"Pediatric Gender Identity" on kokoelma tutkimusartikkeleita, joista neljää olen nyt blogissani esitellyt. Tutkimusartikkeleita on yhteensä 20, enkä aio käydä niistä jokaista läpi blogissa. Tässä viimeisessä kirjaa esittelevässä osassa esittelen muutamia mielenkiintoisia makupaloja lopuista artikkeleista.
1. Vähemmistöstressi ja hyväksymisen vaikutus
Vähemmistöstressi on termi, joka kuvaa sitä ylimääräistä kuormitusta, joka vähemmistön edustajalle syntyy syrjinnän kokemuksista tai pelosta. Sen voi määritellä myös kroonisena stressitilana, pitkäaikaisena sosiaalisena ja sisäisenä paineena stigmatisoituun vähemmistöryhmään kuulumisesta. Ennen kuin termi vähemmistöstressi määriteltiin, lääketieteessä oli vallalla käsitys, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen keskuudessa enemmistöä suurempi psyykkisten sairauksien esiintyvyys johtuisi vähemmistöjen sisäisistä ominaisuuksista. Nykyään vallitseva käsitys ymmärtää siis ympäristön ja kulttuurin vaikutuksen mielenterveyteen.
Sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten kohdalla lähipiirin ja yhteiskunnan hyväksyvä asenne ja ilmapiiri ovat tutkitusti tehoavia keinoja vähemmistöstressiä vastaan. Erityisesti vanhempien tuki on ratkaisevaa lasten ja nuorten kohdalla. Artikkelissa kerrotaan, miten tärkeää vanhempia olisi tukea tällaisessa tilanteessa. Vanhemmat voivat kokea tilanteessa yksinäisyyttä, "lapsesta luopumisen" tuskaa, vaikeutta löytää vertaistukea, ja joskus jopa parisuhde voi ajautua karille, jos vanhemmat ovat erimielisiä lapsensa tukemisesta. Vähemmistöstressi vaikuttaa välillisesti myös vanhempiin.
2. Neurokirjolla olevien transnuorten hoito
Artikkelissa käydään läpi muutamia eri tavoin toteutettuja tutkimuksia, joissa on pyritty tutkimaan neurokirjon diagnoosien ja sukupuolidysforian yhteyksiä. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että korrelaatiota näiden diagnoosien välillä on olemassa, eli neurokirjon diagnooseja esiintyy transsukupuolisissa enemmän kuin cis-sukupuolisissa, mutta vahvaa näyttöä ei vielä ole. Esimerkiksi vähemmistöstressi vaikuttaa sukupuolidysforiaa kokevaan lapseen ja nuoreen siten, että se aiheuttaa saman tyyppisiä sosiaalisia käytöshaasteita kuin neurokirjon diagnoosit, ja näitä on tehdyissä tutkimuksissa mahdoton erottaa toisistaan.
Artikkelissa esitetään muutamia teorioita, jotka voisivat selittää korrelaation. Biologisen teorian mukaan sikiöaikainen testosteronin määrä voi vaikuttaa aivojen maskulinisaatioon siten, että suuri määrä testosteronia tuottaa sen tyyppiset aivot, jotka mieluummin systematisoivat kuin empatisoivat, ja tämä tuottaa enemmän sekä sukupuolidysforian että neurokirjon diagnooseja. Psykologinen teoria esittää, että neurokirjon ihmisille tyypillinen kiinnostus tai pakkomielle jotakin asiaa kohtaan voisi kohdistua myös sukupuolen ilmaisuun. Sosiaalisen teorian mukaan neurokirjon ihmisten alentunut kyky tai tarve noudattaa sosiaalisia normeja johtaa helposti sukupuolidysforiadiagnoosiin.
Vaikka neurokirjon diagnoosi samanaikaisesti ilmenevän sukupuolidysforian kanssa voi vaikeuttaa transsukupuolisuusdiagnoosin määrittelyssä, on lääketieteen konsensus se, että neurokirjon ja transsukupuolisuuden diagnoosit voivat olla läsnä yhtä aikaa ja neurokirjon diagnoosi ei ole este transdiagnoosille.
3. Psykoterapia
Psykoterapia on sukupuolidysforian tärkeä hoitomuoto mahdollisen lääkkeellisen ja kirurgisen hoidon rinnalla. Yhä kasvava tutkimusnäyttö kertoo, miten tehokasta potilaan sukupuoli-identiteettiä tukeva psykoterapiahoito on potilaan mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Psykoterapiaa voi tarvita prosessin eri vaiheissa; sukupuoli-identiteetin löytäminen ja sen ilmaisu, omassa sukupuoli-identiteetissä eläminen, vähemmistöstressin hoitaminen, hormoni- ja kirurgisiin hoitoihin liittyvät psykologiset tarpeet.
Sukupuoli-identiteettiä tukeva psykoterapia määrittelee sukupuolisen hyvinvoinnin mahdollisuutena elää siinä sukupuolessa, joka itselle tuntuu oikeimmalta, ja ilmaista sukupuoltaan ilman rajoituksia, kritiikkiä ja hyljeksintää. Terapian lähtökohtana tulee olla se, että sukupuoli-identiteetin variaatiot ovat normatiivisia ja ei-patologisia.
4. Hoitolinjat ennen murrosikää
Artikkelissa esitellään kuvitteellinen esimerkkitapaus Alex, 5 vuotta. Hän on kolmevuotiaasta saakka leikkinyt nukeilla ja pukeutunut mekkoihin, ja lähestyvä esikoulu on saanut Alexin ahdistumaan. Hän pelkää, ettei voi enää leikkiä nukeilla eikä pukeutua mekkoihin, hän haluaa olla tyttö, hän haluaa leikata peniksensä pois, hän haluaa kuolla jos ei voi olla tyttö. Alexin vanhemmat ottavat yhteyttä sukupuoli-identiteetin klinikkaan. Artikkelin kirjoittaja esittelee kolme mahdollista hoitolinjaa: sukupuoli-identiteettiä tukeva "kuuntele ja toimi" -hoitolinja, syntymässä määritettyä sukupuolta vahvistava "opi elämään nahoissasi" -hoitolinja ("learn to live in your skin"), sekä "valvova odotus" -hoitolinja ("watchful waiting").
Näistä hoitolinjoista uusin on sukupuoli-identiteettiä tukeva malli, jonka tehosta on kuitenkin eniten todisteita. Todisteiden määrä kasvaa jatkuvasti, kun pitkittäistutkimuksia tehdään. "Opi elämään nahoissasi" -hoitomalli on nk. eheytysterapiaa, joka on laajasti kiellettyä epäeettisenä ja haitallisena. Silti sitä käytetään vielä yleisesti, koska sukupuoli-identiteetin variaatioita pidetään ongelmallisina ja epätoivottavina. "Valvova odotus" -hoitomalli sekä sukupuoli-identiteettiä tukeva hoitomalli elävät rinnakkaiseloa ja niiden välillä on jännitettä. Niillä on monia yhteisiä lähtökohtia, mutta myös useita eroavaisuuksia, joista debatoidaan jatkuvasti. Lähinnä nämä liittyvät aikaiseen sosiaaliseen transitioon. Artikkelin kirjoittajan mukaan tulevassa kehityksessä askelmerkkejä näyttävät sukupuoleltaan moninaiset lapset ja nuoret, eivätkä lääketieteen asiantuntijat, ja että tulevaisuus on enemmän moninainen kuin binääri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi harkiten, kiitos!