Onko transihmisten itsetuhoisuudesta luotettavia tutkimuksia?

Sisältövaroitus: itsetuhoisuus, itsemurha

Transihmisiin ja transaktivismiin kriittisesti suhtautuvissa keskusteluissa nousee aika ajoin aiheeksi transihmisten itsetuhoisuuden ja itsemurhien liioittelu ja niillä pelottelu. Keskustelu kulkee yleensä sitä rataa, että kriittisten mielestä transaktivistit liioittelevat itsetuhoisuutta ja itsemurhia perustellakseen vaatimuksiaan paremmasta hoidosta ja lainsäädännöstä. Sen verran mitä olen näitä keskusteluja seurannut, kriittisillä tuntuu olevan vaikutelma, että on olemassa yksi tutkimus, jossa on todettu korkeita itsetuhoisuuslukuja, mutta tämä tutkimus on heidän analyysinsä mukaan huonosti tehty, eikä siitä voi vetää sellaisia johtopäätöksiä, joita transaktivistit ovat tehneet. Tämä käy ilmi myös Ruotsin TV:n  julkaisemassa kaksiosaisessa dokumentissa "Tranståget", jossa pyydetään asiantuntijoita kertomaan, mistä korkea itsemurha/itsetuhoisuusluku on peräisin, ja onko tutkimus luotettava. Dokumentissa asiantuntijat eivät osaa vastata tähän kysymykseen.

(EDIT. 27.4.2021:

Kritiikki näitä tutkimuksia kohtaan on tyypillisesti sitä, että kyselytutkimus ei ole luotettava. Tämähän on ihan pätevä väite sinänsä, mutta itsetuhoisuutta ei voi muulla tavalla tutkia. Tai jos voi, niin kertokaa kommenteissa, miten. Itsemurhayrityksistä kaikki eivät tule viranomaisten tietoon, ja itsetuhoiset ajatukset ja käyttäytyminen niin ikään eivät näy missään "puolueettomissa tilastoissa". Onnistuneet itsemurhat tilastoidaan, mutta itsemurhaan johtaneita syitä ei voida sattuneesta syystä tilastoida. Tilastoon merkitään itsemurhan tehneen ikä ja (juridinen) sukupuoli.)

Minusta tämä on jälleen yksi kriittisten tahojen harhautusmetodi. Esitetään, että on yksi huonosti tehty tutkimus, johon perustuen on ryhdytty toimenpiteisiin tilanteen parantamiseksi, mutta jota asiantuntijat eivät muista tai pysty vahvistamaan luotettavaksi. Henkilölle, joka jo valmiiksi ajattelee, että transaktivismi on turhaa mölinää, tällainen väite menee täydestä. Ei häntä kiinnosta tutkia asiaa sen enempää. Joku sanoo niin, ja se joku on varmasti tutkinut asian. Epäilyksen siemen vähintään on saatu itämään, ja kun sitä tarpeeksi kauan toistetaan, se muuttuu totuudeksi. Arvaatte varmaan tähän mennessä, että totuus on toisenlainen.

Jo nopealla haulla "Suicide among transgender", "transsukupuolisten itsetuhoisuus", "transperson självmord" tms. löytyy lukemattomia tutkimuksia, joissa vahvistuu väite, että mitä vähemmän yhteiskunta ja läheiset tukevat transihmisen identiteettiä, sitä enemmän esiintyy itsetuhoisia ajatuksia ja tekoja. Tulokset ovat hyvin johdonmukaisia tutkimuksesta toiseen ja maasta toiseen. Listaan alla muutamia niistä linkkeineen, jotta voitte halutessanne käydä tarkistamassa luvut ja tutkimusten laadun.

The Trevor Project:n kyselytutkimus LGBT-nuorten mielenterveydestä, USA 2020:

- yli 40 000 vastaajaa, vastausaika 12/2019 - 3/2020

- vastaajien iät 13 - 24 vuotta

- yli puolet trans- ja muunsukupuolisista (nonbinary) nuorista oli vakavasti harkinnut itsemurhaa edellisen 12 kk aikana, 21 % oli yrittänyt itsemurhaa (cissukupuolisten osalta vastaavat luvut olivat 34 ja 11 %)

- itsetuhoiset teot vähenivät puoleen, jos trans- tai muunsukupuolisen nuoren pronomineja käytettiin toivotulla tavalla

- itsemurhaa yrittäneiden transnuorten osuus oli 14 % niillä, joilla oli mahdollisuus käyttää bindereitä tai muita apuvälineitä dysforian lievittämiseen, ja 26 % niillä, joilla tätä mahdollisuutta ei ollut

- tutkimuksen metodologian ja sisällön on tarkistanut itsenäinen Institutional Review Board

Pediatrics Journalissa julkaistu tutkimus cissukupuolisten ja transsukupuolisten itsetuhoisuuden eroista, USA 2019

- sähköinen kysely, 2020 vastaajaa (joista 1148 transsukupuolisia)

- vastaajien iät 14 - 18 vuotta

- transsukupuolisten itsetuhoisuus (ajatukset ja teot) oli korkeammalla tasolla kuin cissukupuolisten

- kerättävän tiedon laatu varmistettiin useilla tavoilla ja kysymykset laadittiin huolellisesti, lue lisää linkistä

Pediatrics Journalissa julkaistu tutkimus transsukupuolisten nuorten itsetuhoisesta käytöksestä, 2018

- yli 120 000 vastaajaa, joista 0,7 % ilmoitti olevansa transsukupuolisia

- vastaajien iät 11 - 19 vuotta

- vastaukset kerättiin Profiles of Student Life -kyselyistä 06/2012 ja 05/2015 välisenä aikana

- kaikista vastaajista 14,1 % kertoi yrittäneensä itsemurhaa

- korkein itsemurhaa yrittäneiden osuus oli transmiehillä, 50,9 %

PubMed:ssä julkaistu tutkimus (vain yhteenveto saatavilla ilmaiseksi) transsukupuolisten nuorten itsetuhoisuudesta, USA ja Kanada 2020

- 372 vastaajaa

- 86 % kertoi itsetuhoisista ajatuksista, 56 % itsemurhayrityksistä edellisten 6 kk aikana

National Center for Transgender Equality:n teettämä tutkimus, USA 2016

- yli 27 000 vastaajaa

- anonyymi sähköinen kysely yli 18-vuotiaille transihmisille

- 40 % vastaajista on elämänsä aikana yrittänyt itsemurhaa

(EDIT 27.4.2021:

- valkoihoisten joukossa elämänsä aikana itsemurhaa yrittäneiden osuus oli 37 %

- 7 % vastaajista oli yrittänyt itsemurhaa viimeksi kuluneen vuoden aikana (vertailuluku USAn väestössä 0,6 %)

- 82 % vastaajista oli vakavasti harkinnut itsemurhaa elämänsä aikana)

Artikkeli Duodecim-lehdessä: Sukupuolen korjauksen vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin ja elämänlaatuun

- viitataan arvioihin, että 20 % yrittää itsemurhaa ennen hakeutumista sukupuolen korjaushoitoihin

- itsemurhayritysten todetaan vähenevän korjaushoitojen jälkeen, joskin niitä esiintyy hoitojen jälkeenkin jossain määrin enemmän kuin väestöllä keskimäärin

Folkhälsomyndighetenin tutkimus transihmisten terveydestä, Ruotsi 2015

- 36 % kertoi yrittäneensä itsemurhaa elämänsä aikana

Center for Suicide Prevention, Kanada: infoa transihmisten itsetuhoisuudesta ja sen ehkäisemisestä

- viitataan tutkimukseen, jossa todetaan että yksi kolmesta transnuoresta yritti itsemurhaa viimeksi kuluneen vuoden aikana (Veale et al., 2015)

- viitataan tutkimuksiin, joissa todetaan, että transihmisten itsetuhoiset ajatukset ja itsemurhayritykset ovat kaksinkertaiset verrattuna LGB-ihmisiin (Haas et al., 2011; McNeill et al., 2017; Irwin et al., 2014)

- viitataan tutkimukseen, jossa todetaan, että 67%:lla transihmisistä oli itsetuhoisia ajatuksia ennen transitiota, ja 3%:lla lääketieteellisen transition jälkeen (Bailey et al., 2014)

EDIT. 22.6.2021:
Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen tilaama tutkimuskatsaus "Transnuoret ja itsemurha":

- transnuorten itsemurha-ajatukset ovat 2 - 6 kertaa yleisempiä kuin ikätovereilla

- transnuorten riski yrittää itsemurhaa on 6 - 10-kertainen muuhun väestöön nähden

----------

Toinen fakta, jonka kriittiset mielellään kiistävät, on hoitojen hyödyt. Näistäkin löytyy huomattavan paljon yksiselitteisiä tutkimustuloksia. Kriittiset kiertävät tätä väittämällä, että nykyinen nuorten "transbuumi" ei vielä näy tutkimuksissa. Tässä saattaa tietysti olla perää, mutta se jää nähtäväksi. 

Mitä Oikeus olla -kansalaisaloite merkitsee minulle?

Trans ry valmisteli huolellisesti Oikeus olla -kansalaisaloitteen, joka julkistettiin 6.4. ja sai vaadittavat 50 000 allekirjoitusta alle kahdessa vuorokaudessa. Se siis etenee eduskunnan käsittelyyn.

Mitä kansalaisaloite merkitsee minulle, nuoren transmiehen äidille? Se on minulle merkki siitä, että en ole yksin. On olemassa ainakin 60 000 suomalaista, jotka ovat kanssani yhtä mieltä siitä, että translaki on uudistettava niin, että myös alaikäiset voivat korjata juridisen sukupuolensa - että heidän ihmisoikeutensa toteutuvat. Kansalaisaloitteen esittämistä viidestä muutettavasta lainkohdasta juuri tämä on minulle merkityksellisin, vaikka transpoikani onkin jo ehtinyt täyttää 18 vuotta.

Transihmisen sukupuolen ei pidä olla lääkärien määräysvallan alla yhtään sen enempää kuin cissukupuolisten. Suomi on saanut translakinsa puutteista jo useita huomautuksia kansainvälisiltä ihmisoikeustahoilta, ja ihan syystä. Tuorein huomautus saatiin ihan äskettäin YK:n ihmisoikeuskomitealta. Lainaus komitean lausunnosta: 

"The Committee is concerned about social stigmatization, discrimination and violence against persons based on their sexual orientation or gender identity. While noting the ongoing process to amend the Trans Act, the Committee is concerned about the lengthy procedure for legal gender recognition and the requirements to be sterilized and diagnosed with “transsexualism” which is defined as a mental disorder. It is further concerned that consenting transgender children may be unable to access the procedure for legal gender recognition. The Committee is also concerned that irreversible and invasive medical interventions continue to be performed on intersex children. It notes with concern that such actions are often based on a stereotyped vision of gender roles and carried out before children are of an age to allow them to give their full, free and informed consent (arts. 3, 7, 9, 17, 24 and 26)."

"The State party should take legislative and other measures to: ... (b) Establish a simple and accessible administrative procedure for change of civil status with respect to gender identity that is in accordance with the Covenant;"

Naisten oikeuksista huolestuneille vinkiksi, että kannattaa lukea, koska lausunnossa kiinnitetään huomiota myös naisiin, ja itse asiassa moniin muihinkin ihmisryhmiin, joten vaikka nostan tässä vain esille transihmiset, komitean lausunto ei keskity pelkästään niihin.

Vaikka ihmisistä 95% olisi sitä mieltä, että transihmisten oikeudet ovat jo riittävän hyvät eikä lakiuudistusta tarvita, laki on muutettava koska ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys. Ihmisoikeudet koskevat myös alaikäisiä ja aivan erityisesti heitä. Alaikäisten oikeuksista säädellään muun muassa Suomen perustuslaissa ja Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimuksessa. Yksi näistä on oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystason mukaisesti, joka sisältää myös oikeuden sukupuolen juridiseen vahvistamiseen. Lapsen oikeuksien sopimuksesta lisätietoa täällä.

Oikeus olla -kansalaisaloitteen omilla verkkosivuilla kerrotaan kattavasti, mistä aloitteessa on kyse, joten en aio toistaa niitä tässä. Sivulla on myös vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin. Silti netti on pullollaan ymmällään olevia ihmisiä, jotka eivät ole asiaa ymmärtäneet, ja jotka kysyvät juuri niitä kysymyksiä, joihin kansalaisaloitteen tekijät ovat vastanneet.

Yksi näistä ymmällään olevista on vanha tuttu Aito Avioliitto ry. He ovat julkaisseet omilla sivuillaan allekirjoittamattoman "artikkelin" aiheesta otsikolla "Kansalaisaloite "Oikeus olla" on vahingollinen nuorille". Sitä oli hyvin tuskallista lukea, koska melkein jokainen lause sisältää väärää tietoa tai väärinymmärryksiä. Jälleen kerran kysyn, miksi tämä järjestö keskittyy ihan muuhun kuin voisi sen nimestä päätellä. Jos he ovat aidosti huolissaan nuorista, he voisivat esimerkiksi kampanjoida perheneuvoloiden resurssien puolesta. Tai jos 15-vuotias on heidän mielestään liian nuori "päättämään sukupuolestaan", miksi he eivät pyri vaikuttamaan myös rikosoikeudellisen vastuun ikärajan nostamiseksi? Se ikäraja on sama 15 vuotta. 

Artikkelissa spekuloidaan mm. että kansalaisaloitteen allekirjoitusten takana olisi automatisoitu tekninen järjestelmä. Ilmeisesti vahvan tunnistautumisen tekniikka on väitteen kirjoittajalle epäselvä. Melkoinen salaliittoteoria siis. Samaan salaliittoteoriakategoriaan voidaan laittaa väite, että kansalaisaloitteella pyritään häivyttämään biologinen sukupuoli ja korvaamaan se "gender-ideologialla". Tähän aloite pyrkii artikkelin mukaan salavihkaa, koska sitä ei suoraan sanota. Silkkaa mielikuvitusta. Aloitteen pyrkimys on parantaa transihmisten arkea ja tunnustaa heidän ihmisoikeutensa. Biologisen sukupuolen olemassaolo ei tarvitse lakia. 

Lisäksi artikkelin lopussa vedotaan heidän itse teettämäänsä tutkimukseen, jossa harhaanjohtavilla kysymyksillä saatiin aikaiseksi omaa agendaa tukeva lopputulos. Taloustutkimus Oy:n julkaisema täsmennys kyseisen tutkimuksen uutisoinnista kertoo, että "ne kertovat suomalaisten mielipiteen vain näihin kahteen yksittäiseen kysymykseen. Tulokset eivät kerro suomalaisten mielipiteestä Translain uudistamiseen kokonaisuutena, vaikka Aito avioliitto ry:n viestinnässä näin todetaan." Esitetyt kysymykset eivät kertoneet translain uudistamisen tavoitteista, vaan AA ry:n rakentamista olkiukoista. Kirjoitin tästä aiemmin blogissani.

Seuraavat lauseet ovat harvinaisen puistattavia: "Hallitusohjelmaan jo aiemmin sisällytetty translain muutos jättää lapset rauhaan, mutta tämä aloite on poikkeuksellisen radikaali vaatiessaan mukaan myös alaikäiset lapset. Jo 15 vuotta täyttäneet voisivat tehdä laillisesti sitovan sukupuolen muutoksen ilman, että vanhempien oikeuksia varjella lapsiaan kunnioitettaisiin." (Boldaukset minun) Huhhuh. Aika moni laki "jättää lapset rauhaan". Oikeus olla -kansalaisaloite ei _vaadi mukaan_ alaikäisiä lapsia, vaan tietysti vain ne, joita asia koskettaa. Suurin osa lapsista "saa olla rauhassa" eli asia ei heitä kosketa. Vanhempien oikeus varjella lapsiaan - mikäs oikeus tämä tällainen on? Vanhempien vastuu on suojella lapsiaan, mutta ei se mikään oikeus ole, varsinkaan jos se varjelu merkitsee lapsen itsemääräämisoikeuden rikkomista. Lapsella sen sijaan on oikeus suojeluun ja huolenpitoon. Tulee ihan mieleen vanha sanonta "Sun tahtos on mun taskussa", eli lapsen tahto on vanhemman määräysvallassa, ja tämä taitaakin olla järjestön kantava ajatus.

Artikkelissa esitetään, että lainsäätäjillä on perussääntö, joka kuuluu seuraavasti: "Lailliset oikeudet tai velvollisuudet eivät voi perustua pelkkiin yksilön omiin tuntemuksiin tai mielipiteisiin, vaan niiden tulee perustua objektiivisesti todennettavissa oleviin asioihin." En löytänyt tällaista perussääntöä mistään muualta kuin AA:n sivuilta, mutta jos joku muu löytää, olisin kiitollinen. Siihen saakka varaan itselleni vapauden pitää tätä AA ry:n omana keksintönä.

Isoja virheitä sisältävät myös lauseet "Lääketieteellisen arvioinnin ohittaminen on vakava puute etenkin nuorten tapauksessa. Tiedetään tilastoista ja tutkimuksista, että vähintään 85% nuorista, jotka teininä ajattelevat olevansa transsukupuolisia, identifioituvat aikuistuessaan alkuperäiseen sukupuoleensa." Kansalaisaloitteessa on kyse sukupuolimerkinnän muuttamisesta väestötietojärjestelmään. Siihen ei tarvita lääketieteellistä arviointia yhtään sen enempää kuin syntymän yhteydessäkään. Ja "tilastot ja tutkimukset", joihin tässä vedotaan, on paitsi todettu metodologisesti virheellisiksi, on AA ry myös tulkinnut virheellisesti. Niissä oli kyse alle murrosikäisistä lapsista, jotka murrosikään tullessaan suurelta osin identifioituvat syntymässä määritettyyn sukupuoleen. Kyse ei siis ole teineistä, jotka aikuistuessaan tekisivät näin. Päinvastoin, mikäli lapsi joka vielä murrosiässä kokee kuuluvansa muuhun kuin syntymässä määritettyyn sukupuoleensa, tämä on lähes 100 % pysyvä. Tässä tutkimus, joka kumoaa nämä sitkeät myytit.

Teksti jatkuu yhtä vääristelevänä, joskin yhdestä lauseesta olen aivan samaa mieltä: "Lääketieteellisen arvioinnin ohittamista ei tule missään tapauksessa sallia ennen sukupuolen vaihtoa, sillä näillä sukupuolidysforiaa kokevilla henkilöillä, jotka haluaisivat vaihtaa sukupuolensa, on usein kokemuksen taustalla aivan muut juurisyyt. Ongelmat jäävät selvittämättä, jos lääketieteellinen arviointi ohitetaan ennen sukupuolen vaihtamista väestörekisteriin, kuten aloitteessa vaaditaan. Sukupuolidysforian kokeminen nuorena ei tarkoita automaattisesti, että sukupuolta pitäisi vaihtaa! Sukupuolen vaihtaminen ei ole mikään oikeus tai vielä vähemmän ihmisoikeus, vaan erottamattomasti lääketieteellinen asia eli huolellisen lääketieteellisen arvioinnin tulos, jossa objektiivisesti halutaan varmistua perusteista. Lääketieteellinen arviointi on kyseisen henkilön oma etu ja myös oikeus asiassa, joka vaikuttaa koko hänen loppuelämäänsä." (Boldaus artikkelin, ei minun.) 

Joo, olen samaa mieltä siitä, että sukupuolidysforian kokeminen nuorena ei tarkoita automaattisesti, että sukupuolta pitäisi "vaihtaa". Näin ei myöskään kansalaisaloitteessa sanota, joten lause on sikäli turha. "usein muut juurisyyt" taustalla - saisiko tähän jotain dataa? Ei pidä nimittäin paikkaansa. Tässä käytetään detransitioituneiden kokemuksia perusteluna, mutta hehän muodostavat hyvin pienen joukon. Paljon suurempi osa on tyytyväinen hoitoihin ja kokemuksen taustalla oleva sukupuolidysforia lievittyy tai poistuu. Väite "ongelmat jäävät selvittämättä" olettaa, että sukupuolensa juridisesti korjannut henkilö ei etene hoitoihin, eikä myöskään hae apua ongelmiinsa, jos niitä on. Toki hoidot voi jättää väliin jos niin haluaa, mutta jos on ongelmia, joihin tarvitsee esimerkiksi psykiatrista apua, niin tuskinpa translain muutos on syypää siihen, että ihminen jättäytyy hakematta hoitoihin. Sukupuolen "vaihtaminen" ei tosiaankaan ole mikään ihmisoikeus, mutta kehollinen itsemääräämisoikeus on ja sukupuoli kuuluu siihen. 

Sitten AA ry vetoaa nuoren mahdolliseen "lukittumiseen" eli jos sukupuolimerkinnän muuttaminen kaduttaa, olisi nuorelle noloa ja siksi vaikeaa muuttaa sukupuolimerkintä uudestaan. Kuitenkin myöhemmin tekstissä perustellaan, että miehille olisi liian helppoa tehdä juridinen sukupuolen muutos ja mennä sen varjolla naisten pukuhuoneisiin, tai välttää armeija, tai osallistua naisten urheiluun. Niin oliko se nyt siis vaikeaa vai helppoa? Jos juridista sukupuolen korjausta käytetään väärin, siitä kuuluu rangaista. Mielestäni se ei sikäli ole helppoa eikä halpaakaan, että joutuu uusimaan kaikki henkilöpaperinsa ja hakemaan uudet pankkitunnukset jne. Tähän sisältyy myös jonkin mittainen aika elämistä ilman pankkitunnuksia, ja nyky-yhteiskunnassa se on arkea hankaloittava asia, eli motivaatiota tarvitaan jotta toimenpiteeseen ryhtyy.

Susanna Koivula on myös jakanut kuvan, jossa lukee "Oikeus olla keskeneräinen. Ei juridista sukupuolen vahvistamista alaikäisille." Voi voi. Kansalaisaloite nimenomaan vaalii sitä ajatusta, että nuorella on oikeus olla keskeneräinen: että hän ei tarvitse vuosien diagnosointiprosessia tai lääketieteellisiä hoitoja saadakseen sukupuolimerkintänsä korjatuksi. Toinen lause on aika hassusti muotoiltu - jos oikein viilataan pilkkua, niin Susannan mielestä ilmeisesti vastasyntyneille ei tulisi ollenkaan määritellä sukupuolta syntymän yhteydessä. Sitähän hän tuskin tarkoitti, mutta kun on niin fiksoitunut ajatukseen, että sukupuoli näkyy genitaaleista, niin juridiikka unohtuu ja se genitaali ihan itsestään kirjoittaa papereihin sen Aidon Sukupuolen. 

(Yhdistys voisi muuttaa nimensä Aito Sukupuoli ry:ksi! *sarkasmia)

Teenkö vanhempana väärin kun tuen lapseni sukupuoli-identiteettiä?

Muutama blogin lukija on kommentoinut, että heidän mielestään teen väärin, kun tuen lastani ja hänen sukupuoli-identiteettiään. Heidän mielestään minun hyväksyntäni "lukitsee" hänet transsukupuoliseksi, eikä hän sen vuoksi kykene pohtimaan asiaa kriittisesti, eikä kehtaisi myöntää, jos päätyisikin olemaan cissukupuolinen. Minun hyväksyvä asenteeni on siis heidän mielestään lapselleni suorastaan vahingollinen, koska se blokkaa häneltä mahdollisuuden "kasvaa ulos transkokemuksesta". (Tässä kohtaa nämä ihmiset usein mielellään siteeraavat tutkimusta, jonka mukaan jopa 80 % "translapsista" tekee näin. Palaan tähän tutkimusväitteeseen blogin lopussa)

Tiedättekö, tuo on ehkä piinaavimpia ajatuksia, joita minulla (ja varmasti muillakin sukupuoltaan kyseenalaistavien lasten ja nuorten vanhemmilla) on. Vanhemmuus on sellaista, että kaiken aikaa joutuu pohtimaan, onko tehnyt oikein. Onko ollut riittävän jämäkkä, asettanut rajat oikeassa kohdassa, opettanut hyviä käytöstapoja, näyttänyt hyvää esimerkkiä, onnistunut kasvatuksessa niin että lapsista kasvaa tervepäisiä, hyvätapaisia, onnellisia ihmisiä. Astetta tuskallisempaa on miettiä, onko tehnyt joitain sellaisia valintoja, jotka ovat lasta kohtaan väärin. Jotka tuottavat lapselle tuskaa joskus aikuisuudessa, kun he ymmärtävät vanhempansa valinnan merkityksen heidän elämälleen.

Minua loukkaa, että joku kehtaa sanoa minulle, että teen väärin. Ihmettelen todella, miten lapsensa ehdoton rakastaminen voi jonkun mielestä olla väärin. Lapseni tulevaisuuden lukitseminen on näiltä kommentoijilta joko tahallista mustamaalaamista tai tahatonta väärinymmärrystä. Olen lukenut lukemattomia sellaisia transihmisten elämäntarinoita, joissa he ovat toivoneet, että edes heidän vanhempansa olisivat uskoneet ja tukeneet heitä. Päinvastaisia tarinoita en ole nähnyt. Muutamia sellaisia olen lukenut, joissa transhoitoja katunut on ilmaissut toiveensa, että lääketieteen ammattilaisten olisi pitänyt huomata, etteivät hoidot hyödytä heitä, tai heidän olisi pitänyt kyseenalaistaa potilaansa transkokemus painokkaammin. Myös sellaisia tarinoita olen lukenut, että lapsuudessaan poikamainen tyttö kertoo nyt aikuisena pelkäävänsä, että nykyisin tytöt eivät saa rauhassa olla poikamaisia, kun heidät työnnetään heti transjunaan eli putkeen, josta ei ole paluuta.

Olen tehnyt tietoisen päätöksen tukea lastani. Koska uskon, että vanhempien ehdoton rakkaus ja tuki ovat kasvavalle lapselle ja nuorelle tärkeintä maailmassa ja terveen kasvun edellytys, niin hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on. Sen kokemuksen mukaan, joka minulle on kertynyt kun olen hänen kanssaan elänyt yli 18 vuoden ajan, en todellakaan tunnista tarinaa "naiseuden pakoilusta" tai "lesbouden pelosta" tai "kavereilta tai netistä keksitystä selityksestä pahalle ololle", joita nämä epäilevät ihmiset tarjoilevat "räjähtäneen ilmiön" syyksi. Ne eivät minun mielestäni ole totta hänen kohdallaan.

Silti minulla, kuten kaikilla vanhemmilla, on epäilyksen hetkiä. Mitä jos hän ei tosiaan olekaan transsukupuolinen? Jos hän nyt sittenkin on erehtynyt luulemaan jotain muuta ahdistuksen aihetta sukupuolikysymykseksi? Teenkö väärin, kun uskon häntä? Olisiko sittenkin parempi, että kyseenalaistaisin hänen kokemustaan?

Olemme pohtineet asiaa yhdessä. Olemme katsoneet ja lukeneet useita dokumentteja, youtube-videoita ja detransitiosta kertovia blogeja ja haastatteluja yhdessä. Olen haastanut häntä miettimään, miksi nämä ihmiset katuvat transitiotaan, miksi he ovatkin päätyneet siihen, ettei transitio ollut heille oikea ratkaisu. Haluan, että hän on varma omista ratkaisuistaan, sitten kun ne ovat ajankohtaisia - koska en halua hänen joutuvan katumaan. Keskustelen hänen kanssaan näistä yhdessä, koska haluan auttaa häntä. Jos sanoisin hänelle, että minun mielestäni sinun pitäisi nyt vain kasvaa ja odottaa, jos tuo vaihe menisi vaikka ohi, niin se ei häntä auttaisi, vaan päinvastoin vahingoittaisi. Jos sanoisin hänelle, että vasta aikuisena voit oikeasti tietää, mitä haluat, sivuuttaisin hänen kokemuksensa tässä hetkessä. Silloin viestittäisin hänelle, että toivottu lopputulos on se, että "vaihe" menee ohi. Minusta se olisi vastuun pakoilua ja huonoa vanhemmuutta, jos työntäisin asian hänen itsensä vastuulle aikuisena, kun se ristiriita on olemassa NYT.

Olen kertonut lapselleni, että hänen on aina turvallista kertoa minulle, mikäli hänen sukupuolikokemuksensa muuttuu. Olen avoin sille. Näin viestitän hänelle, että hän kelpaa minulle millaisena vain. Hänen ei tarvitse olla tietynlainen kelvatakseen minulle. Minulle ei ole merkitystä sillä, mikä hänen sukupuolensa on. Vain hänen onnellisuudellaan on minulle merkitystä. En halua, että hän joutuu piilottamaan keneltäkään sitä, mitä hän on. Hän on mielestäni maailman upein henkilö.

Kun kuvaan itseäni transnuoren vanhemmaksi, en sillä tavalla lukitse hänen tulevaisuuttaan. Ne ovat vain sanoja, jotka kuvaavat tilannetta tällä hetkellä. Ne kuvaavat lähtökohtaa, jossa tätä blogia kirjoitan. Jos hän joskus tulee kertomaan minulle, ettei olekaan poika, niin ei se tätä blogia ja näitä blogiin kirjoitettuja ajatuksia muuta.

----------

Iltalukemista epäilijöille, vahvistusta sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevien lasten vanhemmille:

Human Rights Campaignin, American Academy of Pediatrics:n ja American College of Osteopathic Pediatricians:n opas "Supporting and Caring for Transgender Children":

"Those who advocate delayed transition say it allows a child to explore gender possibilities without pressure in a particular direction. While this may be their intent, the delayed transition approach actually makes it impossible. Children may be permitted to express certain gender-expansive behaviors, such as play preferences or dress, but they are prohibited from other forms of self-expression, like adopting a gender-appropriate name and pronouns, that they may ardently wish to take. These constraints communicate to the child that being transgender is discouraged. Tragically, youth whose families fail to affirm their sexual orientation, gender identity or gender expression are at significantly increased risk of depression, substance abuse and suicide attempts."

Tutkimusartikkeli Pediatrics-julkaisussa "Ensuring Comprehensive Care and Support for Transgender and Gender-Diverse Children and Adolescents":

"In this regard, suicide attempt rates among 433 adolescents in Ontario who identified as “trans” were 4% among those with strongly supportive parents and as high as 60% among those whose parents were not supportive. Adolescents who identify as transgender and endorse at least 1 supportive person in their life report significantly less distress than those who only experience rejection. In communities with high levels of support, it was found that nonsupportive families tended to increase their support over time, leading to dramatic improvement in mental health outcomes among their children who identified as transgender.^"

Tutkimus, jossa tarkasteltiin neljää v. 2008 jälkeen tehtyä tutkimusta translasten sukupuolikokemuksen pysyvyydestä "A critical commentary on follow-up studies and “desistance” theories about transgender and gender-nonconforming children":

"Gender identity can indeed shift and evolve over time, and thus a young person who did not express trans identity in childhood should not be dismissed in their teen years on this basis, yet the persistence of this stated identity for some youth may be instructive. Regardless of predictive value, however, current approaches to care recommend that care providers prioritize young people’s stated identities, perceptions, and needs in the present moment, as opposed to attempting to estimate the likelihood of future identity and needs."

"Due to such shifting diagnostic categories and inclusion criteria over time, these studies included children who, by current DSM-5 standards, would not likely have been categorized as transgender (i.e., they would not meet the criteria for gender dysphoria) and

therefore, it is not surprising that they would not identify as transgender at follow-up. Current criteria require identification with a gender other than what was assigned at birth, which was not a necessity in prior versions of the diagnosis."

"By not distinguishing between gender-non-conforming and transgender subjects, there emerges a significant risk of inflation when reporting that a large proportion of “transgender”children had desisted. As noted by Ehrensaft (2016) and Winters (2014), those young people who did not show indications of identifying as transgender as children would consequently not be expected to identify as transgender later, and hence in much public use of this data there has been a troubling overestimation of desistance."

"Children whose parents affirmed their gender (or who did not wish to or who were unable to access clinical treatment for any reason) were likely not included in these studies. This is significant because more recent work has shown that children raised by parents who validate their gender identity (Durwood, McLaughlin, & Olson, 2017; Olson & Durwood, 2016) are likely to demonstrate a different (and in some respects healthier) life course than children with parents who are reluctant or unwilling to affirm gender-nonconformity. The outcomes in the one group, therefore, may not generalize to the other."

"An assumption has been made that young people not diagnosed with GID (or Gender Dysphoria in the current DSM-5) by late adolescence and/or not pursuing medical transition by a relatively early age, can then by default be “correctly”categorized as cisgender for their lifetime. However, this conclusion is contradicted when an unknown number of those counted as “desisters”may transition later, after the point of follow-up. Research has found that many trans-identified individuals come out or transition later in adulthood (Reed, Rhodes, Schofield, & Wylie, 2009)."

"There is no evidence that caring for a child in the present requires knowing their future adult gender identity. A longitudinal research design that records identity at two relatively early intervals is therefore arguably not the most appropriate tool for understanding either children’s or adult’s health needs."

"We also have concerns with the authors’interpretation in these four studies, including:

1. the assumption that unknown future adult needs should supersede known childhood needs, and

2. the underestimation of harm when attempting to delay or defer transition."

"The underestimation of harm in suppressing or redirecting children’s gender expression is the most serious concern in interpretations of desistance literature. That gender identity or expression may change among children (or adults) does not support the hypothesis that it is preferable or possible to externally “coax”gender in a particular direction, or that this could be done without harm. In contrast, the positioning of this goal as benign ignores the potential harms to young people who have undergone such treatments (Bryant, 2006). A 2013 attachment-based theoretical comparison of gender therapies for children concluded that there is a risk that children who are discouraged from expressing their gender identity may integrate shame into their fundamental sense of self (Wallace & Russell, 2013)."

"In our experience, disallowing children’s assertions of gender identity is far from a “neutral”option. From a developmental perspective, a child who is repeatedly discouraged when she earnestly insists on being called “she,”is learning, on a fundamental level, that (1) she cannot trust her own knowledge of herself and, (2) the adults she depends on may not value her for who she knows herself to be."

"In this critical review of four primary follow-up studies with gender-nonconforming children in Toronto, Canada and the Netherlands (Table 1), we identify a total of 12 methodological, theoretical, ethical, and interpretive concerns as well as two often overlooked contributions of this literature. We conclude that, while our understanding of gender diversity in adults has progressed, the tethering of childhood gender identity to the idea of “desistance”has stifled similar advancements in our understanding of children’s gender diversity. As we progress towards a fuller understanding of children’s gender in all its complexity, it will be important to move beyond longitudinal studies of identity that seek to predict children’s futures, and instead prioritize respect for children’s autonomy in the present. For all the resources devoted to studying these children, we have much more to learn by listening to them."

Pahoittelut pitkistä lainauksista, mutta minusta tämä viimeisin lainaamani tutkimusartikkeli on todella tärkeä ja suosittelen lukemaan sen tarkkaan. Siinä eritellään tarkasti paitsi näitä yllä lainaamiani metodologisia virheitä, myös eettisesti kyseenalaisia toimintamenetelmiä, joita näissä lasten sukupuoli-identiteetin pysyvyyttä tutkivissa tutkimuksissa käytettiin. Lapsille ei todellakaan annettu kasvurauhaa, vaan esimerkiksi Zuckerin (sittemmin suljetulla) klinikalla heitä "rohkaistiin" syntymässä määritetyn sukupuolen leikkeihin ja vaatteisiin vastoin heidän omaa tahtoaan. Kun tämän artikkelin on lukenut, saa heittää "80 % translapsista tyytyy syntymäsukupuoleensa viimeistään murrosiässä" -väitteen romukoppaan. Harmillista, että tämä luku ja hokema on saanut keskusteluissa jo niin vakiintuneen aseman, että sitä pidetään täysin totena. Kirjoitin tästä artikkelista jo aiemminkin blogissani, "Translapset ja sosiaalinen transitio".

Mikä on vialla transihmisyyden kyseenalaistamisessa?

Edelliseen kirjoitukseeni tuli kommentti, että kyseenalaistaminen on mielestäni anti-transia, ja kommentoija piti sitä mustamaalaamisena.

Törmäsin suhteellisen tuoreeseen blogiin nimeltä Femina non grata, joka näyttäisi käsittelevän trans-teemaa asenteella "minä vain kysyn kysymyksiä". Tuttu asenne sekä ulkomaisilla että kotimaisilla foorumeilla.

Mitä pahaa siinä nyt on, että kysyy omasta mielestään aiheellisia kysymyksiä? 

Saa kysyä kysymyksiä, mutta kun kysymyksiin on vastattu, ja kysymykset vain jatkuvat vastauksista huolimatta, ei mielestäni ole kyse enää harmittomasta tai hyvään pyrkivästä kyselemisestä. Nykyään vastaukset voi myös etsiä itse, vinkkejä hyviin tietolähteisiin toki kannattaa kysellä. Kun vastauksia on, mutta niitä ei halua hyväksyä vastauksiksi, kyseleminen jatkuu ja muuttuu vaikuttamisyritykseksi, propagandaksi, asenteiden muokkaamiseksi. Tällöin pyritään kyseenalaistamaan yleisesti hyväksytty käsitys ja muuttamaan se. Äärimmillään se johtaa lakeihin, jotka syrjivät transihmisiä ja jopa sallivat terveydenhoitohenkilökunnan kieltäytyä hoitamasta heitä. "Asiallisten kysymysten" kysyminen on johtanut nimenomaan tähän joissakin maissa, esimerkiksi Unkarissa, Isossa-Britanniassa ja USAn osavaltioissa. Se siinä on vialla.

Transihmiset, mm. biologi ja kirjailija Julia Serano, ovat jo vuosikymmeniä vastailleet ihmisten kysymyksiin. Hyvänä esimerkkinä tämä Seranon twitter-ketju. Transsukupuolisuuden biologiset juuret ovat alkaneet selkiintyä (katso esim. linkkilistani tämän blogin sivulla "Linkkejä"). Transihmisten hyvä hoito on kehittynyt sadan vuoden kuluessa sille tasolle, että maailmanlaajuinen järjestö WPATH on laatinut hyvän hoidon suosituksen, jota useissa länsimaissa noudatetaan, ja tätä suositusta päivitetään aika ajoin, kun tutkimustietoa karttuu lisää. WHO on siirtänyt transsukupuolisuuden mielenterveyden sairausluokasta seksuaaliterveyden luokkaan. Lukuisat kansainväliset asiantuntijajärjestöt, kuten esimerkiksi Royal College of Psychiatrists, National Health Service England, International Federation of Social Workers, American Medical Association jne., tuoreimpana myös Suomen Psykiatriyhdistys maaliskuussa, tuomitsevat eheytysterapiat, joilla pyritään muuttamaan ihmisen sukupuoli-identiteettiä. Sukupuolen itsemäärittelyyn perustuvia lakeja on asetettu voimaan useissa maissa, eivätkä kyseenalaistajien kuvailemat uhkakuvat ole toteutuneet.

Mutta joo, jotkut silti kysyvät kysymyksiä. Kysymyksiä, jotka keskittyvät cisihmisten epämukavuuteen suhteessa transihmisiin. (Esimerkiksi, onko sukupuoli-identiteetti olemassa, jos cisihminen ei sitä havaitse, tai pitääkö transihmisiä kutsua miehiksi tai naisiksi sukupuoli-identiteetin mukaisesti.) Kysymyksiä, jotka asettavat naiset ja transihmiset vastakkain. (Esimerkiksi, asettaako sukupuolittuneiden tilojen käyttö sp-identiteetin mukaisesti naiset vaaraan.) 

Oikeat kysymykset liittyisivät siihen, miten vuosikymmeniä väärinymmärretyt, väärin hoidetut, halveksitut ja syrjityt ihmiset saadaan hyvän hoidon piiriin ja osaksi yhteiskuntia.

Sukupuoli-identiteetti vs. "sukupuolisielu"

Olen usein lukenut / kuullut sanan "sukupuolisielu", yleensä siinä merkityksessä, että se on jokin sellainen asia, jota ei oikeasti ole olemassa. Sillä viitataan yleensä sukupuoli-identiteettiin. Jatkan tässä kirjoituksessa siis sukupuoli-identiteetin pohtimista, josta olen kirjoittanut aiemminkin.

Kun sukupuoli ei "tunnu" miltään, on cis-sukupuolinen. Suurin osa ihmisistä lukeutuu tähän kategoriaan, myös minä itse. Biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti ovat keskenään niin ristiriidattomat, että ihmisellä ei ole tarvetta pohtia asiaa sen kummemmin. Naisen tai miehen sosiaaliset roolit voivat tuntua joskus epämukavilta ja tuottaa tarvetta rikkoa normeja, mutta eivät kuitenkaan niin paljon, että alkaisi pohtia omaa sukupuoli-identiteettiään. 

Kun sukupuoli tuntuu väärältä, biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti ovat ristiriidassa keskenään. Tällöin ihminen joutuu pohtimaan sukupuoltaan ja sitä, miten sen saisi tuntumaan oikealta. Voisin kuvitella, että väärä sukupuoli voi tuntua jotenkin samalta kuin että joutuisi käyttämään vasenta kättä, vaikka on oikeakätinen, tai että kengät ovat koko ajan väärissä jaloissa. Joka päivä, joka hetki. Lievittääkseen tätä ristiriitaa ihminen tietysti yrittää tehdä asialle jotain. Voi kokeilla erilaisia sukupuolirooleja, muuttaa käyttäytymistään, vaatteitaan, harrastuksiaan, asettumistaan johonkin sukupuoleen. Näiden fyysisten ja ajatuksellisten kokeilujen kautta voi löytää itselleen oikeamman tavan olla - sukupuolen, joka tuntuu oikealta. Jollekin se voi olla maskuliinisesti käyttäytyvä nainen, jollekin sukupuolikategorioiden ulkopuolella oleminen, jollekin transsukupuolinen joka haluaa tulla nähdyksi eri sukupuolessa kuin mihin hänet syntymässä on todettu kuuluvan / määritetty ulkoisten sukuelinten perusteella. 

Ihminen, joka ei ole kokenut tällaista ristiriitaa, ei voi koskaan todella ymmärtää, millainen tunne sukupuoliristiriita on. En minäkään voi, mutta yritän kovasti ymmärtää. 

Olen pohtinut, että ehkä ihmiset, jotka painokkaimmin sanovat, että sukupuoli-identiteettiä ei ole olemassa - että se on jokin kuvitteellinen sukupuolisielu - ovat kyllä tätä pohtineet ja löytäneet oman tapansa olla sukupuolessaan, mutta koska he ovat päätyneet olemaan tyytyväisiä kehonsa mukaiseen sukupuoleen ja löytäneet siinä jonkinlaisen rauhan, heitä pelottaa, että suurin osa sukupuoltaan pohtivista ovat itse asiassa samanlaisia kuin he, mutta jokin "transkultti" aivopesee heitä luulemaan toisin, ja he päätyvät vääristä syistä hoidattamaan itseään turhaan. He ovat ehkä itse kurkistaneet sukupuolensa reunoille ja mahdollisesti jopa harkinneet transhoitoja, mutta päätyneet kuitenkin hyväksymään kehonsa sukupuolen ja löytäneet ratkaisun ristiriitaan muilla keinoilla. 

Toinen ajatuskulku: kun transihmisten näkyvyys ja hyväksyttävyys ovat viime vuosien aikana kasvaneet, nuorten sukupuoliristiriitapohdinnat yhä useammin keikahtavat tuon rajan yli, jolta niin moni on päättänyt kuitenkin palata tai pitäytyä syntymäsukupuolessaan. Koska nämä sukupuolisieluista puhuvat, ristiriitaa kokeneet ihmiset pitävät ehkä transsukupuolisuutta sairautena ja epätoivottuna olemisen tapana, he eivät ole uskaltaneet itse tehdä ratkaisua ylittää raja, koska he eivät halua olla sairaita ja hyljeksittyjä. Nyt kun nuoret yhä enemmän uskaltavat sen ratkaisun tehdä, sukupuolisielusta puhuvat haluavat vahvistusta omalle päätökselleen, eivätkä uskalla myöntää itselleen, että ovat ehkä tehneet omalla kohdallaan väärän päätöksen.

Ymmärtääkö kukaan, mitä yritän tässä sanoa?

----------

Sukupuoli-identiteettiä on kuitenkin tutkittu ja määritetty tieteessä jo jonkin aikaa, joten minusta sen kuittaaminen olemassaolemattomaksi "sukupuolisieluksi" on vain anti-trans-liikehdinnän epätoivoinen yritys kieltää transsukupuolisuuden olemassaolo ihmisyyden osana. He haluavat pitää sen sairaus- ja mielenterveyden häiriö -lokerossa, koska jos he myöntävät, että sukupuoli-identiteetti on ihan tieteellisesti todistettavissa oleva ilmiö, heidän maailmankuvaltaan putoaa pohja pois.

Kaivelin tähän muutamia tutkimuksia ja tieteellisiä artikkeleita sukupuoli-identiteetin olemassaolosta:

Neurobiology of gender identity and sexual orientation

Between the (Gender) Lines: The Science of Transgender Identity

Neuroscience proves what we've known all along: gender exists on a spectrum

The gender spectrum: A scientist explains why gender isn't binary 

Yllä olevassa artikkelissa on havainnollinen kuva sukupuoli-identiteetin bimodaalisuudesta:

 

Transgender: Evidence on the biological nature of gender identity

Scientist refutes notion that gender identity is an 'unscientific liberal ideology'

Sex, gender and gender identity: a re-evaluation of the evidence 

Fluidity of gender identity induced by illusory body-sex change