Kirjeeni sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Seurasin eduskunnan lähetekeskustelua torstaina, kun käsittelyssä olivat Oikeus olla - ja Ehjänä syntynyt -kansalaisaloitteet. Kansanedustajat käyttivät useita hyviä puheenvuoroja aloitteiden puolesta, kiitos niistä! Ilahduin ja liikutuin niiden ymmärtäväisyydestä. Jäin kaipaamaan erityisesti SDP:n kansanedustajien puheenvuoroja - oli suuri pettymys huomata, että pääministeripuolue ei osallistunut keskusteluun lainkaan.

Oikeus olla -aloitetta koskevassa keskustelussa kristillisdemokraattien edustajat osoittivat tietämättömyytensä, ja halusin oikaista heidän väitteitään. Niinpä lähetin aloitetta käsittelevälle sosiaali- ja terveysvaliokunnalle seuraavanlaisen kirjeen. (Kopio lähti myös edustajille Räsänen ja Tanus)

----------

Arvoisa sosiaali- ja terveysvaliokunta!

Toivon teille viisautta, empaattisuutta ja inhimillisyyttä, kun käsittelette ”Oikeus olla” -kansalaisaloitetta. Olen itse 18-vuotiaan transmiehen äiti ja Translasten ja -nuorten perheet ry:n hallituksessa. Seurasin eduskunnan lähetekeskustelua aloitteesta 11.11. Kansanedustajat Päivi Räsänen ja Sari Tanus, vaikka lääkäreitä koulutukseltaan ovatkin, eivät puheenvuorojensa perusteella tiedä translapsista ja -nuorista juuri mitään. Haluan siksi oikaista muutamia heidän väitteistään, omiin kokemuksiini ja muutaman vuoden aikana keräämääni tieteelliseen tietoon perustuen. Kirjeeni on pitkä, mutta tärkeä, joten toivon Teidän lukevan sen kokonaisuudessaan.

 

Edustaja Päivi Räsänen sanoi: ”Tämä kansalaisaloite poistaisi kokonaan lääketieteellisen yhteyden sukupuolen vahvistamisprosessissa. Ja vaikka kyseessä on vain juridisen sukupuolen vahvistaminen, niin tämä ehdotus korostaa sitä tavoitetta, että sukupuolen käsite irrotetaan biologisesta todellisuudesta, biologisista tosiasioista. Eli sukupuoli voitaisiin ikään kuin määritellä ilmoitusluonteisesti henkilön oman identiteettikokemuksen pohjalta ilman, että se perustuisi objektiivisesti määriteltäviin lääketieteellisiin tosiasioihin. Tämä on tämän aloitteen oleellinen tarkoitus. Eli tällä aloitteella halutaan edistää sateenkaari-ideologiaa, hyvin ideologisia tavoitteita, eli pyrkimystä muuttaa sukupuolen käsite ideologiseksi ja mahdollistaa myöhemmin biologiseen sukupuoleen sitoutuvien näkemysten pitäminen virheellisinä.”

Oikaisu: Sukupuolta ei voida sitoa mihinkään yksittäiseen biologiseen seikkaan, vaan jokaisen sukupuoli koostuu yksilöllisistä kehollisista piirteistä. Tarkin sukupuolen biologinen määritelmä perustuu sukusoluihin eli lisääntymisbiologiaan. Biologiset seikat ovat kuitenkin vain osa sukupuolta. Ei ole mitään väärää siinä, että juridinen sukupuoli perustuisi ihmisen omalle ilmoitukselle, eikä biologialle. Yhteiskunnan järjestäytyminen kahden biologisen lisääntymissukupuolen mukaisesti on ideologinen valinta ja ihmisten tekemä sopimus, ei muuttumaton objektiivinen tosiseikka. Sateenkaari voi olla ideologiaa, mutta sitä on myös mitä suurimmassa määrin juridisen sukupuolen sitominen syntymässä määritettyyn sukuelimistä pääteltävään sukupuoleen. Vaikka tuo määrittely on useimmiten paikkansa pitävä, se ei ole sitä erehtymättömästi. Maailman lääkäriliiton WMA:n kannan mukaan jokaisella on oikeus itse määritellä oma sukupuolensa. (WMA:n kannanotto: https://www.wma.net/policies-post/wma-statement-on-transgender-people/ Sukupuolen biologiasta lisää esimerkiksi: https://journal.fi/tt/article/view/89802/49063)

Edustaja Päivi Räsänen sanoi: ”Lääketieteellisen arvioinnin ohittaminen on vakavaa erityisesti nuorten kohdalla. Tutkimuksista ja tilastoista tiedetään, että 80—90 prosenttia niistä nuorista, jotka teininä ajattelevat olevansa transsukupuolisia tai kokevat olevansa toista sukupuolta kuin se heidän todellinen, biologinen sukupuolensa on, aikuistuessaan kuitenkin identifioituu alkuperäiseen sukupuoleensa. Olisikin todella vaarallista tuoda jo 15-vuotiaille aivan omalla ilmoituksella mahdollisuus sukupuolen juridiseen vaihtamiseen, joka käynnistäisi sen prosessin, joka johtaisi sitten hormonihoitoihin, tarvittaessa myös leikkaushoitoihin, rintojen poistamiseen, sukuelinten silpomiseen — sellaiseen prosessiin, josta ei ole enää paluuta myöhemmin.”

Oikaisu: Kansanedustaja Räsänen ei yksilöi, mistä tutkimuksista tai tilastoista hän tässä puhuu, mutta tunnetuimmat tutkimukset, joissa tämän suuntaiset prosenttiluvut esiintyvät, ovat seuraavat: Drummond, Bradley, Peterson-Badali, & Zucker, 2008; Steensma, Biemond, de Boer, & Cohen-Kettenis, 2011; Steensma, McGuire, Kreukels, Beekman, & Cohen-Kettenis, 2013; sekä Wallien & Cohen-Kettenis, 2008. Kyseiset tutkimukset on kuitenkin sittemmin todettu metodologisesti virheellisiksi ja laadultaan kehnoiksi, kuten esimerkiksi Julia Temple Newhook et. al:n tutkimuksessa vuodelta 2018. Tämä tutkimus palkittiin vuoden parhaana sukupuoli-identiteettiin liittyvänä tutkimuksena vuonna 2020 (GIRES UK). (Linkki: https://www.researchgate.net/publication/324808865_A_Critical_Commentary_on_Follow-Up_Studies_and_Desistance_Theories_about_Transgender_and_Gender-Nonconforming_Children)

Aluksi todetaan, että siinä tarkastellut tutkimukset ovat tuottaneet paljon hyödyllistä tietoa sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevista lapsista ja nuorista. Niiden perusteella voidaan todeta, että 10-13 vuoden ikä on heidän kohdallaan merkitsevä vaihe, jolloin sukupuoli-identiteetin kehittyminen hakee suuntansa.

Temple Newhook et al. nostavat esiin useita metodologisia virheitä läpikäymissään neljässä tutkimuksessa. 1) Tutkimuksiin osallistuvat lapset oli mahdollisesti luokiteltu väärin, 2) tutkimuksiin osallistuneiden sosiaalisen ympäristön vaikutukset jätettiin huomiotta, 3) osallistujien alhainen ikä seurantavaiheessa, ja 4) seurantavaiheessa kadonneiden nuorten mahdollinen väärinluokittelu.

Artikkelin kohteena olevissa tutkimuksissa oli tulkittu sukupuolidysforia hyvin laveasti siten, että myös sukupuolelleen epätyypillisesti käyttäytyvät lapset oli luokiteltu sukupuolidysforisiksi, vaikka he eivät sitä välttämättä olleet. Osallistujat näihin tutkimuksiin värvättiin klinikoilta, joihin vanhemmat veivät lapsensa, jos heillä oli huolia esimerkiksi poikansa feminiinisestä käytöksestä (poika leikkii ns. tyttöjen leikkejä). Vanhemmat toivoivat, että klinikalla tällainen epätoivottava käytös hoidettaisiin pois. Osalla tutkittavista lapsista oli diagnoosina "gender identity disorder", GID, vanhan DSM-4:n mukaan, ja osalla ei ollut diagnoosia, mutta silti heidät otettiin mukaan tutkimukseen. DSM-5 julkaistiin v. 2013 ja siinä GID-diagnoosi on korvattu "gender dysphoria", GD-diagnoosilla. Näin ollen artikkelin kohteena olleissa neljässä tutkimuksessa yhdelläkään lapsella ei ollut nykyisin käytössä olevaa GD-diagnoosia. GID-diagnoosi on epätarkempi ja laveampi kuin GD. Tutkimuksissa oli siis mukana lapsia, jotka eivät nykyisen diagnostiikan mukaan saisi GD-diagnoosia, joten ei ole yllätys, että seurantavaiheessa murrosiän jälkeen nämä lapset eivät ole transsukupuolisia. Myös täysin vailla diagnoosia olevia lapsia oli tutkimuksissa mukana, jopa 40% tutkituista. Näin suuret vääristymät luokitteluissa vaikuttavat tulosten luotettavuuteen merkittävästi.

Seurantavaiheessa tutkittavien ikä oli pääosin 16-22 vuotta, mikä on melko alhainen ikä tutkia sukupuoli-identiteetin pysyvyyttä. Tutkimuksissa on siis oletettu, että mikäli seurantavaiheessa juuri murrosiän ohittanut tai juuri aikuistunut nuori ei ole edennyt sukupuolen korjaushoitoihin, hän ei ole transsukupuolinen. Tämä on siinä mielessä väärä päätelmä, että osa transihmisistä etenee hoitoihin vasta tukevasti aikuisiällä. Kolmessa tutkimuksessa neljästä ne potilaat, joita ei tavoitettu seurantavaiheessa, luokiteltiin "desister"-luokkaan eli cissukupuolisiksi. Näiden potilaiden määrä oli 22-30% tutkituista. Yhdessä tutkimuksessa tulkintaa oli perusteltu sillä, että koska kyseessä oli maan (Hollanti) ainoa gender-klinikka, tavoittamatta jääneet potilaat eivät todennäköisesti olleet transsukupuolisia. Tämä tulkinta on virheellinen monella tapaa. Se ei ota huomioon, että potilas voi identifioitua transsukupuoliseksi, vaikka ei hakeudu hoitoon; että potilas on voinut hakeutua hoitoon ulkomaille; että sosioekonomiset tai kulttuuriset syyt voivat vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen; että potilaan huonot kokemukset klinikalla ovat voineet vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen (sinne ei haluta palata); että potilas on joutunut mielenterveyden takia psykiatriseen hoitoon tai kuollut; että nuori on "mennyt kaappiin" sosiaalisen paineen ja/tai sisäistetyn transfobian takia.

Artikkelissa nostetaan esiin myös lukuisia teoreettiseen viitekehykseen, etiikkaan ja tulkintaan liittyviä virheellisyyksiä. Teoreettiseen viitekehykseen kytkeytyvät virheet liittyvät "desistance-persistence" -teoriaan, joka on otettu käyttöön kriminologiasta ja täten luokittelee sukupuoli-identiteetin kahteen kategoriaan, "normaali" ja "epänormaali"; binääriseen sukupuolikäsitykseen, joka ei ota huomioon sukupuolen moninaisuutta; sekä stabiiliin sukupuoli-identiteettiin positiivisena tuloksena, joka ei ota huomioon sukupuoli-identiteetin muuttumisen mahdollisuutta eliniän aikana. Eettiset virheellisyydet liittyvät tutkimuksiin osallistuneiden lasten intensiiviseen hoitamiseen ja testaamiseen, hoidon kyseenalaisiin tavoitteisiin, sekä lasten autonomian kunnioittamattomuuteen. Tulkintaan liittyviä huolenaiheita tutkimuksissa on, että niissä tuntematon aikuisiän tulevaisuus on asetettu tärkeämmäksi kuin lapsen tämänhetkinen nykyisyys, ja että niissä aliarvioidaan haitat, jotka syntyvät transition viivästyttämisestä tai torjumisesta.

Bioetiikan juristi Florence Ashley on julkaissut artikkelin (linkki: https://www.florenceashley.com/uploads/1/2/4/4/124439164/ashley_the_clinical_irrelevance_of_%E2%80%9Cdesistance%E2%80%9D_research_for_transgender_and_gender_creative_youth.pdf), jossa hän todistaa, että sen tyyppiset tutkimukset, joilla pyritään ennustamaan sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevan lapsen sukupuolta aikuisuudessa, ovat haitallisia. Tutkimukset, joiden metodologia on virheellinen ja joiden perusteella alaikäisten sosiaalista transitiota pyritään viivyttämään tai sukupuolen ilmaisua jopa korjaamaan, ovat yksiselitteisesti haitallisia sekä niille, jotka aikuisina ovat transsukupuolisia, että niille, jotka eivät ole. Sosiaalinen transitio tarkoittaa elämistä oikeaksi koetussa sukupuoliroolissa ilman lääketieteellisiä toimenpiteitä, ja sukupuolen juridinen korjaaminen voi olla osa sitä. On olemassa lukuisia tutkimuksia siitä, miten sosiaalinen transitio ja lähipiirin tuki auttavat translapsia ja -nuoria voimaan yhtä hyvin kuin ikätoverinsa. (Esimerkiksi: https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2778206)

Vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan tyypillisin transsukupuolisen identiteetin itseymmärryksen ikä on vaihdellut hyvin vähän tutkituissa ikäluokissa (v. 1941 - 2000 syntyneet). Ikä on vaihdellut 12 ja 14 ikävuoden välillä ollen tyypillisimmin 12,7 vuotta, eli myös ennen lähetemäärien kasvua transihmiset ovat tunnistaneet itsensä transsukupuolisiksi tyypillisimmin murrosiässä. Ns. kaapista ulos tulemisen ikä sen sijaan on pudonnut dramaattisesti - vuosina 1941-55 syntyneiden keskuudessa se on 35,4 vuotta ja vuosina 1986-2000 syntyneiden joukossa 17,5 vuotta. Tämä luonnollisesti näkyy alaikäisten lähetemäärien kasvuna, ja kertoo ainoastaan siitä, että yhteiskuntien suhtautuminen transsukupuolisuuteen on muuttunut ja muuttumassa hyväksyvämpään suuntaan. (Linkki: https://www.researchgate.net/publication/329428043_Being_transgender_in_Belgium_Ten_years_later)

Edustaja Räsäsen maalailemat uhkakuvat siitä, että nuoren sukupuolen juridinen korjaaminen johtaisi peruuttamattomiin lääketieteellisiin korjaushoitoihin, on nimenomaan uhkakuva vailla todellisuuspohjaa. Lääketieteelliset toimenpiteet harkitaan aina huolellisesti erikseen ja yksilöllisesti, eikä juridisella sukupuolella ole siinä painoarvoa. Sukupuolen juridisen korjaamisen irrottaminen lääketieteellisestä prosessista toimii todennäköisesti juuri päinvastoin, sillä tiedetään, että osa sukupuolen korjausprosessiin lähteneistä olisi jättänyt joitakin toimenpiteitä tekemättä, jos juridisen sukupuolen voisi korjata ilman lääketieteellistä prosessia. (Esimerkiksi: https://yle.fi/uutiset/3-12171816)

Edustaja Päivi Räsänen sanoi: ”Taloustutkimus kysyi vuonna 2020 suomalaisilta, tulisiko lakia muuttaa siten, että sukupuolenvaihto tulisi pelkästään oman ilmoituksen perusteella tapahtuvaksi ilman lääketieteellisiä ja psykiatrisia tutkimuksia, ja 78 prosenttia suomalaisista silloin ilmoitti suhtautuvansa kielteisesti nimenomaan hoitojen sallimiseen alaikäisille, ja enemmistö ei kannattanut tätä ilmoitusmenettelyä. Toivon, että myös tämä sali antaisi vahvan viestinsä siitä, että tämän kansalaisaloitteen suuntaan ei lähdetä, ja ymmärtääkseni hallitusohjelmassakin on sovittu, että alaikäisille ei tällaista sukupuolen vaihtamisen ilmoitusprosessia tuotaisi.”

Oikaisu: Taloustutkimus totesi tiedotteessaan, että tutkimuksen tilannut Aito Avioliitto ry on uutisoinut tutkimuksen tuloksista harhaanjohtavasti. Taloustutkimuksen mukaan tulokset kertovat suomalaisten mielipiteen vain niihin kahteen yksittäiseen kysymykseen, jotka tutkimuksessa esitettiin. Tulokset eivät kerro suomalaisten mielipiteestä translain uudistamiseen kokonaisuutena. Tutkimuksessa esitetyt kysymykset olivat harhaanjohtavia, eivätkä todellisuudessa kertoneet lakiuudistuksen tavoitteista. (Linkki Taloustutkimuksen tiedotteeseen: https://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/uutisia/tasmennys-aito-avioliitto-ryn-teettaman-kyselyn-tuloksista.html)

Edustaja Sari Tanus sanoi: ”Nyt on tärkeää miettiä, haluammeko tässä salissa viedä ideologisia asioita eteenpäin vai haluammeko ajatella ja viedä sellaisia päätöksiä eteenpäin, jotka edistävät lasten ja nuorten pitkäaikaista hyvinvointia. Aivan niin kuin täällä edustaja Räsänen nosti esiin, niin viimeisten muutaman vuoden aikana erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa on noussut valtavasti niiden tyttöjen määrä, jotka yllättäen kokevat itsensä pojiksi — joko sen jälkeen, kun koulussa on käyty puhumassa asiasta, joko sen jälkeen, kun he ovat netissä löytäneet ryhmän, johon ovat tutustuneet, tai sen jälkeen, kun joku tuttavapiirissä on alkanut pohtia asioita. Haluaisin muistuttaa, että lasten ja nuorten normaaliin kehitykseen kuuluu murrosikä, jolloin kyseenalaistetaan moniakin asioita, jolloin kritisoidaan, jolloin kapinoidaan, ja se murrosikä on erittäin tärkeä jakso käydä läpi. Ja silloin on erittäin tärkeää, että nekin nuoret, jotka kokevat epämukavuutta omassa kehossaan, jotka haluaisivat olla jotakin muuta kuin ovat, vaikka sukupuolensa suhteen, kohdataan lämpimästi, rakastavasti, heitä kuunnellaan, heille annetaan tilaa, annetaan joustoja, mutta heitä kuitenkin ohjataan turvallisesti eteenpäin, koska lääkärit, nimenomaan transpoliklinikan lääkärit, niin täällä Helsingissä kuin Tampereella, missä näitä hoitojakin annetaan, nimenomaan ovat painottaneet sitä, että 80—90 prosentilla niistä nuorista, jotka ovat kokeneet, että ovat toista sukupuolta, jotka ovat halunneet myös muuta kuin juridista muutosta, tämä toive laimentuu, ja itse asiassa, kun he pääsevät murrosiän yli ja ehkä sen jälkeen, kun näitä kipeitä kysymyksiä on heidän kanssaan käsitelty, heidän toiveensa lakkaa. Ja huoli myös lääkärien keskuudessa on se, että kun avataan ovea ikään kuin juridiselle määrittelylle, että he juridisesti asiakirjoissa ovat toista sukupuolta, niin silloin lähdetään myös vahvistamaan sitä reittiä, sitä prosessia, jossa hyvin monella lähtee vahvistumaan myös se muutosprosessi, fysiologinen muutosprosessi, ja sitä lähdetään vaatimaan. Sen lisäksi lääkärit ovat nostaneet esiin, että erittäin monella niistä nuorista, joilla on tämän tyyppisiä toiveita, taustalta löytyy autismikirjon häiriöitä. Sieltä löytyy koulukiusaamista, oppimisvaikeuksia, kaltoinkohtelua, seksuaalista hyväksikäyttöä ja niin edelleen. Miksi joku nuori tyttö inhoaa rintojansa? Luuletteko, että jos tällainen nuori tyttö saa oikeuden itse ilmoittaa, että ”haluankin olla poika”, niin kuinka paljon jää piiloon niitä tapauksia, joissa niitä rintoja on kopeloitu, joissa on ollut seksuaalista hyväksikäyttöä, jolloin hän ei ole kertonut kenellekään, mutta inhoaa niitä rintojansa, jotka hän haluaa leikattavaksi pois. Eli meidän lääkärien suuri pelko on, että kun me avataan tällainen reitti, niin meille jää tavattoman paljon lapsia ja nuoria, joiden elämänhistoriaan jää kaltoinkohtelut ja monet muut sellaiset asiat, mitkä todellakin pitäisi heidän kanssaan keskustella läpi ja auttaa heitä selvittämään asiat ja jatkamaan elämäänsä tasapainoisesti eteenpäin.”

Oikaisu: Kuten jo aiemmin toin esiin, sosiaalinen transitio eli eläminen oikeaksi koetussa sukupuoliroolissa ilman lääketieteellisiä toimenpiteitä edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. Sen kieltäminen sen sijaan on haitallista kaikille, olipa heidän sukupuolikokemuksensa aikuisena mitä tahansa. Ei ole mitään ihmeellistä siinä, että kun nuori kuulee asiasta, joka tuntuu selittävän omia tuntemuksia, hän samaistuu siihen. Korkeat prosenttiluvut ”toiveiden lakkaamisesta” kävin läpi jo aiemmin edustaja Räsäsen puheenvuoron yhteydessä. Kokemukset mm. Tanskasta ja Norjasta, joissa alaikäisten on mahdollista korjata juridinen sukupuolensa, eivät kerro sen suuntaisesta kehityksestä fyysisten hoitojen vaatimiselle, joita edustaja Tanus puheenvuorossaan esittää. Kipeistä kysymyksistä keskusteleminen nuorten kanssa on ehdottomasti tärkeää, eikä sukupuolen juridisen korjaamisen mahdollistaminen sen tarvetta poista. Autismin kirjolla oleminen ei ole este sille, ettei sukupuolta voisi juridisesti (ja myöhemmin mahdollisesti lääketieteellisesti) korjata.

Näiden oikaisujen lisäksi haluan erityisesti tuoda esiin, että yhdistyksemme toiminnassa on mukana useita kymmeniä lapsia ja nuoria, jotka ovat ilmaisseet sukupuoliristiriitaansa johdonmukaisesti jopa 2-3 -vuotiaasta lähtien, ja jotka ovat yksilöllisesti omassa aikataulussaan saaneet siirtyä elämään siihen sosiaaliseen sukupuolirooliin, joka heille tuntuu oikealta ja tukee heidän hyvinvointiaan. Erityisesti näiden lasten ja nuorten osalta sukupuolen juridisen korjaamisen mahdollistaminen on tärkeää.

Kunnioittavin terveisin, [nimeni]

Lausuntoja translain uudistamisen arviointityöryhmältä

Translainsäädännön uudistamisen seuranta- ja arviointityöryhmän työ on viimein käynnistynyt. Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi ryhmän jäseniltä kirjalliset vastaukset neljään kysymykseen, määräaika oli syyskuun lopulla. Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran perjantaina 29.10.

Lausuntoja annettiin kaikkiaan 15, joista kolmessatoista esitetään selkeästi, että sukupuolen juridinen korjaaminen tulisi olla mahdollista myös alle 18-vuotiaille, tai että asiaa tulisi ainakin pohtia työryhmässä. Yksi lausunto ei ota asiaan mitään kantaa, ja yksi vastustaa. Vastustava lausunto on TAYS nuorisopsykiatrian vastuualueen johtajan ja ylilääkärin Riittakerttu Kaltialan kirjoittama. Hän vastaa myös nuorten transpolista. Kantansa jätti kertomatta Katinka Tuisku, joka puolestaan on HUSin psykiatrian dosentti ja ilmeisesti työskentelee aikuisten transpolilla. (Käytän termiä transpoli yleismerkityksessä kuvaamaan yksikköä, jossa tutkitaan sukupuoli-identiteettiä.)

(ISIO ry:n lausunto jostain syystä puuttuu hankesivulta, mutta sen voi lukea täältä. Myös ISO ry kannattaa sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen mahdollistamista alle 18-vuotiaille.)

Kaltialan lausunto on varsin pöyristyttävää luettavaa myös minulle, joka jo tiedän hänen asenteensa sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvia nuoria kohtaan, saati sitten sellaiselle joka ei sitä entuudestaan tiedä. Lausunnossaan hän tuo asenteensa niin selkeästi esiin, että se ei jää epäselväksi kenellekään. Kaltialan mielestä nuoret ovat joko vanhempiensa manipuloimia pelinappuloita tai suggestion viemiä ja vakavien mielenterveysongelmien rampauttamia raukkoja, joita pitää suojella kaikilta muilta toimenpiteiltä kuin pään silittelyltä ja keskusteluavulta. Jopa 18 vuoden ikää Kaltiala pitää liian alhaisena rajana sille, että "nuoret voivat ottaa aikuisen vastuun kaikista täysi-ikäisyyden tuomista asioita".

Tällä lausunnollaan Kaltiala kertoo, että hän asettaa etusijalle cisnormatiivisuuden. Harhautuneita cisnuoria on hänen mielestään suojeltava transnuorten hyvinvoinnin kustannuksella. Hän esittää näkemyksensä tueksi toteamuksia, joita ei näe tarpeelliseksi taustoittaa lähteillä. Moni muu on niitä lausuntoonsa liittänyt. Joitakin esimerkkejä:

"Valtaosa lapsuudessa (ennen puberteettia) vastakkaiseen sukupuoleen identifioituvista tai sukupuoliahdistusta kokevista kokee toisin puberteetin käynnistyttyä."

Nämä tutkimukset, joihin Kaltiala jättää viittaamatta, on useassa uudemmassa tutkimuksessa todettu metodologisesti virheellisiksi, esimerkiksi tässä ja tässä. Translasten ja -nuorten varovainen "hoito" (eli ei hoideta) on haitallista heidän hyvinvoinnilleen. He jotka "kasvavat kokemuksesta pois" puolestaan eivät koe yhtä paljon haittoja, jos heitä hoidetaan (enkä tarkoita kirurgiaa).

"Oikeudellisen sukupuolen muuttamisen mahdollistaminen lapsuudessa olisi siinä kehitysvaiheessa hyvin vahva interventio sen suuntaan, ettei ole sallittua asettua sittenkin biologisen sukupuolensa mukaiseen identiteettikehitysuomaan."

Millä logiikalla? Jos muuttaminen mahdollistetaan, eikö se päinvastoin kerro, että muuttaminen on mahdollista myös takaisin päin? Varsinkin, kun sen on tarkoituskin nimenomaan olla mahdollista kumpaankin suuntaan. Kun nuoren kokemus otetaan tosissaan, hänen on varmasti helpompi tuoda esiin myös mahdollisesti takaisin päin muuttuva kokemuksensa, sanoo minun järkeni. 

Kaltialan esittämän ajatusrakennelman taustalla on transsukupuolisuuden ajatteleminen sairautena, häiriönä ja poikkeustilana, jota ei haluta psykologisesti vahvistaa siinä pelossa, että se ei olekaan pysyvä tilanne. Tällöin pelätään, että mahdollisesti takaisin päin muuttuvan identiteetin mukainen juridisen merkinnän korjaaminen tuntuisi henkilöstä nololta, niin nololta jopa, että sitä ei uskallettaisi tehdä vaan jumiuduttaisiin väärään identiteettiin ja mahdollisesti hakeuduttaisiin myös sen mukaisiin lääketieteellisiin korjaushoitoihin. Kuinka todennäköinen tällainen tilanne oikeasti on? Minusta se vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, ja mahdollinen epämukava tilanne (tarkoitan tilannetta ennen korjaushoitoja) merkittävästi pienemmältä psykologiselta haitalta kuin juridisen sukupuolen korjaamisen estäminen sitä haluavilta. Jos cissukupuoliselle epämukava tilanne nostetaan ohjaavaksi tekijäksi transsukupuoliselle merkittävän psykologisen haitan sijaan, on kyse cisnormatiivisuudesta ja jopa transfobiasta.

"Lasten kohdalla on myös huomioitava se mahdollisuus, että tällä asialla kuten millä tahansa muullakin asialla voidaan ajaa ensisijaisesti huoltaja(ie)n intressejä. Ei ole perusteltua olettaa, että juuri lapsen sukupuolen kohdalla vanhemman omien tarpeiden takia tapahtuva lapsen elämän manipulointi olisi mahdotonta, kun se muutoin missä tahansa asiassa on."

Kaltiala näyttää viittaavan tässä Münchhausen by proxy -ilmiöön sanomatta sitä suoraan. Kiitos tästä, Riittakerttu. Näinkö sinä minusta ja muista translasten ja -nuorten vanhemmista todella ajattelet? Että me vanhemmat manipuloimme lapsemme sukupuolikokemusta? Pidän tätä suorastaan törkeänä väitteenä, jota näkee lähinnä anonyymeillä keskustelu(vihapuhe)palstoilla. Tämän täytyy olla hänen henkilökohtainen mielipiteensä, koska tätäkään väitettä hän ei perustele sen kummemmin. Ehkä asiaa pitäisi tutkia, ennen kuin hutkii?

Duodecim-lehden artikkelin mukaan ilmiön taustalla ovat useimmiten lapsuudessa koetut toistuvat laiminlyönnit, väkivalta, traumat ja sairaudet, sekä näistä johtuvat mielenterveyden ja persoonallisuuden kehityksen haasteet. Myös yhteiskunnasta syrjäytyminen sekä potilaan ja lääkärin kieroutunut suhde on merkittävä tekijä ilmiössä. En tunnista itseäni kuvauksesta. Suurin trauma elämässäni on ollut avioero lähes nelikymppisenä, eikä minulla ole ollut koskaan mielenterveydellisiä tai persoonallisuuden kehityksen haasteita. En ole obsessoitunut ramppaamaan lääkärissä lapseni sukupuolikokemuksen validoinnin vuoksi. Olen ihan tavallinen työssäkäyvä äiti. 

En tunnista ilmiötä myöskään niiden translasten ja -nuorten vanhempien joukossa, jotka olen kohdannut. Vanhempien suurin intressi on omien lasten hyvinvointi. Jos se tarkoittaa heidän sukupuolikokemuksensa hyväksymistä ja tukemista, he ovat siihen valmiita, vaikka yhteiskunta ja terveydenhoito eivät heitä tukisi. Transpolille hakeudutaan, koska halutaan nuorelle apua ja hoitoa. Näin minä ainakin naiivisti kuvittelin, kun sinne lähdimme. Tosiasiassa apua ja hoitoa nuoren sukupuoliristiriitaan on haettava muualta kuin transpolilta.

En kiellä, etteikö lapsiaan eri tavoin hyväksikäyttäviä vanhempia olisi. Totta kai heitä on. Mutta pitääkö translain uudistamisessa erityisesti huomioida ja ennaltaehkäistä tätä? Eikö meillä ole jo olemassa lakeja ja käytäntöjä, jotka suojelevat lapsia hyväksikäytöltä? Translain ei liene tarkoitus olla Münchhausen by proxy -laki.

Joku voi tietysti olla sitä mieltä, että syyllistyn tässä Münchhausen by proxylle tyypillisesti lääkärin mitätöintiin, olihan Kaltiala juuri se henkilö, joka päätti, ettei lapseni saa diagnoosia. Aivan vapaasti voi olla sitä mieltä. Mielestäni on kuitenkin ihan aiheellista kysyä, millä perusteilla Kaltiala esittää näitä väitteitä, koska lausunnossaan hän ei sitä kerro.

"Lasten kohdalla epätyypillinen sukupuoli-identiteetti ja/tai sukupuoliahdistus vaativat ennen kaikkea kasvurauhaa ja hyväksyntää omana itsenään, kulkeepa kehitys mihin suuntaan tahansa, sekä mahdollisten samanaikaisten psykososiaalisten ongelmien hoitoa kuten yleensäkin samanikäisillä."

Tästä olen täysin samaa mieltä, jos sen irrottaa kontekstistaan. Mutta tässä yhteydessä käy selväksi, että Kaltialan mielestä hyväksyntä omana itsenään ja kasvurauha tarkoittavat kehon hyväksymistä ja hyssyttelyä. Translapselle ja -nuorelle nämä merkitsevät pakottamista cisnormatiivisuuteen, joka aiheuttaa merkittävää stressiä ja pahoinvointia. Tässä Kaltiala sivuuttaa ne tutkimukset, joiden mukaan sosiaalinen transitio (johon voi kuulua myös sukupuolen juridinen korjaaminen) auttaa translapsia ja -nuoria voimaan yhtä hyvin kuin cislapset ja -nuoret (lähdeviite).

"Nuoret ovat alttiita suggestiolle, ja esimerkiksi julkisessa keskustelussa vahvasti esillä olevat asiat ja sosiaalisen median vaikutukset muokkaavat heidän identiteettikokemustaan vahvasti. Eri aikakausina nousee sitten erilaisia, nuorilla itselleen vahvoja mutta ei välttämättä vielä lopullisia identifikaatioita."

Varmaankin näin (vaikka lähdeviite taas puuttuu), mutta ovatko nämä väliaikaiset identifikaatiot syy olla hoitamatta akuuttia hätää ja ahdistusta? Nyt puhutaan täysin peruttavissa olevista toimenpiteistä, sikäli kuin nyt mikään on peruuttamatonta. Sosiaalinen transitio ja juridisen sukupuolen korjaaminen eivät tee peruuttamatonta vahinkoa. 

(Eivätkö aikuisetkin ole alttiita suggestiolle? Itse ainakin olen hurahtanut eri aikoina mm. juoksuun, kuntosaliharjoitteluun, pyöräilyyn, kasvisruokiin ja kaikenlaiseen maailmanpelastamiseen, kun niistä niin kovasti julkisuudessa vouhotetaan. Ne ovat vaikuttaneet identiteettiini hyvinkin voimakkaasti, ja osa niistä on ollut väliaikaisia. Näiden identiteettiini vaikuttaneiden suggestioiden vuoksi olen käyttänyt suuria summia rahaa ja aikaa kaikenlaisiin harrastuksiin ja välineisiin, ja ne ovat myös vaikuttaneet kehooni ja kehosuhteeseeni - peruuttamattomasti!)

"Vaikka usein oletetaan, että puberteetin jälkeen muutoin kuin biologisen sukupuolen mukaisesti koettu sukupuoli-identiteetti on vakiintunut ja muuntohoidotkin perusteltuja, on muistettava, että a) tämä olettamus koskee lapsuudessa alkanutta ja puberteetissa voimistunutta identiteettikokemusta (ei puberteetin aikana tai sen jälleen löytynyttä), ja b) asiasta ei itse asiassa ole tutkimusnäyttöä vaan se on asiantuntijamielipide."

Olen ollut siinä käsityksessä, että puberteetissa alkanut sukupuoliristiriita on useimmiten pysyvä. Miten pitäisi tulkita esimerkiksi tämä Duodecimissä julkaistu:

"Kysymys lapsuuden transsukupuolisen identiteetin säilymisestä aikuisuuteen ratkeaa tavallisimmin 10 ja 13 ikävuoden välillä, jolloin ulkoiset sukupuoliominaisuudet korostuvat, seksuaalinen kiinnostus voimistuu ja ympäristön erot sukupuolten kohtelussa lisääntyvät. Tällöin myös osalle heistä, jotka lapsena identifioivat itsensä ulkoisten sukupuoliominaisuuksien mukaisesti, alkaa kehittyä transsukupuolinen identiteetti. Murrosikä näyttääkin olevan transsukupuolisen identiteetin kehityksen kannalta kriittinen ajanjakso, jona varhain alkanut kehitys vakiintuu tai myöhemmin vakiintuva kehitys alkaa."

Ja tuota noin, väittääkö hän siis myös, että aikuisuudessa (=puberteetin jälkeen) löytynyt identiteettikokemus ei ole vakiintunut eivätkä muuntohoidot perusteltuja? Huge if true.

Kaltialan lausunto jatkuu:

"Valtaosa sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuvista nuoruusikäisistä kärsii vakavista mielenterveyden häiriöistä, joihin liittyy toimintakyvyn laskua. Sellaisissa tilanteissa nuoruusiän emotionaalinen ja identiteettikehitys ovat aina vaikeutuneet ja päätelmiä identiteettikokemuksen pysyvyydestä ei ole turvallista tehdä senkään vertaa kuin psyykkisesti terveiden kohdalla. Muut ongelmat vaativat kiireellisempää interventiota."

Voisivatko mielenterveyden häiriöt johtua sukupuoliristiriidasta? Onko meillä tutkimustuloksia siitä, että sukupuoliristiriidan hoitaminen helpottaisi myös mielenterveyttä? Kyllä on, mutta Kaltiala ei ota niitä huomioon. Esimerkiksi tämä tai tämä.

Transpoleille hakeutuvien nuorten joukko ei ole yhtä kuin kaikki sukupuoliristiriitaa kokevat nuoret. Voinee olettaa, että poleille hakeutuvat ne, jotka kokevat enemmän ahdistusta identiteetistään ja toivovat siihen hoitoa. Täten voinee olettaa myös, että heillä on enemmän mielenterveyden haasteitakin tästä ahdistuksesta johtuen. Ihan niin kuin Kaltiala itse toteaa. Mutta miten heitä kannattaisi hoitaa?

Myös psyykkisesti sairailla on oikeus sukupuoli-identiteettinsä edellyttämään hoitoon. Hoidon kieltäminen kokonaan ei voi olla ratkaisu, vaan pitäisi löytää pehmeämmät eli ei kehoon kajoavat keinot, joilla heitä voidaan auttaa. Jos nämäkin kategorisesti evätään ja ohjataan hakemaan apua perusterveydenhuollosta tai yksityiseltä ilman sen kummempia ohjeita tai lähetteitä, niin tämä apu on yhtä kuin nolla.

Kaltiala ottaa kantaa myös politiikkaan:

"On valtava ongelma, että poliittinen painostus on kansainvälisesti johtanut siihen, ettei näistä kliinisistä havainnoista avoimesti keskustella, jolloin päätöksenteko yhteiskunnantasolla voi tapahtua erheellisistä lähtökohdista."

Hän viittaa varmaankin ihmisoikeusnäkökulmaan, joka painostaa translain muuttamiseen. Pitäisikö lakeja muuttaa vain lääketieteellisen keskustelun pohjalta? Minun mielestäni molempia tarvitaan.

"Vaikka toki on nuoria, joiden identiteetti on jo nuoruusiässä vakiintuneesti vastakkaisen biologisen sukupuolen ja mielenterveyden kehitys suotuisaa, näiden harvinaistapausten perusteella ei ole tarpeen luoda tilannetta, jossa psyykkisesti sairaat ja kehityksellisesti epäkypsät kehitysikäiset takertuisivat ajatukseen, että sukupuolen korjaaminen lievittää ongelmat. Tarvitaan runsaasti lisää tutkimustietoa ja tämän asian poliittinen rauhoittuminen ennen kuin voidaan turvallisesti päätellä, onko perusteltua syytä mahdollistaa juridinen korjaus ennen täysi-ikäisyyttä."

Voiko tämän selkeämmin enää kertoa, että cissukupuoliset ovat Kaltialan mielestä etusijalla transsukupuolisiin nähden? On olemassa jo useita maita, joissa alaikäisten on mahdollista korjata juridinen sukupuolensa. Argentiinassa laki on ollut voimassa kohta 10 vuotta. Ja jälleen, juridinen sukupuolimerkintä ei korjaa mielenterveyttä, mutta ei se haittaakaan tee. Se voi merkittävästi vähentää vähemmistöstressiä ja on yksi askel siihen suuntaan, että yleiset asenteet muuttuvat hyväksyvämmiksi.

"Alle 18-vuotiaat ovat Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsia, joilla on oikeus olla joutumatta aikuisen vastuuseen lukuisista asioista. Nuoruusikäisten aikuiseksi yksittäisissä asioissa tulkitsemisen sijasta voidaan toki harkita, alennetaanko täysi-ikäisyyden rajaa kokonaisuudessaan, jos yhteiskunta uskoo, että alemmassa ikävaiheessa nuoret voivat ottaa aikuisen vastuun kaikista täysi-ikäisyyden tuomista asioita. Nuoruusiän kehityksen asiantuntijana en niin usko. Päinvastoin, 18-vuoden ikärajakin on liian alhainen, sillä nuoruusiän kehitys jatkuu sen jälkeen useamman vuoden ajan."

Lapsen oikeuksien sopimuksessa mainitaan lukuisia asioita, joilta lapsia tulee suojella. Lasta ei saa mm. saattaa vastuuseen rikoksista tai laittaa raskaisiin töihin. Lapsen sukupuoli ei kuitenkaan ole rikos tai raskas työ, josta lapsi laitettaisiin vastuuseen, tai mitään muuta sellaista jolta lasta pitäisi suojella. Se on hänen henkilökohtainen ominaisuutensa, ihan niin kuin cissukupuolisenkin lapsen sukupuoli. Lapsella on oikeus omaan sukupuoleensa ja oikeus tulla tunnustetuksi oikeassa sukupuolessaan yhteiskunnan silmissä.

Kaltiala:

"Ei ole osoitettu, että sukupuolen korjaaminen parantaisi nuoruusikäisten mielenterveyden häiriöitä ja toimintakykyä tai johtaisi suotuisampaan psykososiaaliseen kehitykseen kuin korjaaminen täysi-ikäisyydessä tai muiden ajankohtaisten häiriöiden asianmukainen hoito."

Sukupuolen juridinen korjaaminen on osa sosiaalista transitiota, joka tutkitusti parantaa nuoren toimintakykyä ja mielenterveyttä. Juridisen korjaamisen lykkäämisellä voi olla mielenterveyttä ja toimintakykyä heikentäviä vaikutuksia. Ihmisen pitäisi saada itse päättää, milloin korjaa juridisen sukupuolimerkintänsä. Se ei ole lääketieteellinen asia, minkä Kaltiala itsekin hieman kaarrellen toteaa lausuntonsa alussa (muut lääkärit toteavat sen lausunnoissaan selkeämmin). Muiden ajankohtaisten häiriöiden asianmukainen hoito on tietysti asiallista ja tarpeellista, sitä en kiellä.

----------

Loppulausuntoa en jaksa käydä enää läpi, vaikka aihetta olisi.

Kaltialan ja muunkin työryhmän kannattaisi tutustua tähän ILGA-Europen teemajulkaisuun "License to be yourself: Trans children and youth. A legal gender recognition issue brief".

Kuten siellä todetaan: 

"A process that enables the best interests of the child to be assessed should be the primary consideration. It would be very difficult to justify that a blanket exclusion of children from legal gender recognition is in the best interests of every child." 

Tapaus Keira Bell osa 3

Eilen 17.9.21 Court of Appeal (vastaa kai hovioikeutta Suomessa?) on kumonnut viime joulukuisen päätöksen nk. Bell vs Tavistockin tapauksessa. Päätöksen mukaan koko juttua ei olisi pitänyt ottaa edes käsittelyyn. Nk. Gillick competence, tietoinen suostumus, on aina alaikäisen potilaan, hänen huoltajiensa ja hoitohenkilökunnan välinen asia, eikä oikeuden päätös. 

Transnuorten oikeus tietoiseen suostumukseen on siis sama kuin kaikilla muillakin, eikä sitä evätä heiltä vain siksi, että he ovat transsukupuolisia, kuten edellinen oikeuden päätös joulukuulta oli linjannut. Tämä on hyvin tärkeä ja ihmisoikeuksia kunnioittava päätös. Kehollinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus ovat ihmisoikeuksia joita tulee kunnioittaa. Tätä aiempaa, nyt kumottua päätöstä on nimittäin käytetty tietyillä tahoilla keppihevosena sille, että myöskään koronarokotusten suhteen alaikäiset eivät voisi antaa tietoista suostumustaan.

Päätöksessä todetaan myös, että Tavistockin käytännöt ovat olleet laillisia.

Erilaiset LGBT- ja transjärjestöt ovat ilmaisseet laajasti tyytyväisyyttä päätökseen. Toivottavasti tämä päätös todellakin johtaa translasten ja -nuorten parempaan terveydenhoitoon. 

Bellin asianajaja Paul Conrathe puolestaan on ilmaissut tyytymättömyyttä päätökseen, ja aikoo valittaa. Hänen mielestään Gillick competence on kyseenalainen. Hän vastustaa myös aborttia. Enpä usko, että valituksella on menestymisen mahdollisuuksia. Tai jos on, olemme Gileadissa.

----------

EDIT. 20.9.2021

Gillick competence ilmeisesti todellakin on paitsi Bellin asianajajan, myös "gender critical"-piirien mielestä kyseenalainen. Näin kirjoittaa Kathleen Stock (gender critical):

Mahtaako Stock ulottaa saman argumentin myös muuhun lääketieteeseen? Esimerkiksi, jos et ole koskaan synnyttänyt lasta, et voi tietää millaista se on, etkä siten voi antaa tietoista suostumusta aborttiin? Eikö kuulostakin hullulta? Tämä on tyypillistä gender criticalien huolitrollausta. En tarkoita, etteikö olisi syytä olla huolissaan ja tietoinen siitä, että alaikäinen ei välttämättä ymmärrä ihan kaikkea, mihin suostuu, kun on kyse sukupuolen korjaamisesta. Mutta täydellinen tietoinen suostumus on asia, jota kukaan ei koskaan saavuta yhtään missään asiassa, joten mikäli Gillick competence / tietoinen suostumus asetetaan kyseenalaiseksi sukupuolta korjaavien hoitojen yhteydessä, se tulee asettaa kyseenalaiseksi kaikessa muussakin.

Tekee mieli myös kysyä, miksi hänen ja muiden gender criticalien mielestä tässä kohtaa ihmisen kokemus on merkityksellinen, mutta sukupuoli-identiteetin kokemus ei kuitenkaan ole? Tiedän kyllä heidän vastauksensa tähän...

Sitä paitsi seksuaalinen toimintakyky ei mitenkään automaattisesti katoa sukupuolenkorjaushoitojen seurauksena. Riskit täytyy tietää ja tiedostaa, ja sen jälkeen päätös on tehtävä punniten huolellisesti sekä harkittavana olevan hoidon että hoitamatta jättämisen vaikutukset. Ratkaisu ei voi olla, että kategorisesti kaikki jätetään vaille hoitoa, eikä henkilö itse voi vaikuttaa omaan hoitoonsa.

Lisäksi olen nähnyt gender criticalien joukossa ihmettelyä, miksi päätöksen tehnyt tuomaristo vertasi ehkäisyn saatavuutta hormoniblokkerihoitoihin, koska heidän mielestään ehkäisyllä ei ole niin vakavia ja pitkäaikaisia vaikutuksia kuin blokkereilla. Kröhöm, kannattaa tutustua ehkäisyn vaikutuksiin hieman tarkemmin, eikä tekisi pahaa tutustua blokkereiden vaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin neutraalein silmälasein. Sitä paitsi tuomarit eivät verranneet näiden lääkkeiden vaikutuksia, vaan tietoisen suostumuksen antamista.

----------

Aiemmat vaiheet blogissani:

Tapaus Keira Bell 

Tapaus Keira Bell osa 2