Sitkeitä väitteitä

Haluan oikaista muutamia sitkeitä väitteitä, joita minusta ja muista translasten vanhemmista esitetään erinäisillä keskustelupalstoilla. (Tekstiä muokattu 17.9. vastaväitteiden osalta)

 

Väite 1. Olemme Setan aivopesemiä aktivisteja, jotka haluavat häivyttää biologiset sukupuolet ja hämärtää tahallisesti vakiintuneita sukupuolen käsitteitä.

Väite 2. Jos lapsemme detransitioituvat, se on meille suuri pettymys ja järkytys.

Väite 3. Olemme sitä mieltä, että sukupuolidysforiaan ainut hoito on transitio, hormonit ja leikkaukset, ja että kaikkien sukupuolidysforiaa kokevien nuorten on hakeuduttava näihin hoitoihin.

Oikaisu 1. 

Olemme opiskelleet sukupuolen moninaisuutta, jonka asiantuntemusta Setalla on. Seta ei kuitenkaan ole ainoa tietolähteemme. Tarkistamme, että hankkimamme tieto on peräisin asiantuntijoilta ja luotettavista tutkimuksista. Tiede on tuonut lisää ymmärrystä sukupuolen moninaisuuteen ja sen biologiaan. Vaikka sukupuoli ei sen tiedon valossa jakaudukaan yksiselitteisesti miehiin ja naisiin, emme me halua tätä yhteiskunnassa vakiintunutta jakoa häivyttää, emmekä hämärtää käsitteitä. Haluamme vain ymmärtää, millaisia lapsemme ovat, ja mitkä käsitteet ottavat myös heidät huomioon ja miten yhteiskuntaa ja sukupuolinormeja voisi joustavoittaa, jotta lapsemme voisivat olla rauhassa omanlaisiaan.

Vastaväitteeni on, että Setaan ja sukupuolen moninaisuuteen kriittisesti suhtautuvat ovat vanhanaikaiseen tietoon ja tieteeseen uskovia, ja he haluavat häivyttää sukupuolen luonnollisen moninaisuuden ja hämärtää tahallisesti inklusiiviset käsitteet. Mitä he pelkäävät? Muutosta varmaan. Tuntematonta.

 

Oikaisu 2. 

Kysyn, millainen vanhempi EI järkyttyisi, jos hänen lapsensa detransitioituisi? Emme kuitenkaan pety siksi, että lapsemme ei olekaan "juhlinnan ja arvostuksen kohteena oleva rohkea transihminen", vaan häpeällisesti mielenhäiriössä itseään transihmiseksi luullut surkimus, jota sietää hävetä. Emmekä järkyty siksi, että olemme tosiaan luulleet että lapsemme on trans, ja olemme häntä siinä tukeneet. Helkutti sentään! Me toivomme lapsillemme parasta mahdollista elämää omana itsenään. Detransitio olisi järkytys, koska se olisi lapselle varmasti tuskallinen kokemus, jollaisilta tietenkin haluaisimme lapsemme säästää. Pettymys se olisi siinä mielessä, että lapsi joutuu käymään läpi vielä lisää pitkiä ja vaikeita prosesseja, ennen kuin pääsee kunnolla kiinni elämään.

Vastaväitteeni on, että näin väittävät ihmiset ovat epäempaattisia ihmisiä, joilla ei varmaankaan ole omia lapsia. Tai toivottavasti ei ole.

 

Oikaisu 3. 

Yllätys yllätys, emme ole sitä mieltä. Ne ovat oikea hoito joillekin sukupuolidysforisille nuorille, mutta eivät kaikille. Yksilöllinen hoito on se, jonka puolesta puhumme.

Vastaväitteeni on, että näin väittävät ihmiset ovat sitä mieltä, että kenenkään nuoren ei pitäisi transitioitua eikä hakeutua hoitoihin.

Tällaisten väitteiden tausta-ajatuksena on se, että kukaan alaikäinen ei voi olla transsukupuolinen, ja että transsukupuolisuus on kehonkuvan häiriöön verrattavissa oleva patologinen tila, joka on hoidettava kehoon kajoamatta. 

Transihmisyys on kuitenkin normaalia ihmisyyttä, ei sairaus. Jotkut transihmiset tarvitsevat kehoon kajoavia korjaavia hoitoja, jotta pystyvät elämään täysipainoista elämää. Ei se ole sen kummempaa kuin muukaan lääketieteellinen hoito. Jotkut tajuavat transihmisyytensä jo lapsina tai nuorina, ja hyötyvät niistä hoidoista, joita alaikäisille voidaan antaa.

 

Suosittelen lukemaan ajatuksen kanssa Setan sivuilta mainion tekstin Viisi myyttiä lapsista ja sukupuolen moninaisuudesta.