maanantai 23. syyskuuta 2019

Gender-ideologiasta ja polarisoituneesta keskustelusta

Olin viime lauantaina Setan järjestämässä koulutuksessa aiheesta Sukupuolen moninaisuuden vastustamisen kohtaaminen. Koulutuksessa tutustuttiin eurooppalaiseen anti-gender -liikehdintään (josta kirjoitin jokin aika sitten) ja pohdittiin, miten tähän ilmiöön tulisi suhtautua. Koulutuksen taustamateriaalina oli Roman Kuharin ja David Paternotten toimittama kirja "Anti-Gender Campaigns in Europe: Mobilizing Against Equality". Koulutuksessa keskusteltiin myös polarisaatiosta, ja siinä apuna käytettiin Koneen säätiön rahoittaman Depolarization -hankkeen materiaaleja.

Palaan ensin lyhyesti määrittelemään mitä anti-gender tarkoittaa. Anti-gender -liikehdintä on monimuotoista: osittain järjestäytynyttä, hyvin rahoitettua ja organisoitua ylikansallista toimintaa, osittain yksittäisten ihmisten omaksumaa retoriikkaa, ja kaikkea tältä väliltä. Anti-gender -liikkeen tavoitteena on puolustaa ns. perinteisiä sukupuolirooleja ja uskonnollista vapautta, ja vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja sukupuolten tasa-arvoa edistävää työtä.  Retoriikka vaihtelee eri tilanteissa ja eri maissa. Anti-gender -liikehdintä on 1990-luvulla alkaneen ihmisoikeustyön vastareaktio, jonka sylttytehdas on Vatikaani, mutta johon on liittynyt myöhemmin muitakin ryhmittymiä.

Anti-gender -liikehdintä käyttää vastustamastaan ideologiasta nimeä gender-ideologia, sukupuoli-ideologia, tai Suomessa mm. Seta-propaganda. Mitä näillä termeillä tarkoitetaan?

Ideologia tarkoittaa käytännön toimintaa ohjaavaa käsitysjärjestelmää, johon liittyy jokin aate, yleensä poliittinen. Kun tämä termi yhdistetään sukupuolen käsitteeseen, ja halutaan toimia tätä käsitysjärjestelmää vastaan, sana "ideologia" saa negatiivisen sävyn. Anti-gender -liikkeelle gender-ideologia merkitsee sukupuolten ja seksuaalisuuden vapautumista sekä perinteisten sukupuoliroolien murtumista, ja se nähdään yhteiskunnallisena ja ehkä myös henkilökohtaisena uhkana. Jotkut liikkeessä käyttävät tästä uhkasta jopa termejä marxismi, eskatologia ja maailmanloppu.

Gender-ideologia on käsite, jota ihmisoikeuksien puolesta toimivat tahot (kuten Seta) eivät tunnusta, vaan se on nimenomaan tämän vastaliikkeen lanseeraama termi. Gender-ideologiasta on tullut identiteettikeskustelun väline, ns. tyhjä merkitsijä (empty signifier), jonka täsmällistä määritelmää ei esitetä, vaan se on aina erilainen riippuen sen esittäjästä tai kontekstista. Sanan "ideologia" liittäminen johonkin tahoon on tehokas tapa mustamaalata tätä tahoa. (Identiteetti = yksilön tai ryhmän käsitys itsestään muista erillisenä ja erottuvana kokonaisuutena.)

Anti-gender -liikehdintää koordinoivia toimijoita on aika vähän. Ryhmät koostuvat erikokoisista verkostoista, tyhjistä organisaatioista (jotka näyttävät isoilta mutta joita pyörittää pari-kolme ihmistä), ja roomalaiskatoliseen kirkkoon kytköksissä olevistä ryhmistä. Toimijat voidaan jakaa kolmeen ryhmään: 1. vanhat ryhmät: uskonnollisia ja/tai äärioikeistolaisia ryhmiä kuten esimerkiksi Agenda Europe tai European Christian Political Movement, 2. uudet ryhmät: pseudotieteellisiä instituutioita kuten esimerkiksi American College of Pediatricians tai huolestuneita kansalaisia, usein äitejä, sekä 3. liittolaiset: yksittäisiä poliitikoita, tutkijoita ja medioita.

Kun aletaan puhua ihmisryhmien identiteeteistä, keskustelu helposti polarisoituu eli vastakkainasettelu "me vastaan ne" kärjistyy. Valmiit mielikuvat ja vastakkainasettelut lyövät yli kriittisen ajattelun, ja keskustelu kurjistuu tunteelliseksi reagoinniksi. Anti-gender -liikkeen synnyttämä keskustelu on usein hyvin polarisoitunutta. Se luo uhkakuvia perinteisten hyvien arvojen romuttumisesta sekä mielikuvan, että on valittava hyvä (perinteiset arvot) tai paha (ns. uudet arvot, gender-ideologia).

Hyvä esimerkki polarisoituneesta keskustelusta on viimeviikkoinen somessa esiintynyt keskustelu yläkoulun elämänkatsomustiedon oppikirjasta, jossa herätetään keskustelua sukupuolen erilaisista määritelmistä, ja jonka kuvatekstissä lukee: "Nykyään mieskin voi synnyttää." Kansanedustaja Mauri Peltokangas (PS) julistaa videossaan kyseisen kirjan kappaleen sairaaksi propagandaksi, ja syyttää tästä "vihervasemmistoa", kutsuttuaan itseään ensin konservatiiviksi, ja haluaa heittää kirjan hel**ttiin.  Opettaja Jaakko Lindfors (Vas.) julkaisi oman vastineensa Peltokankaan videoon ja vertasi häntä epäsuorasti natseihin, jotka polttivat kirjoja. Vastakkain ovat siis identiteettiryhmät konservatiivit vs. vihervasemmisto.

---------

Mikä neuvoksi? Miten tällaista polarisoitumista ja vastakkainasettelua vastaan voisi toimia? Miten keskustelussa voitaisiin päästä asiaan ja eteenpäin ääripäiden syyttelyn sijaan?

1. Älä ruoki identiteettipuhetta menemällä siihen mukaan. Älä myöskään yritä olla sillanrakentaja kahden ääripään välissä, sillä se vain ruokkii ääripäiden välistä tunnepitoista keskustelua.

2. Näe harmaan sävyt. Ääripäiden välissä on paljon nyansseja. Tuo niitä näkyviin, kuuntele "keskellä olevia". Etsi todelliset huolenaiheet identiteettipuheen takana ja yritä vastata niihin.

3. Uskalla olla joskus myös samaa mieltä "vastustajasi" kanssa.

---------

Huom. Tämä siis todellakin oli Setan järjestämä koulutus. Kuulostaako gender-ideologian pakkosyötöltä? Kiva, ei minustakaan.

Olen varmasti syyllistynyt tähän ääripään identiteettipuheeseen itsekin, ja tätä ne anonyymit kommentoijat varmaan tarkoittivat väittäessään, että minulla on "defenssit päällä". Yritän parhaani mukaan päästä tämän vaiheen yli, ja ajan kanssa näin varmasti käy, kun saan etäisyyttä aiheen aiheuttamaan henkilökohtaiseen tunnereaktioon. Haastan minua haastavat kommentoijat polarisaation purkamiseen kanssani!

33 kommenttia:

  1. Oman onnensa seppä25. syyskuuta 2019 klo 2.05

    Sinulla transsukupuolisuuden puolustaminen vaikuttaa olevan sillä tavalla voimakkaasti politisoitunutta, että liität esimerkiksi näihin nk. "anti-gender"-tahoihin sellaisia poliittisia näkökantoja, jotka eivät mitenkään liity transsukupuolisuuteen. Näitä ovat esimerkiksi abortin vastustaminen, sukupuolten tasa-arvon vastustaminen, "äärioikeistolaisuus" (miten se määritellään?), homouden vastustaminen, konservatiivinen kristillisyys, seksuaalinen pidättyvyys jne. Mikä on kaikkien näiden asioiden suhde itse transsukupuolisuuteen? Ymmärtääkseni transsukupuolisuus on diagnosoitavissa ja hoidettavissa oleva tila, joka ei itsessään edellytä minkäänlaista poliittista vakaumusta. Mutta jos olet oikeassa siinä, että "anti-genderismi" tarkoittaa käytännössä kaikkia edellä mainittuja asioita, seuraako siitä että...

    1) transsukupuoliset ovat aina vasemmistolaisia?
    2) että he eivät voi olla homofobisia tai seksistejä?
    3) että kaikki transsukupuoliset kannattavat mahdollisimman vapaata aborttia?
    4) että transsukupuoliset ovat aina vapaan massamaahanmuuton kannalla, koska jotkut mieltävän kaiken maahanmuuttokritiikin "äärioikeistolaiseksi"?
    6) että transsukupuoliset pitävät aina seksuaalista vapaamielisyyttä, parisuhteiden nopeaa vaihtuvuutta ja jopa promiskuiteettia hyvänä asiana?
    7) että transsukupuoliset ovat aina ateisteja tai vähintäänkin sekulaareja (koska he eivät koskaan voi olla konservatiiviuskovaisia)?
    8) että kaikki transsukupuoliset hyväksyvät ajattelun sukupuolen moninaisuudesta ja muunsukupuolisuudesta?

    Jos vastaus näihin kaikkiin kysymyksiin on kyllä, niin missä määrin voidaan päätellä transsukupuolisuuden olevan seurausta vasemmistoliberaalista maailmankatsomuksesta?

    Uskotko, että katolisella kirkolla, jolla on Suomessa vain vähän yli 10 000 jäsentä ja joka on täällä vain yksi pieni uskonnollinen ryhmä muiden joukossa, on laajaa verkostoitunutta vaikuttamista "anti-gender"-piireissä ja jopa koulutuksessa, terveydenhuollossa sekä lainsäädäntötasolla?

    Mitä mieltä muuten olet youtubettaja Blaire Whitesta, joka on konservatiivinen ja oikeistolainen transnainen ja joka kritisoi monilla videoillaan mm. sukupuolen moninaisuus -ajattelua, alaikäisten transhoitoja ja muunsukupuolisuutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olet tainnut lukea huonosti. Enhän minä näin väitä, vaan käyttämäni lähteet. Lisäksi olen kirjoittanut, kuten myös koulutuksessa todettiin, että näiden mainittujen tahojen lisäksi on ihan yksittäisiä ihmisiä, joilla ei ole mitään kytköksiä näihin ryhmiin.

      Vastaukset kaikkiin numeroituihin kysymyksiin on Ei.

      En ole tutustunut Blaire Whiten näkemyksiin. Kuulostaa siltä, että hän on Sametin kanssa samaa mieltä näistä asioista.

      Poista
    2. Oman onnensa seppä25. syyskuuta 2019 klo 15.01

      Ihmisillä on yleensä tapana siteerata sellaisia lähteitä, joiden he uskovat puhuvan totta, joten on mielekästä kysyä että miksi uskot lähteidesi olevan oikeassa "transvastaisuuden" ja mainittujen asioiden yhteyden välisyydestä.

      Esim. mainitulla Aito avioliitto -ryhmällä ei ole mitään virallista aborttikantaa tai nk. "äärioikeistolaisia" mielipiteitä. Toiminnassa häärii kyllä konservatiivikristittyjä, mutta yhdistys itsessään ei perustele kantojaan uskonnolla.

      Samoin gender-myönteisillä tahoilla esiintyy tietynlaista transsukupuolisuuteen liittymättömien asioiden mielipidekomboa. Sukupuolen itsemääräämisoikeuden ja translasten tunnustamisen kaltaisia asioita ajavat Suomessakin lähinnä liberaalit vasemmistopoliitikot, joiden kannattamiin asioihin kuuluvat myös mm. intersektionaalinen feminismi, massamaahanmuutto kehitysmaista, seksuaalinen vapaamielisyys ja vapaa aborttioikeus. Tämä näkyy myöskin ihmisoikeusjärjestöksi tituleeraamaksesi Setan toiminnassa - eivät siellä mitkään konservatiivit ja persut hyöri. Aikaisemmin mainittu Blaire White siis tuskin on tervetullut mukaan Setan toimintaan, koska hän transsukupuolisuudestaan huolimatta vastustaa melkein kaikkia Setan ajamia asioita. Mitä tästä voidaan päätellä? Että ihmisoikeudet eivät kuulu Blaire Whitelle tai ettei Seta sittenkään edusta kaikkia LGBT-ihmisiä tai transsukupuolisia, vaan pientä tietynlaisen poliittisen vasemmistoliberaalin ja intersektionaaliseen feminismiin nojaavan joukon näkemyksiä?

      Kiinnostaisi tietää vastaus tähän kysymykseen mm. siksi, että olet aikaisemmin muistaakseni moittinut Sametin näkemyksiä transfobisiksi. Voivatko ne kuitenkaan olla sitä, jos osa transsukupuolisista itsekin kannattaa niitä?

      Poista
    3. Kiitos täsmennyksestä. Uskon, että kirjan väitteissä on ihan perää. Miksi ei olisi? Se on saanut hyviä arvioita (lue linkistä, jonka blogitekstiin laitoin). Tekijät ovat yliopistoprofessoreja ja he ovat tutkineet ilmiötä 12 Euroopan maassa ja löytäneet yhtäläisyyksiä. Referoin tässä blogitekstissä vain hyvin pientä osaa kirjasta, tuodakseni aiheen ensin tutuksi. Paneudun siihen tarkemmin ehkä myöhemmin.

      Aito avioliitto tosiaan julistaa olevansa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, mutta tavoitteet, kielikuvat ja retoriikka ovat samat ja logo samankaltainen kuin eurooppalaisilla esikuvilla, joiden taustalla on poliittisia ja/tai uskonnollisia ryhmiä. Vaikka toiminta ei olisi uskonnollista tai poliittista, taustalla oleva aate ja ideologia voi sitä kuitenkin olla.

      Viimeiset kysymyksesi ovat aika vaikeaselkoisia. Kysyt, onko sellainen ihminen tervetullut Setan toimintaan, joka vastustaa Setan ajamia asioita? No tuota, olisinko minä tervetullut Aito avioliitto ry:n toimintaan, kun vastustan niiden ajamia asioita? Miksi haluaisin niiden toimintaan? Miksi Blaire White haluaisi Setan toimintaan? Kysymyksesi on kummallinen, mutta yrität varmaan sillä osoittaa seuraavan kysymyksesi tai johtopäätöksesi, että ihmisoikeudet eivät kuuluisi Blaire Whitelle. Toinen kummallinen kysymys. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, Setaan kuuluminen ei ole ihmisoikeus. En usko, että tarkoitit tätä. En oikeastaan tiedä, mitä tarkoitit.

      Lopuksi vielä niputat vasemmistoliberaalit ja intersektionaaliset feministit = Seta, eli syyllistyt ihmisryhmien identiteettipuheeseen, aivan kuten minä silloin kun niputan konservatiivikristityt ja äärioikeiston = anti-gender. Kumpikin on ihmisryhmän identiteetin kuvailua, joka ei pidä paikkaansa jokaisen ryhmään kuuluvan yksilön kohdalla, vaan on yleistys.

      Setassa on varmasti ihmisiä, jotka eivät ole vasemmistoliberaaleja tai intersektionaalisia feministejä, ja anti-gender -tyypeissä on varmasti niitä, jotka eivät ole konservatiivikristittyjä tai äärioikeistolaisia. Tämä on juuri sitä polarisaatiota kiihdyttävää identiteettipuhetta, kun ihmisryhmille lyödään leimoja. Ja juu, olen syyllistynyt siihen itsekin. Setan näkemykset ovat linjassa esimerkiksi ILGA-Europen ja muiden ylikansallisten ihmisoikeusjärjestöjen kanssa. Eivät ne ole tyhjiössä syntyneitä tai Suomessa pelkästään keksittyjä.

      Olen moittinut joitakin Sametin näkemyksiä transfobisiksi, mutta en varmastikaan kaikkia. Voi transihminenkin olla transfobinen. Mitä sitten?

      Poista
    4. Oman onnensa seppä27. syyskuuta 2019 klo 0.36

      "Kiitos täsmennyksestä. Uskon, että kirjan väitteissä on ihan perää. Miksi ei olisi? Se on saanut hyviä arvioita (lue linkistä, jonka blogitekstiin laitoin)."

      No totta kai on saanut, jos sen lukijat ovat oikeaa kohdeyleisöä eli antigender-liikehdinnästä Euroopassa huolestuneita henkilöitä.

      "Tekijät ovat yliopistoprofessoreja ja he ovat tutkineet ilmiötä 12 Euroopan maassa ja löytäneet yhtäläisyyksiä."

      Teoksen toimittajista Roman Kuhar on slovenialainen sosiologi ja LGBT-tutkija. David Paternotte on jonkinlainen homotutkija hänkin. Sosiologian ja sukupuolentutkimuksen kaltaiset oppiaineet sekä kaiken maailman rasismitutkistelut ovat yleensä vahvasti politisoituneita ja hyvin kaukana eksaktista tieteestä. Tapio Puolimatkakin on yliopistoprofessori, mutta et referoi häntä, sillä hän edustaa hyvin erilaista lähestymistapaa näihin asioihin kuin sinä. Se ei tietenkään haittaa mitään, mutta omaa aatemaailmaa jo valmiiksi tukevan "tutkimuksen" nostamisella ja muunlaisen tiedon sivuuttamisella ei ikävä kyllä ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Kyseinen kirja on selkeästi poliittinen pamfletti yhteiskuntatieteen valekaavussa. Kirja ei onnistu tarjoamaan vastauksia ns. antigender-liikkeen tarjoamaan kritiikkiin tai edes osoittamaan, että miksi he ovat väärässä vaan pyrkii esittämään koko touhun latautuneesti eräänlaisena roomalaiskatolisen kirkon salaliittona. Mikä pistää kysymään, että mitä väliä sillä on, että onko "antigender"-joukkojen takana katolisia tai kristillisiä tahoja vai ei? Mitä merkitystä sillä on heidän toimintansa moraalisuuden tai väitteidensä todenperäisyyden kannalta?

      "Aito avioliitto tosiaan julistaa olevansa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, mutta tavoitteet, kielikuvat ja retoriikka ovat samat ja logo samankaltainen kuin eurooppalaisilla esikuvilla, joiden taustalla on poliittisia ja/tai uskonnollisia ryhmiä.

      Se ei silti todista, että sen takana on uskonnollisia ryhmiä
      Vaikka toiminta ei olisi uskonnollista tai poliittista, taustalla oleva aate ja ideologia voi sitä kuitenkin olla."

      Ahaa, siis "voi olla". Miten todistat Aito avioliitto-liikkeen taustaideologian uskonnollisuuden, ellei voida päätellä, että tavoitteet, kielikuvat, retoriikka ja logo juontuvat suoraan esimerkiksi kristinuskosta. Ja miksi sillä kristillisyydellä olisi mitään väliä, ellei takana ole jonkinlaista antikristillisyyttä? Eivät kristillislähtöiset hyväntekeväisyyskampanjat tai raittiusliikkeetkään ole huonoja lähtökohtaisesti siksi, että niiden alullepanijat ovat kristittyjä, vaan niiden toimintaa on perusteltava niiden yhteiskunnallisilla seuraamuksilla.

      "Viimeiset kysymyksesi ovat aika vaikeaselkoisia. Kysyt, onko sellainen ihminen tervetullut Setan toimintaan, joka vastustaa Setan ajamia asioita?"

      Tuota noin. En minä ihan noin sanonut. Tarkoitin enemmänkin sitä, että jos Seta edustaa kaikkia LGBT-ihmisiä riippumatta heidän poliittisista kannoistaan eikä ole lähtökohtaisesti poliittinen järjestö, niin silloin kaikkien LGBT-ihmisten olisi voitava tuntea olonsa kotoisaksi Setassa, sillä silloin Seta ajaisi vain sellaisia asioita, jotka kaikki LGBT-ihmiset voivat allekirjoittaa. Nythän näin ei selvästi ole, kun edes kaikki LGBT-ihmiset eivät kannata Setan ajamia asioita kuten muunsukupuolisuutta, sukupuolen itsemääräämisoikeutta tai alaikäisten transhoitoja. On siis pääteltävä, ettei Seta todellakaan edusta kaikkia LGBT-ihmisiä yleisesti vaan lähinnä tietynlaista joukkoa, eli se ei sinänsä ole LGBT-edunvalvontajärjestö vaan tietynlainen aatteellinen järjestö.

      Poista
    5. Oman onnensa seppä27. syyskuuta 2019 klo 0.37

      "Kysymyksesi on kummallinen, mutta yrität varmaan sillä osoittaa seuraavan kysymyksesi tai johtopäätöksesi, että ihmisoikeudet eivät kuuluisi Blaire Whitelle."

      Onpa kummallinen olettamus! Missä muka olen esittänyt, että ihmisoikeudet eivät kuuluisi Blaire Whitelle? Olen vain väittänyt, että Setan ja Blaire Whiten käsitykset ihmisoikeuksista eroavat ratkaisevasti toisistaan, eli se että mikä milloinkin on ihmisoikeus on periaatteessa mielipidekysymys. Seta on ihmisoikeusjärjestö siis lähinnä vain omasta mielestään samoin kuin Aito Avioliitto, eikä asiasta toisin ajattelevan näkemys ole sen enempää väärä.

      "Toinen kummallinen kysymys. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, Setaan kuuluminen ei ole ihmisoikeus."

      Mutta jos Seta on ihmisoikeusjärjestö, millä perusteella siihen kuuluminen ei olisi ihmisoikeus? Onko niin, että jos Setan näkemys ihmisoikeuksista on oikea, niitä ihmisoikeuksia saavat ajaa vain setalaiset ja muut ovat jotain "ihmisoikeuksien vastustajia?" Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, että miten ihmisoikeudet määritellään ja millä perustein esim. Setan nykyisellään ajamat asiat ovat ihmisoikeuksia, kun esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 ei niistä mitään mainitse. Monissa eri kulttuureissa on sitä paitsi hyvinkin erilaisia näkemyksiä ihmisten oikeuksista. Esim. islamilaiset valtiot eivät ole sitoutuneet YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen sopimukseen vaan omaan Kairon ihmisoikeussopimukseensa, joka kannattaa Sharia-lakia. Tietyissä kulttuureissa harjoitetaan mm. lapsiavioliittoja, orjuutta ja ihmissyöntiä. Näiden käytäntöjen harjoittajien mielestä he itse ovat moraalisesti oikeassa, ja meidän käytäntömme saattavat olla heidän mielestään yhtä kuvottavia ja vääriä kuin mitä heidän tapansa ovat meidän mielestämme. Setan ajamia tavoitteita ei kannata edes suurin osa suomalaisista, sillä silloinhan ne olisi jo saavutettu ja silloin Setan ei tarvitsisi ajaa niitä. Kuka loppujen lopuksi päättää, että kuka on moraalisesti oikeassa?

      "Lopuksi vielä niputat vasemmistoliberaalit ja intersektionaaliset feministit = Seta, eli syyllistyt ihmisryhmien identiteettipuheeseen, aivan kuten minä silloin kun niputan konservatiivikristityt ja äärioikeiston = anti-gender. Kumpikin on ihmisryhmän identiteetin kuvailua, joka ei pidä paikkaansa jokaisen ryhmään kuuluvan yksilön kohdalla, vaan on yleistys."

      Niinpä. Gender-ideologian vastustaja voi varmasti olla olematta katolinen, mutta voiko Setan sisällä toimia olematta vasemmistoliberaali intersektionaalinen feministi?

      "Setassa on varmasti ihmisiä, jotka eivät ole vasemmistoliberaaleja tai intersektionaalisia feministejä, ja anti-gender -tyypeissä on varmasti niitä, jotka eivät ole konservatiivikristittyjä tai äärioikeistolaisia."

      Sano yksikin sellainen Setassa vaikuttava tyyppi, jonka voidaan varmuudella todeta olevan jotakin muuta kuin vasemmistoliberaali ja intersektionaalinen feministi. Seta on yksittäinen järjestö, joten tietenkin on mahdollista, että sen jäsenet noudattavat jotakin tiettyä ja tarkoin rajattua maailmankuvaa. Esim. katolinen kirkko ja kristityt eivät kuitenkaan omista antigender-liikettä, vaan gender-liikettä voivat vastustaa monenlaiset muutkin henkilöt ja tahot (esim. radikaalifeministit ja Fourth Wave Now-sivuston kaltaiset pääosin liberaalit transkriittiset vanhemmat).

      "Setan näkemykset ovat linjassa esimerkiksi ILGA-Europen ja muiden ylikansallisten ihmisoikeusjärjestöjen kanssa. Eivät ne ole tyhjiössä syntyneitä tai Suomessa pelkästään keksittyjä."

      Eivät niin, mutta silti ne eivät välttämättä edusta lopullista totuutta ihmisoikeuksista tai edes länsimaisten ihmisten enemmistön ajattelua niistä. Uudestaan sama kysymys: kuka viime kädessä määrittää sen, että mitä ovat "ihmisoikeudet"? Miksi ILGA-Europen tai Setan näkemys ihmisoikeuksista olisi parempi kuin jonkun muun?

      Poista
    6. Oman onnensa seppä27. syyskuuta 2019 klo 0.38

      "Olen moittinut joitakin Sametin näkemyksiä transfobisiksi, mutta en varmastikaan kaikkia. Voi transihminenkin olla transfobinen. Mitä sitten?"

      Sitä sitten, että transhoitoihin ryhtyminen on aina tietoinen päätös, eikä esimerkiksi Blaire White voi olla sillä tavalla transfobinen, että hän vastustaisi transhoitoja tai transsukupuolisuutta itsessään, sillä hän on itsekin päättänyt ryhtyä niihin ja elää arjessaan päivittäin transsukupuolisena. Ihmisoikeuskeskustelun ohella olisi myös mielekästä määritellä, että mitä transfobialla milloinkin tarkoitetaan ja perustella, että miksi jokin asia on transfobiaa. Koska Blairen mielipiteet (= ei transhoitoja alaikäisille, sukupuoli on biologinen ja kaksijakoinen, ei itsemääräämisoikeutta sukupuoleen) eivät selvästikään ole ristiriidassa hänen oman transsukupuolisuutensa kanssa tai tee hänen elämistään transsukupuolisena mahdottomaksi, millä perustein ne ovat transfobiaa, jos ovat?

      Poista
    7. Tarkoitatko siis, etten voisi ollenkaan siteerata omaa näkemystäni tukevaa kirjallisuutta? Että minun pitäisi sen sijaan siteerata Puolimatkaa ja vastaavia, ja kumota heidän näkemyksiään? Vai pitäisikö minun tehdä molempia? Olen itse asiassa tehnyt niin, en nyt vain tässä tekstissä. Pitäisikö jokaisessa blogitekstissä siis siteerata "molempia ääripäitä"? Okei, toiveesi on noteerattu, mutta teen blogini sisältöpäätökset itse.

      Kirjan tarkoituksena ei ollutkaan esittää mitään kritiikkiä anti-genderiä kohtaan, vain tutkia sitä ilmiönä. Hieman salaliittomainen tunnelma kirjassa tosiaan on, enkä ole siitä välttämättä samaa mieltä kirjoittajien kanssa. Näillä liikehdinnöillä on yhteyksiä toistensa kanssa lähinnä tavoitteiden ja keinojen suhteen. Tästä kirjoitin hiukan enemmän seuraavassa blogitekstissäni.

      Olen tietoinen siitä, että Setaa arvostellaan myös LGBT-liikkeen sisältä.

      "Että ihmisoikeudet eivät kuulu Blaire Whitelle..." siinä esitit olettamuksen, jota minä ihmettelin.

      Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymyksiä, enkä aio niistä ruveta väittelemään. Ihmisoikeuksista päätetään YK:n kokouksissa, joita on järjestetty aika paljon tuon 1948 jälkeen. Silloin luotiin perusta, jota sen jälkeen on täydennetty ja yhä täydennetään. Jos haluat kyseenalaistaa ihmisoikeudet, se on sinun asiasi.

      Pyrin aina määrittelemään tapauskohtaisesti, mikä on transfobiaa ja millä perusteella.

      Poista
    8. "Tapio Puolimatkakin on yliopistoprofessori"

      Tapio Puolimatka on professori mutta hän ei ole tutkinut näitä asioita kuten voi hänen omien sivujensa ansio ja julkaisuluetteloista nähdä.

      "Ja miksi sillä kristillisyydellä olisi mitään väliä"

      Jos ei ole niin miksi pyydät asiasta todisteita?

      "On siis pääteltävä, ettei Seta todellakaan edusta kaikkia LGBT-ihmisiä yleisesti vaan lähinnä tietynlaista joukkoa"

      Hyvä hyvä Sherlock. Sellaisia kaikki puolueet, etujärjestöt ja yhdistykset on. Jos ihminen valitsee liittyä johonkin niin ei se tarkoita että hän olisi kaikesta kaikkien kanssa samaa mieltä vaan riittävän monesta asiasta.

      "Sano yksikin sellainen Setassa vaikuttava tyyppi, jonka voidaan varmuudella todeta olevan jotakin muuta kuin vasemmistoliberaali ja intersektionaalinen feministi"

      Eikös taannoinen pj J-P Hippi ollut oikeistolainen? Ja jos valmiiksi määrittelee kaiken mitä Seta puuhaa int. feminismiksi niin siinähän kehäpäätelmä pyörii.

      Suurinta osaa Setan jäsenjärjestöjen henkilöjäsenistä ei feminismi tai muu aatteellisuus kauheasti kiinnosta, jos et usko niin mene johonkin bileisiin katsomaan jäsenalennuksen saaneita.

      "ei transhoitoja alaikäisille"

      En ole rokotusvastainen mutta ei rokotuksia pitäisi alaikäisille antaa. Miltä kuulostaisi?

      Poista
    9. "Esim. katolinen kirkko ja kristityt eivät kuitenkaan omista antigender-liikettä, vaan gender-liikettä voivat vastustaa monenlaiset muutkin henkilöt ja tahot (esim. radikaalifeministit ja Fourth Wave Now-sivuston kaltaiset pääosin liberaalit transkriittiset vanhemmat)."

      Niinhän minä kirjoitinkin. Mainitsin esimerkkinä yksittäisistä ihmisistä juurikin huolestuneet vanhemmat. Liikehdintä on LÄHTÖISIN kristillisistä ryhmistä, mutta sen ovat OMAKSUNEET myös sellaiset tahot, joilla EI OLE KYTKÖKSIÄ näihin ryhmiin. Selvensin tätä myös seuraavassa blogitekstissäni.

      Poista
    10. "Suurinta osaa Setan jäsenjärjestöjen henkilöjäsenistä ei feminismi tai muu aatteellisuus kauheasti kiinnosta, jos et usko niin mene johonkin bileisiin katsomaan jäsenalennuksen saaneita."

      Rivijäsenistä ei varmaankaan ole ensisijaisesti kyse, kun puhutaan esim. "setalaisista ajamassa gender-ideologiaa".
      Kun itse olin nuori, niin porukkaa liittyi Setaan, saadakseen alennuksia ja kuuluakseen omaan yhteisöönsä, nimellisesti. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan aktiivisesti ajaneet tai edustaneet Setan asioita…
      Eli kun kritisoidaan setalalaisia, niin yleensä ei puhuta rivijäsenistä, vaan aktiiveista, jotka näkyvät mediassa.

      Ja mitä aatteellisuuteen tulee, niin silloin, ja ymmärtääkseni nykyäänkin, porukka oli hyvin liberaalia, lgbt-puolella siis, kuului Setaan tai ei. Tietenkin jos kyse on nuorista ihmisistä, niin se vääristää otantaa jonkin verran, sillä nuoret ihmiset ovat usein liberaaleja ja nuorilla ihmisillä on myös suurempi tarve kuulua yhteisöön, ja mennä yhteisön normien mukana.
      Toisaalta jos katsoo esim. monia suomalaisia trans-aktiiveja, niin suhteellisen nuorta porukkaa sekin näyttäisi olevan. Ja vastaavasti jotku jotka olivat joitain vuosia sitten kovastikin äänessä, ovat kadonneet valokeilasta, kuka mistäkin syystä.

      Poista
    11. Oman onnensa seppä27. syyskuuta 2019 klo 15.51

      "En ole rokotusvastainen mutta ei rokotuksia pitäisi alaikäisille antaa. Miltä kuulostaisi?"

      No huhhuh. Alaikäisten transhoidot eivät millään lailla rinnastu rokotuksiin, joiden tavoitteena on tartuntatautien leviämisen estäminen. Alaikäisten transhoidot - tai transhoidot yleensäkään - eivät edistä potilaan fyysistä terveyttä, vaan ne monella tavalla jopa heikentävät sitä. Puberteetti ei ole sairaus. On lapsen pahoinpitelyyn rinnastettavissa oleva asia antaa lapsille hormoniblokkereita, jotka estävät nuoren kehossa kaikille terveille ihmisille luonnostaan tapahtuvat biologiset prosessit ja aiheuttavat nuorelle keinotekoisesti luodun sairaudenomaisen tilan ja tämä kaikki pelkästään ideologisten aikuisten vinksahtaneisuuden takia. On tutkittu, että noin 60-90 %:lla sukupuolidysforisista lapsista sukupuolidysforia menee itsestään ohi, ellei hormoniblokkereilla ja vastakkaisen sukupuolen mukaista sukupuoli-identiteettiä yllyttämällä heitä tietoisesti rohkaista päinvastaiseen suuntaan. Hormoniblokkerit aiheuttavat luukatoa, älyllisen kehityksen taantumista ja kasvun pysähtymistä. Yhdessä vastakkaisen sukupuolen hormonien kanssa ne johtavat pysyvään kemialliseen kastraatioon, jota Suomessa eivät käy läpi edes vaaralliset seksuaalirikolliset. Tällä tavoin "hoidetut" lapset ovat myös läpi aikuisikänsä mitä ilmeisimmin täysin aseksuaalisia, koska heidän sukupuolielimensä eivät ole aikanaan kehittyneet normaalisti. On todella vastenmielistä ja tekopyhää käytöstä Seta-aktivisteilta nillittää aikuisten transsukupuolisten läpikäymästä "pakkosterilisaatiosta", koska sterilisaatio on edellytyksenä juridisen sukupuolimerkinnän muuttamiselle mutta samalla kastroida pikkulapsia, jotka eivät omaa suostumustaan kyseiselle asialle kykene antamaan. Muutamaa vuotta myöhemmin, täysi-ikäisyyden tultua kuvioon astuvat äärimmäisen groteskit silpomishoidot.

      Alaikäisten transhoidot eivät todellakaan rinnastu rokotuksiin. Sen sijaan ne rinnastuvat muuhun kauneuskirurgiaan omaa kehoa kohtaan tunnetun dysforian ratkaisijoina. Milloin muka kauneuskirurgiassa käyneet tai vaikkapa silikoni-implantit ottaneet aikuiset ovat käyneet markkinoimassa omaa elämäntapaansa alaikäisille? Tarkoittaako se, että he ovat noin yleisesti ottaen kauneuskirurgiavastaisia?

      Tähän pätee seuraava lausahdus: nelivuotias "translapsi" on kuin vegaaninen koira. Jokainen tietää, että kuka sen päätöksen heidän puolestaan oikeasti tekee.

      Ja vielä kehdataan väittää, että Seta mukamas ajaa ihmisoikeuksia. Missä ovat näiden hormonaalisesti kastroitujen ja kirurgisesti silvottujen lasten ihmisoikeudet?

      "Mainitsin esimerkkinä yksittäisistä ihmisistä juurikin huolestuneet vanhemmat."

      Eivät nuo vanhemmat ole mitään yksittäishenkilöitä sikäli, että kyllä he englanninkielisessä maailmassa melko tarkkaan ovat järjestäytyneet.

      "Liikehdintä on LÄHTÖISIN kristillisistä ryhmistä, mutta sen ovat OMAKSUNEET myös sellaiset tahot, joilla EI OLE KYTKÖKSIÄ näihin ryhmiin."

      Mutta kun ei ole. Gender-ideologiaa voivat vastustaa esimerkiksi konservatiiviset kristilliset tahot, mutta sitä voi vastustaa monesta muustakin syystä. Kun vastustajina ovat muut tahot, he ovat tulleet johtopäätöksiinsä itsenäisesti, ilman kristillisten tahojen myötävaikutusta. Esimerkiksi minä olen gender-ideologiaa vastustava yksityishenkilö ja samalla ateisti.

      Tietenkin se antaa gender-ideologeille tietynlaista turvallisuuden tunnetta, että kuvitellaan kaiken kritiikin voitavan jäljittää johonkin yhteen "pääpiruun", joka levittelee myrkyllisiä lonkeroitaan kaikkialle ja joka voidaan sitten varmaankin kohdistetusti tuhota kuin että kritiikkiä sataa lukemattomilta eri tahoilta ja yksityishenkilöiltä.

      Poista
    12. Oman onnensa seppä27. syyskuuta 2019 klo 16.13

      "Suurinta osaa Setan jäsenjärjestöjen henkilöjäsenistä ei feminismi tai muu aatteellisuus kauheasti kiinnosta, jos et usko niin mene johonkin bileisiin katsomaan jäsenalennuksen saaneita."

      Setan tavoitteita ja kannanottoja eivät todellakaan määrittele ne jäsenalennuksen saaneet tyypit vaan näkyvät järjestöaktiivit. Tällä hetkellä Seta kampanjoi aktiivisesti esim. ilmastoaktivismin puolesta ilmastolakkoilemalla, mikä ei sinällään liity LGBT-asioihin mutta on aika tyypillistä vihreälle ympäristöliikkeelle. Edellinen puheenjohtaja Viima Lampinen oli Feministisen puolueen ehdokkaana edellisissä eduskuntavaaleissa ja yksi kyseisen lafkan perustajista.

      Mitä tahansa osa-aluetta Setan toiminnasta katsookin, niin vastaan pomppivat käsitykset marxilaisesta uhrihierarkioihin perustuvasta identiteettipolitiikasta, sukupuolesta pelkkänä korvien välissä olevana mielentilana muunsukupuolisuuksineen (tämä siis on gender-ideologian virallinen määritelmä; se ei ole mikään nk. tyhjä osoitin, toisin kuin väität), vapaamielinen turvapaikkapolitiikka ja muut intersektionaaliselle feminismille ja punavihreälle identiteettipolitiikalle tyypilliset ajatus- ja aatesisällöt. Jos et tätä pysty näkemään, sinulla ei ole mitään tietoa siitä, että mitä intersektionaalinen feminismi merkitsee tai vain kieltäydyt näkemästä sitä.

      "Eikös taannoinen pj J-P Hippi ollut oikeistolainen?"

      Pikaisella googlettelulla ei ainakaan löytynyt mitään tietoa hipin poliittisesta suuntautumisesta. Hipin Seta-puheenjohtajuudesta on kulunut aikaa jo muutama vuosi. Seta on radikalisoitunut tässä ihan muutaman viime vuoden aikana ja siirtänyt painopistettään homoseksuaaleista vielä marginaalisempiin ryhmiin, kuten transaktivismiin, intersukupuolisiin, monisuhteisiin ja aseksuaaleihin.

      Setan nykyiset tavoitteet ovat jyrkästi ristiriidassa homoseksuaalisuuden olemuksen kanssa. Homoseksuaalinen ihminen tuntee vetoa toisen henkilön fyysiseen sukupuoleen (sex) eikä sukupuoli-identiteettiin (gender) ja perustuu fyysisen sukupuolen kaksijakoisuudelle. Viime vuosien aikana LGBT-yhteisössä on vellonut ns. puuvillakatto-gate, mikä tarkoittaa sitä, että lesbojen haluttomuus seurustella tai harrastaa seksiä peniksellisten transnaisten kanssa on tulkittu syrjinnäksi, mikä on johtanut mm. itsensä lesboiksi kokevien transnaisten uhkailuun ja häiriköintiin biologisia lesbonaisia kohtaan.

      Poista
    13. No niin, sieltähän tuli reipasta tekstiä. Hormoniblokkerihoitoja on itse asiassa tutkittu paljonkin, olen koonnut niitä tämän blogin Linkkejä -sivulle ja esitellyt bloginkin puolella. Ja lisää tietoa löytyy muualta vielä runsaasti lisää. Sen enempää en aio tässä kommentoida tuota aihetta.

      "Eivät nuo vanhemmat ole mitään yksittäishenkilöitä sikäli, että kyllä he englanninkielisessä maailmassa melko tarkkaan ovat järjestäytyneet." Kyllä, näin varmasti onkin.

      "Kun vastustajina ovat muut tahot, he ovat tulleet johtopäätöksiinsä itsenäisesti, ilman kristillisten tahojen myötävaikutusta." Kyllä, varmasti näinkin, mutta heidän käyttämiään keinoja ovat kyllä omaksuneet.

      "Tietenkin se antaa gender-ideologeille tietynlaista turvallisuuden tunnetta, että kuvitellaan kaiken kritiikin voitavan jäljittää johonkin yhteen "pääpiruun", joka levittelee myrkyllisiä lonkeroitaan kaikkialle ja joka voidaan sitten varmaankin kohdistetusti tuhota kuin että kritiikkiä sataa lukemattomilta eri tahoilta ja yksityishenkilöiltä."
      Ahaa no nyt ymmärrän näkökulmasi.

      Poista
    14. "Alaikäisten transhoidot - tai transhoidot yleensäkään - eivät edistä potilaan fyysistä terveyttä, vaan ne monella tavalla jopa heikentävät sitä"

      Alaikäiset saa transhoitoja mutta ei siitä mitkään aktivistit päätä. Valita lääkäreille jos sulla on asiasta parempaa tietoa.

      Translapsi on aika turha termi jota ei pitäisi käyttää. Koirat muuten pärjää vegaaneina! Kissat ei.

      "kirurgisesti silvottujen"

      Joo kaikki kirurgiahan on silpomista jos sitä niin haluaa nimittää. Hippokrateen valassakin luvataan ettei ikinä harrasteta kirurgiaa.

      "sitä voi vastustaa monesta muustakin syystä"

      Totta. Olen miettinyt että suurin osa kuuluu johonkin seuraavasta:

      1 Ne uskonnollisista syistä vastustavat
      2 Ne jotka kipuilevat jonkun läheisensä transition tai vastaavan kanssa
      3 Ne jotka kipuilevat oman sukupuolensa tai transitionsa kanssa
      4 Litteä maa-tyypit joita asia ei omakohtaisesti kosketa mitenkään mutta joista on siistiä kuulua porukkaan joka tietää asiat paremmin kuin enemmistö

      Poista
    15. Oman onnensa seppä27. syyskuuta 2019 klo 16.31

      "Hyvä hyvä Sherlock. Sellaisia kaikki puolueet, etujärjestöt ja yhdistykset on."

      Eli olemme tässä päässeet yksimielisyyteen siitä, että edes kaikki LGBT-ihmiset eivät jaa Setan arvoja ja tavoitteita. Jos nämä muut LGBT-ihmiset perustaisivat oman järjestön, joka vastustaisi Setan ajamia asioita ja päättäisivät kutsua sitä ihmisoikeusjärjestöksi, voisitko perustellusti väittää että se olisi sitä jotenkin vähemmän kuin Seta tai vähemmän LGBT-ihmisten asialla?

      "Jos ei ole niin miksi pyydät asiasta todisteita?"

      Eihän sillä minulle väliä olekaan. Sinä olet tässä se, joka vastustaa antigender-toimijoiden näkemyksiä niiden kristillisyyden perusteella ja esittänyt, että kaikki antigender-toiminta on kristityiltä peräisin (mikä ei pidä paikkaansa). Minua on vain kiinnostanut, että mikä on tälle se peruste ja mikä siinä kristinuskossa sinua noin yleisesti nyppii. Siinähän ei toki ole mitään uutta, että esim. Setan ajama LGBT-politiikka on hyvin antikristillistä.

      Lisäksi on huomattava, että esim. antigender-toimijoiden ajama uskonnonvapaus on ihmisoikeus sekin, ja mm. Seta on pyrkinyt rajoittamaan sitä LGBT-oikeuksien varjolla. Tyypillistä suvakkitoimintaa, että suvaitsevaisuuden varjolla edistetään muita päämääriä, jotka ovat todelliselle suvaitsevuudelle vihamielisiä.

      "Tapio Puolimatka on professori mutta hän ei ole tutkinut näitä asioita kuten voi hänen omien sivujensa ansio ja julkaisuluetteloista nähdä."

      Taas sitä ei ymmärretä tieteen sisältöä. Ei toisten tutkijoiden tutkimustuloksista raportoiminen tee niistä tutkimustuloksista yhtään sen epätieteellisempiä tai ylipäätään se, että tutkimustulokset ovat "omia" takaa niiden tieteellisyyttä. Tutkimustulosten oikeellisuus on arvioitava niillä itsellään eikä sillä, että onko niiden esittäjä alkuperäistutkija vai ei.

      "Pyrin aina määrittelemään tapauskohtaisesti, mikä on transfobiaa ja millä perusteella."

      Sellaista ei kyllä ole näkynyt. Käytännössä sinä aina toteat jotkut asiat transfobiaksi, minkä uskot toimivan tehokkaana kaiken keskustelun pysäyttäjänä ja kieltäydyt sitten perustelemasta, että mikä niistä tekee transfobisia. Omasta mielestäsi sinä yksinäsi Seta-kavereittesi kanssa päätätte, että mikä milloinkin on transfobiaa ja sitten oletatte, että muu maailma tanssii teidän pillinne mukaan. Ikävä kyllä muu maailma ei ole olemassa vain teitä ja teidän mielenoikkujanne varten, ja heilläkin on oikeus omiin mielipiteisiinsä siinä missä teilläkin. Eli se, että jokin asia on mielestäsi transfobiaa ei tarkoita sitä, että se asia tai siitä puhuminen pitäisi lopettaa sen siliän tien.

      Poista
    16. "1 Ne uskonnollisista syistä vastustavat
      2 Ne jotka kipuilevat jonkun läheisensä transition tai vastaavan kanssa
      3 Ne jotka kipuilevat oman sukupuolensa tai transitionsa kanssa
      4 Litteä maa-tyypit joita asia ei omakohtaisesti kosketa mitenkään mutta joista on siistiä kuulua porukkaan joka tietää asiat paremmin kuin enemmistö"

      Tässä olikin hyvä kiteytys, kiitos.

      Poista
    17. Oman onnensa seppä siteeraa välillä Anonyymia ja välillä minua, mutta sekoittaa Anonyymin minuun. Palaan kommentoimaan paremmalla ajalla.

      Poista
    18. "kaikki LGBT-ihmiset eivät jaa Setan arvoja ja tavoitteita"

      Nyt viimeistään menee huumorin puolelle :D Onko joku kuvitellut että jakavat? Jos jotkut haluaa perustaa oman järjestön joka ajaa ihmisoikeuksia niin hyvä vaan. Esim Trasek onkin Setasta erillinen järjestö.

      "mikä siinä kristinuskossa sinua noin yleisesti nyppii"

      Ei nypi mikään paitsi oma laiskuus. Olen kristitty enkä edes mikään liberaali. Meitä on paitsi perusluterilaisia niin körttejä ja katolisia ja ortodokseja ja vaikka mitä..

      "Taas sitä ei ymmärretä tieteen sisältöä. Ei toisten tutkijoiden tutkimustuloksista raportoiminen tee niistä tutkimustuloksista yhtään sen epätieteellisempiä tai ylipäätään se, että tutkimustulokset ovat "omia" takaa niiden tieteellisyyttä"

      Ymmärrän "tieteen sisältöä" (hassusti sanottu) ainakin sen verran että väitöskirja hyväksyttiin. Puolimatkan ongelma on että hän ei referoikaan tutkimuksia vaan kaiken maailman pamfletteja ja tutkimuksia hänellä on paha tapa siteerata väärin tai harhaanjohtavasti.

      Poista
    19. Oman onnensa seppä27. syyskuuta 2019 klo 16.57

      "Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymyksiä, enkä aio niistä ruveta väittelemään. Ihmisoikeuksista päätetään YK:n kokouksissa, joita on järjestetty aika paljon tuon 1948 jälkeen. Silloin luotiin perusta, jota sen jälkeen on täydennetty ja yhä täydennetään. Jos haluat kyseenalaistaa ihmisoikeudet, se on sinun asiasi."

      Mitä virkaa on YK:n ihmisoikeusjulistuksilla, kun sen n. 190:stä jäsenvaltiosta suurin osa ei itsekään ole niihin sitoutunut? Ihmisoikeudet ovat pelkkää sanahelinää, jos niiden toteutumista ei pystytä takaamaan. YK:n ihmisoikeusneuvostossa on jäseninä esimerkiksi sellaisia todellisia ihmisoikeuksien supervaltioita kuin Saudi-Arabia, Kongon demokraattinen tasavalta ja Somalia. Esim. Saudi-Arabian surkeasta ihmisoikeustilanteesta täällä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisoikeudet_Saudi-Arabiassa. Eli YK:n ihmisoikeuksista ovat olleet päättämässä sellaiset tahot, jotka eivät itse niitä edistä ja jopa sellaiset tahot, jotka eivät itse sitoudu niihin vaan jyrkästi länsimaisen ihmisoikeusajattelun kanssa ristiriidassa olevaan Kairon ihmisoikeussopimukseen. Voisi jopa sanoa, että YK:n ihmisoikeudet ovat yksi iso vitsi. Eipä ole YK:kaan valtuuksia ihmiskunnan ylimmäksi ihmisoikeusauktoriteetiksi Taivaan isältä saanut, vaan on itse päättänyt sellaiseksi ryhtyä. Mitä sitten tapahtuu, jos joku päättää olla hyväksymättä YK:n ihmisoikeuksia ja kehittää niille jonkin kilpailevan systeemin? Kuka voi silloin sanoa, että he ovat väärässä?

      Mitä tulee taas Setan ajamiin nk. ihmisoikeuksiin, niin mitkä niistä edes ovat YK:n vaatimuksia? Se ainakin on selvää, että väestön enemmistön ihmisoikeusajattelun kanssa ne ovat räikeästi ristiriidassa.

      "Kirjan tarkoituksena ei ollutkaan esittää mitään kritiikkiä anti-genderiä kohtaan, vain tutkia sitä ilmiönä."

      Myös kansainvälisestä ja Euroopan laajuisesta gender-liikehdinnästä, jonka ilmenemiä Suomessakin ovat mm. Seta ja Trasek voisi kirjoittaa kirjan, joka ei kuitenkaan kritisoisi gender-liikettä ilmiönä. Setallahan on LGBT-lobbausjärjestönä erittäin paljon vaikutusvaltaa, joka näkyy mm. koulutuksessa, lainsäädännössä, viranomaistoiminnassa ja kirkossa.

      "Tarkoitatko siis, etten voisi ollenkaan siteerata omaa näkemystäni tukevaa kirjallisuutta?"

      Ei, vaan jos valikoi vain tietynlaisia omaa näkemystä jo valmiiksi puoltavia näkemyksiä ja sivuuttaa muunlaiset näkemykset, niin se ei silloin ole puolueetonta ja tieteellistä, eikä omia mielipiteitään voi silloin puolustella tieteellä.

      "Olen itse asiassa tehnyt niin, en nyt vain tässä tekstissä."

      En tiedä, että oletko itse sitä huomannut, mutta yleensä tunnut järkyttyvän todella helposti kaikenlaisesta kritiikistä tai omaan ajatusmaailmaan sopimattomasta informaatiosta, mikä aiheuttaa sinulle kognitiivista dissonanssia ja saa aikaan defenssit päälle, niin kuin eräs toinen kommentoija sanoi. Kognitiivinen dissonanssi ratkeaa sitten sillä, ettet käsittele oman aatemaailmasi kritiikkiä ollenkaan vaan kuittaat sen pikaisesti "transfobiana" ja siirryt sitten nopeasti käsittelemään seuraavaa asiaa.

      Poista
    20. Tarkoitatko tuolla ihmisoikeuksien kritiikilläsi sitä, että ihmisoikeuksia ei pitäisi ollenkaan pyrkiäkään yhteisesti sopimaan? Sehän nyt on selvää, että jokaisessa maassa ei tulla pääsemään ihmisoikeuksissa samalle tasolle, mutta mielestäni siihen pitää kuitenkin pyrkiä.

      Minä ja Seta-kaverini? Minulla ei ole Setassa kavereita, valitan. Pillin mukaan? Valitettavaa, että koet sen noin. Tuskin sitä kuitenkaan tavoitellaan. Taidat olla aika herkillä tämän aiheen suhteen. Et halua, että sinulle sanellaan asioita. Pystyn ymmärtämään sen.

      Järkytyn kritiikistä, kyllä. Mitä sitten? Ahaa, aiheuttaa kognitiivista dissonanssia. Vahvistan omaa näkemystäni tässä vain ja huudan laalaalaa kaikelle muulle. Tätäkö kaikki sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavat ympäri maailman tekevät? Tätäkö kaikki "ilmastovouhottajat" tekevät? Entä sinä itse, oletko kognitiivisesta dissonanssista vapaa?

      Olen lukenut paljon oman näkemykseni vastaista materiaalia, ja epäillyt omaa näkökantaani ja haastanut sitä. Monta kertaa. Joka kerta olen lopulta päätynyt olemaan sitä mieltä, mitä nyt olen. Kognitiivista dissonanssia? En usko.

      En tiedä oletko huomannut, mutta monesti kun olen perustellut, miksi jokin näkemys tai ilmaisu on mielestäni transfobiaa, minun perustelujani ei uskota. Ne sivuutetaan, ja minun kritisoimistani vain jatketaan. Tällaista ilmiötä näkee myös muissa asioissa muualla, kuten esimerkiksi rasismin määrittelyssä.

      Olen mielestäni aika paljon täällä käsitellyt sitä kritiikkiä mitä olen saanut, mutta ilmeisesti se ei riitä, kun koet noin että olen sivuuttanut kritiikin ja kuitannut sen transfobiana.

      Jos olet se, joka on kirjoittanut kommentteja tänne aiemmin eri nimimerkeillä, kuten kirjoitustyylisi perusteella päättelen, niin ymmärrän kyllä, mistä näkökulmasi ja katkeruutesi kumpuaa. En halua sivuuttaa sitä, mutta pidemmän päälle alkaa turhauttaa toistella samoja asioita yhä uudelleen.

      Poista
    21. "Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymyksiä, enkä aio niistä ruveta väittelemään."

      Mitä ihmisoikeudet sitten tarkalleen ovat, jos eivät sopivien tahojen mielipiteitä (tietysti sopimusneuvotteluissa muokkaantuneina)? Ja entä sitten, kun näitä oikeuksia eri oikeusistuimissa tulkitaan, niin eivätkö ne sittenkään ole mielipiteitä? Tuomarin, jutun valmistelijan, jne.? Onko tuomarilla suora puheyhteys johonkin ylimaalliseen tahoon, joka ilmoittaa mitä minkin oikeuden alle pitäisi lukea? Vai ovatko tuomarit itse yli-inhimillisiä, kaikkivaltiata ja viisaita, heillä ei ole mielipiteitä vaan he vaan tekevät objektiivisesti ja universaalisti tosia ja parhaita tulkintoja..?

      Ja ihan oikeasti, mistä löytyy se juridisesti sitova ihmisoikeussopimus jossa sanotaan, että juridista sukupuolta pitäisi saada vapaasti vaihdella?

      "Vahvistan omaa näkemystäni tässä vain ja huudan laalaalaa kaikelle muulle. Tätäkö kaikki sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavat ympäri maailman tekevät?"

      No siltä vaikuttaisi. Esimerkiksi kun lueskelin tämän uudemmassa postauksessasi esittelemäsi Brynn Tannehildin juttuja, niin voi hyvää päivää. Ihan puhtaita eri mieltä olevien vaiennusyrityksiä. Mm. kuinka olla julkaisematta "transfoobista" (=eri mieltä transaktivistien kanssa olevaa) materiaalia. Perusteita olivat mm. se, että tämän ns. transfoobisen kirjoittajan juttuja seuraavat jotkin bigot-ryhmät tms. Jjjooh. Guilty by association. Argumentteja ei tarvitse kuunnella, vaiennetaan vaan ne pahikset.

      "En tiedä oletko huomannut, mutta monesti kun olen perustellut, miksi jokin näkemys tai ilmaisu on mielestäni transfobiaa, minun perustelujani ei uskota."

      Olisiko mahdollista saada jokin linkki tekstiin, missä perustelet jonkin asian olevan transfobiaa? Olen lueskellut aika paljon blogiasi, enkä muista törmänneeni. Aina kun transfobiakortti isketään pöytään, se näyttäytyy puhtaasti keskustelunvaientamisyrityksenä ja keinona olla ottamatta kantaa eri mieltä itsen kanssa oleviin asioihin. (siis yleisestikin, ei vain sun blogissa.) Olisi mielenkiintoista nähdä jokin teksti missä transfobiaa on yritetty edes perustella, tai siis selitetty miksi jokin on transfobiaa. Se on vähän kuin rasismikortin heiluttelu. Loistava keskustelun pysäyttäjä, joka ei vaadi taakseen mitään oikeita perusteluita.

      "Pillin mukaan? Valitettavaa, että koet sen noin. Tuskin sitä kuitenkaan tavoitellaan. Taidat olla aika herkillä tämän aiheen suhteen. Et halua, että sinulle sanellaan asioita. Pystyn ymmärtämään sen."

      Ihanko todella ei? Miksi sitten Seta pyrkii sanelemaan, ja on jo onnistunutkin, mitä vaikka sukupuolesta opetetaan? Tai mitkä ovat niitä korrekteja ilmaisuja, joita on soveliasta käyttää?

      Jännä heitto, että pystyt ymmärtämään että joku ei halua että hänelle sanellaan asioita. En ihan tavoita, mitä yrität tällä sanoa. Tunnustatko siis sanelun olemassaolon? Jos, niin mikä mielestäsi antaa sanelevalle taholle sen tiedon ja moraalisen oikeutuksen sanella?

      Poista
    22. Ihmisoikeudet ja transsukupuoliset, lue vaikka tämä: https://ihmisoikeuskeskus-fi-bin.directo.fi/@Bin/35d5ce02b7b1b48a6ec6bce914ce2649/1569834556/application/pdf/6351406/sukupuolen_oikeudellinen_vahvistaminen_FINAL.pdf

      Ja tämä: https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3888799-suomen-translaki-loukkaa-ihmisoikeuksia

      Ainakin seuraavissa teksteissäni olen kertonut, mikä on transfobiaa ja miksi:
      - Jason Lepojärvi ja transurheilu
      - Puhutaanko kuitenkin samasta asiasta?
      - Kristillisyys, nationalismi ja transviha
      - Transfobia: trans-vastustajien ja trans-epäluuloisten pelikenttä
      - Transfobiaa vai transkeskustelua?

      Yritin vain sanoa, että ymmärrän luonteestasi jotain. Jotkut ihmiset ovat vastaanottavaisempia kuin toiset. Pidät Setan näkemyksiä saneluna, mutta kaikki eivät pidä.

      Poista
    23. Lisää ihmisoikeuksista FRA:n sivuilta: Euroopan unioni perusti Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) tarjoamaan EU:n toimielimille ja jäsenvaltioille riippumatonta tutkimustuloksiin perustuvaa neuvontaa ja asiantuntemusta perusoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä.

      FRA:n raportti parin vuoden takaa haasteista LGBT-ihmisten tasa-arvosta kertoo, että nämä ihmisoikeudet liittyvät seuraaviin artikloihin: 1, 2, 14, 20, 21, 35 ja 47. https://fra.europa.eu/sites/default/files/fra_uploads/fra-2016-lgbt-public-officials_en.pdf

      Poista
    24. Oman onnensa seppä7. lokakuuta 2019 klo 2.08

      "Mistä katkeruutesi kumpuaa."

      Paljon porua, vähän villoja.

      Mitkä tyylilliset yhteneväisyydet? Onko tämä taas joku uusi salaliittoteoria? Mistä tiedät, että olen katkera? Mitä sinä muka tiedät elämästäni tai väitetyn katkeruuteni syistä? Miten väitetty katkeruuteni mitenkään muuttaa sanomaani entiseksi?

      Nuo linkatut dokumentit ovat juuri sitä itseään eli sanelua, jota ei saisi kyseenalaistaa. Koska transsukupuolisten hoidot itsessään tekevät steriiliksi ja niihin mennään täysin vapaaehtoisesti, niin steriiliksi tuleminen on täysin transsukupuolisen itsensä vastuulla. Tai ehkäpä transhoidot pitäisi kieltää, koska hoitoihin hakeutuvat eivät itsekään osaa nähtävästi päättää, haluavatko he eroon lisääntymiskyvystään vai eivät.

      Tiesitkö, että myös Aito avioliitto ry pitää itseään ihmisoikeusjärjestönä? Samoin myös nk. seksuaali- ja lisääntymisterveyden eli abortin vastaiset liittoumat, jotka omasta mielestään puolustavat vain sikiöiden ihmisoikeuksia. He itse ja muut samanmieliset ovat niin sanelleet. Mikäpä sinä olet heidän saneluoikeuttaan kieltämään?

      Saneludokumentit ovat vain yhdenlaisten järjestöjen ja ihmisten subjektiivisia näkemyksiä. Maassamme on mielipiteen- ja sananvapaus ja ihmisillä saa olla myös noille näkemyksille täysin vastakkaisia näkemyksiä ja vapaus ilmaista ja edistää niitä olemassaolevan lain puitteissa. Se ei ole syrjintää tai transfobiaa, vaan osa mielipiteen- ja kokoontumisenvapautta, mikä sekin on muuan yleisesti tunnustettu ihmisoikeus.

      Poista
    25. "Koska transsukupuolisten hoidot itsessään tekevät steriiliksi ja niihin mennään täysin vapaaehtoisesti, niin steriiliksi tuleminen on täysin transsukupuolisen itsensä vastuulla"

      Jos meillä olisi laki, joka velvoittaa 70 vuotta täyttävät todistamaan steriiliytensä, niin olisiko sellainen laki kaikista turha, absurdi ja vanhusvastainen? Vai ihan ok, koska ihminen iän myötä tulee jossain vaiheessa kuitenkin steriiliksi, ja hän on ihan vapaaehtoisesti elänyt niin vanhaksi?

      Steriiliysvaatimus vain hidastaa turhaan hetun vaihtamista ja on sitä paitsi kuollut kirjain, koska lääkärit pitävät pykälää epäeettisenä eivätkä testaa asiaa.

      Poista
    26. Oman onnensa seppä:
      En väitä tietäväni elämästäsi mitään, enkä kehittele salaliittoteorioita. Mutta henkilö, johon viittasin, kertoi jotain sen suuntaista, että oli tullut "setalaisten käännyttämäksi" mutta "tullut järkiinsä", ja vaikutti siitä hyvin katkeralta. Totta kai tällainen kokemus vaikuttaa siihen, miten suhtautuu transsukupuolisuuteen ja Setaan.

      Steriiliydestä Anonyymi jo kirjoittikin. Tiesitkö, että transhoidot eivät tee kaikkia automaattisesti steriileiksi? Ihmiset saavat yksilöllisiä hoitoja, ja niiden vaikutukset ovat yksilöllisiä.

      Aito Avioliitto ry ja abortin vastaisten liikkeet, mitä ne ovat sanelleet? Mielipiteet, arvot ja vakaumus ovat eri asioita kuin sanelu.

      Poista
  2. "Mikä on kaikkien näiden asioiden suhde itse transsukupuolisuuteen?"

    En tiedä oliko nyt tahallinen väärinymmärrys Oman onnensa sepältä mutta eihän tuossa edellytetäkään että ne mitenkään liittyisivät toisiinsa, vaan että antigenderistit yleensä (huom ei kaikki aina) kannattavat jonkinlaista komboa noista luetelluista näkemyksistä. Katsoo vaikka Aito Avioliittoa, Manif pour tousia tai MassResistancea. Noissa piireissä nyt vaan esiintyy transvastaisuuden lisäksi abortinvastaisuutta, konservatiivikristillisyyttä jne, ei niitä kenenkään ulkopuolisen tarvi niputtaa.

    Sitä mieltä kyllä olen että tietyt protestanttikristityt liikkeet (Suomessa varsinkin vapaasuunnalliset ja jotkut herätysliikkeet) on varmasti Suomessa ja mun nähdäkseni esim Amerikassakin aktiivisemmin transvastaisia kuin katolilaiset.

    VastaaPoista
  3. Tässä tuore esimerkki ihmisoikeustyöstä ja sitä vastustavan anti-gender -liikehdinnän toiminnasta Väestöliiton blogissa: https://vaestoliitonblogi.com/2019/09/27/vaikea-voitto-seksuaalioikeuksille-new-yorkissa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainaus Väestöliiton blogista:
      "The Guardian –lehti julkaisi saaneensa käsiinsä Yhdysvaltojen hallinnon laatiman kirjeen, joka kannusti valtioita yhdistymään ”vastustamaan YK:n haitallista, seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja –oikeuksia edistävää politiikkaa”. Kirje oli lähtetty The Guardianin tietojen mukaan lukuisille konservatiivisille maille.
      Kirjeessä oltiin huolestuneita siitä, että YK haluaisi käyttää sopimuksiaan aborttioikeuden edistämiseen ja perhearvojen heikentämiseen. Kirjeessä myös kerrottiin, että on olemassa todisteita siitä, että monenkeskisissä, globaalia terveyttä käsittelevissä sopimuksissa mainitut ”kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus” ja ”seksuaali- ja lisääntymisterveys ja lisääntymisoikeudet” mitätöivät vanhempien roolia kasvattajina ja niiden avulla YK yrittää saada maita luopumaan omista uskonnollisista ja kulttuurisista arvoistaan. Kirjeen oli allekirjoittanut mm. Yhdysvaltojen valtiosihteeri Mike Pompeo.

      Kirje ei tullut yllätyksenä. Yhdysvallat on viime vuosina toistuvasti yrittänyt estää kansainvälisistä sopimuksista kaiken sellaisen kielen, joka aktiivisesti edistäisi sukupuolten tasa-arvoa ja ihmisten oikeutta seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja –oikeuksiin."

      Poista
  4. EPF eli European Parliamentary Forum on julkaissut raportin nimeltä “Restoring the Natural Order”: The religious extremists’ vision to mobilize European societies against human rights on sexuality and reproduction. Tähän raporttiin perustuu osa koulutuksen tiedoista.
    https://www.epfweb.org/node/690

    VastaaPoista
  5. Palaan jälleen vastaamaan vanhoihin kommentteihin.

    Oman onnensa seppä kirjoitti:
    "Sitä sitten, että transhoitoihin ryhtyminen on aina tietoinen päätös, eikä esimerkiksi Blaire White voi olla sillä tavalla transfobinen, että hän vastustaisi transhoitoja tai transsukupuolisuutta itsessään, sillä hän on itsekin päättänyt ryhtyä niihin ja elää arjessaan päivittäin transsukupuolisena. Ihmisoikeuskeskustelun ohella olisi myös mielekästä määritellä, että mitä transfobialla milloinkin tarkoitetaan ja perustella, että miksi jokin asia on transfobiaa. Koska Blairen mielipiteet (= ei transhoitoja alaikäisille, sukupuoli on biologinen ja kaksijakoinen, ei itsemääräämisoikeutta sukupuoleen) eivät selvästikään ole ristiriidassa hänen oman transsukupuolisuutensa kanssa tai tee hänen elämistään transsukupuolisena mahdottomaksi, millä perustein ne ovat transfobiaa, jos ovat?"

    Transfobiaa ei ole pelkästään transhoitojen vastustaminen tai transsukupuolisuuden kieltäminen. Transfobiaa on esimerkiksi mainitsemasi sukupuolen kaksijakoisuus ja sukupuolen itsemäärittelyn kieltäminen, koska transsukupuolisuus on ihan yhtä biologista kuin cis-sukupuolisuuskin, ja kaksijakoinen sukupuolikäsitys on vanhentunut.

    VastaaPoista
  6. Samasta aiheesta ja saman koulutuksen käyneenä kirjoittaa myös Anukatariina Solonen: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anukatariina/anti-gender-liike-tuli-jo-oletko-valmis/

    VastaaPoista

Kommentoi harkiten, kiitos!