Tapaus Keira Bell osa 3

Eilen 17.9.21 Court of Appeal (vastaa kai hovioikeutta Suomessa?) on kumonnut viime joulukuisen päätöksen nk. Bell vs Tavistockin tapauksessa. Päätöksen mukaan koko juttua ei olisi pitänyt ottaa edes käsittelyyn. Nk. Gillick competence, tietoinen suostumus, on aina alaikäisen potilaan, hänen huoltajiensa ja hoitohenkilökunnan välinen asia, eikä oikeuden päätös. 

Transnuorten oikeus tietoiseen suostumukseen on siis sama kuin kaikilla muillakin, eikä sitä evätä heiltä vain siksi, että he ovat transsukupuolisia, kuten edellinen oikeuden päätös joulukuulta oli linjannut. Tämä on hyvin tärkeä ja ihmisoikeuksia kunnioittava päätös. Kehollinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus ovat ihmisoikeuksia joita tulee kunnioittaa. Tätä aiempaa, nyt kumottua päätöstä on nimittäin käytetty tietyillä tahoilla keppihevosena sille, että myöskään koronarokotusten suhteen alaikäiset eivät voisi antaa tietoista suostumustaan.

Päätöksessä todetaan myös, että Tavistockin käytännöt ovat olleet laillisia.

Erilaiset LGBT- ja transjärjestöt ovat ilmaisseet laajasti tyytyväisyyttä päätökseen. Toivottavasti tämä päätös todellakin johtaa translasten ja -nuorten parempaan terveydenhoitoon. 

Bellin asianajaja Paul Conrathe puolestaan on ilmaissut tyytymättömyyttä päätökseen, ja aikoo valittaa. Hänen mielestään Gillick competence on kyseenalainen. Hän vastustaa myös aborttia. Enpä usko, että valituksella on menestymisen mahdollisuuksia. Tai jos on, olemme Gileadissa.

----------

EDIT. 20.9.2021

Gillick competence ilmeisesti todellakin on paitsi Bellin asianajajan, myös "gender critical"-piirien mielestä kyseenalainen. Näin kirjoittaa Kathleen Stock (gender critical):

Mahtaako Stock ulottaa saman argumentin myös muuhun lääketieteeseen? Esimerkiksi, jos et ole koskaan synnyttänyt lasta, et voi tietää millaista se on, etkä siten voi antaa tietoista suostumusta aborttiin? Eikö kuulostakin hullulta? Tämä on tyypillistä gender criticalien huolitrollausta. En tarkoita, etteikö olisi syytä olla huolissaan ja tietoinen siitä, että alaikäinen ei välttämättä ymmärrä ihan kaikkea, mihin suostuu, kun on kyse sukupuolen korjaamisesta. Mutta täydellinen tietoinen suostumus on asia, jota kukaan ei koskaan saavuta yhtään missään asiassa, joten mikäli Gillick competence / tietoinen suostumus asetetaan kyseenalaiseksi sukupuolta korjaavien hoitojen yhteydessä, se tulee asettaa kyseenalaiseksi kaikessa muussakin.

Tekee mieli myös kysyä, miksi hänen ja muiden gender criticalien mielestä tässä kohtaa ihmisen kokemus on merkityksellinen, mutta sukupuoli-identiteetin kokemus ei kuitenkaan ole? Tiedän kyllä heidän vastauksensa tähän...

Sitä paitsi seksuaalinen toimintakyky ei mitenkään automaattisesti katoa sukupuolenkorjaushoitojen seurauksena. Riskit täytyy tietää ja tiedostaa, ja sen jälkeen päätös on tehtävä punniten huolellisesti sekä harkittavana olevan hoidon että hoitamatta jättämisen vaikutukset. Ratkaisu ei voi olla, että kategorisesti kaikki jätetään vaille hoitoa, eikä henkilö itse voi vaikuttaa omaan hoitoonsa.

Lisäksi olen nähnyt gender criticalien joukossa ihmettelyä, miksi päätöksen tehnyt tuomaristo vertasi ehkäisyn saatavuutta hormoniblokkerihoitoihin, koska heidän mielestään ehkäisyllä ei ole niin vakavia ja pitkäaikaisia vaikutuksia kuin blokkereilla. Kröhöm, kannattaa tutustua ehkäisyn vaikutuksiin hieman tarkemmin, eikä tekisi pahaa tutustua blokkereiden vaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin neutraalein silmälasein. Sitä paitsi tuomarit eivät verranneet näiden lääkkeiden vaikutuksia, vaan tietoisen suostumuksen antamista.

----------

Aiemmat vaiheet blogissani:

Tapaus Keira Bell 

Tapaus Keira Bell osa 2

Transsukupuolisuus tuoreessa psykiatrian oppikirjassa

Lainasin kirjastosta Duodecimin tänä vuonna ilmestyneen painoksen Psykiatria -kirjasta. Se on reilu 1000-sivuinen usean kirjoittajan kirjoittama suomalainen oppikirja. Olen aika pettynyt siihen, miten vähän kirjassa on tietoa transsukupuolisuudesta, ja erityisen pettynyt siihen, miten alaikäisten osio on kirjoitettu. Transsukupuolisuus mainitaan kirjassa kolmessa kohdassa: Luvussa yksi, Potilaan tutkiminen ja diagnostiikka, alaotsikossa Mielenterveyden häiriöiden diagnostiikka ja luokittelu (!), luvussa kaksi Mielenterveyden häiriöt (!) alaotsikossa Seksuaaliset häiriöt, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti, sekä luvussa 3 Psykiatrian erikoisalueita alaotsikossa Nuorisopsykiatria. Yhteensä näiden tekstiosuuksien pituus on 5-6 sivua.

Ensimmäisessä luvussa kirjoitetaan mm. näin:

"Suomalaisessa tautiluokituksessa (ICD-10) sukupuoli-identiteetin perusmuoto on transsukupuolisuus (F64.0). Kun WHO hyväksyi ICD-11:n vuonna 2019, se muutti gender identity disorder -diagnoosin gender incongruence -nimikkeeksi ja siirsi sen tautiluokituksen uuteen seksuaaliterveys -lukuun. Tämä tarkoittaa myös sitä, että transsukupuolista identiteettiä ei pidetä ICD-11:ssä mielenterveyden häiriönä. Diagnostinen ohjaus linjaa selkeästi, etteivät sukupuolen erilaiset ilmenemismuodot sinällään ole riittävä ehto diagnoosille. Voimakas epäsuhta koetun sukupuolen ja olemassa olevien fyysisten piirreominaisuuksien välillä johtaa eriasteisiin toiveisiin päästä eroon näistä ominaisuuksista, saada vastakkaisen sukupuolen ominaisuuksia, olla valitsemaansa sukupuolta tai ainakin tulla kohdelluksi sellaisena. DSM-5:n ohjeistus edellyttää diagnosoinnin perustaksi, että tilaan liittyy kliinisesti merkitsevää kärsimystä ja toimintakyvyn heikentymistä."

Toisesta luvusta:

"Epätyypillinen sukupuoli-identiteetti ei ole kliininen ongelma eikä psykiatrinen diagnoosi, ellei kehon ja identiteetin yhteensopimattomuuteen liity subjektiivista kärsimystä. Henkilöllä voi olla myös muita sukupuoli-identiteetin kokemisen ulottuvuuksia kuin pelkkä mies-nais-jaottelun. Myös toiveet somaattisen hoidon suhteen voivat vaihdella tai puuttua kokonaan."

Olen samaan aikaan lukenut myös Julia Seranon kirjaa "Whipping girl", jota kuvataan avainteokseksi transsukupuolisuuden ymmärtämisessä. Näitä kahta kirjaa rinnakkain lukiessa huomaan todeksi sen, mistä Juliakin kirjassaan kertoo: cis-sukupuoliset "asiantuntijat" eivät vieläkään ymmärrä transsukupuolisuutta, vaikka länsimaisessa lääketieteessä aihetta on tutkittu jo yli sata vuotta. 

Kunhan saan "Whipping girl":n luettua loppuun, kirjoitan ajatuksiani siitä. Se on hyvin vaikuttava kirja.

----------

Kuinka ollakaan, Vauvan keskusteluketjussa kysellään taas "mielenkiintoisia" kysymyksiä, joihin  parhaillaan lukemani kirjat saattaisivat vastata. Näin siellä kysytään:

- Jos kyseessä ei ole mielenterveysongelma, miksi uhkaillaan, että lapset ja aikuiset riistävät henkensä jos eivät saa hoitoja ja vaihtaa papereita? Jos joku vertaa esim. halvaantuneiden tai syövän hoitoon, ne ovat fyysisiä, testattavissa olevia tiloja.
- Jos identiteetti on synnynnäinen, miksi se voi vaihdella ja vaatii ulkoista validaatiota?
- Miksi esim. nenään tai jalkoihin kohdistuva dysmorfia on häiriö, jota hoidetaan keskusteluterapialla, mutta sukupuolipiirteisiin kohdistuva dysmorfia ei ole?
- Jos taas transsukupuolisuus ja dysforia eivät ole sama asia eikä ensimmäinen edellytä jälkimmäistä, mitä transius silloin tarkoittaa, mistä sen tunnistaa ja mitä eroa on transilla ja cisillä?
- Mitä tarkoittaa tuntea itsensä mieheksi tai naiseksi? Jos vastaus on "tietoisuus mieheydestä tai naiseudesta", mihin tietoisuus perustuu ellei kehoon?
- Mitä eroa on sukupuoliroolien moninaisuudella ja sukupuolen moninaisuudesta?

Ensimmäinen kysymys tekee olettamuksen, että mieleltään terve ihminen ei uhkaile itsemurhalla. Näin voi varmaankin todeta ihan perustellusti. Mutta transsukupuolisuus ei ole mielenterveysongelma, kuten yllä siteerattu "Psykiatria" -kirjakin toteaa. Sukupuoli-identiteetin ja kehon välinen ristiriita aiheuttaa kärsimystä, joka voi johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin. Vähemmistöstressi on olemassa oleva ilmiö, joka aiheuttaa todistetusti sairastavuuden nousua, ahdistusta ja itsetuhoisuutta. Vähemmistöstressi ei ole pelkästään transihmisten vaan myös seksuaalivähemmistöjen keskuudessa tunnistettu ilmiö. Esimerkiksi tästä tuoreesta tutkimuksesta voi lukea lisää, ote alla:

"Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt (HLBTIQ-ihmiset) altistuvat ylimääräiselle krooniselle stressille vähemmistöasemansa takia. Stressiä lisäävät sekä syrjinnän kokemukset että niiden aiheuttama pelko, häpeä ja salaaminen. Vähemmistöstressi ei ainoastaan lisää mielenterveys- ja päihdeongelmien riskiä vaan on myös fyysisten sairauksien riskitekijä. Erityinen riski on itsetuhoisuus."

Toinen kysymys ei ota huomioon, että vaikka jokin ominaisuus voi olla synnynnäinen, sen tiedostaminen ei sitä ole. Identiteetti kehittyy koko ihmisen eliniän ajan ja sen osat voivat muuttua, kun ihminen kehittyy ja tiedostaa minuutensa puolia. Kaikkia identiteetin osia ei tiedosta itsessään heti lapsuudessa tai nuoruudessa, vaan ne muokkautuvat vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Transsukupuolisuuden syitä on useita, eikä kaiken kattavaa teoriaa sen "syistä" ole olemassa. Synnynnäinen identiteetti on yksi teoria, jolle on löytynyt joitakin hajanaisia todisteita genetiikassa ja neurologiassa.

"Vaatii ulkoista validaatiota" on tyypillinen sukupuolikriittisten käyttämä kuvailu sille, että heidän mielestään transsukupuoliset ovat sitä sukupuolta, jota heidän kehonsa oli syntymän hetkellä, ja transsukupuolisen kohteleminen sukupuoli-identiteetin mukaisesti on valehtelua. Tämä näkökanta tekee olettamuksen, että kaikista transsukupuolisista näkee heti päälle päin, että he ovat transsukupuolisia. Tämä ei tietenkään ole totta, vaikka monen sukupuolikriittisen mielestä on. Ja vaikka he myöntäisivät, että ns. läpimeneviä transsukupuolisia on, ei-läpimenevät transsukupuoliset oikeuttavat heidän mielestään tämän näkökannan.

Kuten Psykiatria -kirjassa todetaan, transsukupuolisuuden ytimessä on tarve/toive elää ja tulla kohdatuksi eri sukupuolen edustajana, kuin mihin on syntymässä määritetty. Jos tätä tarvetta/toivetta ei ihmisellä ole, hän ei liene transsukupuolinen. (Käytän tässä kohtaa mieluummin sanaa tarve kuin kirjassa esitettyä sanaa toive, koska mielestäni se kuvaa tilannetta paremmin.)

Kolmas kysymys rinnastaa transsukupuolisuuden dysmorfiseen ruumiinkuvahäiriöön. Psykiatria -kirja kuvaa dysmorfiaa mm. näin: 

"Dysmorfisessa ruumiinkuvahäiriössä potilaalla on jatkuva huoli oletetusta epämuotoisuudestaan, mikä aiheuttaa hänelle ahdistuneisuutta ja toimintakyvyn heikentymistä sekä hakeutumisen terveydenhuoltoon."

"Potilas on tyytymätön omaan kehoonsa tai tiettyyn osaan kehosta, jonka hän kokee vialliseksi, epämuodostuneeksi, vastenmieliseksi tai rumaksi, vaikka toisten mielestä hänen kehonsa on täysin normaali tai vain lievästi poikkeava. Tyypillisesti tyytymättömyys kohdistuu kasvoihin, mutta se voi kohdistua myös mihin tahansa ruumiinosaan ja tyytymättömyyden kohde voi myös vaihtaa paikkaa."

"Tavallista on, että henkilöt hakeutuvat tarpeettomiin kirurgisiin toimenpiteisiin, hammaslääkärille, ihotautilääkärille ja ihonhoitoihin. Tyypillistä on, että toimenpiteeseen hakeutuessaan heillä on ennakkoon vahva käsitys siitä, miten se tulisi tehdä. Monet ovat välittömästi tyytymättömiä toimenpiteiden jälkeen tai korjaus auttaa heitä vain lyhytaikaisesti, minkä vuoksi he hakeutuvat uusiin toimenpiteisiin usein edellisiä moittien."

Ymmärrän, miksi moni rinnastaa transsukupuolisuuden ja dysmorfisen ruumiinkuvahäiriön, onhan niissä jonkin verran samankaltaisia piirteitä. Mutta erojakin on: transsukupuolisen tyytymättömyys ei kohdistu yksittäiseen ruumiinosaan, vaan sukupuolittuneisiin piirteisiin ja sukupuolessa kohdatuksi tulemiseen, lisäksi suurin osa transihmisistä on tyytyväisiä hoitotoimenpiteisiinsä. Dysmorfisen ruumiinkuvahäiriön taustalla voi olla traumaattisia kokemuksia ja tiettyjä luonteenpiirteitä, joita transsukupuolisuuden taustalla ei yhtä selkeästi ole.

Neljäs kysymys ihmettelee, miten cissukupuolisuus eroaa transsukupuolisuudesta, jos transsukupuolisuus ei edellytä dysforiaa. Tähänhän Psykiatria -kirja jo tarjosi vastauksen: mikäli sukupuoli-identiteetin ja kehon välinen yhteensopimattomuus aiheuttaa kärsimystä ja toimintakyvyn heikentymistä, se vaatii hoitoa. Cissukupuolisella ei ole sukupuoli-identiteetin ja kehon välistä ristiriitaa, eikä siten myöskään siitä johtuvaa kärsimystä ja toimintakyvyn heikentymistä. Mikäli transsukupuolisella oleva kehon ja identiteetin välinen ristiriita ei aiheuta kärsimystä, myöskään sen hoitaminen ei ole tarpeen.

Viidenteen kysymykseen Julia Seranon kirja "Whipping girl" tarjoaa yhdenlaisen vastauksen. Julia Serano käyttää termiä "subconscious sex" eli "alitajuinen sukupuoli" kuvatessaan sukupuoli-identiteettiään. Palaan tähän teemaan, kun saan luettua kirjan loppuun. Itse vastaisin tähän, että cissukupuolinen kokee sukupuolensa eri tavalla kuin transsukupuolinen. Cissukupuolisella keho määrittää sukupuolen, transsukupuolisella ei määritä. Tämä voi tietenkin tuntua käsittämättömältä cissukupuolisen mielestä, varsinkin, kun olemme kaiken ikämme oppineet, että suvunjatkaminen vaatii kaksi sukupuolta, ja sukuelimet / sukusolut määrittävät nämä kaksi sukupuolta.

Viimeinen kysymys pohtii sukupuoliroolien moninaisuuden ja sukupuolen moninaisuuden eroa. Mikäli kysyjä torjuu sukupuolen moninaisuuden selittävän teorian siitä, että sukupuoli ei ole selkeän binääri vaan erilaisista ominaisuuksista koostuva jatkumo, tähän kysymykseen olemassa olevaa vastaustakaan hän ei hyväksy. Sukupuoliroolit ovat sosiaalisia odotuksia eri sukupuolille, joita voi tietoisesti rikkoa, jolloin ne ovat moninaisempia kuin binäärinen mies-nais-jaottelu. Sukupuolen moninaisuus puolestaan koostuu osista kuten esim. juridisesta sukupuolesta, kehollisen sukupuolen osista (hormonit, kromosomit, kehon piirteet) ja sosiaalisista ulottuvuuksista (joihin mm. sukupuoliroolit kuuluvat). Moninaisuus tarkoittaa sitä, että jokaisella on yksilöllinen yhdistelmä näitä osia. Kaikilla nämä osat eivät ole selkeästi laitettavissa binäärin jaon jompaan kumpaan kategoriaan, vaan ovat sekoitus niitä. Lisäksi jokaisen kokemus omasta sukupuolestaan (eli sukupuoli-identiteetti) on yksilöllinen - suurimmalle osalle keho määrittää sukupuolen, eivätkä mahdolliset muut tästä poikkeavat sukupuolen osat muuta sitä.

Hormoniblokkerihoito - myrkkyä vai mannaa?

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus julkaisi 24.8.2021 kirjoituksen otsikolla "Laaja asiantuntijajoukko puolustaa transnuorten jarrutushoitoa". Johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska referoi kirjoituksessa International Journal of Transgender Health -tiedelehden heinäkuun numeron pääkirjoitusta, jossa käsiteltiin nuorten puberteetin jarrutushoitoa, eli blokkerihoitoa. 

Transvastaisten ja -epäilevien taholla hormoniblokkerihoidot on laajalti tuomittu "myrkyiksi", jotka kastroivat lapset, estävät normaalin kehityksen, vaikuttavat älykkyyteen, haurastuttavat luut, niitä ei ole hyväksytty tähän käyttöön, yms. Nämä käsitykset perustuvat ihan oikeille asioille, mutta niiden merkitystä kokonaisuudessa ei ymmärretä, vaikutuksia suurennellaan, tai lääkitsemättömyyden vaikutuksia vähätellään. Tämä käsitys on saatu levitettyä todella laajalle, niin että oikeiden asiantuntijoiden ääni on jo vaikea löytää. Oikeilla asiantuntijoilla tarkoitan niitä lääketieteen ammattilaisia, jotka näitä hoitoja tutkivat, suosittelevat, ja/tai määräävät potilaille, kuten esimerkiksi WPATH, EPATH, the Endocrine Society, the American Academy of Pediatrics, sekä Australian, Uuden-Seelannin ja Espanjan kansanterveyslaitokset. Myös Suomen uudet hoitosuositukset (PALKO) sisältävät hormoniblokkerihoidot. Transvastaisten tahojen työkalupakissa on myös näiden oikeiden asiantuntijoiden vähättely ja mustamaalaus.

Kuten SMOK:n kirjoituksessa todetaan, hormoniblokkerihoito on varsin tutkittua hoitoa, ja sen vaikutukset tiedetään. Lääkkeillä on myös haitallisia sivuvaikutuksia, ja on tietenkin aina yksilöllisesti pohdittava lääkkeen käytön hyödyt vs. haitat, ja punnittava, kumpi on potilaalle parhaaksi: lääkitä ja kärsiä sivuvaikutuksista, vai jättää lääkitsemättä ja kärsiä sen aiheuttamat vaikutukset. 

Transvastaisten tahojen lobbaus on saanut aikaan takapakkia, ja blokkerihoitojen hyödyllisyys on asetettu kyseenalaiseksi. Yksi esimerkki tästä on Keira Bellin oikeustapaus Isossa-Britanniassa. Tästä johtuen "ROGD-uskovaiset" vanhemmat saivat myös Ruotsissa lobattua muutaman sairaalan luopumaan blokkerihoidoista toistaiseksi, kuten kirjoitin blogissani aiemmin.

Tahot, jotka ovat esittäneet kritiikkiä blokkerihoitoja kohtaan, eivät itse ole käyttäneet tai tutkineet blokkereita. Kun kävin läpi alussa mainitsemani artikkelin viitteitä hormoniblokkerihoidon kritiikistä, näissä on viitattu täsmälleen samoihin tutkimuksiin, joihin suosituksetkin viittaavat, tai tietoihin, joilla ei ole mitään tekemistä sukupuolidysforian hoidossa. Eli tahot, joilla ei ole käytännön kokemusta ja asiantuntemusta blokkerihoidosta, tulkitsevat samoja hormoniblokkerihoitotutkimuksia täysin päinvastoin kuin ne tahot, joilla on hoidosta tai tutkimuksesta käytännön kokemusta. Kumpaa sinä uskoisit?

Kokosin tähän muutamia tutkimuksia, joihin voitte halutessanne tutustua ja päätellä itse, ovatko blokkerit turvallisia ja tutkittuja, vai eivät. 

Pitkäaikaiset vaikutukset ennenaikaisen murrosiän hoidossa

22 vuoden mittainen seurantatutkimus hormoniblokkerihoidosta yhdellä henkilöllä 

"Hollannin mallin" tutkimus 

Seurantatutkimus 8 vuoden ajalta

Hormoniblokkerihoidon ohjeet v. 2011 

55 henkilön seurantatutkimus

Kanadalainen tutkimus, 84 henkilöä 

Italialainen tutkimus, hormoniblokkerihoitoa ei saatavilla

Vertaileva tutkimus, hormoniblokkerihoito vs. ei blokkerihoitoa 

Blokkerihoidon vaikutus kognitiivisiin toimintoihin 

Blokkerihoidon vaikutus luutiheyteen 

Toinen tutkimus vaikutuksista luuntiheyteen 

Tutkimus blokkerihoidon tehosta ja turvallisuudesta 

Tutkimus psyykkisestä toimintakyvystä blokkerihoito vs. ei blokkerihoitoa

 

Australialaisen alaikäisten transklinikan johtaja Michelle Telfer teki valituksen The Australian -lehdessä julkaistuista kymmenistä artikkeleista ja niiden sisältämistä vääristä tiedoista koskien hormoniblokkerihoitoa, ja Australian Press Council on julkaissut päätöksensä: lehti on syyllistynyt useisiin rikkomuksiin. Päätöksen mukaan The Australian -julkaisun on ryhdyttävä toimiin korjatakseen seuraavat asiat:

1. Varmistaa, että uutisraporteissa ja muualla oleva fakta-aineisto on paikkansapitävää eikä harhaanjohtavaa, ja että se erottuu muunlaisesta aineistosta, kuten mielipiteistä.

2. Varmistaa, että tosiseikat esitetään oikeudenmukaisesti ja tasapainoisesti, ja että kirjoittajien mielipiteet eivät perustu merkittävästi virheelliseen aineistoon tai keskeisten tosiasioiden laiminlyöntiin.

3. Varmistaa, että jos aineisto viittaa tiettyyn henkilöön kielteisesti, annetaan oikeudenmukainen tilaisuus julkaista hänen vastauksensa myöhemmin, jos se on kohtuudella tarpeen.

4. Välttää aiheuttamasta tai myötävaikuttamasta rikokseen, ahdistukseen tai ennakkoluuloihin, tai huomattavaan riskiin terveydelle tai turvallisuudelle, ellei se ole yleisen edun mukaista.

 

Lopuksi vielä muutamia kansainvälisiä asiantuntijoiden laatimia hormoniblokkerisuosituksia ja julistuksia:

WPATH

The Endocrine Society

Kansainvälisten asiantuntijoiden yhteinen julistus liittyen Bell vs. Tavistock -oikeustapaukseen

AAP

AusPATH 

 

Myrkkyä vai mannaa siis? Ei kumpaakaan, vaan tarpeellista lääkettä joillekin. 

PS.  Tähän kirjoitukseen on turha tulla kommentoimaan, että blokkereita käytetään seksuaalirikollisten katsroimiseen yms., sellaisia kommentteja en julkaise. Jos sinulla on jotain järkevää sanottavaa, niin sen voin julkaista.