Kirjeeni sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Seurasin eduskunnan lähetekeskustelua torstaina, kun käsittelyssä olivat Oikeus olla - ja Ehjänä syntynyt -kansalaisaloitteet. Kansanedustajat käyttivät useita hyviä puheenvuoroja aloitteiden puolesta, kiitos niistä! Ilahduin ja liikutuin niiden ymmärtäväisyydestä. Jäin kaipaamaan erityisesti SDP:n kansanedustajien puheenvuoroja - oli suuri pettymys huomata, että pääministeripuolue ei osallistunut keskusteluun lainkaan.

Oikeus olla -aloitetta koskevassa keskustelussa kristillisdemokraattien edustajat osoittivat tietämättömyytensä, ja halusin oikaista heidän väitteitään. Niinpä lähetin aloitetta käsittelevälle sosiaali- ja terveysvaliokunnalle seuraavanlaisen kirjeen. (Kopio lähti myös edustajille Räsänen ja Tanus)

----------

Arvoisa sosiaali- ja terveysvaliokunta!

Toivon teille viisautta, empaattisuutta ja inhimillisyyttä, kun käsittelette ”Oikeus olla” -kansalaisaloitetta. Olen itse 18-vuotiaan transmiehen äiti ja Translasten ja -nuorten perheet ry:n hallituksessa. Seurasin eduskunnan lähetekeskustelua aloitteesta 11.11. Kansanedustajat Päivi Räsänen ja Sari Tanus, vaikka lääkäreitä koulutukseltaan ovatkin, eivät puheenvuorojensa perusteella tiedä translapsista ja -nuorista juuri mitään. Haluan siksi oikaista muutamia heidän väitteistään, omiin kokemuksiini ja muutaman vuoden aikana keräämääni tieteelliseen tietoon perustuen. Kirjeeni on pitkä, mutta tärkeä, joten toivon Teidän lukevan sen kokonaisuudessaan.

 

Edustaja Päivi Räsänen sanoi: ”Tämä kansalaisaloite poistaisi kokonaan lääketieteellisen yhteyden sukupuolen vahvistamisprosessissa. Ja vaikka kyseessä on vain juridisen sukupuolen vahvistaminen, niin tämä ehdotus korostaa sitä tavoitetta, että sukupuolen käsite irrotetaan biologisesta todellisuudesta, biologisista tosiasioista. Eli sukupuoli voitaisiin ikään kuin määritellä ilmoitusluonteisesti henkilön oman identiteettikokemuksen pohjalta ilman, että se perustuisi objektiivisesti määriteltäviin lääketieteellisiin tosiasioihin. Tämä on tämän aloitteen oleellinen tarkoitus. Eli tällä aloitteella halutaan edistää sateenkaari-ideologiaa, hyvin ideologisia tavoitteita, eli pyrkimystä muuttaa sukupuolen käsite ideologiseksi ja mahdollistaa myöhemmin biologiseen sukupuoleen sitoutuvien näkemysten pitäminen virheellisinä.”

Oikaisu: Sukupuolta ei voida sitoa mihinkään yksittäiseen biologiseen seikkaan, vaan jokaisen sukupuoli koostuu yksilöllisistä kehollisista piirteistä. Tarkin sukupuolen biologinen määritelmä perustuu sukusoluihin eli lisääntymisbiologiaan. Biologiset seikat ovat kuitenkin vain osa sukupuolta. Ei ole mitään väärää siinä, että juridinen sukupuoli perustuisi ihmisen omalle ilmoitukselle, eikä biologialle. Yhteiskunnan järjestäytyminen kahden biologisen lisääntymissukupuolen mukaisesti on ideologinen valinta ja ihmisten tekemä sopimus, ei muuttumaton objektiivinen tosiseikka. Sateenkaari voi olla ideologiaa, mutta sitä on myös mitä suurimmassa määrin juridisen sukupuolen sitominen syntymässä määritettyyn sukuelimistä pääteltävään sukupuoleen. Vaikka tuo määrittely on useimmiten paikkansa pitävä, se ei ole sitä erehtymättömästi. Maailman lääkäriliiton WMA:n kannan mukaan jokaisella on oikeus itse määritellä oma sukupuolensa. (WMA:n kannanotto: https://www.wma.net/policies-post/wma-statement-on-transgender-people/ Sukupuolen biologiasta lisää esimerkiksi: https://journal.fi/tt/article/view/89802/49063)

Edustaja Päivi Räsänen sanoi: ”Lääketieteellisen arvioinnin ohittaminen on vakavaa erityisesti nuorten kohdalla. Tutkimuksista ja tilastoista tiedetään, että 80—90 prosenttia niistä nuorista, jotka teininä ajattelevat olevansa transsukupuolisia tai kokevat olevansa toista sukupuolta kuin se heidän todellinen, biologinen sukupuolensa on, aikuistuessaan kuitenkin identifioituu alkuperäiseen sukupuoleensa. Olisikin todella vaarallista tuoda jo 15-vuotiaille aivan omalla ilmoituksella mahdollisuus sukupuolen juridiseen vaihtamiseen, joka käynnistäisi sen prosessin, joka johtaisi sitten hormonihoitoihin, tarvittaessa myös leikkaushoitoihin, rintojen poistamiseen, sukuelinten silpomiseen — sellaiseen prosessiin, josta ei ole enää paluuta myöhemmin.”

Oikaisu: Kansanedustaja Räsänen ei yksilöi, mistä tutkimuksista tai tilastoista hän tässä puhuu, mutta tunnetuimmat tutkimukset, joissa tämän suuntaiset prosenttiluvut esiintyvät, ovat seuraavat: Drummond, Bradley, Peterson-Badali, & Zucker, 2008; Steensma, Biemond, de Boer, & Cohen-Kettenis, 2011; Steensma, McGuire, Kreukels, Beekman, & Cohen-Kettenis, 2013; sekä Wallien & Cohen-Kettenis, 2008. Kyseiset tutkimukset on kuitenkin sittemmin todettu metodologisesti virheellisiksi ja laadultaan kehnoiksi, kuten esimerkiksi Julia Temple Newhook et. al:n tutkimuksessa vuodelta 2018. Tämä tutkimus palkittiin vuoden parhaana sukupuoli-identiteettiin liittyvänä tutkimuksena vuonna 2020 (GIRES UK). (Linkki: https://www.researchgate.net/publication/324808865_A_Critical_Commentary_on_Follow-Up_Studies_and_Desistance_Theories_about_Transgender_and_Gender-Nonconforming_Children)

Aluksi todetaan, että siinä tarkastellut tutkimukset ovat tuottaneet paljon hyödyllistä tietoa sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevista lapsista ja nuorista. Niiden perusteella voidaan todeta, että 10-13 vuoden ikä on heidän kohdallaan merkitsevä vaihe, jolloin sukupuoli-identiteetin kehittyminen hakee suuntansa.

Temple Newhook et al. nostavat esiin useita metodologisia virheitä läpikäymissään neljässä tutkimuksessa. 1) Tutkimuksiin osallistuvat lapset oli mahdollisesti luokiteltu väärin, 2) tutkimuksiin osallistuneiden sosiaalisen ympäristön vaikutukset jätettiin huomiotta, 3) osallistujien alhainen ikä seurantavaiheessa, ja 4) seurantavaiheessa kadonneiden nuorten mahdollinen väärinluokittelu.

Artikkelin kohteena olevissa tutkimuksissa oli tulkittu sukupuolidysforia hyvin laveasti siten, että myös sukupuolelleen epätyypillisesti käyttäytyvät lapset oli luokiteltu sukupuolidysforisiksi, vaikka he eivät sitä välttämättä olleet. Osallistujat näihin tutkimuksiin värvättiin klinikoilta, joihin vanhemmat veivät lapsensa, jos heillä oli huolia esimerkiksi poikansa feminiinisestä käytöksestä (poika leikkii ns. tyttöjen leikkejä). Vanhemmat toivoivat, että klinikalla tällainen epätoivottava käytös hoidettaisiin pois. Osalla tutkittavista lapsista oli diagnoosina "gender identity disorder", GID, vanhan DSM-4:n mukaan, ja osalla ei ollut diagnoosia, mutta silti heidät otettiin mukaan tutkimukseen. DSM-5 julkaistiin v. 2013 ja siinä GID-diagnoosi on korvattu "gender dysphoria", GD-diagnoosilla. Näin ollen artikkelin kohteena olleissa neljässä tutkimuksessa yhdelläkään lapsella ei ollut nykyisin käytössä olevaa GD-diagnoosia. GID-diagnoosi on epätarkempi ja laveampi kuin GD. Tutkimuksissa oli siis mukana lapsia, jotka eivät nykyisen diagnostiikan mukaan saisi GD-diagnoosia, joten ei ole yllätys, että seurantavaiheessa murrosiän jälkeen nämä lapset eivät ole transsukupuolisia. Myös täysin vailla diagnoosia olevia lapsia oli tutkimuksissa mukana, jopa 40% tutkituista. Näin suuret vääristymät luokitteluissa vaikuttavat tulosten luotettavuuteen merkittävästi.

Seurantavaiheessa tutkittavien ikä oli pääosin 16-22 vuotta, mikä on melko alhainen ikä tutkia sukupuoli-identiteetin pysyvyyttä. Tutkimuksissa on siis oletettu, että mikäli seurantavaiheessa juuri murrosiän ohittanut tai juuri aikuistunut nuori ei ole edennyt sukupuolen korjaushoitoihin, hän ei ole transsukupuolinen. Tämä on siinä mielessä väärä päätelmä, että osa transihmisistä etenee hoitoihin vasta tukevasti aikuisiällä. Kolmessa tutkimuksessa neljästä ne potilaat, joita ei tavoitettu seurantavaiheessa, luokiteltiin "desister"-luokkaan eli cissukupuolisiksi. Näiden potilaiden määrä oli 22-30% tutkituista. Yhdessä tutkimuksessa tulkintaa oli perusteltu sillä, että koska kyseessä oli maan (Hollanti) ainoa gender-klinikka, tavoittamatta jääneet potilaat eivät todennäköisesti olleet transsukupuolisia. Tämä tulkinta on virheellinen monella tapaa. Se ei ota huomioon, että potilas voi identifioitua transsukupuoliseksi, vaikka ei hakeudu hoitoon; että potilas on voinut hakeutua hoitoon ulkomaille; että sosioekonomiset tai kulttuuriset syyt voivat vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen; että potilaan huonot kokemukset klinikalla ovat voineet vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen (sinne ei haluta palata); että potilas on joutunut mielenterveyden takia psykiatriseen hoitoon tai kuollut; että nuori on "mennyt kaappiin" sosiaalisen paineen ja/tai sisäistetyn transfobian takia.

Artikkelissa nostetaan esiin myös lukuisia teoreettiseen viitekehykseen, etiikkaan ja tulkintaan liittyviä virheellisyyksiä. Teoreettiseen viitekehykseen kytkeytyvät virheet liittyvät "desistance-persistence" -teoriaan, joka on otettu käyttöön kriminologiasta ja täten luokittelee sukupuoli-identiteetin kahteen kategoriaan, "normaali" ja "epänormaali"; binääriseen sukupuolikäsitykseen, joka ei ota huomioon sukupuolen moninaisuutta; sekä stabiiliin sukupuoli-identiteettiin positiivisena tuloksena, joka ei ota huomioon sukupuoli-identiteetin muuttumisen mahdollisuutta eliniän aikana. Eettiset virheellisyydet liittyvät tutkimuksiin osallistuneiden lasten intensiiviseen hoitamiseen ja testaamiseen, hoidon kyseenalaisiin tavoitteisiin, sekä lasten autonomian kunnioittamattomuuteen. Tulkintaan liittyviä huolenaiheita tutkimuksissa on, että niissä tuntematon aikuisiän tulevaisuus on asetettu tärkeämmäksi kuin lapsen tämänhetkinen nykyisyys, ja että niissä aliarvioidaan haitat, jotka syntyvät transition viivästyttämisestä tai torjumisesta.

Bioetiikan juristi Florence Ashley on julkaissut artikkelin (linkki: https://www.florenceashley.com/uploads/1/2/4/4/124439164/ashley_the_clinical_irrelevance_of_%E2%80%9Cdesistance%E2%80%9D_research_for_transgender_and_gender_creative_youth.pdf), jossa hän todistaa, että sen tyyppiset tutkimukset, joilla pyritään ennustamaan sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevan lapsen sukupuolta aikuisuudessa, ovat haitallisia. Tutkimukset, joiden metodologia on virheellinen ja joiden perusteella alaikäisten sosiaalista transitiota pyritään viivyttämään tai sukupuolen ilmaisua jopa korjaamaan, ovat yksiselitteisesti haitallisia sekä niille, jotka aikuisina ovat transsukupuolisia, että niille, jotka eivät ole. Sosiaalinen transitio tarkoittaa elämistä oikeaksi koetussa sukupuoliroolissa ilman lääketieteellisiä toimenpiteitä, ja sukupuolen juridinen korjaaminen voi olla osa sitä. On olemassa lukuisia tutkimuksia siitä, miten sosiaalinen transitio ja lähipiirin tuki auttavat translapsia ja -nuoria voimaan yhtä hyvin kuin ikätoverinsa. (Esimerkiksi: https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2778206)

Vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan tyypillisin transsukupuolisen identiteetin itseymmärryksen ikä on vaihdellut hyvin vähän tutkituissa ikäluokissa (v. 1941 - 2000 syntyneet). Ikä on vaihdellut 12 ja 14 ikävuoden välillä ollen tyypillisimmin 12,7 vuotta, eli myös ennen lähetemäärien kasvua transihmiset ovat tunnistaneet itsensä transsukupuolisiksi tyypillisimmin murrosiässä. Ns. kaapista ulos tulemisen ikä sen sijaan on pudonnut dramaattisesti - vuosina 1941-55 syntyneiden keskuudessa se on 35,4 vuotta ja vuosina 1986-2000 syntyneiden joukossa 17,5 vuotta. Tämä luonnollisesti näkyy alaikäisten lähetemäärien kasvuna, ja kertoo ainoastaan siitä, että yhteiskuntien suhtautuminen transsukupuolisuuteen on muuttunut ja muuttumassa hyväksyvämpään suuntaan. (Linkki: https://www.researchgate.net/publication/329428043_Being_transgender_in_Belgium_Ten_years_later)

Edustaja Räsäsen maalailemat uhkakuvat siitä, että nuoren sukupuolen juridinen korjaaminen johtaisi peruuttamattomiin lääketieteellisiin korjaushoitoihin, on nimenomaan uhkakuva vailla todellisuuspohjaa. Lääketieteelliset toimenpiteet harkitaan aina huolellisesti erikseen ja yksilöllisesti, eikä juridisella sukupuolella ole siinä painoarvoa. Sukupuolen juridisen korjaamisen irrottaminen lääketieteellisestä prosessista toimii todennäköisesti juuri päinvastoin, sillä tiedetään, että osa sukupuolen korjausprosessiin lähteneistä olisi jättänyt joitakin toimenpiteitä tekemättä, jos juridisen sukupuolen voisi korjata ilman lääketieteellistä prosessia. (Esimerkiksi: https://yle.fi/uutiset/3-12171816)

Edustaja Päivi Räsänen sanoi: ”Taloustutkimus kysyi vuonna 2020 suomalaisilta, tulisiko lakia muuttaa siten, että sukupuolenvaihto tulisi pelkästään oman ilmoituksen perusteella tapahtuvaksi ilman lääketieteellisiä ja psykiatrisia tutkimuksia, ja 78 prosenttia suomalaisista silloin ilmoitti suhtautuvansa kielteisesti nimenomaan hoitojen sallimiseen alaikäisille, ja enemmistö ei kannattanut tätä ilmoitusmenettelyä. Toivon, että myös tämä sali antaisi vahvan viestinsä siitä, että tämän kansalaisaloitteen suuntaan ei lähdetä, ja ymmärtääkseni hallitusohjelmassakin on sovittu, että alaikäisille ei tällaista sukupuolen vaihtamisen ilmoitusprosessia tuotaisi.”

Oikaisu: Taloustutkimus totesi tiedotteessaan, että tutkimuksen tilannut Aito Avioliitto ry on uutisoinut tutkimuksen tuloksista harhaanjohtavasti. Taloustutkimuksen mukaan tulokset kertovat suomalaisten mielipiteen vain niihin kahteen yksittäiseen kysymykseen, jotka tutkimuksessa esitettiin. Tulokset eivät kerro suomalaisten mielipiteestä translain uudistamiseen kokonaisuutena. Tutkimuksessa esitetyt kysymykset olivat harhaanjohtavia, eivätkä todellisuudessa kertoneet lakiuudistuksen tavoitteista. (Linkki Taloustutkimuksen tiedotteeseen: https://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/uutisia/tasmennys-aito-avioliitto-ryn-teettaman-kyselyn-tuloksista.html)

Edustaja Sari Tanus sanoi: ”Nyt on tärkeää miettiä, haluammeko tässä salissa viedä ideologisia asioita eteenpäin vai haluammeko ajatella ja viedä sellaisia päätöksiä eteenpäin, jotka edistävät lasten ja nuorten pitkäaikaista hyvinvointia. Aivan niin kuin täällä edustaja Räsänen nosti esiin, niin viimeisten muutaman vuoden aikana erityisesti nuorten tyttöjen keskuudessa on noussut valtavasti niiden tyttöjen määrä, jotka yllättäen kokevat itsensä pojiksi — joko sen jälkeen, kun koulussa on käyty puhumassa asiasta, joko sen jälkeen, kun he ovat netissä löytäneet ryhmän, johon ovat tutustuneet, tai sen jälkeen, kun joku tuttavapiirissä on alkanut pohtia asioita. Haluaisin muistuttaa, että lasten ja nuorten normaaliin kehitykseen kuuluu murrosikä, jolloin kyseenalaistetaan moniakin asioita, jolloin kritisoidaan, jolloin kapinoidaan, ja se murrosikä on erittäin tärkeä jakso käydä läpi. Ja silloin on erittäin tärkeää, että nekin nuoret, jotka kokevat epämukavuutta omassa kehossaan, jotka haluaisivat olla jotakin muuta kuin ovat, vaikka sukupuolensa suhteen, kohdataan lämpimästi, rakastavasti, heitä kuunnellaan, heille annetaan tilaa, annetaan joustoja, mutta heitä kuitenkin ohjataan turvallisesti eteenpäin, koska lääkärit, nimenomaan transpoliklinikan lääkärit, niin täällä Helsingissä kuin Tampereella, missä näitä hoitojakin annetaan, nimenomaan ovat painottaneet sitä, että 80—90 prosentilla niistä nuorista, jotka ovat kokeneet, että ovat toista sukupuolta, jotka ovat halunneet myös muuta kuin juridista muutosta, tämä toive laimentuu, ja itse asiassa, kun he pääsevät murrosiän yli ja ehkä sen jälkeen, kun näitä kipeitä kysymyksiä on heidän kanssaan käsitelty, heidän toiveensa lakkaa. Ja huoli myös lääkärien keskuudessa on se, että kun avataan ovea ikään kuin juridiselle määrittelylle, että he juridisesti asiakirjoissa ovat toista sukupuolta, niin silloin lähdetään myös vahvistamaan sitä reittiä, sitä prosessia, jossa hyvin monella lähtee vahvistumaan myös se muutosprosessi, fysiologinen muutosprosessi, ja sitä lähdetään vaatimaan. Sen lisäksi lääkärit ovat nostaneet esiin, että erittäin monella niistä nuorista, joilla on tämän tyyppisiä toiveita, taustalta löytyy autismikirjon häiriöitä. Sieltä löytyy koulukiusaamista, oppimisvaikeuksia, kaltoinkohtelua, seksuaalista hyväksikäyttöä ja niin edelleen. Miksi joku nuori tyttö inhoaa rintojansa? Luuletteko, että jos tällainen nuori tyttö saa oikeuden itse ilmoittaa, että ”haluankin olla poika”, niin kuinka paljon jää piiloon niitä tapauksia, joissa niitä rintoja on kopeloitu, joissa on ollut seksuaalista hyväksikäyttöä, jolloin hän ei ole kertonut kenellekään, mutta inhoaa niitä rintojansa, jotka hän haluaa leikattavaksi pois. Eli meidän lääkärien suuri pelko on, että kun me avataan tällainen reitti, niin meille jää tavattoman paljon lapsia ja nuoria, joiden elämänhistoriaan jää kaltoinkohtelut ja monet muut sellaiset asiat, mitkä todellakin pitäisi heidän kanssaan keskustella läpi ja auttaa heitä selvittämään asiat ja jatkamaan elämäänsä tasapainoisesti eteenpäin.”

Oikaisu: Kuten jo aiemmin toin esiin, sosiaalinen transitio eli eläminen oikeaksi koetussa sukupuoliroolissa ilman lääketieteellisiä toimenpiteitä edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. Sen kieltäminen sen sijaan on haitallista kaikille, olipa heidän sukupuolikokemuksensa aikuisena mitä tahansa. Ei ole mitään ihmeellistä siinä, että kun nuori kuulee asiasta, joka tuntuu selittävän omia tuntemuksia, hän samaistuu siihen. Korkeat prosenttiluvut ”toiveiden lakkaamisesta” kävin läpi jo aiemmin edustaja Räsäsen puheenvuoron yhteydessä. Kokemukset mm. Tanskasta ja Norjasta, joissa alaikäisten on mahdollista korjata juridinen sukupuolensa, eivät kerro sen suuntaisesta kehityksestä fyysisten hoitojen vaatimiselle, joita edustaja Tanus puheenvuorossaan esittää. Kipeistä kysymyksistä keskusteleminen nuorten kanssa on ehdottomasti tärkeää, eikä sukupuolen juridisen korjaamisen mahdollistaminen sen tarvetta poista. Autismin kirjolla oleminen ei ole este sille, ettei sukupuolta voisi juridisesti (ja myöhemmin mahdollisesti lääketieteellisesti) korjata.

Näiden oikaisujen lisäksi haluan erityisesti tuoda esiin, että yhdistyksemme toiminnassa on mukana useita kymmeniä lapsia ja nuoria, jotka ovat ilmaisseet sukupuoliristiriitaansa johdonmukaisesti jopa 2-3 -vuotiaasta lähtien, ja jotka ovat yksilöllisesti omassa aikataulussaan saaneet siirtyä elämään siihen sosiaaliseen sukupuolirooliin, joka heille tuntuu oikealta ja tukee heidän hyvinvointiaan. Erityisesti näiden lasten ja nuorten osalta sukupuolen juridisen korjaamisen mahdollistaminen on tärkeää.

Kunnioittavin terveisin, [nimeni]