Jason Lepojärvi ja transurheilu

Miten teologian tohtori, "rakkausprofessori" Jason Lepojärvi, joka oli mm. Ensitreffit alttarilla -televisio-ohjelman asiantuntija, liittyy transurheiluun?

Jason Lepojärvi ja valmentaja Jenni Levävaara (hänkin televisiosta tuttu) ottavat sanomalehti Pohjalaisessa tänään 24.8.2019 julkaistussa mielipiteessään kantaa translain uudistukseen naisurheilun näkökulmasta. Heidän mielestään translain uudistus uhkaa naisurheilijoiden oikeuksia. Perusteluna he esittävät vanhan tutun argumentin siitä, että transnaiset ovat biologisesti miehiä, ja että heillä sen vuoksi on epäreilu etulyöntiasema biologisiin naisiin verrattuna.

Kirjoittajat sanoutuvat irti transfobiasta, mutta puhuvat itsensä pussiin:

"On muistettava erottaa toisistaan biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti. Fyysisessä kilpailussa merkitystä on vain sukupuolella, ei identiteetillä. Ja sukupuolta ei määritellä: se todetaan. Se on kirjoitettuna jokaiseen soluumme. Sukupuolielinten kehityshäiriöt tai psyykkinen sukupuoliahdistus eivät tätä muuta. Tämän hyväksyminen ei ole transfobiaa vaan tiedettä."

Ja lopussa vielä:

"Emmehän luovu urheilun, ravintoloiden tai päiväkotien ikärajoistakaan siksi, että osa väestöstä kokee olevansa ikäistään vanhempia tai nuorempia."

Pieni myötähäpeän hetki löi ylitseni, kun tämän luin. Siis voivatko nämä henkilöt todella julkisesti väittää, ettei näiden lauseiden takana ole transfobia? Sillä sitä tämä on, ilmiselvästi.

Mutta, ennen kuin osoitan tämän, haluan sanoa, että on tässä kirjoituksessa ihan pointtinsakin. Transihmisiä on monenlaisia. Useimmat käyttävät hormonihoitoa koko elämänsä, ja hormonit vähentävät transnaisten etumatkaa cis-naisiin verrattuna. Transihmisyyden tullessa yhä hyväksytymmäksi ja lainsäädännön helpottaessa heidän juridisen sukupuolensa korjaamista, tähän voisi siis tulla muutos - sitäkö kirjoittajat tarkoittavat? Kaikki transihmiset eivät käytä hormonihoitoja, ainakaan koko aikaa, ja voi tosiaan syntyä tilanteita, että transnaisurheilijalla on biologista etumatkaa cis-naisiin. Mielipiteen kirjoittaneet ehdottavat ratkaisuksi kokonaan uuden kilpailuluokan perustamista transurheilijoille. Me tavikset emme sitä kuitenkaan ratkaise, vaan olympiakomitea ja muut urheilualan johtavat järjestöt, olettaisin.

Niin, olympiakomitea. Kirjoitin aiemmin tässä blogissani, että olympiakomitea on 60-luvulta lähtien etsinyt yksiselitteistä keinoa sukupuolen määrittämiseen, turhaan. Nykyään urheilijoiden testosteronin määrää seurataan ja sen on oltava tietyn rajan alittava, jotta hän voi kilpailla naisten sarjassa. Transurheilijoiden hormonihoidon keston on oltava vähintään vuosi tai kaksi vuotta, ennen kuin hän voi kilpailla. Ei siis nähdäkseni tällä hetkellä ole mahdollista, että sukupuolensa juridisesti naiseksi korjannut voisi kilpailla naisten sarjassa keholla, joka on hormonaalisesti miehen keho. Tällaisella mielipidekirjoituksella lietsotaan ihan turhaa pelkoa.

Transurheilijoiden historia on täynnä kiistoja. Tässä artikkelissa (joka on pitkä ja mielenkiintoinen, kannattaa lukea jos aihe kiinnostaa!) kerrotaan mm. tennispelaaja Renée Richardsista, jolta evättiin pääsy kilpailemaan U.S.Openissa vuonna 1976. Renée haastoi U.S. Tennis Associationin oikeuteen ja voitti. Kilpailuja hän ei silti juuri voittanut, vaan oli hyvin keskinkertainen urheilija, kuten itse asiassa useimmat transurheilijat ovat. Voitokkaita, ylivoimaisia transurheilijoita on toki myös olemassa, kuten mielipidekirjoituksessa esiin tuodut painonnostaja Laurel Hubbard ja pikajuoksija Andraya Yearwood. Kolmas kirjoituksessa mainittu urheilija, taistelulajeissa kilpaileva Fallon Fox sen sijaan ei ole ylivoimainen. Useat lääkärit ovat todenneet, että transurheilijoilla ei ole biologista ylivaltaa. Toistaiseksi yksikään transurheilija ei ole päässyt karsinnoista läpi olympialaisiin.

Esimerkiksi Rachel Anne Williams, jonka blogiin olen ennenkin linkannut, kirjoittaa otsikolla "Transurheilijakysymys on filosofinen, ei fysiologinen". Kirjoituksen pointti on, että urheilu ei koskaan ole reilua. Ihmisissä on niin suurta vaihtelua fysiologisten ominaisuuksien, ravitsemuksen ja harjoitteluolosuhteiden suhteen, että täysin tasa-arvoista ja reilua kilpailua ei ole olemassa. Sukupuolten sisällä on paljon suurempaa vaihtelua kuin sukupuolten välillä! Myös transurheilijat ovat hyvin erilaisia keskenään. Ei transsukupuolisuus tee transnaisesta automaattisesti cis-naista vahvempaa tai nopeampaa.

Miksi tuo mielipidekirjoitus siis on transfobinen? Heidän mielestään "sukupuolielinten kehityshäiriöt" (=intersukupuoliset?) tai "psyykkinen sukupuoliahdistus" (=transsukupuoliset?) eivät muuta biologista sukupuolta, joka todetaan syntymässä genitaalien perusteella. Ja tämä on heidän mielestään tiedettä. Voi voi. Tulkaapa nyt nykyaikaan sen tieteenne kanssa. Tiede todistaa transsukupuolisuuden osaksi normaalia ihmisen biologista vaihtelua. Se ei ole mikään psyykkinen ahdistus tai harhakuvitelma, ja on erittäin transfobista, jopa vihamielistä väittää niin.

Kirjoituksen viimeinen lause on aivan naurettava. Heidän mielestään sukupuoli-identiteetin voi siis rinnastaa näin, henkisen iän kokemiseen? Kas kun ei pituuteen tai painoon, yleisiä pelleperusteluja nekin. Kirjoittajat eivät tiedä, mistä puhuvat. Sukupuoli-identiteetti ei ole persoonallisuuspiirre, pelkkä tunne, tai jollain fyysisellä mittarilla mitattava ruumiillinen ominaisuus, vaan hyvin monella tasolla fysiologinen, neurologinen ja sosiaalinen tosiasia. Sukupuoli-identiteetin rinnastaminen ihmisen henkisen iän kokemukseen on erittäin transfobista. Se vähättelee ja mitätöi transsukupuolisia todella alentavasti.

Miksi nämä henkilöt ovat kirjoittaneet tällaisen mielipidekirjoituksen? Jenni Levävaaran motivaation voin jotenkin ymmärtää, hän on sentään urheiluvalmentaja. Mutta Jason Lepojärvi? Ahaa, mutta hänpä onkin teologi ja konservatiivi. Twitterissä hän on kirjoitellut kaikenlaista transvastaista, mutta on näemmä poistanut ne. Kätevää. No, tämä on sentään tallella:

"@PuolimatkaTapio on kulttuurieliitin uusi @PaiviRasanen ja ressukoiden uusi Johanna Tukiainen, virtuaalisen kahvipöydän sylkykuppi, jonka ajatusten vääntämisestä olkiukoiksi saa älykkään ihmisen maineen ja koulukiusaamisesta yläfemmoja."

Hän puolustaa transfobian kruunaamatonta kuningasta, Tapio Puolimatkaa. Hän puolusti myös Maria Nordinin transfobista pride-twiittiä, ja tykkäilee ja retwiittaa Valkoisen Orkidean twiittejä. Ei kovin transmyönteistä toimintaa.

Ja mikä tärkeintä: miten transurheilu liittyy translain uudistamiseen? Ei mitenkään. Kirjoittajat käyttävät tätä aihetta keppihevosena transfobian levittämiselle. Translain uudistaminen ei uhkaa mitenkään naisurheilijoita. Se takaa transsukupuolisille ihmisoikeudet, ei muuta. Transurheilijoiden oikeudesta kilpailla säädetään ihan muualla kuin translaissa.

EDIT: Lisään linkin tuoreeseen selvitykseen aiheesta. Selvityksen otsikko on "Including Trans Women Athletes in Competitive Sport: Analyzing the Science, Law and Principles and Policies of Fairness in Competition." Selvityksen ovat tehneet transurheilija Rachel McKinnon sekä juristi Aryn Conrad. Selvitys on 40 sivua pitkä, ja se käsittelee aihetta hyvin laajasti ja otsikon mukaisten teemojen kautta. Kannattaa tutustua siihen. Selvityksen lopputulos on tiivistetysti seuraava: 
transnaiset ovat naisia, ja on reilua että he kilpailevat naisten luokissa.

Transpoli ja vanhempien tuen tarve

Sukupuoli-identiteetin ristiriidan tutkimus Suomessa on keskitetty niin sanotuille transpoleille, joita on kaksi; Helsingissä ja Tampereella. Helsingissä hoidetaan käsittääkseni Uudenmaan alueen asiakkaat ja Tampereella muut (EDIT: paikkakunnan saa valita itse!) Tutkimuksiin hakeutuminen on lisääntynyt viime vuosina rajusti, etenkin nuorten osalta. Tämä aiheuttaa ruuhkaa ja viivästyttää tutkimuksia transpoleilla. Me saimme lähetteen kesäkuussa 2018 ja tähän päivään mennessä (elokuu 2019) olemme käyneet transpolilla kolme kertaa. Diagnoosi saadaan aikaisintaan ensi kesänä, jonka jälkeen alkavat mahdolliset hormonihoidot. Korjausleikkauksia tehdään vasta täysi-ikäiselle. Hoidot tehdään pääasiassa muualla kuin transpolilla. TAYS:n transpotilaan hoitopolun kuvaus löytyy täältä.

Meille kerrottiin ensimmäisellä käynnillä transpolilla, että tutkimusjakso tulee etenemään hitaasti nuoren iästä johtuen (hän oli silloin 15), ja koska hänen kokemuksensa on "kestänyt vasta vähän aikaa". Eli hitaasti eteneminen on tulkintani mukaan sekä tarkoituksellista, että ruuhkasta johtuvaa. (Nuori itse on pohtinut sukupuoltaan noin 12-vuotiaasta asti, joten se on kyllä kestänyt vuosia, mutta hän tuli asian kanssa ulos vasta viime vuoden helmikuussa, 15-vuotiaana, kun hän oli saanut sen selvitettyä itselleen.)

Transpolilla keskitytään varmistumaan siitä, että nuoren sukupuolikokemus on pysyvä, ja että hänen mielenterveytensä ja elämäntilanteensa on sellainen, että mahdolliset sukupuolen korjaamiseen liittyvät hoidot voidaan aloittaa. Tutkimuksiin on sisältynyt lähinnä keskusteluja nuoren ja meidän vanhempien kanssa sekä erilaisten kyselylomakkeiden täyttämistä. Tulevista tutkimuksista emme ole saaneet juurikaan tietoja, mutta olen vertaistapaamisissa ja -kanavissa kuullut ja lukenut mm. murrosiän vaiheen selvittämiseksi "vaatteet pois"-tutkimuksista. En tiedä, onko se meidän kohdallamme tarpeellista, kun nuori on kuitenkin jo 16. Kromosomipoikkeavuudet luullakseni on myös tutkittava.

Heikoista resursseista johtuen (?) transpolilla keskitytään ainoastaan ydintehtävään. Mitään psyykkistä tukea ei ole tarjottu nuorelle eikä meille vanhemmille. Emme toisaalta ole sellaista kysyneetkään, koska meillä on ihan hyvä ja vakaa elämäntilanne kaikin tavoin, ja olemme olleet tietoisia siitä, että transpolilla on ruuhkaa. Olemme selvitelleet paljon asioita omatoimisesti ja hankkineet tarvittavaa terapiaa itse. Olemme etuoikeutettuja siinä mielessä, että meillä on ollut näihin mahdollisuus. Kaikilla sitä ei kuitenkaan ole.

Sini Helotie ja Miska Reimaluoto ovat tehneet opinnäytetyönään suppean haastattelututkimuksen, jossa on tutkittu transsukupuolisten lasten vanhempien kokemuksia tuen saamisesta. Tulokset osoittavat, että vanhemmat saivat eniten tukea vertaistuen muodossa. Lasta ja vanhempia tapaavien työntekijöiden tietotaidoissa oli suurta vaihtelua. Tutkimuksessa nousi esiin tarve työntekijöiden laajempaan osaamiseen sukupuolen moninaisuuden kysymyksissä sekä alaikäisen transsukupuolisen palveluiden yhtenäistäminen.

Opinnäytetyössä todetaan, että vanhempien saama tuki lisää koko perheen voimavaroja ja turvaa lapsen kasvua. Myös The World Professional Association for Transgender Health (WPATH) suosittelee sensitiivistä perheen tukemista, jotta lapsella olisi mahdollisuus tutkia sukupuoleensa liittyviä kysymyksiä turvallisessa ympäristössä. Psyykkinen hyvinvointi on riippuvainen siitä, miten vapaasti lapsella on mahdollisuus ilmaista omaa sukupuoltaan. Se on tärkeää, vaikka tulevaisuuden sukupuolen kokemusta ei pystytä ennustamaan.

Opinnäytetyön aineistosta nousevat esiin vanhempien pohdinnat siitä, miten heidän lapsensa voi elää kokemassaan sukupuolessa ja saada toivottuja palveluita ja tukea, kun Suomessa transpolille ei pääse ennen 13 vuoden ikää ja murrosikää jarruttavia hoitoja ei käytännössä saa. Perheet ovat tällöin muiden palveluiden varassa. WPATH:n suositusten mukaan perheitä pitäisi tukea myös viestinnässään lapsen koulun, viranomaisten ja muiden toimijoiden välillä, ja psykoterapiaa tulisi tarjota lapsen ja perheen tukemiseen.

Olen itse kokenut, että viestinnällistä tukea saa hyvin järjestöiltä (Seta, Trasek, Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus, Translasten ja -nuorten perheet) ja vertaisilta. Psykoterapiaa on vaikeampi löytää. Itselläni kävi tuuri, kun jo ensimmäinen valitsemani terapeutti oli perehtynyt sukupuolen moninaisuuteen.

Opinnäytetyön aineistossa yksikään vanhempi ei kuvannut sellaista tilannetta, että perheellä olisi joku taho, joka ohjaisi moniammatillisesti ja olisi yhteydessä lapsen ja perheen eri palvelujen välillä. Myöskään psykoterapiaa kukaan ei kertonut saaneensa. Perheet ovat siis pitkälti vertaistuen varassa, jolloin varsinkin pienemmillä paikkakunnilla saatetaan olla käytännössä täysin yksin.

Olen ihan viime aikoina lukenut trans-aiheisista blogeista, että nykyään ainakin täysi-ikäisille transhoitoja saaville tarjotaan myös psykoterapiaa osana hoitoa. Tämä on erittäin hyvä asia, ja tätä palvelua pitäisi ehdottomasti laajentaa myös alaikäisiin ja heidän perheisiinsä.

Mitä vanhempi voi tehdä?

Kopioin härskisti blogitekstin otsikon toisesta blogista (blogipostaus sittemmin poistettu), koska haluan antaa toisenlaisen viestin kuin siellä. Kommenteissa toki hänen viestiään kyseenalaistetaan, mutta haluan kirjoittaa lisäksi oman näkökulmani.

Aihe on tärkeä:
Jos lapsi kertoo vanhemmalleen olevansa trans, mitä vanhempi voi tehdä? Tai oikeastaan, mitä vanhemman kannattaa tehdä?

Aihe on mielipiteitä jakava. Sen huomaa helposti, kun tutustuu asiaan tarkemmin. Jopa jotkut asiantuntijat ovat sillä kannalla, että lapsen sukupuolikokemusta ei pidä vahvistaa, koska lapsen sukupuolikokemus ei välttämättä ole pysyvä. Osa asiantuntijoista on kuitenkin toista mieltä. Onko siis ihme, että vanhemmat ovat tällaisessa tilanteessa hämmentyneitä? Transsukupuolisuus on heille vierasta ja vaikuttaa epämääräiseltä, ehkä jopa iljettävältä. Heitä pelottaa ja hävettää ja he ovat epävarmoja siitä, mitä tosiaan pitäisi tehdä.

Sanamuoto "voi tehdä" kuulostaa minun korviini ennakkoasenteelliselta. Luen sen näin: "Mitä voin vanhempana tehdä, jotta lapseni ei olisi trans? / jotta saisin hänet muuttamaan mieltään?"

Uutinen: jos lapsesi on oikeasti trans, et voi tehdä mitään muuttaaksesi hänen mieltään. Transsukupuolisuus ei ole mielipidekysymys. Jos kuitenkin ilmaiset hänelle, että toivot ettei hän olisi trans, lapsi voi sinua miellyttääkseen esittää, ettei olekaan. Tai voi olla, että kyseessä olikin vain vaihe. Tutkimusten mukaan lapsen poikkeava sukupuolikokemus ja -ilmaisu ovat todennäköisemmin ohimeneviä vaiheita, mutta nuorten kohdalla useimmiten pysyviä.

Mitä vanhemman kannattaa tällaisessa tilanteessa tehdä? Miten tällaiseen käytökseen pitäisi suhtautua?

1. Kuuntele. Älä keskeytä. Kysele, kun lapsi tai nuori on valmis. Kysy, mitä hän tarkoittaa, ja millaista apua hän sinulta toivoo. Keskustele hänen kanssaan ikätasoisesti.

2. Osoita, että olet luottamuksen arvoinen. Älä lyttää tai väheksy lapsesi tai nuoresi kokemusta.

3. Ota selvää. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus, Trasek ja Seta ovat hyviä tietolähteitä. Muista lähdekritiikki. Netti on täynnä hyvää ja vähemmän hyvää tietoa.

4. Kerro, että olet tukena ja apuna. Hoida yhteydenotot asiantuntijoihin, kouluun, harrastuksiin, jne.

5. Hanki apua, sekä ammattilaisilta että vertaisilta.

6. Kulje lapsesi rinnalla.

Tällainen lapsen tai nuoren sukupuolikokemuksen hyväksyvä ja vahvistava malli on se, mitä useimmat asiantuntijatahotkin suosittelevat. Mm. maailmanlaajuinen transsukupuolisia hoitavien ammattilaisten järjestö WPATH toteaa hyvän hoidon suosituksessaan:

"Mielenterveysalan ammattilaisten tulisi auttaa perheitä, jotta ne suhtautuisivat hyväksyvämmin ja kannustavammin lapsen tai nuoren sukupuolidysforiaan liittyviin huoliin. Perheillä on tärkeä rooli nuorten psyykkisessä terveydessä ja hyvinvoinnissa (Brill & Pepper, 2008; Lev, 2004). Myös yhteisön jäsenet ja mentorit voivat antaa tärkeää sosiaalista tukea."

Australian psykologien ammattiyhdistys Australian Psychological Society on hiljattain ottanut kantaa transsukupuolisten ja ei-binääristen ihmisten tukemiseksi. Artikkelissa mainitaan myös nuoret ja heidän vanhempansa:

"At present, those clinicians and researchers who adopt less than affirming approaches to transgender and non-binary people operate in something of a grey area. This may be particularly true when it comes to young people. Parents may struggle to affirm a transgender and non-binary child and may seek support from clinicians who are less than informed about current best practice. This can result in young people not receiving adequate care, and such young people may have little recourse in terms of complaint mechanisms or alternate forms of support."

Suomeksi: Tällä hetkellä ne tutkijat ja lääkärit, jotka ovat omaksuneet vähemmän vahvistavia lähestymistapoja transsukupuolisiin ja ei-binääreihin ihmisiin, toimivat jokseenkin harmaalla alueella. Tämä voi olla erityisen totta nuorten kohdalla. Vanhemmat voivat kamppailla transsukupuolisen tai ei-binäärin lapsensa tukemisessa ja voivat etsiä tukea lääkäreiltä, jotka ovat vähemmän tietoisia nykyisistä parhaista käytännöistä. Tämä voi johtaa siihen, että nuoret eivät saa riittävää hoitoa, ja tällaisilla nuorilla saattaa olla vain vähän valitusmenettelyjä tai vaihtoehtoisia tukimuotoja.

Mitä tukeminen ja vahvistaminen käytännössä ovat? Se on yksilöllistä. Jotkut haluavat, että heitä kutsutaan uudella nimellä kotona, jotkut haluavat heti vaihtaa virallisesti uuden nimen.  Jotkut haluavat käyttää tietynlaisia vaatteita, ja se lienee muutoksista helpoin toteuttaa ja vanhemman hyväksyä. Jotkut haluavat vaihtaa hiustyyliä tai ruveta meikkaamaan. Jotkut haluavat transpolille (13-vuotias voi jo saada lähetteen). Teidän täytyy keskustella ja sopia itse näistä asioista teille sopivalla tavalla. Siihen kannattaa käyttää aikaa, jotta kaikki saavat totutella uusiin asioihin askel kerrallaan. Lapsi ja nuori ei välttämättä ymmärrä kaikkia seurauksia, ja muutoksille on syytä antaa aikaa jotta seuraukset tulevat näkyviksi. Silloin niistä on myös helpompi peruuttaa takaisin päin, jos jokin ei tunnukaan hyvältä.

Lapsen / nuoren poikkeava sukupuolen kokemus ja ilmaisu voi ihan hyvin olla ohimenevä vaihe. Mutta juuri nyt, kun hän kertoo siitä sinulle, se on hänelle täyttä totta. Pohdi, miksi asia pelottaa sinua. Jos syynä on se, että et tiedä aiheesta paljoakaan, ota selvää. Jos syynä on oma käsityksesi sukupuolista ja eri sukupuolille sopivasta käytöksestä, tutkaile käsitystäsi ja mieti, onko tässä nyt kyse lapsestasi vai sinusta.

Kumpi on tärkeämpää: yhteisön silmissä ns. normaali perhe vai lapsesi hyvinvointi? Sinun meriittisi kasvattajana vai lapsesi hyvinvointi? Jos lapsen hyvinvointia mielestäsi edistää hänen poikkeavan sukupuolikokemuksensa tai -ilmaisunsa tukahduttaminen, mieti uudelleen. Miksi ajattelet niin? Ajatteletko niin, koska uskot genitaalien ja biologian määrittävän sukupuolemme? Hyvä on, mutta lapsesi ei välttämättä usko samoin.

Mistä voi tietää, onko lapsen tai nuoren poikkeava sukupuolikokemus pysyvä? Ei sitä voi tietää etukäteen mistään. Siksi minusta on tärkeämpää keskittyä tukemaan lasta tässä hetkessä. Se on turvan ja tuen antamista tärkeimmällä hetkellä, nyt. Se ei voi ikinä olla väärin. Jos kokemus onkin ohimenevä vaihe, hän uskaltaa kertoa sinulle siitäkin.

On inhimillistä olla peloissaan, epävarma ja varovainen suhtautumisessaan. Et ehkä millään halua hyväksyä. Neuvoni on silti sama: kuuntele, kysele, tarkkaile, tue. Teillä on silloin paremmat edellytykset voida hyvin.

Myyttien purkua hormoniblokkereista (Transsukupuolisuus ja tiede - osa 4)

Johdantona aiheeseen:
Lääkärilehdessä julkaistiin elokuun alussa kommenttikirjoitus, joka oli otsikoitu "Sukupuolidysforian hoidossa tarvitaan malttia". Sen on kirjoittanut gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Heidi Wikström. Hän pohtii Lääkäriliiton osallistumista Pride-tapahtumiin ja on sitä mieltä, että lääkärien ei pidä osallistua "ideologiseen liikehdintään".

Hormoniblokkereista hän toteaa kirjoituksessaan seuraavaa:

"Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus (entinen Transtukipiste) esimerkiksi Hyvän hoidon suositus (2017) -oppaassaan esittää sukupuolihormonien estolääkityksen varhaisnuorilla "täysin peruutettavissa olevana toimenpiteenä". Tästä asiasta ei kuitenkaan ole varmuutta; sukupuolihormonit vaikuttavat mm. aivojen kypsymiseen, eikä ole tiedossa, että näiden käytöllä ei olisi pitkäaikaisvaikutuksia."

Kirjoituksen ydin lienee kuitenkin Pride-liikkeen arvostelu:

"Poikkeavan sukupuolikokemuksen pitäminen pysyvänä ja sen voimakas tukeminen käy ilmi Pride-liikkeen nettisivustoja selaamalla myös muilla tavoin. Tällainen asennoituminen viittaa siihen, että hyvistä hoitokäytännöistä ollaan liikkeen parissa huolestuttavissa määrin eri mieltä suomalaisten asiantuntijoiden kanssa."

Jonka jälkeen hän siteeraa Tampereella vaikuttavaa lääkäriä, jonka kyseenalaisista kytköksistä ja ennakkoluuloisista lausahduksista Julmis on kirjoittanut blogissaan.

Mielipiteeni kyseisestä kirjoituksesta:

1. Otsikko on hyvä. Näin toimitaan jo käytännössä Suomessa.

2. Termi "ideologinen liikehdintä" herättää kysymyksen: onko ihmisoikeuksien ja/tai hyvän elämän puolustaminen ideologista? Millaiseen ideologian käsitteeseen tässä viitataan?

3. Kyseenalaistan vatsaelinkirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkärin pätevyyden ja asiantuntijuuden sukupuolidysforian hoidossa.

4. Hormoniblokkereita on käytetty lapsilla ja nuorilla 1970-luvulta lähtien, ja sitä ennen muunlaiseen hoitoon aikuisilla, ja niiden pitkäaikaisvaikutuksista on tutkimuksia olemassa. Monet kansainväliset asiantuntijatahot ovat todenneet ne turvallisiksi ja suosittelevat niiden käyttöä tarvittaessa.

5. Pride-liike pitää transsukupuolisuutta pysyvänä, koska sitä se nuorella todennäköisesti ja yleensä on. Poikkeava sukupuolikokemus lapsuudessa ei välttämättä ole pysyvä, eikä sitä missään nimessä tueta voimakkaasti Pride-liikkeessä, kuten tämä lääkäri väittää.

6. Hoitokäytännöistä ollaan tosiaan eri mieltä joidenkin suomalaisten asiantuntijoiden kanssa.

Puran hormoniblokkerihoidon myyttejä alla. Olen kirjoittanut hormoniblokkereista aiemminkin tässä blogissa.

Ensimmäiseksi täytyy todeta, että vaikka tutkimuksia onkin tehty, on totta, että niitä tarvitaan lisää. Tämä todetaan myös monissa tutkimuksissa, joita olen lukenut. Minusta on kuitenkin harhaanjohtavaa väittää, että pitkäaikaisvaikutuksista ei ole riittävästi tietoa. Useat asiantuntijatahot, kuten esimerkiksi World Professional Association for Transgender Health, American Academy of Pediatrics, ja Australian standards of care and treatment guidelines, pitävät hormoniblokkerihoitoa turvallisena ja suositeltavana hoitomuotona tiettyjen kriteerien mukaisesti.

Hormoniblokkereiden väitetään vaikuttavan haitallisesti mm. luustoon, aivotoimintaan ja psyykkiseen hyvinvointiin. Lisäksi väitetään, että se sterilisoi nuoret.

Hormoniblokkerihoito yksistään ei tee nuoresta steriiliä, mutta hormoniblokkerit ja niiden jälkeen aloitettu sukupuolen korjaukseen liittyvä hormonihoito yhdessä tekevät. Vastuullinen hoitotaho on velvoitettu kertomaan tästä potilaalle niin, että hän ymmärtää hoidon seuraukset.

Maailmanlaajuinen endokrinologien yhdistys on julkaissut vuonna 2013 tutkimuksen, jossa todetaan:

"These findings reaffirm that halting puberty in gender-dysphoric adolescents is a responsible practice that will not harm bone health."

Suomeksi: Nämä löydökset vahvistavat, että sukupuolidysforiasta kärsivien nuorten puberteetin pysäyttäminen on vastuullinen käytäntö, joka ei vahingoita luiden terveyttä.

Hormoniblokkerihoidon psykologisia vaikutuksia tutkineessa tutkimuksessa vuodelta 2014 todettiin:

"Results of this first long-term evaluation of puberty suppression among transgender adolescents after CSH treatment and GRS indicate that not only was GD resolved, but well-being was in many respects comparable to peers."

Suomeksi: Tämän ensimmäisen, transsukupuolisten nuorten puberteetin pysäyttämisen pitkäaikaisen arvioinnin tulokset osoittavat, että hormonihoidon ja sukupuolenkorjausleikkaushoidon jälkeen sukupuolidysforia hävisi ja hyvinvointi oli monessa suhteessa samanikäisten tasolla.

Aivojen toimintaa tutkineessa tutkimuksessa vuodelta 2015 todetaan:

"(1) GnRHa treatment had no effect on ToL performance in adolescents with GD, and (2) pubertal hormones may induce sex-atypical brain activations during EF in adolescents with GD."

Suomeksi: hormoniblokkerihoito ei vaikuttanut aivotoimintaa mittaavaan suoritukseen (reaktioaika ja nopeus) sukupuolidysforisilla nuorilla, ja puberteettihormonit voivat aiheuttaa sukupuolelle epätyypillistä aivotoimintaa sukupuolidysforisilla nuorilla.

Hormoniblokkereita on käytetty pitkään ennenaikaisen murrosiän hidastamiseen lapsilla. Tämä tutkimus vuodelta 2015 kertoo näiden hoitojen vaikutuksista mm. seuraavaa:

"Puberty was recovered within 1 year after GnRHa treatment discontinuation, and there were no abnormalities in reproductive function."

"Overall, GnRHa seems effective and safe for CPP patients, based on long-term follow-up studies."

Suomeksi: Puberteetti palasi ennalleen yhden vuoden kuluessa hormoniblokkerihoidon päättymisestä, ja lisääntymistoiminnoissa ei esiintynyt poikkeavuuksia.

Kaiken kaikkiaan, pitkäaikaisten seurantatutkimusten perusteella hormoniblokkerihoito vaikuttaa tehokkaalta ja turvalliselta. 

 Kliinisen etiikan alalla vuonna 2008 julkaistu tutkimus toteaa:

"This paper argues that suspension of puberty is not only not unethical: if it is likely to improve the child’s quality of life and even save his or her life, then it is indeed unethical to defer treatment."

Suomeksi: puberteetin pysäyttäminen on eettistä, ja on myös epäeettistä lykätä hoitoa, joka todennäköisesti parantaa lapsen elämänlaatua ja voi jopa pelastaa hänen henkensä.

Kiitos, tiede!

Transsukupuolisuus ja tiede - osa 3

Tiedekatsaus syventyy kolmannessa osassa aivotutkimuksiin.

Joissakin tutkimuksissa on huomattu, että transmiesten aivojen rakenne on enemmän miesten kuin naisten aivojen kaltainen, ja transnaisten aivot ovat enemmän naisten aivojen kaltaiset. Joissakin tutkimuksissa väitetään, että tämä johtuu ihmisen omasta asenteesta, ympäristöstä ja käyttäytymisestä, johon aivot sopeutuvat. Toisten tutkimusten mukaan aivot ovat jo lähtökohdiltaan koetun sukupuolen aivojen kaltaiset.

Toisaalta joidenkin tutkimusten tulos on, että transsukupuolisten aivot poikkeavat cis-sukupuolisten aivoista, eikä erityisiä miesten tai naisten aivoja voida määritellä. Eri sukupuolten väliset erot aivoissa eivät ole selkeitä, koska aivojen rakenteissa on niin paljon vaihtelua kaiken kaikkiaan.

Koko totuus ihmisen sukupuolesta ei siis vielä ole havaittavissa aivoista, mutta jotain osviittaa nykyiset tutkimukset jo antavat. Aihetta myös tutkitaan todella paljon.

Esimerkiksi tässä tutkimuksessa vuodelta 2018 on todettu, että transsukupuolisten murrosikäisten aivotoiminta ja -rakenne muistuttavat enemmän heidän kokemansa sukupuolen tyypillisiä piirteitä. Tulokset viittaavat siihen, että aivojen toiminnassa voi esiintyä eroja kehityksen varhaisessa vaiheessa, ja että aivojen kuvantaminen voi olla hyödyllinen väline nuorten transsukupuolisuuden varhaisessa tunnistamisessa. Tutkimuksen tekivät belgialaiset ja hollantilaiset tutkijat käyttäen magneettikuvausta. Tutkimus jatkuu vielä, ja nyt tutkitaan hormonien vaikutusta aivojen kehitykseen murrosiässä. Tutkimuksesta on kerrottu lisää täällä.


Tässä kohtaa lienee hyvä muistuttaa, että vaikka löytyisi kuinka paljon tutkimuksia siitä, että transsukupuolisuus on biologista ja siihen löytyy "syy" geeneistä tai aivoista, en usko että niillä on oikeasti merkitystä niille, jotka eivät transsukupuolisuutta hyväksy osana normaalia ihmisyyttä. Näitä tutkimustuloksia voidaan jopa ruveta käyttämään heitä vastaan. Jos "syy" transsukupuolisuudelle löytyy vaikkapa aivojen rakenteesta, niin tottahan se voidaan "korjata"? Anti-trans-liike voi yhä väittää transsukupuolisia sairaiksi, koska he poikkeavat ns. normaalista. Tiede ei siis välttämättä auta transsukupuolisten yleisessä hyväksymisessä.

Tiedekatsausteni tarkoitus oli tuoda esiin sitä, että transsukupuolisuuden syitä on tutkittu ja tutkitaan paljon, ja koko ajan löytyy uusia seikkoja, jotka auttavat kehittämään oikeanlaista hoitoa. Ymmärrys on lisääntynyt ja hoitojen laatu ja vaikuttavuus paranevat koko ajan.

Sain idean ryhtyä kirjoittamaan tiedekatsauksia, koska "Ihmisten kirjo" kirjoitti, että tieteestä on pidettävä tiukemmin kiinni, tarkoittaen lähinnä vanhanaikaista tiedekäsitystä sukupuolen binäärisyydestä. Tiede on kuitenkin transsukupuolisten puolella ja auttaa heitä voimaan paremmin.

Puhutaanko kuitenkin samasta asiasta?

Tiedekatsauksista ilmestyy myöhemmin vielä kaksi kirjoitusta (aiheena aivotutkimukset ja hormoniblokkerit), mutta kirjoitan tähän väliin muuta.

Transjuna
Tälle kirjoitukselle oli vaikea keksiä otsikkoa. Haluan kirjoittaa siitä, miten transfobinen konservatiivi-skene (aitoavioliittotyypit, orkideatyypit, jne), sekä ns. transaktivisti-skene, johon itseni katson kuuluvaksi jollain tavalla, oikeastaan puhuvat ihan samasta asiasta, vaikka joskus luulevat puhuvansa eri asiasta.

Konservatiivi-skene pitää ääntä sen puolesta, että kaikki sukupuoltaan kyseenalaistavat nuoret eivät välttämättä ole transsukupuolisia, eikä heitä pitäisi millään tavalla rohkaista transhoitoihin. He käyttävät termiä "transjuna", joka kuvaa sitä, että sukupuoltaan pohtiva ja kyseenalaistava nuori tyrkätään tai vedetään transjunan kyytiin, joka vie vääjäämättä sukupuolen korjaukseen, eikä siitä voi hypätä pois. Eikö niin?

Mutta: Transaktivisti-skene ei mielestäni tarjoa transhoitoja ainoaksi oikeaksi lääkkeeksi kaikille, jotka sukupuoltaan pohtivat ja kyseenalaistavat. Kaikki viralliset hoitotahot, yhdistykset ja järjestöt sekä järkevinä ja asiallisina pitämäni transaktivistit kertovat varsin selväsanaisesti, että kaikki eivät hoitoja tarvitse, eivätkä kaikki sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat ole automaattisesti transsukupuolisia. Transjunaa ei ole. Tai jos on, se kulkee hitaasti, ja sen kyydistä pääsee kyllä pois.

Jos joku yksittäinen transaktivisti julistaa, että "jos mietit että olet ehkä trans, olet trans, ja ainoa hoito siihen on hormonit ja leikkaukset", niin se on yksittäisen ihmisen mielipide, ja se pitäisi ymmärtää sellaisena.

Esimerkiksi WPATH:n (World Professional Association of Transgender Health) hyvän hoidon suosituksissa, joita Suomessakin noudatetaan, sanotaan näin:

"Hoitosuosituksissa käsitellään varsinaisten suositusten lisäksi sitä, kuinka tärkeää on tehdä tietoon perustuvia valintoja ja suosia haittoja vähentäviä lähestymistapoja. Lisäksi hoitosuositusten tässä versiossa tunnistetaan ja vahvistetaan erilaisia sukupuolen ilmaisuja, jotka eivät välttämättä edellytä psykologisia, hormonaalisia tai kirurgisia hoitoja."

"Sukupuolinormeista erottuva tai erityinen sukupuolen kokemus tai ilmaisu viittaavat siihen mittakaavaan, jossa henkilön sukupuoli-identiteetti tai -rooli tai sukupuolen ilmaisu poikkeaa tietyn sukupuolen edustajiin kohdistuvista kulttuurisista normeista (Institute of Medicine, 2011). Sukupuolidysforia tarkoittaa pahan olon tunnetta tai ahdistusta, joka johtuu sukupuoliristiriidasta eli erosta henkilön sukupuoli-identiteetin ja hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen (sekä siihen liittyvän sukupuoliroolin ja/tai ensi-ja toissijaisten sukupuolitun-nusmerkkien) välillä (Fisk, 1974, Knudson, De Cuypere & Bockting, 2010b). Vain jotkut sukupuolen kokemukseltaan tai ilmaisultaan normeista erottuvat ihmiset kokevat sukupuolidysforiaa jossain vaiheessa elämäänsä."

"Ahdistukseen on tarjolla hoitoa, jonka avulla asiasta kärsivät ihmiset voivat tarkastella sukupuoli-identiteettiään ja löytää heille sopivan sukupuoliroolin (Bockting & Goldberg, 2006). Hoito räätälöidään kunkin tarpeisiin sopivaksi: jokainen ihminen tarvitsee sukupuolidysforian lievittämiseen omanlaistaan hoitoa. Tähän prosessiin saattaa kuulua myös sukupuolen ilmaisun muuttaminen tai kehon muokkaaminen. Lääketieteellisiä hoitovaihtoehtoja ovat esimerkiksi kehon feminisaatio tai maskulinisaatio hormonihoitojen ja/tai leikkausten avulla. Nämä lievittävät tehokkaasti sukupuolidysforiaa ja ovat lääketieteellisesti välttämättömiä useille ihmisille. Sukupuoli-identiteetit ja sukupuolen ilmaisutavat ovat monimuotoisia, ja hormoni-ja leikkaushoidot ovat vain kaksi vaihtoehtoa useista mahdollisuuksista, jotka voivat auttaa ihmisiä saavuttamaan tyytyväisyyden omaan itseensä ja identiteettiinsä."

Minusta tuntuu, että konservatiivi-skene lukee yllä olevaa tekstiä laput silmillä tai transfobisten lasien läpi, eikä huomaa, että siellä todellakin sanotaan, että kaikki eivät hormoneja ja leikkauksia tarvitse, ja että kaikki sukupuoltaan epätyypillisesti ilmaisevat eivät välttämättä ole transsukupuolisia.

Tai sitten konservatiivi-skene kuuntelee ja lukee vain tietyn tyyppistä transaktivisti-skeneä, joka ei välttämättä ole ihan viisasta. Esimerkiksi blogeissa "Kemiallisesti tikattu" ja "Yönsupi" kuvaillaan tätä "transtrender"-ilmiötä transsukupuolisten näkökulmasta. En itse edes yritä kirjoittaa siitä, koska minulla ei ole siitä juuri kokemusta.

Lähdekritiikki on suotavaa!

Vaientaminen
Konservatiivi-skene väittää, että heitä yritetään vaientaa, eikä katujista puhuta. Minun nähdäkseni heidän äänensä kuuluu kyllä varsin hyvin ja he näkyvät ja kuuluvat jopa valtakunnan medioissa myös Suomessa. Tällä viikolla MTV uutiset kirjoitti otsikolla "Yhä useampi hakeutuu sukupuolen korjaushoitoihin - leikkaus voi kaduttaa jälkikäteen", ja artikkelissa oli haastateltu tunnettua suomalaista konservatiivi-skenen edustajaa. Hän esiintyi myös Sannikka & Ukkola -ohjelmassa aiemmin tänä vuonna.

Jos konservatiivi-skene suoltaa puppua ja pseudotiedettä, se tietenkin jyrkästi kumotaan niiden toimesta, jotka tietävät paremmin. Se ei ole vaientamista, se on valheiden ja ennakkoluulojen korjaamista.

Konservatiivi-skene väittää kertovansa vaiennettuja totuuksia, mutta heidän totuutensa on ennakkoluulojen ja häpeän värittämää. Transsukupuolisuutta ei heidän mielestään ole olemassakaan, tai sitten se on heidän mielestään mielenterveyden häiriö. Tästä näkökulmasta kirjoittavan ja puhuvan ihmisen tiedot ja totuudet ovat vääristyneitä. Jos ihminen ajattelee, että transsukupuolinen on mielenvikainen ja kaikin puolin iljettävä ihmisen irvikuva, niin totta kai hän julistaa, että nuoria ei pidä tällaiseen transjunaan laittaa.

Transsukupuolisuus ja tiede - osa 2

Tällä kertaa tiedekatsaus käsittelee geenitutkimusta. Siteeraamani tutkimus on nimeltään "Molecular basis of Gender Dysphoria: androgen and estrogen receptor interaction" eli suomeksi jotakuinkin Sukupuolidysforian molekyyliperusta: androgeeni- ja estrogeeni-reseptoreiden vuorovaikutus.

Kyseessä on kymmenen tutkijan yhteistutkimus vuodelta 2018. Kunkin polymorfismin ja transsukupuolisuuden välistä yhteyttä tutkittiin kahdella subjektikontrollianalyysillä, jossa vertailtiin transmiehiä (425 henkilöä) naisiin (599 henkilöä), ja transnaisia (549 henkilöä) miehiin (728 henkilöä). Assosiaatioita ja vuorovaikutuksia tutkittiin käyttämällä binääristä logistista regressiota.

Tutkimuksen tulokset ovat tiivistetysti seuraavat:

1. Spesifiset estrogeenin ja androgeenin alleeli- ja genotyyppikombinaatiot liittyvät transsukupuolisuuden geneettiseen perustaan.

2. Transnaisten sukupuoli-identiteetin kehittyminen vaatii yhdistelmän androgeenireseptoria ja beta-estrogeenireseptoria. Käänteinen alleelivaihtelu on tässä yhdistelmässä ja tässä sukupuoli-identiteetissä tyypillistä: kun jompi kumpi näistä polymorfismeista on lyhyt, toinen on silloin pitkä.

3. Transmiesten populaatiossa beta- ja alfa-estrogeenireseptoreilla on myös merkitystä, mutta polymorfismien välillä ei havaittu vuorovaikutussuhteita.

4. Estrogeenireseptorit vaikuttavat sukupuolen kehitykseen.

Eli toisin sanoen, erityisesti transnaisten sukupuoli-identiteetille on olemassa selkeä geneettinen perusta, joka voidaan havaita.

Kiitos, tiede!

Sanasto:

molekyyli = kahden tai useamman atomin muodostama ryhmä

androgeeni = mieshormoni

estrogeeni = naishormoni

reseptori = hermoston välittäjäaineita, hormoneita, lääkeaineita ja muita aineita vastaanottava proteiinimolekyyli

homogeeninen = yhtenäinen, tasalaatuinen

polymorfismi = monimuotoisuus

subjektikontrollianalyysi = havainnoiva tutkimusmenetelmä

binäärinen logistinen regressio = tilastollinen malli, jolla mallinnetaan vastemuuttujan ja selittävien muuttujien suhdetta. Vasteen odotusarvo on riski. Riski on todennäköisyys, että jokin tapahtuma tapahtuu suhteessa siihen, että se ei tapahdu.

spesifinen = erityinen, ominainen

alleeli = geenimuodot eli vastingeenit eli alleelit ovat saman geenin vaihtoehtoisia muotoja, joilla on kromosomissa sama paikka.

genotyyppi = perimätyyppi, yksilön vanhemmiltaan perimien kaikkien geenimuotojen kokonaisuus.

kombinaatio = yhdistelmä, joukko

Transsukupuolisuus ja tiede - osa 1

Aloitan pienen kirjoitusten sarjan, jossa luon katsauksia eri tieteenalojen tutkimuksiin ja näkemyksiin transsukupuolisista. Miksi? Todistaakseni, että tiede kertoo meille jo aika paljon transsukupuolisuudesta. Yksiselitteistä vastausta transsukupuolisuudelle ei ole olemassa - mutta toisaalta, onko sellaista olemassa millekään? Kun "genderideologian" vastustajat haluavat "pitää tieteestä tiukemmin kiinni", niin katsotaanpa, mitä se tiede meille kertoo.

Ensimmäisessä osassa käytän lähteenä yhdysvaltalaista Endocrine Society:n julkilausumaa "Transgender Health - An Endocrine Society Position Statement". Endokrinologia tutkii ja hoitaa hormoneja tuottavien elinten sairauksia. Tällä kyseisellä sivulla, jota nyt siteeraan, on myös listattu tutkimukset, joihin tämä julkilausuma pohjautuu. Itse tutkimuksia en nyt käy tässä läpi, mutta sieltä ne löytyvät, jos lukijat haluavat käydä katsomassa tarkemmin.

Ensimmäisessä kappaleessa todetaan, että viime vuosikymmeninä ymmärrys sukupuoli-identiteetistä ja transsukupuolisten sekä sukupuoleltaan epätyypillisten hoitamisesta on lisääntynyt huomattavasti. Tiedoissa on vielä aukkoja, mutta hyvän hoidon perusteet ovat vakiintumassa.

2000-luvun kuluessa ollaan luovuttu määritelmästä, että transsukupuolisuus olisi mielenterveyden häiriö. On saatu huomattavaa tieteellistä näyttöä, että sukupuoli-identiteetin perusteet ovat biologisia.

Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että:
1. Yritykset vaihtaa intersukupuolisten henkilöiden sukupuoli-identiteetti vastaamaan korjattuja sukupuolielimiä yleensä epäonnistuvat. Eli intersukupuolisilla henkilöillä oleva sukupuoli-identiteetti ei ole välttämättä sama kuin mihin heidät on lapsena leikattu, eikä sitä pysty muuttamaan.
2. Todennäköisyys sille, että identtiset kaksoset ovat molemmat transsukupuolisia, on suurempi kuin epäidenttisillä kaksosilla.
3. XX-kromosomit omaavilla henkilöillä on suurempi todennäköisyys olla miehen sukupuoli-identiteetti kuin naisen, jos he ovat kohdussa saaneet paljon androgeenejä (mieshormoneja), ja XY-kromosomit omaavilla henkilöillä on tyypillisesti naisen sukupuoli-identiteetti, mikäli heillä on androgeenien herkkyysoireyhtymä.

Ihmiset voivat tehdä elämässään valintoja, mutta mitkään ulkopuoliset voimat eivät näyttäisi vaikuttavan sukupuoli-identiteetin kokemiseen - se on sisäsyntyistä.

Kiitos, tiede!

Sanojen voima

Sanoissa on voimaa.

Olen huomannut sen varsinkin transsukupuolisuuden ympärillä käytäviä keskusteluja lukiessani. Monet ennakkoluulojen synnyttämät tekstit kuulostavat ihan loogisilta ja järkeviltä. Välillä joutuu todella ajattelemaan, mitä mieltä itse asiasta onkaan. Täytyy katsoa sanojen taakse ymmärtääkseen niiden merkityksen.

Olen pohtinut tätä asiaa jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut puettua sitä sanoiksi. Sitten luin Jay Hulmen kirjoituksen "A War in Words" - hän kirjoitti juuri tai lähes sen, mitä ajattelen. Koetan kääntää suomeksi tekstistä muutaman ydinkohdan.

"Transfoobikot käyttävät mielellään lauseita, jotka kuulostavat täysin järkeviltä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun transsukupuoliset osoittavat niiden sisältämän transfobian, transsukupuoliset vaikuttavat kohtuuttomilta ja epäoikeudenmukaisilta. Loppujen lopuksi, mitä haittaa voisi tarkoittaa sellaisilla lauseilla kuin:

• Lesbot ovat naisia
• Miehiä ei pitäisi päästää naisten tiloihin
• Tarvitsemme yhden sukupuolen pukuhuoneita
• Naiset ovat naispuolisia (Women are female)

Se johtuu siitä, että transfoobikot työskentelevät sanojen välityksellä. He ymmärtävät määritelmän ja ilmaisun voiman, ja yrittävät tuhota ja vääntää kieltä omiin tavoitteisiinsa sopivaksi."

Tämän jälkeen Jay kuvailee transfoobikoiden määritelmiä termeille "sex" ja "gender". Koska näille ei oikein ole suomen kielessä vastinetta, kuvailen lyhyesti, miten itse käsitän Jayn tekstin tämän kohdan.

Transfoobikot (huom. termi, jota Jay itse tässä tekstissä käyttää, ihan tietoisesti) haluavat tehdä suuren eron sukupuolen (sex) ja sukupuoli-identiteetin (gender) välille. Heidän mielestään biologia eli tiede määrittää sukupuolen yksiselitteisesti, kun taas sukupuoli-identiteetti on epätieteellinen ja naurettava termi, sieluun verrattava. Kun sukupuoli-identiteetti määritellään tällä tavoin, transsukupuoliset ovat naurettavia ja harhaisia, tai heitä ei ole tieteen silmissä olemassakaan.

"Joten, kun he vaativat yhden sukupuolen pukuhuoneita (single-sex changing rooms), he vaativat, että transsukupuoliset käyttävät syntymässä määritetyn sukupuolensa mukaisia pukuhuoneita. Ja kun heitä sanotaan transfoobikoiksi tämän vuoksi, he kieltävät olevansa transfoobikoita, koska he vain puolustavat ja suojelevat (protect) yhden sukupuolen tiloja.

Sana protect, puolustaa, suojella, on tärkeä tässä yhteydessä. Se ilmaisee voimakkaasti, että he puolustavat jotain olemassa olevaa asiaa tuntemattomalta vaaralta. Transsukupuoliset leimaantuvat tällöin hysteerisiksi, kohtuuttomiksi, helposti suuttuviksi, ja heidän huolensa sivuutetaan. Tätä on sanojen voima."

Tämän jälkeen Jay kuvailee, kuinka transfoobikot kehittävät omia sanoja transsukupuolisten käyttämien sanojen tilalle (esim. trans male -> trans identified male tai transmale) ja kieltäytyvät hyväksymästä transsukupuolisten käyttämiä sanoja, kuten cissukupuolinen (ihminen, joka ei koe sukupuoliristiriitaa). Jos tätä sanaa ei voi käyttää, transsukupuolinen joutuu vertailemaan itseään "ihmisiin" (trans people and people), jolloin kieli asettaa transsukupuolisten ihmisyyden ja ihmisyyden vastakkain.

"Transfoobikot käyttävät sanoja kuten "huoli" ja "olla huolissaan", kun he puhuvat transsukupuolisista, erityisesti heidän läsnäolostaan yhden sukupuolen tiloissa ja lasten ja nuorten lähellä. Tällaiset sanavalinnat vihjaavat, että transsukupuolisissa on jotain ällöttävää ja vaarallista. Mikä voisi olla suorempi ilmaus siitä, että he todellakin ovat transfoobikoita?

Transfoobikot määrittelevät itsensä jatkuvasti uusilla termeillä. He käyttävät siinäkin sanojen voimaa. Ensin he kutsuivat itseään termillä TERF, trans-exclusionary radical feminist, mutta kun tämä termi osoitettiin selvästi transfobiseksi, he alkoivat kutsua itseään sukupuolikriittisiksi, gender critical."

Olen huomannut, että viime aikoina uusimpia termejä ovat olleet "adult human female" ja "natural female" sekä "native female".


Suomenkielisillä transfoobikoiden sivustoilla toistuvia sanoja ja ilmaisuja:
transideologia, genderideologia, transkultti, yhteiskunnan vahingoittaminen, yhteiskunnan mädättäminen, sukuelinten silpominen, kastraatio ja kuohitseminen, (hormoneilla) myrkyttäminen, rekrytointi ja valmennus (kultin jäseneksi), helppo saalis, transition ihailu, väkivaltaiset hoidot, huostaanoton uhka, mustavalkoinen ajattelu, lisääntymiskyvyn poistaminen, traumatisoiva hoito, peruuttamattomat vaikutukset, terveen kehon silpominen, terveen kehon vaihtaminen, ruumiinosien leikkely, propaganda, syömishäiriö, vaientaminen, transfoobikoksi leimaaminen, vammauttava vaikutus, sateenkaaripöly, joukkoliike.

Onko ihme, että tällaista tekstiä lukeva ihminen (kenties tietoa etsivä translapsen vanhempi) pelästyy? Ja onko ihme, jos tällaista näennäisesti järkevää ja loogista tekstiä lukeva ihminen uskoo sen, mitä lukee? Uskoo, että transsukupuoliset ovat kultin jäseniä, jotka innokkaasti värväävät herkkiä nuoria, jotka ehkä ajattelevat löytävänsä henkisen kodin heidän kultistaan? Etenkin, jos tekstiä lukeva ihminen on jo valmiiksi sitä mieltä, että transsukupuoliset ovat jotenkin epäilyttäviä ja luonnottomia?

No, sitten uskovat. En kai minä sille mitään voi. Mutta yritän ainakin kertoa sitä toista puolta tarinasta. Sitä, jossa transsukupuolisuus ei ole epäilyttävää, vaan ihan normaalia. Harvinaista, mutta silti ihan tavallista ihmisyyttä. Heillä ei ole kulttia eikä mitään yhtenäistä ideologiaa, mutta niistä "native femaleista" en ole ihan niin varma.

Luin hiljattain twiitin, josta ilmeni, että nämä tyypit ovat perustaneet oman uskonnon, Religion of Reality. Google ohjasi nettisivuille, jonka perusteella liike on saanut alkunsa jo 1998. Twiitissä, jonka luin, julistettiin että on olemassa vain 2 sukupuolta (sex), ja sukupuolta ei voi vaihtaa (change). Ehkä kyseessä on kaksi eri uskontoa.

Vanhemman tyrmäys ROGD-teorialle

ROGD = Rapid Onset Gender Dysphoria, eli suom. "äkillisesti puhkeava sukupuolidysforia / sukupuoliristiriita", joka "syntyy nuorelle nimenomaan altistumisesta sosiaaliselle tartunnalle, jonka lähteenä ovat Internet ja vuorovaikutus toisten omaa sukupuoli-identiteettiään pohtivien ikätovereiden kanssa" (virallista suomennosta ei ole)

Olen kirjoittanut tässä blogissa aiemminkin ROGD-ilmiöstä tai oikeammin -teoriasta. Olen myös viitannut Julia Seranoon ja Julmariaan, jotka ovat omissa kanavissaan kaivaneet esiin teorian taustat ja niiden heikkoudet. Lyhyesti (Julmarian suomennosta lainaten):

• Ajatus siitä että ”transsukupuolisuuden aiheuttajana on sosiaalinen tartunta” vaikuttaisi olevan translapsen vastahakoisen vanhemman helmikuussa 2016 keksimä konsepti. 
• Sen jälkeen sitä on toistettu toisten vanhempien ja kirjoittajien toimesta edellämainituilla sivustoilla (4thwavenow.com, transgendertrend.com, youthtranscriticalprofessionals.org), kunnes siihen tarttui sekä konservatiivinen media että lapsen tukemiseen perustuvaa mallia vastustavat ammatinharjoittajat, antaen ymmärtää että kyseessä olisi oikea tila, eikä pelkästään kuulopuheille perustuva ajatus.
• Näiden kolmen verkkosivun välillä ja keskuudessa oli paljon yhteistyötä, muodostaen rintaman johon myöhemmin liittyivät myös sukupuolen vahvistamiseen perustuvaa mallia vastustavat ammatinharjoittajat, tarkoituksenaan luoda, popularisoida ja levittää kehittämäänsä mallia – toisin sanoen kyseessä oli puhtaasti aktivistikampanja. 
• Kyseessä ei ole ”huolestuneiden vanhempien” ja ”objektiivisten tieteilijöiden” taisto ”puolueellisia, holtittomia transaktivisteja vastaan”, vaan todellisuudessa molemmilla puolilla on omat agendansa.

Minusta teoria on ennakkoluuloista ja mutu-tietoon perustuvaa roskaa. Olen lukenut näitä mainittuja sivustoja, vanhempien kirjoittamia tarinoita, ja tutustunut Littmanin ja Marchianon ns. tutkimuksiin. Mikään niistä ei vakuuta minua siitä, että he olisivat oikeassa.

Ensinnäkin, identiteettiään ei voi feikata kovin pitkään ilman vakavia mielenterveydellisiä ja jopa fyysisiä seurauksia. Jos joku nuori ihaileekin netistä löytämiään transsukupuolisia ja identifioituu heihin, ei sellainen voi kovin kauaa kestää, ellei nuori oikeasti ole trans. Tällaisesta on turhaa olla huolissaan. Luulin minäkin nuorena olevani hyväkin näyttelijä ja valmis muuttamaan Hollywoodiin. Oli minulla sen verran järkeä kuitenkin päässä, että ymmärsin sen olevan mahdotonta.

Toiseksi, kukaan nuori ei "yhtäkkiä" huomaa olleensa aina transsukupuolinen, vaan ymmärrys kehittyy pikku hiljaa. Vanhemmilleen nuori kertoo asiasta todennäköisesti vasta sitten, kun on itse asiasta varma. Jokuhan ymmärtää vasta yli nelikymppisenä, että on transsukupuolinen, joku tajuaa sen jo lapsena. Tämän blogin kommenteissa eräs Anonyymi kirjoitti: "Uskon, että on olemassa aidosti transsukupuolisia ihmisiä. He ovat usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa kokeneet vahvasti olevansa väärässä kehossa." Eli vain lapsena tai aikuisena voi huomata olevansa trans, mutta ei nuorena?

Kolmanneksi, ROGD-ilmiöön uskovat sanovat, että se on uusi ilmiö. No, ei se kyllä ole. Esimerkiksi WPATH:n hyvän hoidon suosituksessa vuodelta 2011 todetaan:

"Kuitenkin monet nuoret ja aikuiset, joilla esiintyy sukupuolidysforiaa, 

eivät raportoi lapsuuden sukupuolivastaista käyttäytymistä (Docter, 1988; 

Landén, Wålinder & Lundström, 1998). Siksi se voi olla yllätys muille 

(vanhemmille, muille perheenjäsenille, ystäville ja yhteisön jäsenille), kun 

nuoren sukupuolidysforia ilmenee ensimmäistä kertaa nuoruudessa."

Myös monessa muussa tietolähteessä (esim. täällä, täällä ja täällä) todetaan, että sukupuolidysforia voi puhjeta missä iässä tahansa, ja että itse asiassa on hyvin tyypillistä, että se ilmenee nuoruusiässä, kun ihmisen käsitys omasta sukupuolestaan ja seksuaalisuudestaan alkaa muotoutua. On aivan tyypillistä, että tällaisella nuorella EI ole mitään dysforiaan viittaavia kokemuksia lapsuusiässä. Siinä ei ole mitään uutta tai epätavallista. (Paitsi jos satut olemaan ennakkoluuloinen ja vaikutteille altis aikuinen.)

Ja lopuksi, kun näillä mainituilla sivustoilla käytetään sellaisia ilmaisuja kuin "haavoittuvia nuoria aktiivisesti rekrytoidaan ja valmennetaan näillä sivuilla uskomaan siihen, että he ovat transsukupuolisia" ja "nämä nuoret kärsivät mielenterveysongelmista, kuten ahdistuneisuudesta tai masennuksesta, joka tekee heistä helppoja saaliita kulttimaisille taktiikoille joita verkon transaktivistit käyttävät” ja kun kyseistä ilmiötä tutkivat henkilöt sivuuttavat kaiken sen valtavan tutkimusaineiston, jota transsukupuolisuudesta on olemassa ja etsimällä etsivät "kauhutarinoita jakaneita vanhempia" niin sanottuihin tutkimuksiinsa, niin että ennakkoluulot ja tietämättömyys suorastaan paistavat läpi, niin:

>>>>>  OLETTEKO TOSISSANNE?  <<<<<

Disclaimer:
1. Aktivismissa ei ole mitään vikaa. Kampanjoikoot minun puolestani. Mutta saan kyllä sanoa mielipiteeni heidän kampanjoistaan, kuten esimerkiksi olen sanonut uudesta suomalaisesta sivustosta "Ihmisten kirjo". Täysin näiltä englanninkielisiltä sivustoilta kopioitua sisältöä, samoine fraaseineen ja ilmaisuineen: kultit, rekrytoinnit, silpomiset, gender-ideologiat.
(Disclaimerin disclaimer: kyllä, aktivisti olen minäkin, ja kampanjoin minäkin, ja kyllä siitä saa sanoa mielipiteensä, ja toki olen minäkin omaksunut ilmaisuja ja sanoja. Lisää sanojen voimasta seuraavassa blogikirjoituksessani.)

2. On toki olemassa nuoria, joille transsukupuoliseksi identifioituminen on ohimenevä vaihe. En olisi tästä ilmiöstä kuitenkaan lainkaan huolissani, sillä transpolille pääsemiseen ja siellä diagnosointiin kestää vuosia. Tässä ajassa tällaiset ohimenevät vaiheet kyllä menevät... ohi.

3. On myös olemassa nuoria, joilla on niin vakavia mielenterveydellisiä ongelmia tai muita hoitoa vaativia tilanteita, että sukupuolidysforian diagnosointi ja hoitaminen voivat olla mahdottomia tai kiireellisyyslistan hännillä. En olisi näistäkään ROGD-vanhempien lailla huolissani (vaan ihan vain "normaalisti" huolissani), koska lääketieteen ammattilaiset osaavat kyllä hoitaa nämä tilanteet. Ei kukaan pääse transitioitumaan vahingossa. (Nyt ei kannata vedota Samettiin.)

4. Katujiin ja detransitioitujiin ei myöskään ole tarpeen vedota. ROGD-vanhemmat toitottavat, että katujien määrä on kasvanut, mutta en ole löytänyt tästä todisteita. Juuri tällä viikolla linkkasin Twitterissä hyvin tuoreeseen tutkimukseen katumis- ja detransitioprosenteista (Iso-Britannia 2016-17). Tässä tutkimuksessa oli mukana 3398 transitioitunutta, joista 16 (0,47%) kertoi joko katuvansa transitiota ja harkinneensa detransitiota, tai oli jo detransitioitunut. Detransitioituneista 10 henkilöä oli detransitioitunut väliaikaisesti. Vain kolme henkilöä oli detransitioitunut pysyvästi.