tiistai 4. kesäkuuta 2019

Naisen määritelmä

Minulta on monta kertaa kysytty tässä blogissa miehen ja naisen määritelmää. Kysyjät ovat sitä mieltä, että transnaiset ovat miehiä ja transmiehet ovat naisia, ja perustelevat väitteensä biologialla. Minä väitän päinvastoin, ja siksi minulta vaaditaan perusteluja, ja miehen ja naisen määritelmää. Yhteiskuntamme perustuu kaksijakoiselle sukupuolikäsitykselle, ja jos sukupuoli on vain tunne tai itse määriteltävissä, sukupuolia on yhtä paljon kuin ihmisiä. Silloin koko määritelmä "sukupuoli" on turha, ja koko yhteiskuntajärjestelmämme suistuu kaaokseen. Itsensä naiseksi määrittelevät miehet pääsevät naisten tiloihin häiriköimään ja raiskaamaan naisia. Tätäkö minä tosiaan haluan?

No en tietenkään halua. Yllä kuvaamani ajattelutapa on aika yleinen radikaalifeministien keskuudessa. Tai tarkemmin sanoen, sukupuolikriittisten naisten (gender critical females). Käytän tässä myös englanninkielisiä termejä, joihin olen törmännyt englanninkielisillä sivustoilla. Näiden ihmisten logiikka vaikuttaa pintapuolisesti järkevältä, mutta minusta siitä puuttuu jotain. Vaikuttaa siltä, kuin he eivät ymmärtäisi, mitä sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen moninaisuus tarkoittavat. Jos sukupuoli typistetään biologiaan, identiteetin voi käsittää olevan suunnilleen sama kuin persoona. Tällöin itsensä mieheksi kokeva nainen, transmies, on sukupuolikriittisen ihmisen mielestä vain maskuliininen nainen; nainen, jonka persoona on "miehekäs". Hänen tulisi saada ilmaista persoonaansa kuten haluaa, mutta jos tällainen henkilö kokee kehonsa vääränlaiseksi ja haluaa muuttaa sitä, hän on mieleltään sairas. Keho tulee hyväksyä sellaisena kuin se on, ja hoitaa korvienväli kuntoon. <- näin ajattelee sukupuolikriittinen feministi, eikö vain?

Gender critical female määrittelee naisen sanoilla "adult human female", jota on aika vaikea kääntää suomeksi niin, että siinä olisi kaikki samat merkitykset. Tarkemmin kuvattuna sukupuolikriittisen mielestä nainen tuottaa munasoluja, ja tämä määritelmä sulkee pois transnaiset (sekä naiset, jotka eivät jostain muusta syystä tuota munasoluja). Jos joku kokee itsensä naiseksi, mutta ei tuota munasoluja, hän ei ole nainen. Silloin sukupuoli-identiteettiä ei tarvita määrittelemään kenenkään sukupuolta. Ihmisen sisäinen kokemus on vain tunne, jonka perusteella ei voi määritellä mitään fyysistä ominaisuutta, aivan kuten itsensä 2 m pitkäksi kokeva ihminen ei ole 2 m pitkä, jos hän on 160-senttinen. 

Sukupuolikriittinen kysyy: Miten voimme perustella feminismin, joka suojelee naisia patriarkalta, ellei meillä ole naisen määritelmää, joka viittaa nimenomaan lisääntymisbiologiaan? Miten suojelemme naisia, jos kuka tahansa voi identifioitua naiseksi ja muuttaa juridisen sukupuolensa pelkällä omalla ilmoituksella?

Sukupuoli-identiteetti onkin tässä se asia, joka pitäisi määritellä, eikä se ole helppoa. Jos olet syntynyt naisen kehoon, eikä sinulla ole ristiriitaa mielesi ja kehosi välillä, sukupuoli-identiteettisi on nainen, mutta et oikeastaan tiedosta sitä identiteettinä, koska et ole joutunut ajattelemaan asiaa tietoisesti. Identiteetti on käsite, joka ymmärretään aivoissa, eikä sitä voi mitata, ja siinä mielessä sitä voidaan verrata tietoisuuteen ja sieluun. Transnaiselle ajatus itsestä miehenä tuntuu perustavalla tavalla väärältä, vaikka keho on miehen keho. Tämä tunne, sukupuoliristiriita, on yhtä todellinen kuin kipu, jota ei myöskään voi mitata luotettavasti. Jos sanot, että kipu on nyt 10 asteikolla 1-10, kukaan muu ei voi sitä mitata tai määritellä. Kipukin perustuu siis itsemäärittelyyn.

Sukupuoli-identiteetti on syvä, merkityksellinen kokemus, johon ihminen sitoutuu. Se ei ole ohut tunne, joka tulee yhtenä päivänä, ja katoaa toisena. Siksi on epätodennäköistä, että sukupuolen itsemäärittelyä käytettäisiin väärin. Mahdollista se toki on, mutta hyvin epätodennäköistä. Sukupuolen juridiseen vaihtamiseen liittyy kuitenkin melko paljon byrokratiaa ja maksaahan se myös jotain. Viitsiikö häiriköijä nähdä niin paljon vaivaa, maksaa siitä, ja tulla kohdatuksi naisena arkisissa tilanteissa?

Sukupuolikriittiselle vastaisin edelleen, että transnainen on nainen, ja naisen määritelmä on, että itsensä naiseksi kokeva on nainen. Se, millä perusteella kukin itsensä naiseksi kokee, vaihtelee. Jollekin biologia on riittävä perustelu ilman erityistä sukupuoli-identiteettiä, jollekin se on syvä sisäinen kokemus vailla fyysistä todistetta. 

Kysyisin itse, miksi käsite nainen ylipäätään pitäisi määritellä. Sitten minulta kysyttäisiin, miten naisia suojellaan, jos naista ei määritellä.

Naisia ei suojella ainakaan määrittelemällä joku naiseuden ulkopuolelle. Transnaisia pitää myös suojella. Miksi heidät pitäisi sulkea ulos suojelun piiristä vain siksi, että joku häiriintynyt mies saattaa käyttää itseidentifikaatiota väärällä tavalla hyödyksi? En myöskään puhuisi pelkästään naisista ja transnaisista, vaan ihmisistä. Kaikki ihmiset tarvitsevat suojelua väkivaltaa ja häirintää vastaan.

Tällä en tarkoita, että sukupuolet ja sukupuolierot tulisi häivyttää. Olen feminismin kannattaja, mutta se ei mielestäni sulje pois muiden kuin naisten suojelua. Myös miehet voivat kärsiä sukupuolirooleista ja seksismistä. Myös muunsukupuoliset ansaitsevat olemassaolon tunnustuksen yhteiskunnassa. Kannatan tasa-arvoa, en eriarvoisuutta.

10 kommenttia:

  1. Mainio teksti, kiitoksia! Itselläni on käynyt sellainen onni että muutaman kuukauden lääkityksen jälkeen kukaan ei ole luullut mua mieheksi vaikka mielelläni olenkin aika androgyyni/butch. Ei kukaan foobikkokaan ole mua mieheksi luullut.

    Ihan samalla tavalla kuin cisnaiset olen saanut kokea esim ahdistelua tai sen että mun on vaikea saada kommentteja kuuluviin keskustelussa.

    Ja kuten olen ehkä aiemminkin sanonut niin eihän sukupuolen itsemäärittelyoikeus sitä meinaa että kuka vain saisi mennä tirkistelemään mihin vain.

    Hyviä päiviä sulle ja pojallesi! =)

    VastaaPoista
  2. "Sukupuoli-identiteetti on syvä, merkityksellinen kokemus, johon ihminen sitoutuu. Se ei ole ohut tunne, joka tulee yhtenä päivänä, ja katoaa toisena."

    Tuota kommenttia sitoutumisesta en oikein ymmärrä. Ei sukupuoli ole mikään oma valinta, johon sitoudutaan. Se vain on olemassa.
    Mutta oletko siis sitä mieltä, että juridinen sukupuoli pitäisi pystyä vaihtamaan vain kerran elämässä? Ei mikään huono ajatus, mutta ei estäisi väärinkäyttöä.


    "Siksi on epätodennäköistä, että sukupuolen itsemäärittelyä käytettäisiin väärin. Mahdollista se toki on, mutta hyvin epätodennäköistä."

    Jos mahdollisuus annetaan, niin noin 100% varmuudella joku väärinkäyttäjä tähän tilaisuuteen tarttuu. On naiivia ajatella muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista. Tämä kirjoitus on kahden vuoden takaa, enkä enää oikein muista, mitä olen tarkoittanut sitoutumisella, vai onko se ollut huolimaton sanavalinta. Ehkä tarkoitin sillä sitä, että se tosiaan on syvällinen kokemus itsestä, joka ei muutu nopeasti.

      Poista
  3. "Tarkemmin kuvattuna sukupuolikriittisen mielestä nainen tuottaa munasoluja, ja tämä määritelmä sulkee pois transnaiset (sekä naiset, jotka eivät jostain muusta syystä tuota munasoluja). Jos joku kokee itsensä naiseksi, mutta ei tuota munasoluja, hän ei ole nainen."

    Tämä on olkiukko. Kukaan ei väitä, että esim. menopaussin ohittanut vanha nainen ei ole nainen, vaikkei hän enää tuotakaan munasoluja. Kysehän on siitä, että naisen keho on biologian näkökulmasta tarkoitettu toimimaan naaraspuolisten sukusolujen tuottamiseen. Naisen kromosomit sekä sukupuolielimet yleensä osoittavat henkilön olevan tällainen naarasyksilö. Sillä ei ole väliä, toimivatko ne lisääntymiselimet oikein, sairauksia ja muuta voi aina tulla. Jos ne naispuolisen elimet ja kromosomit ihmiseltä luonnostaan kuitenkin löytyy, niin hän on nainen. Se on kriittisillä se ajatus.

    Tai tokii jos näissä kromosomeissa tai genitaaleissa on jokin selkeä poikkeama, esim. kehityshäiriö joka aiheuttaa intersukupuolisuutta, voisi sukupuoli sitten olla jotain muuta ja nämä ovat niitä poikkeustapauksia, jotka lääketieteellisesti arvioidaan tapauskohtaisesti.

    En itse tajua, mikä vika tässä määritelmässä on. Tämän perusteella on helpoin jakaa ihmiset kategorioihin niissä tilanteissa, joissa sukupuolella on väliä (esim. urheilu, intiimitilat yms). Tuo sinun esittämäsi munasoluteoria sen sijaan on niin vajaa, että taisit tahallasi valita se edustamaan kriittisten ajattelua, vaikka tiedät itsekin ettei suurin osa itsemäärittelyä kritisoivista näin yksinkertaisesti ajattele. Halusit vain saada ns. vastapuolen näyttämään tyhmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olet oikeassa olkiukosta. Siinä vaiheessa kun tätä kirjoitin, en vielä ollut törmännyt tuohon määritelmään, jota kommentissasi hyvin kuvaat. Se on oikein käyttökelpoinen naisen biologinen määritelmä. Nyt jos kirjoittaisin tästä aiheesta, en enää kirjoittaisi samalla tavalla.

      Poista
  4. "Transnaiselle ajatus itsestä miehenä tuntuu perustavalla tavalla väärältä, vaikka keho on miehen keho. Tämä tunne, sukupuoliristiriita, on yhtä todellinen kuin kipu, jota ei myöskään voi mitata luotettavasti."

    Uskon kyllä tuon tunteen todellisuuden silloin, kun ihminen tuntee kehonsa olevan vääränlainen. Tällöin erinäiset kirurgiset toimenpiteet ja hormonihoidot auttanevat henkilöä muuttamaan kehoaan enemmän toista sukupuolta vastaavaksi.

    Entäs ne transnaiset, jotka haluavat pitää peniksensä ja mieshormoninsa ja silti identifioituvat naisiksi? Miksei tällöin voisi sitten vaan mennä miesten tiloihin silloin, kun sukupuolijaottelua tarvitaan? Mikä näissä tapauksissa on se logiikka ja tunne, miksi henkilö edes on trans? Miksi peniksellisen ja täysin miehen kehoisen pitää saada muuttaa juridinen (ja joidenkin transaktivistien mukaan jopa biologinen / lääketieteellinen) sukupuolensa naiseksi? Tällainen henkilö nyt vaan kuuluu miesten pukuhuoneisiin, vankiloihin, urheilusarjoihin ja eturauhassyöpähoitoihin, koska hänen kehonsa on miehen. Stereotypioiden mukaan ei tarvitse elää tästä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunne ketään sellaista transihmistä, joka haluaisi vain juridisen sukupuolen korjauksen, joten en osaa vastata kysymykseesi, arvailla toki voin. Olen lukenut, että joillekin ihmisille hormoni- ja/tai leikkaushoidot eivät terveydellisistä syistä ole mahdollisia, mutta jotka silti haluaisivat korjata sukupuolensa. Heille se juridinen merkintä voisi olla ratkaisu. Heidän paikkansa pukuhuoneissa jne määrittyy yksilökohtaisesti. Stereotypioiden mukaan ei tosiaan tarvitse elää, siitä olen samaa mieltä.

      Poista
  5. "Kysyisin itse, miksi käsite nainen ylipäätään pitäisi määritellä. Sitten minulta kysyttäisiin, miten naisia suojellaan, jos naista ei määritellä."

    Siksi, että jos naista ja miestä ei määritellä, niin viedään pohja koko kategorisoinnilta sukupuolen mukaan. Jos kuka vain voi olla mitä vain, sukupuoli käsitteenä menettää merkityksensä. Myös transsukupuolisuus.



    "Naisia ei suojella ainakaan määrittelemällä joku naiseuden ulkopuolelle."

    No kyllähän suojellaan. Miehet määritellään naiseuden ulkopuolelle mm. siksi, että miehet ovat naisille tilastollisesti suurempi fyysinen uhka kuin toiset naiset, ja jotta naisillakin olisi mahdollisuus kilpaurheilla. Naisten kohtaaman syrjinnän, turvallisuusuhkien yms. korjaamiseen voidaan kohdistaa resursseja, jos niiden tunnistetaan olevan nimenomaan naisten ongelmia.

    "Miksi heidät pitäisi sulkea ulos suojelun piiristä vain siksi, että joku häiriintynyt mies saattaa käyttää itseidentifikaatiota väärällä tavalla hyödyksi?"

    Tietenkin transhenkilöt tarvitsevat myös suojelua. Sen tarve on todennäköisesti luonteeltaan vieläpä erilaista kuin cisnaisten tarvitsema suojelu, esim. transiuden vuoksi kohdattu syrjintä ja viharikokset. Eikö tätäkään asiaa saisi tunnistaa ja tunnustaa, koska se on syrjivä transeja kohtaan, kun heidät erotellaan ryhmänä muista naisista? Eikö transhenkilöille saa tarjota nimenomaan transiuteen liittyviä palveluita, koska se olisi syrjivää? Ei asioiden määrittely ja tosiasioiden tunnustaminen ole automaattisesti syrjintää.
    Oikeus olla -aloitettakaan ei pitäisi sellaisenaan toteuttaa siksi, että yhden ryhmän suojelua ei pidä tehdä kenenkään kustannuksella. Häiriintyneet väärinkäyttäjät olisivat myös transnaisten ongelma. Aukot systeemissä on korjattava ennen kuin yksikään henkilö joutuu niistä kärsimään, ei vasta kun uhreja jo on.


    "Tällä en tarkoita, että sukupuolet ja sukupuolierot tulisi häivyttää. Olen feminismin kannattaja, mutta se ei mielestäni sulje pois muiden kuin naisten suojelua. Myös miehet voivat kärsiä sukupuolirooleista ja seksismistä. Myös muunsukupuoliset ansaitsevat olemassaolon tunnustuksen yhteiskunnassa."

    Tämä retoriikka meni jo vähän "black lives matter -> all lives matter" -tasolle. Se, että naisten oikeuksia puolustetaan ja vaaditaan kunnon perusteluja niiden heikentämiselle, ei ole epätasa-arvoa. Mieskehoisten päästäminen naisten tiloihin ilman että henkilön tarvitsee edes ns. todistaa olevansa trans, tai miesmurrosiän elänyt transnainen kymmenkertaisella testotasolla naisten urheilusarjassa viemässä naisilta ennätykset, palkinnot ja stipendit ovat esimerkkejä tästä naisten oikeuksien heikentämisestä. Yhden transnaisen kokemus naisena nähdyksi tulemisesta ei ole tärkeämpää kuin kaikkien muiden naisten mahdollisuus reiluun kilpailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biologiset sukupuolen määritelmät ovat helpompia kuin sukupuoli kokonaisuutena, vaikka eivät nekään aina niin yksinkertaisia ole, mitä olen joidenkin biologien teksteihin tutustunut.

      Olet oikeassa siinä, että transhenkilöt tarvitsevat erityistä suojelua, eikä tietenkään ole syrjintää tunnistaa heidän erityisasemaansa. Häiriintyneet väärinkäyttäjät ovat tosiaan myös transnaisten ongelma, mutta ongelmallista on myös se, että täydellisen aukotonta ei mistään laista saa mitenkään. Minusta on tärkeämpää saada transihmisten oikeudet kuntoon, kuin tehdä 100% aukoton laki, joka estää väärinkäytön, kun sellaista ei kuitenkaan pystytä tekemään.

      Kenenkään henkilöpapereita ei edelleenkään pukuhuoneissa tarkisteta, ja urheilussa on omat sääntönsä (testosteronitasot ym), jotka lajiliitot määrittelevät. Näihin on tarkempia vastauksia uusimmassa tekstissäni "Vastauksia Oikeus olla -kansalaisaloitteesta esitettyihin kysymyksiin".

      Poista

Kommentoi harkiten, kiitos!