Mihin menette, Suomen transpolit?

Osallistuin noin kuukausi sitten Setan järjestämään jäsenjärjestöjen keskusteluiltaan, jossa teemana oli mm. sukupuolen korjaushoitojen ajankohtainen tilanne. Tämän lisäksi tänään Hesarissa julkaistu artikkeli "Nyt on kiire" sai minut tarttumaan näppäimistöön pitkästä aikaa.

Setasta kerrotaan, että nyt kun lainsäädäntö juridisen sukupuolen vahvistamisesta on muuttunut, transpolien tilanne on erilainen kuin ennen. Asetus sukupuoliristiriidan tutkimuksesta ja hoidosta on kumottu, eikä ole enää olemassa lakiin perustuvaa oikeutta päästä sukupuolidysforian arvioon. Tämä on johtanut paitsi yli tuhanteen sukupuolen juridiseen vahvistamiseen ilman transpolien lääkärien arviota (jee!), myös siihen, että transpoleilla noin puolet lähetteistä hylätään (buu!). Osa hoitoja tarvitsevista on hakeutunut ulkomaille hoitoihin, mutta edelleen suuri määrä ihmisiä hakeutuu sukupuolidysforian tutkimuksiin ja sitä kautta hoitoihin Suomessa transpolien kautta. Kannattaa lukea myös tämä artikkeli hoidoista ulkomailla.

Hyväosaiset hyödyntävät kansainvälisiä mahdollisuuksia ja itsemääräämislakia ja tukeutuvat transyhteisöön, mutta kaikilla ei ole resursseja tähän. Haavoittuvassa asemassa olevilla toimintakyky estää transpoleille hakeutumisen. Tämän lisäksi he saattavat vältellä terveydenhuoltoa muutenkin, koska pelkäävät mahdollisten kirjausten vaikutusta lähetteeseen transpolille tai tutkimuksiin siellä.

Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto PALKO valmistelee parhaillaan uusia hoitosuosituksia. Toivottavasti ne tehdään laajan kansainvälisen tutkimuksen ja WPATH:n tuoreimpien suositusten mukaan, eikä anneta niin suurta painoarvoa yhdelle henkilölle, joka on ollut vaikuttamassa mm. USAn ja Ison-Britannian transhoitojen romahdukseen. Tällöin transpoleille hakeutuvat kohdattaisiin ja hoidettaisiin kokonaisvaltaisesti, eikä edellytettäisi esimerkiksi mielenterveyden ongelmien tai autismin kirjon "hoitamista kuntoon" jossain muualla ensin. Myös transpolien (jos näistä edelleen pidetään kiinni) resurssit pitäisi saattaa tarpeen mukaiseen kuntoon, koska tällä hetkellä ne eivät riitä.

Keskusteluillassa tuotiin terveisiä myös WPATHin kansainvälisestä konferenssista, joka pidettiin syyskuussa Lissabonissa. Anti-gender-liikehdintä on USAssa saanut aikaan rajoituksia transihmisten hoitoon ja lietsonut väkivallan uhkaa transihmisiä sekä heitä hoitavia lääkäreitä kohtaan. Esimerkiksi kliinikoilta voidaan ottaa lisenssit pois, he voivat saada rikossyytteen jos noudattavat WPATH:n uusimpia hyvän hoidon suosituksia, tai heidät voidaan vangita. Klinikat saavat somessa pommiuhkauksia. Olen lukenut kansainvälisiltä translasten ja -nuorten vanhempien keskustelufoorumeilta, että joissakin osavaltioissa edellytetään sosiaaliviranomaisten väliintuloa ja konservatiivisimmat vaativat lasten huostaanottoa ja vanhempien vangitsemista, jos he tukevat lapsensa sukupuoli-identiteettiä. Konservatiivisissa osavaltioissa transnuorten itsemurhayritykset ovat lisääntyneet 72 % (konferenssissa jaettu tieto).

Nämä rajoitukset ja paniikin lietsonta johtuvat anti-gender-liikehdinnän onnistuneesta mis- ja disinformaation levittämisestä. USAssa mm. vedotaan siihen, että Euroopassakin rajoitetaan hoitoja, mikä ei pidä paikkaansa ainakaan kaikkien maiden osalta. Nuoret saavat sukupuolta vahvistavia hoitoja mm. Tanskassa, Saksassa, Espanjassa ja Norjassa. Myös Suomessa nykyiset PALKOn hoitosuositukset sisältävät mahdollisuuden hoitaa alaikäisiä. Useissa maissa hoidolle on n. 15-16 vuoden ikäraja, mutta joissakin maissa ikärajaa ei ole, vaan painotetaan yksilöllistä arviointia.

Konferenssissa oli luento aiheesta "risk og dignity". Käsite on noussut esiin vammaisten ikeuksiin liittyvältä kentältä. Se tarkoittaa oikeutta omiin valintoihin ja omien tavoitteiden asettamiseen silloinkin, kun on alaikäinen, haavoittuvassa asemassa, tai toimintakyvyltään rajoittunut. Jos kaikki riskit poistetaan, yksilön autonomia ei toteudu, eikä silloin myöskään yksilön arvokkuus eikä toimijuus. Nuorille on tärkeää oppia kokemuksesta, saada myös erehtyä, ja liiallinen suojelu voi myös vaarantaa nuoren kasvua ja kehitystä.

Alussa mainitsemani Hesarin artikkeli sai taas palasen kurkkuun. Nytkö taas hyökätään transihmisten hoitoa vastaan valtakunnan ykköslehdessä? Luin artikkelin, ja pidin sitä pääosin hyvänä ja osuvana kuvauksena tilanteesta. Otsikko "Nyt on kiire" viittaa nykyiseen ilmapiiriin, jossa tasa-arvo ja ihmisoikeudet eivät ole itsestäänselvyyksiä, ja jossa saavutetut voitot ihmisoikeuksien toteutumisessa voidaan menettää. Varsin tärkeä aihe ja Kärnältä hyvin sanoitettu: ”Jos ihmisen oikeus olla oma itsensä kielletään, ei kai ihmisen oikeuksia voida enää perustavanlaatuisemmin rikkoa.” Ja: "Hänestä isänmaallisinta, mitä juuri nyt voisi tehdä, olisi poikkeuksellisen hanakka sitoutuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaan. Muuten pelaamme suoraan Putinin pussiin."

Artikkelin lopussa nostetaan kuitenkin jälleen nuoret tikunnokkaan ja lietsotaan huolta epärealistisista odotuksista ja pakettiratkaisusta kaikkiin ongelmiin. Minulla ei ole tarpeeksi tietoa, jotta voisin tämän näkemyksen kokonaan kiistää, mutta minusta tässä kompastutaan jälleen kerran nuorten liialliseen suojeluun sekä ollaan enemmän huolissaan cis-ihmisistä kuin transihmisistä. Kiire ei saa näissä hoidoissa olla kenelläkään mistään syystä, mutta tarpeetonta hidastelua ja viivyttelyäkään ei saa olla. Lainaus: "Yli 90 prosentilla takaisinkorjausta pohtivista on hoitoratkaisuja tehtäessä ollut merkittäviä ja puutteellisesti hoidettuja mielenterveyden häiriöitä, Kärnä kertoo. Vakaassa psyykkisessä voinnissa ratkaisunsa tehneet eivät juuri kadu sukupuolenkorjaushoitojaan." Kokonaisvaltainen hoito ja hyvät resurssit olisi ratkaisu tähän. Saa suorittaa.

The Cass Review ja sen seuraukset, osa 2

Huhtikuun alkupuolella Britanniassa julkaistiin lopullinen Cass Review, "riippumaton ulkopuolinen selvitys alaikäisten transhoidoista". Kirjoitin alustavasta raportista pari vuotta sitten blogissani.

Lopullinen raportti on lähes 400-sivuinen ja sen liitteenä julkaistiin myös 9 tutkimuskatsausta. Näiden lisäksi on julkaistu Hilary Cassin haastatteluja. Tietysti netistä löytää myös lukemattoman määrän mielipidekirjoituksia, artikkeleita ja julkilausumia, joissa otetaan kantaa raporttiin ja sen suosituksiin. En ole kaikkea lukenut, mutta jonkinlainen yleiskäsitys aiheesta minulla on.

Parin vuoden takainen kirjoitukseni oli jo aika osuva, siihen ei paljon tarvitse lisätä. Mikäli raportista todella seuraa parempaa hoitoa transihmisille, se on ollut tarpeellinen ja erittäin hyödyllinen. Mutta toistaiseksi raportin seuraus on ollut erittäin rajoittava mitä tulee alaikäisten sukupuolidysforian lääkkeelliseen hoitoon. Myös Suomi on mainittu "hyvänä esimerkkinä" ja Tampereen alaikäisten sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikön johtaja Riittakerttu Kaltiala on ollut mukana raportin taustaryhmissä. Joidenkin lähteiden mukaan jopa hyvinkin aktiivisesti.

Täytyy kyllä nostaa hattua antigender-koneistolle siitä, miten laajalla rintamalla ja isolla rahalla he ovat saaneet vyörytettyä uskomuksensa nyt ihan kansallisesti viralliseen raporttiin kirjoihin ja kansiin, ja saaneet sen näyttämään suurelle yleisölle vakavasti otettavana totuutena. Ja miten suuri vaikutus sillä on ollut myös Ison-Britannian rajojen ulkopuolella. Antigender-toimijat ovat kilvan julkaisseet tyytyväisyytensä raporttiin ja sen antamiin suosituksiin.

Erityisen hämmentävää on ollut seurata, miten Hilary Cass itse on haastatteluissa todennut, ettei tarkoituksena ole ollut kieltää sukupuolidysforian lääkkeellistä hoitoa alaikäisiltä kokonaan, kun näin kuitenkin tosiasiassa on käynyt / käymässä, ja nimenomaan tätä seikkaa myös monet julkilausumissaan toistavat.

Yle on julkaissut aiheesta toistaiseksi kaksi artikkelia. Ensimmäinen niistä kertoi raportin julkaisusta, ja toinen kertoi aiheesta brittiläisten transnuorten näkökulmasta. Nämä artikkelit antavat mielestäni hyvän kuvan tilanteesta: suuri joukko ihmisiä on huolissaan aiheesta, josta he eivät tiedä paljoakaan, ja ne, jotka tietävät ja joita aihe koskettaa henkilökohtaisesti, kertovat miten raportti heihin vaikuttaa (äärimmäisen vahingollisesti).

Blogini on syntynyt tarpeesta jakaa oikeaa tietoa, ja monen vuoden ajan olen esitellyt tutkimustuloksia siitä, miten sukupuolta vahvistava hoito tukee transnuorten hyvinvointia, ja miten sen kieltäminen vaikuttaa heihin vahingollisesti. Yhteiskunnan syvään juurtunut cis-normatiivisuus olettaa kaikki ihmiset cissukupuolisiksi ja on siksi enemmän huolissaan cisihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista kuin transihmisten. Vaikka vuosikymmenten, jopa vuosisadan pituinen kokemus osoittaa, että transihmiset hyötyvät hoidoista ja katumisprosentit ovat pieniä, alaikäisten kohdalla ollaan valmiita aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä transihmisille, koska cissukupuolisten terveys ja hyvinvointi on tärkeämpää.

Loppuun linkkaan aivan täydellisesti tähän aiheeseen sopivan Julia Seranon artikkelin: Gender-affirming care for trans youth is neither new or experimental - a timeline and compilation of studies. Aivan erityisesti kannattaa huomata tämä kohta (lainaus):

Giordano & Holm’s review also addresses another common claim levied against gender-affirming care, namely, that there aren’t any “high quality studies.” In actuality, there are many high-quality studies: sound methodologies, significant sample sizes, published in well-respected journals, etcetera. When trans-skeptical people argue this, what they really mean is that there aren’t any randomized controlled studies — where neither the doctor nor patient know whether they’ve received the medicine in question or whether they’ve received a placebo. While this certainly is the “gold standard” for medical trials, it is not logistically possible in cases such as this, as both doctors and patients would quickly surmise which group they were assigned to based upon the changes (or lack thereof) in their bodies. The review also delves into ethical issues regarding withholding this treatment that make controlled studies impossible. (For more on this, see Ashley et al. (2023), Randomized-controlled trials are methodologically inappropriate in adolescent transgender healthcare.)

Tämä on yksi Cassin raportin pääväittämiä; että ei ole tarpeeksi laadukasta tutkimusta. Se kuitenkin jättää kertomatta, mitkä ovat hoitamatta jättämisen seuraukset, eikä perustele hoitamatta jättämistä niin laadukkailla tutkimuksilla, kuin sukupuolta vahvistavan hoidon tueksi vaaditaan. Tällöinhän vain transihmiset kärsivät, kun taas väärin perustein itsensä transihmisiksi kokevat (=cissukupuoliset) hyötyvät.

Suoraan sanottuna: kullalla silattua paskaa.

"Mitä sanoisit lapsellesi, jos hän kertoisi haluavansa aloittaa sukupuolenkorjausprosessin?"

Otsikon kaltainen kysymys esitettiin jossain vaalitentissä presidenttiehdokkaille ensimmäisellä kierroksella. Tarkkaan ottaen kysymys kuului: "Mitä sanoisitte, jos lapsenne ilmoittaisi olevansa transsukupuolinen ja haluavansa aloittaa sukupuolenkorjausprosessin?" En ole nähnyt kyseistä tenttiä, ainoastaan Instagramissa jaetun koosteen. Siinä kysymykseen vastaavat Jutta Urpilainen, Alexander Stubb, Olli Rehn, Jussi Halla-aho ja Pekka Haavisto. Kolme ensimmäistä vastaisivat suunnilleen samoin eli "Rakastan sinua", mutta Jussi ja Pekka kehottaisivat odottamaan.

Tämä video on vaivannut minua siitä asti, kun näin sen. Kaikkien muiden vastaukset ymmärrän, mutta Pekan vastaus tyrmistytti. Koetan selittää, miksi.

Olen äänestänyt Pekkaa presidentiksi aiemmissa vaaleissa. Olen osallistunut hänen vaalityöhönsä jakamalla mainoksia. Allekirjoitin hänen kannattajakorttinsa. Olen työskennellyt hänen kanssaan erään organisaation hallituksessa kaksi vuotta ja keskustellut hänen kanssaan useissa kokouksissa ja epävirallisissa tilaisuuksissa. Olen ollut vieraana hänen kotonaan. Kun yhteinen hallituspestimme päättyi, kerroin viimeisessä kokouksessa koko porukalle, että oma nuoreni kertoi joitakin kuukausia aiemmin olevansa transsukupuolinen. Kerroin, kuinka olen tutustunut vasta hänen myötään aiheeseen, ja kuinka järkyttynyt olin siitä, miten huono transsukupuolisten asema on terveydenhuollossa ja yhteiskunnassa. Koska organisaatio toimii yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, pyysin kaikkia hallituksen jäseniä ja organisaatiota toimimaan transsukupuolisten aseman parantamiseksi. Pekka vastasi minulle sydämellisesti ja kertoi tekevänsä kaiken minkä voi, ja toivotti meille hyvää jatkoa.

Tyrmistyin, koska tämä hänen vaalitenttivastauksensa kertoo täysin päinvastaista, kuin millaisena olen oppinut hänet tuntemaan. Tyrmistyin, koska vastaus osoittaa joko täydellistä ymmärtämättömyyttä aiheesta (mihin en usko), konservatiivisista arvoista (mihin en myöskään usko), tai äänten kalastelusta (mihin uskon). Pekka heitti translapset ja -nuoret bussin alle päästäkseen kansan suosioon ja presidentiksi. Olen äärimmäisen pettynyt.

Sellaiselle, joka ei aihetta tarkemmin tunne, voivat Pekan sanat kuulostaa järkeviltä ja harkitsevaisilta, mitä pidetään hyvinä ominaisuuksina presidentissä. Mutta nuo sanat olivat translapsille ja -nuorille äärimmäisen vahingollisia. Ne vahvistavat sitä yleistä narratiivia, että alle 18-vuotias ei voi tietää sukupuoltaan, ja että heidän pitää odottaa aikuisikään. Nuo sanat jättävät nämä lapset ja nuoret yksin omien tunteidensa kanssa, epäilemään itseään.

Noilla sanoilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Noista sanoista ei ole sille lapselle tai nuorelle yhtään mitään hyötyä. Niistä on pelkästään haittaa. Alaikäisillä ei Suomessa ole mitään mahdollisuuksia aloittaa mitään peruuttamatonta sukupuolenkorjaukseen liittyvää toimenpidettä, joten on aivan turhaa kehottaa heitä odottamaan. Alaikäiset voivat muuttaa sukupuolen ilmaisuaan eli esimerkiksi vaate- ja hiustyyliään, ja 15-vuotiaana he voivat muuttaa nimensä. He voivat pyytää läheisiään kohtelemaan heitä koetun sukupuolen mukaisesti. Siinä kaikki. Eikö sitäkään saisi tehdä? Mitä heidän oikein pitäisi odottaa? 

Odottamaan kehottaminen kertoo heille ainoastaan, että näin sanova epäilee heidän kokemustaan, vaikka sanat sanottaisiin kuinka hyvää tarkoittaen. Niitä sanoja ei enää voi ottaa takaisin, ja ne tekevät peruuttamatonta vahinkoa.