Suomalainen artikkeli detransitiosta

Teemu Kärnä, Pia Das, Antti Mikkola ja Nina Uusi-Mäkelä ovat julkaisseet Lääkäri-lehdessä tänä keväänä artikkelin "Sukupuolenkorjauksen katuminen, pettymys ja takaisinkorjautumisen mahdollisuudet". Minulla ei ole ko. julkaisun käyttäjätunnuksia, mutta lääkärituttavani toimitti minulle ystävällisesti valokuvat artikkelista. Tässä siitä joitakin otteita, olkaa hyvät:

Ingressi:

• Kehoa muokkaavat sukupuolenkorjaushoidot ovat tehokkain tapa lievittää sukupuoliristiriitaan liittyvää kärsimystä ja kehoon kohdistuvaa ahdistusta sekä tukea psykososiaalista toimintakykyä ja elämänlaatua.
• Perusteellisesta arvioinnista ja suunnittelusta huolimatta pieni osa potilaista katuu myöhemmin ratkaisujaan. Sille altistaa erityisesti sosiaalisen lähiverkoston ja yhteiskunnan kielteinen suhtautuminen sukupuolenkorjaukseen.
• Detransition tarpeen arviointi ja takaisinkorjautumishoitojen suunnittelu tulisi keskittää erityisasiantuntijayksiköihin.

Artikkelin alussa kerrotaan, mitä sukupuoliristiriita on, ja miten sitä tällä hetkellä hoidetaan. En lainaa nyt siitä kappaleesta mitään.

Alaotsikon "Hoitojen kehitys" alla kerrotaan mm. nykyisin eheytyshoitoina pidettävistä hoidoista, joilla sukupuoliristiriidasta kärsiviä hoidettiin silloin, kun transsukupuolisuutta pidettiin psykiatrisena häiriönä. Ne on sittemmin todettu tehottomiksi ja epäeettisiksi hoitomuodoiksi.

Lainaus:

Myös "konservatiivinen hoitolinja", eli henkilön tukeminen elämään sukupuoliristiriidan kanssa onnistuu huonosti. Pitkään koettu sukupuoliristiriita ja ympäristön kielteinen suhtautuminen yksilölliseen sukupuolikokemukseen ovat niin suuria rasitetekijöitä mielenterveydelle, että ne lisäävät ratkaisevasti sairastuvuutta etenkin mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöihin." 

"Koska sukupuoli-identiteetin muokkaaminen on osoittautunut mahdottomaksi ja sen yrittäminen jopa haitalliseksi, mutta toisaalta sukupuoliristiriidan kanssa eläminen tuottaa kärsimystä lisäten masennus- ja ahdistusoireita ja jopa itsemurhayrityksiä, sukupuolen korjaus muodostuu tehokkaimmaksi tavaksi auttaa sitä toivovia sukupuoliristiriidasta kärsiviä henkilöitä."

Seuraava alaotsikko on "Sukupuolenkorjaushoitojen tuloksellisuus", jossa kerrotaan hoitojen vaikuttavuudesta ja mm. palveluvalikoimaneuvosto PALKOn julkaisemista suosituksista. Kappaleen lopussa todetaan, että johtuen tutkimusten vähäisestä määrästä ja tutkimusmetodologisista seikoista, näyttö hoitokeinojen vaikuttavuudesta on heikko, mutta Amerikan psykiatriyhdistys on linjauksessaan kuvannut sukupuolenkorjaushoitojen hyötyjä selkeiksi ja tutkimusnäyttöä aiheesta pitkäaikaiseksi ja merkittäväksi.

Alaotsikko "Sukupuolenkorjauksen katuminen" määrittelee ensin termejä. Siinä viitataan v. 1993 julkaistuun Pfäfflinin artikkeliin, jossa mainitaan "major regret" ja "minor regret". Suomeksi käännettynä termit voisivat olla katumus ja pettymys. Korjaushoitoja katuva katuu päätöstään korjausprosessiin ryhtymisestä, ja pyrkii aktiivisesti palaamaan syntymässä määritettyyn sukupuoleen eli detransitioitumaan. Pettymys kuvaa tilannetta, jossa henkilö on pettynyt korjaushoidoilla aikaansaatuihin tuloksiin, mutta henkilön sukupuoli-identiteetti säilyy ennallaan, eikä hän pyri detransitioitumaan.

Pfäfflin kävi artikkelissaan läpi siihenastiset seurantatutkimukset sekä omat potilaansa, ja näiden tietojen perusteella 0,67 - 2 % potilaista katui korjaushoitoja.

Kärnä & co kirjoittavat myös muista detransitiotutkimuksista tässä artikkelissa. Vuonna 2018 julkaistussa hollantilaisessa tutkimuksessa 6800 potilaasta jopa 40 vuoden seuranta-ajalla katumisprosentit olivat 0,3 % (transmiehet) ja 0,6 % (transnaiset). 

Lainaus:

Ruotsissa juridisen sukupuolensa korjasi takaisin 3,8 % vuosina 1972 - 1992 juridisen sukupuolensa korjanneista. Takaisinkorjautumistoiveelle altistivat sosiaalisen lähiverkoston tuen puute tai avoin vastustus sukupuolen korjaamista kohtaan sekä sukupuolensa korjanneen henkilön identiteettikokemuksen jonkinasteinen eroavuus transsukupuolisuuden diagnostisista kriteereistä. 

Diagnostista arviointiprosessia on sittemmin kehitetty, ja katuminen vaikuttaa harvinaistuneen. Vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa, joka kattaa kaikki juridisen sukupuolensa Ruotsissa vuosina 1960 - 2010 korjanneet tai sukuelinkirurgiaan edenneet, 2,2 % henkilöistä katui ratkaisujaan. Ruotsalaistutkimuksissa katuminen ilmeni keskimäärin vasta noin 8 vuotta juridisen sukupuolen korjaamisen jälkeen. Jotkut siis saattoivat katua ratkaisujaan vasta tutkimuksen julkaisun jälkeen." 

"Pettymiseen ja katumukseen yhdistetyt riskitekijät" alaotsikon alla kuvataan seuraavia riskitekijöitä:

• sosiaalisen lähiverkoston tuen puute (merkittävin riskitekijä)
• sukupuolenkorjauksen aktiivinen vastustaminen 
  
• sukupuoliristiriidan aiheuttamien oireiden lisäksi esiintyvät muut mielenterveyden häiriöt (etenkin tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö, autismikirjon häiriö, traumataustaan liittyvät dissosiatiiviset oireet)
• älyllinen kehitysvammaisuus
• päihdehäiriöt
• rikollisuus
• kyvyttömyys itsestä huolehtimiseen
• oikeaksi koetun sukupuolen suhteen epäedullinen ruumiinrakenne
• korkeampi ikä korjausprosessia aloitettaessa
• (kirurgiaan liittyen) postoperatiiviset komplikaatiot, lopputuloksen toiminnalliset vajavuudet
  
• ennen kirurgisiin hoitoihin ryhtymistä esiintyneet psykiatriset häiriöt

Lisäksi mainitaan, että transmiesten genitaalikirurgiaan liittyy vähiten pettymyksiä ja katumuksia, vaikka siinä esiintyy eniten komplikaatioita.

Alaotsikko "Suomen tilanne": Vuonna 2011 Pimenoff ja Pfäfflin selvittivät ennen v. 2003 korjaushoitoihin hakeutuneiden tilanteen. 203 potilaasta 88 osallistui tutkimukseen. Hoidot oli keskeyttänyt viisi henkilöä, ja korjaushoitoja katui kolme henkilöä.

Lainaus: Koko sukupuolenkorjausprosessin läpikäyneiden potilaiden psykososiaalinen toimintakyky oli parantunut ja psyykkinen kuormitus vähentynyt, ja lisäksi transmiesten työkyky oli kohentunut. Sittemmin sukupuolenkorjauksen on Suomessa todettu parantavan myös potilaiden tyytyväisyyttä elämään. Laajamittaisempaa hoidon seuranta- ja vaikuttavuustutkimusta ollaan aloittamassa.

Olemme toimineet aikuisten henkilöiden sukupuoli-identiteettiä tutkivissa ja korjaushoitoja koordinoivissa yksiköissä yli kymmenen vuoden ajan. Tänä aikana näihin yksiköihin on ollut yhteudessä arviolta noin 40 detransitiota pohtivaa potilasta. Syyt pohdintaan ovat vastanneet kansainvälisistä tutkimuksista tiedettyä. Detransitiota on harkittu sosiaalisen lähiverkoston tuen puutteen ja korjautumisen aktiivisen vastustamisen vuoksi, osa on kohdannut vastoinkäymisiä työelämässä ja kokenut ympäröivän yhteiskunnan suhtautumisen negatiiviseksi laajemminkin. Lisäksi osalla varsinkin kypsemmällä iällä korjautumiseen ryhtyneistä hoidoilla saavutetut tulokset ovat jääneet tyytymättömyyttä aiheuttavan vaatimattomiksi.

Sen sijaan korjausprosessin katuminen sukupuoli-identiteetin muuttumisen vuoksi näyttää myös Suomessa olevan varsin harvinaista. Näissä yksittäistapauksissa henkilöillä on ollut sukupuoli-identiteetin arvioinnin aikaan merkittävää psykiatrista problematiikkaa ja/tai myöhemmin esille nousseita käsittelemättömiä traumatapahtumia, jotka lienevät jälkikäteen arvioiden vaikuttaneet identiteettikokemukseen, potilaan aiemmasta arviosta huolimatta.

Alaotsikko "Detransitio":  Kappaleessa kuvataan, kuinka detransitio on potilaalle hyvin emotionaalisesti kuormittava tilanne ja siihen saattaa liittyä häpeän tunteita. Tämän vuoksi terveydenhuollossa ja muissakin tilanteissa on tärkeää välttää tuomitsemista, kohdata kunnioittavasti, ja ylläpitää toivoa. Artikkelin taulukoihin on koottu asiantuntijayksiköiden kokemukseen perustuvaa tietoa detransition mahdollisuuksista. Nämä mahdollisuudet ovat aina tapauskohtaisia. Periaatelinjauksia tai suosituksia takaisinkorjautumishoidoista julkisessa terveydenhuollossa ei vielä ole olemassa.

"Lopuksi": Sukupuolenkorjaushoitoihin liittyvä pettymys ja katumus ovat harvinaisia. Koska hoitoihin hakeutuvien määrä on kasvanut, on tärkeää saada tietoa myös takaisinkorjaushoidoista. 

Lainaus:
Hoitoja katuvien määrää voitaneen edelleen pienentää kehittämällä sukupuoli-identiteetin arviointia ja korjautumishoitojen suunnittelua. Suurin katumusta ja pettymystä vähentävä vaikutus saavutetaan kuitenkin vaikuttamalla potilaiden sosiaalisen verkoston ja laajemmin yhteiskunnan osin vielä sukupuolen moninaisuudelle ja sukupuolen korjaamiselle kielteisiin asenteisiin. Tätä voidaan edistää levittämällä tutkittua tietoa ja sitoutumalla voimakkaasti yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon.