja Puolassa, suhde on toisin päin; syntymässä tytöiksi määritettyjä hakeutuu aikuisena hoitoon enemmän kuin pojiksi määritettyjä. Ruotsissa ja Saksassa eri sukupuolten osuudet ovat vaihdelleet eri aikoina rajusti. Suuret vaihtelut syntymässä määritetyn sukupuolen osuuksissa eri aikoina eri maissa todistavat, että yhteiskunnan sosiaalisella hyväksynnällä on suuri merkitys hoitoihin hakeutumisessa.
Ehkä yleisin kysymys, jonka sukupuoli-identiteetin klinikalle hakeutuneet lapsen vanhemmat esittävät, on: onko se vain vaihe? Artikkelin mukaan hyvää tutkimusta aiheesta ei ole vielä tehty riittävästi, jotta kysymykseen voisi luotettavasti vastata. Aihetta on tutkittu, mutta suurin osa näistä tutkimuksista on metodologisesti puutteellisia. Ennen vuotta 2000 tehtyjen tutkimusten perusteella transidentiteetti säilyy 2 - 9 prosentilla hoitoon hakeutuneista lapsista. Vuoden 2000 jälkeen tehtyjen tutkimusten mukaan identiteetti säilyy 12 - 39 prosentilla lapsista. Yksittäisenä, tätä aihetta tutkivana tahona artikkelissa mainitaan TransYouth project, josta olen itsekin kirjoittanut blogissani. Projektin tutkimuksissa onkin saatu mielenkiintoisia tuloksia, joita tässä artikkelissa ei oikeastaan tuoda esiin.
Murrosikäisistä, jotka aloittavat hormoniblokkerihoidon, 1,9 % ei siirry muuntohormonihoitoihin vaan jatkaa syntymässä määritetyssä sukupuolessaan. Tämä tutkimustulos on peräisin Alankomaista, jossa tutkittiin nuoria vuodesta 1972 vuoteen 2015 - varsin pitkäaikainen tutkimus siis. Toisen, tuoreemman tutkimuksen mukaan 100 % hormoniblokkerihoitoa saaneista jatkaa muuntohormonihoitoon. Nämä tutkimukset kertovat siitä, että murrosiässä koettu transidentiteetti on hyvin pysyvä.
Suurin osa sukupuolidysforiaa kokevista nuorista ja aikuisista kertoo, että he ovat käyttäytyneet transidentiteettinsä sukupuolen mukaisesti jo varhaislapsuudessa, tyypillisesti 2 - 4 vuoden iästä lähtien. Koska tämä tieto perustuu itse raportoituun, se ei ole tieteellisesti luotettava tulos. Kuitenkin, tieteellisissä tutkimuksissa on löydetty seikkoja, jotka ennustavat lapsen transidentiteetin pysyvyyttä aikuisuuteen, ja ne tukevat tätä tietoa. Ennustavia seikkoja ovat transidentiteetin ilmenemisen voimakkuus, syntymässä tytöksi määritelty sukupuoli, matala sosioekonominen status, aikainen sosiaalinen transitio ja myöhäinen sukupuoli-identiteetin kilinikalle hakeutuminen. Nämä tulokset perustuvat yhteen tutkimukseen, joten ne eivät vielä ole varmistettuja.
Näitä tutkimuksia tarkastellessa tulee huomioida se, että niiden yleistettävyys ei vielä ole hyvällä tasolla, eikä niitä siksi saa käyttää esteinä translasten ja -nuorten hoidolle. Tärkeimmät tutkimustulokset ovat se, että lapsen johdonmukainen ja pitkään jatkuva transidentiteetti hyvin todennäköisesti merkitsee transsukupuolisuutta aikuisena, ja että vastakkaiseen sukupuoleen identifioituminen esimurrosiässä ei välttämättä merkitse transsukupuolisuutta. Lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin kehityskaaret ovat kuitenkin moninaisia.
Seuraavaksi artikkelissa käsitellään transnuorten terveyshaasteita, mutta en käsittele niitä nyt tässä.
Yhteenveto:
Vaikka tietoa on vielä rajallisesti, näyttää siltä, että suurin osa esipuberteetti-ikäisistä transsukupuolisiksi identifioituvista säilyttää sukupuoli-identiteettinsä aikuisena. Epidemiologisen tutkimuksen tulevia suuntauksia tämän väestöryhmän osalta ovat laajamittaisten, kansallisten tutkimusten lisääminen, metodologisesti tiukkojen pitkittäistutkimusten avulla transnuorten identiteettien tutkiminen, sekä ennaltaehkäisevän terveydenhoidon potentiaalisten etujen selvittäminen tälle haavoittuvalle väestölle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi harkiten, kiitos!