Mitä sukupuoli-identiteetti tarkoittaa?

Marja Sannikka käsitteli sukupuolikeskustelun teemaa hiljattain ohjelmassaan, jonka nimi oli "Emme osaa keskustella sukupuolista". Ohjelmassa vieraina oli evoluutiobiologi, THL:n edustaja ja sukupuolensa korjannut ja takaisin korjannut henkilö. Ohjelman aihe oli hyvä, mutta minusta se ei onnistunut selventämään sukupuolikeskustelua, vaan päinvastoin hämmensi soppaa lisää. Esimerkiksi kysymys sukupuolien määrästä on täysin epäolennainen. Sen enempää en syvenny ohjelmaa ruotimaan tässä.

Suomen kielessä sukupuoli voi tarkoittaa montaa asiaa. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa syntymän hetkellä sukuelimistä todettavaa juridista sukupuolta, mies tai nainen. Myös lisääntymiseen liittyvä sukupuolen määritelmä on yhtä yksinkertainen. Sukupuoli voi kuitenkin tarkoittaa myös monimutkaisempia, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tai sisäisesti koettuja asioita. Suomen kielessä ei ole suoraa vastinetta englannin kielen gender -sanalle. Yleisimmin se suomennetaan joko sukupuoli-identiteetiksi tai sosiaaliseksi sukupuoleksi.

 

Minusta sukupuolta tärkeämpää olisi määritellä sukupuoli-identiteetti. Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa THL:n määritelmän mukaan yksilön käsitystä omasta sukupuolestaan, SETAn määritelmän mukaan ihmisen omaa sisäistä tunnetta sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan. Seksuaaliteraputti ja psykologian lehtori Minka Kallio määrittelee sukupuoli-identiteetin olevan osa ihmisen minäkäsitystä: Kun vastaat kysymykseen "Millaisena koet oman sukupuolesi", kerrot omasta sukupuoli-identiteetistäsi.

Kirjoitin translasten historiaa käsittelevästä kirjasta aiemmin blogissani. Kirjassa kerrottiin, että gender -termin keksi John Money, jonka potilaiden sukupuoli muodostui liian vaikeaksi selittää binäärisesti: 

"Vuonna 1950 sukupuolen käsite oli kriisissä. Puolen vuosisadan ajan oli tutkittu sukupuolen muokattavuutta ja tehty intersukupuolisille lapsille sukupuolenkorjausleikkauksia. Biologia ja lääketiede olivat sen seurauksena vaarallisen lähellä tilannetta, jossa sukupuolen binäärisyydeltä puuttuivat perusteet."

"Feministit popularisoivat kyseisen termin 1970-luvulla ja irrottivat sen lääketieteestä, mutta alun perin sen tarkoitus oli "pelastaa" sukupuolen binäärisyys romahtamiselta tarjoamalla uuden perustelun intersukupuolisten lasten kehoja normalisoiviin lääketieteellisiin toimiin. "Gender" määritteli binääristä poikkeavan morfologian alikehittyneisyydeksi, jolloin lääketieteen johtopäätös oli, että intersukupuolisen sukupuolen määrittäminen oli vain kehityksen normaalia loppuun saattamista. Toisin sanoen, "gender" oli kehittymätön sukupuoli. Feministit sekä queer- ja transihmiset ovat myöhemmin kadottaneet näkyvistä tämän alkuperäisen konservatiivisen käsityksen gender-termistä."

"Termi gender salli Money'n hylätä teoriat ihmisen sukupuolen luonnollisesta hermafrodiittisuudesta ja määrittelemättömyydestä. Sen sijaan lasten kasvua tuli ohjata joko mieheksi tai naiseksi, jotta voitiin välttää sosiaalinen häpeä. Maskuliinisuus ja feminiinisyys koostettiin uudelleen kahdeksi ainoaksi fenotyypiksi, joihin lapsi saattoi kasvaa. Lääketieteen rooli oli varmistaa, että intersukupuoliset ja sukupuolta epätyypillisesti ilmaisevat lapset kasvoivat vain miehiksi tai naisiksi. Tähän päättyi hermafroditismi-käsitteen olemassaolo, koska molemmat sukupuolet eivät voineet olla läsnä henkilössä yhtä aikaa. Jos näin olisi, ja intersukupuolisten lasten käsitettäisiin olevan luonnollisia, koko binäärinen sukupuolikäsitys hajoaisi. Binääri sukupuoli olisi biologian väärinkäsitys. Paljastuisi, että kaikki ihmiset olivat tavallaan intersukupuolisia, joissa maskuliinisuus ja feminiinisyys olivat yhtä aikaa läsnä eri määrinä, ja sukupuoli olisikin jatkumo."

Nykyinen käsitys gender -termistä ei enää ole sama, mitä Money sillä tarkoitti. Transsukupuolisten gender, sosiaalinen sukupuoli, ei ole sama kuin heidän syntymässä todettu/määritetty sukupuolensa (sex). Wikipedian mukaan: "Sosiaalinen sukupuoli on sukupuolentutkimuksen ja sosiologian käsite, joka tarkoittaa biologisten piirteiden ulkopuolelle jääviä sukupuolen ilmiöitä. Asettelulla on yhteyksiä sosiaaliseen konstruktionismiin. Feministisessä ajattelussa sosiaalinen sukupuoli voi tarkoittaa

• sukupuolirooleja, naiseuden ja mieheyden sosiaalista konstruoitumista
• sitä sukupuolta, jonka ulkopuoliset olettavat henkilöstä tämän nähdessään
• sukupuolen toteuttamista muun muassa pukeutumisen ja käytöksen keinoin
• yksilön sukupuoli-identiteettiä."

Aloin miettiä sukupuoli-identiteetin määritelmää ja merkitystä tarkemmin, kun katsoin suomalaisen detransitioitujan, Aron, videoita Youtubesta, ja Sannikan ohjelmassa vierailleen Sametin videota sukupuoliepätyypillisistä naisista ja miehistä. Aro kertoo ainakin yhdellä videollaan, että kokee vaikeaksi vastata kysymykseen, mikä on hänen sukupuoli-identiteettinsä. Hän määrittelee sukupuolensa naiseksi, koska syntyi naiseksi, mutta hän ei erityisesti tunne itseään naiseksi - hän ei osaa kuvata, miltä naisena oleminen tuntuu. Hän haluaa vain olla oma itsensä ja ilmentää sellaisia sosiaalisia rooleja, jotka tuntuvat omilta, riippumatta siitä, ovatko ne naisten tai miesten rooleja. Hän transitioitui mieheksi, koska koki, että ei ole nainen, mutta detransitioitui, koska ei koe olevansa myöskään mies.  Sametti puolestaan jutteli mm. siitä, miten vanhemman asenne ja kasvatus sukupuolirooleihin liittyen voivat vaikuttaa lapsen käsitykseen sukupuolista ja sukupuolirooleista. Jotkut vanhemmat puskevat tietynlaisia sukupuolirooleja lapsilleen varsin voimakkaasti lasta itseään kuulematta, ja Sametti pitää tätä identiteettikehitykselle vahingollisena menettelynä. Olen samaa mieltä. (Minusta sama pätee sukupuoli-identiteettiin, mutta tiedän Sametin olevan eri mieltä.)

Minä kuvaisin omaa sukupuoli-identiteettiäni hyvin pitkälle samoilla sanoilla kuin Aro: sukupuoli-identiteettini on nainen, koska synnyin naiseksi. Jos minulta kysyttäisiin, miten tiedän olevani nainen, vastaisin että minulla on naisen keho ja minut on syntymässä todettu sen perusteella naiseksi. Jos minulta kysyttäisiin, millaisena koen sukupuoleni, vastaisin samalla tavalla ja lisäisin, että en kuitenkaan koe olevani mitenkään tyypillinen nainen. Feminiinisyys - maskuliinisuus -akselilla en asetu kovin feminiiniseen päähän, vaan minussa on myös maskuliinisuutta. Luulisin, että suurin osa cis-sukupuolisista kokee sukupuolensa jotenkin samalla tavalla: se vain on olemassa, ilman mitään erityistä sisäistä tunnetta sukupuolesta. Tavallaan siis sanotaan, että biologia määrittää sukupuolen, ja sukupuoli-identiteetti seuraa perässä.

 

En koskaan ole kyseenalaistanut sukupuoltani mistään syystä. Vaikka en ole erityisen feminiininen, tai "tyypillinen nainen", ei minusta koskaan ole tuntunut siltä, että sukupuoleni voisi olla muuta kuin nainen. Tältä pohjalta olen lapsenikin kasvattanut: sukupuoli vain on olemassa, eikä se määritä, millaisia sosiaalisia rooleja voi elämässään ottaa ja millaisista asioista voi kiinnostua. Olen tukenut tytöksi olettamani lapsen kiinnostusta moottoriajoneuvoihin ja matematiikkaan, ja pojaksi olettamani lapsen hoivaviettiä ihan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin taipumuksia, kiinnostuksen kohteita ja rooleja, joita he itse ovat ilmentäneet, sukupuolesta riippumatta. 

 

Sen vuoksi, kun tytöksi olettamani lapsi kertoi minulle olevansa poika, uskoin häntä. Ainakaan minulta hän ei ole saanut sellaista mallia, että pitäisi olla tietynlainen nainen, ja jos ei koe olevansa sellainen, johtopäätös on että onkin mies tai muunsukupuolinen. Tällaista narratiivia näkee paljon keskustelussa transsukupuolisuudesta ja detransitiosta, kuten esimerkiksi Aron videot ja Teemu Kärnän taannoinen haastattelu HS:ssa osoittavat. Naiseuden sanotaan olevan jotain sellaista, josta halutaan eroon, ja ajatellaan transitioitumisen mieheksi tai muunsukupuoliseksi auttavan.

Transsukupuolisen sukupuoli-identiteetti kuvataan eri tavalla: syntymässä sukuelimistä todettu sukupuoli ei määritä transihmisen sukupuoli-identiteettiä, vaan poikkeaa siitä. He tuntevat syvällisesti olevansa eri sukupuolta kuin mitä kehosta voi päätellä. Miten tällaista sisäsyntyistä kokemusta voi uskottavasti kuvata ihmiselle, joka ei ole tällaista ristiriitaa kokenut? Koen tämän olennaiseksi kysymykseksi transfobian taklaamisessa, koska transsukupuolisen sukupuoli-identiteetin kuvaaminen "sisäisenä tunteena" johtaa monen cis-sukupuolisen kohdalla transfobiseen käsitykseen "pelkästä tunteesta" tai psykologisesta harhasta, jonka perusteella esimerkiksi lakeja ei pidä muuttaa. Kysymys on tärkeä siitäkin näkökulmasta, että transsukupuolisuus ymmärrettäisiin oikein, eikä haettaisi transitiosta ratkaisua väärin syin, jotka johtavat detransitioon.

Olen muutamissa keskusteluissa pyytänyt ihmisiä kuvittelemaan, miltä heistä tuntuisi, jos he yhtäkkiä jonain päivänä heräisivät eri sukupuolen kehossa, ja huomaisivat, että se on pysyvä olotila.  Määrittäisikö keho edelleen heidän sukupuolensa, vai olisiko se sisäsyntyinen kokemus sukupuolesta kuitenkin voimakkaampi? Tyytyisivätkö he tilanteeseen, vai hakeutuisivatko he hoitoon? Millaista hoitoa he haluaisivat, terapiaa vai lääketieteellistä hoitoa vai molempia? Vertauskuva ei ole paras mahdollinen, koska ei kukaan transsukupuolinen yhtäkkiä herää "väärässä kehossa", mutta ehkä se on lähin vertauskuva, mihin cis-sukupuolinen voi yrittää samaistua.

 

Minusta on erittäin hyvä asia, että Aro ja Sametti puhuvat omista kokemuksistaan avoimesti ja selkeästi. Heidän kokemuksensa ovat arvokkaita keskustelussa transsukupuolisuudesta. Heidän kokemuksensa kertovat meille, millaisia käsityksiä ja ajatuksia itsestään ja sukupuoli-identiteetistään ja sukupuolirooleista ei ehkä pidä ajatella transsukupuolisuutena. Aro huomasi, että miehenä hän voi huonommin, joten transitio oli hänelle väärä ratkaisu. Deterministinen suhtautuminen kehon määrittämään sukupuoleen auttoi häntä huomaamaan, että hän voi olla omanlaisensa nainen. Sametti kertoi videollaan, miten hän piti nuorena joitakin naisille tyypillisiä luonteenpiirteitä niin halveksittavina, että ei voinut hyväksyä olevansa nainen, ja transitioitui sen vuoksi. Detransitioon hän päätyi, kun oppi hyväksymään naisen itsessään. Jokaisen sukupuoli-identiteettiään pohtivan kannattaa miettiä esimerkiksi näitä asioita omalta kohdaltaan ja pohtia, voisiko jonkin itselle vaikean asian hyväksyminen olla avain oman sukupuoli-identiteetin löytymiseen ja hyväksymiseen. 

 

Toivon vain, että ihmiset ymmärtävät myös sen, että jotkut transitioon päätyvät tekevät niin, koska se on heille paras ja toimivin, kenties ainoa ratkaisu.

Tapaus Keira Bell, osa 2

Kirjoitin muutama kuukausi sitten Keira Bellin oikeustapauksesta. Nyt oikeus on tehnyt päätöksensä, ja päätös oli Keira Bellin ja "Äiti A:n" hyväksi. Käyn ensin lyhyesti läpi kaksi uutisartikkelia aiheesta, koska näiden kautta saa nopeasti kokonaiskäsityksen asiasta. Sitten käyn läpi vähän pidemmin itse päätöksen, ja tuon esiin muutamia transihmisten tai heitä hoitavien tahojen reaktioita, joita olen löytänyt lähinnä Twitterin kautta. Lopuksi esitän omat ajatukseni. Tästä tuli näköjään aika pitkä teksti.

----------

Selvennykseksi alkuun, että hormoniblokkerit ovat lääkkeitä, joilla murrosikä pysäytetään, ja muuntohormonihoidot ovat hormoneita, joilla saadaan aikaiseksi koetun sukupuolen piirteitä kehossa.

The Guardian kirjoittaa, että oikeuden päätöksen mukaan alle 16-vuotiaat, jotka harkitsevat sukupuolen korjaamista, eivät todennäköisesti ole tarpeeksi kykeneväisiä antamaan suostumusta hormoniblokkerihoidolle. Jatkossa alle 16-vuotiaiden hormoniblokkerihoidosta päätetään tuomioistuimissa. Joissakin tapauksissa ikäraja voisi olla jopa 18 vuotta päätöksen mukaan. Vastaaja ilmaisi pettymyksensä päätökseen, koska se aiheuttaa heidän potilailleen hormoniblokkerihoitojen keskeyttämisen ja asettaa heidät ahdinkoon. Keira Bell puolestaan oli ilahtunut päätöksestä, koska hänen mukaansa se suojelee haavoittuvia lapsia ja osoittaa maalaisjärkeä. Bellin ja äiti A:n asianajajan mielestä tämä on historiallinen päätös, joka suojelee sukupuolidysforiasta kärsiviä lapsia. Mermaids-hyväntekeväisyysjärjestön edustaja Lui Asquithin mielestä kyseessä on mahdollinen katastrofitilanne, joka ei koske pelkästään alaikäisiä transihmisiä, vaan voi levitä myös laajemmaksi kysymykseksi kehollisesta autonomiasta ja siitä, kenellä on oikeus päättää omasta kehostaan.

PinkNews kirjoittaa, että päätöksen mukaan translasten on ymmärrettävä sekä hormoniblokkereiden että muuntohormonihoidon riskit saadakseen hormoniblokkerihoitoa. Tämän artikkelin mukaan oikeuden päätöksessä kirjoitetaan, että on hyvin epätodennäköistä, että alle 13-vuotias voisi olla kykenevä ymmärtämään näiden hoitojen riskejä, ja että 14-15-vuotiaiden osalta ymmärrys on kyseenalaista. Näissä tapauksissa potilaan hoidosta vastuussa olevien tahojen tulisi kääntyä tuomioistuimen puoleen saadakseen luvan hormoniblokkerihoidolle. Oikeuden päätöksen mukaan hormoniblokkerihoito johtaa useimmissa tapauksissa myös muuntohormonihoitoon, jolla on peruuttamattomia seurauksia, joten hormoniblokkerihoitoon ryhtyvällä on oltava tieto tästä hoitopolusta ja sen vaikutuksista kokonaisuutena. Näihin hoitoihin liittyy päätöksen mukaan vielä tuntemattomia vaikutuksia, ja näyttöön perustuvat tulokset ovat epävarmoja, ja potilaan on oltava tästä tietoinen. PinkNewsin mukaan tuomion odotetaan vaikuttavan maailmanlaajuisesti, myös Yhdysvalloissa, jossa transnuorten terveydenhuollon saatavuus on uhattuna useissa osavaltioissa. Tavistock aikoo valittaa päätöksestä.

----------

Oikeuden päätöksessä Bell vs. Tavistock lukee, että ainoa oikeudellinen kysymys asiassa on olosuhteet, joissa lapsi tai nuori voi olla kykenevä antamaan pätevä suostumuksensa hoitoon sekä prosessi, jolla suostumus hoitoon saadaan. Oikeus ei siis tehnyt päätöstä siitä, millainen hoito on tuloksellista ja asianmukaista sukupuolidysforiassa, vaikka hoitoa käsitellään päätöksessä paljon.

Päätöksessä kuvataan hoitoa säätelevän lainsäädännön lisäksi Englannin ja Walesin "transpolin" toimintaperiaatteet alaikäisten osalta, ja kerrotaan, keitä kaikkia oikeus on asiassa kuullut. Tässä osiossa kerrotaan mm., että vuonna 2019 jonotusaika ensimmäiselle käynnille oli noin 22-26 kuukautta, eli käytännössä 2 vuotta, ja tutkimusprosessi kestää vähintään 6 kuukautta. Alaikäisen on täytettävä 6 sukupuolidysforian kriteeriä 8:sta ja murrosiän etenemisen tulee olla vähintään tasolla Tanner 2, jotta hormoniblokkereita voidaan harkita. Hoidosta päätetään moniammatillisessa ryhmässä, ja hoidon vaikutuksista ja seurauksista keskustellaan potilaan ja hänen huoltajiensa kanssa ennen hoitoihin ryhtymistä. 

Päätöksessä todetaan, että ennen vuotta 2011 näitä hoitoja tarjottiin vain 16 vuotta täyttäneille, mutta sen jälkeen myös 12-15 -vuotiaille sekä keski-murrosikäisille, aluksi osana tutkimushanketta "The Early Intervention Study". Tästä tutkimuksesta ei vielä ole varmistettuja tuloksia, koska viimeinen osallistuja aloitti muuntohormonihoidot vuonna 2019. Alustavat tulokset olivat kuitenkin oikeuden saatavilla. Tähän yhteen tutkimukseen perustuen oikeus toteaa, että alle 16-vuotiaiden hormoniblokkerihoidoista ei ole saatavilla riittävästi todistusaineistoa. (Tällaisen käsityksen ainakin itse sain oikeuden päätöksestä.)

Päätöksen mukaan oikeudelle ei ole esitetty tietoa siitä, minkä ikäisiä potilaita kunakin vuonna on hoidettu. Myöskään potilaiden muita diagnooseja, kuten autismin kirjo tai mielenterveyden häiriö, ei ole systemaattisesti kerätty. Oikeuden mielestä on yllättävää, että tällaisia tietoja ei ole kerätty. Vastaajan mukaan tiedot ovat olemassa yksittäisissä potilastiedoissa, mutta ei yhteen kerättyinä ja vuosittain eriteltyinä. Ajanjaksolta 2019/2020 oleva tieto esitettiin, ja sen mukaan reilut 50 % klinikalle tulevista on alle 16-vuotiaita. Päätöksessä mainitaan myös lähetteiden kasvu, syntymässä tytöksi määritettyjen suhteellisesti suurempi osuus, sekä autismin kirjon suurempi esiintyvyys potilaiden joukossa, ja ettei tälle muutokselle ole esitetty mitään lääketieteellistä selitystä. Autismin esiintyvyyden osalta siteerataan suomalaisen Kaltiala-Heinon (et. al) tutkimusta.

Päätöksessä kuvaillaan tarkasti nykyinen käytäntö, jolla potilaan perehtynyt suostumus hoidolle hankitaan. Se sisältää useita endokrinologin tapaamisia, joilla keskustelujen kautta annetaan tietoa hoidon vaikutuksista, myös mahdollisista epäsuotuisista vaikutuksista sekä epävarmuuksista, ja vastataan kysymyksiin. Tähän liittyy myös kuva-aineistoa, ja kysymykset hedelmällisyydestä ja seksuaalisuudesta ovat olennaisia. Käytäntöä on päivitetty hiljattain. Kuullun endokrinologin Butlerin mukaan tämä menettely on riittävä, ja heille ohjatut potilaat ovat kykeneväisiä antamaan perehtyneen suostumuksensa. Toisinaan nuoren ei katsota kliinisessä tutkimuksessa olevan asianmukaisessa murrosvaiheessa, joten sen jälkeen järjestetään uusia seurantakäyntejä 6-12 kuukauden välein, kunnes henkilön katsotaan olevan sopivassa fyysisessä vaiheessa interventioon ja suostumuksen antamiseen. Tavistockin lähete ei aina automaattisesti johda hormoniblokkerihoidon aloitukseen, vaan potilaita on myös lähetetty takaisin. Butler on kertonut oikeudelle, että mikäli potilaan kyvykkyys antaa suostumus määriteltäisiin tuomioistuimessa, se pidentäisi tätä pitkää hoitopolkua entisestään ja lisäisi potilaiden ahdistusta, koska heidän oikeutensa päättää omasta kehostaan vietäisiin heiltä.

Oikeus on kuullut myös kognitiivisen neurotieteen professori Scottia. Hänen todistuksensa pääsisältö on, että alle 18-vuotiaan nuoren kehittyvät aivot tekevät tunteiden vallassa riskialttiimpia päätöksiä kuin aikuisen, eivätkä nuoret sen vuoksi kykene tekemään päätöstä elämää muuttavista hoidoista, vaikka niiden vaikutukset selitettäisiin heille.

Hormoniblokkerihoidon vaikutuksista oikeuden päätöksessä kuvaillaan, että pääasiassa hoitoa mainostetaan murrosiän paussina, jolloin nuorella on aikaa miettiä, haluaako edetä muuntohormonihoitoihin. Kuitenkin klinikalla suoritetun tarkastuksen mukaan hyvin harva päättää olla etenemättä muuntohormonihoitoihin, ja tässä tarkastuksessa esitetään väite, että hormoniblokkerihoito vahvistaisi hoitoa saaneen nuoren transidentiteettiä. Sekundäärisenä hormoniblokkerihoidon vaikutuksena on epätoivottujen kehon muutosten estäminen ja sitä kautta vähäisempi tarve leikkaushoidoille tulevaisuudessa, mikäli blokkerihoidosta edetään muuntohormonihoitoon. Tarkastuksen mukaan olisi johdonmukaisempaa hoitoa tarjottaessa todeta, että hormoniblokkerihoitoa suositellaan niille potilaille, joiden sukupuolidysforia on niin voimakasta, että he todennäköisesti etenevät myös muuntohormonihoitoihin. Tarkastus toteaa, että tutkimus, jonka perusteella blokkerihoitoa suositellaan, ei oltu suunniteltu tutkimaan sitä, miten suuri osa potilaista päättää pysyä syntymässä määritellyssä sukupuolessaan, vaan rajoittui ryhmään, joka osoitti voimakasta sukupuolidysforiaa ja halua blokkerihoitoon. 

WPATHin edustajan esittämän tutkimuksen mukaan Hollannissa vain 1,9 % ei etene blokkerihoidosta muuntohormonihoitoon. Systemaattisesti kerättyä tietoa Tavistockin klinikan potilaista ei esitetty oikeudelle. Syyksi tähän kerrottiin, että osa potilaista siirtyy aikuisten puolelle, jolloin heidän tietojaan ei nuorten klinikalla enää seurata. Satunnaisotannalla oli analysoitu 312 Tavistockin potilaan tiedot 1648:sta, jotka oli otettu vastaan 1.3.2019 - 4.3.2020. Näiden tietojen perusteella 16 % näistä potilaista oli ohjattu endokrinologille, ja näistä 55 % oli edennyt muuntohormonihoitoihin. Tämä vastaa 8,7 % niistä potilaista, jotka uloskirjattiin klinikalta tuona aikana. (Oma huomio: eli merkittävästi pienempi määrä kuin hollantilaisessa tutkimuksessa.)

Hormoniblokkereiden käyttö ennenaikaiseen murrosikään käydään myös lyhyesti läpi oikeuden päätöksessä. Blokkereita käytetään 7-vuotiaille ja jopa sitä nuoremmille, joiden murrosikä käynnistyy liian aikaisin, ja blokkerit lopetetaan, kun lapsi on kasvanut sopivaan ikään, jolloin murrosikä voi alkaa. Tutkimusten mukaan blokkerihoidolla ei ole vaikutuksia murrosiän jatkumiseen hoidon lopettamisen jälkeen, vaan murrosikä etenee täysin kuten muilla saman ikäisillä. Tämän sanotaan päätöksessä olevan aivan eri asia kuin blokkereiden käyttö murrosiän jarruttamiseen sukupuoli-identiteetin vuoksi, mutta minulle ei selvinnyt, millä perusteella näin väitetään. (Teen siis johtopäätöksen, että tällä tarkoitetaan sitä, että blokkerihoidosta useimmiten jatketaan muuntohormonihoitoon, jota ei tietenkään tapahdu ennenaikaisen murrosiän estävässä hoidossa.)

Hormoniblokkerihoidon vaikutuksista oikeuden päätöksessä siteerataan mm. de Vries -nimistä lääkäriä, joka toteaa, että blokkerihoidolla ei ole peruuttamattomia fyysisiä seurauksia esimerkiksi hedelmällisyydelle, äänelle tai rintakudokselle, mutta sen pitkäaikaiset vaikutukset ovat vielä tuntemattomat koskien luuntiheyttä, hedelmällisyyttä, aivojen kehitystä ja tulevien leikkaushoitojen mahdollisuuksia. Tuomarien mukaan hormoniblokkerihoidon peruuttamattomista vaikutuksista ei ole varmuutta, vaan on syytä epäillä, että etenkin psykologisia ja neurologisia peruuttamattomia vaikutuksia voi olla, koska hormonien ja geenien ohjaavaa vaikutusta ei täysin tunneta. Hormoniblokkerihoidon vaikutuksesta nuori ei läpikäy murrosikää luonnollisessa iässä, ja tämän mahdolliset sosiaaliset ja psykologiset vaikutukset ovat peruuttamattomia. Jostain syystä oikeus katsoi tarpeelliseksi myös kertoa, että klinikan verkkosivuilla olevaa hormoniblokkerihoidon vaikutusten kuvausta on muutettu kesäkuussa 2020 siten, että ennen muutosta hoidon vaikutusten vakuutettiin olevan täysin peruttavissa, ja muutoksen jälkeen kuvauksessa on esitetty mahdollisesti peruuttamattomia vaikutuksia.

Oikeus toteaa päätöksessä, että hormoniblokkerihoidon vaikuttavuus ja teho eivät perustu vahvaan näyttöön. "The Early Intervention Study":n alustavat tulokset osoittavat, että 100 % hormoniblokkerihoitoa saavista nuorista haluaa jatkaa hoitoa, 52 %:lla hoitoa saaneista mieliala koheni, ja 27 %:lla mieliala laski. 

Päätöksessä käydään lyhyesti läpi myös syyttävän osapuolen väite siitä, että suurin osa lapsuus- ja nuoruusiässä esiintyvästä sukupuoliristiriidasta häviää itsestään. Oikeus toteaa, että asiasta on olemassa ristiriitaisia tietoja, joihin on suhtauduttava varauksella, koska sukupuoliristiriidan määritelmä ja voimakkuus ovat vaihdelleet eri tutkimusten välillä. Kuitenkin tuomarien mielestä nämä seikat korostavat tämän hoidon erittäin monimutkaista ja epätavallista luonnetta ja suuria vaikeuksia ymmärtää täysin sen vaikutukset yksittäiseen nuoreen. Lyhyesti sanottuna hoito voi tukea sukupuoliristiriidan pysymistä olosuhteissa, joissa on ainakin mahdollista, että ilman tätä hoitoa sukupuoliristiriita katoaisi itsestään.

Tämän jälkeen päätöksessä käydään läpi syyttävän osapuolen todisteita, mutta taidan nyt skipata ne suurelta osin, ettei tästä tekstistä tule aivan uuvuttavan pitkä. Minulle välittyy päätöksessä siteeratuista Keira Bellin omista kuvauksista sellainen vaikutelma, että Keiralla on ollut epärealistisia odotuksia hoidon vaikutuksista, hän on ollut tyytymätön hoidon tuloksiin, ja on nyt sitä mieltä, että syntymässä määritettyä sukupuolta ei voi mitenkään vaihtaa tai korjata.

Yksi kuultu taho oikeudenkäynnissä oli jostain syystä Transgender Trend, joka kuvaa itseään vanhempien ja ammattilaisten ryhmäksi, joka kyseenalaistaa sukupuolidysforiasta kärsivien lasten sosiaalisen transition ja lääketieteellisen hoidon sekä nk. gender-ideologian opettamisen kouluissa ja sellaiset lait ja määräykset, jotka perustuvat johonkin muuhun kuin biologiseen sukupuoleen. (Tämä ryhmä on mm. lähettänyt kouluille näkemyksensä mukaista opetusmateriaalia ja kehottanut opettajia käyttämään näkyvästi tarroja, joissa lukee "gender-ideologian" vastaisia iskulauseita.) TT:n edustaja Davies-Arai antoi todistajan lausunnon, jossa toi esiin hormoniblokkerihoidon tehoavuuden todistusten puutteen, nuorten tyttöjen lähetteiden suuren määrän, sekä sen, että heidän kohdallaan kyse voi olla sosiaalisen median ja kavereiden välityksellä leviävästä muoti-ilmiöstä (ROGD-teoria). Davies-Arain mukaan Tavistock ei kyseenalaista nuorten kokemusta riittävästi, eikä tarjoa muita hoitomuotoja kuin hormoniblokkerit. 

Tämän jälkeen päätöksessä esitellään joitakin aikaisempia tapauksia, joissa on harkittu alaikäisen kyvykkyyttä (Gillick competence, suomennan lyhyyden vuoksi seuraavaan "Gillickin pätevyys") antaa valistunut suostumus hoitoon. En jaksa käydä näitä läpi, koska lakiteksti on niin vaivalloista. Lukekaa itse päätöksestä, jos nämä kiinnostavat. Oikeuden johtopäätökset näistä referenssitapauksista ovat seuraavat:

1. Kysymys siitä, onko alle 16-vuotiaalla henkilöllä Gillickin pätevyys tehdä asiaankuuluva päätös, riippuu ehdotetun hoidon luonteesta ja kyseisen henkilön yksilöllisistä ominaisuuksista. Arviointi on välttämättä yksilöllinen. Jos päätös on merkittävä ja elämä muuttuu, on suurempi velvollisuus varmistaa, että lapsi ymmärtää ja pystyy punnitsemaan tiedot.

2. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tuomioistuin ei voi vetää joitain suuntaviivoja. Hoitotahot itse hyväksyvät sen, että seitsemänvuotias, jota hoidetaan hormoniblokkereilla liian varhaisen murrosiän vuoksi, ei voi antaa tietoon perustuvaa suostumusta ja hänen vanhempiensa on annettava suostumus kyseisen lapsen nuoren iän ja hoidon luonteen vuoksi.

3. Olisi pyrittävä antamaan lapselle tai nuorelle mahdollisuus saavuttaa Gillickin pätevyys mahdollisuuksien mukaan. Lääkärin tulisi siksi työskennellä yksilön kanssa auttaakseen häntä ymmärtämään ehdotettua hoitoa ja sen mahdollisia seurauksia, jotta he voivat saavuttaa Gillickin pätevyyden.

4. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokainen alle 16-vuotias henkilö voi saavuttaa Gillickin pätevyyden ehdotetun hoidon suhteen. Kuten keskustelemme jäljempänä, milloin hoidon seuraukset ovat laajoja, hyödyt epäselvät ja pitkäaikaiset seuraukset olennaisesti tuntemattomia, voi olla, että Gillickin pätevyyttä ei voida saavuttaa, vaikka paljon tietoa ja tukevaa keskustelua käydäänkin.

5. Gillickin pätevyyden saavuttamiseksi on tärkeää, ettei rimaa aseteta liian korkealle. Ei ole asianmukaista rinnastaa asioita, jotka lääkärin on selitettävä, asioihin, jotka lapsen on ymmärrettävä Gillickin pätevyyden saavuttamiseksi. Hyamin lähestymistavan seurauksena olisi huomattava pätevyyden ja kapasiteetin nostaminen, mikä olisi ristiriidassa sekä yleisen oikeuden että lapsen 8 artiklan mukaisten lasten oikeuksien ja yksilön autonomian tukemisen tärkeyden kanssa. Viitaten tapaukseen (sejase...) henkilön tulisi pystyä "ymmärtämään selitys kyseisille tiedoille laajasti ja yksinkertaisella kielellä". Vaikka tämä sanottiin tapauksessa, joka koski aikuisen kykyä, meidän mielestämme samaa lähestymistapaa olisi sovellettava myös Gillickin kompetenssiin liittyvässä asiassa. Lapsen tai nuoren on kyettävä osoittamaan riittävä käsitys keskeisistä tosiasioista.

6. Olemme samaa mieltä Skinnerin kanssa siitä, että kun päätetään, mitkä tosiasiat ovat merkittäviä ja mikä ymmärrysaste on riittävä, on otettava huomioon asiat, joille on objektiivisesti annettava painoa tulevaisuudessa, vaikka lapsi saattaa olla huolestumatta niistä nyt. Tämän tapauksen tosiseikoista on joitain ilmeisiä esimerkkejä, mukaan lukien vaikutus hedelmällisyyteen ja tulevaan seksuaaliseen toimintaan.

Johtopäätöksissään oikeus toteaa, että sen mielestä hormoniblokkerihoito on kokeellista, koska näytöt sen tehoavuudesta ovat riittämättömät, ja käyttötarkoitus epäselvä. Hormoniblokkerihoidon vaikutukset ovat laajat ja ulottuvat ihmisen identiteetin alueelle ja ovat siksi hyvin ainutlaatuisia. Oikeuden näkemyksen mukaan sukupuolidysforia on tila, joka ei ilmene fyysisesti, vaan päinvastoin, sen hoito ilmenee fyysisesti, kun se (blokkerihoito) estää luonnollisen murrosiän etenemisen. Tyypillisesti lääketieteellisellä hoidolla pyritään parantamaan fyysinen tai psyykkinen sairaus tai lievittämään sen oireita, ja hoidolla on yleensä suorat ja selkeät vaikutukset. Oikeuden näkemyksen mukaan hormoniblokkerihoito ei toimi tällä tavoin.

Oikeuden näkemyksen mukaan hormoniblokkerihoito estää nuoren luonnollisen murrosiän kehityksen ja samalla identiteetin kehityksen, ja voi vahvistaa hänen transsukupuolista identiteettiään. Blokkerihoito tilastollisesti tarkasteltuna toimii askeleena kohti muuntohormonihoitoja. Tästä johtuen hormoniblokkerihoitoa harkitsevan nuoren on ymmärrettävä myös muuntohormonihoitojen vaikutukset voidakseen saavuttaa Gillickin pätevyyden. Erityisesti hedelmällisyyttä ja lasten saamista koskien oikeus epäilee alle 16-vuotiaiden tosiasiallista kyvykkyyttä punnita realistisesti hoidon vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen.

Oikeus toteaa, että tilanteessa, jossa sukupuolidysforiasta kärsivä lapsi on sitä mieltä, että hedelmättömyys on pieni hinta maksettavaksi kärsimyksen lievittämiseksi, ei voida olla varmoja siitä, että hänellä on sama käsitys asiasta aikuisena. Oikeus myöntää, että blokkerihoidon kokeellisuus yksinään ei anna aihetta epäillä, ettei pätevää suostumusta voi antaa. Hoidon tuloksellisuuden näytön heikkous ja kokeellisuus yhdessä kuitenkin antavat aihetta epäillä tätä. Oikeuden mielestä alle 13-vuotiaat eivät missään tapauksessa pysty antamaan tietoista, perehtynyttä suostumusta tällaiselle hoidolle, ja siitä vanhemmat 16 ikävuoteen asti hyvin kyseenalaisesti. 16-18-vuotiailla suostumus on mahdollinen, mikäli lääketieteen ammattilaiset niin harkitsevat. Muissa tapauksissa suostumus on asetettava tuomioistuimen harkittavaksi.

----------

The British Psychological Societyn verkkosivulla julkaistiin tutkija Reubs Walshin pitkä ja perusteellinen artikkeli kyseisestä oikeuden päätöksestä. Walsh tutkii Amsterdamin yliopistossa ainakin autismia, neurobiologiaa ja sukupuolidysforiaa. Tuon tästä esiin muutamia pointteja.

Walshin pääargumentti on, että translapset ymmärtävät oman sukupuoli-identiteettinsä, eikä heidän kyvykkyyttään päättää omasta hoidostaan pitäisi kyseenalaistaa. Walsh toteaa oikeuden päätöksen perustuvan sitkeisiin väärinymmärryksiin, joita hän koettaa kirjoituksessaan selventää. 

Walsh kirjoittaa (kömpelö käännökseni): Asiassa Bell v. Tavistock (2020) annetussa tuomiossa todetaan kuitenkin, että koska suurin osa hormoniblokkereita käyttävistä Tavistockin potilaista siirtyy myöhemmin peruuttamattomaan muuntohormonihoitoon, blokkerit voivat jotenkin vahvistaa heidän (trans)sukupuoli-identiteettiään. Päätöksestä ei käy ilmi, miksi tämä on ongelmallisempaa kuin syntymässä määritetyn sukupuolen mukaisen sukupuoli-identiteetin vahvistaminen. Tietoinen suostumus hormoniblokkereihin edellyttää heidän mukaansa potilaan ymmärtävän myös kaikki muuntohormonihoidon ja blokkerihoidon mahdolliset riskit ja seuraukset. Tämä tulkitsee todisteita väärin: tosiasia, että useimmat potilaat, joille on määrätty blokkereita, päättävät siirtyä muuntohormoneihin, osoittaa, että blokkereita määrätään yleensä henkilöille, jotka hyötyvät niistä (koska muuntohormonit eivät ole tällä hetkellä vaihtoehto ennen 16 vuoden ikää). Pienen vähemmistön olemassaolo, joka lopettaa hoidon, tukee blokkereiden käytön syitä - että ne antavat nuorelle aikaa harkita valintojaan pysyvien hoitojen suhteen ilman kiireellisyyttä, jota sukupuolen kanssa ristiriidassa olevan murrosiän kokeminen muuten aiheuttaisi. Kiireellisyys sekä kliinisissä että sosiaalisissa seurauksissa, ja subjektiiviset kiireellisyyden tunteet, jotka saattavat vaikeuttaa rauhallisen, tietoisen päätöksen tekemistä. Siksi vaikuttaa siltä, ​​että blokkerit ovat hyödyllisiä riippumatta siitä, mihin päätökseen ne lopulta johtavat. Tuomiossa väitetään myös, että alle 18-vuotiaiden olisi vaikea ymmärtää blokkerihoidon pitkäaikaisvaikutuksista jäljellä olevia tieteellisiä epävarmuustekijöitä, vaikka hormonaalisen ehkäisyn ympärillä vallitsi samanlainen epävarmuus, kun tuomioistuin katsoi Gillickin tapauksessa, että alle 16-vuotiaat pystyivät antamaan riittävän tietoisen suostumuksen hormonaaliseen ehkäisyyn tarvitsematta hakea vanhempien suostumusta.

Sukupuoli-identiteetin pysyvyydestä Walsh kirjoittaa: Lapset, jotka identifioituvat transsukupuolisiksi, ovat itse asiassa äärimmäisen todennäköisesti jatkossakin transsukupuolisia, kuten kauniisti todetaan tutkimuksessa, joka purkaa "desistance"-myytin (Temple-Newhook et al., 2018), joka äskettäin sai ansaitusti sukupuoli-identiteetin tutkimuksen ja koulutuksen Yhteiskunnan tutkimuspalkinnon.

Walsh jatkaa: Cis-sukupuolinen lapsuus ulkoisesti säilyy kieltämällä lasten tahdonvapaus, työntämällä heidät laatikkoon, jossa on merkintä "poika" tai "tyttö", vaikka lapset itse toivovat, ettei sitä tapahtuisi tällä hetkellä. Tässä kehyksessä kaikki tapaukset, joissa lapsi elää transsukupuolista elämää, kun he olisivat voineet olla cis-sukupuolisia, ovat huonoja tuloksia - ja jotkut klinikat menevät hyvin pitkälle tämän lopputuloksen estämiseksi, eli pitävät transsukupuolista elämää vähemmän elettävänä. Lapsen pieninkin mahdollisuus olla cis-sukupuolinen on suojattu, lapsen perustavanlaatuisen tahdon kustannuksella. Hypoteettinen cis-lapsi näyttää olevan tärkeämpi nykyiselle järjestelmälle kuin hyvin todelliset translapset, joita klinikan oletetaan auttavan. Tietysti klinikka vastaanottaa myös cis-lapsia ja lapsia, jotka tietävät, että he eivät vielä tiedä, ja pyrkii tukemaan heitä, kun he tutkivat ja kehittävät sukupuoliaan ja itsetuntemustaan. On kuitenkin myös lapsia, joilla on hyvin selvä sukupuoli-identiteetti ja jotka kertovat sen johdonmukaisesti, jos heille annetaan mahdollisuus tehdä niin. Juuri näille lapsille nämä toistuvat arvioinnit aiheuttavat ongelmallisia viivästyksiä.

Walshin mukaan on nähtävissä tietty toistuva kuvio. Sukupuolesta ja sukupuoli-identiteetistä (ja monista muista minuuden alueista, esimerkiksi neurodiversiteettiin liittyen) niin lääketieteen ammattilaiset kuin vanhemmatkin pitävät parempana normatiivisuutta kuin aitoutta. Jotkut saattavat sanoa, että hoidon kieltäminen on neutraali vaihtoehto, mutta kun normatiivisuuden vaatimukset menevät toiseen suuntaan, intersukupuolisten lasten kohdalla hoito on aivan liian usein kohdistettu heidän toiveitaan vastaan ​​(Carpenter, 2016), useimmiten siitä johtuen, kuinka lääkärit ovat neuvoneet vanhempia (Roen & Hegarty, 2018). Valtaosa ammattilaisista tekee nämä päätökset näkökulmasta, jossa he todella haluavat tehdä lapsen edun mukaisesti. Mutta vaikka avoimesti transsukupuolisena elämiseen liittyvät taistelut voivat olla ilmeisiä ja näkyviä ulkomaailmalle, kaapissa elävän transihmisen taistelut ovat suurelta osin piilossa. Kirjallisuus osoittaa yhä uudelleen, että transihmisen todellisen sukupuolen heikentäminen aiheuttaa valtavaa haittaa. On oletettava lääkäreiden noudattavan näyttöön perustuvia parhaita käytäntöjä. Tarkalleen mitä tämä tarkoittaa, on keskusteltava. 

"Informed consent" -hoitomalli, suomeksi perehtyneen suostumus, jossa lapsen itsensä ilmaisemaa sukupuoli-identiteettiä tuetaan, on paljon yleisempi esimerkiksi suuressa osassa Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Tätä kutsutaan myös 'tietoon perustuvan suostumuksen' malliksi (enimmäkseen aikuisten tilanteissa), koska sen sijaan, että heidän tarvitsisi 'todistaa' henkilöllisyytensä (portinvartijalle), potilaiden on sen sijaan vain osoitettava ymmärtävänsä, miten hoito vaikuttaa ja mitkä ovat riskit ja sivuvaikutukset - heidän on sitten päätettävä, jatketaanko, milloin ja miten. Tämän lähestymistavan mukaan mielenterveyden tasot ovat jatkuvasti erinomaisia ​​(Olson et ai., 2016) ja paluuta syntymässä määritettyyn sukupuoleen tai hoitojen katumista on vain vähäisiä määriä (Pullen Sansfaçon et al., 2019).

Walsh käsittelee artikkelissaan myös aivojen kognitiivista kehitystä nuoruusiässä: Tähän mennessä rajalliset todisteet osoittavat, että transnuoret ymmärtävät sukupuolensa samalla tavalla kuin cis-sukupuoliset nuoret - vaikkakin ehkä syvällisemmin (Conron, 2008). Jopa esimurrosikäisillä lapsilla on sama nimenomaisen ja implisiittisen sukupuolituntemuksen malli riippumatta siitä, soveltuuko heidän ilmaistu sukupuolensa määrättyyn sukupuoleen. Esimerkiksi yksi tapa, jolla lapset ilmaisevat sukupuolensa, on sosiaalinen jäljittely: sekä trans- että cis-tytöt pitävät niistä esineistä, joista heille kerrotaan, että nainen, jolla on naisnimi, pitivät siitä esineestä, ja vähemmän niistä esineistä, joiden mieltymys tuli henkilöltä, jolla oli miehen nimi, ja käänteistä sovellettiin trans- ja cis-pojille ( Olson et ai., 2015).

Walsh väittää: Tilanne on siis se, että translapset tietävät oman sukupuolensa, mutta muuntohormonihoitoon pääseminen vasta 16-vuotiaasta lähtien on tällä hetkellä sääntö, ja nyt he todennäköisesti tarvitsevat tuomioistuimen luvan estää sukupuolen kanssa ristiriitaisen murrosiän aiheuttamat haitat. Kaiken tämän tarkoituksena on "suojella" lasta omilta päätöksiltään. Tämä on todellinen skandaali lasten sukupuolen hoidossa, tämä on todistamaton hoitoprotokolla, ja näin klinikka ei toimi todella tietoon perustuvalla suostumuksella. Ihmisten "suojeleminen" heidän ruumiilliselta autonomialtaan ei ole mennyt hyvin aikaisemmin. Suostumukseen perustuvan seksin kriminalisointi, naimattomien naisten ehkäisyn kieltäminen, rotujenvälistä avioliittoa koskeva lainsäädäntö - ja nyt, lasten sukupuoli-identiteetti. Miksi tämä ei ole transterveydenhoitoa koskeva kysymys sanomalehdissä ja tuomioistuimissa? Walshin mukaan syynä on mm. se, että translasten vanhemmat eivät uskalla nousta sitä ainoaa tahoa vastaan, jolla on valta päättää heidän lapsensa hoidosta.

Walsh kysyy: Jos tuomioistuin välittää hormoniblokkerihoidon väitetyistä "tuntemattomista mahdollisista riskeistä", miksi he eivät kysyneet, miksi lapsia vaaditaan odottamaan niin kauan, ennen kuin heille sallitaan sukupuolen kanssa yhtenevä murrosikä? Elleivät he näe transsukupuolisella elämällä alemman moraalisen arvon kuin cis-sukupuolisella?

----------

Muutamia nostoja Twitteristä:

Instructor Florence Ashley  kirjoittaa, että hänen mielestään oikeustapauksessa Bell vs. Tavistock mikään ei mennyt pieleen. Mikään määrä tietoa ei riitä, jotta ihminen voisi tehdä itselleen parhaan mahdollisen päätöksen, ja vaikka onnistuisikin tekemään parhaan päätöksen, se voi osoittautua vääräksi pitkällä aikavälillä. Vahvempi portinvartijuus ei toimi. Tarvitaan enemmän tukea detransitioitujille. Keira Bellin tapauksessa heikompi portinvartijuus olisi voinut toimia, koska Bell on sanonut, että mitä enemmän hänen transitiotaan vastustettiin, sitä enemmän hän sitä halusi. Mitä vaikeammaksi transition saavuttaminen tehdään, sitä korkeammat ovat panokset, ja sitä vähemmän on kannustusta ilmaista kaikkia tunteitaan ja toiveitaan. Tämän vuoksi pitkät tutkimusprosessit ovat pahempia mahdollisia detransitioitujia ajatellen. (Viisaita sanoja!)

Dr. Emmy Zje kirjoittaa, että hänen mielestään on surkeaa, että detransitioitujia käytetään välineenä kieltää translasten hoito. Detransitioitujat voisivat sen sijaan työskennellä hoitotahojen kanssa ja kertoa, mitä ovat oppineet transitiostaan ja detransitiostaan, joka voisi auttaa tunnistamaan ns. "harmaalla alueella" olevia lapsia ja nuoria, jotka eivät hyödy lääketieteellisestä transitiosta. (Erittäin viisaita sanoja nämäkin!) "Kun priorisoit 1-2%:lle aiheutuvan harmin 98-99%:n ohi, se on cis-ylivaltaa ja transfobiaa." Suurin osa transitioitujista on tyytyväisiä. Diagnostiikkaa voidaan parantaa, sen sijaan että hoitoa rajoitetaan.

Julia Serano postasi Twitteriin kuvakaappauksen vanhasta blogikirjoituksestaan:

Transtrender Trend kirjoittaa Twitterissä:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kay Foulkes kirjoittaa, että koko tämä farssi pohjautuu lähtökohtaan, että cis-lapselle on jotenkin haitallista kokea trans-murrosikä, mutta trans-lapselle cis-murrosikä ei ole haitallinen. 

Christine Burns kirjoittaa, että Australiassa käytiin samankaltainen oikeustapaus, joka päättyi päinvastaisella tavalla. Tavistockin asiantuntijuus on kyseenalaista. (Myös monet muut brittiläiset seuraamani twitteristit ovat samaa mieltä.)

Christine kirjoittaa myös, että länsimaisen kulttuurin käsitys siitä, mitä lapsi pystyy tekemään ja ymmärtämään, on naiivi uskossaan siihen, että kaikki uhat ja haasteet voidaan hallita ja poistaa. Hän näkee translapset velvollisina käsittelemään ongelmia, joita läheskään kaikki aikuisetkaan eivät koskaan joudu käsittelemään. Sen vuoksi Christinen mielestä on väärin ja laiskaa ajattelua olettaa, että transnuoret eivät kykene syvälliseen pohdintaan asiasta, jota he ovat pohtineet jo vuosia. Aikuiset, joita he kohtaavat, eivät ole ajatelleet ja pohtineet asiaa yhtä syvällisesti ja yhtä pitkään kuin he. Heidän nuoret ikätoverinsa ovat pohtineet asiaa tuskin ollenkaan, joten vertaaminen heihin ajattelun syvällisyydessä ja kypsyydessä ei ole hedelmällistä eikä toimiva mittatikku. Oikeuden päätös tuomitsi translasten kyvykkyyden tasolle, jolla he haluavat kaikkien alaikäisten tason pysyvän - lapsellisina, niin kauan kuin mahdollista.

Tässä Catherine Sloanin mielenkiintoisessa ketjussa valotetaan lasten aseman historiaa. Käsitys lapsesta vanhempiensa omaisuutena, tabula rasana joka papukaijana toistaa vanhempiensa sanoja, ohjaa myös nykyistä valtaväestön käsitystä translapsista; heidän sukupuoli-identiteettinsä määrittävät aikuiset, eivät he itse. Lapsuuden historian tutkijat tunnustavat, että lapsilla on käsitys omasta itsestään ja sosiaalista ja kulttuurista tietoa. Jos lapsen "agency", kyky edustaa itseään, kyseenalaistetaan, samalla kyseenalaistetaan hänen ihmisyytensä. Translapset ovat olemassa, onpa heillä tukenaan lääketieteellistä hoitoa tai ei. Lapset saattavat muuttaa käsitystään sukupuoli-identiteetistään, kyllä - mutta eivätkö aikuisetkin?

Joss Prior kirjoittaa, että yksi oikeudenkäynnissä kuulluista endokrinologeista on erikoistunut diabeteksen hoitoon, eikä ole hoitanut sukupuolidysforiaa lainkaan. (Muidenkin kuultujen asiantuntijoiden asiantuntijuus on kyseenalaistettu.)

Simon Whitten kirjoittaa, että edellä mainittu lääkäri on oman yliopistonsa mukaan henkilö, joka ei ole transsukupuolisten terveyden asiantuntija.

----------

Näen ongelmallisimpana tässä oikeuskäsittelyssä sen, että blokkerihoidon nähdään johtavan lähes 100-prosenttisesti muuntohormonihoitoon, eikä käsittelyssä ole pohdittu riittävän laajasti, miksi näin on. Minä (ja moni muu) olen sitä mieltä, että blokkereita suositellaan ja määrätään (WPATHin suositusten mukaisesti) vain niille, joiden nähdään hyötyvän niistä eniten, eli niille, jotka todennäköisimmin haluavat edetä muuntohormoni- ja leikkaushoitoihin.

Lisäksi ihmettelen, miten oikeus on niin voimakkaasti sitä mieltä, että blokkerihoidon hyödyistä ei ole riittävästi näyttöä, kun he perustavat näkemyksensä yhteen ainoaan tutkimukseen, joka ei ole vielä edes valmis, ja parin lääkärin todistajanlausuntoon. Näyttöä löytyy kyllä muista maista, ja hormoniblokkerihoitoa suositellaan tietyin edellytyksin parhaana mahdollisena hoitona nuoren sukupuolidysforiaan WPATH:n toimesta.

Kummastelen myös sitä, että hedelmällisyydelle annetaan niin paljon painoarvoa, että se ylittää sukupuolidysforian aiheuttamat haitat. Tuomarit tekevät sen olettamuksen, että ihmisen lisääntymiskyky on yksilölle tärkeämpää kuin oma identiteetti. Varmaan voi näin olla joidenkin kohdalla, mutta ei kaikkien.

Koko oikeuskäsittelystä tulee vaikutelma, että transsukupuolisuutta pidetään patologisena, eikä yhtä validina sukupuoli-identiteettinä ja ihmisenä olemisen muotona kuin cis-sukupuolisuutta. Cis-ihmiset tekevät päätökset trans-ihmisten päiden yli heidän puolestaan. Surullista. Mielestäni oikeampi ratkaisu tuomareilta olisi ollut, että hoidon vaikutuksista annettavan tiedon laatu varmistetaan. Ei ihmisiä voi suojella omilta päätöksiltään loputtomiin.

Kuten nähdään Transgender Trendin Twitter-postauksesta, he ovat jo kampanjoimassa sen puolesta, että myöskään sosiaalinen transitio ei ole hyväksyttävissä, koska se johtaa sukupuolidysforian jatkumiseen, joka johtaa blokkerihoitoon, joka johtaa muuntohormonihoitoon ja sukupuolen korjaukseen. Seranon pointit tulevat todistetuksi - mikään transitio ja sukupuolen korjaus ei ole hyväksyttävää, koska transsukupuolisuus ylipäätään ei ole hyväksyttävää.

----------

PS. 8.12.2020

Esimerkiksi tämä artikkeli ei ilmeisesti ole ollut tuomioistuimen käytössä. Bioetiikan ja lääketieteen etiikan asiantuntijat Manchesterista ja Oslosta käyvät läpi kysymystä "onko murrosikää viivyttävä hoito kokeellista hoitoa" kymmenien tutkimusten valossa ja päätyvät siihen, ettei ole.

PS2. 15.12.2020

Lakitieteen professori, Good Law Projectin johtaja Jo Maugham kirjoittaa Twitterissä analyysin Bellin todistajanlausunnoista. Asiantuntemus löytyi näköjään mm. sosiologian professorilta, joka valetilillä Twitterissä julisti transfobiaa (lisätietoja tästä artikkelista), endokrinologilta joka on tutkinut lähinnä lampaita, yleislääkäriltä jolla ei ole asiantuntemusta oikeustapaukseen liittyviltä aloilta, lasten ja nuorten psykiatrilta joka liittyy tutkimusskandaaliin Ruotsissa, professorilta joka linkittyy uskonnolliseen viharyhmään, professorilta joka puolustaa eheytyshoitoja, jne.

PS3. 19.12.2020

Englannin, kriittisen teorian ja naistutkimuksen professori Grace Lavery kirjoitti ko. oikeuden päätöksestä mielipidekirjoituksen Foreign Policy -julkaisuun.  Hän kirjoittaa, että "gender critical position" on kaapannut Britannian instituutiot. Laveryn mukaan oikeustapaus perustui hataralle päättelylle. Päätöksellä ei ollut miltei mitään tekemistä sen tapauksen kanssa, jota se pyrki käsittelemään. Bellin mahdollinen hedelmättömyys ei johdu hormoniblokkereista, vaan hormonihoidosta ja mastektomiasta, jotka hän sai täysi-ikäisenä. Toiseksi on kummeksuttavaa, että väite hormoniblokkereiden johtamisesta vääjäämättä sukupuolen korjaukseen nielaistiin oikeudessa totuutena, kun tosiasiassa klinikka on noudattanut tiukkaa linjaa ja määrännyt blokkereita vain niille, jotka niistä todennäköisimmin hyötyvät ja jatkavat korjaushoitoihin. Klinikalle annettiin rangaistus toisin sanoen siitä, että se noudatti tarkalleen diagnostista pidättyvyyttä, jota oikeuden tuomio haluaa rohkaista, mutta jonka se tekee mahdottomaksi. Ja koska se oli hyväksynyt väitteen, jonka mukaan blokkerit saivat potilaat transitioitumaan, tuomioistuin asettui yhä oudompaan valoon väittäen, että peruuttamaton murrosikä antaisi nuorille paremman mahdollisuuden "keskeyttää" päätöksensä,  kuin helposti palautuva (vaikkakin harvoin päinvastainen) toimenpide. 

PS4. 17.1.2021

Star Observerin uutinen: Australiassa Queenslandin oikeuslaitos päätti, että 13-vuotias translapsi voi aloittaa hormoniblokkerit yhden vanhemman susotumuksella.

Mitä kasvurauha tarkoittaa?

Olen usein törmännyt termiin kasvurauha translasten ja -nuorten yhteydessä. Tarkoitan siis lapsia ja nuoria, jotka ovat jollain tavalla kyseenalaistaneet syntymässä määritetyn sukupuolensa. Tyypillisesti meitä translasten ja -nuorten vanhempia kehotetaan antamaan lapsille kasvurauha sen sijaan, että "tuputamme" heille sukupuolen korjaamista. Ymmärrän, että tällaista kasvurauhaa peräävä on sitä mieltä, että lapsen ja nuoren kokemus voi olla ohimenevä, ja vasta aikuisena voi olla riittävän kypsä tekemään päätöksiä, jotka koskevat oman kehon sukupuolisuutta ja sen mahdollista korjaamista. Tällainen näkemys on useimmiten hyvää tarkoittava, mutta välillä se kuulostaa minusta siltä, että sillä tarkoitetaan lähinnä syntymässä määritetyn sukupuolen hyväksymistä, eikä transsukupuolisuudelle anneta edes mahdollisuutta. Onko se kasvurauhaa, jos vain yksi tulevaisuus (sukupuolen suhteen) on mahdollinen? 

Mitä termi kasvurauha oikeastaan tarkoittaa? Minä ymmärrän sen niin, että lapsen annetaan olla sellainen kuin on, häntä tuetaan kasvussa omaksi itsekseen omassa tahdissaan ja omien tulevaisuuden haaveidensa ohjaamina, ei vanhempiensa toiveita ja odotuksia toteuttaen. Vanhemmalla on vastuu lapsensa turvallisesta kasvusta, ja se vastuu siirtyy pikku hiljaa lapselle itselleen hänen kypsymisensä myötä. Kasvurauhaan sisältyy myös lapsen kuunteleminen ja kunnioittaminen, ikätasoisesti. Jos lapsi tai nuori itse painavasti sanoo tai muulla tavalla pitkään ja sinnikkäästi ilmaisee, että hänen syntymässä määritetty sukupuolensa ei ole oikea ja hän kärsii väärin nähdyksi tulemisesta, tämän kokemuksen sivuuttaminen ohimenevänä ei ole minusta kasvurauhan antamista. Kasvurauhan antava aikuinen haluaa tietää lisää ja ymmärtää: miksi lapsi tai nuori sanoo tai ilmaisee näin, voinko jotenkin auttaa tai tukea häntä? Aikuisen on tiedostettava, että kokemus saattaa olla ohimenevä, mutta se saattaa myös olla pysyvä. Miten tällaista auki olemista ja useita mahdollisia tulevaisuuksia voisi tukea, sulkematta mitään ovia?

Miten muut sen ymmärtävät ja määrittelevät? Katselin muutamia esimerkkejä, jotka kokosin alle. Konteksti ja sanojan/kirjoittajan arvotausta näyttäisivät vaikuttavan määritelmään, sillä määritelmissä on hieman vaihtelua. Mitä sinä itse ajattelet kasvurauhan tarkoittavan?

Väestöliitto on koonnut Kasvurauhaa -sivuilleen tietoa vanhemmille lapsen kehityksestä eri ikäkausina, mutta varsinaista määritelmää kasvurauha-termille ei anneta.

Vaakakapina julisti 6 teesiä Kasvurauhaa-teeman toteuttamiseksi. Niiden fokus on lapsen kehossa ja painossa, mutta löysin yhtymäkohtia myös sukupuoleen, esimerkiksi nämä: 

"1. Lapsella on oikeus nauttia elämästään juuri sellaisena kuin hän on: Lapsille ja nuorille pitää taata kasvurauha. Se tarkoittaa sitä, että lapsi saa olla lapsi ja nauttia elämästään juuri sellaisena kuin on."

"5. Puhutaan kaikenlaisista kehoista positiivisesti: Kehorauhan nimissä vältä myös naapurin Ritvan lihomisen päivittelyä ja missiehdokkaiden ruotimista telkkarin ääressä. Vaikka lapsen kehon jättäisi rauhaan, vahingollinen asenne välittyy siinä, miten aikuiset puhuvat vartaloista yleensä. Kehoista ei ylipäänsä tarvitsisi puhua niin paljon kuin nykyään puhutaan, mutta jos toisten kehoja pitää kommentoida, tehdään se arvostavasti." 

"Juuri sellaisena kuin on" tarkoittaa toisille kehollista, toisille sisäistä kokemusta. Minusta pääasia on, että kunnioitetaan ihmisen omaa määritelmää itsestään, perustuipa se kummalle näistä tahansa, ja muista ihmisistä olisi puhuttava kunnioittavasti lasten kuullen, olipa itse sitten mitä mieltä tahansa esimerkiksi transsukupuolisista. Kasvurauhaa on olla antamatta lapselle sellaisia valmiita mielipiteitä, jotka voivat vahingoittaa muita.

Syömishäiriöliitto SYLI n blogissa kirjoitetaan yhteiskuntamme lihavuuden pelosta ja siitä, kuinka se saa meidät siirtämään lapsillemme painoon liittyviä arvolatauksia. 

"On todennäköisesti helpompi miettiä keinoja, miten se paino saataisiinkaan putoamaan sen sijaan, että keskusteltaisiin kehojen erilaisuuksista ja siitä, että kaikki kehot ovat arvokkaita sellaisenaan, eivätkä vasta sitten, kun painoa on riittävän vähän."

"Jos kehonkuva ja suhde ruokaan on saanut kehittyä ilman suurta arvolatausta ja jos tykkää itsestään edes noin niin kuin pääsääntöisesti, siitä harvemmin seuraa mitään huonoa." 

Myös pelko sukupuolen epätyypillisen ilmaisun seurauksista saa aikaan negatiivisia arvolatauksia ja on varmasti helpompaa miettiä keinoja, miten lapsen tai nuoren sukupuolen ilmaisu saataisiin vastaamaan normeja sen sijaan, että keskusteltaisiin kehojen erilaisuuksista ja sukupuolen moninaisuudesta ja kaikkien arvokkuudesta ilman normivastaavuutta.

NäeNepsy -sivustolla puhutaan erityislapsen sisaruuden haasteista perheissä, ja kasvurauha määritetään perheen ilmapiirin kautta: 

"Sisarukset toivovat vanhemmilta loppujen lopuksi melko tavallisia asioita: huolehtimista, yhdessäoloa, yksilöllistä huomioimista, tietoa, kasvurauhaa ja tasavertaisuutta. Tärkeintä on kuitenkin vanhempien suhtautuminen: mitä kaikkea perheen arjessa on tarpeellista lähestyä erityisyyden kautta, mitä ei? Onko perheen ilmapiiri sellainen, joka sallii kaikkien olla sellaisia kuin ovat, näyttää kaikenlaisia tunteita, tuoda esiin kaikenlaisia pohdintoja ja kysymyksiä?"

Uutisessa yli 15 vuoden takaa MLL:n pääsihteeri Eeva Kuuskoski on huolissaan lapsuuden lyhentymisestä, ja uskon, että tämän näkemyksen kasvurauhan merkityksestä jakaa moni:

"Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski on huolissaan julkisuudessa näkyvästä väkivallasta ja seksistä, joiden hän katsoo vaarantavan lasten kasvurauhan. Kuuskosken mukaan lapsen kehitys ja kypsyminen persoonallisuudeksi vaarantuvat, jos lapsen kasvuympäristöä rikotaan kuvilla, äänillä ja teksteillä, joita hän ei ymmärrä tai joita hän pelkää."

Tämä Pää kylmänä -kirjan kuvaus antaa ymmärtää, että kasvurauha nuoren aivoille tarkoittaa kirjaimellisesti rauhaan jättämistä, ei aktiivista tekemistä:

"Pää kylmänä kokoaa kasvattajan kannalta olennaisen tiedon aivojen kehityksestä kouluiästä aikuisuuteen. Neurobiologisen kehyksen hahmottaminen on vanhemmille sekä valaisevaa että huojentavaa: teini ei kuohahtele ilkeyttään, hänen aivonsa vain toimivat toisin kuin aikuisen tai lapsen. Helppotajuinen mutta vahvasti tutkimustietoon ankkuroituva kirja kertoo, millainen kasvatus tukee lapsen itsesäätelyn kypsymistä ja motivoi oppimiseen, miten nuoren itsenäistymistä voi fiksuimmin auttaa ja milloin keskeneräisille aivoille on syytä antaa kasvurauha."

Kristillisdemokraattien tiedotteessa vuodelta 2017 Päivi Räsänen peräänkuuluttaa nuorille kasvurauhaa "gender-ideologialta":

"Sukupuolineutraalia ideologiaa edustavat järjestöt Seta ja Sexpo ovat saaneet liian suuren jalansijan koulujen elämään niin kouluvierailuiden kuin oppimateriaalin kautta, jopa terveystiedon oppikirjoissa.

Niiden edustaman gender-ideologian ytimessä on ajatus siitä, että sosiaalisilla tai kulttuurillisilla perusteilla voitaisiin määritellä oma sukupuoli joksikin toiseksi, kuin mitä se biologisesti on. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että murrosiän kokemukset sukupuoli-identiteetin epäselvyyksistä ovat valtaosin ohimeneviä. Lasten ja nuorten sukupuoli- ja seksuaali-identiteetin kehittymiselle on sallittava kasvurauha."

Mielipidekirjoitus Etelä-Saimaassa jakaa Räsäsen näkemyksen. Hänen mielestään kasvurauha tarkoittaa sitä, että lapset kasvatetaan tytöiksi ja pojiksi ilman tuputusta oman sukupuolen epävarmuudesta ja biologisten tosiasioiden hämärtämistä. Kristillinen avioliittonäkemys ja sukupuolen kaksijakoisuus ovat tälle kirjoittajalle tärkeitä.

Toinen mielipidekirjoitus Keski-Hämeessä kuvailee edellistä laveammin lasten hämmentämistä sukupuolilla, mutta valitettavasti hänellä on vääristynyt käsitys "tämän ajan ihanteiden vahingoittavista vaikutuksista". Ei lasten sukupuolta ryhdytä kyseenalaistamaan siksi, miten hän sukupuoltaan ilmaisee, vaan vasta sitten, jos lapsi selvästi kärsii, kun hänen käsitystään omasta sukupuolestaan ei nähdä eikä kunnioiteta. Jos lapsi on täysin tyytyväinen sukupuoleensa, vaikka ilmaiseekin sitä epätyypillisesti, ei ole mitään syytä lähteä hänen sukupuoltaan kyseenalaistamaan.

 

Suomen evankelis-luterilainen kirkko haluaa tukea ja mahdollistaa kaikenikäisten jäsentensä kokonaisvaltaista kasvua. Kasvurauha merkitsee kirkolle turvallisuutta ja levollisuutta. Tähän näkemykseen voin yhtyä, vaikka Jumalaan en uskokaan. 

"Kirkon kasvatuksessa korostetaan myös kasvurauhaa. Turvallinen ilmapiiri on kasvun perusedellytys, joka puolestaan luo levollisuutta ja perustan kasvurauhalle. Yhdessä oleminen ja Jumalan maailman kunnioittava ihmetteleminen on yhtä tärkeää kuin yhdessä toimiminen."

(Hieman aiheen vierestä: kun esikoiseni oppi itsenäisesti lukemaan ennen esikoulun alkua, annoin hänen valita kirjakaupasta itselleen kirjan. Hän valitsi Lasten Raamatun, ja minä ostin sen hänelle, vaikka en usko Jumalaan enkä Raamattuun pyhänä kirjana. Olen tapakristitty, joka uskoo lähimmäisenrakkauteen. Kirkon tekemä työ on pääsääntöisesti minusta kannatettavaa, ja siksi olen edelleen evlut kirkon jäsen.)

Nuorisotyö-lehdessäkin julkaistu, Aseman lapset -sivustolta löytämäni lääkäri Miila Halosen haastattelu kuvaa nuoruuden kehitystä vaiheena, johon nuori tarvitsee vielä aikuisten tukea. Kasvurauha tarkoittaa keskeneräisyyden sietämistä ja ajan antamista itsensä etsimiselle. Voin allekirjoittaa tämän näkemyksen!

"Yksi aikuisen tärkeistä tehtävistä on mahdollistaa kasvurauha nuorelle. Hektisessä ja miljoonien mahdollisuuksien maailmassa keskeneräisyyden sietäminen ja ajan antaminen itsensä etsimiselle voi tuntua vaikealta.  

– Tämän ajan levottomuudessa ja vauhdikkuudessa moni kokee, että on oltava jatkuvasti valmiina tekemään liikkeitä johonkin suuntaan. Voi olla myös vaikea tyytyä vähään, kun on kaikkea tarjolla.  

Niin nuoren kuin aikuisenkin ympärillä on valtava määrä vaatimuksia, odotuksia ja toiveita. Nuoren voi olla vaikea hahmottaa, mitä hänen tulee tavoitella ja täytyykö kaikessa olla paras.  

– Me aikuiset voimme kertoa nuorille, ettei maailma rakennu täydellisyyden tavoittelun varaan. Ettei terve identiteetti rakennu vain suoritusten ja menestyksen varaan. Voimme kannustaa siihen, että monesti vähempikin riittää, Miila Halonen pohtii. "

Lapsen maailman blogissa Annuska kirjoittaa lasten kasvurauhasta sukupuolen näkökulmasta omaan kokemukseensa pohjautuen, ja olen pitkälti samaa mieltä:

"Minä peräänkuulutan yhteiskuntaamme poistamaan kaikki jaottelut kahden sukupuolen välillä. Ettei olisi erilaista kohtelua tyttölapselle ja poikalapselle. Ettei olisi olemassa mitään muka-normia jonka mukaan lapsen tulisi toimia ja kasvaa. 

Että pitkät hiukset pojalla eivät aiheuta ensimmäistä reaktiota tytöstä, että värikkäät ja hempeät värit vaatteissa eivät tarkoita että lapsi on tyttö, tai että lapsi on tyttömäinen poika.

Minä haluaisin, että me oppisimme näkemään itsemme ja toisemme ihmisinä.

Ihmisinä joilla on ulkoinen sukupuoli. Ihmisinä, jotka saavat olla juuri sitä miksi he itsensä kokevat. Eikä yksikään niistä sukupuolista ole toista parempi tai huonompi.

Ettei yksikään niistä sukupuolista ole rauhallisempi tai viisaampi.

 ...

Jos me haluamme rakentaa lapsillemme maailman, jossa he saavat olla juuri sitä mitä he haluavat,  maailman jossa he saavat olla kaikki tasa-arvoisia keskenään, on meidän joka ikisen katsottava peiliin. On meidän joka ikisen pohdittava miten me ajatuksiamme sanoitamme.

Meidän on annettava kasvurauha, omille ja muiden lapsille."

Maaret Kallio kirjoittaa kasvurauhaa-tunnisteen alla ehdoitta hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tunteen merkityksestä ihmiselle. Minä tulkitsen sukupuolen kokemuksen juuri tämän ajatuksen kautta.

"Jokainen varmasti tietää, miten tärkeää on tulla rakastetuksi ehdoitta. Kokea elämässään sellaisia ihmissuhteita, joissa voi olla ihan juuri sitä mitä on, kaikkinensa – ja tulla silti rakastetuksi, pidetyksi, arvostetuksi. Surullisinta on, että monelle meistä sellainen rakkaus ei ole lainkaan tuttua. Ihminen kasvaa itsekseen aina ihmissuhteiden sisällä.

Varhaisissa ja läheisissä ihmissuhteissa meillä on ainutlaatuinen tilaisuus oppia ymmärtämään itseämme ja sietämään heikkouksiamme sekä tuntemaan vahvuutemme, jos ympärillämme on ihmisiä, jotka osaavat niitä meistä löytää ja arvostaa.

... 

Eräs psykoterapia-asiakkaani sanoi vuosia sitten, pitkän psykoterapian lähestyessä loppuaan: ”Tämä on ollut elämäni ensimmäinen suhde, jossa minua on ymmärretty ja arvostettu.” Sellaiset sanat eivät unohdu koskaan."

Seta kirjoittaa intersukupuolisten kasvurauhasta: 

"Jokainen lapsi haluaa olla rakastettu ja hyväksytty vanhemman silmissä. Lapsi tarvitsee sen, että vanhempi näkee ja kuulee hänet ja on kiinnostunut siitä, kuka lapsi on. Lapsi tarvitsee tilaa kasvaakseen omaksi itsekseen. Lapsi tarvitsee vanhempaa myös avuksi sanoittamaan maailmaa, toisia ihmisiä ja itseään.

Olemalla läsnä arjessa, keskustelemalla ja näyttämällä esimerkkiä, vanhempi mahdollistaa sen, että lapselle rakentuu käsitys maailmasta ennakoitavana ja turvallisena paikkana sekä käsitys omasta itsestä hyvänä ja pystyvänä. Kasvurauha rakentuu myös siitä, että lapsi saa olla lapsi ilman liian suurta vastuuta omista ja perheen asioista. Vanhemman on hyvä ilmaista lapselle, että kaikki on hyvin ja että vanhempi on se, joka ottaa vastuun arjen ja asioiden hoitamisesta sekä tiedon etsimisestä ja välittämisestä lapselle."

"Lapsen kokemus omasta itsestään ja sukupuolestaan saattaa muuttua ja olla erilainen eri aikoina. Tämä koskee aivan kaikkia ihmisiä. On hyvä, että lapsella on tilaa sanoittaa itseään, sukupuoltaan ja omia kokemuksiaan ja myös leikin kautta kokeilla erilaisia rooleja ja nimiä.

Kasvurauhaa on tilan antaminen lapsen kokemukselle ja itsemäärittelylle. Olennaista on, että kokemus itsestä voi muuttua eri aikoina. Ei ole pakko lukita tai tietää tarkkaan kuka on. Lapsi saa itse määritellä itsensä ja itseään kuvaavat sanat. Lapsi löytää itse oman sukupuoli-identiteettinsä. Vanhempi ei voi muokata lapsen sukupuolta kasvattamalla." 

Tämä pätee mielestäni myös sukupuoltaan kyseenalaistaviin lapsiin.

Sexpo-säätiö otti kantaa Ylen 9.12.2019 esittämään MOT -ohjelmaan ja peräänkuulutti kasvurauhaa, jolla he tarkoittavat rauhaa kasvaa ilman kohuja ja kyseenalaistamista, ja tähänkin minun on helppo yhtyä:

"Sukupuoleltaan moninaiset nuoret ansaitsevat rauhan kasvaa ja rakentaa sukupuoli-identiteettiään ilman kohua tai kyseenalaistamista. Heitä ei pidä sotkea sukupuolikysymyksiä koskeviin poliittisiin kahnauksiin. He ansaitsevat kaiken tarvitsemansa tuen - korkeatasoisella ammatillisella ja eettisellä osaamisella."

Evoluutiobiologi Aura Raulo kirjoittaa Kirkko ja kaupunki -julkaisussa sukupuolen kirjosta ja määrittelee kasvurauhan tilana kuunnella itseään ja kasvaa itsekseen ilman pelkoa siitä, että heidän kasvunsa on jotenkin luonnotonta, ja juuri näin sen itsekin määrittelisin.

"Ihmisenä oleminen on monimutkaista. Siksi lapset tarvitsevat rakastavan kasvuympäristön, jossa heidän itsetutkiskelua ja kasvua tuetaan. Tähän kuuluu myös sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden hyväksyminen ja kunnioittaminen osana luonnon monimuotoisuutta, planeettamme arvokasta biodiversiteettiä. Tällaisen kunnioittavan ja rakastavan ilmapiirin lapsille voivat tarjota monennäköiset perheet.

Nykyajan lapset kasvavat maailmaan, jossa heidän on väistämättä itse selvitettävä oma suhteensa sellaisiin asioihin kuin sukupuoli, uskonto ja kulttuuri. Yhden totuuden aika on ohi, eikä kukaan säästy näiltä pohdinnoilta. Kun helppoja vastauksia ei ole, parasta mitä vanhemmat voivat lapsilleen antaa on kasvurauha, siis tilaa kuunnella itseään ja kasvaa itsekseen ilman pelkoa siitä, että heidän kasvunsa on jotenkin luonnotonta. Lapsemme kasvavat maailmaan, missä he joutuvat yhä uudelleen päättämään mitä on ”aito” tai millainen on ”normaali”. Toisin kuin luonnon monimuotoisuus, nämä eivät ole faktoja vaan arvoja, ja ne tulee valita kuten arvot valitaan."

Lapsiasiavaltuutetun HLBTI ja lapset -työryhmän puheenjohtaja Juha Jämsä tyhjensi mielestäni pajatson lapsiasiavaltuutetun blogissa - kasvurauha ei ole hiljaisuutta, vaan asiallista tietoa ja positiivisia roolimalleja kaikenlaisista ihmisistä. Tähän on hyvä lopettaa:

"Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluu oman identiteetin ja minuuden löytäminen ja rakentaminen. Tämä prosessi on herkkä, ja sitä on suojeltava. Suojelu ei voi kuitenkaan olla vaikenemista. Lapsi ei voi koskaan kehittyä tyhjiössä, vaan hän tarvitsee kehittymiseen yhteisön ja läheisten tukea.

Käynnistynyt keskustelu on tärkeää, koska se kiinnittää huomiota seikkaan, josta moni edelleen mielellään vaikenisi. Seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuolen moninaisuus liittyvät hyvin olennaisella tavalla lapsuuteen. Ne kehittyvät – tai rikkoutuvat – nimenomaan lapsuudessa.

Mitä sateenkaarilapsen kasvurauha sitten voisi olla? Osa lapsista kasvaa ja kehittyy sukupuoleltaan, sukupuolen ilmaisultaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan moninaisiksi. Lapsesta ei etukäteen tiedä, mikä on hänen kehityspolkunsa. Mikä tahansa kehityspolku onkin, meidän aikuisten tulisi kyetä seisomaan lapsen rinnalla. Jokainen lapsi tarvitsee kehittyäkseen positiivisia malleja, rohkaisua omassa kasvussaan ja tunteen, että tulen hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen.

Sateenkaarilapsen näkökulmasta kasvurauha olisikin tällöin sitä, että lapsi saisi asiallista tietoa ja positiivisia malleja sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Hän tuntisi olonsa turvalliseksi omassa kasvuympäristössään. Hän saisi kehittyä omaan, yksilölliseen suuntaansa ilman pelkoa syrjinnästä, kiusaamisesta, väkivallan uhasta, vanhempien hyljeksynnästä ja uskonnollisesta kaltoinkohtelusta. Tämän päivän Suomessa sateenkaarilapset joutuvat ikävä kyllä kohtaamaan vielä kaikkea tätä.

Sateenkaarilapselle kuuluu myös Lapsen oikeuksien sopimuksen takaama oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Myös sateenkaarilapsen on voitava puhua turvallisesti omasta kokemuksestaan, vaikka kokemus saattaisi muuttua joskus myöhemmin. Emme pelkää lasten leimautuvan heteroseksuaalisiksi, jos he puhuvat eri sukupuoleen kohdistuvasta mielenkiinnostaan. Samoin ei tarvitsisi pelätä lapsen leimautumista homoksi, jos yhteisönä pitäisimme molempia yhtä arvokkaina kehityspolkuina. 

Lapsen kokemus omasta itsestään ei ehkä ole vielä kovin pysyvä, mutta se on aina arvokas – ja kuulemisen arvoinen." 

PS. 18.1.2021

Törmäsin Twitterissä opettajien "Comeniuksen valaan", ja siinä kasvurauha määritellään mm. rauhana muodostaa itse katsomukselliset ja poliittiset vakaumuksensa. Sukupuoltaan pohtivien ja kyseenalaistavien lasten ja nuorten kohdalla se tarkoittanee, että heidän annetaan itse määritellä se, keitä he ovat, ilman cis-hetero-normatiivisia olettamuksia tai "trans-tuputtamista".