Ray Blanchard, oikeiston lemmikki

Yksi mielenkiintoisimmista osioista Brynn Tannehillin kirjassa on psykologi Ray Blanchardia koskeva kappale. Se on otsikoitu "Ray Blanchard: right-wing darling". Brynn kertoo, että Blanchardia siteerataan erityisesti radikaalifeministien (esim. Sheila Jeffreys) ja anti-trans -ryhmittymien (esim. Gendertrender) parissa, sekä oikeistolaisissa organisaatioissa (esim. American Family Association). Blanchardin teorioilla perustellaan transsukupuolisten olevan sairaita, jotka tulisi laittaa laitoksiin. Aihe kiinnostaa minua, koska olen huomannut, että Suomessakin seurataan ja siteerataan Blanchardia.

Mikä on Ray Blanchardin tausta, ja mitä hän on tehnyt? Brynn Tannehill kertoo kirjassaan, että hän on parafilioihin erikoistunut psykologi. Parafilia on voimakkaan seksuaalisen kiihotuksen kokemista epätyypillisistä esineistä, tilanteista tai yksilöistä. (Parafilia-termillä on haluttu korvata termi perversio.) Blanchard työskenteli seksuaalirikollisten ja pedofiilien parissa 1970- ja 80-luvuilla. Blanchard tunnetaan paitsi anti-trans teorioistaan, myös muista oudoksuttavista käsityksistään: mm. homoseksuaalisuus on häiriö, biseksuaaleja ei ole olemassa, ja cis-naisilla ei voi olla fetissejä.

Tannehillin mukaan Ray Blanchard esitteli autogynefilia-teoriansa 1980-luvun lopulla. Teorian mukaan on olemassa kahdenlaisia transnaisia: toiset ovat äärimmäisen feminiinisiä homomiehiä, jotka uskovat, että elämä on helpompaa heteronaisena kuin homomiehenä, ja toiset ovat autogynefiilejä, jotka kiihottuvat seksuaalisesti ajatuksesta itsestään naisena. Transitioituminen naiseksi on autogynefiileille seksuaalisen fantasian toteuttamista. Teorian mukaan kaikki transnaiset ovat poikkeuksetta jompaa kumpaa tyyppiä. Blanchard myös väittää, että transidentiteetti on seksuaalinen suuntautuminen, ja että cis-naisilla ei ole autogynefiilisiä fantasioita.

Brynn Tannehill tiivistää, että Blanchardin mukaan sukupuoli-identiteettiä ei ole olemassa. Kaikki transnaiset ovat joko itseään vihaavia homomiehiä tai heteroseksuaaleja miehiä, joiden parafilia on karannut käsistä.

Blanchardin teorian ongelma on, että hänen omatkaan tutkimuksensa eivät tue hänen väitteitään. Hän löysi transnaisia, jotka olivat seksuaalisesti kiinnostuneita toisista naisista, joilla ei ollut seksuaalisia fantasioita itsestään naisena, ja transnaisia jotka olivat kiinnostuneita miehistä, joilla oli tällaisia fantasioita. Blanchard ei silti hylännyt teoriaansa, vaan syytti tutkimukseen osallistuneita valehtelusta, ja poisti heidän tuloksensa tästä syystä.

Naula Ray Blanchardin teorian arkkuun on Dr. Charles Moserin suorittama tutkimus naisten autogynefiliasta, joka toteaa, että 93 %:lla naisista on autogynefilisiä fantasioita. Ray Blanchardin teorian mukaan biologiset naiset eivät kiihotu seksuaalisesti ajatuksesta, että he ovat naisia, joilla on rinnat ja vulva. Moser siis toteaa, että transnaisten ja cis-naisten seksuaaliset fantasiat ovat lähes samanlaisia, joka mitätöi hypoteesin, että transsukupuolisuus on parafilia, koska tämä kiihottumisen tapa on normaali. Blanchard ei käyttänyt cis-sukupuolista vertailuryhmää tutkimuksissaan. Hänen tutkimuksensa ovat siis huonoa tiedettä.

Monet anti-trans ryhmittymät käyttävät mielellään Blanchardin teorioita promotakseen omaa asiaansa. Blanchard on tietoinen tästä, mutta on julkisesti todennut, ettei ole siitä vastuussa. Hän vaikuttaa jopa ylpeältä siitä, että on aiheuttanut vahinkoa transsukupuolisille Yhdysvalloissa. Erityisesti katoliset homojen ja transsukupuolisten eheytyshoitoa tarjoavat tahot (esim. Courage) siteeraavat Blanchardia, ja se sopii hänelle oikein hyvin, koska hän on itsekin katolinen. Blanchard on sanonut, että kaikki muu paitsi lisääntymiseen tähtäävä seksi on epänormaalia ja pitäisi määritellä sairaudeksi.

Se, että Blanchard ei kiellä vaikuttaneensa transsukupuolisten aseman heikkenemiseen, ei olisi mikään ongelma, mikäli Blanchardilla ei olisi vaikutusvaltaa. Mutta hänellä on (ollut). Hän oli mukana komiteassa määrittelemässä mielenterveyden häiriöiden luokitusta. Blanchard kehitti sinne valediagnoosin "autoandrofilia", joka tarkoittaa naista, joka kiihottuu seksuaalisesti ajatuksesta itsestään miehenä. Blanchard myönsi tämän haastattelussa:

"Do you think autoandrophilia, where a woman is aroused by the thought of herself as a man, is a real paraphilia?

No, I proposed it simply in order not to be accused of sexism, because there are all these women who want to say, “women can rape too, women can be pedophiles too, women can be exhibitionists too.” It’s a perverse expression of feminism, and so, I thought, let me jump the gun on this. I don’t think the phenomenon even exists."

Diagnoosia ei kuitenkaan lopulta otettu luokitukseen.

Tannehill toteaa kirjassaan, että kaikeksi onneksi Blanchard on nykyään eläkkeellä, hänen tutkimuksensa on todettu epäpäteviksi, ja niitä siteerataan yhä vähemmän.
 ------------
Omia ajatuksiani aiheesta:

Luin myös muita lähteitä tutustuessani Ray Blanchardiin. Hän on mm. Twitterissä selittänyt tekaistua diagnoosiaan lisää ja antanut sille uuden nimen, autohomoerotismi. Se kuvaa naista, joka kiihottuu seksuaalisesti kuvitellessaan itsensä harrastamassa miesten välistä seksiä. Tämä on hänen mielestään sama kuin Rapid Onset Gender Dysphoria eli äkillisesti nuoruusiässä ilmennyt sukupuolidysforia, koska seksuaalinen suuntautuminen ei ole vanhemman havaittavissa lapsestaan ennen murrosikää.

Blanchard oli myös torontolaisen Clarke-instituutin johdossa päättämässä, ketkä pääsevät transhoitoihin. Hoitoihin pääsy oli äärimmäisen vaikeaa (90 % potilaista käännytettiin vuosina 1969-84) ja potilaiden oli mm. pakko alistua seksuaalisiin testeihin päästäkseen hoitoihin. Tällä tavoin hän pystyi vahvistamaan omaa teoriaansa sukupuoli-identiteetistä seksuaalisena suuntautumisena. Blanchardilla on transsukupuolisten joukossa paljon vihaajia, mutta myös puolustajia; nimittäin he, jotka pitävät itse transsukupuolisuuttaan sairautena, ja haluaisivat parantua siitä. (Lähde)

Vaikuttaa siltä, että parafilioiden tutkiminen, pedofiilien kanssa työskentely ja katolinen kasvatus ovat merkittävästi vaikuttaneet Blanchardin näkemyksiin, jotka ovat lisäksi jämähtäneet jonnekin 1980-luvulle.