Bongasin Twitteristä uutisen, että Always-terveyssidepakkauksista poistetaan
naarassymboli (venus symbol). En ole edes huomannut, että niissä on sellainen.
Eikä sitä aina niissä ole ollutkaan. (En ole käyttänyt ko. tuotteita vuosiin.)
Seuraamani transaktivistit Twitterissä naureskelivat sille, että anti-trans
feministit aikovat laittaa Always-siteet boikottiin, koska heidän mielestään
symbolin poistaminen pyyhkii koko naiseuden biologian pois. Nauratti
kieltämättä minuakin.
Aiheen uutisointi alkoi kiinnostaa minua, koska Daily Mailin otsikko on
melko raflaava. Siinä väitetään, että "trans lobby" painosti yhtiötä
poistamaan symbolin pakkauksista. Se kuulosti minusta oudolta, mutta näin
uutisessa todella väitetään.
CNN julkaisi aiheesta uutisen tänään. Sen otsikko on neutraalimpi. Ajattelin
katsoa, minkä näkökulman nämä kaksi uutista tuovat esiin.
Daily Mail:
Transgender lobby forces sanitary towel-maker Always to ditch Venus logo from
its products
CNN: Always is
taking the female symbol off its packaging to be inclusive of transgender and
nonbinary customers
Daily Mailin uutisessa kerrotaan
kahdesta henkilöstä, jotka ovat Twitterissä lähestyneet Always-tuotemerkkiä,
tuoden esiin, että on olemassa henkilöitä, joilla on kuukautiset, mutta jotka
eivät koe itseään naisiksi. Always-tuotemerkki on vastannut näihin viesteihin
ystävällisesti, että heillä on ilo ilmoittaa, että ensi vuoden puolella
tuotepakkauksissa ei enää ole ko. symbolia, ja kiitti asian esiin tuomisesta.
Daily Mailin uutisen mukaan useat naiset ovat raivostuneet päätöksestä ja
julistaneet tuotemerkin ja koko yhtiön (Proctor&Gamble) boikottiin.
(Radikaali)feministi Julie Bindel toteaa Daily Mailille, että symbolia on
käytetty vuosikymmeniä, ja sen poistaminen eliminoi naisen biologian. Hänen
mielestään Proctor&Gamble syyllistyy hyvesignalointiin ja antautuu transaktivistien
painostukselle. Naisasia-aktivisti Maya Forstater puolestaan toteaa lehdelle,
että venus-symboli edustaa biologisia naisia (jotka ovat ainoita, jotka näitä
tuotteita käyttävät), eikä sukupuoli-identiteettiä. Uutisessa kerrotaan myös
viimeviikkoisesta boikottitapauksesta, joka liittyy myös transsukupuolisiin
(Flora ja Mumsnet-verkkosivusto). Uutisen lopussa Proctor&Gamble-yhtiön
edustaja sanoo, että yhtiö on aina ollut tyttöjen ja naisten puolella, mutta se
on sitoutunut myös monimuotoisuuteen ja inkusiivisuuteen, jonka vuoksi he
haluavat varmistua siitä, että jokainen, joka heidän tuotteitaan tarvitsee,
tuntee olonsa mukavaksi. Uutista on kommentoitu yli 1000 kertaa, ja suurin osa
kommenteista näyttää taivastelevan sitä, miten yhtiö voi nöyrtyä jonkin näin
typerän asian edessä.
CNN:n uutinen kertoo, että
Always-tuotemerkki liittyy useiden muiden tuotemerkkien seuraan siinä mielessä,
että se ottaa huomioon transsukupuoliset ja non-binäärit ihmiset. Muita
tällaisia tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Tinder, Lyft ja Mastercard. Uutiseen on upotettu
yhden henkilön twiitti, jossa ystävällisesti huomautetaan, että venus-symboli
voi aiheuttaa dysforiaa transmiehille, joilla on kuukautiset ja jotka siksi käyttävät
terveyssiteitä. Uutisessa siteerataan Proctor&Gamblen tiedotetta, jossa
todetaan, että yhtiö on ollut tyttöjen ja naisten puolella yli 35 vuotta ja
aikoo jatkaa sitä edelleen, mutta ottaa huomioon myös monimuotoisuuden ja
inklusiivisuuden, ja haluaa jatkuvasti oppia lisää kuluttajien tarpeista.
Uutisessa tuodaan myös esiin, että kuukautiset voivat olla dysforiaa aiheuttava
asia transmiehille ja non-binääreille ihmisille. Uutista ei voi kommentoida.
Kumpi uutinen on mielestäsi
informatiivisempi? Tasapuolisempi? Kumman uutisen otsikko on
totuudenmukaisempi? Loukkaako jompi kumpi uutinen jotain ihmisryhmää?
Mielestäni Daily Mailin uutinen on
sikäli monipuolisempi, että siinä tuodaan esiin myös vastustajien mielipiteitä.
Mutta kysymys kuuluu, ovatko ne relevantteja ja kuuluuko niistä uutisoida.
Daily Mailin otsikko on mielestäni harhaanjohtava - mikään "transgender
lobby" eli järjestäytynyt ja rahoitettu organisaatio ei ole pakottanut
Always-tuotemerkkiä tekemään yhtään mitään. Muutama yksittäinen henkilö on
lähestynyt yhtiötä Twitterissä ja tuonut esiin, että pieni symboli voi tuntua
joistakin ihmisistä pahalta. Yhtiö on tehnyt itsenäisesti päätöksen olla
inklusiivinen ja poistaa symbolin. Anti-trans feministien mielipiteet ovat
mielestäni syrjiviä ja naurettavia, eivätkä ansaitse uutisointia. Naarassymboli
terveyssidepakkauksessa ei ole mitenkään pakollinen, tuskin sitä muutkaan
yhtiöt käyttävät vastaavissa tuotteissa. Symbolia ei ollut Always-pakkauksissa
aikaisemminkaan. Kommenttikentässä pääasiassa ihmetellään, miten naurettavaa
symbolin poistaminen on, ja painotetaan ihmisen biologiaa. Tällainen
kommentointi on mielestäni ihan turhaa. Daily Mail on tehnyt klikkiotsikon ja
houkuttelee ihmisiä kommentoimaan aihetta, jonka tietävät aiheuttavan ihmetystä
ja naureskelua. Moraalitonta.
CNN:n uutinen on neutraali ja
transihmisiä kunnioittava. Daily Mailin uutinen on asenteellinen ja
transihmisiä loukkaava.
Joku voi tietysti olla sitä
mieltä, että CNN:n uutinen loukkaa "biologisia naisia". Minusta ei
loukkaa, koska naarassymboli ei ole koskaan merkinnyt samaa kuin kuukautiset,
eikä sitä terveyssidepakkauksissa tarvita.
tiistai 22. lokakuuta 2019
keskiviikko 16. lokakuuta 2019
Huono tiede, osa 2: lähdekritiikki
Miten erottaa huonon tieteen hyvästä? Miten tunnistaa anti-trans propagandan? Brynn Tannehill opastaa:
----------
Media on nykyään pullollaan väärää tietoa transsukupuolisista. Niistä voisi kirjoittaa artikkeleita elääkseen, eikä silti ehtisi käsitellä kuin murto-osan.
Tässä kysymyksiä, joita kannattaa kysyä itseltään artikkeleita lukiessa.
1. Kuka kirjoitti sen?
Uskoisiko kukaan, jos David Duke (Ku Klux Klanin pääjehu) kirjoittaisi rotukysymyksistä? Tai jos Richard Spencer (alt-right-heebo) kirjoittaisi Amerikan juutalaisten historiasta? Ei tietenkään, paitsi jos olisi jo alkujaan kiihkoileva fanaatikko.
Kun saat selville, että kirjoittajan mielestä transsukupuoliset ovat syyllisiä uusnatsien nousuun, tai että transsukupuoliset on moraalin vuoksi syytä hävittää maan päältä, voit turvallisin mielin kutsua kirjoittajaa fanaattiseksi hulluksi, jota ei tarvitse uskoa.
2. Kenen kanssa kirjoittaja viettää aikaa?
Verrataan taas valkoisiin nationalisteihin. Oletetaan, että joku väittää, ettei ole valkoinen nationalisti. Hän on kuitenkin kirjoittanut kirjan tai kirjoja, joita valkoiset nationalistit jakavat ja siteeraavat mediassa. Hän viettää aikaa valkoisten nationalistien nettifoorumeilla ja tukee heidän ajatuksiaan. Hän jakaa näillä foorumeilla linkkejä ilmaisiin sähköisiin kopioihin teoksistaan. Lähes kaikki hänen seuraajansa Twitterissä ovat valkoisia nationalisteja tai ihmisiä, jotka todella vihaavat värillisiä. Uskoisitko hänen väitteensä, että hän ei ole valkoinen nationalisti?
Jos jokin näyttää ankalta, kuulostaa ankalta, kävelee kuin ankka, ja viettää aikansa ankkojen seurassa lammessa, voit olla melko varma, että se on ankka.
Sama pätee huolitrolleihin, jotka väittävät, etteivät vihaa transsukupuolisia, mutta viettävät aikaansa niiden kanssa, jotka haluavat hävittää transsukupuoliset maan päältä.
3. Missä se on julkaistu?
Uskoisitko totuudeksi artikkelin juutalaisten salaliitoista, jos se olisi julkaistu uusnatsien nettisivuilla? Et, paitsi jos olet antisemitisti itsekin. Joten miksi uskoisit yhtään transsukupuolisista kertovaa artikkelia, jos se on julkaistu The Federalist:ssa, The Daily Caller:ssa, Breitbart:ssa, tai jossain muussa äärioikeiston mediassa? Yksikään niistä ei ole kirjoittanut mitään hyvää transsukupuolisista. Ne ovat selvästi puolueellisia ja kohtelevat jatkuvasti transsukupuolisia kuin yleistä terveyshaittaa, joka on saatava pois ihmisten silmistä.
4. Käyttääkö se räikeästi väärin oikeaa tutkimusta?
Yksi nopeimmista tavoista tunnistaa puolueellinen ja epäluotettava artikkeli transsukupuolisista on se, jos artikkelissa käytetään oikeaa tutkimusta, mutta sitä tulkitaan räikeästi väärin. Esimerkiksi, kun siteerataan tohtori Cecilia Dhejnen tutkimusta vuodelta 2011 ja väitetään, että transsukupuolisten lääketieteellinen hoito on tehotonta ja lisää heidän itsemurha-alttiuttaan. Tutkimus ei totea näin, ja Dhejne on julkisesti todennut, että tällainen tulkinta hänen tutkimuksestaan on väärä ja epäeettinen.
5. Esittääkö se asiantuntijoiden kannan väärin?
Tohtori Kenneth Zucker on ongelmallinen hahmo. Hän on yksi suurimmista "80 % translapsista luopuu transidentiteetistä" -myytin tukijoista. (Kyseessä siis tutkimus, joka väittää, että 80% translapsista luopuu transidentiteetistään murrosikään mennessä, joka on epätosi väittämä, koska tutkimuksessa tulkittiin translapsiksi myös sellaiset lapset, joilla ei ollut transidentiteettiä.) Zucker vastustaa alle murrosikäisten sukupuoleltaan moninaisten lasten tukemista. Ihmiset ja organisaatiot, jotka vastustavat sukupuoleltaan moninaisten lasten tukemista, siteeraavat Zuckeria laajasti. He eivät kuitenkaan koskaan tuo esiin sitä Zuckerin kantaa, että murrosikään ehtineille sukupuolidysforisille lapsille (11 - 12-v.) paras hoito on hormoniblokkerihoito.
Eli: mikä tahansa artikkeli tai taho, jossa vedotaan "80% translapsista luopuu transidentiteetistä" -myyttiin, on joko tietämätön tai valehtelee.
6. Esittääkö se valtavirtaorganisaatioiden kannan väärin?
Yksi yleisimmistä esimerkeistä on henkeäsalpaava väite, että "He antavat hormoneja ja tekevät leikkauksia jo 6-vuotiaille!" He viittaa hoitotahoihin, jotka noudattavat WPATH:n hyvän hoidon suosituksia. Näitä suosituksia noudattaa suurin osa transsukupuolisia hoitavista tahoista. Nämä suositukset eivät suosittele hormoniblokkereita ennen murrosiän alkamista, eivätkä hormoneita alle 16-vuotiaille, eivätkä leikkauksia alaikäisille.
Toinen räikeä esimerkki on väite, että hoitotahot laittavat tutkimuksiin hakeutuvat lapset "transjunaan", ts. että tutkimuksiin ja hoitoihin hakeutuminen automaattisesti johtaa lääketieteellisiin hoitoihin ja leikkauksiin. Näin ei suinkaan tapahdu.
7. Mitä organisaatiota kirjoittaja edustaa?
Kuuluuko hän tunnettuun viharyhmään, tai edustaako kenties niitä organisaatioita, jotka uskonnollisesta taustasta käsin julistavat omia suosituksiaan, välittämättä vertaisarvioidusta tieteestä ja lääketieteellisestä konsensuksesta? Jos kuuluu tai jos edustaa, hän ei voi uskottavasti väittää olevansa puolueeton, eikä taatusti toimi transsukupuolisten parhaan edun mukaisesti.
8. Ketä artikkelissa siteerataan?
Perustuuko artikkeli lähteisiin, jotka ovat puolueellisia tai kumottuja? Paul McHugh on yksi esimerkki henkilöstä, joka on sekä puolueellinen että kumottu lähteenä. Esimerkiksi, Johns Hopkinsin yliopisto on implisiittisesti hylännyt McHugh:n työn avaamalla sukupuolen tutkimusklinikan uudelleen, kollegat ovat kritisoineet hänen työtään jyrkästi, eikä kukaan vakavasti otettava tieteen tekijä siteeraa hänen työtään, koska se on huonolaatuinen, eivätkä sen tulokset ole toistettavissa. Jos artikkeli perustuu puolueellisiin ja kumottuihin lähteisiin, eivät sen johtopäätöksetkään ole kovin luotettavia.
9. Vastustaako artikkeli tieteellistä konsensusta?
Mielenterveyden ja lääketieteen ammattilaisten ja järjestöjen keskuudessa on olemassa ylivoimainen konsensus transsukupuolisten hoidosta ja sen välttämättömyydestä. Nämä organisaatiot ovat tutkineet aihetta huolellisesti ennen kantansa muodostamista. Jos artikkelin kirjoittaja on eri mieltä kuin nämä asiantuntijaorganisaatiot, hänen on asianmukaisesti selitettävä, millä tavoin hänen väitteensä "ylittää" tämän konsensuksen, joka perustuu vertaisarvioituun tieteeseen. Tai vaihtoehtoisesti, hänen on perusteltava, miksi konsensuksen perustelut ovat vääriä. Muutoin hänen väitteensä on vain yksittäinen mielipide, jota tukee kenties väärin tulkittu yksittäinen tutkimus, joka on tehty riittämättömällä pätevyydellä, ja todennäköisesti perustuu henkilökohtaisiin uskomuksiin.
10. Korvaako se tutkimuksen anekdooteilla?
Monet viimeaikaiset artikkelit detransitioituneista ja katumisesta perustuvat anekdooteille (lyhyt tarina henkilöstä tai tapahtumasta), eivät tutkimukselle. Tämä johtuu siitä, että tutkimukset osoittavat katumisen ja detransitioitumisen olevan erittäin harvinaista silloin, kun hoitosuosituksia noudatetaan. Katuminen ja detransitio johtuvat silloin yleisimmin ulkoisista tekijöistä, eikä sukupuoli-identiteetin muuttumisesta.
11. Jätetäänkö olennaisia yksityiskohtia pois tai huomiotta?
Tässä on muutamia yksityiskohtia senaattori John McCain:sta: "Hän liittyi merivoimiin, ja yritti itsemurhaa sen seurauksena." Tästä toteamuksesta voisi päätellä, että merivoimiin liittyminen tekee ihmisistä itsemurhaan taipuvaisen, tai että McCain oli henkisesti epävakaa, eikä häntä olisi pitänyt päästää merivoimiin. Väittämä kuitenkin jättää pois ne yksityiskohdat, että hän yritti itsemurhaa tultuaan ammutuksi, jouduttuaan sotavangiksi, oltuaan eristyssellissä 2 vuotta, ja kun hänen vangitsijansa olivat repineet hänen käsivartensa sijoiltaan.
Samaan tapaan monet tarinat detransitioituneista jättävät pois tärkeitä yksityiskohtia. Useimmiten jätetään kertomatta, että näillä henkilöillä ei ole ollut käytettävissään hoitotahoa, joka noudattaa hyvän hoidon suosituksia, tai he eivät ole itse niihin hakeutuneet. Jotkut detransitioituvat, mutta eivät kadu sitä, että aikanaan transitioituivat. Usein jätetään myös kertomatta, että detransition syy on joutuminen hyväksikäytön tai väkivallan kohteeksi transitioitumisen takia. Systemaattinen hyväksikäyttö ja väkivalta voivat ajaa mielenterveydellisiin ongelmiin ja huonoihin päätöksiin, olitpa John McCain tai satunnainen transsukupuolinen.
12. Esittääkö se olettamuksia, joita ei voi hyväksyä?
Yksi esimerkki olettamuksesta, jota ei voi hyväksyä, on se, että transsukupuolinen voi vain lakata olemasta trans, koska se on terveydelle vaarallista, aivan kuin tupakointi tai punaisen lihan syöminen. Tämä olettamus ensinnäkin jättää huomiotta sen, että seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttaminen on epäeettistä ja tehotonta, ja toiseksi sen, että ainoat tahot, jotka väittävät voivansa "parantaa" ihmisen transsukupuolisuudesta, ovat samoja, jotka epäonnistuivat surkeasti parantaessaan homoutta käyttäen samaa "hyväksy Jumalan antama keho" -käärmeöljyä.
Tai kääntäen: on helpompaa vertaisarvioitujen tutkimusten valossa tehdä olettamus, että mikäli transsukupuolisten hyljeksintä, hyväksikäyttö ja marginalisointi lopetettaisiin, transsukupuoliset voisivat paremmin.
13. Esittääkö se johtopäätöksiä, joita ei voi hyväksyä? (Ja hylkää kannatetut?)
On olemassa lukemattomia esimerkkejä anti-trans-artikkeleiden johtopäätöksistä, joita ei voi hyväksyä. Esimerkiksi detransitiotarinoiden yleinen johtopäätös on, että kenenkään ei pitäisi transitioitua. Tämä hylkää sen vertaisarvioidun tieteen johtopäätöksen, että suurelle osalle transitioituminen on tuloksellisin hoito. Parempi johtopäätös olisi, että transsukupuolisilla tulisi olla parempi pääsy pätevään mielenterveydelliseen hoitoon.
14. Esittääkö se villejä syytöksiä ja/tai ennustaako naurettavia seurauksia?
Villit syytökset voivat olla esimerkiksi seuraavia: transsukupuolisten hyväksyminen tuhoaa ihmisyyden ja ydinperheen, saa ihmiset unohtamaan kuinka lisäännytään, aiheuttaa hurrikaaneja ja terroristihyökkäyksiä, tuhoaa LGB-ihmisten oikeudet, tuhoaa LGB-yhteisöt varastamalla sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat lapset ja pakottamalla heidät transitioitumaan. Jos artikkelissa esitetään tällaisia väitteitä, se ei ole luotettava.
15. Esittääkö kirjoittaja väitteitä, jotka ovat suoranaisia valeita?
Esimerkiksi Ryan T. Anderson väittää kirjassaan, että transsukupuolisten hoitoon pääsyn paraneminen viime vuosina ei perustu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen. Ei tarvitse kuin tutkia tämän kirjan lähdeviitteet (61 sivua) todetakseen, ettei väite pidä paikkaansa. On olemassa satoja vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia, jotka tukevat sukupuoli-identiteettiä vahvistavaa hoitoa.
16. Väittääkö artikkeli, että uskonto parantaa sukupuolidysforian?
Tämä on teologinen väite, ei tieteellinen. Jos olisi olemassa vertaisarvioitua tiedettä siitä, että rukous on lääkettä voimakkaampi, emme tarvitsisi sairaaloita. Asiaa on itse asiassa tutkittu - vastaus on, rukous ei ole vahvempi kuin lääke. On olemassa paljon tutkimustietoa siitä, että uskonnollinen terapia aiheuttaa vahinkoa sateenkaari-ihmisille.
----------
Media on nykyään pullollaan väärää tietoa transsukupuolisista. Niistä voisi kirjoittaa artikkeleita elääkseen, eikä silti ehtisi käsitellä kuin murto-osan.
Tässä kysymyksiä, joita kannattaa kysyä itseltään artikkeleita lukiessa.
1. Kuka kirjoitti sen?
Uskoisiko kukaan, jos David Duke (Ku Klux Klanin pääjehu) kirjoittaisi rotukysymyksistä? Tai jos Richard Spencer (alt-right-heebo) kirjoittaisi Amerikan juutalaisten historiasta? Ei tietenkään, paitsi jos olisi jo alkujaan kiihkoileva fanaatikko.
Kun saat selville, että kirjoittajan mielestä transsukupuoliset ovat syyllisiä uusnatsien nousuun, tai että transsukupuoliset on moraalin vuoksi syytä hävittää maan päältä, voit turvallisin mielin kutsua kirjoittajaa fanaattiseksi hulluksi, jota ei tarvitse uskoa.
2. Kenen kanssa kirjoittaja viettää aikaa?
Verrataan taas valkoisiin nationalisteihin. Oletetaan, että joku väittää, ettei ole valkoinen nationalisti. Hän on kuitenkin kirjoittanut kirjan tai kirjoja, joita valkoiset nationalistit jakavat ja siteeraavat mediassa. Hän viettää aikaa valkoisten nationalistien nettifoorumeilla ja tukee heidän ajatuksiaan. Hän jakaa näillä foorumeilla linkkejä ilmaisiin sähköisiin kopioihin teoksistaan. Lähes kaikki hänen seuraajansa Twitterissä ovat valkoisia nationalisteja tai ihmisiä, jotka todella vihaavat värillisiä. Uskoisitko hänen väitteensä, että hän ei ole valkoinen nationalisti?
Jos jokin näyttää ankalta, kuulostaa ankalta, kävelee kuin ankka, ja viettää aikansa ankkojen seurassa lammessa, voit olla melko varma, että se on ankka.
Sama pätee huolitrolleihin, jotka väittävät, etteivät vihaa transsukupuolisia, mutta viettävät aikaansa niiden kanssa, jotka haluavat hävittää transsukupuoliset maan päältä.
3. Missä se on julkaistu?
Uskoisitko totuudeksi artikkelin juutalaisten salaliitoista, jos se olisi julkaistu uusnatsien nettisivuilla? Et, paitsi jos olet antisemitisti itsekin. Joten miksi uskoisit yhtään transsukupuolisista kertovaa artikkelia, jos se on julkaistu The Federalist:ssa, The Daily Caller:ssa, Breitbart:ssa, tai jossain muussa äärioikeiston mediassa? Yksikään niistä ei ole kirjoittanut mitään hyvää transsukupuolisista. Ne ovat selvästi puolueellisia ja kohtelevat jatkuvasti transsukupuolisia kuin yleistä terveyshaittaa, joka on saatava pois ihmisten silmistä.
4. Käyttääkö se räikeästi väärin oikeaa tutkimusta?
Yksi nopeimmista tavoista tunnistaa puolueellinen ja epäluotettava artikkeli transsukupuolisista on se, jos artikkelissa käytetään oikeaa tutkimusta, mutta sitä tulkitaan räikeästi väärin. Esimerkiksi, kun siteerataan tohtori Cecilia Dhejnen tutkimusta vuodelta 2011 ja väitetään, että transsukupuolisten lääketieteellinen hoito on tehotonta ja lisää heidän itsemurha-alttiuttaan. Tutkimus ei totea näin, ja Dhejne on julkisesti todennut, että tällainen tulkinta hänen tutkimuksestaan on väärä ja epäeettinen.
5. Esittääkö se asiantuntijoiden kannan väärin?
Tohtori Kenneth Zucker on ongelmallinen hahmo. Hän on yksi suurimmista "80 % translapsista luopuu transidentiteetistä" -myytin tukijoista. (Kyseessä siis tutkimus, joka väittää, että 80% translapsista luopuu transidentiteetistään murrosikään mennessä, joka on epätosi väittämä, koska tutkimuksessa tulkittiin translapsiksi myös sellaiset lapset, joilla ei ollut transidentiteettiä.) Zucker vastustaa alle murrosikäisten sukupuoleltaan moninaisten lasten tukemista. Ihmiset ja organisaatiot, jotka vastustavat sukupuoleltaan moninaisten lasten tukemista, siteeraavat Zuckeria laajasti. He eivät kuitenkaan koskaan tuo esiin sitä Zuckerin kantaa, että murrosikään ehtineille sukupuolidysforisille lapsille (11 - 12-v.) paras hoito on hormoniblokkerihoito.
Eli: mikä tahansa artikkeli tai taho, jossa vedotaan "80% translapsista luopuu transidentiteetistä" -myyttiin, on joko tietämätön tai valehtelee.
6. Esittääkö se valtavirtaorganisaatioiden kannan väärin?
Yksi yleisimmistä esimerkeistä on henkeäsalpaava väite, että "He antavat hormoneja ja tekevät leikkauksia jo 6-vuotiaille!" He viittaa hoitotahoihin, jotka noudattavat WPATH:n hyvän hoidon suosituksia. Näitä suosituksia noudattaa suurin osa transsukupuolisia hoitavista tahoista. Nämä suositukset eivät suosittele hormoniblokkereita ennen murrosiän alkamista, eivätkä hormoneita alle 16-vuotiaille, eivätkä leikkauksia alaikäisille.
Toinen räikeä esimerkki on väite, että hoitotahot laittavat tutkimuksiin hakeutuvat lapset "transjunaan", ts. että tutkimuksiin ja hoitoihin hakeutuminen automaattisesti johtaa lääketieteellisiin hoitoihin ja leikkauksiin. Näin ei suinkaan tapahdu.
7. Mitä organisaatiota kirjoittaja edustaa?
Kuuluuko hän tunnettuun viharyhmään, tai edustaako kenties niitä organisaatioita, jotka uskonnollisesta taustasta käsin julistavat omia suosituksiaan, välittämättä vertaisarvioidusta tieteestä ja lääketieteellisestä konsensuksesta? Jos kuuluu tai jos edustaa, hän ei voi uskottavasti väittää olevansa puolueeton, eikä taatusti toimi transsukupuolisten parhaan edun mukaisesti.
8. Ketä artikkelissa siteerataan?
Perustuuko artikkeli lähteisiin, jotka ovat puolueellisia tai kumottuja? Paul McHugh on yksi esimerkki henkilöstä, joka on sekä puolueellinen että kumottu lähteenä. Esimerkiksi, Johns Hopkinsin yliopisto on implisiittisesti hylännyt McHugh:n työn avaamalla sukupuolen tutkimusklinikan uudelleen, kollegat ovat kritisoineet hänen työtään jyrkästi, eikä kukaan vakavasti otettava tieteen tekijä siteeraa hänen työtään, koska se on huonolaatuinen, eivätkä sen tulokset ole toistettavissa. Jos artikkeli perustuu puolueellisiin ja kumottuihin lähteisiin, eivät sen johtopäätöksetkään ole kovin luotettavia.
9. Vastustaako artikkeli tieteellistä konsensusta?
Mielenterveyden ja lääketieteen ammattilaisten ja järjestöjen keskuudessa on olemassa ylivoimainen konsensus transsukupuolisten hoidosta ja sen välttämättömyydestä. Nämä organisaatiot ovat tutkineet aihetta huolellisesti ennen kantansa muodostamista. Jos artikkelin kirjoittaja on eri mieltä kuin nämä asiantuntijaorganisaatiot, hänen on asianmukaisesti selitettävä, millä tavoin hänen väitteensä "ylittää" tämän konsensuksen, joka perustuu vertaisarvioituun tieteeseen. Tai vaihtoehtoisesti, hänen on perusteltava, miksi konsensuksen perustelut ovat vääriä. Muutoin hänen väitteensä on vain yksittäinen mielipide, jota tukee kenties väärin tulkittu yksittäinen tutkimus, joka on tehty riittämättömällä pätevyydellä, ja todennäköisesti perustuu henkilökohtaisiin uskomuksiin.
10. Korvaako se tutkimuksen anekdooteilla?
Monet viimeaikaiset artikkelit detransitioituneista ja katumisesta perustuvat anekdooteille (lyhyt tarina henkilöstä tai tapahtumasta), eivät tutkimukselle. Tämä johtuu siitä, että tutkimukset osoittavat katumisen ja detransitioitumisen olevan erittäin harvinaista silloin, kun hoitosuosituksia noudatetaan. Katuminen ja detransitio johtuvat silloin yleisimmin ulkoisista tekijöistä, eikä sukupuoli-identiteetin muuttumisesta.
11. Jätetäänkö olennaisia yksityiskohtia pois tai huomiotta?
Tässä on muutamia yksityiskohtia senaattori John McCain:sta: "Hän liittyi merivoimiin, ja yritti itsemurhaa sen seurauksena." Tästä toteamuksesta voisi päätellä, että merivoimiin liittyminen tekee ihmisistä itsemurhaan taipuvaisen, tai että McCain oli henkisesti epävakaa, eikä häntä olisi pitänyt päästää merivoimiin. Väittämä kuitenkin jättää pois ne yksityiskohdat, että hän yritti itsemurhaa tultuaan ammutuksi, jouduttuaan sotavangiksi, oltuaan eristyssellissä 2 vuotta, ja kun hänen vangitsijansa olivat repineet hänen käsivartensa sijoiltaan.
Samaan tapaan monet tarinat detransitioituneista jättävät pois tärkeitä yksityiskohtia. Useimmiten jätetään kertomatta, että näillä henkilöillä ei ole ollut käytettävissään hoitotahoa, joka noudattaa hyvän hoidon suosituksia, tai he eivät ole itse niihin hakeutuneet. Jotkut detransitioituvat, mutta eivät kadu sitä, että aikanaan transitioituivat. Usein jätetään myös kertomatta, että detransition syy on joutuminen hyväksikäytön tai väkivallan kohteeksi transitioitumisen takia. Systemaattinen hyväksikäyttö ja väkivalta voivat ajaa mielenterveydellisiin ongelmiin ja huonoihin päätöksiin, olitpa John McCain tai satunnainen transsukupuolinen.
12. Esittääkö se olettamuksia, joita ei voi hyväksyä?
Yksi esimerkki olettamuksesta, jota ei voi hyväksyä, on se, että transsukupuolinen voi vain lakata olemasta trans, koska se on terveydelle vaarallista, aivan kuin tupakointi tai punaisen lihan syöminen. Tämä olettamus ensinnäkin jättää huomiotta sen, että seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttaminen on epäeettistä ja tehotonta, ja toiseksi sen, että ainoat tahot, jotka väittävät voivansa "parantaa" ihmisen transsukupuolisuudesta, ovat samoja, jotka epäonnistuivat surkeasti parantaessaan homoutta käyttäen samaa "hyväksy Jumalan antama keho" -käärmeöljyä.
Tai kääntäen: on helpompaa vertaisarvioitujen tutkimusten valossa tehdä olettamus, että mikäli transsukupuolisten hyljeksintä, hyväksikäyttö ja marginalisointi lopetettaisiin, transsukupuoliset voisivat paremmin.
13. Esittääkö se johtopäätöksiä, joita ei voi hyväksyä? (Ja hylkää kannatetut?)
On olemassa lukemattomia esimerkkejä anti-trans-artikkeleiden johtopäätöksistä, joita ei voi hyväksyä. Esimerkiksi detransitiotarinoiden yleinen johtopäätös on, että kenenkään ei pitäisi transitioitua. Tämä hylkää sen vertaisarvioidun tieteen johtopäätöksen, että suurelle osalle transitioituminen on tuloksellisin hoito. Parempi johtopäätös olisi, että transsukupuolisilla tulisi olla parempi pääsy pätevään mielenterveydelliseen hoitoon.
14. Esittääkö se villejä syytöksiä ja/tai ennustaako naurettavia seurauksia?
Villit syytökset voivat olla esimerkiksi seuraavia: transsukupuolisten hyväksyminen tuhoaa ihmisyyden ja ydinperheen, saa ihmiset unohtamaan kuinka lisäännytään, aiheuttaa hurrikaaneja ja terroristihyökkäyksiä, tuhoaa LGB-ihmisten oikeudet, tuhoaa LGB-yhteisöt varastamalla sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat lapset ja pakottamalla heidät transitioitumaan. Jos artikkelissa esitetään tällaisia väitteitä, se ei ole luotettava.
15. Esittääkö kirjoittaja väitteitä, jotka ovat suoranaisia valeita?
Esimerkiksi Ryan T. Anderson väittää kirjassaan, että transsukupuolisten hoitoon pääsyn paraneminen viime vuosina ei perustu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen. Ei tarvitse kuin tutkia tämän kirjan lähdeviitteet (61 sivua) todetakseen, ettei väite pidä paikkaansa. On olemassa satoja vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia, jotka tukevat sukupuoli-identiteettiä vahvistavaa hoitoa.
16. Väittääkö artikkeli, että uskonto parantaa sukupuolidysforian?
Tämä on teologinen väite, ei tieteellinen. Jos olisi olemassa vertaisarvioitua tiedettä siitä, että rukous on lääkettä voimakkaampi, emme tarvitsisi sairaaloita. Asiaa on itse asiassa tutkittu - vastaus on, rukous ei ole vahvempi kuin lääke. On olemassa paljon tutkimustietoa siitä, että uskonnollinen terapia aiheuttaa vahinkoa sateenkaari-ihmisille.
sunnuntai 13. lokakuuta 2019
Huono tiede, osa 1
Brynn Tannehillin kirjan "Everything you ever wanted to know about trans" luku 5 keskittyy huonon tieteen paljastamiseen (Bad science). Luku on pitkä, joten en aio suomentaa sitä kokonaan. Jätän pois esimerkiksi ROGD-ilmiötä koskevan kohdan, koska olen jo käsitellyt sitä blogissani moneen kertaan. (Ja kyllä, ROGD on huonoa tiedettä, tai pikemminkin pseudo- eli näennäistiedettä.)
Jaan suomennoksen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tuodaan esiin huonoa tiedettä ja huonon tieteen levittäjiä, ja perustellaan, miksi ne ovat huonoja. Toisessa osassa kerrotaan, mistä erottaa huonon ja hyvän tieteen. Omat kommenttini olen kirjoittanut kursiivilla.
----------
Kenties tuhoisin haaste, jonka transsukupuoliset kohtaavat, on pitkä historia huonoa tiedettä, jota käytetään heitä vastaan. Kirjassa termi huono tiede viittaa seuraaviin:
On muistettava, että sukupuoli-identiteettiä vahvistava hoitomuoto on lääkäreiden, psykologien ja transsukupuolisuuden asiantuntijoiden yhteinen näkemys oikeasta tavasta hoitaa transsukupuolisia. Tätä näkemystä vastustavat tahot voidaan jakaa neljään kategoriaan:
1. Uskonnollisesti motivoituneet anti-LGBT-viharyhmät, jotka esiintyvät asiantuntijoina (esim. American College of Pediatrics)
2. Uskonnollisesti motivoituneet lääkärit ammattinsa äärilaidalla (esim. Paul McHugh)
3. Katoamassa olevat 70- ja 80-luvun vanhanajan lääkärit, joiden työnä tuntuu olevan estää transitioituminen, ja joiden historia on täynnä transsukupuolisten vähättelyä (esim. Blanchard, Zucker, Bailey)
4. Ihmiset, jotka ovat uskonnollisesti motivoituneita, joilla ei ole lääketieteellistä tai muuta tieteellistä taustaa, ja jotka väärinkäyttävät olemassa olevaa tiedettä tukemaan omaa anti-trans näkökulmaansa (esim. Walt Heyer)
(Poistaisin kategoriasta 4 "uskonnollisesti motivoituneita", koska on myös heitä, joilla ei ole uskontoa vastustuksensa taustalla)
Huono tiede näyttäytyy usein oikeustapauksissa, joissa sillä yritetään perustella transsukupuolisten syrjintää, esimerkiksi transsukupuoliselle annettuja potkuja, terveydenhoidon kieltämistä, vankien lääketieteellisen hoidon kieltämistä, tai syrjivän lain puolustamista (The Bathroom Bill, North Carolina). Joissakin tapauksissa huonoa tiedettä käytetään satuttamaan transsukupuolisia henkilökohtaisella tasolla. Sitä käytetään populaarimediassa kuten The Wall Street Journal:issa ja Fox News:issä oikeuttamaan ihmisten ennakkoluuloja.
Yksi yleisimmistä hyökkäyksistä transsukupuolisia vastaan on "tietoviisaiden" väite, että transsukupuolisuutta ei voi todistaa biologisin perustein. Vaikka täsmällisiä syitä transsukupuolisuudelle ei vielä tiedetä, on olemassa yli 100 vertaisarvioitua tutkimusta, jotka osoittavat biologisia juurisyitä sille, miten yksilö kokee sukupuolensa. "Tietoviisaiden" väite ei siis ole totta. Tämä ei kuitenkaan estä heitä yrittämästä.
Lääkäri Keith Ablow, entinen Fox Newsin työntekijä (Medical A-Team), väitti vuonna 2014:
Joten, millaisia todisteita on olemassa transsukupuolisuuden biologisista syistä? Esittelen lyhyet otteet 15 tutkimuksesta, jotka osoittavat sukupuoliristiriidan todennäköiset biologiset alkuperät.
1. Testosteroni vaikuttaa aivojen seksuaaliseen erilaistumiseen. Se vaikuttaa erityisesti miehen sukupuolelle tyypillisen käytöksen ja heteroseksuaalisuuden ilmenemiseen. Bakker, Focus on Sexuality Research, 2014
2. On riittävästi todisteita siitä, että hormonitoimintaa häiritsevät kemikaalit muokkaavat käyttäytymiseen liittyvää seksuaalista dimorfismia lapsilla, oletettavasti vuorovaikutuksessa hypotalamus-aivolisäke-sukurauhasakselin kanssa. Winneke et. al., Environmental Health Perspectives, 2013
3. Aivot erilaistuvat sukupuoliriippuvaisesti sekä morfologisella, neurokemiallisella että toiminnallisella tasolla, ja sitä kontrolloivat ensisijaisesti sukupuoliset erot sukurauhashormonitasoissa ennen syntymää. Chung & Auger, European Journal of Physiology, 2013
4. Sukupuoli-identiteetti, seksuaalinen suuntautuminen, pedofilia ja neuropsykiatristen häiriöiden riskit ohjelmoituvat aivoihimme hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa. Ei ole olemassa todisteita siitä, että syntymän jälkeinen sosiaalinen ympäristö vaikuttaisi mitenkään ratkaisevasti sukupuoli-ideniteettiin ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Swaab & Bao, Neuroscience in the 21st Century, 2013
5. Testosteroni, estrogeeni ja dihydrotestosteroni ovat pääasiallisia sukuhormoneja, jotka vaikuttavat aivojen rakenteen järjestäytymiseen ja sukupuoliseen eriytymiseen varhaisessa kehitysvaiheessa. Karaismailoǧlu & Erdem, Journal of the Turkish-German Gynecological Association, 2013
6. Miespuolisen sikiön testosteronin vaihtelut ennustavat myöhempää paikallista harmaan aineen määrää tietyissä aivojen osissa, suuntaan joka on yhteneväinen sukupuolisen dimorfismin kanssa tarkasteltaessa suurta riippumatonta joukkoa samanikäisiä eri sukupuolta olevia. Lombardo et. al., The Journal of Neuroscience, 2012
7. Lapsuudessa mitattu testosteroni ennustaa myöhempää sukupuolityypillistä käytöstä pojilla ja tytöillä. Lamminmäki et. al., Hormones and Behavior, 2012
8. Oikeassa kädessä toisen ja neljännen sormen välinen pituussuhde on transmiehillä huomattavasti alempi kuin naisilla tässä tutkimuksessa. (Selvyyden vuoksi, koska tämä lause oli vaikea kääntää ymmärrettävästi suomeksi, löysin Yle Akuutin sivulta seuraavan tiedon: "Ideana on, että jos sikiö on kehittynyt ympäristössä, jossa on ollut korkea testosteronipitoisuus suhteessa estrogeenin määrään, niin silloin nimetön on pidempi kuin etusormi, kertoo tutkija Samuli Helle Turun yliopistosta.")
Koska sormien pituuden välinen suhde kehittyy varhaisessa elämänvaiheessa ja kuvastaa testosteronille altistumista, tuloksemme osoittavat yhteyden sukupuoliristiriitaa kokevien transmiesten ja perinataalille testosteronille altistumisen välillä. Hisasue et. al., The Journal of Sexual Medicine, 2012
9. On olemassa kasvavaa näyttöä, että testosteronille altistuminen vaikuttaa ihmisen sellaiseen käyttäytymiseen, joka osoittaa sukupuolten eroja, kuten seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin, ja joihinkin sukupuoleen liittyviin kognitiivisiin ja persoonallisuuden ominaisuuksiin. Hines, Annual Review of Neuroscience, 2011
10. On olemassa vahvaa näyttöä siitä, että korkeille androgeenipitoisuuksille altistuminen johtaa miehille tyypilliseen käyttäytymiseen, ja että se vaikuttaa myös sukupuoli-identiteettiin. Journal of Pediatric Endocrinology and Metabolism, 2010
11. Kun sukuelinten ja aivojen seksuaalinen kehitys eivät vastaa toisiaan, miesten aivot voivat olla naisen kehossa ja toisin päin. Näillä transsukupuolisilla henkilöillä on ongelmia sukupuoli-identiteettinsä kanssa ja he ovat vakaasti sitä mieltä, että ovat syntyneet väärään ruumiiseen. Worrell, master's thesis, Faculty of Medicine, Universiteit Utrecht, 2010
12. Tässä tutkimuksessa yli 150 henkilöä, joilla on epäilty tai todettu altistus prenataalille dietyylistilbestrolille, raportoivat elämänsä aikana sukupuolidysforiasta, jonka voimakkuus vaihteli kohtuullisesta vaikeaan. Kerlin, paper repared for the International Behavioral Development Symposium, 2005
13. Sukupuolidysforiasta kärsivällä kaksostytöllä on maskuliinisempi aivojen lateralisaatio kuin cis-tytöillä. Nämä löydökset osoittavat, että prenataali testosteroni vaikuttaa aivojen varhaiseen kehitykseen tytöillä. Cohen-Bendahan et. al., Psychoneuroendocrinology, 2004
14. On mahdollista, että paikallisista hormoneista riippuvat muutokset aivojen kehityksen aikana ainakin joillakin alueilla kulkevat eri tietä kuin sukuelinten kehitys sukupuolisen erilaisuuden kehittymisessä. Tuloksena voi olla osittainen tai kokonainen aivojen ja sukuelinten sukupuolen ristiriita. Kruijver, dissertation, Faculty of Medicine, University of Amsterdam, 2004
15. Tulokset tukevat käsitystä siitä, että sukupuoli-identiteetti liittyy sukuhormonien ohjaamaan aivojen sukupuoliseen erilaistumiseen, ja että tietyt geenivariantit jotka vaikuttavat tähän prosessiin, voivat vahvistaa alttiutta transsukupuolisuuteen. Landén, doctoral thesis, University of Gothenburg, 1999
Vertaisarvioitujen tieteellisten todisteiden nykyinen kokonaisuus osoittaa, että sukupuoli-identiteetin, ja erityisesti transsukupuolisten sukupuoli-identiteetin, perusteet ovat todennäköisesti biologista alkuperää. Lähde
On olemassa pääosin yksimielisyys siitä, että erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ja sukupuoli-identiteetit ovat osa luonnollista ihmisyyden vaihtelua.
Yhden tutkimuksen käyttäminen perusteena sille, että biologista perustaa ei ole, on loogisesti virheellinen. Esimerkiksi, sillä perusteella että "homousgeeniä" ei ole löytynyt, ei voida päätellä, että homous on valinta, koska muut tekijät kuten epigenetiikka vaikuttavat olevan mahdollinen syy. (lähde) Toinen esimerkki: koska rokotusten ei ole voitu todistaa aiheuttavan autismia, ei voida väittää, että autismille ei ole olemassa biologista syytä, tai että autismia ei ole olemassa.
Huonoa tiedettä Johns Hopkinsin yliopistosta
Johns Hopkinsin yliopiston (JHU) nimi merkitsee useimmille korkeatasoista lääketieteen tutkimusta. Sillä on myös pitkä ja hyvin ruma historia transsukupuolisten yhteisössä. JHU:n professorit ovat esitelmöineet eheytysterapiasta konferensseissa, olleet tekemisissä Southern Poverty Law Center:in varmentamien viharyhmien kanssa, ja kuluttaneet valtion rahaa taistelemalla oikeudessa transsukupuolisten lääketieteellisiä hoitoja vastaan. JHU:n hallinto on myös antanut henkilöstönsä jättää huomiotta hyvän hoidon suositukset, torjua todisteisiin perustuvan hoidon, ja hylätä ammattijärjestöjen ohjeet, kun hoidon (hoitovirheen) kohteena ovat olleet transsukupuoliset.
Esimerkiksi JHU:n professori Paul McHugh on julkisesti verrannut transsukupuolisten lääketieteellistä hoitoa otsalohkojen lobotomiaan. Hän on kuvaillut potilaitaan "naisen karikatyyreiksi"ja levittänyt alentavaa narratiivia, että transnaiset ovat joko itseään vihaavia homomiehiä tai perverssejä heteroja. Hänen lobbaamisensa vaikutti hallituksen päätökseen olla järjestämättä kattavaa sukupuoli-identiteettiä vahvistavaa hoitoa. Tämän johdosta kaikki muut paitsi yksi sukupuolen tutkimusklinikka suljettiin USAssa vuoteen 1982 mennessä, ja tilanne saatiin palautettua vasta 2014, jolloin suurin osa transihmisistä jäi vaille pätevää hoitoa vuosikymmeniksi. Lähde
McHugh allekirjoitti American College of Pediatricians:in (joka ei siis ole aito asiantuntijaorganisaatio, vaan kokoelma ultrakonservatiiveja) kannanoton, joka vastustaa kaikkea transsukupuolisten nuorten vahvistavaa hoitoa. (lähde) McHugh väitti Wall Street Journalin artikkelissa yliopiston nimissä vuonna 2014, että Hopkinsissa lopetettiin sukupuolenkorjausleikkaukset, koska "tyytyväinen mutta kuitenkin yhä ongelmainen potilas tuntui riittämättömältä syyltä poistaa terveitä elimiä". (lähde) Tämä puolueellinen ja vaarallinen todisteiden vääristely transihmisistä kiistettiin American Psychiatric Association:in merkittävien jäsenten Journal-lehdelle lähettämässä kirjeessä. Myös McHugh:n leikkauksenjälkeisten transihmisten tutkimusta koskeva räikeä väärinkäyttö paljastettiin. Tutkimuksen tekijä Celia Dhejne tuomitsi julkisesti McHugh:n teot epäeettisiksi. (lähde1, lähde2)
Jotkut McHugh:n kollegat ovat julkisesti tuominneet hänen työnsä puolueelliseksi ja haitalliseksi. Esimerkiksi JHU:n kansanterveyden tiedekunnan lähettämässä avoimessa kirjeessä Baltimore Sun -lehdessä todetaan: "Uskomme, että hänen työnsä tulkitsee väärin nykyisen tieteen seksuaalisuudesta ja sukupuoli-identiteetistä... Esimerkiksi, lisääntyvä tieto tukee käsitystä, että sukupuoli-identiteetti ei ole pelkästään binäärinen ilmiö." Ja kun McHugh ja hänen kollegansa Mayer julkaisivat raportin "Sexuality and Gender: Findings from the Biological and Psychological and Social Sciences" The New Atlantis -lehdessä, sadat aikalaiset allekirjoittivat avoimen kirjeen kiistäen raportin tulokset. Jos raportti olisi annettu julkaistavaksi tieteellisessä julkaisussa, vertaisarviointi olisi estänyt raportin julkaisemisen.
JHU:ssa työskentelevä lääkäri Cynthia Osborne on todistanut ainakin kolmessa oikeudenkäynnissä transihmisten terveydenhoitoa vastaan. Hän sanoi, ettei vankien tulisi saada sukupuolenkorjausleikkauksia. Kaksi näistä epätoivoisista vangeista teki itse itselleen kastraation sen seurauksena. (lähde) Niin ikään yliopiston lääkäri Chester Schmidt on todistanut oikeudessa hoitosuosituksia vastaan. Schmidt todisti, että hän ei ole suositellut sukupuolenkorjausleikkausta yhdellekään 300:sta potilaastaan. Hänen mielestään oikea hoito sukupuoliristiriitaan on psykoterapia ja lääkitys. Schmidt todisti myös syrjintätapauksessa, että transsukupuolisella ei ole lain suomaa suojaa syrjintää vastaan, koska "transsukupuolisuus on seksuaalinen poikkeavuus eikä sukupuoli-identiteetti". (lähde)
Sekä Osbornen että Schmidtin asema JHU:ssa kreditoi heidän todistajan lausuntojaan oikeudessa, siitä huolimatta että ne ovat vastoin WPATH:n hyvän hoidon suosituksia sekä heidän edustamansa yliopiston virallista linjaa. McHugh:n ja muiden tässä esiteltyjen lääkäreiden mielipiteet transihmisten lääketieteellisestä hoidosta eivät ole muuttuneet 40 vuodessa, vaikka koko muu lääketieteellinen ja psykiatrinen yhteisö on muuttanut käsitystään tieteen tuottamien todisteiden valossa.
Jaan suomennoksen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tuodaan esiin huonoa tiedettä ja huonon tieteen levittäjiä, ja perustellaan, miksi ne ovat huonoja. Toisessa osassa kerrotaan, mistä erottaa huonon ja hyvän tieteen. Omat kommenttini olen kirjoittanut kursiivilla.
----------
Kenties tuhoisin haaste, jonka transsukupuoliset kohtaavat, on pitkä historia huonoa tiedettä, jota käytetään heitä vastaan. Kirjassa termi huono tiede viittaa seuraaviin:
- selvästi puolueellinen tutkimus
- yksipuolinen tutkimus
- hyvä tutkimus, jota erittäin puolueelliset ihmiset käyttävät väärin
On muistettava, että sukupuoli-identiteettiä vahvistava hoitomuoto on lääkäreiden, psykologien ja transsukupuolisuuden asiantuntijoiden yhteinen näkemys oikeasta tavasta hoitaa transsukupuolisia. Tätä näkemystä vastustavat tahot voidaan jakaa neljään kategoriaan:
1. Uskonnollisesti motivoituneet anti-LGBT-viharyhmät, jotka esiintyvät asiantuntijoina (esim. American College of Pediatrics)
2. Uskonnollisesti motivoituneet lääkärit ammattinsa äärilaidalla (esim. Paul McHugh)
3. Katoamassa olevat 70- ja 80-luvun vanhanajan lääkärit, joiden työnä tuntuu olevan estää transitioituminen, ja joiden historia on täynnä transsukupuolisten vähättelyä (esim. Blanchard, Zucker, Bailey)
4. Ihmiset, jotka ovat uskonnollisesti motivoituneita, joilla ei ole lääketieteellistä tai muuta tieteellistä taustaa, ja jotka väärinkäyttävät olemassa olevaa tiedettä tukemaan omaa anti-trans näkökulmaansa (esim. Walt Heyer)
(Poistaisin kategoriasta 4 "uskonnollisesti motivoituneita", koska on myös heitä, joilla ei ole uskontoa vastustuksensa taustalla)
Huono tiede näyttäytyy usein oikeustapauksissa, joissa sillä yritetään perustella transsukupuolisten syrjintää, esimerkiksi transsukupuoliselle annettuja potkuja, terveydenhoidon kieltämistä, vankien lääketieteellisen hoidon kieltämistä, tai syrjivän lain puolustamista (The Bathroom Bill, North Carolina). Joissakin tapauksissa huonoa tiedettä käytetään satuttamaan transsukupuolisia henkilökohtaisella tasolla. Sitä käytetään populaarimediassa kuten The Wall Street Journal:issa ja Fox News:issä oikeuttamaan ihmisten ennakkoluuloja.
Yksi yleisimmistä hyökkäyksistä transsukupuolisia vastaan on "tietoviisaiden" väite, että transsukupuolisuutta ei voi todistaa biologisin perustein. Vaikka täsmällisiä syitä transsukupuolisuudelle ei vielä tiedetä, on olemassa yli 100 vertaisarvioitua tutkimusta, jotka osoittavat biologisia juurisyitä sille, miten yksilö kokee sukupuolensa. "Tietoviisaiden" väite ei siis ole totta. Tämä ei kuitenkaan estä heitä yrittämästä.
Lääkäri Keith Ablow, entinen Fox Newsin työntekijä (Medical A-Team), väitti vuonna 2014:
"En usko, että on olemassa ehdotonta tietoa siitä, että yksikään naisen tai miehen sielu olisi koskaan ihmiskunnan historian aikana syntynyt anatomisesti väärään sukupuoleen (vaikka moni meritoitunut psykiatri hyvää tarkoittaen näin väittää). Haluan sanoa sen vielä selkeämmin: Mikään löytämäni tiede ei ole vakuuttanut minua siitä, että ihminen, jolla ehdottomasti on miehen DNA ja miehen anatomia, voisi todella olla luonnon julman vitsin kohde, ja olla oikeasti nainen." Lähde(Usein käytetään myös narratiivia "yksikään ihminen ei voi syntyä väärään ruumiiseen / väärään sukupuoleen")
Joten, millaisia todisteita on olemassa transsukupuolisuuden biologisista syistä? Esittelen lyhyet otteet 15 tutkimuksesta, jotka osoittavat sukupuoliristiriidan todennäköiset biologiset alkuperät.
1. Testosteroni vaikuttaa aivojen seksuaaliseen erilaistumiseen. Se vaikuttaa erityisesti miehen sukupuolelle tyypillisen käytöksen ja heteroseksuaalisuuden ilmenemiseen. Bakker, Focus on Sexuality Research, 2014
2. On riittävästi todisteita siitä, että hormonitoimintaa häiritsevät kemikaalit muokkaavat käyttäytymiseen liittyvää seksuaalista dimorfismia lapsilla, oletettavasti vuorovaikutuksessa hypotalamus-aivolisäke-sukurauhasakselin kanssa. Winneke et. al., Environmental Health Perspectives, 2013
3. Aivot erilaistuvat sukupuoliriippuvaisesti sekä morfologisella, neurokemiallisella että toiminnallisella tasolla, ja sitä kontrolloivat ensisijaisesti sukupuoliset erot sukurauhashormonitasoissa ennen syntymää. Chung & Auger, European Journal of Physiology, 2013
4. Sukupuoli-identiteetti, seksuaalinen suuntautuminen, pedofilia ja neuropsykiatristen häiriöiden riskit ohjelmoituvat aivoihimme hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa. Ei ole olemassa todisteita siitä, että syntymän jälkeinen sosiaalinen ympäristö vaikuttaisi mitenkään ratkaisevasti sukupuoli-ideniteettiin ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Swaab & Bao, Neuroscience in the 21st Century, 2013
5. Testosteroni, estrogeeni ja dihydrotestosteroni ovat pääasiallisia sukuhormoneja, jotka vaikuttavat aivojen rakenteen järjestäytymiseen ja sukupuoliseen eriytymiseen varhaisessa kehitysvaiheessa. Karaismailoǧlu & Erdem, Journal of the Turkish-German Gynecological Association, 2013
6. Miespuolisen sikiön testosteronin vaihtelut ennustavat myöhempää paikallista harmaan aineen määrää tietyissä aivojen osissa, suuntaan joka on yhteneväinen sukupuolisen dimorfismin kanssa tarkasteltaessa suurta riippumatonta joukkoa samanikäisiä eri sukupuolta olevia. Lombardo et. al., The Journal of Neuroscience, 2012
7. Lapsuudessa mitattu testosteroni ennustaa myöhempää sukupuolityypillistä käytöstä pojilla ja tytöillä. Lamminmäki et. al., Hormones and Behavior, 2012
8. Oikeassa kädessä toisen ja neljännen sormen välinen pituussuhde on transmiehillä huomattavasti alempi kuin naisilla tässä tutkimuksessa. (Selvyyden vuoksi, koska tämä lause oli vaikea kääntää ymmärrettävästi suomeksi, löysin Yle Akuutin sivulta seuraavan tiedon: "Ideana on, että jos sikiö on kehittynyt ympäristössä, jossa on ollut korkea testosteronipitoisuus suhteessa estrogeenin määrään, niin silloin nimetön on pidempi kuin etusormi, kertoo tutkija Samuli Helle Turun yliopistosta.")
Koska sormien pituuden välinen suhde kehittyy varhaisessa elämänvaiheessa ja kuvastaa testosteronille altistumista, tuloksemme osoittavat yhteyden sukupuoliristiriitaa kokevien transmiesten ja perinataalille testosteronille altistumisen välillä. Hisasue et. al., The Journal of Sexual Medicine, 2012
9. On olemassa kasvavaa näyttöä, että testosteronille altistuminen vaikuttaa ihmisen sellaiseen käyttäytymiseen, joka osoittaa sukupuolten eroja, kuten seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin, ja joihinkin sukupuoleen liittyviin kognitiivisiin ja persoonallisuuden ominaisuuksiin. Hines, Annual Review of Neuroscience, 2011
10. On olemassa vahvaa näyttöä siitä, että korkeille androgeenipitoisuuksille altistuminen johtaa miehille tyypilliseen käyttäytymiseen, ja että se vaikuttaa myös sukupuoli-identiteettiin. Journal of Pediatric Endocrinology and Metabolism, 2010
11. Kun sukuelinten ja aivojen seksuaalinen kehitys eivät vastaa toisiaan, miesten aivot voivat olla naisen kehossa ja toisin päin. Näillä transsukupuolisilla henkilöillä on ongelmia sukupuoli-identiteettinsä kanssa ja he ovat vakaasti sitä mieltä, että ovat syntyneet väärään ruumiiseen. Worrell, master's thesis, Faculty of Medicine, Universiteit Utrecht, 2010
12. Tässä tutkimuksessa yli 150 henkilöä, joilla on epäilty tai todettu altistus prenataalille dietyylistilbestrolille, raportoivat elämänsä aikana sukupuolidysforiasta, jonka voimakkuus vaihteli kohtuullisesta vaikeaan. Kerlin, paper repared for the International Behavioral Development Symposium, 2005
13. Sukupuolidysforiasta kärsivällä kaksostytöllä on maskuliinisempi aivojen lateralisaatio kuin cis-tytöillä. Nämä löydökset osoittavat, että prenataali testosteroni vaikuttaa aivojen varhaiseen kehitykseen tytöillä. Cohen-Bendahan et. al., Psychoneuroendocrinology, 2004
14. On mahdollista, että paikallisista hormoneista riippuvat muutokset aivojen kehityksen aikana ainakin joillakin alueilla kulkevat eri tietä kuin sukuelinten kehitys sukupuolisen erilaisuuden kehittymisessä. Tuloksena voi olla osittainen tai kokonainen aivojen ja sukuelinten sukupuolen ristiriita. Kruijver, dissertation, Faculty of Medicine, University of Amsterdam, 2004
15. Tulokset tukevat käsitystä siitä, että sukupuoli-identiteetti liittyy sukuhormonien ohjaamaan aivojen sukupuoliseen erilaistumiseen, ja että tietyt geenivariantit jotka vaikuttavat tähän prosessiin, voivat vahvistaa alttiutta transsukupuolisuuteen. Landén, doctoral thesis, University of Gothenburg, 1999
Vertaisarvioitujen tieteellisten todisteiden nykyinen kokonaisuus osoittaa, että sukupuoli-identiteetin, ja erityisesti transsukupuolisten sukupuoli-identiteetin, perusteet ovat todennäköisesti biologista alkuperää. Lähde
On olemassa pääosin yksimielisyys siitä, että erilaiset seksuaaliset suuntautumiset ja sukupuoli-identiteetit ovat osa luonnollista ihmisyyden vaihtelua.
Yhden tutkimuksen käyttäminen perusteena sille, että biologista perustaa ei ole, on loogisesti virheellinen. Esimerkiksi, sillä perusteella että "homousgeeniä" ei ole löytynyt, ei voida päätellä, että homous on valinta, koska muut tekijät kuten epigenetiikka vaikuttavat olevan mahdollinen syy. (lähde) Toinen esimerkki: koska rokotusten ei ole voitu todistaa aiheuttavan autismia, ei voida väittää, että autismille ei ole olemassa biologista syytä, tai että autismia ei ole olemassa.
Huonoa tiedettä Johns Hopkinsin yliopistosta
Johns Hopkinsin yliopiston (JHU) nimi merkitsee useimmille korkeatasoista lääketieteen tutkimusta. Sillä on myös pitkä ja hyvin ruma historia transsukupuolisten yhteisössä. JHU:n professorit ovat esitelmöineet eheytysterapiasta konferensseissa, olleet tekemisissä Southern Poverty Law Center:in varmentamien viharyhmien kanssa, ja kuluttaneet valtion rahaa taistelemalla oikeudessa transsukupuolisten lääketieteellisiä hoitoja vastaan. JHU:n hallinto on myös antanut henkilöstönsä jättää huomiotta hyvän hoidon suositukset, torjua todisteisiin perustuvan hoidon, ja hylätä ammattijärjestöjen ohjeet, kun hoidon (hoitovirheen) kohteena ovat olleet transsukupuoliset.
Esimerkiksi JHU:n professori Paul McHugh on julkisesti verrannut transsukupuolisten lääketieteellistä hoitoa otsalohkojen lobotomiaan. Hän on kuvaillut potilaitaan "naisen karikatyyreiksi"ja levittänyt alentavaa narratiivia, että transnaiset ovat joko itseään vihaavia homomiehiä tai perverssejä heteroja. Hänen lobbaamisensa vaikutti hallituksen päätökseen olla järjestämättä kattavaa sukupuoli-identiteettiä vahvistavaa hoitoa. Tämän johdosta kaikki muut paitsi yksi sukupuolen tutkimusklinikka suljettiin USAssa vuoteen 1982 mennessä, ja tilanne saatiin palautettua vasta 2014, jolloin suurin osa transihmisistä jäi vaille pätevää hoitoa vuosikymmeniksi. Lähde
McHugh allekirjoitti American College of Pediatricians:in (joka ei siis ole aito asiantuntijaorganisaatio, vaan kokoelma ultrakonservatiiveja) kannanoton, joka vastustaa kaikkea transsukupuolisten nuorten vahvistavaa hoitoa. (lähde) McHugh väitti Wall Street Journalin artikkelissa yliopiston nimissä vuonna 2014, että Hopkinsissa lopetettiin sukupuolenkorjausleikkaukset, koska "tyytyväinen mutta kuitenkin yhä ongelmainen potilas tuntui riittämättömältä syyltä poistaa terveitä elimiä". (lähde) Tämä puolueellinen ja vaarallinen todisteiden vääristely transihmisistä kiistettiin American Psychiatric Association:in merkittävien jäsenten Journal-lehdelle lähettämässä kirjeessä. Myös McHugh:n leikkauksenjälkeisten transihmisten tutkimusta koskeva räikeä väärinkäyttö paljastettiin. Tutkimuksen tekijä Celia Dhejne tuomitsi julkisesti McHugh:n teot epäeettisiksi. (lähde1, lähde2)
Jotkut McHugh:n kollegat ovat julkisesti tuominneet hänen työnsä puolueelliseksi ja haitalliseksi. Esimerkiksi JHU:n kansanterveyden tiedekunnan lähettämässä avoimessa kirjeessä Baltimore Sun -lehdessä todetaan: "Uskomme, että hänen työnsä tulkitsee väärin nykyisen tieteen seksuaalisuudesta ja sukupuoli-identiteetistä... Esimerkiksi, lisääntyvä tieto tukee käsitystä, että sukupuoli-identiteetti ei ole pelkästään binäärinen ilmiö." Ja kun McHugh ja hänen kollegansa Mayer julkaisivat raportin "Sexuality and Gender: Findings from the Biological and Psychological and Social Sciences" The New Atlantis -lehdessä, sadat aikalaiset allekirjoittivat avoimen kirjeen kiistäen raportin tulokset. Jos raportti olisi annettu julkaistavaksi tieteellisessä julkaisussa, vertaisarviointi olisi estänyt raportin julkaisemisen.
JHU:ssa työskentelevä lääkäri Cynthia Osborne on todistanut ainakin kolmessa oikeudenkäynnissä transihmisten terveydenhoitoa vastaan. Hän sanoi, ettei vankien tulisi saada sukupuolenkorjausleikkauksia. Kaksi näistä epätoivoisista vangeista teki itse itselleen kastraation sen seurauksena. (lähde) Niin ikään yliopiston lääkäri Chester Schmidt on todistanut oikeudessa hoitosuosituksia vastaan. Schmidt todisti, että hän ei ole suositellut sukupuolenkorjausleikkausta yhdellekään 300:sta potilaastaan. Hänen mielestään oikea hoito sukupuoliristiriitaan on psykoterapia ja lääkitys. Schmidt todisti myös syrjintätapauksessa, että transsukupuolisella ei ole lain suomaa suojaa syrjintää vastaan, koska "transsukupuolisuus on seksuaalinen poikkeavuus eikä sukupuoli-identiteetti". (lähde)
Sekä Osbornen että Schmidtin asema JHU:ssa kreditoi heidän todistajan lausuntojaan oikeudessa, siitä huolimatta että ne ovat vastoin WPATH:n hyvän hoidon suosituksia sekä heidän edustamansa yliopiston virallista linjaa. McHugh:n ja muiden tässä esiteltyjen lääkäreiden mielipiteet transihmisten lääketieteellisestä hoidosta eivät ole muuttuneet 40 vuodessa, vaikka koko muu lääketieteellinen ja psykiatrinen yhteisö on muuttanut käsitystään tieteen tuottamien todisteiden valossa.
lauantai 12. lokakuuta 2019
Myyttejä, väärinkäsityksiä ja valeita sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevista lapsista
Tässä tekstissä suomennan luvun "Dispelling myths, misconceptions and lies about gender non-conforming children" Brynn Tannehillin kirjasta "Everything you ever wanted to know about trans". Teksti on vapaasti käännetty, enkä ole kääntänyt aivan kaikkea, jotta blogitekstistä ei tulisi liian pitkä. Lähdeviitteistäkin olen poiminut vain osan. Omat kommenttini olen kirjoittanut sulkumerkkien sisään.
---------
Translapsia ja -nuoria koskevat reaktiot ja käsitykset ovat Brynnin mukaan hyvin piintyneitä ja syvään juurtuneita. Väärinkäsitykset ja myytit rehottavat, ja niitä perustellaan lasten parhaan ajattelemisella. Joiltain osin väärinkäsitykset ovat samoja kuin transaikuisten kohdalla, joiltain osin erilaisia.
(Mielestäni tämä kappale on kirjan tärkeimpiä, etenkin nyt, kun translakia ollaan Suomessa uudistamassa. Erityisesti myytti nro 12! Nämä myytit ovat nähtävissä myös suomalaisessa keskustelussa. Brynn Tannehill käy ne läpi yksitellen, kumoten myytit tieteellisillä tutkimuksilla. Osa teksteistä on hyvin lyhyitä ja toteavia, ja se tekee kirjasta ja myös tästä blogitekstistä helppolukuisemman. Lisätietoja kannattaakin hakea lähdeviitteistä.)
Myytti 1. Lapset ovat liian nuoria tietääkseen ja päättääkseen sukupuolestaan.
Psykologien yhteisö on ylivoimaisen yksimielinen siitä, että sukupuoli-identiteetti kehittyy 2-3 vuoden iässä. Lääketieteellinen yhteisö on yksimielinen siitä, että aivojen sukupuolieroavaisuudet syntyvät kohdussa androgeenien läsnäolon tai poissaolon vaikutuksesta. Toisin sanoen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu määrittyvät ennen lapsen syntymää, ja 2-3 vuoden iässä lapsi kykenee ilmaisemaan sukupuoltaan. Päätöksentekoa koskien ainut päätös joka voidaan alaikäisten kohdalla tehdä, on sosiaalinen transitio, joka on täysin peruttavissa. Lähde 1, lähde 2
Myytti 2. Lapsi on sitä sukupuolta, mitä hänen genitaalinsa ovat.
Kehittyvä neurotieteenala on näyttämässä toteen, että sukupuolihormonit vaikuttavat aivojen kehitykseen. Sikiön sukuelimet kehittyvät kohdussa aiemmin kuin aivot, joiden kehitykseen vaikuttavat androgeenien pitoisuudet. On mahdollista, että aivot kehittyvät eri sukupuolelle tyypillisesti kuin sukuelimet.
Henkilön käsitys itsestään, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu syntyvät korvien välissä. Se, kuka ihminen on henkilönä, määrittyy aivojen harmaassa aineessa, ei sukuelimissä. Lähde 1, lähde 2
Myytti 3. Sukupuolta epätyypillisesti ilmaiseva käytös ja sukupuoli-identiteetti ovat seurausta vanhempien toiminnasta.
Tällä väitteellä pyritään yleensä viittaamaan siihen, että vanhempien liberaalit näkemykset, avioero tai transsukupuolisuuteen kannustava käytös olisivat lapsen sukupuoli-identiteetin takana. Silloin unohdetaan ne sukupuoleltaan epätyypilliset lapset, jotka kasvavat konservatiivisissa, uskonnollisissa tai isän ja äidin muodostamissa ehjissä perheissä, joissa vaalitaan perinteisiä sukupuolirooleja. Heitäkin on olemassa.
Ei ole olemassa tieteellisiä todisteita siitä, että vanhempien näkemykset tai käyttäytyminen vaikuttaisi lapsen sukupuoli-identiteettiin. Lähde 1, lähde 2
Myytti 4. Jos vain saisit hänet käyttäytymään kuten kunnon pojan/tytön täytyy, ongelma ratkeaisi.
Brynn vastaa tähän väärinkäsitykseen esittelemällä kaksi tapausta, joiden kohdalla näin meneteltiin. George Rekerin tapaus "Kirk", tytöksi identifioituva poika, altistettiin eheytysterapialle lapsena 1970-luvulla. Vanhemmat rankaisivat häntä fyysisesti aina, kun hän ei käyttäytynyt kuten poika. "Kirk" teki itsemurhan 38-vuotiaana. Toinen tapaus, David Reimer, kasvatettiin tyttönä epäonnistuneen ympärileikkauksen jälkeen. Behavioristinen psykologi John Money vakuutti Davidin vanhemmat siitä, että koska sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio ja opittua käytöstä, Davidille kannattaa rakentaa vagina ja kasvattaa hänet tyttönä. Tästä huolimatta David ei kokenut itseään tytöksi, ja alkoi teini-ikäisenä elää poikana. Myös hän päätyi itsemurhaan.
(Olen nähnyt Davidin tarinaa käytettävän päinvastaisena esimerkkinä; osoituksena siitä, että sukupuolenkorjausleikkaus johtaa itsemurhaan. Näin teki tunnettu detransitioitunut transkriittinen Walt Heyer. Kukin päätelköön itse, kumpi päätelmä on oikein.)
Näiden lasten sullominen laatikkoon, johon he eivät sopineet, tappoi heidät. Melkein kaikki translapsen vanhemmat, jotka Brynn on tavannut, ovat hyväksyneet lapsensa identiteetin viimeistään silloin, kun ovat ymmärtäneet, että he voivat valita joko hyväksymisen tai sen, että lapsi hylkää heidät. Lähde 1, lähde 2, lähde 3
Myytti 5. Lapseni sanoo olevansa norsu. Pitäisikö minun laittaa hänet pähkinädieetille? Ei! Nämä vanhemmat vain antavat periksi lapsen fantasialle.
Tässä kirjassa on jo tuotu esiin, että lapsen oletuksesta poikkeava sukupuoli-identiteetti ei ole fantasiaa; sillä on biologisia perusteita, ja mieheksi tai naiseksi identifioituminen ei ole fantasiaa (toisin kuin norsuksi identifioituminen). Tällainen lähestymistapa muistuttaa joidenkin suhtautumista autistisiin lapsiin; "näiden vanhempien pitäisi vain asettaa lapselleen rajat". Monet vanhemmat myöntyvät lapsensa sosiaaliseen transitioon, koska pelkäävät lapsen muuten tekevän itsemurhan, ja se on täysin perusteltu pelko. Lähde
Myytti 6. Olin nuorena poikatyttö, eikä minusta tullut transsukupuolista.
Tällainen henkilö on varmaankin käyttäytynyt sukupuolelle epätyypillisesti, mutta ei ole identifioitunut pysyvästi toiseen sukupuoleen. Sukupuolen epätyypillinen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti ovat eri asioita. Sukupuoli-identiteetti on se, millä tavoin ihminen itse kuvailee sukupuoltaan. Sukupuolen ilmaisu on yksilön ominaisuuksia ja käyttäytymistä, kuten esimerkiksi ulkomuoto, pukeutuminen, maneerit, puhetapa ja sosiaalinen kanssakäyminen, jotka voivat olla feminiinisiä tai maskuliinisia. Sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu eivät aina vastaa toisiaan. Naisella voi olla maskuliinisia ominaisuuksia, mutta hän voi silti olla sukupuoli-identiteetiltään nainen. Jos henkilö kokee sukupuolensa mieheksi, hänen sukupuoli-identiteettinsä on mies, riippumatta siitä miten hän pukeutuu tai käyttäytyy. Lähde
Myytti 7. Jos annat lapsen transitioitua sosiaalisesti, asetat hänet alttiiksi kiusaamiselle.
Tässä syytetään uhria. Eikö meidän pitäisi keskittyä ehkäisemään kiusaamista, eikä saada uhria sopeutumaan? Lasten pakottaminen käyttäytymään vastoin omaa sukupuoli-identiteettiään ei ole hyväksyttävää. Tilannetta voi verrata raiskaukseen: syytetäänkö raiskauksesta uhria vai raiskaajaa?
Sosiaalisesti transitioituneen lapsen vanhemmat eivät ole vastuussa, jos heidän lastaan kiusataan. Yleensä he tekevät kaikkensa sen eteen, että lapsi voisi elää ja olla onnellinen. Vastuussa ovat ne jotka kiusaavat, aikuiset jotka eivät puutu siihen, sekä aikuiset jotka rohkaisevat kiusaamaan (omalla asenteellaan).
Myytti 8. Hormoneja annetaan jo 10-vuotiaille!
Ei anneta. Lapselle voidaan antaa hormoniblokkereita, jotka pysäyttävät murrosiän, jotta lapsi saa aikaa pohtia sukupuoli-identiteettiään ilman murrosiän tuomia fyysisiä muutoksia. Yleensä näitä blokkereita ei määrätä alle 12-vuotiaille. Yleisin blokkerilääke on leuprolide, jota on käytetty pysäyttämään liian aikaisin alkanutta murrosikää, ja paljon nuoremmille lapsille. Blokkerihoidon syynä on se, että väärän sukupuolen murrosiän läpikäyminen on enimmäkseen peruuttamatonta, ja vahingoittaa lasta mm. aiheuttamalla kehodysforiaa ja vaikeuttamalla myöhempiä hoitoja. Leuproliden vaikutukset eivät ole pysyviä, toisin kuin murrosiän aiheuttamat fyysiset muutokset. Lähde 1, lähde 2, lähde 3
Myytti 9. Emme tiedä pitkäaikaisvaikutuksista tarpeeksi!
Tämä on ns. huolitrollausta. Leuprolide on ollut hyväksytty hormoniblokkerilääke vuodesta 1993 (USAssa). Pitkäaikaisvaikutuksia peräävät ihmiset vaativat yleensä 25 vuoden seurantajaksoa. Näin pitkää seurantajaksoa ei vaadita millekään lääkkeelle tai hoidolle missään. Markkinoilla on paljon lääkkeitä, joiden kaikkia vaikutuksia ei tiedetä. Jos kaikille lääkkeille vaadittaisiin ylipitkiä seurantajaksoja, odottaisimme ibuprofeenia vieläkin. Lähde
(Olen myös itse koonnut tutkimustietoa hormoniblokkereista tämän blogin Linkkejä-sivulle.)
Myytti 10. Entä jos nämä lapset muuttavat mielensä?
Sosiaalisesti transitioituneet lapset voivat transitioitua takaisin helposti. 11-12-vuoden iän jälkeen tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Jos heillä on blokkerilääkitys, he lopettavat sen käytön, ja murrosikä jatkuu siitä mihin se jäi. 16 vuoden iässä transidentiteetti on lähes varmasti pysyvä. Hormonikorvaushoitoa annetaan vasta 16 vuotta täyttäneille. Lääketieteelliset ja mielenterveydelliset hoitokäytännöt on suunniteltu niin, että peruuttamattomia askelia otetaan vasta sitten, kun on ensin varmistuttu siitä, että se on oikea hoitomuoto. Lähde 1, lähde 2, lähde 3
Myytti 11. Näiden lasten pitäisi odottaa, kunnes he ovat 18, ennen mitään lääkkeellisiä hoitoja. Entä jos he katuvat myöhemmin?
Jos odotetaan 18 vuoden ikään, on liian myöhäistä estää pysyviä fyysisiä muutoksia, jotka aiheuttavat pysyvää psykologista haittaa ja vaikeuksia toimia yhteisössä, joka ei hyväksy sukupuolen epätyypillistä ilmaisua ("mies mekossa"). Tutkimuksissa nähdään selvästi, miten tällainen odottava hoitonäkökulma ja torjuva lähipiiri vaikuttavat mielenterveyteen negatiivisesti, ja toisaalta, miten sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito ja myönteinen, hyväksyvä lähipiiri vaikuttavat mielenterveyteen positiivisesti. Lähde
Myytti 12. Trans-aktivistit haluavat laittaa kaikki nämä lapset transhoitoihin.
Ei. Ei. Tuhat kertaa ei. Monet näistä lapsista voivat käyttäytyä sukupuolelleen epätyypillisesti, mutta eivät identifioidu toiseen sukupuoleen. Kukaan ei halua tällaisten lasten menevän transhoitoihin. Ei kukaan. Tämä väite on olkiukko.
Sukupuoli-identiteettiä vahvistava hoitomuoto tukee sukupuoli-identiteetin tutkimista ja kehittymistä ilman mitään tiettyä identiteettiä tai sukupuolen ilmaisua. Hoitotahot eivät työnnä lapsia mihinkään suuntaan, vaan he kuuntelevat lapsia, ja lasten vanhempien avustuksella tulkitsevat, mitä lapsi haluaa kertoa sukupuoli-identiteetistään ja sen ilmaisusta. He työskentelevät sukupuoli-identiteetin terveyttä kohentavasti, jotta lapsi voisi elää sellaisessa sukupuoli-identiteetissä, joka tuntuu hänestä luontaisimmalta, ja jotta hän voi ilmaista sitä vapaasti tulematta torjutuksi. Lähde
Translasten vanhemmat haluavat lapselleen samaa, mitä muutkin vanhemmat: että lapsi saa elää onnellisena, turvassa, rakastettuna. Jos lääketiede voi auttaa heitä tässä, he taistelevat sen puolesta kynsin hampain. Niin jokainen hyvä vanhempi tekisi.
---------
Translapsia ja -nuoria koskevat reaktiot ja käsitykset ovat Brynnin mukaan hyvin piintyneitä ja syvään juurtuneita. Väärinkäsitykset ja myytit rehottavat, ja niitä perustellaan lasten parhaan ajattelemisella. Joiltain osin väärinkäsitykset ovat samoja kuin transaikuisten kohdalla, joiltain osin erilaisia.
(Mielestäni tämä kappale on kirjan tärkeimpiä, etenkin nyt, kun translakia ollaan Suomessa uudistamassa. Erityisesti myytti nro 12! Nämä myytit ovat nähtävissä myös suomalaisessa keskustelussa. Brynn Tannehill käy ne läpi yksitellen, kumoten myytit tieteellisillä tutkimuksilla. Osa teksteistä on hyvin lyhyitä ja toteavia, ja se tekee kirjasta ja myös tästä blogitekstistä helppolukuisemman. Lisätietoja kannattaakin hakea lähdeviitteistä.)
Myytti 1. Lapset ovat liian nuoria tietääkseen ja päättääkseen sukupuolestaan.
Psykologien yhteisö on ylivoimaisen yksimielinen siitä, että sukupuoli-identiteetti kehittyy 2-3 vuoden iässä. Lääketieteellinen yhteisö on yksimielinen siitä, että aivojen sukupuolieroavaisuudet syntyvät kohdussa androgeenien läsnäolon tai poissaolon vaikutuksesta. Toisin sanoen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu määrittyvät ennen lapsen syntymää, ja 2-3 vuoden iässä lapsi kykenee ilmaisemaan sukupuoltaan. Päätöksentekoa koskien ainut päätös joka voidaan alaikäisten kohdalla tehdä, on sosiaalinen transitio, joka on täysin peruttavissa. Lähde 1, lähde 2
Myytti 2. Lapsi on sitä sukupuolta, mitä hänen genitaalinsa ovat.
Kehittyvä neurotieteenala on näyttämässä toteen, että sukupuolihormonit vaikuttavat aivojen kehitykseen. Sikiön sukuelimet kehittyvät kohdussa aiemmin kuin aivot, joiden kehitykseen vaikuttavat androgeenien pitoisuudet. On mahdollista, että aivot kehittyvät eri sukupuolelle tyypillisesti kuin sukuelimet.
Henkilön käsitys itsestään, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu syntyvät korvien välissä. Se, kuka ihminen on henkilönä, määrittyy aivojen harmaassa aineessa, ei sukuelimissä. Lähde 1, lähde 2
Myytti 3. Sukupuolta epätyypillisesti ilmaiseva käytös ja sukupuoli-identiteetti ovat seurausta vanhempien toiminnasta.
Tällä väitteellä pyritään yleensä viittaamaan siihen, että vanhempien liberaalit näkemykset, avioero tai transsukupuolisuuteen kannustava käytös olisivat lapsen sukupuoli-identiteetin takana. Silloin unohdetaan ne sukupuoleltaan epätyypilliset lapset, jotka kasvavat konservatiivisissa, uskonnollisissa tai isän ja äidin muodostamissa ehjissä perheissä, joissa vaalitaan perinteisiä sukupuolirooleja. Heitäkin on olemassa.
Ei ole olemassa tieteellisiä todisteita siitä, että vanhempien näkemykset tai käyttäytyminen vaikuttaisi lapsen sukupuoli-identiteettiin. Lähde 1, lähde 2
Myytti 4. Jos vain saisit hänet käyttäytymään kuten kunnon pojan/tytön täytyy, ongelma ratkeaisi.
Brynn vastaa tähän väärinkäsitykseen esittelemällä kaksi tapausta, joiden kohdalla näin meneteltiin. George Rekerin tapaus "Kirk", tytöksi identifioituva poika, altistettiin eheytysterapialle lapsena 1970-luvulla. Vanhemmat rankaisivat häntä fyysisesti aina, kun hän ei käyttäytynyt kuten poika. "Kirk" teki itsemurhan 38-vuotiaana. Toinen tapaus, David Reimer, kasvatettiin tyttönä epäonnistuneen ympärileikkauksen jälkeen. Behavioristinen psykologi John Money vakuutti Davidin vanhemmat siitä, että koska sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio ja opittua käytöstä, Davidille kannattaa rakentaa vagina ja kasvattaa hänet tyttönä. Tästä huolimatta David ei kokenut itseään tytöksi, ja alkoi teini-ikäisenä elää poikana. Myös hän päätyi itsemurhaan.
(Olen nähnyt Davidin tarinaa käytettävän päinvastaisena esimerkkinä; osoituksena siitä, että sukupuolenkorjausleikkaus johtaa itsemurhaan. Näin teki tunnettu detransitioitunut transkriittinen Walt Heyer. Kukin päätelköön itse, kumpi päätelmä on oikein.)
Näiden lasten sullominen laatikkoon, johon he eivät sopineet, tappoi heidät. Melkein kaikki translapsen vanhemmat, jotka Brynn on tavannut, ovat hyväksyneet lapsensa identiteetin viimeistään silloin, kun ovat ymmärtäneet, että he voivat valita joko hyväksymisen tai sen, että lapsi hylkää heidät. Lähde 1, lähde 2, lähde 3
Myytti 5. Lapseni sanoo olevansa norsu. Pitäisikö minun laittaa hänet pähkinädieetille? Ei! Nämä vanhemmat vain antavat periksi lapsen fantasialle.
Tässä kirjassa on jo tuotu esiin, että lapsen oletuksesta poikkeava sukupuoli-identiteetti ei ole fantasiaa; sillä on biologisia perusteita, ja mieheksi tai naiseksi identifioituminen ei ole fantasiaa (toisin kuin norsuksi identifioituminen). Tällainen lähestymistapa muistuttaa joidenkin suhtautumista autistisiin lapsiin; "näiden vanhempien pitäisi vain asettaa lapselleen rajat". Monet vanhemmat myöntyvät lapsensa sosiaaliseen transitioon, koska pelkäävät lapsen muuten tekevän itsemurhan, ja se on täysin perusteltu pelko. Lähde
Myytti 6. Olin nuorena poikatyttö, eikä minusta tullut transsukupuolista.
Tällainen henkilö on varmaankin käyttäytynyt sukupuolelle epätyypillisesti, mutta ei ole identifioitunut pysyvästi toiseen sukupuoleen. Sukupuolen epätyypillinen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti ovat eri asioita. Sukupuoli-identiteetti on se, millä tavoin ihminen itse kuvailee sukupuoltaan. Sukupuolen ilmaisu on yksilön ominaisuuksia ja käyttäytymistä, kuten esimerkiksi ulkomuoto, pukeutuminen, maneerit, puhetapa ja sosiaalinen kanssakäyminen, jotka voivat olla feminiinisiä tai maskuliinisia. Sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu eivät aina vastaa toisiaan. Naisella voi olla maskuliinisia ominaisuuksia, mutta hän voi silti olla sukupuoli-identiteetiltään nainen. Jos henkilö kokee sukupuolensa mieheksi, hänen sukupuoli-identiteettinsä on mies, riippumatta siitä miten hän pukeutuu tai käyttäytyy. Lähde
Myytti 7. Jos annat lapsen transitioitua sosiaalisesti, asetat hänet alttiiksi kiusaamiselle.
Tässä syytetään uhria. Eikö meidän pitäisi keskittyä ehkäisemään kiusaamista, eikä saada uhria sopeutumaan? Lasten pakottaminen käyttäytymään vastoin omaa sukupuoli-identiteettiään ei ole hyväksyttävää. Tilannetta voi verrata raiskaukseen: syytetäänkö raiskauksesta uhria vai raiskaajaa?
Sosiaalisesti transitioituneen lapsen vanhemmat eivät ole vastuussa, jos heidän lastaan kiusataan. Yleensä he tekevät kaikkensa sen eteen, että lapsi voisi elää ja olla onnellinen. Vastuussa ovat ne jotka kiusaavat, aikuiset jotka eivät puutu siihen, sekä aikuiset jotka rohkaisevat kiusaamaan (omalla asenteellaan).
Myytti 8. Hormoneja annetaan jo 10-vuotiaille!
Ei anneta. Lapselle voidaan antaa hormoniblokkereita, jotka pysäyttävät murrosiän, jotta lapsi saa aikaa pohtia sukupuoli-identiteettiään ilman murrosiän tuomia fyysisiä muutoksia. Yleensä näitä blokkereita ei määrätä alle 12-vuotiaille. Yleisin blokkerilääke on leuprolide, jota on käytetty pysäyttämään liian aikaisin alkanutta murrosikää, ja paljon nuoremmille lapsille. Blokkerihoidon syynä on se, että väärän sukupuolen murrosiän läpikäyminen on enimmäkseen peruuttamatonta, ja vahingoittaa lasta mm. aiheuttamalla kehodysforiaa ja vaikeuttamalla myöhempiä hoitoja. Leuproliden vaikutukset eivät ole pysyviä, toisin kuin murrosiän aiheuttamat fyysiset muutokset. Lähde 1, lähde 2, lähde 3
Myytti 9. Emme tiedä pitkäaikaisvaikutuksista tarpeeksi!
Tämä on ns. huolitrollausta. Leuprolide on ollut hyväksytty hormoniblokkerilääke vuodesta 1993 (USAssa). Pitkäaikaisvaikutuksia peräävät ihmiset vaativat yleensä 25 vuoden seurantajaksoa. Näin pitkää seurantajaksoa ei vaadita millekään lääkkeelle tai hoidolle missään. Markkinoilla on paljon lääkkeitä, joiden kaikkia vaikutuksia ei tiedetä. Jos kaikille lääkkeille vaadittaisiin ylipitkiä seurantajaksoja, odottaisimme ibuprofeenia vieläkin. Lähde
(Olen myös itse koonnut tutkimustietoa hormoniblokkereista tämän blogin Linkkejä-sivulle.)
Myytti 10. Entä jos nämä lapset muuttavat mielensä?
Sosiaalisesti transitioituneet lapset voivat transitioitua takaisin helposti. 11-12-vuoden iän jälkeen tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Jos heillä on blokkerilääkitys, he lopettavat sen käytön, ja murrosikä jatkuu siitä mihin se jäi. 16 vuoden iässä transidentiteetti on lähes varmasti pysyvä. Hormonikorvaushoitoa annetaan vasta 16 vuotta täyttäneille. Lääketieteelliset ja mielenterveydelliset hoitokäytännöt on suunniteltu niin, että peruuttamattomia askelia otetaan vasta sitten, kun on ensin varmistuttu siitä, että se on oikea hoitomuoto. Lähde 1, lähde 2, lähde 3
Myytti 11. Näiden lasten pitäisi odottaa, kunnes he ovat 18, ennen mitään lääkkeellisiä hoitoja. Entä jos he katuvat myöhemmin?
Jos odotetaan 18 vuoden ikään, on liian myöhäistä estää pysyviä fyysisiä muutoksia, jotka aiheuttavat pysyvää psykologista haittaa ja vaikeuksia toimia yhteisössä, joka ei hyväksy sukupuolen epätyypillistä ilmaisua ("mies mekossa"). Tutkimuksissa nähdään selvästi, miten tällainen odottava hoitonäkökulma ja torjuva lähipiiri vaikuttavat mielenterveyteen negatiivisesti, ja toisaalta, miten sukupuoli-identiteettiä tukeva hoito ja myönteinen, hyväksyvä lähipiiri vaikuttavat mielenterveyteen positiivisesti. Lähde
Myytti 12. Trans-aktivistit haluavat laittaa kaikki nämä lapset transhoitoihin.
Ei. Ei. Tuhat kertaa ei. Monet näistä lapsista voivat käyttäytyä sukupuolelleen epätyypillisesti, mutta eivät identifioidu toiseen sukupuoleen. Kukaan ei halua tällaisten lasten menevän transhoitoihin. Ei kukaan. Tämä väite on olkiukko.
Sukupuoli-identiteettiä vahvistava hoitomuoto tukee sukupuoli-identiteetin tutkimista ja kehittymistä ilman mitään tiettyä identiteettiä tai sukupuolen ilmaisua. Hoitotahot eivät työnnä lapsia mihinkään suuntaan, vaan he kuuntelevat lapsia, ja lasten vanhempien avustuksella tulkitsevat, mitä lapsi haluaa kertoa sukupuoli-identiteetistään ja sen ilmaisusta. He työskentelevät sukupuoli-identiteetin terveyttä kohentavasti, jotta lapsi voisi elää sellaisessa sukupuoli-identiteetissä, joka tuntuu hänestä luontaisimmalta, ja jotta hän voi ilmaista sitä vapaasti tulematta torjutuksi. Lähde
Translasten vanhemmat haluavat lapselleen samaa, mitä muutkin vanhemmat: että lapsi saa elää onnellisena, turvassa, rakastettuna. Jos lääketiede voi auttaa heitä tässä, he taistelevat sen puolesta kynsin hampain. Niin jokainen hyvä vanhempi tekisi.
perjantai 11. lokakuuta 2019
Muutamia blogosfäärin väärinkäsityksiä ja osatotuuksia sukupuolesta ja transaktivismista
Olen lukenut viime aikoina muutamia blogitekstejä, joissa viljellään selviä väärinkäsityksiä tai osatotuuksia sukupuolesta ja transaktivismista. Haluan oikaista niistä muutamia. (Seuraavassa postauksessa palaan Brynn Tannehillin kirjan pariin.)
Väärinkäsitys/osatotuus 1. Sukuelimet ja sukusolut määrittävät sukupuolen, joita on kaksi, koska niitä tarvitaan lisääntymiseen.
Kyllä, tämä pitää paikkansa suurimmalla osalla ihmisiä. Väite on osatotuus, koska se ei ota huomioon sitä muutamaa prosenttia, joiden kohdalla asia ei ole näin yksiselitteinen. En nyt anna mitään eksaktia prosenttilukua, koska en tiedä sitä, mutta noin 95% voisin veikata. Luku ei missään tapauksessa ole 99,9%, mutta ei myöskään alle 90%. Tämä prosenttiluku sisältää kromosomipoikkeavuudet, intersukupuoliset, sekä sukupuoleltaan epätyypilliset (transsukupuoliset kattoterminä).
Lisääntymiseen perustuva jaottelu on sekin totta, mutta ei ainoa totuus. Se, mitä haluan sanoa, on:
se, että myönnetään, että on olemassa ihmisiä, joiden sukupuoli ei ole yksiselitteinen, ei häivytä sitä tosiseikkaa, että useimmiten se on yksiselitteinen.
Nämä molemmat selitykset voivat olla läsnä yhtä aikaa, ne eivät sulje toisiaan pois. Väärinkäsitys johtunee siitä, että asioita halutaan yksinkertaistaa ja pitää ne selkeinä, jotta ne ovat helposti ymmärrettävissä. Tämä on ihan luonnollista.
Nämä molemmat selitykset voivat olla läsnä yhtä aikaa, ne eivät sulje toisiaan pois. Väärinkäsitys johtunee siitä, että asioita halutaan yksinkertaistaa ja pitää ne selkeinä, jotta ne ovat helposti ymmärrettävissä. Tämä on ihan luonnollista.
On myös ihan luonnollista, että elävissä olennoissa, kuten ihmisissä, esiintyy poikkeavuuksia, kuten esimerkiksi sukupuoleltaan epätyypillisiä henkilöitä. Vaikka he ovat poikkeavia sikäli, että heitä on selkeästi vähemmän, se ei tee heistä kuitenkaan luonnottomia, epänormaaleja tai sairaita. Kirjoitin tästä aikaisemmassa blogitekstissäni "Mistä transsukupuolisuus johtuu?", ja ilmiön nimi on entropia. Kirjoitin näin:
Artikkeli blogissa "Conatus features" esittää väitteen, että homoseksuaalisuuden olemassaololle voi olla darwinistinen syy: ihmiskunta on lisääntynyt/lisääntymässä maapallon kantokyvyn yli, joten on evolutiivisesti järkevää, että syntyy myös lisääntymiskyvyttömiä yksilöitä. Tätä voi soveltaa myös transsukupuolisiin, koska heistä tulee hoitojen myötä lisääntymiskyvyttömiä. Hieman samaa selitystä esittää Dr. Emmy James artikkelissaan "Identiteetin biokemiallinen luonne":
"Tiede tukee sukupuolen identiteettejä, jotka poikkeavat normista. Ainoa syy, miksi ihmiset alun alkaen pakottavat itsensä normeihin, on sosiaalinen hyväksyntä, joka ironista kyllä pohjautuu luonnollisen, biokemiallisen sukupuolen määräytymisen väärinymmärrykseen. Me emme kapinoi sukupuolia vastaan. LUONTO kapinoi, entropian välityksellä." (entropia kuvastaa asioiden pyrkimystä kohti suurempaa epäjärjestystä)
En pidä siitä, että tätä väitettä käytetään torjumaan transfobia vetoamalla siihen, että se on biologiaa, eikä transfobiaa. Jos et tunnusta sukupuolen moninaisuutta ja vetoat biologiaan, kiellät sen muutaman prosentin olemassaolon, ja se on transfobiaa.
Väärinkäsitys 2. Sukupuolen epätyypillinen ilmaisu on transaktivistien mielestä sama kuin sukupuolen moninaisuus tai transsukupuolisuus.
No ei ole. Tai ei ainakaan pitäisi olla. Kyseessä on kaksi eri asiaa. On olemassa maskuliinisesti käyttäytyviä naisia, ja feminiinisesti käyttäytyviä miehiä, jotka eivät ole transsukupuolisia. Trans-aktivistit eivät ole painostamassa heitä transhoitoihin. Tai jos ovat, heidän pitäisi lopettaa se.
Sukupuolikriittisten sivustoilla on "olin jo lapsena poikatyttö, ja jos silloin olisi ollut tällaista trans-aktivismia kuin nyt, minut olisi työnnetty trans-hoitoihin" -tarinoita. Sillä lailla ihan hyvä, että näitä tarinoita on esillä, koska ne tuovat esiin sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun erot. Mutta sillä lailla huono, että trans-aktivistit leimataan "hoitoihin pakottajiksi", ja transaktivismi saa kiihkoilun leiman. Jos tällaista toimintaa ilmenee, eli hoitoihin mennään sukupuolen ilmaisun eikä identiteetin perusteella, se mitä todennäköisimmin johtaa detransitioitumiseen. Esimerkiksi uudehko aihetta käsittelevä blogi "Sinne ja takaisin" kertoo mielestäni mm. tällaisesta ilmiöstä.
Radikaalifeministi-blogissa käydään läpi Setan opasta sukupuolen moninaisuudesta, ja lytätään se suunnilleen maan rakoon. Blogin näkökulma on yhdistelmä ykkös- ja kakkoskohtia tässä listauksessani. Setan materiaali on tarkoitettu avuksi sellaiselle ihmiselle, joka kenties on huomannut, ettei koe biologista sukupuoltaan luontevaksi, sekä ihan kaikille ihmisille tuomaan esiin sitä tosiseikkaa, että kaikille sukupuoli ei ole yksinkertaisesti määrittyvä asia. Tällaista tilannetta on usein helpointa kuvailla käyttäytymisen ja pukeutumisen kautta, varsinkin lasten kohdalla. Se ei tarkoita sitä, että jos tyttö on kiinnostunut autoista, hän on poika. Jo oppaan kansisivulla lukee: "Kaikki tavat elää todeksi omaa sukupuoltaan ovat luonnollisia". Tämä sisältää siis myös poikamaiset tytöt ja tyttömäiset pojat. Heitä ei työnnetä transmuottiin. Heitä autetaan löytämään oma identiteettinsä.
EDIT. Vääriymmärrys on myös se, että transaktivismi jotenkin vahvistaisi sukupuolistereotypioita. Esimerkiksi oman trans-poikani harrastukset ovat tytöille tyypillisiä, eikä hän ole niitä lopettanut sen jälkeen, kun ymmärsi olevansa poika. Eikä kukaan ole painostanutkaan häntä niitä lopettamaan, tietenkään. Tässä yksi tutkimus, joka toteaa, että sosiaalisesti transitioituneet translapset ja heidän sisaruksensa tukevat sukupuolistereotypioita vähemmän kuin kontrolliryhmä.
Naurettava tulkinta Setan oppaasta on tahallista mustamaalausta, jolla on selvä tarkoitus: kyseenalaistaa Setan asiantuntijuus.
Radikaalifeministi-blogissa käydään läpi Setan opasta sukupuolen moninaisuudesta, ja lytätään se suunnilleen maan rakoon. Blogin näkökulma on yhdistelmä ykkös- ja kakkoskohtia tässä listauksessani. Setan materiaali on tarkoitettu avuksi sellaiselle ihmiselle, joka kenties on huomannut, ettei koe biologista sukupuoltaan luontevaksi, sekä ihan kaikille ihmisille tuomaan esiin sitä tosiseikkaa, että kaikille sukupuoli ei ole yksinkertaisesti määrittyvä asia. Tällaista tilannetta on usein helpointa kuvailla käyttäytymisen ja pukeutumisen kautta, varsinkin lasten kohdalla. Se ei tarkoita sitä, että jos tyttö on kiinnostunut autoista, hän on poika. Jo oppaan kansisivulla lukee: "Kaikki tavat elää todeksi omaa sukupuoltaan ovat luonnollisia". Tämä sisältää siis myös poikamaiset tytöt ja tyttömäiset pojat. Heitä ei työnnetä transmuottiin. Heitä autetaan löytämään oma identiteettinsä.
EDIT. Vääriymmärrys on myös se, että transaktivismi jotenkin vahvistaisi sukupuolistereotypioita. Esimerkiksi oman trans-poikani harrastukset ovat tytöille tyypillisiä, eikä hän ole niitä lopettanut sen jälkeen, kun ymmärsi olevansa poika. Eikä kukaan ole painostanutkaan häntä niitä lopettamaan, tietenkään. Tässä yksi tutkimus, joka toteaa, että sosiaalisesti transitioituneet translapset ja heidän sisaruksensa tukevat sukupuolistereotypioita vähemmän kuin kontrolliryhmä.
Naurettava tulkinta Setan oppaasta on tahallista mustamaalausta, jolla on selvä tarkoitus: kyseenalaistaa Setan asiantuntijuus.
Väärinkäsitys/osatotuus 3. Terapiasta saa apua dysforian käsittelyyn, muita hoitoja ei välttämättä tarvita.
Tämä itse asiassa pitää paikkansa. Syy, miksi otin tämän esiin, on se, mitä sillä terapialla tarkoitetaan. Nykyään transpolit tarjoavat mm. sensitiivistä lyhytterapiaa dysforian ja ahdistuksen käsittelyyn, ja voi olla, että muita hoitoja ei tosiaankaan tarvita. Se on ehdottomasti hyvä asia.
Mutta: kaikille terapia ei riitä. Jotkut tarvitsevat edelleen hormonihoitoja, leikkauksia ja muuta hoitoa pystyäkseen elämään täysipainoista elämää. Sitä ei saa unohtaa. Ei pidä myöskään olettaa, että transpolilla tarjotaan ainoastaan hormonihoitoja ja leikkauksia.
Eheytysterapia on laajalti todettu epäeettiseksi. Transkriitikot usein käsittävät (tai esittävät) eheytysterapian vanhoillisena, uskonnollisesta taustasta annettuna "homojen käännytysterapiana", mutta se ei ole pelkästään sitä. Kaikki sellainen terapia, joka keskittyy ainoastaan saamaan potilaan hyväksymään biologisen sukupuolensa, ovat eheytysterapiaa, ja sitä tehdään myös ihan tavallisissa terveyskeskuksissa, eikä pelkästään uskonnollissa yhteisöissä. Lukekaa esimerkki Julmarian blogista. Tällainen terapia ei toimi, ja on erittäin tuomittavaa. Terapia, joka kuuntelee potilasta ja auttaa häntä löytämään identiteettinsä ilman ennakko-oletuksia lopputuloksesta, on toimivaa terapiaa, eikä eheytysterapiaa tässä epäeettisessä mielessä.
Seta käyttää opasmateriaalissaan sanaa "identiteettityö" kuvaamaan oman identiteetin tutkimista, pohtimista ja kokeiluja. Yhdessä blogissa vihjattiin, että tämä kuulostaa ihan terapeuttiselta työskentelyltä, joka samassa oppaassa toisaalla tuomittiin vaaralliseksi ja epäeettiseksi. Tämä on tahallinen väärinymmärrys, jonka tavoitteena on saattaa Seta huonoon valoon.
----------
Mahdollisille kommentoijille tiedoksi: en aio käyttää aikaani Setan oppaiden kommentointiin tämän enempää.
sunnuntai 6. lokakuuta 2019
Myyttejä sukupuolenkorjausleikkauksista
Tässä blogitekstissä suomennan Brynn Tannehillin kirjasta "Everything you ever wanted to know about trans" osan luvusta, jonka otsikko on "Myths about gender confirmation surgery".
Ennen tätä lukua Tannehill käy läpi transsukupuolisuusdiagnoosin historiaa. Tässä lyhyt tiivistys siitä ensin:
1. Psykiatrisen yhteisön suhtautumisessa transsukupuolisuuteen on nähtävissä yhteneväistä kehitystä kuin suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen: sairausperustasta siirrytään depatologisointiin (poistetaan sairausluokituksesta). (Lähde)
2. Sukupuoli-identiteetin häiriö mainitaan ensimmäisen kerran sairausluokituksessa (DSM-3) vuonna 1980 otsikon transseksuaalisuus alla. DSM = Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders on yhdysvaltalainen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmä.
3. DSM-4 vuodelta 1994 korvasi transseksuaalisuuden -> sukupuoli-identiteetin häiriö nuorilla ja aikuisilla (lapsilla oma diagnoosi: sukupuoli-identiteetin häiriö lapsella).
4. DSM-4:n ongelmallinen kriteeristö lasten kohdalla johti siihen, että sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat lapset luokiteltiin transsukupuolisiksi, ja tästä johtuen jotkut terapeutit väittivät parantaneensa transsukupuolisia lapsia, vaikka kyse oli vain epätyypillisestä käytöksestä, eikä identifioitumisesta toiseen sukupuoleen. Tämä johti myös ongelmallisiin tutkimustuloksiin. (Lähde, toinen lähde)
5. DSM-5 sisältää diagnoosin sukupuoliristiriita, mutta ei transsukupuolisuutta, ja korjaa diagnoosin lasten kohdalla.
6. World Health Organization WHO on poistanut transsukupuolisuuden mielenterveyden häiriöistä uusimmassa ICD-11 -sairausluokituksessa ja siirtänyt sen seksuaaliterveyden luokkaan (v. 2019).
Lääketieteen ammattilaiset ja ammattilaisjärjestöt tukevat ja suosittelevat sukupuoli-identiteettiä vahvistavia hoitoja (lähde), jotka voivat olla hormonaalisia, kosmeettisia tai leikkaushoitoja.
----------
Myytti 1. Kaikki transsukupuoliset haluavat kaikki hoidot
Sukupuoliristiriidan hoito ei ole automaattisesti samanlainen kaikille. Osoitettu hoito sisältää kaiken sen, millä henkilön kokemaa sukupuoliristiriitaa voidaan vähentää. Joillekin riittää sosiaalinen transitio, eli kokemassaan sukupuolessa eläminen. Toiset tarvitsevat hormonikorvaushoitoa. Jotkut tarvitsevat rintojen poiston tai lisäämisen, karvojen poistoa laserilla, kasvokirurgiaa, tai sukuelinten korjausleikkauksen.
Myytti 2. Kyseessä ei ole elämä tai kuolema
80 % transsukupuolisista on harkinnut itsemurhaa, noin 41 % yrittää itsemurhaa. Asianmukaiseen hoitoon pääseminen vähentää transsukupuolisten itsemurhariskiä 67 - 84 %. Jos tätä verrataan syöpään, joka tappaa 41 % potilaista, ja olisi tiedossa hoito, jolla tätä voidaan vähentää 67 - 84 %, asiasta ei väiteltäisi yhtään. (Lähde 1, lähde 2, lähde 3)
Myytti 3. Transsukupuoliset tarvitsevat terapiaa, eivät leikkauksia
Lääketieteen ja mielenterveyden ammattilaiset ovat tienneet yli 50 vuoden ajan, että henkilön sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalista suuntautumista ei voi muuttaa. Sitä on kyllä yritetty, surullisin tuloksin. Keinoina on käytetty huumeita, lääkkeitä, keskusteluterapiaa, fyysistä väkivaltaa, käyttäytymisterapiaa, sähköshokkihoitoa, lobotomiaa, kemiallisia kastraatioita. Eheytyshoidot ovat laajalti kiellettyjä hoitomuotoja. Sukupuoli-identiteettiä vahvistavat hoidot perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. (Lähde 1, lähde 2, lähde 3, lähde 4)
Myytti 4. Hoito on kosmeettista
Sukupuoli-identiteettiä vahvistavat hoidot parantavat transsukupuolisten seksuaalista ja mielenterveydellistä toimintakykyä sekä sosio-ekonomista statusta ja perhe-elämää. Tämä ei ole kosmeettinen (ulkonäköä parantava) hoitotulos, vaan merkittävästi elämänlaatua parantava tulos. (Lähde)
(jätän tästä välistä pois myytit 5 ja 6 vähemmän kiinnostavina)
Myytti 7. Mielenterveydellä ei ole mitään tekemistä fyysisen kehon kanssa
Jos sukuelimissäsi olisi jotain fyysistä vikaa, kuinka epätoivoisesti haluaisit saada sen parannettua? Miltä sinusta tuntuisi, jos sitä ei voisi parantaa? Olisitko masentunut, koska se tarkoittaisi elinikäistä yksinäisyyttä ja selibaattia? Olisitko masentunut, koska aina kun katsot peiliin, menet kylpyhuoneeseen, menet suihkuun, tuntisit itsesi kummajaiseksi? Transsukupuolisille romanttiset suhteet ovat hyvin vaikeita, koska cis-sukupuolisten on vaikea käsitellä primäärien ja sekundääristen sukupuolisten ominaisuuksien ristiriitaa. Aivojen sisäisen kehonkuvan ja fyysisen kehon epäjatkuvuus on myös erittäin ahdistava kokemus, joka vaikuttaa mielenterveyteen.
Myytti 8. Hoitakaa masennusta, ei sukupuolidysforiaa
On parempi hoitaa syytä kuin oireita. Joillakin sukupuoliristiriidasta kärsivistä ihmisistä on masennusta, ja sitä pitää hoitaa. Ei kuitenkaan ole todennäköistä, että masennus paranee hoitamatta sukupuoliristiriitaa.
Myytti 9. En halua maksaa tällaisia hoitoja veroillani / vakuutuksessani
Tutkimukset osoittavat, että transsukupuolisten hoidot eivät maksa kovin paljon. (Huom. esimerkit Yhdysvalloista!) The Transgender Law Center:n laskelmat osoittavat, että jos terveysvakuutuksesi on 4000 dollaria vuodessa, transsukupuolisten hoidon lisääminen nostaa vakuutusmaksua 17 centtiä vuodessa. Vertailun vuoksi: Yhdysvaltain puolustusministeriö käyttää erektiohäiriöiden hoitoon vuosittain 10 kertaa suuremman summan, kuin transsukupuolisten hoitoihin käytetään. (Lähde 1, lähde 2)
Myytti 10. Se on terveiden kudosten silpomista
Sukupuolenkorjausleikkaukset eivät ole silpomista, vaan korjaamista. WPATH:n (ja monen muun lääketieteellisen organisaation) mukaan leikkaukset eivät ole kosmeettisia tai valinnaisia, vaan lääketieteellisesti välttämättömiä. Myös oikeustapauksissa useat tuomioistuimet ovat todenneet, että korjausleikkaukset eivät ole kosmeettisia. (Lähde 1, lähde 2, lähde 3)
Myytti 11. Voinko saada korjausleikkauksen kissaksi, jos identifioidun kissaksi?
Tällaisen argumentin taustalla on ajatus siitä, että transsukupuolinen on mielenterveydeltään sairas, ja että transsukupuolisuus on harha josta voi parantua eheytyksellä tai rukouksilla. On olemassa ainakin 40 vuoden ajalta tutkimustuloksia, että ihminen voi identifioitua eri sukupuoleen, kuin mihin hänet on syntymässä määritetty. Ei ole olemassa tutkimustuloksia, että ihminen voi identifioitua kissaksi (tai taisteluhelikopteriksi).
(jätän tästä välistä pois vähemmän kiinnostavat myytit nro 12, 13 ja 14)
Myytti 15. Se ei muuta DNA:ta
Teknisesti väite on totta, mutta se on merkityksetöntä, kun aiheena on hoidon tarkoituksenmukaisuus. Vaikka sukupuolenkorjaushoidot eivät muuta henkilön DNA:ta, ne muuttavat hänen fyysistä kehoaan tavoilla, jotka vähentävät ahdistusta ja parantavat toimintakykyä. (Lähde)
----------
Lopuksi vielä pari myyttiä transmiesten sukuelinten korjausleikkauksista. Tämän osion kirjasta on kirjoittanut transmies, toimittaja Mitch Kellaway.
Myytti 1: Ilman sukuelinten korjausta transmies ei ole aito mies
Miehenä oleminen on niin paljon muuta kuin mitä hänellä on housuissaan. Ensisijaisesti miehenä oleminen on itsensä tuntemista mieheksi, työskentelyä sen eteen että on sellainen mies kuin haluaa olla, ja tulemista tunnustetuksi miehenä julkisesti ja intiimisti. Yksilö tietää sukupuolensa systeemiä paremmin. Cis- ja transmiehiä yhdistävät nämä tarpeet, samoin kuin loukatuksi ja uhatuksi tulemisen tunteet, jos heidän miehuutensa kielletään tai ohitetaan, erityisesti jos tämä tapahtuu ulkoisten tekijöiden kuten anatomian perusteella. Näin tapahtuu riippumatta siitä, ovatko sukuelimet näkyvillä vai eivät.
Myytti 2: Jos et ******, sukuelinten korjausleikkauksessa ei ole järkeä
On kiistatonta, että peniksillä on kunnioitettava asema patriarkassa. Länsimaisissa yhteisöissä (toimiva) penis = mies. Penis merkitsee paitsi miessukupuolta, myös sosiaalista statusta ja etuoikeutta. Tähdet otsikossa voivat tarkoittaa: kykene penetroivaan seksiin, pysty virtsaamaan seisaaltaan, omista kiveksiä, omista x cm pitkää penistä, saa sitä seisomaan ilman käsiä, ejakuloi spermaa, kykene siittämään, jne. Transmiehet haluavat sukuelinten korjausleikkauksia monista eri syistä. Yllä mainituista seikoista kukaan transmies ei halua kaikkea. Vaikka se, mitä transmies sukuelinkirurgialta toivoo, ei olisi saavutettavissa kirurgialla, ei se tarkoita että tällainen leikkaus olisi turha. Monet ideaaliset miehen sukuelinpiirteet eivät ole cismiestenkään saavutettavissa.
Sukuelinten korjausleikkauksissa on viime vuosina saavutettu merkittävää edistymistä. Sukuelinten korjausleikkauksissa on riskinsä, kuten kaikissa leikkauksissa aina on. Riskien merkittävyyteen vaikuttaa mm. leikattavan henkilön terveys. Etujen ja haittojen punnitseminen on potilaan ja lääkärin välinen asia.
Ennen tätä lukua Tannehill käy läpi transsukupuolisuusdiagnoosin historiaa. Tässä lyhyt tiivistys siitä ensin:
1. Psykiatrisen yhteisön suhtautumisessa transsukupuolisuuteen on nähtävissä yhteneväistä kehitystä kuin suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen: sairausperustasta siirrytään depatologisointiin (poistetaan sairausluokituksesta). (Lähde)
2. Sukupuoli-identiteetin häiriö mainitaan ensimmäisen kerran sairausluokituksessa (DSM-3) vuonna 1980 otsikon transseksuaalisuus alla. DSM = Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders on yhdysvaltalainen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmä.
3. DSM-4 vuodelta 1994 korvasi transseksuaalisuuden -> sukupuoli-identiteetin häiriö nuorilla ja aikuisilla (lapsilla oma diagnoosi: sukupuoli-identiteetin häiriö lapsella).
4. DSM-4:n ongelmallinen kriteeristö lasten kohdalla johti siihen, että sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat lapset luokiteltiin transsukupuolisiksi, ja tästä johtuen jotkut terapeutit väittivät parantaneensa transsukupuolisia lapsia, vaikka kyse oli vain epätyypillisestä käytöksestä, eikä identifioitumisesta toiseen sukupuoleen. Tämä johti myös ongelmallisiin tutkimustuloksiin. (Lähde, toinen lähde)
5. DSM-5 sisältää diagnoosin sukupuoliristiriita, mutta ei transsukupuolisuutta, ja korjaa diagnoosin lasten kohdalla.
6. World Health Organization WHO on poistanut transsukupuolisuuden mielenterveyden häiriöistä uusimmassa ICD-11 -sairausluokituksessa ja siirtänyt sen seksuaaliterveyden luokkaan (v. 2019).
Lääketieteen ammattilaiset ja ammattilaisjärjestöt tukevat ja suosittelevat sukupuoli-identiteettiä vahvistavia hoitoja (lähde), jotka voivat olla hormonaalisia, kosmeettisia tai leikkaushoitoja.
----------
Myytti 1. Kaikki transsukupuoliset haluavat kaikki hoidot
Sukupuoliristiriidan hoito ei ole automaattisesti samanlainen kaikille. Osoitettu hoito sisältää kaiken sen, millä henkilön kokemaa sukupuoliristiriitaa voidaan vähentää. Joillekin riittää sosiaalinen transitio, eli kokemassaan sukupuolessa eläminen. Toiset tarvitsevat hormonikorvaushoitoa. Jotkut tarvitsevat rintojen poiston tai lisäämisen, karvojen poistoa laserilla, kasvokirurgiaa, tai sukuelinten korjausleikkauksen.
Myytti 2. Kyseessä ei ole elämä tai kuolema
80 % transsukupuolisista on harkinnut itsemurhaa, noin 41 % yrittää itsemurhaa. Asianmukaiseen hoitoon pääseminen vähentää transsukupuolisten itsemurhariskiä 67 - 84 %. Jos tätä verrataan syöpään, joka tappaa 41 % potilaista, ja olisi tiedossa hoito, jolla tätä voidaan vähentää 67 - 84 %, asiasta ei väiteltäisi yhtään. (Lähde 1, lähde 2, lähde 3)
Myytti 3. Transsukupuoliset tarvitsevat terapiaa, eivät leikkauksia
Lääketieteen ja mielenterveyden ammattilaiset ovat tienneet yli 50 vuoden ajan, että henkilön sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalista suuntautumista ei voi muuttaa. Sitä on kyllä yritetty, surullisin tuloksin. Keinoina on käytetty huumeita, lääkkeitä, keskusteluterapiaa, fyysistä väkivaltaa, käyttäytymisterapiaa, sähköshokkihoitoa, lobotomiaa, kemiallisia kastraatioita. Eheytyshoidot ovat laajalti kiellettyjä hoitomuotoja. Sukupuoli-identiteettiä vahvistavat hoidot perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. (Lähde 1, lähde 2, lähde 3, lähde 4)
Myytti 4. Hoito on kosmeettista
Sukupuoli-identiteettiä vahvistavat hoidot parantavat transsukupuolisten seksuaalista ja mielenterveydellistä toimintakykyä sekä sosio-ekonomista statusta ja perhe-elämää. Tämä ei ole kosmeettinen (ulkonäköä parantava) hoitotulos, vaan merkittävästi elämänlaatua parantava tulos. (Lähde)
(jätän tästä välistä pois myytit 5 ja 6 vähemmän kiinnostavina)
Myytti 7. Mielenterveydellä ei ole mitään tekemistä fyysisen kehon kanssa
Jos sukuelimissäsi olisi jotain fyysistä vikaa, kuinka epätoivoisesti haluaisit saada sen parannettua? Miltä sinusta tuntuisi, jos sitä ei voisi parantaa? Olisitko masentunut, koska se tarkoittaisi elinikäistä yksinäisyyttä ja selibaattia? Olisitko masentunut, koska aina kun katsot peiliin, menet kylpyhuoneeseen, menet suihkuun, tuntisit itsesi kummajaiseksi? Transsukupuolisille romanttiset suhteet ovat hyvin vaikeita, koska cis-sukupuolisten on vaikea käsitellä primäärien ja sekundääristen sukupuolisten ominaisuuksien ristiriitaa. Aivojen sisäisen kehonkuvan ja fyysisen kehon epäjatkuvuus on myös erittäin ahdistava kokemus, joka vaikuttaa mielenterveyteen.
Myytti 8. Hoitakaa masennusta, ei sukupuolidysforiaa
On parempi hoitaa syytä kuin oireita. Joillakin sukupuoliristiriidasta kärsivistä ihmisistä on masennusta, ja sitä pitää hoitaa. Ei kuitenkaan ole todennäköistä, että masennus paranee hoitamatta sukupuoliristiriitaa.
Myytti 9. En halua maksaa tällaisia hoitoja veroillani / vakuutuksessani
Tutkimukset osoittavat, että transsukupuolisten hoidot eivät maksa kovin paljon. (Huom. esimerkit Yhdysvalloista!) The Transgender Law Center:n laskelmat osoittavat, että jos terveysvakuutuksesi on 4000 dollaria vuodessa, transsukupuolisten hoidon lisääminen nostaa vakuutusmaksua 17 centtiä vuodessa. Vertailun vuoksi: Yhdysvaltain puolustusministeriö käyttää erektiohäiriöiden hoitoon vuosittain 10 kertaa suuremman summan, kuin transsukupuolisten hoitoihin käytetään. (Lähde 1, lähde 2)
Myytti 10. Se on terveiden kudosten silpomista
Sukupuolenkorjausleikkaukset eivät ole silpomista, vaan korjaamista. WPATH:n (ja monen muun lääketieteellisen organisaation) mukaan leikkaukset eivät ole kosmeettisia tai valinnaisia, vaan lääketieteellisesti välttämättömiä. Myös oikeustapauksissa useat tuomioistuimet ovat todenneet, että korjausleikkaukset eivät ole kosmeettisia. (Lähde 1, lähde 2, lähde 3)
Myytti 11. Voinko saada korjausleikkauksen kissaksi, jos identifioidun kissaksi?
Tällaisen argumentin taustalla on ajatus siitä, että transsukupuolinen on mielenterveydeltään sairas, ja että transsukupuolisuus on harha josta voi parantua eheytyksellä tai rukouksilla. On olemassa ainakin 40 vuoden ajalta tutkimustuloksia, että ihminen voi identifioitua eri sukupuoleen, kuin mihin hänet on syntymässä määritetty. Ei ole olemassa tutkimustuloksia, että ihminen voi identifioitua kissaksi (tai taisteluhelikopteriksi).
(jätän tästä välistä pois vähemmän kiinnostavat myytit nro 12, 13 ja 14)
Myytti 15. Se ei muuta DNA:ta
Teknisesti väite on totta, mutta se on merkityksetöntä, kun aiheena on hoidon tarkoituksenmukaisuus. Vaikka sukupuolenkorjaushoidot eivät muuta henkilön DNA:ta, ne muuttavat hänen fyysistä kehoaan tavoilla, jotka vähentävät ahdistusta ja parantavat toimintakykyä. (Lähde)
----------
Lopuksi vielä pari myyttiä transmiesten sukuelinten korjausleikkauksista. Tämän osion kirjasta on kirjoittanut transmies, toimittaja Mitch Kellaway.
Myytti 1: Ilman sukuelinten korjausta transmies ei ole aito mies
Miehenä oleminen on niin paljon muuta kuin mitä hänellä on housuissaan. Ensisijaisesti miehenä oleminen on itsensä tuntemista mieheksi, työskentelyä sen eteen että on sellainen mies kuin haluaa olla, ja tulemista tunnustetuksi miehenä julkisesti ja intiimisti. Yksilö tietää sukupuolensa systeemiä paremmin. Cis- ja transmiehiä yhdistävät nämä tarpeet, samoin kuin loukatuksi ja uhatuksi tulemisen tunteet, jos heidän miehuutensa kielletään tai ohitetaan, erityisesti jos tämä tapahtuu ulkoisten tekijöiden kuten anatomian perusteella. Näin tapahtuu riippumatta siitä, ovatko sukuelimet näkyvillä vai eivät.
Myytti 2: Jos et ******, sukuelinten korjausleikkauksessa ei ole järkeä
On kiistatonta, että peniksillä on kunnioitettava asema patriarkassa. Länsimaisissa yhteisöissä (toimiva) penis = mies. Penis merkitsee paitsi miessukupuolta, myös sosiaalista statusta ja etuoikeutta. Tähdet otsikossa voivat tarkoittaa: kykene penetroivaan seksiin, pysty virtsaamaan seisaaltaan, omista kiveksiä, omista x cm pitkää penistä, saa sitä seisomaan ilman käsiä, ejakuloi spermaa, kykene siittämään, jne. Transmiehet haluavat sukuelinten korjausleikkauksia monista eri syistä. Yllä mainituista seikoista kukaan transmies ei halua kaikkea. Vaikka se, mitä transmies sukuelinkirurgialta toivoo, ei olisi saavutettavissa kirurgialla, ei se tarkoita että tällainen leikkaus olisi turha. Monet ideaaliset miehen sukuelinpiirteet eivät ole cismiestenkään saavutettavissa.
Sukuelinten korjausleikkauksissa on viime vuosina saavutettu merkittävää edistymistä. Sukuelinten korjausleikkauksissa on riskinsä, kuten kaikissa leikkauksissa aina on. Riskien merkittävyyteen vaikuttaa mm. leikattavan henkilön terveys. Etujen ja haittojen punnitseminen on potilaan ja lääkärin välinen asia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)