Maanantaina 17.5. vietetään transfobian vastaista päivää.
Niin sanotulle tavalliselle tallaajalle sana transfobia tarkoittanee muihin fobioihin verrattavaa irrationaalista kauhua, pelkoa tai vastenmielisyyttä, tai suoraa väkivaltaa transsukupuolisia kohtaan. Transfobia tarkoittaa kuitenkin muutakin. Fobinen käyttäytyminen voi ilmetä mitätöintinä, vähättelynä, poissulkemisena, häirintänä tai syrjintänä. Transfobia rinnastuu seksismin ja rasismin kaltaisiin ilmiöihin. Kuten brittiläinen TransActual-sivusto asian määrittelee, transfobiaa on myös esimerkiksi se, jos kannattaa tiukkoja rajoituksia transihmisten terveydenhoidolle.
Gender critical eli sukupuolikriittiset ovat kasvava ilmiö erityisesti Isossa-Britanniassa, ja täällä Suomessakin se näkyy erilaisilla keskustelualustoilla. Omasta mielestään he eivät ole transfoobikkoja, vaan realisteja. LGB Alliance on yhdistys, jonka ovat perustaneet nämä sukupuolikriittiset, ja he väittävät ajavansa homojen, lesbojen ja biseksuaalien oikeuksia, mutta tähän mennessä he ovat keskittyneet lähinnä kampanjoimaan transihmisten oikeuksia vastaan. Nyt myös Suomeen on tällä viikolla perustettu LHB-liitto, joka seuraa edellisen jalanjäljissä.
Transfobian vastaisen päivän kunniaksi ajattelin käydä hieman läpi heidän perustelujaan sille, miksi he eivät ole transfobisia, vaan realisteja. Olen nyt joitakin vuosia seuraillut heidän kirjoitteluaan, ja yrittänyt ymmärtää, miten he ajattelevat. En ole onneksi ainut, joka tätä on miettinyt, joten voin tukeutua esimerkiksi Kim Hipwellin kirjoitukseen. Kim tiivistää gender criticalien ydinuskomukset seuraaviin kolmeen (vapaa käännös, yritän välttää vaikeita termejä):
1. Gender eli sukupuoli-identiteetti on termi, jonka olemassaolon he pyrkivät kieltämään. Tämä johtuu siitä, että ilman sukupuoli-identiteetin käsitettä transsukupuolisuutta ei voida tyydyttävästi selittää, ja sehän heille sopii.
2. Sukupuolen ja sukupuoli-identiteetin ilmaisu on sukupuolikriittisten mielestä kuin irrotettava kuori, jolla ei ole yhteyttä sukupuoli-identiteettiin (eihän sillä voi olla, koska sitä ei ole olemassa heidän uskomuksensa mukaan). Tämän ydinuskomuksen avulla voidaan selittää transihmisten sukupuolen ilmaisu vilpilliseksi, epärehelliseksi.
3. Ainoastaan binäärinen sukupuolijaottelu on pätevä, jolloin ihmisiä ei tarvitse jakaa eri ryhmiin sukupuoli-identiteetin perusteella.
----------
1. Kim käyttää tämän uskomuksen kohdalla termiä ontologia (olevaisen perimmäisen olemuksen tutkiminen).
Mitä transsukupuolisuus perimmältään on? Transsukupuolisuuden määritelmä edellyttää käsitteen sukupuoli-identiteetti määrittelyä, koska transsukupuolisen ihmisen sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuoltaan, eli hän kokee sukupuoliristiriitaa syntymässä määriteltyä sukupuolta kohtaan.
Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa ihmisen omaa sisäistä ymmärrystä sukupuolestaan tai sukupuolettomuudestaan. Esimerkiksi, kun ihminen havainnoi sukupuolensa kehonsa piirteiden perusteella, ja se johtaa ymmärrykseen sukupuolesta, syntyy sukupuoli-identiteetti.
Jos kyseenalaistaa sukupuoli-identiteetin olemassaolon, kyseenalaistaa samalla kaiken muunkin sellaisen olemassaolon, joka on ihmisen oma ymmärrys asiasta. Jos väittää, että sukupuoli-identiteettiä ei ole olemassa, väittää samalla, että ihminen ei ymmärrä olevansa jotain sukupuolta.
On olemassa sukupuoli-identiteetti "agender", joka tarkoittaa kirjaimellisesti sukupuoli-identiteetitöntä sukupuoli-identiteettiä, suomeksi lähinnä oleva termi lienee muunsukupuolinen. Sukupuolikriittiset eivät kuitenkaan julistaudu agendereiksi, vaikka he sanoisivat, ettei heillä ole sukupuoli-identiteettiä, koska silloinhan he olisivat itsekin transihmisiä. Sen sijaan he uskovat paradoksiin "Minulla ei ole sukupuoli-identiteettiä, mutta olen nainen."
Jotta tämä paradoksaalinen väite voisi pitää paikkansa, olisi hyväksyttävä, että mies ja nainen voidaan määritellä täysin ilman psykologista korrelaatiota. Kehon eli biologian/fysiologian ja mielen eli psykologian pitäisi siis olla toisistaan täysin erilliset. Väitteen esittäjä ei siis omaa subjektiivista käsitystä itsestään joko miehenä tai naisena. Tämä kuulostaa melko originellilta jos sitä miettii esimerkiksi jonkin muun kehoon liittyvän asian yhteydessä, esimerkiksi nälän. "En koe nälkää, mutta havainnoin kehoni biologista tilaa ravitsemuksellisen riittävyyden perusteella." On tietysti olemassa tilanteita ja tiloja, joissa ihminen ei havaitse kehonsa nälkäviestejä, tai joissa muutoin ihmisen biologiset ja psykologiset viestit ovat ristiriidassa keskenään, mutta vapaaehtoisesti tällaista valintaa ei pysty tekemään.
Ihminen voi ymmärtää sukupuolensa joko kehon biologiasta tai sukupuoli-identiteetistä käsin, ja molemmat näkökulmat sisältävät sukupuoli-identiteetin. Nämä näkökulmat eivät ole mitenkään luontaisesti ristiriidassa keskenään. Suurimmalla osalla ihmisistä nämä käsitykset ovat keskenään yhteneväiset, eikä ristiriitaa ole, jolloin on ymmärrettävää, että sukupuoli-identiteetti erillisenä käsitteenä sukupuolesta tuntuu turhalta, mutta olemassa se silti on.
Yksi sellainen selitys transsukupuolisuudelle, joka ei sisällä sukupuoli-identiteettiä, on autogynefilia. Tätä selitystä sukupuolikriittiset mielellään käyttävätkin näkemystensä perustelemiseksi. Autogynefiili tarkoittaa miestä, joka kiihottuu seksuaalisesti ajatuksesta itsestään naisena. Se on seksuaalinen parafilia, joka on laajasti lääketieteen ja transyhteisön hylkäämä. Tällä selityksellä on kuitenkin kätevä perustella, miksi transnaiset tulisi sulkea pois naisten tiloista, koska hehän ovat siellä vain kiihottuakseen (tai jotain sinne päin). Julia Seranon artikkeleista voi lukea lisää.
Toinen tapa yrittää välttää viittauksia sukupuoli-identiteettiin on sukupuolidysforian diagnoosiin sen sijasta. Ajatuksena on, että dysforia voidaan havaita objektiivisemmin. Kim viittaa Debbie Haytoniin esimerkkinä tästä ajattelusta. Debbie Hayton on transnainen, joka näkyvästi kampanjoi transfobisten riveissä, koska hän on sitä mieltä, että biologinen sukupuoli on tärkeämpi kuin sukupuoli-identiteetti. Kimin viittaus Haytoniin on tämä mielipidekirjoitus, jossa hän perustelee, miksi lakien tulee perustua fyysiseen todellisuuteen eikä tunteisiin. Kim toteaa, että koska on olemassa transihmisiä, joilla ei ole sukupuoliristiriitaa, perustelu ei ole pätevä. Lisäksi sukupuolidysforia ei ole objektiivisesti havaittavissa ja mitattavissa oleva asia, vaan se selvitetään subjektiivisin menetelmin eli kysymällä ihmiseltä itseltään, miten hän asian kokee. Eli jotta sukupuolidysforia voisi olla sukupuoli-identiteetistä vapaa selitys, olisi oltava keino diagnosoida sukupuolidysforia ilman subjektiivista kyselyä, ja tällaista ei ole olemassa. (Jonkin verran aivotutkimuksia on tehty, ja jotkut tutkimukset ovat löytäneet transihmisten aivoista merkkejä transsukupuolisuudesta, mutta luotettavia tuloksia ei vielä ole.)
Jäljelle jää vielä yksi keino välttää viittaus sukupuoli-identiteettiin, eli selitys että transihmiset ovat hämmentyneitä, harhaisia, tai valehtelijoita. Silloinhan transihmiset ovat vain mieleltään sairaita biologisen sukupuolensa edustajia. Transihmisyyttä ei ole olemassa, paitsi sairautena. Sukupuolikriittiset manifestoivat tätä uskomustaan mm. väärinsukupuolittamalla transihmisiä, tai kuvailemalla transnaista "transidentifioituvaksi mieheksi". Tähän uskomukseen perustuu myös heidän väitteensä, että transihmisiin kohdistuva eheytysterapia on toimiva hoitomuoto, koska se parantaa heidät tästä harhasta
Toinen transihmisten harhaisuuteen ja eheytykseen liittyvä väite on, että transihmisten sukupuoli-identiteetin hyväksyminen on pakotettua eheytysterapiaa homoille ja lesboille, jotka joutuvat muuttamaan seksuaalista suuntautumistaan, tai että homoiksi tai lesboiksi kasvavat nuoret "eheytetään" transsukupuolisiksi. Esimerkkinä tästä Kim linkkaa Kathleen Stockin artikkelin , ja vastapainoksi Kim suosittelee tutustumaan Christa Petersonin vasta-artikkeliin. Lisäksi Kim linkkaa mielenkiintoiseen Aleandro Zanghellinin artikkeliin, josta löytää runsaasti vasta-argumentteja sukupuolikriittisten uskomuksille.
Lyhyesti ilmaistuna Stock siis väittää, että mikäli lesbo hyväksyy transnaisen sukupuoli-identiteetin, lesbosta tuleekin heteroseksuaalinen (koska transnainen on biologisesti mies). Sanat homo ja lesbo menettävät merkityksensä, kun niillä ei voida enää kuvata seksuaalista kiinnostusta samaa (biologista) sukupuolta olevaan henkilöön. Logiikka ei toimi, jos sukupuoli-identiteetin käsite hylätään. Mutta jos se hyväksytään, logiikka toimii. Ongelma on siis täysin keksitty, koska sukupuoli-identiteetti on olemassaoleva ilmiö, kuten alussa todettiin.
Radikaalit feministit Janice Raymond ja Sheila Jeffreys ovat jo kauan sitten kirjoissaan "The transsexual empire" ja "Gender hurts" julistaneet, että ilman sukupuoli-identiteettiä transsukupuolisuutta ei ole olemassa. Tämä ei ole pelkkää teoriaa, sillä esimerkiksi Unkarin valtio on saattanut voimaan lain, jonka mukaan syntymätodistukseen merkittyä sukupuolta ei voi muuttaa.
2. Tämän uskomuksen kohdalla Kim käyttää termiä mereologia (osien ja kokonaisuuden suhde).
Sukupuolen ilmaisu sisältää kaiken
yksilön toiminnan ja käyttäytymisen, jolla hän ilmaisee itselleen ja
muille olevansa nainen, mies tai jotain muuta. Näitä ilmaisun tapoja ovat esimerkiksi vaatetus,
muu ulkonäkö, puhetyyli, ilmeet ja eleet.
Sukupuolikriittisessä uskomuksessa tämä sukupuolen ilmaisu on sukupuoli-identiteetistä irrallinen, kuin simpukan kuori, joka ei välttämättä ole yhteydessä ihmisen sisimpään. Kuoren voi ottaa pois ja vaihtaa toiseen. Näin voidaan tehdä tietoisesti esimerkiksi siinä tarkoituksessa, että halutaan herättää huomiota, järkyttää, rikkoa rajoja tai tabuja, jne. Sisimmän sijaan sukupuolen ilmaisu ohjautuu ulkoa päin, eli yhteiskunta ja sosiaaliset normit ohjaavat sukupuolen ilmaisua.
Sukupuoli-identiteetit voidaan siis poistaa hylkäämällä nämä sosiaaliset normit. Esimerkiksi lasten vaatteiden ja lelujen sukupuolineutraalius tähtää tähän. Sekä sukupuolikriittiset että transihmiset voivat olla samaa mieltä siitä, että kuluttamisen suhteen sukupuolineutraalius on tavoiteltavaa, mutta toiset tavoittelevat sillä sukupuolten tasa-arvoa ja toiset sukupuolen häivyttämistä, jotka ovat täysin eri asioita.
Jos ajatellaan kuitenkin, että sukupuolen ilmaisu on tiiviisti kytköksissä sukupuoli-identiteettiin niin, että se on osa ihmistä eikä ulkoapäin ohjattu vaihdettava kuori, siitä tulee vilpitöntä. Esimerkiksi musliminaisen huntu tai skottilaisen ruudullinen asu ovat merkkejä tietynlaisesta uskonnollisesta tai kansallisesta identiteetistä, joita luontaisesti pidämme vilpittöminä. Miksi sama ei pätisi sukupuolen ilmaisuun? Sukupuolen ilmaisua ei myöskään voi oikein välttää.
Sosiaaliset konstruktiot ovat osa materiaalista todellisuutta. Ne ilmenevät tavoissamme ja laeissamme, ja luovat mahdollisuuksien ja rajoitusten ympäristön, jossa mieli ja keho kehittyvät aivan kuten fyysinen maailmakin kehittyy. Sosiaalisista konstruktioista voi tulla meille yhtä materiaalisia kuin raaka fyysisyys; ne voivat muokata mieltämme ja aivojamme. Tällaisia sisäistettyjä konstruktioita ei saa "pois päältä" - esimerkiksi luku- ja kirjoitustaitoa.
Emme suoraan ymmärrä maailmaa, vaan lähinnä tulkitsemme sitä ja opimme toimimaan siinä. Jokaiselle muodostuu oma henkilökohtainen tulkinta ympäristöstä. Fyysisten, henkisten ja sosiaalisten tulkintojen välillä ei ole eroa, vaan ne kaikki yhdessä muodostavat kokonaisuuden, tulkintamme todellisuudesta.
Sukupuolikriittisestä näkökulmasta katsottuna sukupuolen ilmaisu vaihdettavana kuorena rakentaa transsukupuolisen sukupuolen ilmaisun stereotyypin esittämisenä. Se on valheellinen, päälle puettava rooli. Tämän näkökulman voi huomata vääräksi, jos kuuntelee transihmisten kertomuksia elämästään - miten he ovat joutuneet tekemään suuriakin uhrauksia oman näköisensä elämän vuoksi, ja kärsimään yhteiskunnan ja läheisten hyljeksintää. Tällaisen elämänmuutoksen takana ei voi olla muuta kuin vilpitön ja vahva sisäinen tekijä.
Mikäli sukupuolen ilmaisun vilpittömyys hylätään, mikään ei erota transihmisen sukupuoli-identiteetin ilmaisua cis-ihmisen sukupuolistereotypioiden esittämisestä - transnainen Lili Elbeä ei erota drag queen Lily Savagesta (Paul O´Gradyn hahmo). Cismiesten käyttäminen transnaisten roolissa elokuvissa vahvistaa tätä käsitystä, kuten Disclosure-dokumenttielokuva meille kertoo.
Myös transihmisten lääketieteellisten hoitojen vaatimukset on helppo ohittaa ja mitätöidä, jos uskoo heidän sukupuoli-identiteettinsä ilmaisun olevan vilpillistä. Tällöin heidän olisi vain hylättävä tämä vilpillinen kuori ja hyväksyttävä oma fyysinen kehonsa. Tällä logiikalla voisimme luopua lääketieteestä kokonaan ja tyytyä kaikki siihen, mitä olemme luonnolta saaneet.
3. Tästä uskomuksesta Kim käyttää termiä monismi (ykseysajattelu). Tämän sukupuolikriittisen uskomuksen mukaan vain biologinen sukupuolijaottelu on todellista, ja siksi ei tarvita muita, kuten esimerkiksi sukupuoli-identiteetin perusteella tapahtuvaa jaottelua.
Biologian materiaalinen todellisuus vastaan sukupuoli-identiteetin epätodellisuus - tämä vastakkainasettelu on polttoainetta laajalle rintamalle kiihkoilua ja fanaattisuutta.
On olemassa ilmiö nimeltä transhumanismi, uskomus että ihmiset vapautuvat biologian ja sukupuoli-identiteettien kahleista uuden teknologian avulla. Sukupuolikriittiset hylkäävät tällaisen ajattelun, koska heille on tärkeää säilyttää se, "mikä on ihmiselle luonnollista", eli traditionaalinen sukupuolen binäärisyys. Tämän vuoksi sukupuolikriittisten ja äärioikeiston sekä evankelisuskonnollisten ryhmien retoriikka on osittain yhtenevää. Sukupuolikriittisten mielestä transihmiset ovat osa transhumanismia, kun taas äärikonservatiivien mielestä myös ehkäisy ja hedelmöityshoidot ovat transhumanismia.
Sukupuolikriittiset tuntuvat olevan tyytyväisiä, että joku muukin on heidän kanssaan samaa mieltä transihmisistä, vaikka nämä mainitut ääriryhmät uhkaavat myös naisten oikeuksia, kuten esimerkiksi Puolassa on jo tapahtunut.
Mainittujen ääriryhmien ja sukupuolikriittisten äänet yhtyvät myös yhä lisääntyvässä retoriikassa naisten sukupuoliperusteisten oikeuksien (women's sex-based rights) puolustamisesta. Nämä oikeudet ovat sukupuolikriittisten mukaan vuosisatoja kestäneen taistelun tulosta. Fraasi on kuitenkin vasta muutaman vuoden vanha, ja pohjimmiltaan poliittinen "dogwhistle" - päältä katsoen järkevä ja kohtuullinen, koska se vaikuttaa anti-seksistiseltä, mutta se viestittää tietyn asennoitumisen, jonka asiaan vihkiytyneet tunnistavat. Korostamalla sukupuolta sukupuoli-identiteetin kustannuksella, palauttamalla kysymyksen biologiaan, viestitään että transihmisten ja naisten oikeudet ovat keskenään ristiriitaiset. Tämä merkitsee ajattelutapaa, jossa transihmisten tasa-arvoisia oikeuksia ei pitäisi vahvistaa laein.
Jotta jonkun ihmisryhmän oikeudet olisivat ristiriidassa toisen ihmisryhmän oikeuksien kanssa, pitäisi oikeuksien olla nollasummapeli: jos joku voittaa, joku toinen häviää. Mutta mikäli tavoitteena ovat yhtäläiset oikeudet, eikä jonkun ryhmän nostaminen toisen edelle, nollasummapelin säännöt eivät päde. Jos väittää, että yhden ihmisryhmän yhtäläiset oikeudet ovat ristiriidassa toisen ryhmän yhtäläisten oikeuksien kanssa, puolustaa epätasa-arvoa tai status quon hajottamista. Toisin sanoen, kannattaa rotuerottelun tyyppistä järjestelmää.
Sukulainen tälle "sukupuoliperusteisten oikeuksien" fraasille on "sukupuolen häivyttäminen" tai "samaan sukupuoleen kohdistuvan seksuaalisen kiinnostuksen häivyttäminen". Sukupuolikriittiset tahot syyttävät transihmisiä myös näistä. Nämä ovat sukua fasistisille ja rasistisille vähemmistövastaisille puheille. Niissä puhutaan, miten he saastuttavat ja tekevät asiat epäpuhtaiksi, valloittavat tilat ja termit itselleen, häivyttävät perinteet, ja niin edelleen. Ilmeisten ennakkoluulojen selkiinnyttyä on helppo nähdä, miten pinnallista heidän "järkevyytensä ja kohtuullisuutensa" on.
Sukupuolikriittiset ilmaisevat huolensa siitä, että sukupuoliperusteisten oikeuksien kohdalla sukupuoli-identiteetin korostaminen biologisen sukupuolen sijaan aiheuttaa haittaa. On kuitenkin vaikea löytää selkeitä ja hyvin perusteltuja haittoja, joita tämä aiheuttaisi. Kim käy artikkelissaan läpi Kathleen Stockin listauksen tällaisista haitoista.
Ensimmäinen haitta Stockin listalla on, että menetettäisiin ymmärrys naisten alttiuteen kokea seksuaalista väkivaltaa. Stock siis olettaa, perusteettomasti, että biologia selittää tämän ilmiön. Tämä on kuitenkin välinpitämätön ja väsynyt oletus, jolle ei ole todisteita. Todisteita sen sijaan on sille, että transihmiset ja erityisesti transnaiset kohtaavat seksuaalista väkivaltaa paljon enemmän kuin cisnaiset. Tämä ei johdu biologiasta, vaan sosiaalisista rakenteista.
Toinen Stockin väite on, että menetettäisiin ymmärrys naisten alttiuteen sairastua anoreksiaan ja itsetuhoisuuteen. Kim kysyy, miten nämä liittyvät biologiaan, ja eivätkö psykologiset ja sosiaaliset tekijät liity Stockin mielestä näihin ilmiöihin lainkaan. Todisteet osoittavat jälleen päinvastaista, eli transnaiset kokevat näitä enemmän kuin cisnaiset.
Kolmas Stockin väite on, että menetettäisiin ymmärrys naisten alttiuteen tietyille syöpäsairauksille. Biologia ei kuitenkaan selitä täysin näitäkään. Transnaiset voivat sairastua rintasyöpään, koska he saavat estrogeeniä. Inklusiivinen kielenkäyttö lääketieteessä saa sukupuolikriittiset joskus raivon partaalle.
Transihmisen biologinen sukupuoli ei kerro koko totuutta lääketieteessä, se on vain osa sukupuolen kokonaisuudesta. Hormonihoito on useissa tapauksissa paljon tärkeämpi tieto kuin henkilön syntymäsukupuoli.
Stockin neljäs väite on, että tilastot vääristyvät, jos ihmiset tilastoidaan sukupuoli-identiteetin eikä biologisen sukupuolen mukaan. Stock ei kuitenkaan anna konkreettisia esimerkkejä siitä, millaisia vaikeuksia tämä aiheuttaisi. Transihmisiä on sen verran vähän, että suuria vääristymiä ei synny. Eikö silloinkin synny vääristymiä, jos transihmiset tilastoidaan biologisen sukupuolen mukaan? Tämä varmaan riippuu siitä, mitä tilastoja tarkastellaan ja missä tarkoituksessa.
Biologiseen sukupuoleen vetoaminen ainoana oikeana materiaalisena todellisuutena vertautuu rasistisiin, seksistisiin, ableistisiin ja homofobisiin ideologioihin siitä, että luonnonlaki määrää jotain. Sukupuolikriittisten väite kahdesta sukupuolesta vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta sukupuolen määräytyminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista.
Vaikka intersukupuolisuutta on monenlaista, ja heitä on vähän, se ei tietenkään ole kolmas sukupuoli, aivan kuten sukupuolikriittiset sanovat. Mutta mitä enemmän intersukupuolisuudesta tiedetään, sitä enemmän tiedetään ihmisen sukupuolen määräytymisestä, ja sitä selvemmäksi käy, että jako kahteen sukupuolikategoriaan ei ole mikään luonnontieteellinen totuus. Ihmiset ovat asettaneet sukupuolten rajat johonkin kohtaan, ja nuo rajat eivät ole niin selkeät kuin peruskoulun biologian tunnilla on opetettu. Jos sukupuolen biologinen binäärisyys asetetaan ohjaavaksi, intersukupuolisilla ei olisi oikeutta sukupuoli-identiteettiin.
Sukupuolen spektri ei ole kaksiulotteinen jana, jolla sukupuoli voi olla jotain miehen ja naisen välissä, vaan se on moniulotteinen avaruus. (Verrataan vaikka väreihin: valkoisen ja mustan välissä on eri sävyisiä harmaita, mutta sukupuoli ei ole mustavalkoinen, vaan sisältää kaikki värit ja sävyt.) Sukupuolikriittisten katsantokannassa mies- ja naissukupuoli ovat toisilleen vastakkaiset ja toisiaan täydentävät (musta ja valkoinen), ja sen vuoksi sukupuolen ajatteleminen spektrinä on heille vaikea. Heidän mielestään intersukupuolinen on aina joko nainen tai mies, mutta tämä ei ole totta. Tällainen ajattelu on myös intersukupuolisten lasten kirurgisten leikkausten takana - heidän kehonsa pakotetaan jompaan kumpaan sukupuoleen. Tällainen toiminta hävittää ihmisen luonnollisen sukupuolen moninaisuuden. Ironista kyllä, sukupuolikriittisten mielestä sukupuoli on muuttumaton, eikä sitä voi leikkauksilla muuttaa.
Biologisen sukupuolen olemassa oloa ei kielletä, eivätkä kaikki ihmiset ole intersukupuolisia, mutta sukupuolikriittisten vetoomukset "perusbiologiaan" ja maalaisjärkeen eivät perustu tieteeseen, vaan ne ovat ideologisia. Luokitusjärjestelmä, joka pakottaa kaikki ihmiset kahteen kategoriaan - joissakin tapauksissa pakollisten kirurgisten toimenpiteiden kautta, joissakin tapauksissa kirurgisista toimenpiteistä huolimatta - voi olla vain ideologiaa, joka on monelle ihmiselle haitallinen.
Binäärisen sukupuolijaon päteminen sukupuoli-identiteetin sijaan osoittautuu riittämättömäksi selitykseksi myös silloin, kun tarkastellaan sukupuoli-identiteetin muuttumista eri kulttuureissa ja eri aikoina. Useat kulttuurit ja aikakaudet tuntevat useampia sukupuoli-identiteettejä kuin kaksi.
Eri kulttuureissa ja aikakausina ilmenevät binäärin ulkopuoliset sukupuoli-identiteetit ovat toisistaan erillisiä ja omaan kulttuuriinsa ja aikaansa sidottuja, eikä niitä voi suoraan verrata länsimaisiin kulttuureihin ja tähän hetkeen. Näiden sukupuoli-identiteettien olemassaolo kuitenkin todistaa, että sukupuoli-identiteetin käsitteessä on paljon kirjavuutta.
Sukupuoli-identiteettien määrää tärkeämpi kysymys on, onko käytettävä luokittelujärjestelmä käytännöllinen vai ei, ja kuvastaako se todellisuutta - käyttävätkö ihmiset sitä. Koska on olemassa kulttuureja, joissa useampi sukupuoli-identiteetti on kulttuurinen normi, se on käytännöllinen. Länsimaisissa kulttuureissa yleistynyt kolmas pronomini "they" kertoo, että myös länsimainen kulttuuri kaipaa binäärin jaottelun muuttamista.
Yritys asettaa malli, jossa on vain kaksi sukupuolta, eikä ollenkaan sukupuoli-identiteettiä, ei ole vapauttava, vaan painostava fantasia, visio kurinalaisesta maailmasta, jossa transsukupuoliset, ei-binäärit ja intersukupuoliset ihmiset eivät ole olemassa.
----------
Kuten Kim toteaa loppusanoissaan, sukupuolikriittisten uskomukset kierrättävät vanhoja homofobisia ja rasistisia kielikuvia. Vaikka ne voivat kuulostaa pintapuolisesti järkeviltä ja kohtuullisilta, ne eivät kestä lähempää kriittistä tarkastelua. Voisi jopa kysyä, uskovatko ihmiset näihin aivan tosissaan - mutta onko se mikään ihme nykymaailmassa, jossa rokotevastaisuus, ilmastonmuutosvastaisuus ja kaikenlaiset salaliittoteoriat kukoistavat.
Kim toteaa, että seksismin lopettaminen ei edellytä sukupuolen tai sukupuoli-identiteetin häivyttämistä, niin kuin ei nälänhädän lopettaminen edellytä ruokahalun häivyttämistä tai antirasismi ei edellytä etnisyyden hävittämistä. Sukupuoli-identiteetin kieltämisen sijaan on hyödyllisempää luopua sen käyttämisestä sosiaalisen kontrollin välineenä ja muuttaa se voimaksi, jonka avulla voidaan murtaa cisnormatiiviset tukahduttavat rakenteet.
