Tutkimusprosessin päätös

Tällä viikolla kävimme palautekäynnillä Tampereen EVA-yksikössä, jossa nuoreni on lähes kahden vuoden ajan käynyt transsukupuolisuustutkimuksissa. Meille kerrottiin, että diagnoosia ei voida tällä hetkellä antaa, koska identiteettikehitys on vielä kesken. Meille kerrottiin tarkkojakin perusteluja tälle päätökselle, mutta en kerro niitä tässä.

Ymmärsin päätöksen ja sen perustelut, vaikka olenkin osasta eri mieltä. Sain vaikutelman, että lääkärit tarvitsevat asiasta täyden 100 % varmuuden, ennen kuin antavat diagnoosin. Tätä täyttä varmuutta he eivät nyt saaneet. Sain vaikutelman, että nuoren tulisi esiintyä tutkimuskäynneillä johdonmukaisesti ja itsevarmasti kaikissa tilanteissa, vaikka kuinka jännittäisi tai ahdistaisi, ja että hänen tulisi ilmaista sukupuoltaan selkeän sukupuolinormatiivisesti, jotta tämä täysi varmuus lääkäreille syntyisi. Tämän lisäksi akuuttia muuta haastetta tai ongelmaa ei saisi elämässä olla, tai sen tulisi olla jollain tavalla hanskassa, ja lisäksi nuorella tulee olla vanhempien tuki.

Johtopäätökseni on, että transsukupuolisuustutkimuksiin ei kannata alaikäisenä hakeutua, ellei nuori ja nuoren elämäntilanne täytä kaikkia yllä mainittuja vaatimuksia. 

Lääkäri korosti palautekäynnillä, että kyseessä ei ole mikään nuoren elämää leimaava päätös eikä lopullinen tuomio, vaan elämää voi jatkaa siten kuin hyvältä ja oikealta tuntuu, ja tutkimuksiin voi hakeutua uudelleen halutessaan. Lääkäri suositteli parin vuoden kypsymistä ensin. Mikäli hän haluaa hakeutua uudelleen tutkimuksiin, osoite on aikuisikäisten puoli, koska hän täyttää pian 18.

EDIT. poistettu kappale.

Ajatukseni tällä hetkellä ovat moninaiset. Ymmärrän päätöksen ja hyväksyn sen, vaikka olen joistakin asioista eri mieltä. Minua surettaa ja huolestuttaa nuoreni puolesta. Hän on pettynyt, joten niin olen minäkin. Olen huolissani siitä, miten tämä vaikuttaa hänen mielentilaansa ja tulevaisuuteensa. Olen helpottunut siitä, että tämä stressaava ajanjakso on nyt ohi. Aion tietysti tehdä kaikkeni tukeakseni häntä jaksamaan, käymään koulua entiseen tapaan ja pohtimaan identiteettiään edelleen.

Minua kiukuttaa se, että yksikön lääkärit odottavat sukupuolinormatiivista käytöstä ja sosiaalista elämää nuorilta. Cis-tyttö saa rauhassa olla poikamainen ja cis-poika tyttömäinen, ja toki se transpojille ja -tytöillekin sallitaan, mutta evää diagnoosin ja sitä myötä hoidot. Ymmärrän, miksi näin on, mutta kiukuttaa se minua silti, koska se sotii oikeudentajuani vastaan. Minusta myös normeja haastava transnuori ansaitsee tulla nähdyksi ja hänen tarpeensa tulla täytetyiksi. Transnuoren nähdyksi tulemisen ja tarpeiden täyttymisen haasteet ovat ehkä suuremmat kuin cis-nuorten kohdalla, ja juuri siksi niihin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota (väheksymättä normeja rikkovan cis-nuoren kohtaamia haasteita).

(Sivuhuomautuksena: minusta on mahtavaa, että julkisuuteen on noussut esimerkiksi Jere Nyströmin kaltainen nuori - meikkaava poika. Haastatteluissa hän antaa kuvan, ettei ole kiinnostunut korjaamaan sukupuoltaan, vaan on ihan avoimesti ja ylpeästi poika, joka meikkaa. Olen nähnyt hänen saavan pelkästään positiivisia kommentteja. Jos hän olisi ilmaissut haluavansa korjata sukupuolensa, olen varma, että osa kommenteista ei olisi niin positiivisia. Tämä kertoo mielestäni siitä, että yleisesti on olemassa valmiutta hyväksyä sukupuolinormeja rikkovaa käytöstä ja sukupuolen ilmaisua, mutta sukupuolen korjaamisen suhteen tällaista valmiutta on vähemmän.) EDIT. Hän on nyt Jade Nyström, transnainen, ja tadaa, negatiiviset kommentit alkoivat heti.

Minua kiinnostaisi tietää, kuinka moni alaikäinen transtutkimusprosessissa ilman diagnoosia jäänyt nuori palaa tutkimuksiin aikuisena, kuinka moni heistä saa diagnoosin, ja miten tämä kaikki on vaikuttanut heidän hyvinvointiinsa. Lähinnä siis haluaisin tietää, onko sillä saavutettu enemmän hyötyä vai haittaa, että diagnoosia ei ole alaikäisenä annettu, mutta sitten aikuisena on.

Ymmärrän sen, että korjaushoitoihin lähtemistä pitää pohtia ja harkita todella tarkkaan, ja erityisen tarkkaan, kun on kyse alaikäisistä. Tässä kohtaa huomaa nykyisen translain ongelmat ja lain uudistamisen tarpeen erityisen selvästi - kun nuori (tai aikuinen) saisi muutettua juridisen sukupuolensa ilman lääkäreiden väliintuloa, vapautuisi enemmän voimavaroja pohtia tutkimuksia ja hoitoihin hakeutumista. Nyt pitää jännittää kahta asiaa yhtä aikaa. Oikeassa sukupuolessa nähdyksi tuleminen voimauttaisi ja loisi myönteisen tilan, jossa pohtia korjaushoitojen tarvetta. Nykyisessä tilanteessa kaikki riippuu lääkäreistä, vaikutusvalta on itsen ulkopuolella.