Haluaisin tuoda rohkaisua ja lohtua meille kaikille tämän koronapandemian keskellä. Erityisesti meille sukupuoleltaan moninaisten lasten ja nuorten vanhemmille.
Sain tänä viikonloppuna luettavakseni teoksen, jota ei ole vielä julkaistu, enkä voi siitä siksi kirjoittaa enempää. Sain siitä kuitenkin itselleni niin paljon rohkaisua ja lohtua, että haluan jakaa sitä tunnetta muillekin.
Teoksessa sanoitetaan vanhempien tunteita tilanteessa, jossa oma lapsi on sukupuoleltaan moninainen, epätyypillinen, tai miten sen haluaakin ilmaista. Vanhempi voi olla ymmällään, häpeissään, vihainen, tiedonjanoinen, puolustava, raivoissaan, huolestunut, todella huolestunut, ylpeä, surullinen, voimaton, levollinen, luottavainen. Kaikkea tätä yhtä aikaa tai vuorotellen.
Myös vanhemmat voivat kärsiä vähemmistöstressistä, vaikka eivät itse kuuluisi sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön. Vähemmistöstressi tarkoittaa stressiä siitä, että kuuluu (itse tai läheinen) erilaisena pidettyyn ja negatiivisesti arvotettuun vähemmistöryhmään. Sillä on monenlaisia vaikutuksia, kuten esimerkiksi verenpaineen nousu, jännittyneisyys tai unettomuus, itse-epäily tai itseinho, luottamuksen heikentyminen ympäröiviin ihmisiin, viranomaisiin ja yhteiskuntaan. Juuri nyt emme kaipaa tällaisia vaikutuksia, emmehän?
Muistetaan pitää itsestämme huolta. Vaikka joudumme olemaan huolissamme ja jännittämään erilaisia asioita lapsemme tai nuoremme puolesta, vaikka joudumme olemaan edelläkävijöitä ja tiedon levittäjiä, vaikka joudumme taistelemaan lapsemme puolesta, vaikka tunnemme riittämättömyyttä tästä kaikesta: muistetaan, että se riittää, kun rakastamme läheisiämme ja itseämme. Kaikki muu seuraa perässä. Muistetaan omat arvomme ja eletään niiden mukaan. Toimitaan aktiivisesti, voimiemme mukaan, arvojemme edistämiseksi ja yhteiskunnan muuttamiseksi. Muistetaan arvostaa itseämme ja tekemäämme kasvatustyötä.
Hyvin me vedetään!
<3:lla,
Anne M.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi harkiten, kiitos!