Kirjakatsaus: Lasten sukupuoli-identiteetti, osa 5 - maistiaisia muutamista artikkeleista

"Pediatric Gender Identity" on kokoelma tutkimusartikkeleita, joista neljää olen nyt blogissani esitellyt. Tutkimusartikkeleita on yhteensä 20, enkä aio käydä niistä jokaista läpi blogissa. Tässä viimeisessä kirjaa esittelevässä osassa esittelen muutamia mielenkiintoisia makupaloja lopuista artikkeleista.

1. Vähemmistöstressi ja hyväksymisen vaikutus

Vähemmistöstressi on termi, joka kuvaa sitä ylimääräistä kuormitusta, joka vähemmistön edustajalle syntyy syrjinnän kokemuksista tai pelosta. Sen voi määritellä myös kroonisena stressitilana, pitkäaikaisena sosiaalisena ja sisäisenä paineena stigmatisoituun vähemmistöryhmään kuulumisesta. Ennen kuin termi vähemmistöstressi määriteltiin, lääketieteessä oli vallalla käsitys, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen keskuudessa enemmistöä suurempi psyykkisten sairauksien esiintyvyys johtuisi vähemmistöjen sisäisistä ominaisuuksista. Nykyään vallitseva käsitys ymmärtää siis ympäristön ja kulttuurin vaikutuksen mielenterveyteen.

Sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten kohdalla lähipiirin ja yhteiskunnan hyväksyvä asenne ja ilmapiiri ovat tutkitusti tehoavia keinoja vähemmistöstressiä vastaan. Erityisesti vanhempien tuki on ratkaisevaa lasten ja nuorten kohdalla. Artikkelissa kerrotaan, miten tärkeää vanhempia olisi tukea tällaisessa tilanteessa. Vanhemmat voivat kokea tilanteessa yksinäisyyttä, "lapsesta luopumisen" tuskaa, vaikeutta löytää vertaistukea, ja joskus jopa parisuhde voi ajautua karille, jos vanhemmat ovat erimielisiä lapsensa tukemisesta. Vähemmistöstressi vaikuttaa välillisesti myös vanhempiin.

2. Neurokirjolla olevien transnuorten hoito

Artikkelissa käydään läpi muutamia eri tavoin toteutettuja tutkimuksia, joissa on pyritty tutkimaan neurokirjon diagnoosien ja sukupuolidysforian yhteyksiä. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että korrelaatiota näiden diagnoosien välillä on olemassa, eli neurokirjon diagnooseja esiintyy transsukupuolisissa enemmän kuin cis-sukupuolisissa, mutta vahvaa näyttöä ei vielä ole. Esimerkiksi vähemmistöstressi vaikuttaa sukupuolidysforiaa kokevaan lapseen ja nuoreen siten, että se aiheuttaa saman tyyppisiä sosiaalisia käytöshaasteita kuin neurokirjon diagnoosit, ja näitä on tehdyissä tutkimuksissa mahdoton erottaa toisistaan.

Artikkelissa esitetään muutamia teorioita, jotka voisivat selittää korrelaation. Biologisen teorian mukaan sikiöaikainen testosteronin määrä voi vaikuttaa aivojen maskulinisaatioon siten, että suuri määrä testosteronia tuottaa sen tyyppiset aivot, jotka mieluummin systematisoivat kuin empatisoivat, ja tämä tuottaa enemmän sekä sukupuolidysforian että neurokirjon diagnooseja. Psykologinen teoria esittää, että neurokirjon ihmisille tyypillinen kiinnostus tai pakkomielle jotakin asiaa kohtaan voisi kohdistua myös sukupuolen ilmaisuun. Sosiaalisen teorian mukaan neurokirjon ihmisten alentunut kyky tai tarve noudattaa sosiaalisia normeja johtaa helposti sukupuolidysforiadiagnoosiin.

Vaikka neurokirjon diagnoosi samanaikaisesti ilmenevän sukupuolidysforian kanssa voi vaikeuttaa transsukupuolisuusdiagnoosin määrittelyssä, on lääketieteen konsensus se, että neurokirjon ja transsukupuolisuuden diagnoosit voivat olla läsnä yhtä aikaa ja neurokirjon diagnoosi ei ole este transdiagnoosille.

3. Psykoterapia

Psykoterapia on sukupuolidysforian tärkeä hoitomuoto mahdollisen lääkkeellisen ja kirurgisen hoidon rinnalla. Yhä kasvava tutkimusnäyttö kertoo, miten tehokasta potilaan sukupuoli-identiteettiä tukeva psykoterapiahoito on potilaan mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Psykoterapiaa voi tarvita prosessin eri vaiheissa; sukupuoli-identiteetin löytäminen ja sen ilmaisu, omassa sukupuoli-identiteetissä eläminen, vähemmistöstressin hoitaminen, hormoni- ja kirurgisiin hoitoihin liittyvät psykologiset tarpeet.

Sukupuoli-identiteettiä tukeva psykoterapia määrittelee sukupuolisen hyvinvoinnin mahdollisuutena elää siinä sukupuolessa, joka itselle tuntuu oikeimmalta, ja ilmaista sukupuoltaan ilman rajoituksia, kritiikkiä ja hyljeksintää. Terapian lähtökohtana tulee olla se, että sukupuoli-identiteetin variaatiot ovat normatiivisia ja ei-patologisia.

4. Hoitolinjat ennen murrosikää

Artikkelissa esitellään kuvitteellinen esimerkkitapaus Alex, 5 vuotta. Hän on kolmevuotiaasta saakka leikkinyt nukeilla ja pukeutunut mekkoihin, ja lähestyvä esikoulu on saanut Alexin ahdistumaan. Hän pelkää, ettei voi enää leikkiä nukeilla eikä pukeutua mekkoihin, hän haluaa olla tyttö, hän haluaa leikata peniksensä pois, hän haluaa kuolla jos ei voi olla tyttö. Alexin vanhemmat ottavat yhteyttä sukupuoli-identiteetin klinikkaan. Artikkelin kirjoittaja esittelee kolme mahdollista hoitolinjaa: sukupuoli-identiteettiä tukeva "kuuntele ja toimi" -hoitolinja, syntymässä määritettyä sukupuolta vahvistava "opi elämään nahoissasi" -hoitolinja ("learn to live in your skin"), sekä "valvova odotus" -hoitolinja ("watchful waiting").

Näistä hoitolinjoista uusin on sukupuoli-identiteettiä tukeva malli, jonka tehosta on kuitenkin eniten todisteita. Todisteiden määrä kasvaa jatkuvasti, kun pitkittäistutkimuksia tehdään. "Opi elämään nahoissasi" -hoitomalli on nk. eheytysterapiaa, joka on laajasti kiellettyä epäeettisenä ja haitallisena. Silti sitä käytetään vielä yleisesti, koska sukupuoli-identiteetin variaatioita pidetään ongelmallisina ja epätoivottavina. "Valvova odotus" -hoitomalli sekä sukupuoli-identiteettiä tukeva hoitomalli elävät rinnakkaiseloa ja niiden välillä on jännitettä. Niillä on monia yhteisiä lähtökohtia, mutta myös useita eroavaisuuksia, joista debatoidaan jatkuvasti. Lähinnä nämä liittyvät aikaiseen sosiaaliseen transitioon. Artikkelin kirjoittajan mukaan tulevassa kehityksessä askelmerkkejä näyttävät sukupuoleltaan moninaiset lapset ja nuoret, eivätkä lääketieteen asiantuntijat, ja että tulevaisuus on enemmän moninainen kuin binääri.

Kirjakatsaus: Lasten sukupuoli-identiteetti, osa 4 - neurobiologia

Kirjan "Pediatric Gender Identity" neljännen artikkelin aihe on "Lapsen sukupuoli-identiteetin neurobiologia", ja sen ovat kirjoittaneet Baudewijntje P. C. Kreukels Amsterdamin yliopiston sukupuolidysforian asiantuntijakeskuksesta ja Sarah M. Burke Leidenin yliopiston aivo- ja neurologisen tutkimuksen keskuksesta. Pahoittelen kankeaa käännöstä.

Nuorten sukupuolen moninaisuuden neurobiologian tutkimisessa on kaksi pääasiallista syytä. Ensinnäkin sukupuoli-identiteetin neurobiologisten korrelaatioiden tunnistaminen suhteessa syntymässä määritettyyn sukupuoleen auttaa ymmärtämään sukupuolen moninaisuuden kehittymistä. Toiseksi siksi, että sukupuoliristiriidasta kärsiviä nuoria voidaan hoitaa hormoniblokkereilla ja sukupuolihormoneilla, ja on tärkeää tietää näiden interventioiden vaikutuksista aivojen kehitykseen.

Identtisillä ja epäidenttisillä kaksosilla tehdyt tutkimukset osoittavat, että geeneillä on merkittävä rooli sukupuoliristiriidan kehittymisessä. Tämän jälkeen artikkelissa kerrotaan useista genetiikan alan tutkimuksista ja niiden johtopäätöksistä sukupuoliristiriidan kehittymisessä, mutta mitään johdonmukaista tulosta ne eivät esitä. Lisäksi esitellään muutamia perinnöllisyystutkimuksia. Näiden perinnöllisyystutkimusten tietojen perusteella hypoteesi muotoillaan seuraavasti: sukupuoli-identiteetti on monimutkainen ominaisuus, joka johtuu monen geneettisen ja ympäristötekijän yhdistelmästä, joilla on periytyvä polygeeninen komponentti. Tämä tarkoittaa, että ei ole yhtä ainoaa geeniä, joka vastaa sukupuoli-identiteetin kehittymisestä, mutta monien geenien väitetään vaikuttavan ominaisuuteen muiden ei-geneettisten tekijöiden lisäksi.

Eläintutkimukset ovat osoittaneet, että sukupuolihormonit edistävät aivojen seksuaalista erilaistumista vaikuttamalla aivojen järjestymiseen synnytyksestä eteenpäin (järjestymisvaikutukset) ja kiertävien hormonien vaikutuksesta aivoihin ja käyttäytymiseen myöhemmin elämän aikana (aktivoivat vaikutukset). Esimerkiksi altistuminen korkealle testosteronipitoisuudelle synnytyksen aikana johtaa "maskuliinisempaan" naaraspuolisten eläinten käyttäytymiseen. Ihmisissä samanlaisten prosessien ajatellaan tapahtuvan, mutta tätä on ilmeisen vaikea tutkia kokeellisella manipuloinnilla. Kuitenkin tutkimukset ihmisillä, joilla on eroja seksuaalisessa kehityksessä (DSD, jota kutsutaan myös intersukupuolisuudeksi), ovat lisänneet ymmärrystä sukupuolihormonien vaikutuksista käyttäytymiseen. Yhdessä tutkimuksessa syntymässä naiseksi määritetyt henkilöt, joilla oli synnynnäinen lisämunuaisen hyperplasia, valitsivat mieluummin maskuliinisia leluja ja heillä oli maskuliinisempaa leikkikäyttäytymistä. Henkilöt, joilla on täydellinen androgeeni-herkkyysoireyhtymä (CAIS), jolla on XY-karyotyyppi mutta eivät ole herkkiä androgeenien vaikutuksille, ovat fenotyyppisesti naisia suhteessa käyttäytymiseen ja ulkoisiin fyysisiin ominaisuuksiin.

Lisäksi tutkimuksissa, joissa on tutkittu erilaisia DSD-potilaita, on pääasiassa löydetty näyttöä sukupuolihormonien vaikutuksista sukupuolelle tyypilliseen käyttäytymiseen ja mielenkiinnon kohteisiin (sukupuolirooli), mutta vaikutukset sukupuoli-identiteetin kehitykseen eivät ole yhtä selviä. Sukupuolidysforia näyttää olevan yleisempi näissä ryhmissä, mutta muilla tekijöillä, kuten lääketieteellisillä interventioilla ja sosiaalisella asiayhteydellä, on myös merkitystä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on havaittu, että CAIS-naisilla on pääosin naisille tyypillinen aivojen rakenne ja toiminta, mutta myös joitain miehille tyypillisiä hermoston ominaisuuksia. Tällaisissa tutkimuksissa on vaikea purkaa hormonille altistumisen vaikutukset, kromosomit ja sosiaaliset tekijät.

Sarja transnaisten post mortem -tutkimuksia (ruumiinavauksen yhteydessä tehtyjä) havaitsi sukupuolen muuttumisen hypotalamuksessa ja hermosoluissa. Nämä havainnot olivat kriittisiä seksuaalisen erilaistumisen hypoteesin muodostamiselle transsukupuolisen identiteetin kehittymisessä.  Aikaikkunat sukuelinten prenataaliseen kehitykseen (ensimmäinen raskauskolmannes) ja aivojen seksuaaliseen erilaistumiseen (2. ja 3. raskauskolmannes) ovat erilaisia. Havainnot näistä post mortem -tutkimuksista osoittivat, että altistuminen prenataalisten sukupuolihormonien epätyypilliselle tasolle tietyn raskauden ajanjakson aikana johtaa syntymässä määritetylle sukupuolelle vastakkaiseen kehitykseen tietyissä aivon osissa. Tämä on ollut keskeinen hypoteesi monissa neurokuvaustutkimuksissa, jotka arvioivat, osoittavatko aivojen mittaukset transpotilailla enemmän samankaltaisuutta ihmisiin, joilla on sama syntymässä määritetty sukupuoli kuin heillä, vai ihmisiin, joilla on sama sukupuoli-identiteetti. Post mortem -tutkimusten tulokset ovat kaikki tulleet yhdestä laboratoriosta, eikä niitä ole toistettu toistaiseksi, ja tämän hypoteesin vahvuuden määrittämiseksi tarvitaan lisätyötä.

Prenataalisen kehitysjakson lisäksi murrosikä on tunnustettu aivojen kehityksen herkkänä ajanjaksona hermostollisen seksuaalisen erilaistumisen kannalta sekä kognitiivisen ja sosio-emotionaalisen kypsymisen kannalta, joka sisältää (sukupuoli-)identiteetin muodostumisprosessin. Mielenkiintoista on, että sukupuoliristiriidan tapauksessa on ehdotettu, että jo varhainen murrosikä (10–13-vuotiaat) muodostaa kriittisen ajan sukupuolidysforian kehittymisessä. Kolme tekijää tällä kaudella voi olla erityisen tärkeitä: (1) murrosiän aiheuttamat fyysiset muutokset, (2) muuttuva sosiaalinen ympäristö (jossa yksilöä kohdellaan sukupuolen mukaan eksplisiittisemmin) ja (3) seksuaalisuuden kehittyminen. Niillä murrosikäisillä, joilla sukupuolidysforia jatkuu murrosikään, epämukavuuden ja ahdistuksen tunteet omaan kehoon liittyen yleensä pahenevat murrosiässä, joka laukaisee usein sosiaalisen ahdistuksen, masennuksen, itsemurha-ajatusten ja itsensä vahingoittamisen käytöksen oireita. 

Murrosiän tukahduttaminen gonadotropiinia vapauttavilla hormonianalogeilla (GnRHa, hormoniblokkerit) voi olla suuri helpotus niille, joilla on jatkuvia sukupuolidysforian tunteita, ja tarjoaa lisäaikaa tehdä tasapainoinen päätös jatkohoitovaiheista ilman murrosiän tuomaa ahdistusta. Tämän hoidon vaikutukset ovat palautuvia siinä mielessä, että jos hoito lopetetaan, endogeeninen murrosikä jatkuu. Myöhemmin, murrosikäiset hyötyvät usein sukupuolta vahvistavasta hormonihoidosta ja sukupuolen korjausleikkauksesta psykologisen hyvinvoinnin kannalta. Nämä interventiot kuitenkin saavat aikaan muutoksia, jotka ovat vain osittain palautuvia. Lisäksi pitkittäistutkimukset näiden hormonaalisten interventioiden vaikutuksista murrosikäisten aivojen kehitykseen puuttuvat.

Sukupuolidysforian asiantuntijakeskuksessa Amsterdamissa on tehty kaksi laajamittaista toiminnallista fMRI-magneettikuvaustutkimusta sukupuolidysforiasta kärsiville nuorille. Ensimmäinen fMRI - tutkimus aloitettiin vuonna 2007 (johon viitataan nimellä kohortti 1), ja se sisältää yhteensä 93 transnuorta ja 96 cis-nuorta, iältään 11–23-vuotiaita. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan aivojen aktivaatioita suullisten ja toiminnallisten tehtävien aikana. Toisessa, vuonna 2009 aloitetussa (f)MRI-tutkimuksessa, verrataan 43 transnuorta ja 41 cis-nuorta, iältään 7-12 -vuotiaita. (kohortti 2)

Kohtuullinen määrä magneettikuvaus (MRI)-tutkimuksia, jossa verrataan trans- ja cis-aikuisia, on keskittynyt aivojen rakenteellisiin eroihin valkoisen aineen mikrorakenteessa, aivokuoren paksuudessa sekä valkoisessa ja harmaassa aineessa. Vain yksi tutkimus (kohortti 1) on toistaiseksi tutkinut aivojen morfologisia ominaisuuksia transnuorilla. Tutkimuksessa ei havaittu merkkejä sukupuolelle epätyypillisestä harmaan aineen määristä ja transnuoret olivat siten verrattavissa syntymän yhteydessä määritettyihin saman sukupuolen cis-ryhmiin. Kohdennetummat analyysit vain seksuaalisesti dimorfisilta alueilta (hypotalamus, pikkuaivot, mPFC) paljastivat kuitenkin vähäisiä poikkeamia.

Tuoreissa tutkimuksissa aikuisilla löydettiin eroja trans- ja cissukupuolisten ylemmässä mediaalisessa eturauhakuoressa (mPFC). Manzouri et al. havaitsi pienemmän mPFC-aivokuoren paksuuden transmiehillä verrattuna sekä cismiehiin että -naisiin, ja Spizziri et al.on raportoinut tämän alueen  sukupuolelle tyypillisistä määristä estradiolilla hoidetuilla transnaisilla. Siksi tulevat tutkimukset, joissa verrataan aiemmin hoitamattomia henkilöitä hoidettuihin, tulisi tutkia kuinka alueelliset harmaan aineen määrät eroavat sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin mukaan ja kuinka rakenteelliset muutokset liittyvät eroihin aivojen toiminnassa.

Käyttämällä innovatiivista hajuaistiin liittyvää fMRI-paradigmaa kohortti 2 osallistujissa, altistuminen androstadienonille (ihmisen oletettu feromonituoksu) laukaisi sukupuolierot hypotalamuksen hermovasteissa. Vanhempien murrosikäisten ryhmän (joka sai GnRHa:ta) havaittiin reagoivan selvästi koetun sukupuolen mukaisesti. Samankaltainen havainto ilmoitettiin aiemmin vuonna 2006 aikuisilla transnaisilla, mikä viittaa tämän erityisen aivotoiminnan erilaiseen, jopa sukupuoleen nähden vastakkaiseen erilaistumiseen transhenkilöiden keskuudessa. Kuitenkin, kun merkittäviä sukupuolieroja aktivoinnissa havainnoitiin esimurrosikäisillä cis-lapsilla, heidän transsukupuoliset ikätoverinsa osoittivat tuloksia, jotka olivat joko sukupuolelle tyypillisiä (transtytöt) tai joita ei voida erottaa kummastakaan ryhmästä (transpojat).

Viimeisimmässä fMRI-tutkimuksessa, joka sisälsi myös kohortti 2:n osallistujat, Nota et al. tutki syntymässä määritettyjen sukupuolten (mies vs. nainen) ja sukupuoli-identiteetin (cis-transsukupuolisten) eroja aivojen lepotilan toiminnallisissa yhteyksissä, toisin sanoen verenkierrosta ja happitasosta riippuvien signaalien (BOLD-signaali) vaihtelujen ajallisia korrelaatioita eri aivoalueilla. Tällaisen lepotilan aikaisen sisäisen yhteysverkon (Default Mode Network, DMN) on havaittu liittyvän käyttäytymiseen ja muodostavan erillisiä toiminnallisia järjestelmiä. Sen on havaittu osallistuvan mielen harhailuun ja itsereferenssiseen ajatteluun. Erilaista itsensä prosessointia on vasta viime aikoina ehdotettu vaihtoehtoisena neurobiologisena selityksenä sukupuoli-identiteetille, ja sukupuolieroja toiminnallisissa yhteysverkoissa on raportoitu. Murrosikäisten DMN ja aistimotorisen verkoston toiminnoissa havaittiin samankaltaisuuksia koetun sukupuolen mukaiseen toimintaan sekä transpojilla että -tytöillä.

Nämä ikäkohtaiset havainnot kahdessa eri fMRI-paradigmassa mahdollistavat vaihtoehtoiset mahdolliset selitykset. Ensinnäkin sen käsityksen mukaisesti, että varhaisen murrosiän aika näyttää ratkaisevalta sukupuoli-identiteetin kehityksen suhteen, voi olla, että neurologisia kehitysprosesseja ja enenevää hermojen seksuaalista erilaistumista tarvitaan varhaisnuoruuden aikana, jotta sukupuolelle epätyypillinen aivojen aktivaatiokaavio ilmenee. Toiseksi on mahdollista, että sukupuolelle epätyypilliset vasteet transsukupuolisilla murrosikäisillä voivat liittyä murrosiän tukahduttavaan hoitoon. Ottaen kuitenkin huomioon, että toisessa tutkimuksessa hormoniblokkerihoitoa saaneilla oli jopa liioiteltuja sukupuolelle tyypillisiä aivoaktivaatioita, tämä mahdollisuus ei vaikuta kovin todennäköiseltä. Kolmas selitys voi olla, että nuorempi, puberteettia edeltävä näyte oli pluripotenttinen heidän sukupuoli-identiteettinsä tulevien kehityspolkujen suhteen. Niissä harvoissa pitkittäistutkimuksissa, joiden avulla voidaan arvioida sukupuoli-identiteetin kehitystä, todettiin, että suurin osa sukupuolidysforiaa kokeneista lapsista ei koe sitä enää myöhemmin, eikä aloita murrosiän tukahduttamishoitoa murrosiässä. Siksi tulevien tutkimusten tulisi pyrkiä käsittelemään vastaamattomia kysymyksiä siitä, mitkä neurobiologiset mekanismit kuvaavat ja selittävät lapsuuden sukupuolidysforiaa.

On väitetty, että hormoniblokkerit voisivat aiheuttaa kehityshäiriöitä aivoissa, etenkin niillä aivoalueilla, jotka osallistuvat murrosikäspesifisen käyttäytymisen muutoksiin. Kohortti 1 avulla tutkijat arvioivat hormoniblokkerihoidon vaikutuksia aivojen toimeenpanotehtäviin. Tässä tutkimuksessa verrattiin GnRHa-hoitoa saaneita transnuoria hoitamattomiin transnuoriin ja cis-nuoriin. Osallistujat suorittivat fMRI-version nk. Tower of London -tehtävästä, ja samalla rekisteröitiin aivojen toimeenpaneva toiminta. Hoidettujen ja hoitamattomien transnuorten välillä ei havaittu eroja aivojen suoriutumisessa.

Toistaiseksi vain yhdessä pitkittäistutkimuksessa tutkittiin hormonihoidon vaikutuksia tilalliseen havainnointiin, joka mitattiin fMRI:n avulla "mielen rotaatiotehtävällä" kohortti 2 osallistujilla. Mielenkiintoista on, että transpojat erottuivat merkitsevästi cis-tytöistä, mutta osoittivat aktivointimalleja jotka ovat verrattavissa cis-poikiin, mikä viittaa sukupuolelle epätyypilliseen tilalliseen hahmottamiseen. Seurantatutkimuksessa 10 kuukautta sen jälkeen, kun transpojat olivat aloittaneet testosteronihoidon, he osoittivat merkittävästi lisääntynyttä aktivoitumista tehtävän aikana  verrattuna edelliseen istuntoon (hormoniblokkerihoidon aikana), samoin kuin cis-pojat, jotka eroavat merkittävästi cis-tytöistä (joilla ei ollut muutoksia tutkimusten välillä).

Huolimatta siitä, että hormoniblokkerihoidot selvästi vähentävät transnuorten ahdistusta, masennusta ja itsensä vahingoittamisen ajatuksia, etenkin fyysisesti terveiden nuorten GnRHa-hoito on epäselvää. Pitkäkestoisia tutkimuksia hoidon hyödyistä ja haitoista on olemassa, mutta vain tutkimuksista tytöillä, joilla on ennenaikainen murrosikä, tutkimuksista terveillä aikuisilla cis-naisilla ja tutkimuksista lampailla. On tärkeää todeta, että GnRHa-hoidon kieltäminen olisi haitallista esimerkiksi transnuorten psykologiselle kehitykselle, johtuen leimautumisriskistä ja pitkäaikaisessa stressitilanteessa elämisestä. Koska tällaisia tutkimuksia puuttuu edelleen, on tärkeää jatkaa tutkimusta murrosiän tukahduttamisen vaikutuksista transnuorten aivojen kehitykseen, ja tutkia vaikutuksia transnuorten kognitiiviseen ja sosiaalis-emotionaaliseen toimintaan.

Disclaimer: artikkelin lopussa on lause:
Tässä luvussa kuvataan yhteenveto alan kirjallisuudesta asiantuntijoiden lausuntona, ja tehdyt päätelmät heijastavat kirjoittajien näkemyksiä, ei kirjan toimittajien.