Mitä vanhempi voi tehdä?

Kopioin härskisti blogitekstin otsikon toisesta blogista (blogipostaus sittemmin poistettu), koska haluan antaa toisenlaisen viestin kuin siellä. Kommenteissa toki hänen viestiään kyseenalaistetaan, mutta haluan kirjoittaa lisäksi oman näkökulmani.

Aihe on tärkeä:
Jos lapsi kertoo vanhemmalleen olevansa trans, mitä vanhempi voi tehdä? Tai oikeastaan, mitä vanhemman kannattaa tehdä?

Aihe on mielipiteitä jakava. Sen huomaa helposti, kun tutustuu asiaan tarkemmin. Jopa jotkut asiantuntijat ovat sillä kannalla, että lapsen sukupuolikokemusta ei pidä vahvistaa, koska lapsen sukupuolikokemus ei välttämättä ole pysyvä. Osa asiantuntijoista on kuitenkin toista mieltä. Onko siis ihme, että vanhemmat ovat tällaisessa tilanteessa hämmentyneitä? Transsukupuolisuus on heille vierasta ja vaikuttaa epämääräiseltä, ehkä jopa iljettävältä. Heitä pelottaa ja hävettää ja he ovat epävarmoja siitä, mitä tosiaan pitäisi tehdä.

Sanamuoto "voi tehdä" kuulostaa minun korviini ennakkoasenteelliselta. Luen sen näin: "Mitä voin vanhempana tehdä, jotta lapseni ei olisi trans? / jotta saisin hänet muuttamaan mieltään?"

Uutinen: jos lapsesi on oikeasti trans, et voi tehdä mitään muuttaaksesi hänen mieltään. Transsukupuolisuus ei ole mielipidekysymys. Jos kuitenkin ilmaiset hänelle, että toivot ettei hän olisi trans, lapsi voi sinua miellyttääkseen esittää, ettei olekaan. Tai voi olla, että kyseessä olikin vain vaihe. Tutkimusten mukaan lapsen poikkeava sukupuolikokemus ja -ilmaisu ovat todennäköisemmin ohimeneviä vaiheita, mutta nuorten kohdalla useimmiten pysyviä.

Mitä vanhemman kannattaa tällaisessa tilanteessa tehdä? Miten tällaiseen käytökseen pitäisi suhtautua?

1. Kuuntele. Älä keskeytä. Kysele, kun lapsi tai nuori on valmis. Kysy, mitä hän tarkoittaa, ja millaista apua hän sinulta toivoo. Keskustele hänen kanssaan ikätasoisesti.

2. Osoita, että olet luottamuksen arvoinen. Älä lyttää tai väheksy lapsesi tai nuoresi kokemusta.

3. Ota selvää. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus, Trasek ja Seta ovat hyviä tietolähteitä. Muista lähdekritiikki. Netti on täynnä hyvää ja vähemmän hyvää tietoa.

4. Kerro, että olet tukena ja apuna. Hoida yhteydenotot asiantuntijoihin, kouluun, harrastuksiin, jne.

5. Hanki apua, sekä ammattilaisilta että vertaisilta.

6. Kulje lapsesi rinnalla.

Tällainen lapsen tai nuoren sukupuolikokemuksen hyväksyvä ja vahvistava malli on se, mitä useimmat asiantuntijatahotkin suosittelevat. Mm. maailmanlaajuinen transsukupuolisia hoitavien ammattilaisten järjestö WPATH toteaa hyvän hoidon suosituksessaan:

"Mielenterveysalan ammattilaisten tulisi auttaa perheitä, jotta ne suhtautuisivat hyväksyvämmin ja kannustavammin lapsen tai nuoren sukupuolidysforiaan liittyviin huoliin. Perheillä on tärkeä rooli nuorten psyykkisessä terveydessä ja hyvinvoinnissa (Brill & Pepper, 2008; Lev, 2004). Myös yhteisön jäsenet ja mentorit voivat antaa tärkeää sosiaalista tukea."

Australian psykologien ammattiyhdistys Australian Psychological Society on hiljattain ottanut kantaa transsukupuolisten ja ei-binääristen ihmisten tukemiseksi. Artikkelissa mainitaan myös nuoret ja heidän vanhempansa:

"At present, those clinicians and researchers who adopt less than affirming approaches to transgender and non-binary people operate in something of a grey area. This may be particularly true when it comes to young people. Parents may struggle to affirm a transgender and non-binary child and may seek support from clinicians who are less than informed about current best practice. This can result in young people not receiving adequate care, and such young people may have little recourse in terms of complaint mechanisms or alternate forms of support."

Suomeksi: Tällä hetkellä ne tutkijat ja lääkärit, jotka ovat omaksuneet vähemmän vahvistavia lähestymistapoja transsukupuolisiin ja ei-binääreihin ihmisiin, toimivat jokseenkin harmaalla alueella. Tämä voi olla erityisen totta nuorten kohdalla. Vanhemmat voivat kamppailla transsukupuolisen tai ei-binäärin lapsensa tukemisessa ja voivat etsiä tukea lääkäreiltä, jotka ovat vähemmän tietoisia nykyisistä parhaista käytännöistä. Tämä voi johtaa siihen, että nuoret eivät saa riittävää hoitoa, ja tällaisilla nuorilla saattaa olla vain vähän valitusmenettelyjä tai vaihtoehtoisia tukimuotoja.

Mitä tukeminen ja vahvistaminen käytännössä ovat? Se on yksilöllistä. Jotkut haluavat, että heitä kutsutaan uudella nimellä kotona, jotkut haluavat heti vaihtaa virallisesti uuden nimen.  Jotkut haluavat käyttää tietynlaisia vaatteita, ja se lienee muutoksista helpoin toteuttaa ja vanhemman hyväksyä. Jotkut haluavat vaihtaa hiustyyliä tai ruveta meikkaamaan. Jotkut haluavat transpolille (13-vuotias voi jo saada lähetteen). Teidän täytyy keskustella ja sopia itse näistä asioista teille sopivalla tavalla. Siihen kannattaa käyttää aikaa, jotta kaikki saavat totutella uusiin asioihin askel kerrallaan. Lapsi ja nuori ei välttämättä ymmärrä kaikkia seurauksia, ja muutoksille on syytä antaa aikaa jotta seuraukset tulevat näkyviksi. Silloin niistä on myös helpompi peruuttaa takaisin päin, jos jokin ei tunnukaan hyvältä.

Lapsen / nuoren poikkeava sukupuolen kokemus ja ilmaisu voi ihan hyvin olla ohimenevä vaihe. Mutta juuri nyt, kun hän kertoo siitä sinulle, se on hänelle täyttä totta. Pohdi, miksi asia pelottaa sinua. Jos syynä on se, että et tiedä aiheesta paljoakaan, ota selvää. Jos syynä on oma käsityksesi sukupuolista ja eri sukupuolille sopivasta käytöksestä, tutkaile käsitystäsi ja mieti, onko tässä nyt kyse lapsestasi vai sinusta.

Kumpi on tärkeämpää: yhteisön silmissä ns. normaali perhe vai lapsesi hyvinvointi? Sinun meriittisi kasvattajana vai lapsesi hyvinvointi? Jos lapsen hyvinvointia mielestäsi edistää hänen poikkeavan sukupuolikokemuksensa tai -ilmaisunsa tukahduttaminen, mieti uudelleen. Miksi ajattelet niin? Ajatteletko niin, koska uskot genitaalien ja biologian määrittävän sukupuolemme? Hyvä on, mutta lapsesi ei välttämättä usko samoin.

Mistä voi tietää, onko lapsen tai nuoren poikkeava sukupuolikokemus pysyvä? Ei sitä voi tietää etukäteen mistään. Siksi minusta on tärkeämpää keskittyä tukemaan lasta tässä hetkessä. Se on turvan ja tuen antamista tärkeimmällä hetkellä, nyt. Se ei voi ikinä olla väärin. Jos kokemus onkin ohimenevä vaihe, hän uskaltaa kertoa sinulle siitäkin.

On inhimillistä olla peloissaan, epävarma ja varovainen suhtautumisessaan. Et ehkä millään halua hyväksyä. Neuvoni on silti sama: kuuntele, kysele, tarkkaile, tue. Teillä on silloin paremmat edellytykset voida hyvin.