Mistä TERFit tulevat?

Kun pari vuotta sitten aloin tutustua aiheeseen transsukupuolisuus, huomasin pian, että on olemassa naisia, jotka kutsuvat itseään sukupuolikriittisiksi (gender critical), ja joihin muut viittaavat usein termillä TERF (trans exclusionary radical feminist). Näitä naisia ja heidän perustamiaan organisaatioita ja löyhiä ryhmittymiä on erityisesti Isossa-Britanniassa (ja varmasti muissakin maissa), mutta myös Suomessa. He suhtautuvat transsukupuolisuuteen hyvin kriittisesti, ja erityisesti transnaisiin ja transaktivismiin. Jotkut ovat erityisesti kiinnostuneita ROGD-teemasta (rapid onset gender dysphoria) eli suhtautuvat kriittisesti murrosiässä puhkeavaan sukupuolidysforiaan, esittäen sen sosiaalisesti ja netin kautta leviävänä ja tarttuvana muoti-ilmiönä.

Olen tutustunut tähän aihepiiriin sekä uteliaana että kauhistuneena. Olen kiinnostunut siitä, miksi he ajattelevat niin kuin ajattelevat, ja mitä he toiminnallaan tavoittelevat. Vai onko sillä tavoitetta, onko se vain oman pahan olon purkamista? Olen kauhistunut siitä halveksunnan ja vihan määrästä, jota olen nähnyt ja kokenut. Siitä on tullut itsellenikin paha olo, jota tekee mieli purkaa jotenkin.

Luin aiheesta valaisevan Sociological Review:ssä julkaistun artikkelin, joka esittää uskottavan kuuloisia teorioita siitä, miksi ja miten tällainen ilmiö on syntynyt. Tiivistäen artikkelin perusteella voisi todeta, että liikkeen juuret ovat 1970-luvun lopun feministisissä tutkimuksissa, joissa transnaiset kuvattiin uhkana naisille. (Sivuhuomiona totean, että tätä uhkakuvaa vahvisti myös esimerkiksi populaarikulttuuri. Katso dokumentti Disclosure!) Erityisesti 1990-luvulla feminismin tutkimusaiheena olivat sukupuoliroolit ja teoria siitä, että sukupuoli on opittu rooli ja sosiaalinen ja kulttuurinen konstruktio, jolloin transsukupuolisuus toi tutkimukseen mielenkiintoisen näkökulman. Tällöin alkoivat erottua ne, jotka erityisesti halusivat rajata transnaiset pois naiseuden piiristä. 

Isossa-Britanniassa ilmiö laajeni, kun hallitus aloitti Gender Recognition Act:in uudistuksen vuonna 2017. Uudistuksen tavoitteena oli tehdä syntymätodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamisesta omaan ilmoitukseen perustuva, lääketieteellisen prosessin ja lääkärin lausunnon edellyttämisen sijaan. (Monet muut henkilöllisyystodistukset pystyy Isossa-Britanniassa jo muuttamaan omalla ilmoituksella, kuten esimerkiksi passin ja ajokortin.) Tämä aiheutti vastareaktion, ja useita uusia järjestöjä perustettiin kampanjoimaan lakiuudistusta vastaan. Näiden järjestöjen pääviesti on, että sukupuolen itsemääräämisoikeus vaarantaa naiset ja naisille varatut tilat.

Tämä vastustus ei syntynyt tyhjiössä, vaan liittyy kansainväliseen poliittiseen ilmastoon, jossa on nähtävissä takapakkia sateenkaari-ihmisten oikeuksiin. Esimerkiksi USAssa on useissa osavaltioissa ehdotettu ns. bathroom bills, jotka edellyttävät julkisten wc-tilojen käyttöä syntymässä määritellyn sukupuolen mukaan. Pohjois-Carolinassa tällainen laki on voimassa. Unkarissa astui voimaan laki, että syntymässä määritettyä sukupuolta ei voi korjata henkilöllisyystodistukseen. Monet trans-eksklusiiviset naisjärjestöt ovat lyöttäytyneet yhteen anti-feminististen järjestöjen kanssa, jotka kannattavat perinteisiä sukupuolirooleja ja vastustavat aborttia. He ovat löytäneet yhteisen vihollisen: transihmiset.

Artikkelissa tämä ilmiö asetetaan myös osaksi ns. totuudenjälkeistä aikaa. Sosiaalisten medioiden ja internet-yhteyksien kehittymisen ansiosta tietoa on saatavilla enemmän ja helpommin kuin koskaan, ja on syntynyt myös paljon disinformaatiota. Asiantuntijuus ja tiede ovat kokeneet kovan kolauksen, kun tietoa ja tutkijoita kyseenalaistetaan laajasti. Sukupuolikriittiset kirjoittajat julistavat puhuvansa (biologista) totuutta ja syyttävät yhteiskuntaa vaientamisestaan, vaikka heidän äänensä kuuluu erityisesti Ison-Britannian valtamedioissa. Gender Recognition Act:in uudistus ei ole edennyt vielä päätökseen, ja osasyy on sukupuolikriittisten ja anti-lgbt-järjestöjen vastustus.

Biologia, neutraalius ja objektiivisuus ovat termejä, joihin sukupuolikriittiset usein vetoavat. Artikkelissa todetaan, että humanistisissa tieteissä näiden termien "taistelua" on käyty jo vuosikymmeniä. Biologia tieteenä on sukupuolikriittisten argumenteissa kiistämätön totuus, joka on muiden tieteenalojen yläpuolella. He kuitenkin käyttävät siitä vain itselleen ja tavoitteilleen sopivia "faktoja", unohtaen sen kaiken muun, joka sukupuoleen liittyy. Minusta biologian korostaminen sukupuolen käsitteessä on hyvin rajoittunutta, eikä yksistään sen perusteella voi käsittää tai käsitellä niin laajaa asiaa kuin sukupuoli. Myös transihmisille sukupuolen biologinen perusta on ihan selvä asia, vaikka sukupuolikriittiset usein väittävät, että transihmiset haluavat häivyttää biologian kokonaan. Mielestäni näin ei ole, vaan transihmiset tekevät konkreettisesti näkyväksi ihmisen sukupuolen kompleksisuuden, josta biologia on vain yksi osa.

Artikkeli avasi silmiäni tälle ilmiölle laajemmin. Suomen vastineita Ison-Britannian gender critical -ilmiölle ovat esimerkiksi Radikaalifeministi -blogi, Ihmisten Kirjo -sivusto, Finnish Gender Critical -keskustelusivusto Saiditissa (jonne he siirtyivät, kun Reddit bannasi heidät) sekä Vauva.fi -keskustelusivusto, jota voisi verrata brittien Mumsnet-sivustoon. En tiedä, että heillä olisi varsinaista järjestäytynyttä toimintaa Suomessa, mutta voin olla väärässäkin. Keskustelijat näissä ryhmittymissä seuraavat kansainvälistä toimintaa ja keskustelua ja saavat sieltä vaikutteita.

Otetaan esimerkiksi vaikka Vauvan keskustelupalsta. Siellä on yksi keskusteluketju, jossa sukupuolikriittiset julistavat, että he eivät vihaa tai vastusta tai kritisoi transihmisiä, vaan erityisesti transaktivismia (vaikka kyllä siellä myös transihmisten solvaamista on). Syyksi he kertovat huolen naisten turvallisuudesta ja oikeuksista. Onko se aiheellinen huoli? Aiheuttaako transaktivismi uhan naisille? Tähän tarjoaa kiinnostavan näkökulman toinen artikkeli, jonka löysin edellistä lukiessani. Tämä artikkeli keskittyy erityisesti vessakeskusteluun ja tuo esiin, että ensimmäiset julkiset vessat Isossa-Britanniassa rakennettiin miehille, ja naisille ne saatiin vasta useita vuosikymmeniä myöhemmin. Ajatus naisista kulkemassa kaupungin kaduilla julkisten vessojen vapauttamana oli aikanaan radikaali, koska naisten paikka oli kotona. Onko tämä ajatus nyt siirtynyt transsukupuolisiin? Missä sitten on transihmisten paikka, jos ei julkisissa tiloissa? Tosiasiassa he ovat käyttäneet sukupuoli-identiteettinsä mukaisia julkisia vessoja jo vuosikymmeniä. Tällä hetkellä ajatus on kuitenkin kohdannut paljon vastustusta.

Naisten vessoja pidetään feminismin voittona; taisteluna, joka voitettiin. Siksi transnaisten "päästäminen" naisten vessoihin koetaan takapakkina tälle voitolle. Naisten vessojen historia on rasistinen ja elitistinen, sillä aluksi niitä rakennettiin vain valkoisten ja hyväosaisten naisten käyttöön. Naisten vessoja ei siis alun perin tarkoitettu kaikille naisille. Rodullistetut, köyhät ja vammaiset naiset eristettiin omiin tiloihinsa. "Nainen" oli valkoinen, cis-sukupuolinen, hyväosainen ja heteroseksuaali, ja naisten vessat rakennettiin heille. Vasta lähempänä 2000-lukua vessoista on tullut tasa-arvoisempia. Luonnollinen kehitys minusta puoltaisi tasa-arvokehityksen jatkumista.

Naisten vessat nähdään myös tärkeinä turvallisina tiloina naiseuden ilmentämiselle. Paikka, jossa voi virtsaamisen ja ulostamisen lisäksi hoitaa kauneuttaan, korjata vaatetustaan, vaihtaa kuukautissiteitä, jne, turvassa miehiltä. Naisten vessa on paikka, jossa sekä turvallisuus että turvattomuus ovat läsnä; kun ollaan vähissä vaatteissa intiimeissä puuhissa, ollaan myös potentiaalisesti seksuaalisten hyökkäysten kohteena, väitetään. (En tiedä, kuinka suuri osa raiskauksista tapahtuu julkisissa vessoissa, mutta oletan sen olevan aika pieni osuus.) Kokonaan oma keskustelunsa on myös edelleen ilmenevä sukupuolten epätasa-arvo vessojen rakentamisessa; naiset käyttävät vessoja useammin ja pidemmän aikaa kuin miehet, mutta silti vessoja on yleensä tarjolla sama määrä molemmille sukupuolille.

Tässä kontekstissa erityisesti transnaiset ja transnaisina esiintyvät miehet koetaan uhkana naisten vessoissa ja muissa tiloissa, vaikka tälle ei löydy tukea tutkimuksista. Itse asiassa transnaiset kohtaavat julkisissa vessoissa paljon enemmän väkivaltaa kuin cis-naiset. Sukupuolikriittiset väittävät, että julkisten vessojen ja muiden sukupuolitettujen tilojen muuttaminen sukupuolineutraaleiksi tai avaaminen transnaisille pienen vähemmistön vuoksi on ylimitoitettua, sen lisäksi että se on naisille vaarallista. Keskustelussa transaktivistit kuvataan emotionaalisiksi lumihiutaleiksi ja naisten oikeuksia puolustavat kuvataan objektiivisiksi ja valistuneiksi. Tässä keskustelussa sivuutetaan ne tutkimukset, joissa todetaan transsukupuolisten epätasa-arvoinen kohtelu, heidän kokemansa väkivalta, sekä ylipäätään vaikeus löytää ja käyttää sukupuolitettuja tiloja turvallisesti. 

 

Artikkelin pääväite onkin se, että tässä taistelussa ei ole kyse naisten tilojen turvallisuudesta, vaan naiseuden määritelmästä, ja sitä kautta sen hylkääminen, että transsukupuolinen koskaan voisi olla nainen.

Voisin jopa väittää, että päinvastoin kuin sukupuolikriittiset väittävät, naisten oikeuksien puolustaminen transihmisten kustannuksella on sitä emotionaalista lumihiutalointia, josta he transaktivisteja syyttävät. Miten perustelen tämän väitteen? Olen huomannut kolme yleistä piirrettä sukupuolikriittisten keskusteluissa, jotka toimivat perusteluna.

1. Sukupuolikriittiset esittelevät hyvin mielellään uutisartikkeleita, joissa kerrotaan naiseksi naamioituneen miehen hyökkäyksestä naisille tarkoitettuun tilaan, tai naiseksi identifioituvan miesvangin siirtämisestä naisvankilaan raiskaamaan naisvankeja. He väittävät, että tähän se johtaa Suomessakin, jos sukupuolen korjaamisesta tehdään omaan ilmoitukseen perustuva. He etsivät myös transihmisten sometileistä ja keskustelupalstoilta yksilöitä, jotka julistavat tyttöpenisten ihanuutta ja fantasioivat niiden pakottamisesta lesbojen ruumiinaukkoihin. He ovat suorastaan obsessiivisen kiinnostuneita tällaisista häiriintyneistä tapauksista, ja yhä uudelleen tivaavat transaktivisteilta mielipiteitä ja vastauksia näihin. He ovat voitonriemuisia, kun eivät saa mielestään riittävän hyviä vastauksia, koska se vahvistaa heidän olettamuksensa siitä, että heidän johtopäätöksensä on oikea. 

 

Sukupuolikriittiset unohtavat, että nämä tapaukset ovat häiriintyneitä ihmisiä, joiden teot ovat tuomittavia, riippumatta siitä, onko sukupuoli itsemäärittelyoikeus vai ei.

2. Toinen usein esiin nouseva keskustelunaihe heidän ketjuissaan on transaktivistien vaatimus poistaa laista lisääntymiskyvyttömyysvaatimus sukupuolen korjaamisen ehtona. He pyörittelevät sitä ympäri ja ämpäri ja ihmettelevät, että miksi ihmeessä transaktivistit haluavat sen vaatimuksen laista poistaa, kun he samalla haluavat itselleen myös hormonihoidot ja leikkaushoidot, jotka poistavat lisääntymiskyvyn. Tämän kysymyksen osalta sukupuolikriittiset varmaankin tahallaan tekeytyvät tyhmiksi, mitenkään muuten en osaa tätä selittää. Vaikka asia on heille selitetty, he kieltäytyvät (muka) ymmärtämästä. (Jos joku terf tätä lukee, suosittelen tutustumaan esimerkiksi tähän Tuomisen graduun.) 

Ihmisoikeudet ovat heille mielipidekysymyksiä.

3. Kolmas yleinen keskustelunaihe on transaktivismin väitetty totuuden ja tieteen vastaisuus, suorastaan hölmöily, ja "ideologian sokaisemat" aktivistit. Sukupuolikriittisten mukaan nämä sokeat aktivistit sekoittavat ihmisten päät lukuisilla muuttuvilla termeillään ja hämmentävät lapset ja nuoret luulemaan, että sukupuolensa voi itse valita. Tämän hölmöilyn esitetään kääntyneen transaktivismia vastaan niin, että ihmiset eivät kerta kaikkiaan enää kestä kuulla koko asiasta, ja pitävät touhua niin typeränä, ettei sitä voi ottaa vakavasti. 

 

Hmm, en tiedä, voi tuossa olla perää. Mutta sukupuolikriittiset ovat myös osallistuneet tuohon hölmöilyyn ja käsitteiden tahalliseen sotkemiseen, joten pelkästään transaktivisteja siitä ei voi syyttää. Käsitteiden muuttuminen ja kehittyminen on mielestäni luonnollista kun tieto aiheesta lisääntyy, oikeastaan välttämätöntä, ja on tärkeää, että käsitteistä keskustelevat ja niitä määrittelevät ne ihmiset, joita ne koskevat. Sukupuolikriittisten suhtautuminen käsitteiden ja termien muuttumiseen on siksi mielestäni melko lapsellista kiukuttelua.

Lisään vielä 4. kohdan, joka on keskustelujen mauste. Transihmisten ja -aktivistien haukkuminen ja solvaaminen. Vaikka heidän keskustelusivustonsa säännöissä lukisi, että ketään ei saa haukkua, niin sitä kyllä tapahtuu, ja paljon.

Kaiken tämän vouhkaamisen jälkeen he kehtaavat sanoa, että he eivät suinkaan ole tranfobisia. Hehän päinvastoin kertovat totuuden, jonka transaktivistit haluavat vaientaa. Lisäksi he iloitsevat, että nyt kun keskusteluketju on kerännyt paljon lukukertoja Vauvalla, ihan tavallisetkin ihmiset näkevät, kuinka naurettavia vaatimuksia transaktivisteilla on, ja kuinka häiriintyneitä transihmiset ovat. Voin vain toivoa, että tulos olisi päinvastainen. Vauvan keskusteluketjussa alustaa pidetään erinomaisena esimerkkinä siitä, että nimettömänä kirjoittaminen toimii heidän tavoitteidensa mukaisesti hyvin, kun transaktivistien sosiaalinen paine on poissa kuvioista. Tuskinpa kukaan transihminen tai transaktivisti jaksaa vääntää nimettömien terffien kanssa millään ajalla, kun sitä joutuu tekemään jo perusarjessa ihan liikaa.

Mistä siis Suomen terffit oikein tulevat ja mitä he aikovat? Ovatko yllä kuvatut keskustelupalstat heille todella naisten oikeuksien puolustamista, vai onko se heille pelkkää viihdettä? Minun on vaikea nähdä heitä vakavasti otettavina naisten oikeuksien puolustajina. Asiallinen keskustelu on varmasti tervetullutta, mutta transfobia paistaa niin kovasti läpi (kaikesta kieltämisestä huolimatta), että vaikea heitä on vakavasti ja asiallisesti ottaa. (Transfobiaa on kaikki sellainen puhe ja kirjoittelu, joka kumpuaa transihmisyyden luonnollisuuden kieltämisestä. Ei, hyvä terf, se ei ole asiallista kritiikkiä. Jos kuittaat transihmisyyden mielenterveyden häiriönä, olet menettänyt mahdollisuutesi asialliseen kritiikkiin.)

Onneksi kaikki naiset eivät ole sukupuolikriittisiä. Tuo keskusteluketju Vauvalla kertoo siitä, että sukupuolikriittiset pyrkivät tuomaan näkemyksensä isommin esiin, pienistä omista keskusteluryhmistä isommille areenoille. Onko nykyinen keskusteluilmapiiri, jossa äärioikeisto pyrkii saamaan jalansijaa, rohkaissut heitä? Pyrkivätkö he "käännyttämään" yhä useampia omaan ideologiaansa? Vauvan keskustelupalstalla on varmasti kymmeniä tuhansia kävijöitä päivittäin. Ehkä he "keskustelevat" muuallakin, kenties Suomi24:ssä? En tiedä, en ole katsonut. Mihin tämä sitten johtaa vai johtaako mihinkään, aika näyttää. 

EDIT. 14.4.2021

Mielenkiintoinen artikkeli Mumsnetin radikalisoivasta vaikutuksesta joihinkin naisiin: The Road to Terfdom. Artikkelin mukaan kotiin lapsia hoitamaan jääneet äidit ovat löytäneet Mumsnetistä itselleen yhteisön, jossa purkaa paitsi arkisia huoliaan niin myös suuttumustaan esimerkiksi siitä, miten huonosti brittiläinen yhteiskunta tunnustaa äitiyden tärkeyden ja tukee sitä. Onko siis ihme, että heitä suututtaa ajatus siitä, että "miehet" eli transnaiset tunkevat heidän omimmalle alueelleen, naiseuteen. Ehkä jotain samaa epäoikeudenmukaisuuden kokemusta voisi olla myös Vauvan terffeilyn taustalla.